# Kasvottomien kiusaajien paratiisi

6 kommenttia:
*moka heti ekassa lauseessa: kanssakäyminen on yhdyssana ja sen perässä piti olla "ja tiedonhaun"
_______________________________________________________________________________________________

Tämä oli tuo edellisessä postauksessa hehkuttamani 60 pisteen äikän essee, jonka tehtävänantona oli kirjoittaa aiheesta ”Pitäisikö verkossa kirjoittavan esiintyä omalla nimellään?”

Miksi laitoin tämän tänne? Ei sille oikeastaan ole erityisempää syytä. Luultavasti joku laiskamato kopioi sen omakseen, mikäli joutuu samantyyppisen kirjoitustehtävän eteen. Oon nyt parin päivän sisällä törmännyt niin moneen juttuun anonyymien käyttäytymisestä, että tuntui vain jotenkin hyvältä kirjoittaa tuo essee puhtaaksi ihan tännekin. Mitä nyt hiukan muutin paria sanaa paremmin blogitekstiin sopivaksi.

Aika monet astetta tunnetummat bloggaajat päätyvät estämään anonyymikommentoinnin kokonaan törkeiden ja asiattomien kommentoijien takia, kuten parissa lempiblogissani on nyt tehty. Samaan aikaan ympäriinsä surffatessani päädyin myös facebookissa jollekin muistosivustolle, johon ihmiset ovat kirjoittaneet muistokirjoituksia ja osanottoja edesmenneen kunniaksi. Traagisen surullinen aihe, joka tässä tapauksessa kosketti läheltä erityisesti myös suunnilleen oman ikäisiäni nuoria. Tällaiselle sivulle olivat päätyneet riehumaan (=provosoimaan ja kommentoimaan törkeyksiä ja asiattomuuksia) myös anonyymeilla feikkikäyttäjätunnuksilla esiintyvät henkilöt. Ai että teki pahaa lukea niitä juttuja. Sillä hetkellä toivoin todella, että moinen kyettäisiin jotenkin estämään.


© & ©
Itseäni ei ole täällä blogissa ja muuallakaan häiritty kuin hyvin vähän. Mitä nyt joskus tein eräänä kaukaisena aamuyönä hetken mielijohteesta Demiin keskustelun (olisi pitänyt arvata, ettei siihen aikaan ole liikkeellä muita kuin anotrolleja…) ja sain tuta, miltä tuntuu kun joku väittää sinun olevan jotain mitä et ole ja haukkuu ilmaan syytä alimpaan maan rakoon, ja kun puolustaudut, toinen vastaa tyyliin ”toi reaktio todistaa että olen oikeassa”. Toisin sanoen: sanoit mitä tahansa, silti sut kyetään leimaamaan valehtelijaksi tai miksi tahansa.

Se on ihmisestä itsestä kiinni, miten itseensä kohdistuviin asiattomuuksiin reagoi. Itse olen todellisuudessa niin temperamenttinen, että parhaalta vaihtoehdolta tuntuisi sylkäistä naamalle ja vastata samalla mitalla takaisin. Mutta eihän se oikein niinkään toimi. Pitää tietää oma arvonsa ja tuntea itsensä, jotta voi ohittaa anonyymit provot ja haukut olankohautuksella tai asiallisella vastauksella. Kaikkia ei voi miellyttää, jonkun näkökulmasta sanoo tai tekee aina jotain väärin, huonommin kuin pitäisi tai liian hyvin suhteessa johonkuhun muuhun, ja aina löytyy joku, jonka on pakko myös tulla se tokaisemaan.


© & ©
Mulla on paljon ajatuksia ja paljon sanottavaa. Joskus niissä on sisältöä, joskus ei. Suurin osa on teemaltaan huoletonta omasta elämästä kertomista joissa kukkii pieniä huumorin poikasia. Osa sen sijaan menee sarkasmin, valittamisen ja kärjistävän kommentoinnin puolelle. Täydelliset ainekset löytää jotain ”väärää”. Aika uhkarohkeeta, kun kerta näin vapaassa maassa asutaan. Mutta hei, tää on mun blogi. Jos mäen olisi täällä oma itseni, mitä ideaa olisi ylipäätänsä pitää blogia?

Mä kerron täällä mun elämästä ja mun ajatuksista, mä kirjoitan ja bloggaan asioista, joista itse haluan. Jokainen yksittäinen lukija on kunnia ja piristävä asia, mutta mä pidän blogia itseäni varten. En tajua sitä, miksi jotkut pitää blogia vain lukijoita varten, ja oon niin k*rpiintyny koko asiaan, että voisin kirjoittaa aiheesta vaikka toisenkin romaanipostaksen. Mä saatoin taas vaihteeksi hävittää punaisen langan kesken ajatuksen juoksun, mutta anti olla. On niitä muitakin värejä kuin punainen.


