SLIDER

# Kaiken kiireen keskeltä

29. toukokuuta 2013

En oo viettänyt koneella aikaa kertaakaan sitten viime postauksen jälkeen, ja senkin kirjoitin pikaisesti äidin koneella aivot sumussa. Hirveä kiire ja väsymys, toi intensiivikurssi imee oikeasti lähes kaikki mehut kropasta! Nyt mulla on aika helvetinmoinen kiire tuon mekonkin kanssa, mutta koska sattuu olemaan ensimmäinen oikeasti hyvä, onnistunut ja aurinkoinen päivä koko tähän asti päivästä toiseen vain kompastelulta tuntuneen kurssin aikana, annoin itselleni luvan tulla tänne höpisemään pari sanaa parin nopeasti räpsäistyn kuvan kera. Paljonko meinaa pari? Ei kai sen niin väliä...



Tilanne on tällainen, taitokset tehty mutta paljon vielä kesken. Saumojen siistiminen, puuttuva helmaosa sekä takasauma vetoketjuineen. Mun aikaisemmat ajatukset tarkkojen välivaiheiden kertomisesta saivat luvan väistyä, kun onnistuin kuin onnistuinkin lykkäämään tätä koko projektia vikoille päiville asti... Lievä paniikki, mutta toivotaan että kyllä se tästä.

Koska en nyt itse ehdi opastaa, mihin tyyliin tuota yläosaa teen, niin jos jotakuta kiinnostaa, tsekatkaa tämä ohje. Käytin tuota apuna, vaikak tästä tulee kyllä aika erilainen, kuin ohjeen antamasta esimerkistä.



Vaikka oon ostolakossa, muutamia enemmän ja vähemmän tärkeitä hankintoja on ollut pakko tehdä. Osa liittyy kurssiin ja ensiviikon piirrustus- ja suunnittelukokeisiin tarvittaviin välineisiin (kolmannet sakset, hanskat, kuvassa näkymättömät värikynät ja sivuleikkurit), osa mun huoneen edustuskunnon viimeistelyyn (säilytysboxi ja helmalakana), osa itseni viimeistelyyn (kevytväri hiuksien epätasaisuusjämien häivyttämiseksi).



Aikaisemmasta kuvasta saattoi bongata myös kloriittipullon, joka liittyy oleellisesti noihin Cubuksen alennuksista sokaistuneena ostamiini housuihin. Tummemmista olisi tarkoitus vääntää aika tavalliset shortsit, vaaleampien lahkeisiin ajattelin tehdä liukuvaalennuksen. Rekvisiittana pari kesäistä toppia, jotka ovat päässeet aika tiiviseen käyttöön kun en kurssipäivinä aamuisin kello 6:45 herätessäni ole jaksanut välittää tuon taivaallista, mitä puen päälleni.



Tässä on siinä taannoisessa videopostauksessakin yhdessä vaiheessa nähty maljakko. Lasitin sen valkoisella tehden tuollaisia valumajälkiä, mutta väriä enemmän tykkään kyllä tuosta muodosta. Tuohon ei montaa ylppäriruusua tungeta joten juhliin otetaan kyllä joku muu maljakko, mutta tämän yhden etukäteen Gräsasta ihanalta savi-&hopeapuolen ohjaajalta Heleenalta saadun ruusun tuo kyllä kannattelee aika tyylikkäästi.

Tein sunnuntaina (eli ainoana vapaapäivänäni tässä intensiivikurssin aikana) ihan järkyttävän ison duunin ja siivosin ja kuurasin mun huoneen katon rajasta lattiaan. Oli jo korkea aika, oivoi sitä pölykoirien määrää.... Ja tavaroiden, niin paljon kaikkea jota ei saa tungettua järkevästi minnekään, mutta jota ei halua heittää poiskaan tai antaa eteenpäin! Kaikenmaailman roinaa, joilla on jonkinlaista muisto- tai tunnearvoa. Pikkasen liikaa hamstraajan vikaa?

Mutta koska kerran sain mun huoneen edustuskuntoon, niin mikäli se ei ehdi ylppärijuhlien aikana päästä jo pahasti repsalleen, teen ensimmäisen ja toivon mukaan ainoan tässä kämpässä tehtävän huonepostauksen. Ei sillä että tää loistaisi millään sisustuksellisella omaperäisyydellään, pakko vain ottaa tilaisuudesta kaikki ilo irti, kun täällä pystyy kerrankin jopa kävelemään ilman, että tarvitsee varoa minne astuu!

Palailen tunnelmiin sitten ennen yo-juhlia mikäli ehdin, mutta jos en, niin ainakin 1.6. on yksi etukäteen tehty teemapostaus. Ylioppilasjuhlista sun muusta tulee juttua sitten siihen tahtiin, kuin niiltä arkkitehtihaun piirrustus-&suunnittelukokeilta (3.6.-6.6.) ehdin. Sen verran osaan nyt tän intensiivikurssin pohjalta ennustaa, että niiden koepäivien jälkeen tulee olemaan kyllä henkisesti ja sen myötä myös fyysisesti niin väsynyt, ettei mitään rajaa...

Kellään muulla kiirettä, vai ovatko kaikki päässeet jo nauttimaan lomasta? Himpun verran kateellisena tässä odotan omaani...

ps. Olis ehkä voinut olla erityisempikin, mutta tällainen tää nyt oli, blogin 200. postaus. Vau tai sit ei.

# Kissanpäivät, ai kellä, ei mulla

23. toukokuuta 2013


Teeveestä tuli puhuva papukaija, Tiuku kyttäs josko se tulis ruudun toiselta puolelta ulos.

