# Uutta ilmettä

11 kommenttia:
Jos joku ehti miettiä, miten musta ei tässä viikkoon ole kuulunut yhtikäs mitään, niin silmienne edessä näätte syyn. Mun päähän porautui viikon alussa (kesken matikan pänttäämisen) visio uudesta ulkoasusta, enkä saanut mielenrauhaa ennenkuin pääsin kotiin koneelle aloittamaan sen toteuttamisen. Ja tziisus että siinä toteuttamisessa kestikin! Ei tästä edes tullut ihan sellainen kuin suunnittelin (olisin halunnut kokonaisuudesta enemmän "pyöreäkulmaisen"), mutta aika lähelle sentään ja onpahan edes jotain vaihtelua siihen loputtomaan valkeuteen. Tavoitteena oli "vähän uutta säväystä" - - tehtävä suoritettu?

Edeltäjä.

Nykyinen.

Ensin kulutin aikaani tuon linnun piirtämiseen (käsin suherrus, skannaus ja photoshopilla viimeistely), sitten taustan säätämiseen (alusta loppuun vain piirtopöytä&photoshop) ja lopuksi viimeiset päivät epätoivoiseen koodaamiseen (ai kuka on piilonörtti?). Vaikka ylläpidin itse koodaamiani kotisivuja jo joskus seiskaluokkalaisena, näiden bloggerin pohjien kanssa on vähän vaikeampaa. Varsinkin kun on joku tietty päähän pinttynyt idea, jonka väenvänkään haluaisi toteuttaa.

Erilaisia värisävykokeiluja.

En vielä ole täysin varma tuosta taustasta, jääkö se tuollaiseksi haalean punertavaksi, vai vaihtanko mustavalkoiseen (haaleampaan versioon tuosta ylläolevasta versiosta). Oon kuitenkin kohtalaisen tyytyväinen tähän kokonaisuuteen ja tuohon lintuun, vaikkei se olekaan yhtä näyttävä kuin edeltäjänsä. Iskä kommentoi, että se näyttää ihan valmiilta pohjapiirrokselta vaikka tatuointiin. :D Hiiteen arkkitehdin ura, mä rupeen tatuointidesigneriksi! ...Tai sitten en.

Tämänkertaisen varpusen kehityskaari kolmessa osassa.

Mitä tykkäätte, jaksaako tätä ulkoasua katsella vai viehättikö vanha jotenkin erityisen paljon enemmän?

Tällä toivottavasti jaksetaan sitten ainakin kevään loppuun, sen verran tämä on aikaa vievää puuhaa ettei oikein rahkeet riitä sen suurempiin säätämisiin. Tän viikon opiskelut menikin ihan pieleen, kun oli pakko värkätä tää valmiiksi kun kerta aloitinkin. Koulua, aamuyöhön koneen ääressä valvomista, liian pitkiä päiväunia, viikottaisia vakiomenoja kuten gräsa, zumba ja duuni. Mainitsinkohan mä edes missään vaiheessa, että sain ajokortin viime viikon perjantaina?

Aika kuluu jotenkin ihan liian nopeasti, pitäisi varmaan tehdä joku lukusuunnitelma että pääsisin viimein kunnolla alkuun noiden opiskelujenkin kanssa. Ja siis mikä unirytmi? Kello mukavasti seitsemän aamulla, käyn pääni sisässä demokraattisen yhden henkilön äänestyksen, repäisen vaalivoiton ja painun unimaailmaan täältä höpisemästä ennenkuin menee liian hulluun suuntaan. Katsotaan jos ensiviikolla ehtisin saada aikaan jotain järkevämpääkin kuin univelkaa ja verestävät silmät.
11 kommenttia:
  1. Kaunis uusi ulkoasu! Pidan tasta kovasti, vahan selkeampi kuin edeltajansa, vaikka siitakin tykkailin. Juuri bloggerin ulkoasujen monimutkaisuus ja rajallisuus oli yksi niista syista, etta siirryin kayttamaan WordPressia. Enemman vapautta ja pystyy kayttamaan PHP:ta pelkan HTML/CSS sijasta.

