Nolottaa olla bloggaaja - Mitä pelkään bloggaamisessa eniten

15 kommenttia:
nolo-bloggaaja

Kun aloitin kirjoittamaan blogia 5,5 vuotta sitten, kerroin siitä ainoastaan mun parhaalle kaverille.

Kerroin poikaystävällekin vasta joskus puolen vuoden päästä. En enää ihan muista miten se sen otti. Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut kertoa aiemminkin, mutta en kehdannut. "Jos se ei ymmärrä." En tiedä ymmärsikö silloin, mutta kyllä se pikkuhiljaa on oppinut ymmärtämään.

Eniten pelkäsin, että jos blogiin eksyy tuttuja ja puolituttuja, he saavat musta blogin kautta jotenkin väärän kuvan suhteessa siihen, mitä oikeasti olen. Tai jos ottaisin blogin puheeksi, kutsuisin lukemaan tai jotain, niin sehän nyt olisi ihan hirveetä tyrkytystä.

Uusi valokuvausblogini on julkaisu – Helmi Hytti Photography

Ei kommentteja:

http://photo.helmihytti.fi

valokuvaaja-tampere valokuvaaja-tampere valokuvaaja-tampere valokuvaaja-tampere valokuvaaja-tampere


Mun piti tehdä tän pitkän viikonlopun aikana kaikkea ihan muuta kuin sitä, mitä tein.

Oli isot diy-ideat ja ajatus siitä, että oon nyt tehokas ja teen kerrankin jotain postauksia säästöön tulevaisuutta ajatellen. Syksyä varsinkin, silloin on kumminkin niin kiire aina.

Ja mitä mä tein. Uuden blogin.

Että menipä taas niin nappiin nää suunnitelmat. Hyvä minä.

No joo, oikeesti aloitin tän sivun tekemisen jo toukokuussa. Jaksoin kuitenkin vasta tällä viikolla jatkaa urakkaa, että sain ulkoasun siedettävään kuntoon. Luulin taas liikoja, että olis nopee homma ja yhdessä illassa valmis. Mutta taas se sitten venyi ja vaati useemman päivän työn, että sain sivun toimimaan siedettävällä tavalla ja jotain sisältöä sinne tyhjään arkistoon... Uuh. No jos nyt hetken kelpais.

http://photo.helmihytti.fi

Helmi Hytti PHOTOGRAPHY

Tosi mielikuvituksellinen nimi joo tiiän.

Tää uusi blogi on tarkoitettu sivustoksi mun valokuvausduunille, jota teen nykyään virallisesti toiminimellä. Oon siis sivutoimisesti yrittäjä. Niin pelottavalta kuin se kuulostaakin.

En oo mitenkään erityisemmin markkinoinut itseäni. Ainoastaan sen verran, että oon tänne blogiin laittanut linkin mun galleriaan ja luonut valokuvaukselle oman Facebook-sivun.

Nyt loin sille oman instagram-tilinkin, löytyy nimellä @helmihyttiphoto. Tyhjää on vielä sielläkin, mutta kyllä mä sinne matskua tuun laittamaan. Ihan eri sisältöä kuin mun normitilille, helpompi tälleen eritellä tää valokuvausduuni ja se henkilökohtaisempi instagram-tili. Saat seurata jos uskallat.

Käytännössä tää uusi sivusto käsittää vain sellaista materiaalia, jota tänne mun normiblogiin ei todennäköisesti koskaan tule. 

Mikään täällä ennen näkynyt materiaali ei siis lopu tämän takia, koska näitä kuvia ei täällä ole ennenkään näkynyt. Käytännössä tän valokuvausblogin puolelle tulee parhaimpia otoksia kuvauskeikoilta, juhlista, henkilökuvauksista ja sen sellaisista. Ja toki sieltä löytyy jotain suuntaa-antavia hinnastojakin. Pääasiassa vain kuvia ilman mitään sen suurempia tarinointeja.

Varmaan sieltä kumminkin puuttuu jotain oleellista, mutta kyllä se nyt saa luvan olla julkaisukunnossa. Täydentelen sitten sitä mukaan kuin täydennettävää löytyy.

Tervetuloa vierailulla! Saa vinkata kaverillekin, varsinkin jos se ääneen miettii, että pitäis löytää joku kuvaaja. ;)


Saa muuten kertoa, miten tuo sivu oikein toimii teillä! Tai miltä ylipäätänsä näytti?

Oon repinyt hiuksiani päästä, kun oon koittanut saada sitä toimimaan. Nyt se näyttää hyvältä mun läppärillä, kohtuullisen ookoolta kännykällä, ja siedettävältä isolla näytöllä. Hirveetä taistelua. :D



ps. Tätä valokuvausblogiakin voi seurata normaalisti Bloggerissa, jos klikkaa tästä tai lisää linkin erikseen lukuluetteloonsa. Sieltä on vaan ulkoasusta karsittu pois kaikki Blogger-vaikutteet, naamioitu enempi kotisivumuotoon. :)

DIY - Itse tehty työpöytä paksusta lankusta

11 kommenttia:
id-lankkupoyta-diy

Meidän kodin keskeneräisin huone on mun työhuone. Se on pitkän aikaa toiminut sekä varastona että vierashuoneena, kun kalustus on raahannut jäljessä, joidenkin tärkeämpien asioiden kiilatessa ohitse.

Nyt päästiin taas yksi virstanpylväs eteenpäin, kun työhuone saatiin varustettua työpöydällä!

Arkkitehdin tiistai #myday – Millaista on työskennellä arkkitehtitoimistossa

7 kommenttia:
arkkitehti-tyo

Tää kirjoitusaihe tuli lukijatoiveena, mutta sattumalta mulla olikin jo sama aihe suunnitelmissa.

Eli millainen on mun normi arkipäivä, kun oon töissä arkkitehtitoimistossa. 

Oon ollut täysviikkoisesti töissä viime kesästä lähtien, kun päätin kandin jälkeen pitää välivuoden opinnoista. Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa taas kursseja töiden ohessa.