Ylimääräinen opiskeluihin osallistuja.

Sylii, halii!

Jos siellä on aurinko ja lämpö, siellä myös kissa. Oli se sitten ovien välissä tai ei.


Aurinkoa, lämpöä, ruokaa, huomiota ja hellimistä. Niistä on ihanat kissanpäivät tehty. Joskus mä niin toivon, että olisinkin kotikissa enkä ihminen. Ei vastuuta ja huoli korkeintaan vain siitä, antaako emäntä ruokaa nyt vai heti, repiäkö sohvan reunaa, Laurin tuolia vai vessapaperirulla, ja oksentaakko ulkona syödyt ruohot eteisen matolle vai pöydän alle.

Kuvat eivät vaihteeksi aiheeseen mitenkään järkin paljoa liity, mutta kolme päivää piirrustus-&suunnittelukokeisiin valmentavaa intensiivikurssia takana ja mä oon ihan naatti. Tai olin kyllä jo ekankin päivän jälkeen, mutta eipä se tästä oo parantunu. Olo on aika lytätty, vaikka joka päivä on tehnyt parhaansa ja joka päivä pitää jatkossakin tehdä parhaansa (ja vielä enemmän). Kolme kamalan rankkaa päivää takana.

Keskiviikkona satoi ja mulla oli sateenvarjo mukana, mutten tietenkään muistanut sitä kuin vasta sitten, kun olin jo kastunut. Eilenkin satoi, ja kun luulin, että mulla oli sateenvarjo mukana, niin eihän se tietenkään sitten ollutkaan mukana. Söin Alepasta ostetun kanaceasarsalaatin ja kotimatkalla juuri junasta noustessa vatsa meni nurinkurin. Juoksin hippulat vinkuen lähimpään ilmaiseen vessaan, päättelin sen löytyvän rautatieaseman viereisestä mäkkäristä. Eipä ollut ilmaista vessaa eikä edes kolikoilla toimivaa, ohitse kävellyt vartija katseli mun epätoivoisen tuskaista ilmettä&asentoa ja totesi helvetin avuliaasti "kuitissa on ovikoodi" ja paineli matkoihinsa. Onneksi yksi myötätuntoinen pikkutyttö antoi mulle kuittinsa, muuten voitte varmaan itsekin arvata, mitä olisi tapahtunut.

Illalla mun piti käydä vain nopeasti postissa, mutta hairahduin haahuilemaan Cubukseen, ja päädyin ostamaan alennuksien sokaisemana kahdet erisävyiset vihreät farkut ja pari toppia. Jälkeenpäin sitten funtsin, että "mitä hittoa Helmi, ensinnäkin sun piti säästää ja toiseksi, mitä helvettiä sä teet kaksilla vihreillä farkuilla?!" -"No mutkun 9,90€ per 2 toppia ja 9,90€ per farkut, niin mähän melkeen niinku säästin...."

Tänään oli aurinkoista, joten rikoin sopivasti aurinkolasini. Tai siis nostin ne laukusta ja huomasin toisen sangan katkenneen. Kauan ne kestivätkin, varmaan 3 tai 4 vuotta... Kurssilla tehtiin pienoismalleja, mä leikkasin mun liian isoilla sivuleikkureilla sormeen ja väänsin about kaksi tuntia työtä, johon olin aika tyytyväinen. Se ei kuitenkaan ollutkaan hyvä ja sai opelta murskatuomion, ja mulle jäi 40 minuuttia aikaa tehdä uusi työ ennen ajan (3 tuntia, sama kuin olisi kokeessa) loppumista. (Laitan näistä kurssitöistä ja siellä opituista asioista postausta joskus ensi viikolla.)

Kotimatka piti taittaa nopeasti pikkubroidin konserttiin kuskaamista varten, ja päätin aikaisemmista päivistä poiketen uskoa reittiopasta ja kulkea junan sijaan ratikalla. Tietenkin juuri silloin sen ratikan piti kosahtaa matkan varrelle, eikä päänsärkyäkään kovasti helpottanut huutamaan jumittunut ratikan summeriääni (se joka merkkaa samaa kuin aitojen 'tööt'-mikälie).

Kaikesta tuskasta huolimatta oon tolla kurssilla olosta tosi iloinen - täyttä asiaa kaikki ja sitä kokee jopa oppivansa jotakin! Mutta kaikkein ihaninta on se, että viimein kaiken sen yksinäisen matikan pänttäämisen jälkeen on taas jotain sosiaalista elämää. Kaikki ympäri Suomea saapuneet kurssilaiset toimivat toinen toisilleen esimerkkeinä niin hyvässä kuin pahassa, ja jälkipurinoissa toisilta saa mukavasti vertaistukea. Uusien kavereiden saaminen on ihanaa, rauhoittamaa kun ympärillä on niin monta ihmistä, jotka ymmärtää tän haku-urakan rankkuuden...

Tällasta mulla, mitäs teillä?

DIY - Liukuvärjätyt shortsit

21. toukokuuta 2013



Ennen lämpimiä kelejä, silloin muinoin kesän ollessa vasta haavekuva, mä tein itteni kanssa sopimuksen, etten osta tänä vuonna uusia shortseja. En muutenkaan harrasta aina "joka vuosi joka kaudelle uudet vermeet" -meininkiä, vaikka nettikauppoja ja muotiasioissa ajan tasalla pysyviä blogeja selaamaan eksyessä usein mieli tekisikin... Mutta jos nyt ei lasketa mukaan sitä, että sorruin ostamaan yhdet übermukavat rennot shortsit kaikkien (tai siis kaksien) tiukkojen farkkushortsien rinnalle, tähän mun päänsisäiseen diiliin ei laskettu mukaan sitä, että tekisin itse joskus aikaisemmin ostamistani housuista shortsit. Hah, löysin porsaanreiän sopimuksesta, jonka tein itseni kanssa.

