# Voiko nauruun kuolla?

5 kommenttia:
Hyvää maailmanlopun alkua kaikille. Mitä se sitten lie tarkoittaneekaan ja uskottiin siihen taikka ei. Henkilökohtaisesti itselläni ei oo minkäänlaisia intressejä uskoa tuohon tai moneen muuhunkaan asiaan, mutta on se silti jollain tavalla huojentavaa, ettei meiän lomalento lähtenyt 21. päivä vaan vasta huomenna aamuyöllä...

Saariston tontut muistivat mua tänäkin jouluna, toisin sanoen siis kummitätini. Jotkut saattavat muistaa, että vietin siellä heidän tykönä kesän alussa pari viikkoa perunapellolle duunissa keskellä ei mitään.

Erikoista on, että tänä vuonna myös äidin kaksoisveli eli toinen kummisedistäni muisti mua joululahjalla. Yleensä kummatkin mun kummisedät tuppaavat kovin järjestelmällisesti unohtaa kaikki tällaiset. Aika jotenkin lahjateemaiset päivät olleet muutenkin, kun sain Roopelta alla esittelemäni lahjan ja Onalta lahjan, jonka oon tosin vielä tähän asti malttanut pitää kääreissään.

...Toisin sanoen mun jo pidemmän aikaa odottelemani kengät suvaitsivat viimeinkin saapua! Ovat luultavasti tän vuoden paras lahja, kiitos kulta ♥ Kooltaan napakat, kun ei voinut valita koko 36:n ja 37:n välistä, mutta helpot kävellä jopa tuolla talvisäässä ja korot tuntuvat tukevilta. Hinnan takia en tosin menisi vannomaan kestävyyden puolesta, mutta käytössähän sen sitten huomaa, onko nää hintansa väärtit vai ei.

Käytiin tänään Sami Hedbergin ja muutaman muun koomikon keikalla nauramassa ittemme lähes kuoliaiksi. Kuvittelin, että "maailmanloppu" olisi sielläkin ollut jollain tavalla päivän teema, mutta enemmän sitä vedettiin juttua eturivin tatuoiduista tuusulalaisista, entisistä keikkayleisöistä ja monesta muusta aiheesta kuin tästä paljon jankutetusta mayojen kalenterin päättymisestä sun muusta, jota tursuaa niin facebook kuin muutkin median lähteet. Mennyt maku koko jutusta kuten Olli Hokkasen "liian hapokkaasta" tai lähes-kaimastaan Frontside Olliesta ...tosin en kyllä ymmärrä, kuka siinä missään vaiheessa mitään makua näkikään. (Voiko makua edes nähdä?)

Ihana ilta, mahtava keikka (paitsi se että kuvaaminen oli kielletty...), hyvää seuraa (poikaporukassa on joskus kyllä tosi jees olla, kun voi kuittailla ja päästää sammakoita suusta oikein olan takaa eikä ne yleensä tajua loukkaantua mistään), sivistyneestä juotavaa ja lopuksi vähän läskeilyruokaa (miksi se olin minä, joka oli vetänyt Big Mac Plus -ateriansa loppuun kauan ennen näitä "raavaita miehiä"...?). Jopa hiukset pysyivät nätisti, meikit eivät levinneet tai reidet jäätyneet kokonaan joulukinkun värisiksi pötkylöiksi niukasta pukeutumisesta huolimatta. Olipas virkistävää vaihtelua kerrakseen.

Kokeilin Seppälän kynsitarroja, ei ne ihan niin hyvin toiminut kuin kuvittelin mutta ompahan edes jotain vaihtelua...
Eipä mennyt edes rellestyksen puolelle, kun fredan tivolin jono oli liian pitkä, jotta oltaisiin päästy sisään ennenkuin mä olisin jäätynyt Jadikseksi (narniasta, u know) tai "tonttulakki päässä ilmaiseksi sisään" -aikaraja olisi sulkeutunut. Koko illan ainoa harmi taisi olla pinnan alla alusta loppuun kytenyt hedari, joka kotiin päästyä oli yltynyt buranan arvoiseksi säryksi.

Huominen tietää töitä ja pakkaamista, en usko että ehdin laitella tänne enää mitään ennen sunnuntaiaamun lähtöä. En ota läppäriä mukaan, joten lomakuulumisia saatte vasta matkan jälkeen.

Viikonmittaista postaustaukoa tosin ei tule, koska oon ajastanut tänne ensi viikkoa varten pari pientä jutunpätkää. "Joko nappaa?":han ajastin yli kymmenen blogiesittelypostausta (ai että siinä oli tekemistä!), joten olisi ollut jotenkin epätasapainoista, jos en olisin tämän jättänyt kokonaan oman onnensa nojaan viikoksi... Sitä paitsi jos omia joululomiani muistelen, niin ne ovat olleet aikoja, jolloin on tullut vietettyä pitkiä aikoja tylsistyneenä koneen ääressä, ainakin hetkinä joina "nolife" ottaa vallan. Parasta mahdollista blogienlukuaikaa siis.

Tiuku jää yksinään kotiin koko viikoksi, Ona lupasi käydä hoitamassa. Vaikea uskoa, että tuo pikkuinen lähes karvaton pentumainen vintiö on kohta jo 6-vuotias!

Mutta ei mulla sitten muuta kuin että hyvät aatonaatot ja aatot ja päivät ja kaikki muut siinä perässä, viettäkää rentouttava jouluviikko ja syökää kinkkua munkin puolesta!
Meitsi ottaa biitsillä aurinkoo, polttaa päänahkansa, värjää tukkansa, tuhlaa rahansa ja pääsee käyttämään syksyn pimeydessä ostamiaan kesävaatteita. Hehee.


ps. Unohdin siitä yhdestä ostosten esittely postauksesta silloin yhdet paljoon käyttöön päässeet Kiina-ostokseni: kolmet överityttömäiset iphone-kuoret. Tursutin niiden päälle kotona pikaliimaa, jotta nuo koristeet pysyisivät kauemmin paikoillaan mun käytössä (tää iphone lentelee ja tippuilee lattialle aika usein, kai sitä vaivaa joku adhd). Kuvassa värit vähän miten sattuu mutta pointti tulee varmaan selväksi. Keskimmäinen on lemppari!
5 kommenttia:
  1. Tosi ihana asu ja ootpa kaunis! :) tykkään ihan sikana kun jaksat kirjoittaa ja panostaa postauksiin paljon! jään seuraamaan! :)
    Oikein ihanaa joulua sinne! :)
    http://mmilya.blogspot.fi <- Saa tulla moikkaamaan ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  2. Mmilya4: Kiitos. :)

    imlacking: Kiitos ja samoin tälleen vähän myöhässä. :D

    VastaaPoista