TENERIFE, osa 1 - Meidän lumeton joulu

5 kommenttia:
Näiden Teneriffa -aiheisten postausten tekemisessä on kyllä ihan hillitön vaiva! Ei pelkästään se, että mulla tulee kuvien kanssa muutama kymmen tenkkapoota sen suhteen, mitkä julkaisen täällä ja mitkä en, vaan koska innostuin muokkailemaan joitain kuvia saadakseni vähän uudenlaista "säväystä" ja toki säästääkseni tilaa. Yritin kuitenkin valita mahdollisimman hyviä ja paljon kertovia kuvia.

Mä en todellakaan jaksanut raahata tota järkkärinjärkälettä mukanani koko lomaa siinä kuumassa helteessä, jonka vuoksi suuri osa kuvista on otettu myös ihan vaan Roopen Samsung Galaxy SIII:lla ja mun iphonella. En oo merkannut kuviin erikseen, millä mikäkin on otettu.


Toi olkaimeton toppi on muuten oikeastaan kietaisuhame, jonka helmassa olevat hapsut eivät tässä erotu.

Tajusin tossa äsken muutenkin, että oho, järkkärillä otetut kuvat ajoittuu niin että 103 kuvaa alkuviikkona ja 192 kuvaa lähtöä edeltävänä päivänä. Saattaa tosin johtua siitä, että alkuviikosta lojuttiin päivät pitkät aurinkotuoleissa ja chillailtiin ja loman lopussa sit viimein heräsin et perhana, jotain kuvia pitäis varmaan ottaa.

Mukaan on päässyt myös muutamia enemmän tai vähemmän onnistuneita panoramakuvia. Siinä kävi sillä tavalla hassusti, että mun broidi otti musta ja Roopesta kuvaa ensin mun kännykällä ja sitten Roopen, jolloin lukitsemattomana taskuun tungettu iphone teki tempun ja löysi itsestään ominaisuuden ota mä en aikaisemmin ollut huomannut. Eli sen panoramakuvaustoiminnon. Olin jotenkin elänyt siinä uskossa, että se ominaisuus löytyisi vaan iphone femmasta...



Mutta nyt vähän konkreettisemmin asiaa tosta meidän matkasta itestään.

Ennen kuin päästiin Teneriffalle asti, saatiin kokea mielenkiintoisin lento ikinä. Matkantekoa vaivasi järkyttävä vastatuuli, jonka vuoksi jouduttiin tekemään välilasku Portugaliin, jotta siitä oltaisiin pääsy meren yli ilman, että löpö olisi loppunut kesken. Olin ite ihan älyttömän väsynyt ja yritin nukkua milloin Roopeen milloin broidiin nojaillen.

Matka oltiin varattu Tjäreborgin kautta ja pari erityiskehua on pakko sanoa: lentokone ruoka ylitti itsensä ja stuertin & perämiehen (?) kuuluttamat välikommentit ja vitsit kevensivät tunnelmaa mahtavasti.


Rantatienäkymiä ihan hotellin lähistöltä kuvattuna.

Päivä kului nopeasti rantakävelyin fiilistellen, syöden ja auringoa paistatellen. Illallisen jälkeen painuttiin petiin ja nukuttiin matkaväsymystä pois yli 12 tunnin yöunilla. ...Mutta se olikin 23. joulukuuta. Nyt itse aattoon.

Joka päivälle oli maksettu hotelliaamupala ennen klo kymmentä. Ei sitä kauheasti ollut kehuminen, ruuat oli niin ja näin ja mulla meni paahtoleipä & suklaalevite -linjalla lähes koko viikon ajan, mutta olipahan ainakin joku syy miksi herätä kohtuullisen aikaisin ylös sängystä, eikä tullut missattua keskipäivän parhaita auringonsäteitä.

Jouluisaakin jouluisammin sitten aamupalan jälkeen raahauduttiin uima-allasalueelle, jossa ite rojahdin aurinkotuoliin kärventämään nahkaani ja pojat polskutteli siinä lähistöllä. Vähän ajan päästä kun katsoin itseäni hotellin peilistä, niin näki selvästi, miten pisamat olivat heti räjähtäneet naamaan.



Mun ihogrillaamisen ja poikien evien kasvattamisen jälkeen jatkettiin rannalle kuvailemaan. Matkaa ei ollut kuin korkeintaan muutama kymmen metriä, ja meren näki heti hotellin respasta pihalle käveltyään.

Kuvailtiin fiilistelykuvia aallonmurtajalla niin joulun kuin mun ja Roopen 2½-vuosipäivän kunniaksi. Aika harva otos onnistui ja vaikka siinä tilanteessa oli vielä hauskaa, niin kokonaisuudessaan mulla oli sellainen "tänään ei onnistu yhtään mikään"-päivä.


Rantakivikosta löytyi rapuja!



Jouluillallisen paikaksi oli valittu viime vuoden reissulla hyväksi osottautunut El Sol -niminen ranskalainen ravintola. Sijainti oli Los Christianoksessa, eli "jonkin matkan" päässä meidän hotellin sijainnista (missä lie nyt oltiinkaan). Laittauduin niin fiiniksi kuin kesäiselle jouluillalliselle nyt yleensä, lakkasin kynnet - ja se olikin varmaan ainoa asia, joka sen illan aikana enää onnistui.

Pieleen meni siinä, että me kaikki arvioitiin matkan pituus väärin ja lähdettiin etenemään rantaviivaa pitkin kävellen.

Mulla oli kesällä ostetut lähes käyttämättömät korkkarit jalassa ja muutaman niemen kärjen ohittamisen jälkeen rupesi tajuntaan valumaan tietoisuus siitä, että jos tätä matkaa jatkuu vielä kauan, niin mun jalat kuolee. Ja sitä jatkui  k a u a n. Vaikka niissä kengissä onkin hyvä lesti, niin ei niitäkään mihinkään maratooniin ole tarkoitettu!


Huvittava kontrasti, palmuja ja jouluvaloja.

Puolessa välissä matkaa päkiät huusi jo sen verran hoosiannaa, että mun piti kokoajan keskittyä vaan kävelemiseen. Voitte vaan kuvitella mitä mielialalle kävi...

Ainoa hyöty mun myrtyneestä ilmeestä oli se, että kaikki sinnikästäkin sinnikkäämmät sisäänheittäjät ja tonttulakkeja&rihkamaa kaupustelevat afrikkalaiset pysyivät aika kaukana. Ja jos joku uskalsi jotain tulla sanomaan ja mä kohteliaisuudesta pinnistin suustani jonkun kohteliaan vastauksen, meinasin sen menettää tasapainoni, kun kävelemiseen keskittyminen uhkasi herpaantua.

Se matka tuntui ihan loputtomalta. Jälkeenpäin jaksoin hyvän tovin motkottaa siitä, miksei kukaan ollut katsonut matkan pituutta etukäteen GPS:stä. No koska kartasta välimatkat näyttivät niin lyhyiltä, että aateltiin Los Christianoksen sijaitsevan ihan vaan niemenkärjen tai parin takana...

Lopulta päästiin perille asti, ite varasin siinä vaiheessa jo aika paljon painoa Roopen käsipuoleen pysyäkseni pystyssä. Meillä oli ollut pöytävaraus kahdeksaksi ja myöhästyttiin siitä puolisen tuntia (kävelyyn oli mennyt suunnilleen 1h 40min). Ravintola oli ihan täynnä ja meidän pöytä oli annettu jonossa olleille, jonka vuoksi jouduttiin odottelemaan uutta pöytää...


Joku oli piirtänyt rantahiekkaan tonttutytön.

Kaiken sen pinnistelyn ja harmin jälkeen mulla meinas tunteet purkautua vesiputouksena, mutta sain sen jotenkin hallintaan jankuttamalla itelleni "ei saa meikit levitä" ja "älä nyt nolaa ittees". Asiaa ei parantunut se, ettei joukon johtaja (iskä) itse kävellyt korkokengillä koko matkaa, joten kynnys muiden (eli mun, koska äiti on liian paatunut korkokenkäkävelijä valittaakseen aiheesta samalla tavalla) kivun ja pahan mielen vähättelyyn oli mitättömän pieni, jotta tyyppi olisi osannut pitää suunsa kiinni.

Pääsin jonkun verran eroon siitä maksimaalisen vitutuksen multihuipennuksesta jonkun verran, kun oltiin saatu pöytä ja päästy ruuan kimppuun. Mitä nyt vähän teki mieli heittää iskä broilerinkoivella päin pläsiä, kun mokoma uskaltautui kommentoimaan mun vakavaa ilmettä ja sitä kun en hymyile. Eihän se kukkokaan käskemällä laula... Ja vaikka mua ei vielä hymyilyttänytkään, tein sentään parhaani nauttiakseni mm. siitä kalliista broilerista, viinistä (ei oo ihan mun juttu..) ja jälkiruuasta, unohtaen hetkeksi kivistävät päkiät, joihin nousseet rakkulat aloittivat olemassa olostaan ilmoittelun.

Mielenkiintoiset vessat siellä ravintolassa muuten. Ei lukkoja ovissa.


Jotkut käytti jouluaattonsakin ennemmin juoksulenkkeilyyn kuin juhlimiseen.. Kuvan tonttulakkipäinen mies on joku satunnainen ohikulkija.


