SLIDER

# Taivaalle raketteja, tänne kysymyksiä!

31. joulukuuta 2012

Olisikohan mahdollista saada kysymyssadetta samaan malliin kuin mitä taivaalta tuli räntäloskapaskamyrskylunta eilen illalla, kun köröteltiin taksilla lentokentältä kohtia kotia? Veikkaan että ei, oon liian tavallinen ja avoin ihminen. Mutta voitaishan sitä silti yrittää?

Monet vääntävät sormenpäät vereslihalla kokoelma postauksia tästä kuluneesta vuodesta, mä jätän sen suosiolla vähän myöhemmäksi: Tuossa ihan nurkan takana häämöttää nimittäin tän blogin ensimmäinen vuosipäivä, jolloin aattelin pistää juttua vuoden aikaisesta kehittymisestäni ja kehittymättömyydestäni tai/ja jostain muusta sellaisesta, mitä nyt saankaan kehitettyä.

Loppuviikon aikana kirjoittelen meidän lämpimästä joulusta & Teneriffan matkasta ylipäätänsä, tänään ei oikein jaksa/ehdi kun juhlistetaan uutta vuotta ja kaikki kuvamateriaali on ihan sekaisin ja sijoittuneena moneen eri laitteeseen (Roopen samsung galaxy SIII:seen, mun iphoneen ja järkkäriin...) ja niissä onkin sitten purkamista kerrakseen.

Eli ampukaa kysymyksiä musta, mun elämästä, tästä blogista ja muusta mitä mieleen pälkähtää. Siinä lienee mukavaa tekemistä esimerkiksi tylsän uuden vuoden yön tai darraisen uuden vuoden päivän ratoksi? Aiheen ohi menevissä kysymyksissä suosittelen wikipediaa ja täydelliset asiattomuudet saatan ohittaa, mutta muuten tarkoituksena olisi vastata kohtuullisen kattavasti kaikkeen mitä nyt keksittekään. :) Vastaukset tulevat sitten jossain vaiheessa, kun kysymyksiä on tupsahtanut mukavasti - en osaa arvioida, kuinka paljon ketään kiinnostaa mitään kysellä, joten en viitsi laittaa mitään kiveen hakattua deadlinea.

Kiitoksia, hyvää alkavaa vuotta 2013 ja iloista vuodenvaihteen juhlaa!
Älkää vetäkö kuolonkännejä, olko kohtalokkaasti yllytyshulluja tai saako rakettejä silmiinne - suojalasit on in.


ps. Kiitos kaikille (seitsemälle) tuohon pikkuiseen kynttiläarvontaan osallistuneille, voittajaksi arpoitui Tiina! Otan suhun yhteyttä tässä lähipäivinä. :)  Arvonta suositettu randomizerilla.

# Säästöpossunorsu ja muita aarteita

28. joulukuuta 2012

Tämä postaus on etukäteen ajastettu.
Mulla on noiden joululahjojen joukossa tullut jo näytettyä kuvat ainakin parista savikupista (tässä postauksessa), mutta suurin osa on ollut epäloogisia sivujuonteita näytettäväksi oikeen mihinkään väliin. Kaikista mun jutuista tuppaa muutenkin venähtämään kilometripostauksia sellaisella kuvamäärällä, että varmaan lähes jokaisen kone jumittaa näitä postauksia avattaessa. Nyt kuitenkin kuvat puhuvat enemmän puolestaan kuin teksti, koska selittämällä kukaan ei tajuaisi tästä hölkäsen pöläystä. Aloitetaan siis siisteimmästä ja edetään erikoisempiin:
Säästöpossunorsu, tehty harmaasavesta. Pintapuolella ei ole minkäänlaista lasitetta.

Päällä avattava luukku. Noihin reikiin ajattelin pujottaa jonkinlaiset langat ja laittaa vaikka rusetille tai umpisolmuun, riippuen ihan siitä, kuinka "varasvarman" siitä haluan. Sisälle kurkkaamalla silmiin osuu kiiltävää sinistä...

...nimittäin sellaista lasitetta, joka pysyy vain sisäpinnoilla. Näyttää aika hauskalle, muttei ihan esiinny edukseen kuvissa.

Takapuoli, hehehe. Ton hännän kanssa pitää olla tarkkana, koska se luultavasti katkeaa pienimästäkin kolauksesta.

Toinen Gräsan uuneista. Tänne on nyt menossa savitöitä toiseen polttoon lasitteet päällään, jonka jälkeen ne ovat valmiit. Mun töitä on tuo taaempi valkoinen "aaltomalja" sekä tuo kaksivärinen sydänkippo.

Mun kaveri on ihan überproo eläinhahmojen kanssa. Tässä on sen tekemä gorilla - keskeneräinen, ennen kumpaakaan polttoa, joten väritys ei ole vielä lopullinen.

Mun sydänkippo ennen polttoa. Kahta eri lasitetta, tummansinistä ja valkoista.

Sydänkippo uunin jälkeen. Tuo "raja" on tarkoituksellinen. Aika musta tuli tuosta toisesta puolesta, ehkä se vähän vaihtelee, missä valossa katsoo. Harkitsin tän ottamista osaksi arvonnan pottia, mutta vaatii mun ajatusvirheen takia vähän säätämistä, jotta kansi pysyisi paikoillaan..