Viime kesänä tuli ostettua kahdet värikkäät farkut Cubuksesta, kun niitä myytiin noin 20€/kipale. Mukaan lähti sekä kauan kaivatut tummanpunaiset housut, että hetken mielijohteen seurauksesta myös vaaleanpunertavan sävyiset, äitin mukaan "vanhanaikaisten alusvaatteiden väriset" housut.

Nämä jälkimmäiset päätyivät kerran pyykkiin punaisten vaatteiden kanssa, ja tuloksena oli sellaiset vaaleanpunaiset pöksyt. Ne kun pisti jalkaan niin oli kuin kinkkujen välistä puuttuisi vaan saparo, jotta olisin käynyt täydellisesti pienestä porsaasta. Vaaleanpunainen ei oo yhtään mun väri, josta johtuu, että nämä kyseiset housut ovat lojuneet yli puoli vuotta kaapissa ilman käyttöä. Löysin ne uudestaan kaivaessani vaatekaapista kamaa huuto.nettiin myytäväksi, ja keksin muokata ne täysin uuteen kuosiin.

Monissa muissa blogeissa lienee myös juttuja kloriittivärjäyksistä. Mä tahdoin kokeilla, miten se onnistuisi iteltäni ja sinisten farkkujen sijaan likaisen vaaleanpunaiseen pohjaväriin.



Ennen värjäilyä (tai siis värin poistoa) puin housut jalkaan ja mittasin kohdat, joista olisi sopiva leikata lahkeet poikki. Parempi ottaa kerralla liian vähän kuin liian paljon, joten jätin aika paljon turhaa pituutta, jota voi säätää sitten loppuviimeistelyssä. Shortseissa olevat teipit havainnollistavat kohtia, josta mun oli tarkoitus sitten värjäilyn jälkeen taittaa lahkeet, mutta nuo teipit irtosivat siinä kesken prosessin.

Mä käytin liukuvärjäysefektin aikaansaamiseksi lähinnä vain kloriittia (jota voi ostaa kaupasta tai lainata äidin vaatteiden valkasuun tarkoitettua pulloa), vettä ja suihkepulloa.

Aluksi aloitin kevyesti, ja tein suihkepulloon hyvin laimean liuoksen vettä ja kloriittia, jossa kloriittia oli suunnilleen yksiviidesosa liuoksesta. Suihkuttelin liuosta kylpyhuoneen lattialle asettamilleni shortseille niin, että yläosa oli lähinnä kostea ja alaosa läpimärkä. Sama kummallekin puolelle.



Jossain vaiheessa tajusin nostaa shortsit ammeen yläpuolelle pyykkitelineeseen roikkumaan. Tällä tavoin pystyssä pitämisellä lienee ollut apua tasaisen liukuvärjäyksen aikaansaamisessa.

Lisäsin kloriittin määrää liuokseen enenemissä väärin, ja jatkoin suihkuttelua. En tosin koko aikaa, mutta kuitenkin vähän turhan paljon, kun olin niin kärsimätön tuloksin näkymisen suhteen. Aluksi vaikutti siltä, ettei väristä saa valkoista vaan korkeantaan vaalean oranssin, mutta tulihan se valkoinen sieltä loppujen lopuksi esiin.


Kun vaalennettu osa näytti riittävän valkoiselta, otin shortsit pyykkitelineestä, pesin ne käsin lavuaarissa ja ripustin telineeseen kuivumaan. Harmi että ulkona satoi, olisivat varmasti kuivuneet hellesäässä nopeammin kuin meidän viileässä kylppärissä. Kuivurikin oli jo varattu, enkä voinut vallata sitä vain ainoastaan mun shortsiprojektin nopeaan edistämiseen. Jouduin odottamaan seuraavaan päivään.



Lahkeiden reunoista olisi voinut tehdä sellaiset revityt, kuten nyt yleisesti suositaan, mutta halusin näistä mielummin huolitellun näköiset, kun tuosta liukuvärjäyksestäkin tuli niin pehmeä. Kangas oli muutenkin niin ohutta, etteivät resuisista reunoista olisi tullut niin hyvännäköiset, kuin jossain paksummassa farkkukankaassa.

Koska väri vaalenikin housujen etupuolelta vähän laajemmin kuin osasin ennustaa, jäivät ne mielestäni kaipaamaan jotain pientä lisäystä. Päätin sitten tunkea niihin vielä parit niitit - ei liian huomiota herättävästi mutta niin, että olisi edes jonkinlaista yksityiskohtaa. Takapuolelle en niittejä tunkenut, jotta pysyi kohtuullisuudessa.



Tällainen oli lopputulos. Shortsien sävyjen voimakkuus riippuu paljon siitä, missä valaistuksessa tätä tarkastelee. Ja vaikka en sen vaaleanpunaisen ylin ystävä olekaan, niin luulen sentään tämän verran voivani sietää. Varsinkin kun kokonaisuudesta tuli muuten aika mieleinen: löytyy niin söpöyttä kuin särmää. Ainakin mun mielestä.

Mitä muut tuumii? Voisivatko jotkut omat housut olla samantyyppisen tuunauksen tarpeessa, vai miellyttääkö enemmän simppeli yksivärisyys?

