SLIDER

Yksi välivuosi, kiitos

25. elokuuta 2016

Kesä loppuu, "loma" loppuu, eikä musta tunnu oikein miltään. Ei ahdista syksy, ei tunnu sisäistä kriisiä lomattoman kesäloman vuoksi, toisin kuin useina kesinä tätä aiemmin. Mikä on toisin?

arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari

Tämänkin kesän vietin töissä: ei ollut lomaa, ei reissuja (toukokuun matkoja lukuunottamatta), eikä rentoutumaankaan kerennyt edes läheskään joka viikonloppu. Tässä kesätyöpaikassa oli kuitenkin jotain uutta verrattuna entiseen: tää oli mun eka omaan alaan liittyvä työpaikka, siinä oli säännölliset työpäivät ja -ajat, eikä töitä tarvinnut viedä kotiin. Ja se oli suuri ero verrattuna opiskeluarkeen.

Nää viimeiset vuodet oon elänyt tosi epäsäännöllistä arkea. Oon valittanut täällä usein väsymystä, heittelevää unirytmiä ja rankkoja deadlineja, mutta vasta tänä kesänä oon tajunnut, miten suuri vaikutus sillä on muhun ollut. Oon ollut melkein loppuunpalamisen kynnyksellä – tai ainakin ihan yliväsynyt – jo viime kevään lopussa, ja tän keväänä lopussa olin ihan kyllästynyt opiskeluun. Ja oon edelleen. Sinnittelin kevään loppuun lähinnä velvollisuudentunnosta, vaikka inspiraatiota on ollut vaikea kaivaa tyhjästä.

Oon ollut koulussa viisitoista vuotta putkeen, arkkitehdin opintoja on niistä viimeiset kolme. Nyt, kun mulla on kandidaatin tutkinto plakkarissa, tuntuu siltä, että on hyvä hetki pitää tauko.

arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari

Moni mun saman vuosikurssin opiskelukavereista lähtee nyt vaihtoon ja saa sillä tavalla uutta ulottuvuutta tähän alaan ja omaan jatkoon. Ja tietty siinä samalla taukoa tavallisesta opiskeluarjesta, tutkinnon kaavamaisesta suorittamisesta kohti loppua, määräajassa mahdollisimman nopeasti kuten yhteiskunta painostaisi.

Mä en ole lähdössä vaihtoon, mutta oon silti tauon tarpeessa. Siksi oon päättänyt pitää tässä välissä vuoden töissä, ennen tutkinnon jatkamista kohti arkkitehdiksi valmistumista. Eihän siinäkään menisi kuin kaksi vuotta, jos niistä lopuista opinnoista haluaisi vain suoriutua. Mutta ei mulla ole niin kiire, ei mun tarvitse olla alle 25-vuotiaana "valmis arkkitehti".

Vuosi tavallista työelämää ei ehkä kuulosta miltään rentouttavalta "tauolta", mutta uskokaa pois. Mun olo on jotenkin tosi rento ja levollinen. En tiedä kuinka kauan se enää aikaisten duuniaamujen jatkuessa ja valoisan ajan vähentyessä tulee kestämään, mutta tällä hetkellä tuntuu kuin kesäloma ei loppuisi ollenkaan. Ja ihan vain siksi että tiedostan, ettei koulustressi hyppääkään ihan kohta niskaan, paineet ei käännä mun vuorokausirytmiä taas ympäri, eikä työt seuraa mua illoiksi kotiin. Oman alan töistä voin saada kokemusta ja näkemystä ja ehkä vähän ajatusta siitä, mitä haluaisin jatkossa tällä uralla tehdä. Töissä on omat paineensa, mutta ne ovat ihan erilaisia kuin opinnoissa.

Välivuosipäätöksen tekemisen jälkeen katosi stressi, ja nyt sen alkamisen kynnyksellä oon täynnä intoa. Vitsit miten osaa olla vapaa fiilis!

id arkkitehtiopinnot välivuosi arkkitehti yliopisto teekkari

Huomenna on mun vika työpäivä tässä kesäduunissa, jossa oon viettänyt mukavat kolme kuukautta. Sieltä viiletän suoraan lentokentälle ja äidin kanssa pieneen reissuun: ensin yksi viikko kesälomaa, ja ens kuussa onkin edessä ihan uusi duunipaikka ja uudet kuviot. Jännää!