Se uunissa näkynyt aaltoreunainen malja, toisin sanoen tuikkukuppi. Materiaalina posliinisavi, jota ei käytetä alkupoltossa vaan laitetaan suoraan kuumaan polttoon. Päällä ei ole lasitetta ja paino on tavallista kevyempi.

Kuviot on tehty samaan tapaan kuin "tontut sammuu kaikki väki nukkuu" -postauksessa esittelemässäni äitin joululahjassa, eli kaulitsemalla savilevyä pitsin päällä. Tässä sillä kuitenkin näyttää "toimivammalta"...

...koska posliinisavi kuultaa valoa läpi. Varsinkin noista ohuimmista kohdista. Näyttää aika kivalta, eikö?

Vuoden vikoina kertoina Gräsassa tehtiin myös vähän muutakin kuin savitöitä. Tuotiin kotoa peltipurkkeja ja päästiin metallipuolelle hitsaamaan niihin kuvioita. Oli ihan kamalan vaikeeta, ihme että sain edes tuollaiset aikaiseksi...

Reunoille laitettiin kuparilankaa apuna käyttäen roikkumaan helmiä.

Tuon on tarkoitus olla kynttilä, ja värityksen olis tarkoitus antaa vähän osviittaa siihen suuntaan.

...ja tuon taaemman olis tarkoitus "sydän".

Aika kivat näistä tyhjistä sieni- ja tomaattitölkeistä sai aikaiseksi. Olin ajatellut antaa nää joululahjoiksi, mutta äiti ihastui niihin niin kovasti, että omi itselleen. Tai siis tähän huusholliin. Samoin kävi myös tuon posliinilasituikkukupin, joka sai paikan takan yltä, hajonneen posliinisavisen "enkelirinki"-tuikkukupin paikalta.

Tällaista tunnelmointia tällä kertaa. Pitäisi varmaan ripotella näitä aina välillä ihan tavallisten juttujen mukaan, ettei kaikkea tarvitsisi läsäyttää kerralla pöytään. Gräsa on ihan huippu paikka, ohjaajat on mukavia ja kaikki siellä pyörivät gräsalaiset myös. Nuorille tarkoitettu paikka mutta jotenkin musta tuntuu, että löydän itteni sieltä vielä reippaasti yli parikymppisenäkin...

Oon ollut tekstiilipuolella niin kirjansidontakurssilla kuin vuoden verran ainakin ompeluryhmässä ja muistan joskus maalanneeni silkkiäkin. Metalli-&puupuolellakin on tullut hajanaisesti seikkailtua lähinnä erityisaktiviteettien muodossa, ja suurin jämähtäminen on käynyt savi-&hopeapuolelle. Luultavasti savikurssi oli eka jota koskaan Gräsassa kokeilin, taisin olla jotain kymmenenvuotiaan paikkeilla.

Nyt oon palannut juurilleni, kun kaikenmaailman sooloilun jälkeen löydän itseni taas savipallot käsissä leikkimässä luovaa. Hopeakorujen tekeminen on siistiä, mutta se on aika kallista eikä mulla aina ole mitään tarkoitusta, miksi ja kelle tekisin jotain, eikä sitä hopeaa viitsi turhanpäitenkään vääntää. Saatika että aina ylipäätänsä olisi ideaa tai inspiraatiota. Ne nyt on hukassa vähän liiankin usein.

# Screw you, Instagram

26. joulukuuta 2012

Tämä postaus on etukäteen ajastettu.
Kuinka moni on saanut jo kuulla siitä, miten tää melkein kaikkien rakastama ja supersuosittu instagram-kuvienjakeluohjelma tulee muuttumaan?

Suoraa lainausta iltasanomien artikkelista:

"Facebook osti internetiin suosituimpiin kuvanjakopalveluihin kuuluvan Instagramin huhtikuussa. Palvelulla on yli 30 miljoonaa käyttäjiä. Kuvien määrä lasketaan sadoissa miljoonissa.

Selkokielelle käännettynä uudet ehdot tarkoittavat sitä, että Facebook ottaa itselleen oikeuden käyttää Instagramiin ladattuja kuvia mainoskuvina ilman korvausta kuvan ottajalle.

Uudet ehdot astuvat voimaan 16. tammikuuta. Tämän jälken Facebookilla on oman tulkintansa mukaan oikeus aloittaa kuvien käyttö mainonnassa. Uusista ehdoista ei voi kieltäytyä. Ainoa tapa välttää omien kuvien joutuminen mainosmateriaaliksi on lopettaa Instagramin käyttö ja poistaa kuvat palvelusta."


Eli jos sattuisin ottamaan hyvin kuvan jostain paikasta tai asiasta, jonka myös merkitsen kuvan nimeen, tageihin tai paikannukseen, se saattaa seuraavana päivänä löytyä liitettynä johonkin mainokseen tai mihin tahansa. Mä ainakin oon niin omistuksenhaluinen sen suhteen mitä oon itse tuottanut, että ei kauheesti innosta tää homma. Ei sillä, että mä tahtoisin kuvistani tai muusta välttämättä mitään rahallisia korvauksia, vaan se, että ne esitettäisiin kuin mä en ikinä olisi ollut se, joka kuvat olisi räpsäissyt.