# Tuloksia siitä sun tästä

19. toukokuuta 2013



Saavutuksia, vai miksi niitä kutsuisi. Kai sitä nyt vähän voi iloita tiedosta, että lakin ja ylioppilaan tittelin tulee tänä keväänä saamaan, vaikka olisikin ollut siitä etukäteen käytännössä jo täysin varma.

Kevään yo-kokeiden tulokset olivat samaan aikaan sekä helpotus että pettymys, mutta mitä näinkin voimakkaalta itsekriitikolta oikein odottaa saattaa. Varsinkaan, jos menee sössimään juuri sen aihealueen, jonka kuvittelee handlaavansa ilman ongelmia. Eli äikästä tuli E, koska esseekokeista pisteitä herui vähemmän kuin koko lukion aikana yhdestäkään kirjoittamastani esseestä. Jos olisi ollut edes oman keskitasoani alarajaa, niin olisi tullut L. Mutta ei, jäi 9 pistettä vajaaksi siitä...

Historiasta tuli se tavoittelemani E, mutta koska jokereiden pisteet nousivat sen verran, että tuo jäikin vain kahden pisteen päähän ällästä, niin hiukan kyllä jurppii. Toisaalta hauskaa, luulin että se oli ennemminkin siinä M:n ja E:n välimaastossa, haha! Pitkä matikka oli helpostus kun napsahti C, vaikka joskus muinoin kuvittelinkin tavoittelevani siitä M:ää.



Eli eipä näy yo-todistuksessa sitten sitä haaveilemaani yläsuoraa ällästä beehen. Tästä syystä harkinnassa olisi syksyn yo-kokeiden osalta yrittää englannin lisäksi korottaa myös äikkää... Mitä jos silloin olisikin parempi onni tehtävänantojen suhteen? Kohta pitäisi päättää, mihin oikein osallistuu vai osallistuuko ollenkaan. Vaikeeta.

Mites muilla nyt keväällä kirjottaneilla? Onko kaikki nyt pulkassa, jotain vielä kirjoittamatta, vai edessä joidenkin jo kirjoitettujen aineiden korottaminen? Ja onnea ylipäätänsä kaikille uusille ylioppilaille! :)


Vasemman puolimmaisen kappaleen osalta epäonnistuneet hameosan kaavapalat.

Toinen niin kutsutta "saavutus" oli se, että pääsin taas jatkamaan tuon yo-mekkon tekoa. Hiukan hitaasti sujuu, ottaen huomioon ettei juhliin ole enää edes paria viikkoa. Broidi sai viimein tehtyä tuon jalkasysteemin, ja kertoi vuolaasti miten hänen yhteiskuntaopin kokeesta saamansa kutonen johtuu siitä, että jätti välistä tärkeän kertaustunnin, koska oli tekemässä mulle tätä sovitusnukenjalkaa. Tiedä tuosta sitten, lieneekö koko totuus...

Yllä olevassa kuvassa näkyy mittailemani kaavat, joiden avuille tein kokeiluversion tuosta kukkakankaasta. Ja hyvä että tein, koska tällä kertaa kaavat eivät ihan toimineet. Nuo ovat ensimmäiset kaavat, joiden jälkeen tein myös toiset, joista ei ole kuvaa. Oli muuten huomattavasti vaikeampi kuin yläosan tekeminen...



Sain kuitenkin kursittua osat kiinni toisiinsa. Ompelin myös ylä- ja alaosan yhdeksi kappaleeksi. Takasaumassa on muutama sentti ylimääräistä kangasta, ja päätin, että suljen sen vasta vetoketjun ompelun yhteydessä. Sen taas ajattelin tehdä vasta sitten, kun olen saanut harsokankaan laitettua. Ja jos hameosan teon pystyi määritellä sanalla vaikea, niin mä en ole varma, millä sanalla mä kuvailisin tätä harsolla pelleilyä. Painajainen?

Toisella puolelle takaosaa olen tuota harsoa saanut laitettua, eikä mitään hajua, miten jatkan tästä etupuolelle. Helmastakaan ei ole harmainta aavistusta, miten sen toteutan. En tahtoisi, että pohjamekko näkyisi lähes ollenkaan, mutta tuo harso on niin läpinäkyvää, että ongelma on taattu. Saattaa myös olla, että pitää läksiä vielä kertaalleen eurokankaaseen hakemaan lisää tuota harsoa - mikäli sitä on edes jäljellä.



Aika pörrönen kuva, mutta mainittakoon viimeiseksi saavutukseksi vielä nää hiukset. Koko punaisesta eroon pääseminen sujui niin helposti, etten vois olla tyytyväisempi. Tunnustan, että unohdun välillä fiilistelemään näitä peilin eteen... ehe.

Huomenna on arkkitehtimatematiikan pääsykoe. En osaa sano, oonko tyytyväinen valmistautumispanokseeni. Sen verran uskoa sentään riittää, että oletan pääseväni siitä läpi. Keskiviikkona mulla alkaa kahdeksan päivän mittainen intensiivikurssi, joka on tukena noihin kesäkuun tokalle viikolle sijoittuviin, neljä päivää kestäviin piirustus- ja suunnittelukokeisiin. Intensiivikurssin loputtua on yksi välipäivä, jonka jälkeen onkin jo kesäkuun ensimmäinen päivä ja ylioppilasjuhlat. Kauheeta kuinka aika kuluu loppujen lopuksi tosi vikkelään!

ps. Tekeillä eräästä vielä keskeneräisestä DIY-projektista postaus, mutta säästän sen ensi viikolle, kun ei ole tarkkaa tietoa, miten hyvin tuon intensiivikurssin sun muiden lomasta ehtii postauksia väännellä...