Lemppariputiikki: Kukkakauppa Opuntia

2 kommenttia:
kaktuskauppa-tampere

Tämä kirjoitus on jatkoa mun keväällä aloittamalle Lemppariputiikki -postaussarjalle, jossa esittelen erilaisia ihania ja vierailun arvoisia liikkeitä, jotka ovat jääneet mulle tosi positiivisesti mieleen ja joita mielelläni suosittelisin.

Mun aiemmin kirjoittamat esittelyt Tampereen kahviloista ovat olleet tykättyjä, ja tää aihe sai inspiraationsa siitä.

Some-seinäruusun kapina - Kirjoitus erottumisen ja sulautumisen vaikeudesta

22 kommenttia:
huomionkipea-bloggajaa


Nää on selfiebileet. 

Kaikki tallennetaan. Olisi varmaan tilastollisesti mielenkiintoista tietää, montako kuvaa tän illan aika on otettu. Ei siinä mitään erikoista, aina on joku teema. Jotkut juhlat on örvellysbileitä, jotkut kreisireiviä. Lähiön teinikätyt oli siideri kädessä sohvalla kököttämistä, elämää suurempaa draamaa ja vessaan lukittautuvia pariskuntia. Kaikkia yhdistää se, että somessa pitää näyttää, että on muuten ollut ihan huippuhauskaa.

Uutisissa lukee taas, miten joku on meinannut kuolla kuvaillessaan itseään liian vaarallisessa paikassa. Ei kannata toikkaroida siellä junaradalla! Jotkut ottaa hirveitä riskejä ihan vaan, että tulisivat huomatuksi. Tehdään täydellisiä älyttömyyksiä tykkäyksien tähden. Se oma 15 minuuttia parrasvaloissa, ennen se oli tv-lähetyksissä, nyt netissä ja sovelluksissa. Ennen enemmän ja vähemmän väheksytty itsensä tyrkytys on nykyään normi. Toki sitten jos tuomitaan, niin sitten tuomitaan koko maailman voimalla. Myllytetään niin kauan, ettei ihmisestä jää jäljelle kuin märkä läntti, pilattu maine.

huomionkipea-bloggajaa

Kuumimpia ilmiöitä, trendejä, villityksiä. 

Ja taas ensi viikolla uudet jutut. Piilotetaan oikeat ongelmat kaiken pöhinän alle. Suurin haaste elämässä on olla jossain asiassa eka ja muistaa dokumentoida se, kun muutoin kaikki on jo keksitty ja vähintään pari kertaa uudestaan lanseerattu. Yritäppä saada jatkoaikaa sille feimiyden vartille, jos uudet jutut loppuu. Toki on helpompi tulla huomatuksi uudestaan, kuin ensimmäisen kerran. Silloin tiedetään jo jostain muistijäljestä, mihin suuntaan seinää katse kannattaa kohdistaa.

Nykyään ei enää riitä se lähipiirin huomio, tai jos sitäkään ei ole, niin sitä vähemmän. Somehuomion tarve, itseään ruokkiva ja kasvattava huomionkipeys. Kaikki sen tietää mutta kukaan ei myönnä ääneen. Enhän minä huomiota, tässä mä vaan, tällaisena itsenäni instagram-feedini jokaisessa kuvassa. Sen on kuin kansantauti, jokainen broileri haluaisi salaa olla riikinkukko. Mutta varo vaan jos vahingossa jotenkin väärin tyrkytät, niin kohta oot huomiohuora ja sen jälkeen se märkä läntti keskustelupalstojen tuomioistuimessa.

Vieressä nuori scrollaa instagramia. Nap-nap, nap-nap, nap-nap, tasaisella tykityksellä. Kaikkia seurattavia tykätään, se on kahden kauppa. Ei kai ole ihme, ettei itsellä ne seuraajat juokse luokse ja jää, en ymmärrä kuka jaksaa käydä läpi muiden kuvia sitä tahtia kuin niitä ilmestyy. Se kuvien määrä on niin älytön. Eikä kaikkia edes kiinnosta seurata. Eikö muka ole feikkiä seurata niitä, jotka ei kiinnosta? Ja varmaan sormikin hajoaisi tuommosesta näytön takomisesta.

Tällä teinillä ei tunnu missään, sen näpeissä on näytön naputtamisesta parkkiintunut nahka. Sen ikäisten maailmankuvassa some on menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus. Koulu ei kiinnostaisi, urasuunnitelma on hypätä Youtubesta julkisuuteen ja kansansuosioon. Parin askelman yli, suoraan ummehtuneesta luokkahuoneesta helppoon elämään. Ei se sitä ääneen sano, mutta varmasti ajattelee. Kuten muut kolmetoista nuorta tusinassa.

huomionkipea-bloggaaja

Niin paljon omakuvia ja kaverikuvia. 

Kädet kramppaa silkasta kännykän kanssa kurkottelusta. Oi katsos, siltä lehahti kimallesade. Sekunneissa sama setti on koko somekerman kanavissa. Yksinään tuntuu kornille ottaa nauravaa snäppiä. Yksinäisyys ei hymyilytä, ja pakollinen edustushymy on kuin vinoon liimattu tarra. Feikki. Katson taas koko meininkiä kuin olisin jonkun kuplan ulkopuolella. Vaikka kuinka haluaisin olla siellä sisällä, yksi muista, yhtä fiiliksissä.

Smalltalkin maailma, se mitä sometukselta ehtii. Pintaliitokaverisuhteita ja julkkistuttavuuksia. Tunnetummat tyypit ei luota vähemmän tunnettuihin, jos ne lähestyy ja haluaisivat tutustua. Kehut ja huomio otetaan vastaan, mutta niiden katseessa lukee "ne haluaa vaan ratsastaa mun feimiydellä." Ei kun oikeesti mua kiinnosti tutustua. Olin niin yksin ja vaikutit mukavalta.

Puolituttujen kanssa voi jutella hetken, mutta niillä on jo oma jenginsä. Et kuulu niiden juttuihin etkä mahdu porukkaan, vaikkei sitä suoraan sanota. Voit jutella siinä hetken jonkun yhteisen tutun varjolla, mutta siihen se jää. Jossain vaiheessa sut hymyssä suin hyvästellään, ilmoitetaan että he lähtevät nyt johonkin. Vaikka huoneen toiseen päähän. Ei kysytä mukaan vaan toivotetaan iloisesti "nähdään taas", vaikka juuri äsken kerroit, että saavuit yksin. Kohtelias feidaus. Ei se mitään, oli kiva nähdä! Ei sarkasmia, vähän surua vain.

