DIY - Ruusuinen 3d yo-kortti

10 kommenttia:
Mulle kävi vähän hassusti, kuten varmaan tämän luukun pienestä myöhästymisestä huomaa. Olin suunnitellut etukäteen mitä osapuilleen kuhunkin joulukalenterin luukkuun tungen, mutta väsymyksissäni en tällä viikolla ajatellut kaikkea ihan loppuun asti. Kuten sitä, että tällekin päivälle oli suunniteltu askartelua, mutta kun ajoin eilen Tampereelta Espooseen, unohdin sinne Tampereelle oleellisia tavaroita liittyen tuohon askarteluun. Nyt piti sitten keksiä pikaisesti jotain poikkeavaa, mutta tähän päivään (lue: viidenteen päivään) sopivaa sisältöä.

Tämän päivän aihe ei nyt siis niinkään liity jouluun, vaan siihen juhlaan joka monilta jää huomiotta itsenäisyyspäivän ja jouluhärdellin takia: tänään (eli eilen) saivat lakkinsa nyt loppuvuonna valmistuneet ylioppilaat, paras ystäväni Ona heidän joukossaan.

Jopa kauppojen korttivalikoimista huomaa, miten epäajankohtaiseksi ylioppilasjuhlat nähdään tähän vuodenaikaan - saat oikeasti etsimällä etsiä, jos ajattelit löytää jonkun erilaisen kortin, ettei vastavalmistunut ylioppilas saisi kymmentä samanlaista korttia, tai jos saisi, niin että itse antamasi kortti erottuisi muista edes jotenkin. Ainoa varma ratkaisu: tee se kortti itse.

Millaisia ylioppilaskorttien pitäisi olla? Perinteisiä kuvioita ovat ruusut, valkolakit, ihmis-/sarjakuvahahmot ja keväisin valmistuvilla kevätmaisemia. Mä valitsin pääaiheeksi ruusut, mutta toteutuskeinoksi valitsin pelkän piirtämisen sijaan vähän moniulotteisemman keinon.

Tarvikkeet: sakset ja liimaa, riittävän paksua paperia korttipohjaksi, mahdollisesti jotain kuviopaperia, sekä värillistä paperia ruusujen tekoon.

yo-kortti-ruusut-ohje
Ruusujen rullaaminen aloitetaan siis paperispiraalin ulkoreunan päästä, ei keskeltä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin mä, ja tehkö kauhealla vaivalla yli kahtakymmentä ruusua ja vasta siinä vaiheessa huomatko, että ne näyttävät kummallisilta siksi, että ne on rullattu väärin...
yo-kortti-ruusut-ohje
Kuviopaperia korosteena kulmassa, vihreästä paperista revitty suikaleita ruusujen varsiksi. Ja sama ruusujen liimaamisen jälkeen. Saattaa näyttää painavalta, mutta jos kortti pohja on tukeva, niin hyvin se pysyy pystyssä.
yo kortti ruusu paperi

Ohjeet siis yllä kuvasarjassa. :) Ite oon lopputulokseen aika tyytyväinen, toivottavasti on myös kortin saaja.
10 kommenttia: