FUCK THE FITNESS

18 kommenttia:
Alkuvaroitus: Edessäsi on kovin pitkä pätkä tekstiä ja jonkin verran osittain epäolennaisia netistä poimittuja kuvia (koska aiheeseen liittyneet oli tylsiä, koska mulla oli nälkä ja koska omia aiheeseen sopivia kuvia ei koneelta löytynyt).
- - - - -
Mä oon tosi mukavuudenhaluinen ihminen, ja vihaan kaikkea sellaista niin sanottua fyysistä rääkkäämistä. En tykkää minkäänlaisesta kivusta tai vaikka siitä fiiliksestä, joka tulee esimerkiksi rankan lihaskuntotreenin aikana, kun ollaan sillä rajalla että jaksaako vai ei. Joku voisi sanoa, että "no mutta se onkin se onnistumisen kun jaksaa tehdä loppuun asti". No kun vttu ei välttämättä jaksa. Eikä mua ainakaan siinä voimille käyvässä treenitilanteessa jaksa kauheasti kiinnostaa, "onnistuuko" treenissään vaiko ei. Ja kuinkahan se onnistuminen ja mahdollinen epäonnistuminen edes mitataan, siinä jääkö sarjat vajaiksi vai tekeekö ne tuplana, vai että oliko koko treeni minuutti toisensa jälkeen pelkkää kärvistelyä vai lähes putkeen nautittua flowta?

En ylipäätänsä voi täysin ymmärtää niitä, jotka saavat nautintoa esimerkiksi pelkästä kuntosalitreenistä. Perusliikuntana ymmärrän, mutta jos kyse on "enemmästä", niin en. Mikä siinä on motivaationlähteenä? Ulkonäkö? Muille todistaminen? Kertoa saa, katsokaas kun tää ei tällaisen laiskanpuoleisen möllöttäjän kaaliin oikein meinaa mahtua.

Mä jaksoin ala-asteikäisenä joukkuvoimistelutreeneissä lihaskunnot sun muut hyvin, mutta ei ne koskaan olleet se juttu, miksi mä sitä lajia harrastin. Ne olivat vain se "ikävä osa", joka piti kärvistellä läpi, jotta jaksoi nostaa jalat ylös ja ponnistaa hypyt korkealle. Ne olivat sitä pakkopullaa, joka suoritettiin lävitse "koska muutkin" ja jotta kehityttiin siinä, mikä siinä lajissa oli pääideana. Ja itse nautinto oli niissä itse musiikkiin suoritetuissa ohjelmissa, kisaesityksissä, joukkueeseen kuulumisessa. Yläasteella harrastamassani karatessa jaksoin samat ikävät puolet, jotta potkuihin sai voimaa, lyönteihin todellista tuntumaa, ja tuloksena oli lajissa kehittyminen.

(1), (2), (3), (4)
(1), (2), (3), (4)

Olin kokeilemassa uutta (ryhmäliikunta)lajia treenisalilla, jonne vääntäydyn aina silloin kun on aikaa, voimia ja kiinnostusta. Kun nyt kerta oli ilmainen tunti kyseessä enkä tiennyt mitä tuleman piti. BootCamp oli lajin nimi ja odotukset ei ainakaan olleet sitä mitä oli ohjelmassa. Juoksua (vihaan), käsipainoja ja kahvakuulaa (en tykkää), kyykkypunnerruksia ja kaikennäköistä ja nopeatahtista hikirääkkitreeniä, jollaisiin en todella muuten kuin tällä tavalla vahingossa eksy. Ei sieltä kehdannut kesken kaiken poiskaan lähteä, vaikka jonkin verran mieli teki. Pinnistelin loppuun asti ja vannoin olemaan jatkossa menemättä tunneille, joiden sisällöstä en tiedä mitään. Vaikka ne olisivat ilmaisia.

Siellä oli joitain itseäni vähän nuorempia tyttöjä, jotka höpöttivät pukkarissa salilla käymisestä, treenivaatteista ja kengistä, miten äiti ei ollut suostunut ostamaan jotain niiiin ihania treenikenkiä ja kuinka toinen oli saanut joululahjaksi treenivaatteita. En mä näistä nimenomaisista tytöistä tiedä, mutta mulla nousee niskavillat pystyyn kun ajattelenkin tätä tän hetken fitness-&elämäntapojenmuutos-&kuntosalibodypumppipamppiliikunta-villitystä.