Onhan mulla facebookissakin kuvia (tällä hetkellä pohdin, kannattaisiko mun poistaa vähän niitäkin), mutta en jotenkin oo koskaan ajatellut, mihin kaikkeen niitä voidaan käyttää. Mikäli rupeen kehittymään tässä valokuvauksessa parempaan päin, niin taidan itekin ruveta vakavasti harkitsemaan jonkinlaista "vesileimaamista"... Jos ei kaikkien, niin ainakin sellaisten kuvien, jotka ovat hiukan tavallista hienompia suhteessa siihen peruskauraan, mitä arkena saattaa tullaräpsittyä. Eihän tää ole kirjaimellisesti mikään valokuvausblogi, kun tulee tätä tekstiäkin sen verran suollettua, ja eihän vesileima tai allekirjoitus kuvien käyttöä estä, mutta saattaisihan se sitä edes jossain määrin hidastaa, tai ainakin mä ite saisin mielenrauhan, kun kuvissa olisi edes jonkinlainen merkki siitä, kenelle ne kuuluvat.

Tässä sitten pohdin, poistaisinko tunnukset vai en. Toi on niin kiva toi "vaihtuva instagramkuva" -härveli tuossa sivun reunassa, että on tosi sääli, kun sekin sitten häipyy jos/kun poistan kuvat ja tunnukset. Pitäisi keksiä jotain uutta tilalle, ei vaan ihan heti tule mieleen, mitä. Oma pärstä? Aika kulunut idea ja sitä nyt nähdään täällä blogissa muutenkin ihan riittämiin.

Mihin ratkaisuihin muut on päätyny? Jatkatteko samaan malliin tai ootteko ylipäätänsä ajatelleet asiaa? Mulle toi ei oo niin tärkeä sovellus etteikö olisi ihan ok-helppoa jättäytyä koko leikistä pois. Mutta mitä tapahtuu kuville, jotka kutkuttavat julkaisunarvoisuudellaan mutta kooltaan ja laadultaan eivät ole tarpeeksi päteviä tänne blogin puolelle? Jäänevätkö unholaan vai pitäiskö munkin ruveta harrastamaan ajoittaisia epäyhtenäisiä kännykkäkuvakollaaseja? Aika sääli, kun olihan toi hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kivat vaan niille jotka tästäkin päätti, ensin kerätään ihan älyttömän iso käyttäjämäärä & suosia ja sitten mennään ja muutetaan oleellisesti koko järjestelmän käyttäjäsopimusten kulmakiviä ihan vaan rahan takia. Ei facebookissakaan voi vaihtaa ryhmän nimeä enää siinä vaiheessa, kun tykkääjiä on kertynyt joku tietty määrä. Olishan se aika hullua, jos ihmiset tykkäis jostain asiallisesta jutusta joka jossain vaiheessa muuttuiskin joksikin ihan muuksi, kuten vaikka "STOP ilmastonmuutokselle!!"-nimestä "Vetäkää käteenne kaikki hihhulit, homot ja hörhöt!"-nimeksi.

DIY - kynttilöiden koristelua

24. joulukuuta 2012

Tämä postaus on etukäteen ajastettu.
Innostuin tuossa viikko takaperin samaan hommaan, jota harrastin ala-asteikäisenä. Koristelemaan kynttilöitä! En nyt neuvo teille erityisemmin mitään tekniikoita, koska kuvittelen, että jokainen osaa pyörittää muovailuvahastakin palloa tai pötkylää ja tässä mennään samoin tekniikoin - oman luovuuden ehdoilla tosin. Ei mullakaan mitään hirvittävää luovuudenpurkausta tätä tehdessä ollut, mutta lopputuloksesta tuli kyllä ihan kiva.
Joku luultavasti lapsille tarkoitettu askartelupakkaus... mulla ei ole mitään hajua, mistä näitä nykyään saa. Jostain askartelukaupasta ehkä, pitäisi varmaan mennä etsimään. Ei tosin mitään tietoa siitäkään, miksi tällaista pakkausta suomeksi edes kutsutaan.

Mukana turhia sapluunoja, tuollainen "piikki" jolla leikattiin noista steariinivahalevyistä halutun mallisia ja kokoisia palasia. Näkyy, että ne on vähän lopussa...

Tein pieniä palloja, jotka painoin vieriviereen haluttuun malliin.

Toiselle puolelle tekstiä hyvin ohuista pötkylöistä muodostettuina.

Lähikuvaa: näkyy, että nuo ovat jonkin verran koholla tuosta kynttilän pinnasta. On ne kuitenkin painettu sen verran tiukkaan, ettei niiden pitäisi lähteä itsestään tai pientä iskuakaan ottamalla heti irti.