# Mutta mitä tapahtui punatukalle?

17. toukokuuta 2013

Vaikka harkitsin pitkään ja tarkkaan, ennen kuin värjäsin hiukset oransseiksi, ne värjätyn tukan huonot puolet tuntee kyllä tosissaan vasta siinä vaiheessa, kun se väri on jo päässä. Ei tunnu mukavalta se inhottava juurikasvu tai tietoisuus siitä, että kesällä sen värin ylläpitäminen on yhtä tuskaa. Saatika se, että reilatessa edustaisin ympäri Eurooppaa kera epäluonnollisen juurikasvuisen pehkoni. Vaikka pidänkin räväkästä tukasta ja koen, että oranssi sopii mulle. Ja vaikka ne ovatkin juurikasvuttomina & uutuutta kiiltävinä oikein ihanat.


Oman luonnollisen hiusvärin hyvien puolien lista voitti ohitse lipuneiden oranssien muutostuulien. Ei värjäämisurakoita, ei juurikasvua, pisamat näkyisivät paremmin, meikkamattomuus ei näyttäisi yhtä pahalta ja rusketuskin saattaisi jopa erottua. Kuulostaa niin hyvältä.

Hirveä halu päästä oranssista eroon syntyi viimeistään siinä vaiheessa, kun katselin kuvia viime kesältä. Oli pakko todeta, että kyllä noi oikeastaan näytti aika hyviltä.


Kuvia viime kesältä, vähän vaihteleva hiusten sävy valon määrästä riippuen.

Mutta kun perinteinen värinpoisto on mun Ei, älä ikinä koskaan -listalla, niin mitä vaihtoehtoja sen ja superkauan kestävän uudelleen kasvattamisen jälkeen oikein jää? Onneksi google ymmärtää epämääräisemmätkin hakusanat, ja vastaukseksi mun ongelmaan löytyi lupaavalta vaikuttava Colour b4.

Colour B4 ei ole ihan perinteinen värinpoistoaine, sillä se ennemminkin purkaa kuin poistaa väriä. Ja siis nimenomaan vaan värjättyä väriä, eikä vaikuta millään lailla juurikasvuun! (Täydellistä, koska mieli ei tehnyt platinablondijuurikasvua.) Samalla aine on hellävarainen eikä vahingoita hiuksia samalla tavalla, kuin mitä nuo värinpoistot (tietääkseni) normaalisti tekevät.

Vaikka nettikeskusteluissa kerrottiin, että tätä löytyisi Suomestakin ihan tavallisista marketeista, niin parin tuloksettoman etsintäreissun jälkeen päädyin tilaamaan pari pakettia Colour B4 extra strenght:iä netistä. Viikko tilauksesta eteenpäin saapui lappu, että paketin voi noutaa postista. Purkista löytyi kolme ainepurkkia, käsineet ja englannin kieliset yksityiskohtaiset ja tarkat ohjeet. En niitä tässä kokonaisuudessaan toista, mutta ne on tosissaan hyvät ohjeet! Kannattaa seurata niitä tarkasti.



Ohjeiden mukaan mentäen purkkien A ja B aineet yhteen, sekoitus ja tökötti päähän. Tosin ei se mitään tököttiä ollut, vaan sellaista löysää ja tosi riittoisaa ainetta. Olin ostanut kaksi pakettia, mutta loppujen lopuksi tarvitsinkin vain yhden. Ja silläkin sai läträtä oikeen urakalla. Kun kaikki aine oli päässä, käärin hiuksiin elmukelmua, koska ohjeessa neuvottiin sen säilövän lämpöä, joka on prosessin osalta tärkeä asia. Sitten kekkuloin niine hyvineni ympäri kämppää 60 minuutin vaikutusajan verran.

Olin alustavasti lukenut, että se aine haisee tosi pahalta, mutta joko mulla on huono hajuaisti tai sitten mun mielestä paha haju on vähän erilaista, mutta ei se nyt niin pahalta haissut. Tosin kummatkin veljet valittivat sitä hajua, eikä toinen voinut käydä edes kylppärissä vessassa, kun siellä haisi niin pahalle. Henrin sanoin "ihan niinkuin likapyykille". Mutta ainakaan se ei saanut mun silmiä vuotamaan, kuten se aine jolla värjäsin nää kutrit oransseiksi.

Huuhteluvaiheessa hiukset tuntuivat sellaisilta narskuvilta. Ei siis huonoilta, mutta sellaisilta kipeästi hoitoainetta kaipaavilta, ja ongelma hoituikin runsaalla määrällä ihan tavallista hoitoainetta. Kuivaamisen jälkeen eivät tuntuneet enää yhtään epänormaaleilta, vaan normaalin pehmeiltä, sileiltä ja hyväkuntoisilta!


Before and after. Kuvien sävyjä muutettu vain sen verran, että hiusten väri on mahdollisimman todenmukainen (tosin after-hiukset taitavat olla vähän vaaleammat luonnossa). Ja before -kuvassa hiukset ovat vähän hassusti unikäkkäröillä (univelkaisena nukuin kuin tukki 11 tuntia putkeen).

Mulla meni prosessiin suunnilleen kaksi tuntia, ja odotukset ihan tosissaan ylitty. En mä ihan näin helposti kuvitellut saavani luonnollista tukkaani takaisin. Joitain pieniä ja huomaamattomia punaisempia kohtia kyllä jäi, joten laitan varmaan niitä tasoittaakseni vähän ennen yo-juhlia päähän samaa hiusväriä, jota laitoin viime kesänä. Siis sitä väriä, josta kukaan ei huomannut että olin edes värjännyt hiuksia, kun se sattui olemaan ihan samaa sävyä kuin mun luonnollinen väri. "Golden honey".