Elokuun lapsi

19. elokuuta 2016


Hääkuvamuokkailuja ja aikuismaista herkuttelua goudalla ja serranokinkulla.

Pahuksen ihana kahvilapöytä.

Matkamuisto Seinäjoen asuntomessuilta: Seinäjoki-kuosinen keittiöpyyhe (sivuttain tosin).

Mun vanhemmat kävi ekaa kertaa kylässä ja toivat tuliaisiksi tän vanhan tutun mun vanhasta huoneesta. Se kaipaisi vähän entisöintiä ja uutta maalipintaa, mutta on sen verran iäkäs ja arvokas aarre, ettei viitsisi yhtä roheesti maalailemalla puunata kuin mitä tehtiin meidän pinnatuoleille...


Blogit on täynnä kesän viimeisiä festareita, ensimmäisiä syystuulia ja kouluun palaamista. Multa ei irtoa näistä ainuttakaan, mutta elokuuhun liittyy silti aina se oma haikeutensa. Pihlajat alkaa punertaa, omenat kypsyy, kesä ikääntyy. Ja minä siinä mukana.

Mä täytin eilen 22. Ei tunnu missään, ei oo kriisejä eikä pelkoja, elämä rullaa ihan mukavasti eteenpäin. Nyt tuntuu että elän just sitä elämää, jota tässä vaiheessa elämää oikeastaan haluaisinkin elää. Kaikki on hyvin.

Kun olin kuustoista, muistin aina loppukeväästä mun iän vuotta vanhemmaksi – todennäköisesti siksi, kun useat kaverit olivat juuri täyttäneet vuosia, ja olin mielessäni jo samanikäinen. Saatoin kirjoittaa johonkin käsityönäyttelyn nimilappuihin vahingossa väärän iän, sitten tajuta oman mokani, nauraa sille, ja toistaa seuraavaksi uuteen lappuun saman mokan. Ja sitten sama seuraavana vuonna.

Mutta nyt ollaankin jo siinä vaiheessa elämää, ettei sitä omaa ikää enää meinaa kysyttäessä heti muistaa, eikä ainakaan ylöspäin.    – Minkäs ikänen sä nyt oikein olitkaan?   – Kah- tai siis venaas. Eiku joo, kakskytkaks.

Tosin bussikuski meinas just myydä mulle lastenlipun, että taidan silti mennä vielä alle kuusitoistavuotiaasta.

Mä vietän paria harvinaista lomapäivää Espoossa. Alkuviikosta varattiin äitin kanssa lennot Riikaan, keskiviikkona treffattiin Tukholmaan lähtevän bloggaajaporukan kanssa, ja eilen kokoonnuttiin ekaa kertaa vuosiin vanhan voimistelujoukkueen kesken vaihtamaan kuulumisia. Tänään kävin ihmettelemässä uudistunutta Iso Omenaa ja parantelen flunssaa, kun taas huomenna vietetään vielä "kesähäitä" arkkari-porukan kesken ennen kuin tälle kesälle voi jo aikalailla jättää hyvästit. Ja ostinpa vähän extempore itselleni synttärilahjaksi pikkuisen videokameran, jota tässä on vasta pikkuisen ehtinyt testailla. En vielä tiiä, tuleeko sillä julkaistua mitään, mutta hauska päästä kokeilemaan sitäkin taiteenlajia!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Samettihameessa syksyyn

10. elokuuta 2016

Parasta kirppiksillä on bongata vaatteita, jotka on tehty semmosista siisteistä kankaista, joita harvemmin kaupoista löytää. Sellaisia isoja, että niistä vaatteista voi käyttää ne kankaat siihen mihin haluaa, vaikka itse vaate olisi muuten miten hirveä tahansa. Joskus mulla kertyy niitä ihanasta kankaista tehtyjä tuunattavia vaatekappaleita kaappiin pinoiksi asti, mutta nyt niitä ei vähään aikaan ole ollut. (Tekeekö kukaan teistä samaa?)

© 2012- Helmi Hytti • Blog theme by Maira G.