LVE

Mä ainakin tykkää näistä. Jos harrastaisin kynttilöiden polttamista, niin pitäisin nämä itse. Mutta kun en (ainakaan vielä). Ehkä sitten omaan kämppään muutettuani - se tosin tietää ihan kokonaisuudessaankin sellaisia muutoksia että hellurei. Mutta joo, tätä eivät huomaakaan ne, jotka lukivat postauksesta vain otsikon (hahaa). Tän päiväisen jouluaaton tai ensiviikon uuden vuoden tai vaikka talven (josta en tällä hetkellä oo kärsimässä) kunniaksi vähän arvontaa, koska antamisen ilo on hieno asia köhköhköh !

Palkintona oikeat sisustajan tai tunnelmoijan unelmat eli nämä yllä esitellyt kynttilät sekä luultavasti jotain muuta kivaa, koska 1.) satun itse rakastamaan yllätyksiä ja 2.) en ole ajatellut hommaa ihan loppuun asti. Osallistua voi kuka tahansa, joka kommentoi tähän postaukseen nimimerkkinsä, email-osoitteensa, kertoo lempparijoululahjansa ja vastaa tähän: "Kysymyspostaus, joo vai ei?" (Jos enemmän joo-vastauksia, uskallan järkätä semmosen koska oletan, ettei se jää nolosti ihan kokonaan vaille niitä kysymyksiä.)

Kiitos, onnea arvontaan ja hyvää joulua!


ps. Tänään täynnä kaksi ja puoli vuotta mulla ja ropellipopellilla. ♥
ps.2. Ainiin ja arvonnan osallistumisaikaa kestäkööt vaikka vuodenvaihteeseen asti.

# Voiko nauruun kuolla?

22. joulukuuta 2012

Hyvää maailmanlopun alkua kaikille. Mitä se sitten lie tarkoittaneekaan ja uskottiin siihen taikka ei. Henkilökohtaisesti itselläni ei oo minkäänlaisia intressejä uskoa tuohon tai moneen muuhunkaan asiaan, mutta on se silti jollain tavalla huojentavaa, ettei meiän lomalento lähtenyt 21. päivä vaan vasta huomenna aamuyöllä...

Saariston tontut muistivat mua tänäkin jouluna, toisin sanoen siis kummitätini. Jotkut saattavat muistaa, että vietin siellä heidän tykönä kesän alussa pari viikkoa perunapellolle duunissa keskellä ei mitään.

Erikoista on, että tänä vuonna myös äidin kaksoisveli eli toinen kummisedistäni muisti mua joululahjalla. Yleensä kummatkin mun kummisedät tuppaavat kovin järjestelmällisesti unohtaa kaikki tällaiset. Aika jotenkin lahjateemaiset päivät olleet muutenkin, kun sain Roopelta alla esittelemäni lahjan ja Onalta lahjan, jonka oon tosin vielä tähän asti malttanut pitää kääreissään.

...Toisin sanoen mun jo pidemmän aikaa odottelemani kengät suvaitsivat viimeinkin saapua! Ovat luultavasti tän vuoden paras lahja, kiitos kulta ♥ Kooltaan napakat, kun ei voinut valita koko 36:n ja 37:n välistä, mutta helpot kävellä jopa tuolla talvisäässä ja korot tuntuvat tukevilta. Hinnan takia en tosin menisi vannomaan kestävyyden puolesta, mutta käytössähän sen sitten huomaa, onko nää hintansa väärtit vai ei.

Käytiin tänään Sami Hedbergin ja muutaman muun koomikon keikalla nauramassa ittemme lähes kuoliaiksi. Kuvittelin, että "maailmanloppu" olisi sielläkin ollut jollain tavalla päivän teema, mutta enemmän sitä vedettiin juttua eturivin tatuoiduista tuusulalaisista, entisistä keikkayleisöistä ja monesta muusta aiheesta kuin tästä paljon jankutetusta mayojen kalenterin päättymisestä sun muusta, jota tursuaa niin facebook kuin muutkin median lähteet. Mennyt maku koko jutusta kuten Olli Hokkasen "liian hapokkaasta" tai lähes-kaimastaan Frontside Olliesta ...tosin en kyllä ymmärrä, kuka siinä missään vaiheessa mitään makua näkikään. (Voiko makua edes nähdä?)

Ihana ilta, mahtava keikka (paitsi se että kuvaaminen oli kielletty...), hyvää seuraa (poikaporukassa on joskus kyllä tosi jees olla, kun voi kuittailla ja päästää sammakoita suusta oikein olan takaa eikä ne yleensä tajua loukkaantua mistään), sivistyneestä juotavaa ja lopuksi vähän läskeilyruokaa (miksi se olin minä, joka oli vetänyt Big Mac Plus -ateriansa loppuun kauan ennen näitä "raavaita miehiä"...?). Jopa hiukset pysyivät nätisti, meikit eivät levinneet tai reidet jäätyneet kokonaan joulukinkun värisiksi pötkylöiksi niukasta pukeutumisesta huolimatta. Olipas virkistävää vaihtelua kerrakseen.

Kokeilin Seppälän kynsitarroja, ei ne ihan niin hyvin toiminut kuin kuvittelin mutta ompahan edes jotain vaihtelua...
Eipä mennyt edes rellestyksen puolelle, kun fredan tivolin jono oli liian pitkä, jotta oltaisiin päästy sisään ennenkuin mä olisin jäätynyt Jadikseksi (narniasta, u know) tai "tonttulakki päässä ilmaiseksi sisään" -aikaraja olisi sulkeutunut. Koko illan ainoa harmi taisi olla pinnan alla alusta loppuun kytenyt hedari, joka kotiin päästyä oli yltynyt buranan arvoiseksi säryksi.