Ympyrät ovat sulkeutuneet. Kupla on totta. Oot liistrattu kärpänen sen rajapinnassa.

huomionkipea-bloggaaja


Vedä sisua henkeen ja tyydy rooliisi, seinäruusu. 

Etkö muka oppinut ekasta kerrasta, miten tää menee. Oot sisällä vaan fyysisesti ja sitäkin vaan hetken. Näkymätön erilaisuuden leima siitä, että oot niin tavallinen.

Rinnassa kytee HUOMATKAA. Siis mistä tää kumpuaa, miten tää tukahdutetaan. En mä oo tällainen, vai oonko, tätäkö mä haluan, en kai nyt oikeesti. Enhän? Kuka puhuu? Ei ihme, että aina riittää ihmisiä seiskan tähtitytöiksi, hetkeksi huomioon, pari riikinkukon sulkaa hattuun.

Merkkilaukkua, kalliita vaatteita, oikeat otteet ja tyyli ja kas, sulla on pääsylippu samanlaisten porukkaan. Se on se brändi jota kannat, joka määrittelee sun aseman ja sen, mihin joukkoon kuulut. Toisessa vuittonia, toisessa marimekkoa. Kaikki ihmiset haluavat olla osa jotakin, ryhmittymät ovat homogeenisia. Tai sit oot muuten niin uniikki ja upea, että kaikki huomaa sut jo siitä. Ai eikö nää nutturat olleetkaan enää uusinta uutta, ai tää olikin jo ihan vanha juttu. Ihan normaali jo, ja normaali on vanhentunut uutinen. Paperilehti twitter-tiedotteiden aikakaudella.

Jos on kaikessa samaan aikaan kuin kaikki muut, ei koskaan erotu. Sopulilauma ankkalammessa, kaikki hukkuu kaikkeen, ollaan osa turruttavaa somesopulikeittoa. Joskus sieltä sopasta erottuu joku freesi porkkana, mutta kohta sekin maistuu ihan sopulilta.

huomionkipea-bloggaaja

Nykyään ainoa taito mitä tarvitaan on myyminen. 

Koulussa pitäisi unohtaa turhat kieliopit ja lainalaisuudet ja keskittyä itseilmaisuun ja karismaan. Naisille ja naisellisille vielä erillinen kurssi uskottavuuden perusteita, miehet saavat kumminkin rakenteellisen etulyöntiaseman silkasta mieheydestään. Matalasta äänestä ja leveistä hartioista. Jos siihen lisää parran leukaan, niin käyvät jo professoreista.

Sun pitäisi osata myydä itseäsi, jotta saisit töitä tai nimeä. Jotta erottuisit massasta. Jos et osaa, oot huono työnhakija, etkä saa töitä, vaikka olisit hyvä työntekijä. Edes hyvä itsetunto ei pelasta. Voit itse tietää olevasi jossain hyvä, mutta jos et osaa vakuuttaa siitä muita, taitosi on yhtä tyhjän kanssa.

Miten saisi ihmiset huomaamaan, jos on liian kiva ja ookoo? Jos ei ole ongelmia tai draamaa, oot hyvä ja mukava, et jaa liian kärkkäästi mielipiteitä aiheista joista et liiemmin tiedä, etkä muutenkaan herätä sen suurempia tunteita puolesta tai vastaan. Toisaalta et myöskään ole niin ylivertainen ja cool että voisit pelkällä olemuksella voittaa ketään puolellesi. Oot vaan "ihan jees", semmonen harmiton nobody. Seinäruusuna just siinä tapetissa, josta ei ole ilmiöksi.

Joku tuntematon pyysi liikennevaloissa kahville, mitä ihmettä. Ei kai kukaan tällä vuosikymmenellä enää ulkomaailmassa kaipaa huomiota.


– – – – –

Tää on mun pöytälaatikon (eli virtuaalimuistikirjan) kätköissä muhinut kaunokirjallisempi pätkä, tai oikeastaan useammasta pätkästä yhteen koottu kirjoitelma. Tunnepakinaa, ajatuksenvirtaa, sanaleikkiä ja liioittelua. Ei siis suoraan todellisuutta, mutta siitä johdettua tarinaa.

Jos tekstistä jäi epäselväksi, niin selkokielelle käännettynä pääaiheita olivat sosiaalinen media ja ihmisten somesuosion kaipuu, yksinäisyys ja verkostoitumisen vaikeus valmiiksi ryhmittäytyneissä porukoissa, sekä joukosta erottumisen haastavuus ja vaatiminen.

Mitä ajatuksia tää kirjoitus sussa herätti, vai herättikö mitään? Mitä pidit tällaisesta postauksesta ylipäätänsä?

Mulla kerääntyy tämäntapaisia kirjoituksia aina välillä varastoon, mutta harvemmin tulee julkaistua (nytkin vähän jännitti). Olisi hauska kuulla palautetta. :) Kuvat on vähän kirjoitukseen liittyen keväältä, nappasin ne just ennen juhliin lähtöä. Innostuin vähän tuon muokkailun kanssa kun katu ei sopinut tyyliin. :D

Mistä löytää inspiraation? - Ideoinnin vinkit ja yleisimmät kompastuskivet

8 kommenttia:
id-inspiraatio-spontaani

Innoitus, vaikute, innostus, kipinä. Kannustava tunne, innoitus, taiteellinen luomisvire.

Näillä sanoilla määritellään inspiraatio ja inspiroituminen.

Spontaania inspiraatiota ei voi ennustaa tai pakottaa. 

Spontaani inspiraatio iskee yleensä juuri silloin, kun sitä ei odota. Ei ole valmistautunut, ei aikaa, saati valmiita materiaaleja toteuttaa sitä. Velvollisuudet ja muut tärkeät hommat kesken. Pahimpia ovat hetket, kun ei edes pystyisi kirjoittamaan ajatusta ylös.