Muoti-ilmiöitä tulee ja menee, ja mä tiedostan usein jättäytyväni niiden ulkopuolelle tai tulevani jälkijunassa. Mutta mun pollaan ei ihan mahdu nää villitykset, jotka liittyy ruokavalioihin ja liikkumiseen. Miksi siitä on muodostunut niin iso juttu, että lasketaan kaloreita ja syödään vain "sallittuja terveellisiä ruokia", rampataan salilla ja vedetään proteiinimössöjä, tahdotaan kiinteyttää ja treeniohjelmat laskelmoidaan niin että tulokset saadaan haluttuihin kohtiin, tavoitteeksi muodostuu täydellisyyden tavoittelu, tulosten muille esittely ja kohta joka toinen teini(tyttö) tahtoo fitnessmalliprinsessaksi?

(1), (2), (3), (4)
(1), (2), (3), (4)

Kyllä mä ymmärrän, että elämäntapoja voi ja kannattaa muuttaa, jos niissä on jotain pahasti vialla, mutta ei perhana, kun mennään liiaksi yli äyräiden, niin tollasella fitness-hössötyksellä saa helposti itselleen aikaiseksi samanlaisen liikunta-&ruoka-&riippuvaisuusongelman, kuten vaikka "täydellisen" kropan tavoittelemisesta aiheutuneesta anoreksiasta konsanaan. Varsinkin kun esimerkiksi siinä tietyssä herkässä iässä olevat nuoret innostuvat tästä nimenomaisesta villityksestä (vaikka kunto ja elämäntavat olisivat suhtkoht kohdillaan) ja lähtevät ympäristön innostuksesta mukaan ja jäävät sen pyörteisiin, kun eivät vielä todella ymmärrä tai osaa noudattaa käsitettä kohtuus.

Se kun kuulee, miten laskeskellaan kulutettuja kaloreita, hehkutetaan tai masistellaan niiden määrää ja määritellään niiden mukaan, kuinka paljon saa syödä ja mitä.... Ei herramunjee oikeesti, tekisi niin mieli ravistella niitä ihmisiä ja jotenkin herättää ne siitä kuplastaan, että hei haloo, ei oo tervettä jos sun elämääs määrittää päivän aikana käveltyjen askelien tai kulutettujen kaloreiden määrä. En näe, että terveeseen ajatusmaailmaan kuuluu se, että ihminen laskee kuluttamiensa kalorien määrällä sen, kuinka paljon ja mitä "ansaitsee" syödä. Tai että vain kunnolla sairastaessa itselleen voisi "antaa luvan" olla suorittamatta treeniä.

Jos verrataan tätä fitness-villitystä ja anorektiaa, niin ensimmäiseksi mainittua voidaan toki puolustella sillä "terveellisyydellä", mutta mä ainakin samana turhana täydellisyyden tavoitteluna, jossa mitataan itsekuri ja onnistuminen ruoka-annoksien koossa ja lihaksien kehityksessä niin, ettei kestä kauaa koko elämä jo pyöriikin vain liikunnan ja ruuan määrittelemissä kaavoissa. Ja sekös vasta pistääkin pökköä pesään kun joka puolella hypetetään tästä aiheesta. Suuret ovat urheilumarkkinat, oli kyse sitten salien kausikorttien tai proteiinisössöjen ja palautuslitkujen myynnistä - ja tokihan yhteiskunta pitää tätä tuottoa ja trendiä terveellisempänä kuin "sen anorektisen osan" tapaa tavoitella sitä niin sanottua täydellisyyttä. Mä en mahda sille mitään, että näen kummassakin saman mörön nimeltä riippuvaisuus. Enkä sille, etten näe siinä mitään hyvää, kun mun mielestä ainoa asiat, joista ihmiset voivat terveellisesti olla riippuvaisia, ovat happi, vesi, ravinto ja elämänilo.