Huominen tietää töitä ja pakkaamista, en usko että ehdin laitella tänne enää mitään ennen sunnuntaiaamun lähtöä. En ota läppäriä mukaan, joten lomakuulumisia saatte vasta matkan jälkeen.

Viikonmittaista postaustaukoa tosin ei tule, koska oon ajastanut tänne ensi viikkoa varten pari pientä jutunpätkää. "Joko nappaa?":han ajastin yli kymmenen blogiesittelypostausta (ai että siinä oli tekemistä!), joten olisi ollut jotenkin epätasapainoista, jos en olisin tämän jättänyt kokonaan oman onnensa nojaan viikoksi... Sitä paitsi jos omia joululomiani muistelen, niin ne ovat olleet aikoja, jolloin on tullut vietettyä pitkiä aikoja tylsistyneenä koneen ääressä, ainakin hetkinä joina "nolife" ottaa vallan. Parasta mahdollista blogienlukuaikaa siis.

Tiuku jää yksinään kotiin koko viikoksi, Ona lupasi käydä hoitamassa. Vaikea uskoa, että tuo pikkuinen lähes karvaton pentumainen vintiö on kohta jo 6-vuotias!

Mutta ei mulla sitten muuta kuin että hyvät aatonaatot ja aatot ja päivät ja kaikki muut siinä perässä, viettäkää rentouttava jouluviikko ja syökää kinkkua munkin puolesta!
Meitsi ottaa biitsillä aurinkoo, polttaa päänahkansa, värjää tukkansa, tuhlaa rahansa ja pääsee käyttämään syksyn pimeydessä ostamiaan kesävaatteita. Hehee.


ps. Unohdin siitä yhdestä ostosten esittely postauksesta silloin yhdet paljoon käyttöön päässeet Kiina-ostokseni: kolmet överityttömäiset iphone-kuoret. Tursutin niiden päälle kotona pikaliimaa, jotta nuo koristeet pysyisivät kauemmin paikoillaan mun käytössä (tää iphone lentelee ja tippuilee lattialle aika usein, kai sitä vaivaa joku adhd). Kuvassa värit vähän miten sattuu mutta pointti tulee varmaan selväksi. Keskimmäinen on lemppari!

# Tontut sammuu, kaikki väki nukkuu...

17. joulukuuta 2012

Oon kerrankin ollut ajoissa joululahjojen suhteen! Yleensä menee vikoille viikoille, että saan kaikille tärkeille ihmisille joululahjat tehtyä tai ostettua. Nyt multa ei oikeastaan uuvu mikään muu kuin Roopen lahja, johon mulla kuitenkin periaatteessa on pari ideaa mietittynä.

Tavallisesti me ollaan vietetty joulua perheen kesken niin, että mukana on meidän viisihenkisen perheen lisäksi ollut mummi ja isoisä, sekä iskän sisarukset eli mun täti ja setä (joiden kanssa olin keväällä 2010 Japanissa ja huvittais matkustaa sinne uudestaan!) sekä sedän tyttöystävä (tai oikeastaan tuleva vaimo) ja lapsi. Eli kunnon jouluillallinen, sitten fiilistelyä ja lahjojen jakamista.

Joulupukin tulo oli meidän perheessä pitkä perinne, mutta se lopetettiin jo muutama vuosi sitten, koska mun nuorin broidi on liian välkky, jotta se "joulun taika" ja pukkiin uskominen olisi kestänyt kovin kauaa. Ja kuten joskus tossa aikaisemmin sanottu, mä uskoin pukkiin hiukan turhankin pitkään. Löysin todistusaineistoa laatikon nurkasta, kun käsiini osui jonkinlainen luonnos 10-vuotiaana (eli yhtä vanhana kuin mitä pienempi pikkubroidi nyt) kirjoittamastani toivekirjeestä...



Tänä jouluna me ollaan kuitenkin poikkeuksellisesti etelän lämmössä. Se vähän häiritsee mua, sillä olisin halunnut "tavallisen" joulun, mutta toisaalta tiedän, että ajankohta on valittu jokaisen parasta ajatellen: kukaan ei missaa koulupäiviä tai muuta tärkeää. Ja uudeksi vuodeksi me ollaan kuitenkin jo kotona. Erikoisesta joulusta huolimatta ja iskän dramaattisesta "tänä vuonna kukaan ei saa lahjoja!" -kailottamisesta huolimatta oon hommannut jokaiselle jotakin, ja aattelin esitellä niitä nyt tässä.

Perinteisesti oon tehnyt kaikki lahjat itse pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Neulonut, tehnyt koruja, maalannut tauluja öljy- ja akryyliväreillä, tehnyt kaikenlaisia savitöitä vaaseista tuikkukuppeihin ja askarrellut kortit itse. Tänä vuonna mulla oli ensikertaa mahdollisuus (ja rahaa) tilailla asioita netistä, ja tietty mun oli pakko käyttää se tilaisuus hyväkseni! Varsinkin kun käsitöihin ei nyt abivuonna ole yhtä paljon aikaa kuin aikaisempina vuosina (sääli sinänsä). Onneksi sentään Gräsassa sai vähän savitöitä väännettyä.