Millaisen vastaanoton tää "uusi" väri sai? Mä kihersin tyytyväisyydestä (ja kiherrän edelleen) ja esittelin kutrejani tyytyväiselle muille talossa olleille. Iskä kommentoi että ompa keltaiset, ja muidenkin silmissä nää vaikutti lähestulkoon blondeilta. Aika laimeat reaktiot verrattuna omaan intooni, mutta onneksi oma tyytyväisyys painaa enemmän kuin se, oonko muiden silmissä nyt sitten jotenkin tylsä ja tavallinen.

Ja siis kyllähän nää on keltaisemmat ja vaaleammat, jos vertaa siihen mitä ne vielä hetki sitten oli, mutta muuten en oo samaa mieltä muiden kanssa. Nää ei oo keltaiset tai blondit, vaan ennemminkin vaaleanruskeat tai tummat hunajablondit. Eli sitä sarjaa, jota mun päästä luonnollisestikin tunkee. Se vaan tuntuu äkkiseltään niin suurelta muutokselta - olihan se oranssikin ensinäkemältä aika tumma ja räikeä, kunnes siihen tottui.



Mulla ei oo yhtään pahaa sanottavaa tästä kokeilusta. Lopputulos oli toivottu ja ainakin tiedän, mihin seuraavan kerran turvaudun, kun innostun värjäämään ja sitten taas kyllästyn. :)

Multa löytyy muuten nyt turhanpanttina yksi samanlainen (mutta avaamaton) Colour B4 extra strenght -paketti kuin mitä itse käytin, kun näihin hiuksiin ei tarvittukaan kuin yksi. Että jos joku haluaa niin saa ostaa pois (viestiä meiliin pienivarpunen(a)hotmail.com)! //Myyty!

ps. Tiuku kuorsaa.

//Lisäys muutamaa päivää myöhemmin tehdystä huomiosta: kun pesin hiukset uudestaan (ihan normaalein metodein) ensimmäistä kertaa värinpurun jälkeen, hiukset haisivat erityisesti kosteina aika lähelle samalta, kuin mitä silloin se värinpurkuaine päässä. Luulen, että sitä purkin C ainetta (sitä semmoista hyvältä tuoksuvaa) olisi pitänyt säästää ja käyttää useamminkin kuin vain tuon värinpurun yhteydessä, sillä sitä oli muutenkin niin paljon, että aika paljon meni hukkaan kun läträilin kaiken heti ekalla käytöllä. Se on varmaan se aine, joka on oleellinen tuon hajun taittamisessa. Ei näissä nyt enää viikon jälkeen enää mikään haise, mutta oli ikävä yllätys, kun tajusi sellaisen likaisen nuhjuisen hajun lähtevän omista vastapestyistä hiuksistaan. Haju lienee mun mielestä tän tuotteen ainoa huono puoli.

# Vihollisia? Aamuherätykset.

14. toukokuuta 2013

<
Vähän keväistä tunnelmointia meidän lauantain pyöräretkeltä. Musta tuntuu että meinaan skipata koko kevään, se salli saapua muutenkin vasta niin myöhään. Lehdet kasvaa niin nopeasti, että tuskin nuo kuvaamani hiirenkorvatkaan ovat enää noin pieniä.

Kaksi niin ikävää aamua ollut, että ihan kuin maanantai olis tuplannu itsensä. Eilen heräsin aamulla äidin soittoon sillä tuloksella, että istuin jo pari minuuttia soiton jälkeen autossa ajamassa kohti pikkuveljen koulua. Niillä oli retkipäivä eikä tuo ollut ottanut reppua mukaan, ja sitten se oikeasti tarvittiinkin mukaan. On noilla rattoisiaa, tottakai sisko auttaa ja uhraa unensa... Mun jutteluääni muistutti koko aamupäivän ihan muumien mörköä.

Tää aamu ei ollu sen parempi. Mulla oli kymmeneksi sovittuna matikan tunti, herätys oli varttia vaille yhdeksän. Kuten jotkut ehkä havainnoi ulkoasun muutosinformointi -postauksen julkaisuajasta, mä en mennyt mitenkään järin aikaisin nukkumaan.

En tiedä soiko kello vai ei, mutta havahdun hereille itsekseni varttia yli yhdeksän, että tsiisus yleensä mun pitäis lähteä matkaan tässä vaiheessa. Sutasen vähän meikkiä ja näytän siltä kuin olisi eilisen töhriintyneet ripsarit naamassa, enkä kerkeä syödä kuin banaanin. Ulkona paistaa aurinko mutten löydä aurinkolaseja. Lähden ajamaan ja silmiä vetistää koko ajan. Kuvittelen jo ehtiväni ajoissa, kunnes jumitun ihan kamalaan ruuhkaan. Lopun kävelyosuudesta suoriutuessani tulee kuuma ja hiki, ja tajuan siinä samalla, etten tietenkään muistanut laittaa edes dödöä. Tulen tunnille viitisen minuuttia myöhässä, kirjoja kaivaessa löydän sieltä myös ne aikaisemmin kovasti kaipailemani aurinkolasit.

Matikan tunnilta palatessani vasempaan jalkaan tulee kaksi hiertymää, oikeaan polveen särkee ja mun korvat jäätyy viileästä viimasta niin pahasti, että päätä alkaa särkeä. Koko tämän ihanan aamupäivän kruunasi se kun pääsin kotiin ja oletin jääkaapista löytyvän ainakin puolipulloa virkistävää kokista, mutta kohteliaan broidini jäljiltä siellä olikin enää vain hiilihapottomat pohjalimat.