    Kaunis tuo piirroskin, samalla luonnosmainen ja viimeistelty samaan aikaan.Kylla tata ulkoasua jaksaa katsella pidempaankin :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän hieno ulkoasu, ja vielä kun oot itse piirtänyt ja alusta asti tehnyt kaiken! Ei mikään ihme, että sait tähän kulumaan aikaa, lopputulos on kyllä vaikuttava :)

    VastaaPoista
  3. On tämä uusi ulkoasu kyllä tosi hieno! Ei mitään valitettavaa :)

    VastaaPoista
  4. Oivitsi tää uus ulkoasus on I-H-A-N-A-! Etenkin kun tietää, ettei banneria ja taustaa ole ns ryövätty mistään, vaan tehty itse ♥

    VastaaPoista
  5. Ihana ulkoasu! Tykkään! Mäkin tahtoisin oppia koodaamaan, että voisin nörtteillä oikein virallisesti. On kutkuttanut ajatus koodaamisesta jo vuosia, mulla ei vain ole oikein aikaa ja motivaatiota itseopiskeluun :D

    Ja en tiennykään että aiot hakea arkkitehtuuria lukemaan! Hurjaa! Itsehän opiskelen nyt arkkitehtuuria Oulussa. Tosin en tiedä vaihdanko nyt alaa, ei oikein iske mulle niinkuin pitäisi.

    VastaaPoista
  6. tosi kiva ulkoasu, ite tyksin ainaski hirmuisesti! :) paljon persoonallisempi ja ilmekkäämpi ku aikasempi. ja hei osaisitko neuvoo miten noiden "lukijat" "arkisto" teksteihin saa tuon taustan, niin ku sulla on tuo harmaa? toivottavasti ymmärsit :D

    VastaaPoista
  7. Nisha, Annika, Noora ja AGENTTTI: Kiitos kaikille tosi paljon! ♥

    Vimmu: Kiitos! Se on kyllä tosi aikaa vievää puuhaa kun kunnolla paneutuu. :D Peruskoodit muistaa rutiinilta ulkoa, mutta kun CSS-koodeihin mennään niin tuntuu että aivot menee solmuun. Joo mulla on suunnitelmissa hakea lukemaan arkkitehtuuria. Ainoa tavoite tällä hetkellä, mutta saa nähdä pääsenkö edes koko kouluun sisään. :)

    Jere Viskari: Kiitos, just tota yritinkin tällä hakea. :) En pysty ihan prikulleen neuvomaan, tai ainakaan niin että se välttämättä toimisi sulla samalla tavalla. Mun koodit kun on aika erilaisilla nimillä varustettuja kuin mitä tavallisissa koodipohdissa. Yritin kyllä etsiä kyseistä kohtaa hyvän tovin, mutta ei tuottanut tulosta. :( Googlasin kuitenkin tällaisen, jos tästä olisi yhtään apua. En itse pysty testaamana toimivuutta mutta toivon parasta!

    VastaaPoista
  8. Voi että.. Sun blogi on todella ihana! Jotenkin niin persoonallinen :) Tykkään sun postauksista ja blogin ulkoasusta. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  9. ellanoora: Kiitos! Ihana kuulla, jos se persoona edes jonkin verran pääsee esiin asti pilkistämään, vaikka lähinnä vaan tälleen kuvien ja tekstin kautta mennään. :)

    VastaaPoista
  10. Saisinko käyttää tuota "värisävykokeiluja" kuvaa omassa blogissa? Olen etsinyt pitkään jo tuollaista kuvaa. Jos saan käyttää kuvaa merkitsen blogiin, että kuva on sinun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se sopii, kunhan vaan tekijänoikeudet on merkitty jotenki selkeesti ja niistä pääsee linkillä tänne. :)

      Poista