Inspiraatiota voi kuitenkin määrätietoisesti hakea, ja voi tietoisesti toimia, kuten itse oman inspiroitumisensa kannalta kokee suotuisimmaksi.

Voit edesauttaa inspiroitumista esimerkiksi:
  • Hakeutumalla sellaisen paikkaan tai mielentilaan, joka stimuloi parhaiten omaa ajatteluasi. Jollain se paikka on oma huone tai sänky, jollain ulkona metsässä lintujen laulua kuunnellen. Joku tarvitsee pienen kiireen ja paineen, toinen taas täydellisen hiljaisuuden.
  • Hakemalla inspiraatiota muiden tuotoksista tai ajatuksista, joiden kautta pystyt ammentamaan kasvualustaa omille ideoille. Muiden hyviä ideoita kannattaa myös kerätä talteen, jotta niihin voi myöhemmin palata. Tälle ideoiden keräämisen ajatukselle perustuu esimerkiksi Pinterest

Inspiraatio ei ole synonyymi täysin itse keksitylle idealle, joka on samantien valmis patentoitavaksi. Inspiraation ei edes ole pakko lähteä juuri susta itsestäsi, vaan vastaan voi tulla myös jonkun muun idea tai tekemä asia, josta itse innostuu eli inspiroituu.

inspiraation-etsinta

Ammattimainen toimintatapa inspiraation esiin kaivamiselle on alkuun pääseminen.

Vaikka sitten puoliväkisin. Teksti alkaa soljua sujuvammin, kun on kirjoittanut pari lausetta ja päässyt alkuun. Piirros alkaa muodostua, kun on ensin luonnostellut vähän jotakin. Kuvausidea hahmottuu, kun kokeilee ensin ja testailee valoja ja kuvakulmia.

Tämäkin postaus lähti liikkeelle vain neljästä lyhyestä muistiin kirjoitetusta lauseesta. Niistä sai pohjan jolla pääsi alkuun, ja aika pitkäksi tekstiksi tämä lopulta paisui. Aloittamisen vaikeus on oma aiheensa, enkä tällä kertaa kirjoita siitä, vaikka inspiraatio onkin siihen monesti suoraan kytköksissä.


Inspiraatio voi ilmetä eri tavoin ja hyvin erilaisena riippuen aiheesta ja tulkinnasta. Inspiraatio voi olla pintapuolista ja hetkellistä, tai syvää ja pitkän aikaa vaikuttavaa. Kirjoitan itse erityisesti käsityöharrastajan näkökulmasta, ja oma inspiroitumiseni koskee usein erityisesti visuaalisia ja toteutettavia asioita. Se ei kuitenkaan ole koko totuus inspiraatiosta.


Inspiraation aihe voi olla

  • Yksittäinen lausahdus tai sana, jonka haluaa muistaa
  • Idea kirjoitukseen tai valokuvaukseen tai muuhun
  • Ajatus seuraavasta käsityöprojektista tai sisustusideasta
  • Idea siitä, miten joku asia hoituisi tavallista/aiempaa helpommin
  • Mielenkiintoisen matkakohteen keksiminen
  • Joku kirja, jonka tunnelma sykähdytti ja jäi mieleen elämään
  • Elämänohje tai ajatusnuora, jota haluaa noudattaa
  • Viimeinkin motivaatio käydä läpi se korjausta vaativien vaatteiden valtava läjä
Ja niin edelleen. Mistä itse viimeksi inspiroiduit?


inspiroituminen

Joillekin jatkuva ideointi voi olla luontaisempaa kuin toisille. Se johtuu lähtökohtaisesti siitä, että jotkut ihmiset ovat alttiimpia aistimaan ympäristöä ja poimimaan siitä ideoita. Niin kutsutut ideanikkarit ovat kuitenkin yleensä tietoisesti opetelleet oikeat niksit tai itselleen sopivat toimintatavat siihen, että inspiraatio syntyy ja jatkuu. He taitavat mainitsemani inspiraation ammattimaisen etsimisen ja siihen tarttumisen taidon.

Loppupeleissä ideointia oleellisempaa on se, tarttuuko niihin ideoihin konkreettisesti kiinni vai ei.

Valtaosalla ihmisistä tulee hyvä ideoita, mutta toteutus jää tekemättä erinäisistä syistä.

Pahimpia vihollisia ideoiden toteuttamiselle ovat ajan tai taitojen puute, sekä innostuksen laantuminen.

Mä tosin väitän, että nämä eivät ole oikeita esteitä inspiraation toteuttamiselle. Ne ovat haasteita, mutta eivät esteitä.

  1. Ajan puute on usein sitä, että toteutusta ei näe niin realistisena, että sille kokisi tarpeelliseksi järjestää aikaa. Epäilee omia taitojaan tai koko idean mielekkyyttä, minkä seurauksena koko homma jää. Tai sitten motivaatio on kadonnut, mutta sitä ei uskalla myöntää. Kiire voi olla aitoa, mutta ajan järjestäminen on järjestelykysymys.
  2. Taitojen puute sen sijaan on yleensä sitä, ettei ole aikaa tai jaksamista opetella sitä asiaa tai taitoa, joka idean toteutuksen tarvittaisiin. Jaksamisen puute on oikea ongelma, mutta ajanpuutteen kanssa on usein sama kuin ekassa kohdassa kirjoitin. Oikeasti kaikki on opeteltavissa, jos vaan sinnikkyyttä riittää. Ja joskus ne taidot kyllä löytyisi, mutta ihminen ei itse usko niihin.
  3. Motivaation lopahtaminen on riski erityisesti yhtään haastavammissa, enemmän aikaa vievissä tai itselle uudenlaisissa projekteissa. Niissä testataan erityisesti sinnikkyyttä jatkaa vaikeuksista huolimatta. Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta mielenkiinto lopahtaa helposti, jos toteuttamiseen tarvittavan taidon opettelussa kestää liian pitkään tai epäonnistumisia tulee useita. Ja kun mielenkiinto lopahtaa, asia putoaa tärkeysjärjestyksestä alas, ja kohta ei enää löydäkään sitä aikaa hoitaa projekti loppuun.

Näin nämä haasteet ruokkivat toisiaan – ja kas, noidankehä on valmis.

Mikä on sinun suurin haasteesi ideoiden toteuttamisessa?

Mä itse ainakin myönnän käyttäväni tuote ensimmäistä usein perusteluna sille, jos en saa jotain aikaiseksi. Mun ajanhallintakyky on aika heikko, ja joskus jaksamisen rajat tulee oikeasti vastaan. Motivaatiota riittäisi vaikka muille jakaa, mutta joskus väsymys voittaa sen.

Haluaisin esimerkiksi opetella puhumaan kunnolla ruotsia, koska tykkään siitä kielestä mutta mun sanavarasto on tosi heikko. Se kielen opiskelun inspiraatio siihen iskee aina ajoittain, mutta lopulta en kuitenkaan "löydä aikaa ja jaksamista". Oikeasti kyse on todellisen syvemmän motivaation puutteesta – eli olisi niin kiva osata, mutta alkuinnostus lopahtaa ajatukseen pänttäämisestä.

Sen sijaan esimerkki oikeasti aikaa ja hermoja vaativasta projektista näkyy näissä kuvissa... Graah. Kyllä tuosta vielä joskus valmis macrame-verho tulee.

inspiraatio-iskee

Kuten alussa kirjoitin, inspiraatio iskee yleensä juuri silloin, kun sitä ei odota. Jotkut hetket ovat otollisempia kuin toiset, ja niiden kanssa luovimisessa on omat haasteensa.

Parhaat ja pahimmat hetket, jolloin inspiraatio ja ideat iskevät

1. Juuri nukkumaan mennessä.

Oot juuri laittanut kaiken valmiiksi, vesilasi sängyn vieressä, aamun herätys ajastettuna. Vedät oikosillesi sängylle, peitto mukavasti päälle. Ummistat silmäsi ja annat mielen soljua kohti unta... Kunnes BÄNG, niiden unta tavoittelevien ajatusten joukosta pomppaa esiin yksi, jossa näät mahdollisuuden. Oot jo melkein unen ja valveen rajamailla ja väsymys painaa koko ruumista – on suuren arpomisen takana, noustakko sängystä kirjoittaaksesi ajatuksen ylös, vai ottaako riski, ettet muista ideaa enää huomenna.

– Mun vinkki on, että kannattaa nousta. En usko että ketään on kaduttanut, kun nukkumaan menon keskeltä nousi ja kirjoitti ylös idean, mutta moni on varmasti katunut, ettei niin tehnyt.


2. Pitkillä ajomatkoilla, kun olet itse ratissa.

Sulla on edessäsi valtatie, jota huristat eteenpäin tasaista tahtia. Tapat aikaa lauleskelemalla hyvän musiikin tahtiin ja miettimällä itseksesi seuraavia tehtäviä. Yhtäkkiä tajuat, että nyt joukossa on hyviä ideoita. Ajatus etenee ja jatkuu ja solkuu kuin tanssi. Kohta se pitäisi jo saada jonnekin ylös, ennen kuin ajatus etenee liian pitkälle, että jokin hyvä osa jo unohtuu.

Mutta pahus vie, kun on kädet kiinni ratissa ja matkaa vielä 200 kilometriä. Siinä tilanteessa ei oikein kirjoitella muistivihkoon tai kännykkään, ja harvoin tuntuu siltä, että viitsisi kuitenkaan pysähtyä kesken matkan moisen takia. Mielessään toivoo, että se ajatus kantaisi vahvana kotiin asti, ja että kotiin mennessä olisi vielä intoa tehdä jotain sen eteen...

– Pari vuotta Espoo-Tampere väliä yksinäni ajaneena sanon, että jos kiire ei ole kova, kannattaa pysähtyä vaikka seuraavalle huoltoasemalle, ja kirjoittaa ne ajatukset ylös. Spontaanin flown kohtaaminen ei ole jokapäiväistä, ja harvemmin pitkän matkan päätteeksi jaksaa enää jatkaa aiheen työstämistä. Saati enää muistaa sitä.

3. Bussimatkalla.

Bussimatkoissa kädet eivät olekaan rattiin sidotut, mutta toisaalta lyhyiden matkojen aikana ei yleensä ehdi uppoutua kovin syvälle. Vaikka olosuhteet eivät olisi omiaan luomaan uusia ideoita, oon ainakin itse huomannut bussimatkojen olevan otollinen hetki ajatusten järjestelyyn. Kymmenen minuutin bussissa taitetun kotimatkan aikana ehtii arjen kiireenkin keskellä sopivasti pysähtyä ja uppoutua ajatuksiin siitä, mitä seuraavaksi kotona haluaisi/pitäisi tehdä, mitä ruokaa haluaisi syödä, tai millaisen kirjahyllyn haluaisi ostaa.


4. Kesken työpäivän.

Jotkut työpäivät ovat vähemmän hektisiä kuin toiset - toisin sanoen juuri oivaa maaperää ihan muille kuin työhön liittyville ajatuksille. Johonkin monotonisempaan tehtävään voi tuntua mahdottomalta keskittyä, kun päähän on juuri pamahtanut ihan loistava idea, jonka haluaisi äkkiä pihalle.

– Yleensä näissä tilanteissa on parempi käyttää vaikka viisi minuuttia tai kahvitauko siihen, että kirjoittaa sen inspiraationsa ulos aivoistaan, jotta voi sen jälkeen keskittyä töihin. Se on parempi ratkaisu, kun jatkaa hajamielisenä koko lopun päivää. Toinen riski on, että se idea unohtuu.

Eipä tätäkään postausta olisi syntynyt, jos en sen ideaa olisi kesken työpäivän nopeasti mun sotkuiseen bullet journaliin töräyttänyt. Ilman sitä en varmasti olisi pitkään aikaan osannut palata aiheeseen myöhemmin.