Onneksi päivän pelastivat kaksi kassillista postiin kiikuttamalla pois alta hoidettua huuto.net -kohdetta, extempore kysytty ja saatu Arnold's -herkutteluseuralainen (plus se hotkaisemani spinny), sekä kaksi viimein saapunutta postipakettia sisältöineen. Unohtamatta tietenkään sitä tosiasiaa, että meidän interrailin aloittavat ja päättävät lentoliput on nyt hankittu. Toisin sanoen meidän matkalle on jo luotu alku ja loppu. Kaikki siinä välissä on vielä enemmän tai vähemmän selvittämätöntä. Aika jännää.

# Varpusen uudet vaatteet

Vaihtelun vuoksi vähän raikkaampaa sävyä ja erilaista banneria kuin mulla on ollut tapana. Tykkään ehkä edelleen enemmän sellaisista "realistisemmista" linnuista, mutta vaihtelu virkistää. Tuo sirpalelintu on samanlainen, kuin se jonka maalasin kangasväreillä paitaan siinä "Taltioituna tavallinen torstai" -videopostauksessa.

Kevättalvella tehty entinen:


Kesäksi ajateltu nykyinen:


Tää on vielä vähän kesken, bloggerin koodien muokkausosasto on muuttunut ihan päin mäntyä. Ihan kämänen esikatselu joka saa mun firefoxin kaatumaan (okei vikaa on koneessakin), eikä etsi -toiminto pelaa ollenkaan. Piti olla simppelit muutokset ja ehtiä nukkuakin tänä yönä, mutta ei... Sellainen muutos myös, että kyllästyin viimein pyöreäreunaisiin kuviin, joten jatkossa kuvat taitavat tulla "teräväkulmaisina" eli normaaleina.

Kertokaa jos jokin ei toimi! Ja saa tätä muutenkin kommentoida, vaikkei mitään hälyttävän suurta tapahtunutkaan.

# Hidastakaa vähän, hätiköijät!

12. toukokuuta 2013

Mulla menee hermo, kun joka toisessa blogissa kirjoitetaan siitä miten Google reader lopetetaan ja lukijapalkki poistuu ja iik iik siirtykää kaikki ihkuraksupoksut seuraamaan mua bloglovinin/blogilistan/jonkun kautta siten ja täten!!!11

Sokea kanalauma kaakattaa ja panikoi eteenpäin uskoen sen, mitä muissa blogeissa sanotaan: eli kun joku sanoo, että Google reader loppuu ja se meinaa että lukijapalkki katoaa, niin se on sitten asian syvin totuus.

Vähän medialukutaitoa jooko, ottakaa asioista itse selvää ennen kuin rupeatte levittämään virheellistä tietoa!

En itse ole koskaan käyttänyt Google readeria lukiessani blogeja, joihin olen liittynyt bloggerin kautta lukijaksi. Google readerin loppuminen ei tarkoita sitä, että jos olet kirjautunut bloggeriin, niin yhtäkkiä et enää voisikaan lukea sitä kautta blogeja. Ne ovat kaksi eri toimintoa!

Googletunnukset omistaville Google reader (suomennettuna Google-syötteenlukija) on tämä: http://www.google.com/reader/

ja Bloggerin lukulista sen sijaan tämä: http://www.blogger.com/home



Shortly:
Blogger Reading List and Google Reader are two separate items. When you follow a blog via GFC(=Google friend connection) it puts that blog in both lists. After July, it will only be in your Blogger Reading List. The GFC widget is not going to disappear.

Lyhyesti:
Bloggerin lukulista ja Google Reader ovat kaksi erillistä asiaa. Seuraamalla blogeja toisella näistä, voit seurata niitä myös toisella. Heinäkuun jälkeen niitä voi seurata vain Bloggerin lukulistalla. Blogeissa yleensä esillä oleva ja tärkeäksi koettu lukijapalkki EI KATOA.

Yllä ohje blogien lisäämisestä bloggerin lukulistaan. Bloglovinin ja blogilistan juttuja en nyt neuvo, ne on kerrottu jo niin monessa muussa blogissa (erityisesti sellaisissa, jossa nimenomaan on ymmärretty väärin tää google reader homma).

Eli voitte huokaista helpotuksesta. Seuraamanne blogit eivät katoa - ja jos olette seuranneet niitä google readerin kautta, voitte seurata niitä jatkossa vaikka bloggerin kautta. Blogienne lukijapalkin lukijat eivät myöskään tämän muutoksen takia katoa.

Voitaisko yrittää vaikka korjata nää hyökyaallon lailla levinneet väärinymmärrykset? Vaikka tää ei liene kellekään mikään henkilökohtainen katastrofi, niin koko tilannetta vois verrata siihen, kuinka jostain henkilöstä leviäis vääristeltyjä juoruja jotka kaikki uskoo. Ja vaikka asia yritettäisiin oikaista, väärinymmärtäneet pysyvät mielummin omassa tarinassaan ihankuin uskoen, että "kun me uskotaan tähän tarpeeksi niin se asia muuttuu todeksi, eikä me koskaan oltukaan väärässä."

Tää on näitä vilkkaan sosiaalisen median huonoja puolia. Tieto leviää nopeasti, mutta niin tekee myös virheellinen tieto.

ps. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

# Nainen on naiselle susi

10. toukokuuta 2013

Postauksen kuvat eivät erityisemmin liity tekstiin. Tähän aiheeseen oli vaikea keksiä mitään omia kuvia, mutta jotain tahdittavaa tuohon sekaan halusin. Kuvat ovat sivulta someecards.com.


