Muutoksia blogissa

Ei kommentteja:
Pikainen ilmoitus ennen kuin alan pakkaamaan kamoja Oulun reissua varten, jonne bussi starttaa alle kolmen tunnin päästä... Älkää pelästykö, että täällä blogissa on tällä hetkellä kaikki aikalailla hyrskyn myrskyn, kun päätin viimein muuttaa nimeä ja ulkoasuja, myöhemmin myös osoitetta (yritän tehdä domainin, jotta nykyinen osoite ohjaisi automaattisesti uuteen). Tämä on väliaikainen ja hyvin nopeaksi tämän yön aikana kasaan kyhätty tekele, toivottavasti nyt vähän aikaa siedätte niin minäkin siedän. Ja pakko sietää, kun ei nyt tunnit riitä enää edes nukkumiseen, eikä viikonloppuna ole aikaa koodailla...

Blogi muotoutuu uuteen muotoonsa pikkuhiljaa joulukuun aikana. Tällä erää suurin muutos lienee nimenmuutos, se on nyt tuo kun en sopivampaa keksinyt, mutta pienestä varpusesta oli pakottava tarve pyristellä eroon. Muutin nimen myös ainakin Facebookin ja Bloglovinin puolella, mutta muilta osin odottelen, että pääsisin ensin tutkimaan tuota osoitteen muuttamista. Juuri nyt en ehdi paneutua riittävästi.

Banneri on tällä kertaa Bambin käsialaa, omasta mielestäni nätti, vaikka tuskin onkaan lopullinen. :)

Mutta kuulemiin sunnuntaihin, palailen silloin Oulusta stressaamaan ensi viikon suuren deadlinen takia, ja blogiin on ajastettu julkaistavaksi ensimmäinen joulukalenterin luukku..!

# HASHTAG tänääneisuju, lumituli, uliuli

4 kommenttia:

1. Printtifiilistelyä 2. Asukuvaa

3. Hiuksista tykkäilyä 4. Herkkuhetki ❤

5. Pikkujouluristeilyn tunnelmia 6. Uskalsin kerrankin kokeilla jotain uutta, kannatti!

7. Hampaat näyttää kivan valkoisilta mustavalkokuvissa 8. Ristelystä selvinneille haalarimerkki, joka näyttää kyllä enemmän nakin malliselta vedessä kelluvalta tehtaalta, kuin uppoavalta laivalta...

9. Jouluaiheisia askarteluja ja punatulkkuja 10. Ja Tampere sai valkoisen kuorrutuksen, perhana.

Instagramissa @juuhachi

Koulutöitä riittää liiaksi edelleenkin, mutta myös joulukalenterin postausten vääntäminen on viimein aloitettu - tosin sillä hinnalla, että eilisyön unet jäivät aika vähäisiksi. Tai olisivat jääneet, jos olisin herännyt herätyskellon soittoihin silloin kun oli tarkoitus. Mun ajatuksena oli lähteä heti yhden jälkeen ajamaan kohti Helsinkiä, jotta ehtisin tyttöjen kanssa leffaan katsomaan Vihan liekkejä neljäksi.

Voitteko kuvitella sen paniikin ja morkkiksen, kun havahdut hereille ja tajuat, että kännykän kello näyttää 13:50? Siis kolme tuntia myöhempää, kuin milloin mun piti herätä. Vain hämärä muistikuva siitä, että olisin hetkeksi yhteen niistä monista mun aamuyöllä asettamista herätyksistä havahtunut. Ajomatkaan menee keskimäärin kaksi tuntia, joten se oli osapuilleen 10-15 minuuttia, mitä mulla meni aikaa päästä sängystä autoon. Siinä välissä ei ehtinyt muuta kuin pukea päälle ja repäistä mukaan muutamat tarpeelliset kamat viikonloppua varten.

Olishan tuossa vielä just ja just ehtinytkin. Mutta vastoinkäymiset jatkuivat, kun auto ei motarilla meinannut kiihtyä kunnon nopeuksiin, ja hyytyi aina vähän hiukankin loivissa ylämäissä. Mä niin toivoin mielessäni, että mulla olisi tälla viikolla ollut lainassa iskän audi eikä viime viikolla, kun mun omalla peltipurkilla oli selvästi jotain mua vastaan...

Epätoivoiseksi kävi, mutta edelleen elättelin toiveita ehtimisestä. Tytöt kertoivat käyneensä lunastamasaa liput, mä pyysin että kävisivät ostamassa mulle jotain pientä, kun en mitään ollut ehtinyt syödä. En tiedä ehtivätkö, toivottavasti eivät. Olin nimittäin puolessa välissä matkaa, kun autosta kuului kova pamaus, jonka jälkeen tavallinen ajoääni jatkui paljon kovaäänisempänä kuin aiemmin.

Pelästyin ja ajoin pian vastaan tulleelle huoltoasemmalle, soitin iskälle ja mietittiin puhelimessa, mikä voisi olla vikana. Yritin saada kuvayhteyttä FaceTimella, mutta sekään ei ottanut onkeensa. Lopulta siihen viereen saapui pällistelemään joku vanhempi mies, joka mun selityksen jälkeen analysoi, että se oli pakoputki joka posahti, ja että kovan äänen aiheutti hajonnut äänenvaimennin.

Matka siis jatkui normaaliin tapaan, vaikkakin äänekkäämmällä meiningillä, sekä sen surullisen tosiasian tiedostaen, ettei siihen leffaan ollut enää mitään mahollisuuksia ehtiä. Vähän ketuttaa edelleen, ei niinkään se leffan missaaminen vaan tyttöjen tapaamisen missaaminen, ja se, että möhlin kaiken nukkumalla niin pahasti pommiin. Ei nimittäin ollut ensimmäinen pommiin nukkuminen tällä viikolla. Ja autokin nähtävästi vetelee jossain määrin viimeisiään, jos kerta pari viikkoa sitten skagas jarrut ja nyt pakoputki.

Mutta kyllä se siitä, aina ei vaan mee ihan niin kuin toivoisi. Onko teillä ollut viikon varrella mitään päivää, jolloin ei vaan mikään meinannut sujua niinkuin piti? Mä vietän loppuillan Roopen kainalossa, ja mä yritän unohtaa hetkeksi, miten täynnä tekemistä ja menoa koko ensi viikko on. Tekemättömiä tehtäviä, pari deadlinea ja perjantaista sunnuntaihin reissu Ouluun arkkitehtiopiskelijapäiville. Jännää... Mutta jos en aiemmin ehdi postailla kuulumisia, niin viimeistään ensi viikon sunnuntaina, joka onkin sitten jo 1.12. ja joulukalenterin ensimmäinen luukku..!

Printtikuosinen trikoo-kääntömekko

2 kommenttia:
Mä luulen, että luontaisin tapa mulle inspiroida muita kanssaihmisiä on se, kun teen jotain itse ja näytän muille, mitä oon tehnyt ja miten. Se taas osoittaa muille, että ihan vain yrittämällä voi luoda jotain omaa, josta tuntee ihan erilailla ylpeyttä kuin jostain valmiina ostetusta asiasta. Ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta tai ammattitaitoa, riittää että on oma-alotteisuutta ja viitseliäisyyttä etsiä tietoa, ohjeita ja ideoita. Sekä tietenkin kykyä päästä töiden teossa niin alkuun kuin loppuun, joista ensin mainittu ei mulla meinaa millään koulutöiden suhteen onnistua.

Vaikka se Indiedaysin Bloggers' day:n päivätapahtuma ei loppujen lopuksi ollutkaan niin tarkka pukukoodiltaan kuin olin etukäteen kuvitellut, halusin silti noudattaa asussani "inspiration" -teemaa. Kyllä mä yritin etsiä valmistakin mekkoa, ja kolusin sopivan koltun perässä vaikka kuinka monta kauppaa. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista tulosta, joten piti keksiä jotain muuta.

Päädyin kaikesta muusta kiireestä huolimatta ompelemaan itselleni uuden mekon aikaisemmin syksyllä ostamastani hauskasta The Simpsons -kuosisesta ohuesta printtikankaasta sekä tummanharmaasta college-kankaasta. Aikaa ei ollut kuin pari iltaa (lue: yötä), joten sovitusnukke sai tällä kertaa väistyä superhelppojen kaavojen mukaan hutaistun mekon tieltä. Ei mulla valmiita kaavoja ollut, vaan yksi viime vuonna ostettu musta mekko (tätä mallia), jonka kaavoja mukailin. Hameen tein ihan vaan suorakaiteen mallisesta kappaleesta, jonka yläosaan kiinnitetyn pään rypytin sopivan pituiseksi.