(1), (2), (3), (4)
(1), (2), (3), (4)

Mulla oli tässä ainakin parin vuoden verran aikaa, kun en harrastanut lähestulkoon mitään säännöllistä liikuntaa. En mä tiedä onko siihen mitään sen kummempaa syytä kuin että kyllästyin - ei enää iskenyt koko yläasteajan harrastamani karate, eikä oikein mikään muukaan urheilulaji. Ei se "liikuntaharrastukseton" -aika mua mitenkään muuttanut, mitä nyt kunto laski ja lihakset pienenivät. Herkkuja oon nauttinut sydämeni kyllyydesta ja ruoka on uponnut ilman ongelmia. Pihvi, pizza ja pulla on mun kestosuosikkeja.

Viime vuoden lopusta oon aloitellut käymään yhdellä läheisellä salilla kerran viikossa tunnin tai pari ryhmäliikunnoissa, piloxingissa ja zumbassa. Ehkä säiden lämmitessä voisin myös vähän jopoilla ja saada siinä samalla vähän raitista ilmaa - tekisi varmaan ihan hyvää, kun tämän vilukissan ulkoilutavat kattavat lähinnä matkan "neljä metriä kotiovelta autoon" tai jotain sinne päin.

Näiden liikunnanaloitus yritysten/ajatusten taustalla ei ole syynä uutta innostusta liikuntaan tai motivaatiota kiinteyttää kehoa, vaan tarkoituksena on palata rauhallisesta ihan vain perusliikunnan pariin. Tavoitteena on siis lähinnä saada peruskunto kohdilleen, jotta kroppa tykkää eivätkä vanhemmatkaan purnaa. Ja näin tälleen käytännöllisesti ajatellen olisi toki ihan kiva, etten ensi kesän reilausta ajatellen olisi ihan niin rapakunnossa, että tuupertuisin maahan rinkkani alle jo parin ensimmäisen kilometrin jälkeen - mielelläänhän en tuupertuisi missään vaiheessa reissua. Jos kroppa kiinteytyy siinä sivussa ja pers'selluliiteistä muodostuu pinkeämmät, niin okei, en valita. Kunhan vaan ei lihakset kasva niin, etten mahdu enää nykyisiin farkkuihini, tai kunhan tissit eivät kutistuisi samaan tahtiin kuin muu puoli kropasta kerää takaisin hukkaamaansa lihasmassaa.

(1), (2), (3), (4)
(1), (2), (3)

Vaikka mä itse en oo koskaan nauttinut rääkkitreeneistä, oon päässyt läheltä seuraamaan muita, jotka ovat onnistuneet hurahtamaan urheiluun. Kuten vaikka mun äiti. Äiti harrasti joskus muutama vuosi takaperin tosi aktiivisesti liikuntaa, kävi hirveän monissa jumpissa monta kertaa viikossa, kunnes iski kyllästys ja koko hommasta meni maku. Nyt vuosi takaperin se löysi uuden liikkumisinnon, ja nyt vielä itseänikin kapearakenteisemman äitini kroppa koostuu lyhyesti sanottuna vain lihaksista, luista ja nahasta.

Huolimatta ruumiinrakenteellisista muutoksesta ja töiden jälkeisten menojen muuttumisesta urheilupainotteiseksi, tiedän, ettei äitini urheile nimenomaan oman kroppansa kehittämisen, elämäntapojen muutoksen tai muille näyttämisen takia, vaan silkasta liikkumisenilosta. Tätä liikuntainnostusta ruokkii edullisesti saatu kausikortti hyvään urheilukeskukseen, ja siitä kortistahan onkin sitten otettava kaikki ilo irti. Mä ja mun epävarma motivaatio, sekä epävarmat tiedot mitä tulevaisuus tietää ei luoda hyvää pohjaa kalliille kausikortille, eikä mun käyttämän salin ryhmäliikuntavalikoima kata oikein muuta kiinnostavaa kuin piloxingin ja zumban. Harmi kun ei edes joogaa ole.