[1], [2]

Suurin osa ihmisistä ei osaa olla vilpittömästi onnellisia muiden puolesta, jos he eivät itse satu ole onnellisuutensa huipulla. Tää ei oo todellisuutta pelkästään kliseisissä elokuvajuonissa, vaan suuri osa ihmisistä on taipuvaisia itsekkyyteen, kateuteen ja toisten lyttäämiseen.

Eikö kuulostaakin ikävältä? Ei kaikista tietenkään tarvitse pitää, eikä siihen välttämättä edes kykene, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta en mä ainakaan näe siinä mitään suoraa oikeutusta haukkua jotain tyyppiä josta ei pidä, ja tällä tavoin haukkumalla painostaa muita kuuntelijoita omalle kannalleen. Ja usein kuuntelijat joko pysyvät hiljaa ja antavat näin toisen sanoille hiljaisen hyväksyntänsä, tai sitten menevät mukaan toraan, joko tahdittomuuttaan tai pelosta joutua itse selän takana haukutun asemaan.


[1], [2]

Kun toisella tuntuu menevän niiin hyvin, ja kun hän näyttää olevan niiin hyvä kaikessa ja kaikki muutenkin niiin mallillaan, niin pakkohan sitä jotain vikaa on löydettävä. Tai sitten ihan itse keksittävä. Oli se sitten kuinka päätöntä tahansa.

Tyytymättömyys omaan itseensä purkautuu yleensä joko tietoisesti tai tiedostamatta niin, että henkilö osoittaa oman tyytymättömyytensä kaikkiin muihin. Mitä muut tekevät, olevat, sanovat ja miltä näyttävät. Ihan sama oliko kyseessä sitten toisten ulkonäkö tai mielipiteet. Niistä on kaivettava jotain vikaa ja se on myös päästettävä möläyttämään ajatustasolta ääniaalloiksi, yleensä itse kohteen selän takana tai nettimaailmassa anonyymeyteen verhoutuen. Kasvotusten sen sijaan ollaan kuin ei oltaisikaan.


[1], [2]

Juoruilu, sitähän ei kukaan koskaan tee tai ainakaan myönnä tekevänsä. Sehän on vain informaation vaihtamista vähän laajemmassa mittakaavassa. Kuten kukaanhan ei myöskään koskaan puhu paskaa selän takana, korkeintaan vaan vaihdetaan mielipiteitä ja päästetään ilmoille huomautuksia, joita ei kolmannelle osapuolelle uskallettaisi päin naamaa sanoa.

Koska mä oon nainen, mä en tiedä kovin paljoa siitä, miten nää asiat miesten osalta menee. Mutta sen verran mitä mä oon vuosien varrelta mun broideilta, poikapuolisilta kavereilta ja poikaystävältä oppinut, niin poikien ajatusten kulku on paljon simppelimpi kuin tyttöjen. Helpompi, reilumpi ja sellainen, jossa asiat hoidetaan ennemmin suoraan kuin yhtä saaplarin kierosti ja monimutkaisesti kuin tytöillä on tapana. Ei varmaan koske kaikkia, mutta kuinka moni naisista edes uskaltaisi selvittää erimielisyydet, kaunat, kateudet ja ongelmat kasvotusten? Ei oo kovin yleistä, jos aattelee paskanjauhannan suosion määrää.


[1], [2]

Miettikää nyt vaikka näitä seuraavanlaisia tilanteita: Kaksi sinkkunaista, joista toinen löytää itselleen komean ja täydelliselta vaikuttavan miehen. Tuloksena kateutta, eikä iloa toisen onnesta. Kaksi samassa asemaa olevaa naispuolista työntekijää, joista vain toinen saa korotuksen parempaan asemaan. Tuloksena kateutta, koska "epäreilua, miksi tuo enkä minä". Kaksi kaverusta, joista toinen tuhlaa rahansa pikkujuttuihin ja toinen säästää ja käyttää sitten rahansa hienoon matkaan. Tuloksena kateutta, vaikka tilanne olisi itse aiheutettu. Yleistän, mutta näitä kyllä riittää.

Onko se joku semmonen loputon kilpailu naisten välillä, joka saa aina kääntämään sen bitch-vaihteen päälle? Elämä esitetään teennäisen täydellisenä ja kasvokkain feikataan kaveria, mutta koska pohjimmiltaan ei olla tyytyväisiä siihen kaikkeen mitä itsellä on tai ei ole, pitää haukkua asiat joihin muut ovat tyytyväisiä. Lienee melkein jopa enemmän surullista kuin ärsyttävää, jos kavereiksi ajattelemiinsa henkilöihin onkin päätynyt joku susi lammasten vaatteissa.


[1], [2]

Jos elämästäsi löytyy edes muutama ihminen, joiden tiedät osaavan olla vilpittömästi iloisia onnellisista hetkistäsi, vilpittömästi surullisia epäonnistumisistasi, vilpittömästi tukena ongelmissasi, ja joista tiedät, etteivät heille kertomasi asiat lähde leviämään, vaali niitä ihmisiä. Tai muuten tajuat niiden arvon vasta, kun joudut kokemaan, miten vaikea on löytää uusia sellaisia ystäviä.

Spoileri elämästä: sinnikkäät tosiystävätkään eivät pysy tukena ikuisesti, jos heidät jätetään toistuvasti toisarvoiseen asemaan.
© Helmihytti • Theme by Maira G.