Halusin mekkoon printin lisäksi jonkun jujun, joten päätin tehdä siitä kaksipuoleisen "kääntömekon". Toiselle puolen printtikuviota, toiselle arkista harmaata.

printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu

Mulla kävi kaikessa siinä häslingissä aika oleellinen moka. Unohdin ottaa huomioon sen, ettei toinen kangas joustanut piiruakaan. Kuvittelin kai vain solahtavani mekon sisään ilman mitään ongelmaa. Tai kyllä mä solahdin, mutta ongelmatonta se ei ollut: rintamus joutui niin ahtaaseen paikkaan, että olo oli tukala ja näky naurettava. Teki mieli lyödä päätä seinään ja luovuttaa, mutta kun kerran olin jo päässyt niin pitkälle, niin piti vain keksiä uusi ratkaisu.

Päätin leikata pois osia joustamattomasta printtikankaasta ja ommella reikien paikalle mekon toisella puolella käytettyä college-kangasta. Näitä "venykepaloja" tarvittiin kuvassa näkyvät kolme kappaletta, jotta mekko päällä pystyi hengittämään eikä peilikuva aiheuttanut enää huutonaurureaktiota, vaikka mekko jäikin edelleen vähän puristamaan olkainten ja kädenteiden väliseltä alueelta. Mutta aikaa radikaalimpiin muutoksiin ei ollut, joten tämä sai kelvata.

printtimekko-ompelu
printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu printtimekko-ompelu

Jos jotain nyt jälkeenpäin olisin tehnyt eri tavalla, niin olisin ottanut tuon printtikankaan joustamattomuuden paremmin huomioon jo alusta alkaen (vaikka aikaa vartalon muodon mukaan ommeltuun mekkoon ei tuossa tilanteessa ollutkaan), ja tehnyt helmasta vähän pidemmän. En mä tietääkseni vilautellut, mutta jos ottaa huomioon että muilla kanssaihmisillä olikin lähes kaikilla cocktail-mekkojen sijaan pitkät housut, niin edes tummat sukkahousut olisivat omallakin kohdalla saattaneet olla paikallaan...

Mutta tykkään silti lopputuloksesta! Parhaiten tämä sopisi lämpimiin kesäiltoihin, kun heittäisi joko tuon neuleen tai nahkarotsin olkapäille ja eikun vaan baanalle. Mitä te tykkäätte?

Tässä ei nyt ole kuvia muuta kuin printtipuolesta, mutta harmaakin versio saattaa täällä jossain vaiheessa vilahtaa, kunhan tulee joku sopiva tilaisuus pukea se ylle. Muita kuvia mekosta ja tapahtumasta löytyy tästä postauksesta.

# Ihania ihmisiä

5 kommenttia:



Jos joku ei tiedä, tänään oli Indiedaysin bloggers' inspiration day -tapahtuma. Kuvia itse tapahtumasta löytyy varmaan jo nyt tai ainakin vähän ajan päästä lähes jokaisesta indiedaysin blogista, joten jätetään ne suosiolla sivuun. Olin mukana tapahtumassa ystäväni Janinan kanssa, ja oli kyllä todella antoisa tapahtuma. Ei vain sen puolesta, että sieltä sai joitain leipä- ja karkkiuutuuksia näytetuotekasseissa mukaan ja lähtiessä kivan goodiebagin, vaan siksi, että siinä sai ainutlaatuisen tilaisuuden tavata muita bloggaajia. Kyllähän sitä tunsi itsensä hyvin nobodyksi, että ei kukaan mua tunnista, mutta ei se menoa haitannut. Vähän piti kerätä rohkeutta, mutta uskaltauduin lopulta juttelemaan aika monille bloggaajilla, joiden blogeja olen tiiviisti seurannut. Eli toisin sanoen esimerkiksi ilmaantumalla jonkun viereen ja tökkimällä, että "heippa, mä oon sun blogin lukija, tykkään siitä tosi paljon" ja toivomalla että kyseinen bloggaaja ei hämmenny vaan jaksaa ehkä jopa reagoida jotenkin, etten tuntisi itseäni ihan hoopoksi.

Kaikki ottivat tosi mukavasti vastaan! Annika ja siskonsa Marika olivat ihania, Karo & Iina & Emilia -poppoon kanssa jutellen olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan, Jenna oli just niin mukava ja siistillä tapaa cool kuin olin blogin kautta saanut käsityksen, ja Aino oli vaan niin ihanan puhelias ja aurinkoinen piristäjä ettei mitään rajaa. Siinä tuli fiilis että kaikkiin olisi niin mukava tutustua muutenkin, vaikkei se välttämättä koskaan tulisi koskaan tapahtumaankaan. Jäi hyvät vaikutelmat kaikista joiden kanssa juttelin.