Mä ja äiti ollaan kuin yö ja taivas meidän liikuntamielitymysten suhteen. Se rakastaa rankkaa treeniä ja käy muun muassa niin ryhmäliikunnoissa, salilla kuin hiihtämässä. Mä käyn tanssillisimmissa ja kevyemmissä treeneissä, joissa tunnen oikeasti nauttivani siitä mitä teen. Niihin treeneihin kuuluvat lyhyehköt lihaskunnotkin sulatan helposti, kun muu osa treenistä on ollut niin hauskaa. Ja hauskuus ja liikunnan ilo on mun mielestä oikeasti se juttu, minkä nään oikeasti ainoaksi syyksi harrastaa liikuntaa kunnon ylläpitämisen/kohottamisen lisäksi. Tai tavoite kehittyä jossain lajissa - sekin mielellään järjellisissä mittakaavoissa.

Ehkä siksi mä en oikein ymmärrä tota fitnessvillitystä. En näe siinä hauskuutta ja iloa, en tajua niiden tavoitteiden tai motivaation lähtökohtia. Okei, voihan kuntosalilla käyminen olla kivaa, jos on höpötyskaveri messissä, jos ideana on ottaa treenausposetuskuvia salin tai pukkarin peilistä instagramiin tai blogiin julkaistavaksi, tai voihan siitä saada jotain irti jos ideana on tosissaan vain lihaksien kasvattaminen.

En arvostele sitä, jos tahdotaan olla voimakkaampia ja hyvässä kunnossa ja siksi treenataan. Mutta jos tää koko villityksen ydin on niiden niiiin täydellisten fitness-vartaloiden tavoittelussa, mä en kai voi muuta kuin huokaista ja olla onnellinen kuuluessani niihin ihmisiin jotka ei ota stressiä mistään mitoista, oli kyseessä sitten senttimetrit, kilot, askeleet tai kalorit. Elämäntapansa kullakin, omani tavoite on aito onnellisuus ja elämästä nauttiminen.

(1), (2), (3), (4), (5)

No tulipa pitkä avautuminen. Mikähän mun pointti alunperin olikaan, muu kuin että musta tää koko fitnessvillitys on ihan urpoa. Ainakin että 1.) himoliikkujat, pitäkää järki ja kohtuus hallussa, 2.) ruuasta ja rentoutumisesta saa nauttia, 3.) liikkumallakaan ei voi saavuttaa täydellisyyttä, sillä kukaan ei ole eikä tule täydelliseksi. On vain maailma täynnä muuttuvia ihanteita täydellisyydestä ja täydellisyyksistä, joita lähes kaikki sitten lammasmaisesti yrittävät keinoin tai toisin saavuttaa.

Avautukaa toki muutkin, jos vain suinkin siltä tuntuu. Ei tarvii olla samaa mieltä. Ja jos joku bongailee kirjoitusvirheitä ja tai epäloogisuuksia, niin se johtuu siitä että on vähän silmät sikkurassa kun tän kirjoittaminen venähti aamuyöhön aamuun. Hups.
18 kommenttia:
  1. Halleluja. Okei, mä itse oon alkanut nykyään oikeasti nauttimaan kunnon rääkistä - ja niin myös rauhallisista kävelylenkeistä. Se verenmaku suussa pakolla eteenpäin meneminen on jäänyt taakse, vaikka toisinaan päässä hakkaakin se,kuinka pitäisi jaksaa vielä lisää.

    Oon miettinyt ihan samaa, että kuinka pitkään joku pakonomainen ravintoarvojen laskeminen, tiettyjen ruoka-aineiden sallittavuus toistakymmentä hipovat treenitunnit viikossa lasketaan terveeksi. Kun kyllä elämässä pitää jäädä aikaan paljon muuhunkin. Kohtuushan se avainsana onkin.

    Mut pointti oli lähinnä, että mä ihailen sun suhtautumista tähän villitykseen, ihana tietää että on muitakin kun vain jotain bodyfitness-kisoihin aikovia, kaurapuurolla ja maitorahkalla vetäviä ;)
    Koska suklaa ja leffailta nyt vaan joskus houkuttelee enemmän, kun räntäsateessa vedettävä hikilenkki.