© & ©
Yleinen kysymys, saa vastata riippumatta siitä jaksoiko lukea koko tuota roskaa vai ei: oletko itse joutunut netissä minkäänlaisen kiusauksen kohteeksi? Olisi kiva kuulla vähän kokemuksia tai sitten ihan kyllä/ei vastauksia, jos teillä on rohkeutta kommentoida (en mä pure!) - teitä lukijoita kun ainakin näyttäisi olevan enemmän kuin koskaan ennen.
6 kommenttia:
  1. Olit kyllä pistees ansainnu tosta esseestä ! se oli tosi pysäyttävä. Oot muutenki hyvä kirjottamaan ja vaikka tää postaus oliki mun mielestä pitkä, niin se ei kyllä ollut pitkäveteinen. Tykkäsin kyllä sun blogistas !

    http://linneajuuliaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hienon tekstin oot kirjoittanut! Se oli täynnä asiaa ja tosi hyvin rakennettu. Pakko kuitenkin huomauttaa, että viimeisessä virkkeessä käyttämäsi sanan kuuluisi olla kaksinaismoralismi. :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Oho, kappas! Hassua ettei opettaja tuosta huomauttanut tai korjannut mitään. Kiva että mainitsit, tuskin jaksan tuota korjata kun tuo teksti on tuollaisena kuvana mutta kiitos sulle! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä postaus on jo yli vuoden vanha, mutta erittäin ajankohtainen kuitenkin aina. Itse jopa etsimällä etsin kiusaamiseen liittyviä postauksia, koska itseäni kiinnostaa muiden mielipiteet ja ajatukset aiheesta.
    Olen siis itse ollut 9 vuotta koulukiusattu (koko ala-/yläasteen ajan). (Tiedän, että aihe menee vähän sivusta, mutta haluan kuitenkin kertoa tarinani.) Kyllä se on aina joskus edelleen mielessä ja vaikuttaa satunnaisesti itsevarmuuteen. Lukion ensimmäinen vuosi oli ensimmäinen, jolloin tunsin saavani olla rauhassa ja oma itseni. Lukion toisella lähdin vaihtoon Yhdysvaltoihin. Päätin jo kahdeksannella luokalla, että haluan lähteä. Haluan päästä pois tutusta ja siihen aikaan erittäin vaikeasta ympäristöstä. Vuoden 2010-2011 asuin siis Yhdysvalloissa (Wisconsinin osavaltiossa) ja minulla oli elämäni paras vuosi. Sain itseluottamukseni ja itsetuntoni takaisin ja olen ollut erittäin positiivinen vuoteni jälkeen. Vasta keväällä 2011 pysähdyin ensimmäistä kertaa miettimään asiaa ja huomasin, että kiusattuna oleminen ei ikinä ollut minun vikani. Siihen asti syytin aina itseäni. Huomasin vihdoin, että jos vain olen oma itseni, eikä ympärillä ole muiden ajatusmaailmaa manipuloivia ihmisiä, minä voin oikeasti saada kavereita. Toistaiseksi en muista parempaa tunnetta, kuin tämän kaiken ymmärtäminen vuosien jälkeen. Vieläkään en tiedä miksi minua kiusattiin samojen henkilöiden toimesta niin kauan, mutta alan päästä siitäkin jo yli. Eniten ärsyttää se, että kaksi eri ala-astetta ja yksi yläaste eivät voineet tehdä asialle loppua, vaikka vanhemmat tekivät kaikkensa sen eteen.

    http://dreamonmiretta.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tosiaan on sellainen aihe, josta edes nuo mun kirjoittamat mielipiteet eivät ihan heti vanhene mihinkään. Viime kesältä löytyy kyllä yksi uudempikin kiusaamisaiheinen postaus, kun haastattelin pikkuveljeäni aiheesta liittyen... Kiitos että jaoit tarinasi. Tosi ikävä kuulla, että oot joutunut noin sietämään kiusaamista. :( Mutta kuulostaa tosi hyvältä suunta mihin oot edenny, että itsevarmuus on palailemaan päin ja että oot ymmärtänyt, ettei vika ollut sussa. Mua ottaa niin kovasti päähän, kun kiusaamiseen puuttuminen ja sen lopetetuksi saaminen on niin vaikeaa. Koulussa opettajat saattavat yrittää puuttua kiusaamiseen kun vanhemmat siitä valittavat, mutta aiheuttavatkin vain kiusaamisen pahenemisen, jolloin kiusattu vaikenee eikä puhu kiusaamisesta enää kellekään, ja opettajat pesevät kätensä, että "homma hoidettu". Tekee pahaa kuulla muiden kokemuksia, kun suutun muiden puolesta. Pahinta on jos/kun joku läheinen joutuu kiusaamisen kohteeksi, ja ite oot ihan kädetön tekemään mitään asian eteen...

      Poista