Oli tietyllä tapaa vaikuttavaa voida tavata henkilökohtaisesti sellaisia ihmisiä, joiden blogeja on ainakin jossain määrin ihaillen seurannut. Mä en koskaan ole kirjaimellisesti tai sydämellisesti fanittanut yhtään mitään, en edes bändejä, laulajia tai näyttelijöitä, mutta siinä oli tiettyä fanityttömäistä fiilistä, kun jännitti päästä juttelemaan henkilöille, joiden elämää on blogien kautta seurannut mutta joita ei kuitenkaan oikeasti tunne.

Mä olin elänyt luulossa, että tuohon Indiedays bloggers' day -tapahtumaan liittyi vain tuo päivällä ollut muutaman tunnin cocktail-tilaisuus. Muiden bloggaajien vaatekriiseistä ja mekkovalinnanvaikeuksista lukiessa päättelin vain, että kaikki pukeutuisivat sinne kohtalaisen juhlavasti. Paikan päällä kuitenkin selvisi, että illalla oli myös toinen tapahtuma, itse inspiration awardsien gaala, jossa niiden äänestysten voittajat julkaistaisiin.

Oli vähän hassua, kun muut kysyivät "ootteko tulossa sinne gaalaan?" ja ne vähän ihmetellään, että ai mikä gaala. En mä sellaisesta tiennyt, kun ei ollut tullut kutsua. Muut taas olivat ajatelleet, että tottakai kaikki ekaan tapahtumaan kutsutut olisi kutsuttu myös gaalaan. Ei se mua haitannut ettei gaalailta napsahtanut meidän kohdalle, mä viihdyin tosi hyvin tuossa päivätapahtumassa ja ehdin sen jälkeen sopivasti käymään töissä, ennen porukoiden vääntämälle herkkuillalliselle painumista.

Mutta tuo gaalauutinen selitti sen, miksi kaikki olivat pukeutuneet tuohon päivätapahtumaan niin arkisen hillitysti - ne mekot sun muut oli meinattu vasta sinne gaalaan. Kun taas mä luulin, että vastassa olisi ollut cocktail-mekkoihin tai muihin sellaisiin pukeutunutta porukkaa, ja aluksi tunsin oloni hiukan ylipukeutuneeksi lyhyessä mekossani ja ihonvärisissä sukkahousuissani, kun ympärillä ei pahemmin paljasta säärtä näkynyt.

Mekosta ja sen teosta kuitenkin lisää myöhemmin, luultavasti ensi viikolla, mikäli selvitään huomisesta pikkujouluristeilystä, jonka voimin uhmataan Eino-myrskyn rippeiden voimia. 

# Harmaata kaikessa

2 kommenttia:
arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi

Tää on aikaa, kun kaikki on vaan harmaata. Ulkona on joko liian sateista, kosteeta, kylmää, hämärää tai pimeetä. Kellonajasta riippumatta. Eilen tulin koululta kotiin ajatuksena lähteä samantien kävelylle, kun oli kerrankin valoisa sää, mutta parin minuutin päästä takaisin ulos päästessä taivas sylkikin tehokkaasti vettä niskaan. Tänään aurinko huijasi valoisalla aamulla, mutta eipä enää ulospäästessä missään mitään aurinkoa näkynyt.

Tekisi mieli vain ottaa rennosti. Löhöillä ja tuijottaa teeveetä, leipoa herkkuja ja neuloa sukkia. Mutta mä taisin hoitaa sen niin perusteellisesti jo lokakuussa, että tälle kuulle jäikin sitten tuplasti töitä. Hups. Mun parin viikon totaalisluibaaminen kostautuu oikeen urakalla, kun ennen joulukuuta palautettavien tehtävien pinoon lisättiin rästitehtävien päälle vielä yksi isompi ja aikaa vaativa projekti, plus muutama muu pienempi mutta tunteja per kipale vievä duuni. Uuh älkää tehkö samoja virheitä kuin mä, musta tuntuu että hukun näihin tehtäviin, enkä sen vuoksi keksi mitään erityistä kirjoitettavaakaan.

Haittaako jos täällä on vähän hiljaisempaa, kun yritän selviytyä kaikista koulutehtävistä ja valmistaudun aktiiviseen joulukuuhun? Toivottavasti ei, sillä sellaista lienee edessä. Mutta luulen että tulokset on myös sen arvoisia, sillä ajattelin valmistella joulukuulle "joulukalenterin" tänne blogiin. Sellaisen jouluaiheisen ja luultavasti aika käsityöpainotteisen joulukalenterin, josta ilmestyisi "joulukalenterin luukku"-postaus joka päivä aattoon asti. Eikö kuulosta aika hauskalta? :) (Saa heittää ilmoille ehdotuksia toiveaiheista joulukalenteriin, jos jotain tulee mieleen!)