    VastaaPoista
  2. Haha, ihana teksti! Itehän käyn salilla ihan säännöllisesti, mutta sen takia vaan että haluan liikkua ja mua ei sitten taaskaan kiinnosta tuolla ulkoilmassa juokseminen... No onneks en kuulu noihin tyyppeihin, jotka laskee kaikki kalorit ja liikkumiset ja sitten ovat silleen, että ei voi syödä esim. karkkia, koska se lihottaa...ja kohta huomaavatkin olevansa alipainoisia<en nää mitään järkee. Itehän syön kaikkee mitä vaan haluan, koska liikunkin sen edestä. Tylsää ois elämä, jossei vois syödä, kaikessahan on melkeen kaloreita.

    Mut joo mun pointti on se, että kohtuus syömisessä ja liikkumisessa, sillon se ei mee ihan hulluin hommaks :)

    VastaaPoista
  3. Olipa mahatava teksti. Itse meen niin samoilla linjoilla. En jaksa kiinnostua liikunnasta sen enempää, kuin että joskus raahudun juoksulenkille. Lähinnä sinnekkin vain pitääkseni peruskunnon kohdallaan.
    Mulla on itse asiassa kaveri, joka harrastaa pesäpalloa. Sillä ei tunnu olevan mitään muuta aikaa tai elämää kuin se pesäpallo, mutta välillä musta tuntuu, ettei se haluaisi pelata koko lajia. Aina saan jatkuvasti (aina niinä harvoina kertoina kun nähdään) kuunnella valitusta siitä kun valmentajat on tyhmiä tai kun ei aina jaksaisi tai jotain siihen suuntaan. Ja sitten se että "noku mun on _pakko_ mennä treeneihin!". EI SUN OLE PAKKO MENNÄ SINNE. kukaan ei pakota. Ei hän tietenkään voi noin vaan lopettaa sitä koska koko perhe on täysin sen lajin huumassa, ja varmasti hän ei enää tuntisi kuuluvansa joukkoon.
    Ajattelin pari kuukautta sitten pitää hellityspäivän meille molemmille, ostettaisiin sipsejä ja karkkeja ja katottais joku leffa. Niin kuin me mun muidenkin kavereiden kanssa tehdään. Nooh, kysyin kävisikö maanantai? Ei tiistai? Ei, keskiviikko? Ei, torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai? Ei, ei ja ei. Siinä vaiheessa mä tajusin että mä oon aina se joka ehdottaa tai kyselee että pääsetkö meille tai muuta vastaavaa. Mä oon tosi kyllästynyt siihen, tai siihen että mun piti _jo nyt_ varata kesäksi päivä jollon me voidaan pitää piknik tai tehdä jotain muuta. Ei tän kuulu mennä näin.

    Poikkesin vähän aiheesta. :D mutta tilitystä vähän samaan suuntaan täälläkin päässä. :D kiitän ja kuittaan :--)





    VastaaPoista
  4. Word. Kumarran ja niiaan.

    VastaaPoista
  5. Asiaa! Ihan ku omia ajatuksia ja mielipiteitä lukisi toisen kirjoittamana, tanssillisia liikuntoja ja mukavuudenhalua myöten! :) Ihanaa ku on muitakin, koska tuntuu, että kaikki muut ympärillä tuttuja ja bloggaajia myöten on jatkuvasti salilla bodipumppipamppikompattitunneilla tai lenkkeilemässä verenmaku suussa hyytävällä pakkasella tai räntäkelillä, ja mää kökötän kotona koneella ja mussutan tyytyväisenä sipsejä ja suklaata.

    Käyn kans kerran viikossa street jazz-reeneissä ja tosiaan kuten sanoit, ne kaikki lihaskuntopunnerrusrääkit on se muutaman minuutin kestävä välttämätön paha, joita en välttämättä jaksa tehdä edes kunnolla, mutta loput tunnista vain nautin tanssimisesta ja flow-kokemuksista <3 Joskus tunnin jälkeen oon todella hikinen ja hengästynyt ja jalat ihan vetelää spagettia, koska huono kunto, mutta se ei haittaa, koska se johtuu intensiivisestä mutta palkitsevasta tanssitunnista. Muunkaltaisesta liikunnasta, esim. jostain koululiikunnan kuntopiiristä tmv, en nauti yhtään.