5. Kaukana kotoa.

Niin, mitä jos se iskee vaikka kesken reissun, kun olisi ihan muuta meneillään. Tai keskellä korpea mökillä paikassa, jossa ei ole edes sähköä. Paikassa, jonne et ainakaan ole tajunnut ottaa mukaan niitä välineitä, joita haluaisit käyttää. Inspiroisi kauheasti lukea kirjaa, mutta saatavilla ei ole yhtäkään. Olisi hyvä idea kirjoittamiseen, mutta paperia tai kyniä ei ole, eikä kännykän akkua viitsi tuhlata. Silmien edessä täydellinen hetki valokuvata, mutta kamerasta on akku loppu. Voi hitsin pimpulat sentään, mitäpä siinä sitten voi oikein tehdä.

inspiraatio-hukassa

Kovin usein käy niin, että kun on jumissa tylsässä virikkeettömässä hetkessä, olisi rahkeita vaikka mihin. Mutta siitä takaisin normaaliin päästyään se kiinnostus lopahtaa. Idea ei enää tunnukaan niin hyvältä, ei löydy aikaa, tai sitten on sata muuta asiaa, jotka tuntuvat tärkeämmiltä tehdä ensin. Tai sitten unohtuu räpläämään kännykkää tai scrollaamaan Facebookia, ja kaikki muu katoaa ympäriltä – niin ideat, motivaatio kuin aika.

Kaikkeen inspiraatioon ei pysty tarttumaan, mutta tärkeintä on tunnistaa mahdollisuudet. Ja ymmärtää, ettei inspiraatio ole vain niitä suuria ideoita, vaan ihan arkisistakin toimista voi inspiroitua ja innostua.

Tosin arkisetkin inspikset voivat joskus olla henkilökohtaisesti isoja. Kerran inspiroiduin siivoamisesta. Se oli kyllä harvinainen päivä se.

Mistä sinä löydät inspiraation? Tunnistatko ne olosuhteet, joissa inspiraatio iskee helpoiten?

DIY - Wieniläistuolien entisöinti vaihe vaiheelta

6 kommenttia:
wienilaistuoli-entisointi-tuunaus

Hyvää kannattaa odottaa. 

Se on periaate, jolla meidän kodin sisustaminen etenee. Osin kyllä ihan budjetin rajojen vaatimusten takia, mutta silti.

Meidän keittiönpöytä odotti sopivia tuoleja ainakin vuoden päivät. Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja mallailin niitä ideoita täällä blogissakin. Mutta loppupeleissä mun visio oli aika tarkka. Vahtasin pitkään tori.fista wieniläistuoleja, mutta niitä ei Pirkanmaalla juurikaan ollut tarjolla.

Viikon bloggaaja - Kuka oon ja mitä teen

12 kommenttia:
viikon-bloggaaja-indiedays

Hei, ollaanko me tavattu ennen?

Jos ei niin moi, mä oon Helmi! Oon 22-vee maisterivaiheen arkkitehtiopiskelija, intohimoinen tee-se-itse-käsityöharrastelija ja sivuduunina valokuvaaja-yrittäjä. Ja sitten vielä bloggaaja.

Oon jumissa Tampereella mun rakkaan kakslahkeisen kanssa (okei ei oo paha jumi, Tampere on ihana), teen liikaa töitä ja pitkää viikkoa ja sisustan hitaasti meidän pientä kolmiota. Rakastan kissoja, outoja kaktuksia ja makeita leivonnaisia.

Mä sain kunnian olla Indiedaysin tämän viikon Viikon bloggaaja. Kiitos siitä! Tää lienee isoin minkäänlainen tunnustus koko mun yli viisivuotisen blogiuran aikana.


Vastailen tässä postauksessa muutamiin kysymyksiin bloggaamiseen ja itseeni liittyen!

viikon-bloggaaja-indiedays

Mistä blogisi nimi on tullut?

Aikoinaan blogin nimi oli "Pieni varpunen", ja ihan alussa se kerkesi olla hetken "Suomalainen kolibri". Kai mä tunsin olevani niin kovin runollinen silloin. Jossain vaiheessa siinä blogin mukana kasvaessani alkoi ihan kauheasti häiritä, ettei blogin nimi oikeastaan kuvannut mua mitenkään.

Nykyinen nimi Helmihytti tulee etu- ja sukunimestäni. Se oli mun mielestä kiva sanaleikki kirjoittaa ne yhteen, kun kummatkin nimet nyt kerran sattuu tarkoittamaan muutakin kuin vain nimiä. On tuo joskus väärinkin luettu, "helmitytti":nä ainakin. :D

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Mä kirjoitin koko yläasteen päiväkirjoja, mutta lukioon siirtyessä se jäi. Ensimmäinen blogini taisi olla yksityinen runoblogi, jonne vuodatin kavereiden nähtäville sellaisia ah-niin-taiteellisia sydänverta vuotavia tekstejä. Sitten silloin viisi ja puoli vuotta sitten lukion toisen vuiden joululomalla päädyin tylsistykseni keskellä selailemaan blogeja. Tykästyin siihen ideaan itsekin, ja siitä nopeasti innostuvana tartuin tuumasta toimeen.

Mikä on parasta bloggaamisessa? Entä haastavinta?

En mä oikein tiedä, mikä yksittäinen asia olisi parasta. Jotenkin tästä on vaan tullut tosi tärkeä juttu ihan kokonaisuudessaan. Tykkään kaikesta siitä tekemisestä mikä tähän liittyy: nautin valokuvauksesta, niiden kuvien muokkaamisesta, kirjoittamisesta, sivujen ylläpitämisestä, vuorovaikutuksesta. Ja yhteisöllisyydestä, sitä voisi olla enemmänkin.

Haastaviakin puolia löytyy useita, toisistaan paljon poikkeavia:

  1. Henkilökohtaisesti suurin haaste mulle on ajanhallinta. Saada postaukset valmiiksi ja julkaistua ilman loputonta tarkistusta, puunausta ja jahkailua! Tää on mun kompastuskivi.
  2. Toinen haasteeksi kokemani asia on se, jos ei satu olemaan bloggaavia kavereita – ainakaan samalla paikkakunnalla. Bloggaavien kavereiden kanssa voi tehdä yhteistyötä, jakaa ajatuksia ja mietteitä, ja kuvailla puolin ja toisin. Niiden puute on haaste.
  3. Aina ajoittain ilmenevät vaikeimmat haasteet liittyvät yleensä tekniikkaan, ulkoasun koodeihin tai vaikka kuvapalvelimiin. 

