# Ei tuu neidistä huippumallia

4 kommenttia:
Tuskin koskaan edes sellaista mallia, jonka kasvoa tai ruumista voisi pällistellä jonkun markettiketjun mainoskatalogista. Ei sillä, etteikö mua kiinnostaisi. Mallina oleminen kiehtoo mua yhtä hirvittävästi kuin moni muukin tavallisesta poikkeava toiminta, jossa on mahdollista tutustua johonkin uuteen osaan tätä maailmaa. Ihan samalla tavalla mä haluaisin osallistua jonkun elokuvan tai tv-sarjan tekoon jonkinlaisena nimettömänä taustanäyttelijänä. Esimerkiksi vaikka johonkin kahvilakohtaukseen jonnekin taustalle istumaan kahvikuppi kädessä. Esittämään elävää rekvisiittaa samalla, kun kamerat zoomataan päähenkilöiden touhuihin. Se olisi kokemus, jossa voisi samalla nähdä, millaista toimintaa siellä elokuvien kulisseissa oikein on tapahtuukaan.

Mä huomasin yhden valokuvaamon sivuilla ilmoituksen, että täytä tiedot ja hae siihen ja siihen päivään mennessä, niin voit tulla valituksi ilmaisiin koekuvauksiin. Uteliaisuus vei mukaan leikkiin, heitin hakemuksella ja viikon sisään sain meiliin vastauksen, jossa toivotettiin tervetulleeksi testikuvauksiin ja haastatteluun. Viestissä määriteltiin, kuinka olisi sopiva pukeutua ja meikata, sekä muistutettiin tarkastamaan oma paino ja pituus ennen saapumista paikan päälle, jossa nekin tiedot täytettäisiin muiden muassa toiseen lomakkeeseen.

Mä en enää oikein ole varma, mitä mä odotin kun menin sinne. Kuvatessa otettiin 50 mustavalkokuvaa eri etäisyyksiltä ja kuvakulmista, mutta toisin kuin oletin, en mä saanut siitä sadan euron arvoiseksi määritellystä kuvaussessiosta mitään itselleni. Sanottiin, että ne kuvat voi sitten liittää mallikansioon, kun/jos sellaisen otan. Muussa tapauksessa niitä ei käytettäisi missään, toisin sanoen menisivät täysin hukkaan, kun en niitä itsekään mukaani saisi.

Mallikansio. Se tässä olikin se koko jutun juju. Mikä onkaan mahtavampi idea rahastaa nuorten (yleensä naisten) unelmilla mallinurasta, kuin houkutella ilmaisiin koekuvauksiin, kehua kuvia ja kertoa, miten toisessa oikein on potentiaalia, ja vakuuttaa, ettei alalle kerta kaikkiaan pääse, jos ei ole kuvauttanut kunnollista mallikansiota. Kansiota, joka halvimmillaankin maksaa monta sataa euroa. Ainakin tässä firmassa. Mallin urasta haaveilevalle untuvikolle tarjotaan erikokoisia ja -hintaisia mallikansiokuvauspaketteja, ja kun/jos vastausta ei heti osaa antaa, sovitaan päivä, jona tulisi soittaa ja kertoa, tahtooko kyseisen mallikansion. Paineita nopeaan päätökseen mutta toisaalta aikaa mahdolliseen vanhempien lompakkonyörien höllennyskitkutteluun.

Mulle mainosmallin potentiaalisuutta perusteltiin syyllä "kun sulla on noin persoonallisen väriset hiukset" suhteessa vaikka blondien ja ruskeatukkaisten massiiviseen joukkoon. Siis mitä, onhan noita vaikka mitä shokkivärejä jos persoonallisella hiusvärillä kuvittelee erottuvansa joukosta. Tokihan sitä muistettiin huomattaa myös tästä perusnätistä naamasta ja sopusuhtaisesta vartalosta. Mitä mä odotin? Että mulle oltaisiin saatettu antaa jotain kritiikkiäkin, oltaisiin ehkä kerrottu, miltä osin musta ei ehkä olisikaan malliksi. Mutta eihän tän ideana ollutkaan pysyä realistisuudessa, vaan nimenomaan ruokkia toisen ajatuksia omista kyvyistään ja ulkonäöstään, niin että ne vähän vähemmän jalat maassa olevalla mallipyrkyrillä olisivat kepeästi voineet kilahtaa kusena kalloon.

Sääli niitä joitain onnistuneita mustavalkokuvia, mutta oli syynä sitten morkkis mun alkuvuoden nettishoppailuiden vuoksi huvenneen pankkitilin saldon suhteen tai tuon mun mukana olleen järkevämmän osapuolen mielipide, niin aivopesu ei napakkuudestaan huolimatta onnistunut. Niin paljoa mä en himoitse uniikkeja kokemuksia tai itseäni esille (vaikka kuvattavana olemisesta tykkäänkin), että olisin valmis upottamaan niin paljoa rahaa johonkin tuollaiseen. Samalla hinnalla saisin ostettua vaikka omaan kameraan jonkun astetta paremman objektiivin, jolla voisin räpsiä vaikka miljoona amatöörimallikuvaa, muokkailla niitä enemmän tai vähemmän jollain Picasalla/Photoshopilla, tulostaa ne sitten vanhempien tulostusfirmassa niin tarkkoina kuin vain kuvatarkkuus antaisi periksi ja kaiken päätteeksi niputtaa johonkin nättiin suomalaisesta kirjakaupasta ostettuun kansioon. Jos näin huvittaisi tehdä.