    Mä en myöskään tajua enkä jaksais elämää, joka koostuis kalorien, kilojen ja senttien jatkuvasta vahtaamisesta, pelkän maitorahkan, raejuuston ja ananaksen syömisestä puhumattakaan. Peruskunnon ylläpitäminen, liikunnasta koituva ilo, hyvä ruoka ja lepo riittää mainiosti!

    VastaaPoista
  6. samaistun sinuun niiin paljon! upeeta tekstii! :)

    VastaaPoista
  7. sama täällä, soul sister ;)

    VastaaPoista
  8. pieni tulitikkutyttö: Kyllähän siitä rääkistä saa nauttia, mahtavaahan se on jos tosissaan tykkää liikkua ja koko homma pysyy järjellisissä mittakaavoissa. Se onkin juuri toi jos sen liikkumisen ilon painoksi tulee jonkinlainen "pakko". Että pitää liikkua joku tietty määrä, kuluttaa joku tietty määrä tai syödä vaan tietty määrä tiettyjä ruokia. Siihen kierteeseen jos jää, niin siitä on vapaus vähintään yhtä kaukana kuin anoreksian orjalla konsanaan. :/ Ja se, että kaikkialla tunnutaan painostavan ja kannustamaan elämäntapojen muuttamiseen överiterveellisiksi ja -liikunnallisiksi on jollain tavalla kieroa. Miksei voitaisi vain painottaa terveellisyyttä ilman paineita, oman itsensä arvostamista, järkeä ja kohtuutta...

    Kiitos pitkästä kommentista käkkäräpää♥ Ja joo, mua nyt ei saisi räntäsateeseen edes viemään roskia parinkytä metrin päässä sijaitsevaan roskiskatokseen....hyi räntä.


    jonna: Kiitos! Mäkin yritän ihan vaan kehon perushyvinvoinnin vuoksi vääntäytyä välillä vähän liikkumaan, mutta ei liikkumattomuuskaan estä ainakaan itteäni ostamasta puoltakiloa karkkia iltakaveriksi. Omnomnom.

    Se nyt vaan on niin, että naisilla keho muuttuu ja muokkaantuu elämän aikana teki sitä kehonsa muokkaamisen kuinka paljon duunia tahansa. Oli syynä sitten menkat, pillerit, sydänsurut, stressi, muuttuvat tavat, raskaus tai mikä tahansa, niin pari hassuu jenkkaa saattaa kertyä, lihakset voi välillä pehmentyä, jostain kohti saattaa joskus löytyä selluliittiä ja tissienkin koko voi vaihdella, puhumattakaan niistä vanhemmiten ilmestyvistä kammottavista kuolevaisuuden merkeistä kuten rypyt! Joillain vaihteluita ja muutoksia tapahtuu nopeammin, joillain hitaammin. Mutta jos niistä ottaa paineita ja antaa niiden vaikuttaa syvästi elämäänsä, niin siinä jää usein varjoon se aito elämästä nauttiminen ja itsestään pitäminen.

    Eikä ehkä siinäkään mitään, jos haluaa elää säännöstettyä elämää liikkumistensa ja syömistensä suhteen jos niiden kanssa pysyy siinä kohtuullisuudessa, mutta kun usein tähän (ja nimenomaan tähän fitness-villitykseen yleensä) kuuluu omilla suorituksillaan ja saavutuksillaan keuliminen, oli kyse sitten niin ja niin suuresta kulutetusta kalorimäärästä ranteeseen kiinnitetyssä kalorikulutuslaskurissa tai karkkihyllynohituksesta, johon usein kuuluu itsensä ylentämisen lisäksi myös muiden alentaminen. "Huomaa huomaa miten minä olen hyvä koska minulla on hyvät elämäntavat, kun taas sinä et ole hyvä koska retkahdat herkkuihin ja niiin epäterveellisiin tapoihin."