Just nyt mulla on haasteita juurikin kuvapalvelimien kanssa, joiden takia mun joistain vanhoista postauksista on kadonnut kuvat näkyvistä. Syynä tähän on Photobucket, jota kautta aikoinaan latasin kuvat blogiin. Se on muuttanut nyt jotain sääntöjään ja vaatii yhtäkkiä upgradeusta ja 400 dollarin vuosimaksua siitä, että kuvat tulisivat taas näkyviin. Siis ihan kiristystä tommonen! Toisin sanoen pitäisi käydä kaikki vanhat postaukset läpi ja ladata kaikki puuttuvat kuvat uudelleen, mistä on tosi iso vaiva. Aaargh...

Pahoittelut siis jos joku koittaa jotain yli kolme vuotta vanhoja postauksia selailla, niissä ei tällä hetkellä näy kaikissa kuvia!

viikon-bloggaaja-indiedays

Paljasta kolme blogi- ja Instagram-suosikkiasi! Mistä pidät niissä?

Seuraan hyvin vähän blogeja säännöllisesti, yleensä vaan selaan Indiedaysin sivulta ja Facebookin blogiryhmistä juttuja ja klikkailen mielenkiintoiselta vaikuttavia. Mutta muun muassa nämä ovat kestosuosikkeja:

  • Aamukahvilla – inspiroivia juttuja ja hyvää fiilistä, luonnonläheinen tunnelma ja upeita kuvia.
  • Lack of colour – ihana tyyli ja kauniita kuvia, vaikka eniten iskeekin diy-vinkit, silloin kun niitä tulee.
  • The Little Village – niin paljon hyvä diy-vinkkejä!

Instagramissa seuraan jostain syystä aika paljon (venäläisiä) taiteilijoita, sarjakuvapiirtäjiä ja suomalaisia luontokuvaajia. Lemppareita näistä on mm.:


Oho no siinä tuli viisi. Omalla tavallaan inspiroivia jokainen. Viimeinen listassa on viimeisin löytö, ja instastooreista lempparit tekee kpunkka- ja instachaaz.

Itse löydyn instasta nimimerkillä @helmihytti 

viikon-bloggaaja-indiedays

Mikä on hauskin muistosi bloggaamiseen liittyen?

Mut kutsuttiin about kolme vuotta sitten Visualistipäiville osallistumaan bloggaajien ”talk-show”-ohjelmanumeroon. Siis minä, joka pidän ihan pikkuista ja suht tuntematonta blogia, siellä paaaljon tunnetumpien bloggaajien joukossa! Mitä ihmettä! Olin niin otettu siitä kutsusta, ja oon edelleen! Se oli muutenkin tosi hauska päivä, ja ensimmäinen mitenkään blogeihin liittyvä tapahtuma missä oon ollut. Muistelen lämmöllä.

Jos pitäisi valita yksi suosikki omista postauksistasi, mikä se olisi?

Genrenä tykkään erityisesti kaikista diy-postauksista, mutta niistä poiketen suosikiksi voisi nostaa postauksen
"Kuka sopii arkkitehdiksi?"

Se on varmaan blogini kommentoiduin postaus, jonne löytää tasaisin väliajoin uusia ihmisiä.

Kirjoitin kyseisen postauksen aikoinaan fuksivuoden keväällä, pääsykokeiden kulkua muistellen ja omiin siihen astisiin kokemuksiin pohjaten. Vuosien saatossa on käynyt ilmi, että tuosta postauksesta on ollut apua tosi monelle arkkitehdiksi hakemista harkitsevalle tai hakujen kanssa kamppailevalle.

Tuota postausta kommentoidaan edelleen tasaisin väliajoin, ja kysymykset ovat usein aika vaikeita vastata. Mutta ymmärrän hyvin, miksi niitä kysytään. Oon itse ollut joskus siinä samassa tilanteessa, googlettanut tietoa ja käytännön kokemuksia siitä, millaista arkkitehtuurin opiskelu on, tai työelämä. Ja eipä sitä tietoa paljoa löytynyt. Ilmeisesti mun postauksesta ja vastauksista on ollut joillekin hyötyä paljon enemmän, kuin mitä koskaan sitä kirjoittaessani osasin kuvitella.

viikon-bloggaaja-indiedays

Mitä arvostat muissa ihmisissä?

Rehellisyyttä, avoimuutta, heittäytymiskykyä ja huumorintajua. Ajattelevaisuutta, myötätunnon ja kuuntelun taitoa.

Mikä on elämäsi paras päätös?

Mitään hirveän suuria päätöksiä ei tule mieleen, joten sanotaan vaikka se, kun päätin kandivuoden jälkeen pitää opinnoista välivuoden töissä. Oon oppinut tän vuoden aikana tästä alasta niin paljon, etten olisi etukäteen edes osannut arvata.

Outo tapa, josta moni ei tiedä:

Mulla kestää töistä kotiin päästyä alle minuutti, että farkut ja rintsikat on lentänyt nurkkaan ja muuttunu kotilöhövaatteiksi.

Niin ja nypin joskus kainalokarvat pinseteillä.

Asia, josta pidän itsessäni:

Avoimuus ja rehellisyys. Ja nyt nää kesäpisamat!

viikon-bloggaaja-indiedays

Jatka lausetta:

Nolottaa myöntää, mutta…

...mua kiinnostaa kamalasti erilaiset tosi-tv-konseptit. Erityisesti se ihmisten käytös niissä ja se, mikä on käsikirjoitettua ja mikä ei. Teininä leikittelin ajatuksella, millaista olisi osallistu BB-taloon. Vanhemmat oli aika kauhuissaan. :D En ehkä sentään, oon liian kiltti ja tylsä että edes otettaisiin mukaan. Mut parasta aivojen nollaamista on Temptation island ja Kardashianit! Ne on mun salainen pahe.

Vapaa-ajallani…

...niin mikä vapaa-aika? Se aika kun nukutaan?

