Hakuna matata -hopeasormus

5 kommenttia:
"Yhyy päästä mut ulos että voin syödä vähän ruohoa ja tulla sitten sisään oksentaa ne sun iloks"
Ulkoinen kevään merkki.
hopeasormus-itsetehty
hopeasormus-itsetehty

Tein tän sormuksen samoihin aikoihin kun sen Roopen korun nimilaatan.
hopeasormus-itsetehty

Kuka arvaa/saa selvää mitä tossa sormuksessa lukee?
Mutta seuraavana päivänä söinkin kuusi.


Muut rupeavat pikkuhiljaa vetämään keväisempää nuttua niskaan, mä oon kuin kävelevä syksy. Tai joku lastenkirjojen satutarinoiden peikkotyttö, punanen tukka, metsänvärinen täkki, vähän sumunen mieli. Tosin tuskin pieni vaihtelu kaikkien superkeväisten pastelli-ihkudaa-väripärinöiden joukossa mitään pahaa tekee.

Huhtikuu on hullu kuu, jokatoinen päivä sataa ja jokatoinen paistaa. Aurinko on ihanaa, sisällä istuessa läkähtyy ja syntyy illuusio, että ulkonakin olisi kuuma. Valo on ihanaa, se saa mun hiukset loistamaan ja juurikasvun räiskymään. Mutta parasta on miettiä ja muistaa tarkasti kaikki tarvittavat tavarat ja lähteä autolla liikenteeseen, ja huomata sitten motarilla että ai niin perkele ne aurinkolasit.

Multa vähän hukkuu ajantaju, kun päivät ja viikot on niin samanlaisia. Tavallaan paljon tekemistä mutta loppujen lopuksi en todellakaan tiedä, saanko mä mitään sellaista aikaiseksi mitä pitäisi. Murehdin sekä ääneen että pääni sisällä sitä, kuinka musta tuntuu ettei mulla oo elämää. Mä passivoidun ja antisosialisoidun muutenkin liian helposti, jos kukaan muukaan ei kysele perään. "Mutta eihän pääsykokeisiin lukiessa kuulukkaan olla muuta elämää." Sori vaan mut kohta lentää kirves. Huvittais laittautuu nätiks ja painua vähän yöelämään bailaamaan, mutta sitten muistan että niin joo mun pitikin säästää.

Etukäteen miettimisestä huolimatta meinas koko postaaminen unohtua, kun pääsin viimein konkreettisesti alkuun sen yo-mekon ompelussa ja väkersin sitä sitten niin kauan kuin illan aikana ehti. Ehdin tän illan aikana kaavojen teosta siihen vaiheeseen, että kotelomainen yläosa on osapuilleen saatu kursittua kokoon. Pohdinnan aiheena onkin, että mites nyt jatketaan. Alaosaan ei oikein voi siirtyä, kun sovitusnukkella ei ole vielä jalkaa, joten oliskohan seuraava vaihe harsolla leikkiminen? En tiiä, eli kokeilemalla eteenpäin. Vaikein vaihe on kuitenkin jo ylitetty, nimittäin se ylipäätänsä alkuun pääseminen.

Noista mekon tekovaihteista lisää myöhemmin tällä viikolla, jos vaikka ehtisin sitä ennen edistyä vielä pikkusen.

Menee muuten hermot kohta kun kestää niin pirun kauan saada ne lopulliset yo-tulokset. En tiedä mainitsinko, mutta pääsin niistä ennakkotehtävistä läpi ja alle kuukauden päästä olis edessä se seuraava koitos. Iskä tuijotti vähän aikaa mun valmennuskurssin laskua ja totes sitten jotain siihen suuntaan, että nyt paranee jättää ne piperrykset sikseen ja keskittyä pärjäämiseen. Onneks tota mekon ompelua ei kai lasketa pipertämiseksi, mulla on sen suhteen vähän näyttämisen tarve. Pakko todistaa että saan siitä oikeesti edustuskelpoisen mekon aikaseksi, kun äitin ilme oli niin epäuskonen mun selostaessa sille sitä suunnitelmaa. Se kun tuntee mut aika hyvin ja tietää, että yleensä mä suunnittelen paljon mutta toteutan vähän.