    En tiedä ajatteleeko kukaan fitness-villityksestä villiytynyt noin, mutta jotenkin kuvittelen sen mahdolliseksi. Yhtä kaikki kun tästä laiha&lihaksikas-vartalomallista tulee yleinen ihanne, niin lähes kaikki haluaisivat olla sellaisia. Silloin jopa hyvän itsetunnon omaavat voivat katsoa omaa kroppaansa arvostelevalla silmällä ja harkita treenaamisen aloittamista, jotta olisivat ulkoisesti vielä lähempänä sitä vartaloihannetta, jota ympärillä hehkutetaan... Huoh.

    Oho tuli romaani.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi klo 9:53 : Kiva jos tykkäsit! Ei haittaa vaikka poikkesit vähän sivuraiteille, kiva vaan kun jaksoit kommentoida noin pitkästi. :)

    En yhtään ihmettele jos sua ottaa aivoon, sillä vaikka kaverisi näyttää pyrkivän olemaan täydellinen urheilija harrastamassaan lajissaan, niin noilla eväillä ei ainakaan täydellisen kaverin titteliä räpylään saada. :/ Kaiken järjen mukaanhan sitä pitäisi olla aikaa muullekin elämälle kuin joku urheilujarrastus. Mulla tulee tosta mieleen kiinalaiset koululaiset ja opiskelijat, joilla ei ole mitään muuta elämää kuin koulu ja opiskelu. Se jos mikä on ankeeta elämää. Vanhemmat, yhteiskunta ja tulevaisuus painostaa, ja lopputulos on miljoona kiinalaista opiskelijarobottia, jotka lukion läpäistyään ja mahdollisesti yliopistoihin päästyään ovat ulkoapäntättyistä tiedoista huolimatta ihan ulalla sellaisten asioiden suhteen, jotka meille suomalaisille nuorille ovat ihan arkipäivää. Ja toisin kuin niillä, meillä sentään olisi täällä vapaus valita erilaisten asioiden väliltä oman suuntamme ja se, kuinka jaetaan aikamme velvollisuuksien, harrastusten ja sosiaalisen toiminnan suhteen.


    Anonyymi klo 11:26 : Oeee, kiitos! Nostan virtuaalisilinterihattuani.


    Elamilia: Ihanaa, vertaistukivoimia mukavuudenhaluisuudesta tanssiin! Musiikin sisään sukellettu liikkeiden jatkuvuuden tanssiflow, aah..♥ Ja heti rupes tanssijalkaa vipattamaan! Ryhmäliikuntojen tanssitreenien lisäksi rakkaus tanssiin ja erityisesti siihen fiilikseen saa hyvin hengittää esimerkiksi baarien/yökerhojen tanssilattialla muiden ihmisten joukossa DJ:n iskiessä musiikkia - siellä saa kunnon melkeen kovemmalle koetukselle kuin mummojen keskellä zumbaillessa. :D Allekirjotian viimeisen virkkeesi!


    taija maria: Haha! Hauska kuulla. :D Kiitos sulle!

    VastaaPoista
  10. Asiaa, mitään ei vissiin osata enää tehdä kohtuudella:D Mua taas on aina ärsyttäny se, että kaikesta on nykyään tehty niin kilpailua. Muksunakin kun meni tyyliin ihan mihin vaan joukkueliikuntaryhmään tanssiin, voimisteluun jne. niin aina oli jossain vaiheessa edessä ne kilpailut. Lapset ei enää tajua sitä että harrastaa voi ihan harrastamisen ilostakin ja mua ainakin muksuna ärsytti suunnattomasti se kilpaileminen. Salilla käymisessä on se hyvä puoli ettei joku tuu yhtäkkiä sanomaan että nyt oot tyttö sen verran täälä bodypumpissa rampannu että olis aika lähtee kilpailemaan siitä kuka pumppaa hienoiten.:--------D

    VastaaPoista
  11. Jonna: No ei nähtävästi, aina on pakko olla pari näkyvää hermannia jotka vetää homman överiksi ja saa innostettua lauman seuraajia samaan. :D Henkilökohtaisesti en näe tervettä kilpailua pahana, koska elämä on joiltain osin ikuista kilpailua, oli kyse sitten kesätyöpaikkaan valituksi tulemisesta tai viimeisen XS-kokoisen hittikuteen kaupan hyllyltä nappaamisesta. Ehkä se oli se voimisteluesitysten esittämisen riemu ja rinnassa tykyttänyt jännitys, mutta mulle on jäänyt niistä kilpaivoimistelukisoista lähinnä vaan hyviä kokemuksia ja muistoja. :) Sitä oppi samalla myös häviämään ja käsittelemään epäonnistuneet suoritukset, vaikka eihän se koskaan mitään kivaa ollut.