Äidille

Valkosavesta tehty yksinkertainen maljakko. Kuviointi tehty kaulitsemalla savilevyä pitsikankaan päällä. Päällä vaalea lasite.

Pitsipikkarit, tulivat yhtenä täytteenä mun Nellyn vaatetilauksen joukossa. Eivät oikeen mee mun tyyliin mutta ovat ihan äitin näköset, sillä on aina tota väriä.


Isälle

Kännykän kameraan kiinnitettävä laajakuva-&makro-objektiivi! Saa nähdä sitten että miten toimii mutta odotukset on korkeella! Löytöpaikka coolstuff.fi.


Veljille

Kiinan lentokentältä ostettua sveitsiläistä suklaata hauskoissa rasioissa: toiselle kultaharkko, toiselle aarrearkku.


Onalle

Toivelahjana hommattu valkoinen kaulaliina, Nelly.com:sta tämäkin, kun kerta sattui olemaan alennuskuponki edellisestä tilauksesta.

Valkosavesta tehty pyöreänmallinen rasia. Vähän kiikkerä mutta aika hauska siitä loppujen lopuksi tuli, vaikkei tota tehdessä oikeen inspiraatio kukkinutkaan. Kuviot enkopemaaleilla, päällä väritön lasite.


Isovanhemmille

Ifolor-kirja, aiheena mun Kiinan opintomatka (jonka kustannuksiin mummi ja isoisä välttämättä tahtoivat rahallisesti osallitua). 
Tilasin näitä oikeastaan kaksi versiota, jotta on omaankin kotiin muistoksi. Ajatuksena oli, että mummille ja isoisälle on mukavampi katsoa näitä kuvia ihan konkreettisessa mallissa, kuin esimerkiksi tietokoneen ruudulta (eipä ne paljon tietokonetta muutenkaan käytä). Sivumäärä on 60 ja sisältö käsittää lähinnä suuria ja tarkkoja kuvia, sekä paikoitellen joitain selventäviä kuvatekstejä. Oon tosi tyytyväinen, tää onnistu tosi hyvin!

Yritin tänä vuonna pitää kaikki lahjat sekä kohtuullisen kokoisina että hintaisina. Usein käy niin, että kun oon säätäny itteni lahjojen "bongaa&osta" -vaihteelle, löydän ja keksin vielä valmiiden lahjojen päälle paljon uusia siistejä juttuja, jotka huutaa mulle kaupan hyllyiltä "mä niiin sopisin sun bestikselle/äidille/nerokkaalle pikkubroidille, ota mut!" Sitten sorrun ostamaan ja säätämään kaikkea niin, että lopputuloksena on monipuolisimmat lahjat mitä lahjojen vastaanottajat ikinä voisivat arvata. Yllättäminen on ihanaa. Mutta yksi syy yrittää hallita tätä on säästösyyt, toinen syy ihan vaan järjenkäyttö ja kolmas kohtuullisuuteen pyrkiminen. Lisäksi hommasin lahjat paljon vähemmälle määrälle ihmisiä kuin yleensä, lähinnä tämän "erikoisen joulun" ja kaveripiirin supistumisen takia.

Vaikka mä pidän lahjojen antamisesta ihan överisti ja jopa enemmän kuin niiden saamisesta, sitä kyllä tuppaa pettymään, jos toisen osapuolen antamassa lahjassa ei ole minkään valtakunnan ajatusta, tai kun toinen ei tajua antaa lahjaa ollenkaan. Ihmiset arvostaa eri asioista, mutta yleisesti ottaen ajatus menee hinnan edelle ihan siinä missä tunnearvoakaan ei aina voida mitata misään reaalivaluutassa. Lahjojen ei tarvitse olla saman hintaisia tai yhtä hienoja tai huonoja, mutta lahjojen antamista rakastavienkin kannattaa muistaa, ettei liian voimakas yksipuoleisuus ole oikein koskaan hyvästä.


ps. Löysikö kukaan yksittäistä lempparia näiden lahjalöytöjen&-väkerrysten joukosta? Minkälaisiin lahjaratkaisuihin te tän sepostuksen lukeneet ootte ite päätyneet: itsetehtyjä lahjoja, ostettuja lahjoja, molempia vai ei kumpiakaan?

ps.2. Sain veronpalatuksia tänään, wtf. Kaikkihan taisi saada niitä jo viikkoja sitten ja joka puolella kuhistiin siitä, kuka sai nauttia palautuksista ja kelle läsähti mätkyjä...

# Kasvottomien kiusaajien paratiisi

15. joulukuuta 2012

*moka heti ekassa lauseessa: kanssakäyminen on yhdyssana ja sen perässä piti olla "ja tiedonhaun"
_______________________________________________________________________________________________

Tämä oli tuo edellisessä postauksessa hehkuttamani 60 pisteen äikän essee, jonka tehtävänantona oli kirjoittaa aiheesta ”Pitäisikö verkossa kirjoittavan esiintyä omalla nimellään?”