Alkaa hiljalleen vähän väsyttää, että jos nyt vielä jatkan kirjottamista, tuloksena on vaan jotain ironisen syvällistä vielä sekavampaa sontaa. Tässä on häntä, mutta mihin meni pää.
5 kommenttia:
  1. Ahkera oot :( itsehän luovutin koko pääsykokeiden suhteen kun en saanut ajoissa aikaseksi aloittaa niin päätin sitte että aivan turhaa sitä nyt kuluttaa enää aikaansa moiseen :D oon yhteiskunnasta syrjäytynyt nuori vailla täyspäiväistä työtä tai koulua:D alkaa jo v#tuttaa tää arjen puuttuminen :(

    VastaaPoista
  2. Ite "jouduin" luopumaan tosta mekon tekemisestä itse, kun se täydellinen yksilä käveli 20€ hintaan ebayssa vastaan :/ vähän kyllä harmittaa, oishan se hieno ollu tehdä itse, mutta onneksi on tulossa ainakin yhdet sukujuhlat loppukesästä niin sinne sitten ^^

    ja joo, mä kuljen kanssa vähän sumussa täällä, tajusin just että oon nähny mun kavereita viimeks viikonloppuna, vaikka niistä suurinosa on täällä ja yhtä joutilaita kuin minäkin :D Aiemmin tyydyin selittelemään itselleni yksinoloa sillä etten aina viitsi pyytää kavereita tulemaan meille tai hakemaan minua heille koska jokaiselle kaverille on sellai +5km matka. Nyt sekin on sitten kumottu, kun sain skootterin käyntiin. Pitäisi ryhdistäytyä :D Koulua on siinä mielessä ikävä, että siellä aina näki kavereita ja muutenkin oli jonkinlainen rytmi, siinä missä päivän ainoo rytmi on nyt syödä samaan aikaan lounasta, käydä suihkussa ja katsoa salkkarit :D

    VastaaPoista
  3. Jonna: Vain osan päivästä ja satunnaisissa asioissa... Oivoi! Toi on yks syy miks just en haluis välivuotta, kun siinä oletettavasti menee elämänrytmit sit viel enemmän sekasin. D: Nyt mulla on vinkkelissa onneks vaan unirytmi. Toivottavasti löydät itsellesi jostain arjen, koostui se sitten opiskelusta tai töistä. :)

    AGENTTTI: Voi vitsi. :D No jos voi valita että täydellinen mekko halvalla tai ehkä täydellinen mekko hirveellä vaivalla, niin kai sitä ton ekan valitsis. :) Mä en enää viitti perääntyä, kun oon sen verran tästä höpöttäny ja päässy nyt viimein alkuunki. :D Huvittais tehdä myös yks toinen mekko äitin vanhasta nahkalaukusta ja yhestä yli-isosta harsopaidasta vaikkapa siihen kun/jos virallisista yo-juhlista lähdetään jatkamaan, mutta saa nähä ehtiikö.

    Joo mäki herään aina välillä siihen, että tosiaan, enpä oo nähny ketään muita ku perhettä ja poikaystävää tässä yli viikkoon, pitäisköhän asialle tehä jotain... Mäki selittelen sitä itelleni perusteilla "no mutta mulla ei ole aikaa kun pitää lukea" ja "Onalla on kumminkin koulua tai jotain muuta menoa"... Päivärytmistä ei oikeen oo tietoa, mutta mulle viikkorytmin tarjoaa feissarimokat, niiden ilmestymisen mukaan muistan, mikä arkipäivä on meneillään. :D

    VastaaPoista