Haluaisin oppia…

...urheilemaan uudestaan. Tää taitaa sopia myös kohtaan ”nolottaa myöntää”, mutta en ole harrastanut säännöllistä liikuntaa yli vuoteen, perus arkiliikuntaa lukuunottamatta. Pitäisi sen kanssa päästä taas alkuun, mutta kauheesti löytyy aina muuta tekemistä…

Kun kukaan ei näe…

...saatan syödä leipoessa ison osan taikinasta sellaisenaan. Sitten ihmetellään, miten siitä kakusta tulikin niin pieni... :D

10 vuoden kuluttua…

...oon vaihtanut työjuhta-rooleja mieheni kanssa ja paennut aikaisia aamuherätyksiä varhaiseläkkeelle oman elämäni taiteilijaksi, eli tekemään kaikkea sitä mitä nytkin haluaisin tehdä, jos riittäisi aikaa. Jaloissa pyörii ainakin kaksi kissaa ja kaktuksia.
Tai ainakin oon saanut arkkitehdin paperit, oon todennäköisesti asuntolainavelallinen, keskellä ruuhkavuosia ja vielä tuplasti kiireisempi kuin nykyään. Tai sitten ollaan karattu Suomen kylmyyttä johonkin lämpimään maahan jossa voi työskennellään napatanssijana. Mistäs sitä tietää. ;)


Nää vikat lauseen jatkamiskysymykset olivat hauskoja. :D Uskallatko paljastaa, mitä itse niihin vastaisit? Ei nolota myöntää, että olisi hauska kuulla!


Ps. Tätä blogia pystyy seuraamaan mm. Bloggerissa, Facebookissa ja Bloglovinissa ja Blogit.fissä!

Ilmakasveja ja helppo DIY amppeli pilleistä

2 kommenttia:
ilmakasvit-kirja

Mä en ole mikään viherpeukalo. On aika hyvä saavutus, että mun joululahjaksi saama kaktus on vielä hengissä.

Kaktukset ja mehikasvit ovat pidemmän aikaa olleet kasvikunnan edustajista mun ehdottomia suosikkeja. Kunnes keväällä kuulin ensimmäistä kertaa sellaisista kasveista kuin air plants eli ilmakasvit. Ai että ne on jänniä. Jotenkin sielukkaita.

Ilmakasvit on kuin kasvikunnan nykytaidetta.

Vähän outoja ilmestyksiä, jotka ensisilmäyksellä näyttävät jotenkin väärältä, kun kasvi ei ole vedessä tai mullassa. Jotkut muistuttavat alieneja, jotkut kummallista karvaista tupeeta tai säkkäräistä peruukkia. Erilaisia lajeja on satoja.

Jotain minimalistisen viehättävää niissä on, ainakin sellaista, mikä miellyttää mun silmää. Samaan tapaan kuin mehikasveissa ja kaktuksissa. Haluaisin täyttää meidän kodin niillä, mutta parempi harjoitella parilla kappaleella kerrallaan.

ilmakasvit-kirja ilmakasvit-kirja

Ilmakasvit eivät kasva mullassa.  

Niillä ei varsinaisesti edes ole juuria, joilla ne imisivät vettä. Ilmakasvit asetetaan kasvamaan kuivalle alustalle sellaiseen paikkaan, josta kasvi saa riittävästi valoa – joko suoraa tai epäsuoraa, lajista riippuen.

Ilmakasvit keräävät valtaosan tarvitsemastaan vedestä ilmankosteudesta. Niiden luonnonvarainen kasvuympäristö on Etelä- ja Väli-Amerikassa, ja siellä ilmasto on jokseenkin kosteampaa, kuin tämä pohjoismainen kuiva sisäilma. Täällä ilmakasvien kastelu hoidetaankin pääasiassa säännöllisesti sumuttamalla tai ajoittain uppokastelemalla. Ilmakasvia hankkiessa kannattaa tutustua niiden hoito-ohjeisiin, ettei kävisi niin, että kasvisi vahingossa kuivuu tai mätänee.

Näitä ei tosin ihan jokaisesta kukkakaupasta löydykään! Itse löysin omani Tampereelta Kukkakauppa Opuntiasta. Siellä myydään myös tätä kuvissa näkyvää ilmakasveista kertovaa Living with the air plants -kirjaa (tekijöinä Johanna Vireaho ja Annabelle Antas).

Kyseinen kirja sisältää hoito-ohjeita, ilmakasvien lajiesittelyjä ja upeita kuvia, paria tee-se-itse -ripustusesimerkkiä unohtamatta. Opus on lähes uunituore, ja sen tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi. Sain oman kappaleeni lehdistönäytteenä keväällä sen julkistamistilaisuudesta yhdessä, tuon pienimmän kuvissa näkyvän ilmakasvin kera.


Kokeilin muutama päivä sitten tehdä yhdelle ilmaskasveistani tällaisen simppelin amppelin mustista pilleistä, joita kaappiin oli jäänyt lojumaan.

Tarvitset helpon ilmakukka-amppelin askarteluun

  • Pillejä tai kapeita putkia
  • Kestävää lankaa (aloitin ensin ompelulangalla, ja vaihdoin sitten tukevampaan)
  • Sakset
  • Jonkun apuvälineen langan pujottamiseen (esim. kapea tikku)


ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli

Ohjeet pilliamppelin kokoamiseen:


  1. Pätki pilleistä sopivan kokoisia paljoa.
  2. Varaa pujotteluun riittävästi lankaa. Joku kapea tikku tai vastaava voi auttaa, jos lanka ei meinaa tulla pillin/putken läpi.
  3. Pujota lankaa pillien läpi. Pari kuvaa ylempänä kuvassa on näytetty kuvio, josta muodostui viimeisten liitosten jälkeen tällainen "timantti".
  4. Kiristä langat/naru niin, että amppeli saa muotonsa.
  5. Solmi kiinni ja ripusta roikkumaan!


ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli ilmakasvit-diy-amppeli id ilmakasvit-diy-amppeli

Lopputulos oli aika hauska! Vähän kuin Gandalf siellä örkkien häkissä. Tai alienin valloittama sims-timantti. Voisin kokeilla tehdä jotain muitakin amppeleita, varsinkin jos näitä tulee hankittua lisää. Ovat niin ihania erikoisia ilmestyksiä.

Näetkö sinä ilmakasvit viehättävinä vai outoina (tai viehättävän outoina)? Mitä pidit amppeliratkaisusta? :)