Miksi laitoin tämän tänne? Ei sille oikeastaan ole erityisempää syytä. Luultavasti joku laiskamato kopioi sen omakseen, mikäli joutuu samantyyppisen kirjoitustehtävän eteen. Oon nyt parin päivän sisällä törmännyt niin moneen juttuun anonyymien käyttäytymisestä, että tuntui vain jotenkin hyvältä kirjoittaa tuo essee puhtaaksi ihan tännekin. Mitä nyt hiukan muutin paria sanaa paremmin blogitekstiin sopivaksi.

Aika monet astetta tunnetummat bloggaajat päätyvät estämään anonyymikommentoinnin kokonaan törkeiden ja asiattomien kommentoijien takia, kuten parissa lempiblogissani on nyt tehty. Samaan aikaan ympäriinsä surffatessani päädyin myös facebookissa jollekin muistosivustolle, johon ihmiset ovat kirjoittaneet muistokirjoituksia ja osanottoja edesmenneen kunniaksi. Traagisen surullinen aihe, joka tässä tapauksessa kosketti läheltä erityisesti myös suunnilleen oman ikäisiäni nuoria. Tällaiselle sivulle olivat päätyneet riehumaan (=provosoimaan ja kommentoimaan törkeyksiä ja asiattomuuksia) myös anonyymeilla feikkikäyttäjätunnuksilla esiintyvät henkilöt. Ai että teki pahaa lukea niitä juttuja. Sillä hetkellä toivoin todella, että moinen kyettäisiin jotenkin estämään.


© & ©
Itseäni ei ole täällä blogissa ja muuallakaan häiritty kuin hyvin vähän. Mitä nyt joskus tein eräänä kaukaisena aamuyönä hetken mielijohteesta Demiin keskustelun (olisi pitänyt arvata, ettei siihen aikaan ole liikkeellä muita kuin anotrolleja…) ja sain tuta, miltä tuntuu kun joku väittää sinun olevan jotain mitä et ole ja haukkuu ilmaan syytä alimpaan maan rakoon, ja kun puolustaudut, toinen vastaa tyyliin ”toi reaktio todistaa että olen oikeassa”. Toisin sanoen: sanoit mitä tahansa, silti sut kyetään leimaamaan valehtelijaksi tai miksi tahansa.

Se on ihmisestä itsestä kiinni, miten itseensä kohdistuviin asiattomuuksiin reagoi. Itse olen todellisuudessa niin temperamenttinen, että parhaalta vaihtoehdolta tuntuisi sylkäistä naamalle ja vastata samalla mitalla takaisin. Mutta eihän se oikein niinkään toimi. Pitää tietää oma arvonsa ja tuntea itsensä, jotta voi ohittaa anonyymit provot ja haukut olankohautuksella tai asiallisella vastauksella. Kaikkia ei voi miellyttää, jonkun näkökulmasta sanoo tai tekee aina jotain väärin, huonommin kuin pitäisi tai liian hyvin suhteessa johonkuhun muuhun, ja aina löytyy joku, jonka on pakko myös tulla se tokaisemaan.


© & ©
Mulla on paljon ajatuksia ja paljon sanottavaa. Joskus niissä on sisältöä, joskus ei. Suurin osa on teemaltaan huoletonta omasta elämästä kertomista joissa kukkii pieniä huumorin poikasia. Osa sen sijaan menee sarkasmin, valittamisen ja kärjistävän kommentoinnin puolelle. Täydelliset ainekset löytää jotain ”väärää”. Aika uhkarohkeeta, kun kerta näin vapaassa maassa asutaan. Mutta hei, tää on mun blogi. Jos mäen olisi täällä oma itseni, mitä ideaa olisi ylipäätänsä pitää blogia?

Mä kerron täällä mun elämästä ja mun ajatuksista, mä kirjoitan ja bloggaan asioista, joista itse haluan. Jokainen yksittäinen lukija on kunnia ja piristävä asia, mutta mä pidän blogia itseäni varten. En tajua sitä, miksi jotkut pitää blogia vain lukijoita varten, ja oon niin k*rpiintyny koko asiaan, että voisin kirjoittaa aiheesta vaikka toisenkin romaanipostaksen. Mä saatoin taas vaihteeksi hävittää punaisen langan kesken ajatuksen juoksun, mutta anti olla. On niitä muitakin värejä kuin punainen.


© & ©
Yleinen kysymys, saa vastata riippumatta siitä jaksoiko lukea koko tuota roskaa vai ei: oletko itse joutunut netissä minkäänlaisen kiusauksen kohteeksi? Olisi kiva kuulla vähän kokemuksia tai sitten ihan kyllä/ei vastauksia, jos teillä on rohkeutta kommentoida (en mä pure!) - teitä lukijoita kun ainakin näyttäisi olevan enemmän kuin koskaan ennen.

# 12.12.12.

12. joulukuuta 2012

Aika kiva päivämäärä, eikö vain? Seuraavan kerran kaikki numerot mätsääkin yhteen vasta vuosisadan vaihduttua. On se jännä.