"Musta tulee malli, noi sanoi että mulla on persoonalliset korvat/silmät/hiukset/kasvot/kädet...." - ei, juu, ja vaarin housut. Mitä sitten, kun on maksanut tai maksattanut vanhemmillaan sen monta sataa euroa siitä mallikansiostaan, johon on saatu muutamia kuvia itsestään parissa eri asussa, parissa eri tällingissä? "Koska Helmi, ethän sä voi hakea mihinkään ilman mallikansiota", niin ne sanoivat, mutta eihän se monen sadan euron mallikansiokaan ole takuu siitä, että koskaan saisi naamaansa esille mihinkään - mitä nyt ehkä johonkin ruuansulatusnärästysongelmamainokseen, jos sattuu olemaan tarpeeksi ärsyttävä äänensävy.

Se on aika moniportainen juttu koko pelkkä mainosmallibisneskin, tai näin mä sen päättelisin. Mikäli ei satu olemaan suhteita tai sellaista ulkomuotoa, että vain kadulle astuttaessa tullaan kosiskelemaan jos mihinkin mainokseen. Muussa tapauksessa hommaat ensin hintavan mallikansion ja haet sitten vaikka johonkin hintavaan mallien välitystoimistoon. Sitten sulle ehkä vinkataan jostain projektista jonne haetaan mallia, ja hakiessasi huomaat hakijatovereitasi olevan noin parituhatta kipaletta toinen toistaan sinnikkäämpiä ihmislajin edustajia. Ehkä pääset testikuvauksiin, ehkä pääset läpi, ehkä et. Ehkä joskus saat kasvosi johonkin mainokseen, jolla saat takaisin sen rahan, mitä olet sitä ennen itse mallinuran alkuun polkaisemiseesi upottanut. Ehkä et. Ja jossain vaiheessa huomaat, että se mallikansio on vain nippu nättejä, kalliita kuvia, ja tajuat, ettei kukaan koskaan oikeasti sulle luvannutkaan, että ne kuvat loppujen lopuksi edes riittäisivät mihinkään. Kun mallimaailma on niin ailahteleva, vaativa ja nirso, on ne kauneusihanteet ja kaikennäköistä, millä saisi helposti vietyä tämänkin postauksen pääaiheen sivuraiteille.

Joidenkin on niin helppo pistää rahaksi toisten unelmien kustannuksella. Sinisilmäisen haaveilijan, naiivin maksajan rooli tulee yleensä kalliiksi. Myönnän olevani aika usein itsekin tosi herkkäuskoinen, ja Roopesta on hauska vedättää mua kaikennäköisillä pikkujutuilla. (Kehoitan ostamaan koiran ja kusettamaan vaihtelun vuoksi vaikka sitä.) Unelmien tavoittelu voi helposti mennä kalliin puolelle. Siksi mä ainakin yritän säästää nauttimalla tällä hetkellä vain arjen pienistä onnen hetkistä, kuten tästä nyt jo ohitse menneen viikon kaksin rakkaan kanssa elämisen fiiliksistä, the tourist -leffan Venetsian maisemista, suklaasta sekä kesään päin suunnatuista loputtomista toiveista.

Tuli vähän kökösti nyt niin, että ensin kamala tekstipötkö ja sitten kamala kuvapötkö, mutta en viittinyt sekottaa näitä, kun nää kuvat liittyy lähinnä vaan arkeen, joka tekstissä mainittaisiin oikeastaan vasta tuossa viimeisessä virkkeessä. Tuosta testikuvauskokemuksesta jäi vain tyhjää käteen ja fiilis hukkaan menneestä ajasta, mutta olihan se kokemus tuokin ja pelkästään jo Kalevankadun kiinalaisen Dynasty -ravintolan lounasbuffetin sushilla aikaansaatu ähky vei ajatukset kertaheitolla muille raiteille. Hyvä ruoka, parempi mieli.


Uuden paidan alla uusi mekko. Uuden paidan yläosassa on mustaa pitsiä, jonka hölmönä peitin tuolla tekemälläni pompom-kaulaliinalla. Mekko esiintynee täällä joskus myöhemmin uudestaan, sen olkaimia pitää tosin vähän lyhentää.

Vaikka sitä kuinka hellittiin koko viikko ja sai olla sylissä aina kun halusi, oli sen kumminkin pakko kakata yli laitojen ja käydä oksentamassa mun uudelle matolle. Mokoma ronttieinari.

Mun risteilyostokset, joista oon jo saanut tuhottua koko ylirivin. Alarivissä muun muassa kosketusnäyttöön reagoivat sormikkaat, kokeilumielessä ostettu ihkaensimmäinen bb-voide, sekä sellainen punainen huulipuna, jonka mainoskasvona oli joskus Emma Watson.

Kahlattiin lumen halki metsään hakemaan saunaklapeja ja naapurin lapset olivat tehneet matkan varrelle söpön lumihepan.

Huolimatta siitä, että kuusi kahdeksasta tätä varten keitetystä munasta rikkoontui, kun pudotin munat huolimattomasti vedentäyteiseen kattilaan niin että koko keittämien oli outo prosessi, kun munien valkuaiset tursusivat vaahtomaisesti keitinveden sekaan, niin munavoi + karjalanpiirakat = täydellinen nautinto.


ps. Tuohon unisiepparikorvakorujen arvontaan ehtii osallistua vielä tämän sunnuntain aikana, jos vielä ei ole muistanut, huomannut tai jaksanut. :)

Edit:// Saa toki kommentoida, jos heräsi jotain ajatuksia!
4 kommenttia:
  1. kivoi kuvii ! :)

    käy tsekkaas munki blogi :)

    kiiaelina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. kiia: Kiva jos oli kivoja, sullakin kiva kommentti ja kiva mainostus. Olin kiva ja kurkkasin, kiva oli blogikin. Johan on taas kaikki niin himskutan kivaa.

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi!! Oot muuten tosi kaunis:)

    VastaaPoista