    Mutta siis en jotenkin nää esimerkiksi tätä lapsuuteni joukkuevoimistelun kilpailukulttuuria samalla tavalla epäterveenä, kuin jotain fitnesskauneuskisoja, joihin osallistumien vaatii jotain karseeta verenmaksu suussa ja perse ruvella rääkättyä bodypamppipumppihikitreeniä... Ihmisiä arvotetaan ja arvostetaan eri asioiden perusteella, ja kyseessä voi olla niin pärstä-, kroppa-, taito- kuin tittelikerroin. Mutta itse ainakin ihailen enemmän ihmisiä, jotka ovat harjoitelleet taitaviksi jossain oikeassa asiassa, kuin vaikka joitain joiden edistys mitataan kalorikulutuksessa ja menestys ulkonäössä. :P

    VastaaPoista
  12. Täällä on niin söpöjä kuvia ja oot niin hyvä kirjottaa että taidan tästä jäädä lukijaksi :3

    idioottisieni.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Sieni: Kiitti, ihana kuulla jos tykkäsit! :) Tervetuloa vaan!

    VastaaPoista
  14. AAAAAAAAAAA kiitos kiitos KIITOS taisin just rakastua suhun, oikeesti oon meinannut paasata tästä aiheesta monesti itsekin, koska oon NIIN. SAMAA. MIELTÄ.
    Ei oikeestaan oo mitään lisättävää. Oon ite miettiny paljon just tota et toi kaiken maailman fitness -intoilu alkaa muistuttaa just joillakin kovasti jotain syömishäiriötä tai vähintäänkin sairasta pakkomiellettä, mutta sen sijaan että niille sanottaisiin että jarruja pohjaan niin muut ottaa mallia ja sanoo että "oo kun oot hyvä ihminen kumpa mäkin jaksaisin tehdä 678098765 kyykkyhyppyä koska uh haluun täydellisen pehvan!!! ps. voisitko pistää tuon makoisan näköisen kurkku-pinaatti -salaatin ohjeen?!?!"

    PS. jään lukijaksi koska blogis on aivan ihana ja persoonallinen ja mahtava :-)

    http://pienetajatukset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Larissa: Haha vau, ole hyvä ja kiitos vai mitä mun pitäisi sanoa. :D Tosi hauska kuulla jos aihe ja tää näkökulma kolahti! Mua on ottanut aivoon kun lähes joka puolella on vaan hehkutettu aiheesta, ja jossain vaiheessa tuli se raja vastaan että piti päästä avaamaan omakin suunsa. :D

    Kurkkupinaattisalaatti... Hui. Mä kans mietin sitä avokadon tunkemista joka paikkaan, kun omasta mielestäni se on mautonta ja pahaa... lienee tottumuskysymys! Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa vaan! ♥

    VastaaPoista
  16. Mitä enemmän luen sun postauksia, sitä enemmän rakastun sun blogiin. Kirjoitat uskomattoman hyvin ja sulla on heinoja mielipiteitä.

    Ja olen TÄYSIN SAMAA MIELTÄ tästä aiheesta. Vihaan kuntosalilla käymistä ja itsensä rääkkäämistä, mutta esimerkiksi rakastan tanssia, nautin siitä tosissani ja siinä liikunta tulee kaupan päälle :) Rakastan myös syömistä ja herkkuja enkä todellakaan voisi kuvitella miettiväni kaloreita tai pohdiskelevan voinko nyt syödä tätä ranskalaista. Olen normaali kokoinen ja entisenä todella laihana tyttönä olen tyytyväinen itseeni näin :)

    Postaus on jo vanha, mutta oli pakko kommentoida. Olet mahtava :)

    VastaaPoista
  17. ellanoora: Oi ihana, kiitos! ♥

    VastaaPoista