Mä oon leiponut pipareita (puol kiloa ja söin itse niistä neljäviidesosaa kahen päivän sisällä), kävellyt lumisateessa (en tykkää), siivonnut kuusenneulasia (töissä), leiponut joulutorttuja, kirjoittanut lahjatoivelistaa isovanhemmille kirjemuodossa, sekä käynyt maistelemassa glögiä tuttavaperheen pikkujouluissa ja kuuntelemassa kitara-&huilumusiikkia pikkuveljen joulukonsertissa. Silti mulla ei oo minkään valtakunnan joulufiilistä. Luultavasti sitä ei tänä vuonna tule ollenkaan. Se tosin estä mua laittamasta tänne joulujuttuja, ehkä joku muu jaksaa fiilistellä niitä mun puolesta.

Kai kaikki tietää, miten tähti- ja ruusutorttuja tehdään? Jos ei, niin tässä lyhyestä kuvalliset ohjeet.

Mä muuten tykkään syödä tota taikinaa.

Ja näiden keskelle luumuhilloa!

Torttumallit vaihtoivat mystisesti paikkaa keskenään.

Ja vähän pipareita myös!

Nimikkopiparit kummallekin broidille ja Roopelle, ja toi alin mulle (eniten sokerikuorrutetta tietysti).

Surkeessa valaistuksessa otettu kuva sieltä pikkujouluista. Mun iho ja hiukset näyttää ihan keltaisilta mutta koittakaa kestää, itekki yritän... Päällä ihan vaan henskasta ja maukasta ostettu viininpunainen pitsimekko.

Meiän pikku kitaristi vuorossa. :)

Orkesterin loppukumarrus! Oli ne kyllä aika söpöjä.

Äiti tökkäs itseään vanupuikolla tärykalvoon. Pari päivää myöhemmin se huomas, että hups, siihen taisikin tulla ihan reikä. Soitti terveyskeskukseen, että pitäisköhän tulla käymään lääkärissä. Luurin toisessa päässä oltiin ihan kauhuissaan, että pitää. Nyt tuo marisee, kun pitää antibioottikuuria syödä, mutta ehkä parasta että saa sen korvansa kuntoon ennen meidän lomalentoa... Äiti kertoi, ettei korvien lukkoon puhaltaminen onnistunut, ilma vaan suhisee. Iskä siihen sitten, että olisit puhkaissut sen toisenkin tärykalvon niin voitaisiin puhaltaa läpi, puhdistaa vaikka samalla pölyt sieltä harmaiden aivosolujen väleistä. Ja päästäis kaikki kuittailemaan, miten äitin pääpollan "huipulla tuulee".

Toisaalta mitään ei oo tapahtunut, toisaalta on. Tää talven pimeys ja kylmyys vaikuttaa muhun niin, että oon suurimman osan ajasta väsynyt ja vittuuntunut. Jälkimmäistä tosin vaan, jos oon erityisen väsynyt tai muuten vaan maailma kaikkine pikkuasioineen kaatuu niskaan.

Oi kumpa mäkin voisin viettää koko talven tälleen...

Mutta hah, tällä viikolla ei oo vielä kaatunut! Löysin maanantaina koulun sohvalta kaksi orpoa kahden euron kolikkoa (köyhä kiittää♥), dösät on tullu ajallaan ja oon ehtinyt niihin vaikka oon nukkunut about joka päivä pommiin, ja tiistain kokeidenpalautuspäivän tulosten vuoksi kasvaneen vitutuksen pelasti äikän esseen täydet pisteet (tää tapahtuu vaan kerran elämässä!). En oo kuollut pakkaseen tai lumipyryyn, mun jalat ei ihan vielä oo rakoilla noista huonoista talvikengistä, pakkasesta löytyy vielä piparitaikinaa, tänään oli kolmanneksi viimeinen ajotunti ja autokin pysyi tiellä.

Koko viikon kohokohta! ♥ Kyseessä oli otsikkoessee aiheesta "Pitäisikö verkossa kirjoittavien esiintyä omalla nimellään?".

Ainoat asiat, jotka saa suun mutristumaan ja k*yrvän kohoamaan otsaan on mun joululahjakenkien toimitusajan pituus (kauankohan tässä on jo odoteltu...), kasaantuvat koulutyöt (kun menee ennemmin nukkumiseksi kuin lukemiseksi), ja se, että mulla on nähtävästi liian vähän kavereita: en löydä ketään, jolla olis aikaa, rahaa ja fiilistä lähteä mun kanssa lauantai-iltana stadiin tanssimaan ja bilettämään. Mikähän ihme siinä oikeen mättää, kun mun suunnitelmat ei oikeen missään asiassa ota luonnistuakseen. Räyh.


ps. Jos masennuitte mun puolesta, kannattaa loppukevennykseksi kurkata tämä. Mä ainakin harjoitin olemattomia vatsalihaksi hekottelemalla noille tovin jos toisenkin.


ps.2. Meillä on huomenna abitempaus, pitäisi pukeutua yläasteelaiseksi.... kärjistetysti sanoen joko jonneksi tai pissikseksi. Voihan räähkä kun multa ei oikeen löydy mitään pissisvaatteita. Olin yläasteella niin tyylitön tavis kuin olla saattoi, ei oo kokemusta pissaliisailusta. Nyyh?
© Helmihytti • Theme by Maira G.