Takaisin hotellille palattiin sitten taksilla, kuten suunnitelmissa oli alunalkaen ollutkin. Joistakin korkokengättömistä järjenjättiläisistä oli silti niin ratkiriemukasta vitsailla, miten käveltäisiin takaisin sama matka täysien pätsien kera...

Kaikki kuusi ihmistä ei tietenkään mahtunut samaan taksiin, joten mentiin Roopen ja broidin kanssa omalla. Matkaan ei mennyt varmaan edes kymmentä minuuttia... Taksikuski ilmoitti auton lähtiessä liikkelle "tonight douple-price", mutta hotellin pihalla kuljetuksen maksajaksi ilmaantuikin iskä, joka hyvin nopeasti pisti kiskurikuskille stopin, kun heidänkään ajurinsa ei ollut moisia vaatinut, vaan hymyillyt kuin lapsi jouluaamuna saadessaan parin euron tipin.



Mä olin vähän liian ärsyyntynyt ja väsynyt, että olisin jaksanut siitä vielä lähteä jatkamaan iltaa jonnekin, joten katsottiin parhaaksi painua hetkeksi hotellin uima-allasalueelle dataamaan kännyköillä ja sen jälkeen päätä tyynyyn ja tuutilullaa.

Ei mennyt joulu ihan niinkuin oli tarkoitus, mutta kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu, ensi kerralla sitten vietetään joulua onnistuneemmin ja paremmalla fiiliksellä. :) Ja jos samanlainen maratooni uhkaa, vähät juhla-asusta, mä laitan converset.



Lisää kuvia ja juttua tästä reissusta tulee myöhemmin, ainakin parin postauksen verran!
5 kommenttia:
  1. voi miten söpöjä nuo kuvat susta ja poikaystävästäs! :3 ja muutkin kuvat tosi upeita! ps. mun jalkoihin alko koskemaan kun luin tota tuskallista tekstiä tosta kävelyreissusta :DD

    VastaaPoista
  2. taija maria: Kiitos! ♥ Me ei kauheesti harrasteta söpöilykuvien räpsimistä (saatika niiden esittelemistä) kun tuo yksi ei oikein viihdy kameran edessä, mutta sain sentään nämä laittaa. :) Haha ihana, myötäkipuilija! :D

    VastaaPoista
  3. Oivitsion pakko lainata taija mariaa: "voi miten söpöjä nuo kuvat susta ja poikaystävästäs! :3" yleensä kaikki söpöilykuvat herättää mussa sellase ayäääääääk-reaktion, mutta nää oli jotain niin sulattavaa!

    ja kyllä, mäkin voin tuntea ton sun korkkarituskan! t: jouduin kävelemään uusilla korkkareille 3km kotiin liukkaalla kelillä koulusta, ku vielä aamulla luulin että saan kyydin kotiin :D veikkaan että toi mun matka on ajasta päätellen ollyt lyhyempi kuni teidän, joten au au tuskaa !

    ja muuten, on kyllä hyvälaatusia nää kuvat, vaikka onkin puhelimella otettu :D vahvistat edelleen mun uskoa siitä, että kyllä sillä kamerna käyttäjälläkin on väliä eikä vaan sillä kameralla.

    VastaaPoista
  4. Ahaha ihana, kiitos. :D Joo mäkään en oo niin romanttinen ihminen että ihan helposti repsahtelisin ällölällyilemään, mutta kai sitä nyt joskus voi..!

    No mutta toi 3km liukkaalla kelillä on varmasti ihan yhtä paha kuin toi meiän maratooni epäliukkaalla kelillä. Mä en Suomen talvessa uskalla lähes ollenkaan kävellä koroilla, kun pelkään nilkkojeni puolesta! Ja 3km, jos selvisit sen kaatumatta niin propsit sulle! :D

    Osa näistä kuvista on kyllä järkkärillä, mutta ihan totta, ei näistä tässä kokoluokassa paljoa erota, millä vempaimella ne on räpsästy. Esimerkiksi tuo pystykuva itestäni ja auringonlaskusta on kännykkäkuva, kun taas paria kuvaa ylemmäksi sijoitettu vaaka-asennossa oleva auringonlaskukuva on otettu järkkärillä, mutta mä en ainakaan nää niiden laadussa erityisemmin mitään eroa. Mun pitääkin muistaa sanoa pojille kiitokset, koska aina kun oon ite kuvassa, kameran takana on ollut jompikumpi heistä ja hyvin ovat onnistuneet. :)

    VastaaPoista
  5. Hirmu kiva ulkoasu sun blogilla! Ja muutenkin tosi hienoja kuvia, mulla on jo valmiiks kauhee matkakuume eikä noi kuvat auta yhtään :-D

    VastaaPoista