# Porkkanamössöä ja sen sellaista

10 kommenttia:
Mä en yleensä kirjoita mitään ruuasta, koska en jaksa panostaa siihen. Kun suurimmassa osassa blogeja kaikki safkakuvat on aina niin viimeisen päälle, nätisti aseteltuja kaikkine terveellisine rehuineen sun muineen, en tosiaan näe tarvetta tunkea tänne yhtään kuvaa mun makaroonilaatikosta ja vesilasista. :D Esteettisyys ei ole huipussaan, kun päämääränä on vaan saada pikaisesti jotain murua rinnan alle. Leipomusten kanssa on vähän eri asia, oon niin perso leivonnaisille että niitä väkertää ihan eri asenteella, kuin tylsää ja mahdollisimman yhden hengen talouden arkiruokaa. Vaikka periaatteessa voisin joskus tehdä jonkun postauksen siitä, mitä mun ruokalista yleensä pitää sisällään, jos vaikka viikonajan pitäisi jotain ruokapäiväkirjaa - kiinnostaisko sellanen ketään muuta kuin mua?

Kokeilin kuitenkin taannoin mulle uutta ruokalajia, johon tykästyin aikalailla: porkkanaperunasosekeitto. Helppo ja edullinen, ja kaiken päälle vielä terveellinenkin. Epätavallista mulle, joka tykkään kaikesta lihasta jota voi paistaa paistinpannulla... Hehkutin tätä Roopelle, joka kutsui sitä vauvanruuaksi ja ihmetteli, selviinkö muka tosissaan vaan jollain rehumössöllä. No joo totta, koostumus on aika vauvanmössömäinen, mutta mun mielestä tää on kyllä ihan nappivalinta kevyeksi lounaaksi tai vaikka alkupalaksi moniosaiselle aterialle. Ootteko te kokeillu?



Sekoitin kiehuvaan veteen kasvisliemikuution, keitin porkkanoita ja perunoita reilut 20 minuuttia ja testasin kypsyyttä välillä haarukalla. Otin keittämisen jälkeen talteen osan keitinvedestä.



Mössäsin vihannekset tommosella sauvasurvimella vai mikälie onkaan.
 

Lisäsin mössöön jonkun verran mustapippuria sekä talteen ottamaani keitinvettä.  Keiton koostumusta pystyy säätämään veden määrällä, ite tykkään vähän kiinteemmästä mössöstä kuin vellistä. Lopuksi sekoitin joukkoon puolet Koskenlaskijasta, joka suli helposti lämpimään mössöön. Se antaa makua koko muuten niin porkkanan dominoimalle sopalle.

Itse leivoin porkkanamössölle kylkiäisiksi sämpylöitä. En yleensä osta ollenkaan leipää kaupasta, vaan leivon itse, jos siltä tuntuu. Yleensä teen sellaisia pehmeitä vaaleita vehnäsämpylöitä, mutta näihin laitoin myös suurelta osin sämpyläjauhoja, joka sisältää sekä vehnää, ohraa, ruista että kauraa.



Mä tein noiden tummalla merkittyjen aineksien mukaan. Lämmitin maidon kädenlämpöä kuumemmaksi ja sekoitin suolan ja hunajan. Sekotin kuivahiivan pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoitin maitoon. Sitten lisäsin vehnä- ja sämpyläjauhoja plus vähän kaurahiutaleita, kunnes koostumus oli sopivan kiinteä. Plus lisäsin toki sen 50 grammaa voisulaa. Annoin kohota jonkun aikaa ja muotoilin palluroiksi. Annoin kohota vielä pellillä vähän aikaa ja tungin sitten uuniin noin 15 minuutiksi 225 asteeseen.



Tällaisista lounaista mä nautin viime viikonlopun (varsinkin kun tein niin isot annokset tota mössöä ja sämpylöitä), jonka vietin ensimmäistä kertaa Tampereella enkä Espoossa. Syötävän hyvä kokonaisuus, varsinkin kun lisää päälle tuoreen suomalaisen omenan ja Sadepäivän ilo -teetä. 

Mulla on muuten meneillään itselleni asettama kevyt haaste vähentää kokiksen jatkuvaa litkimistä. Se on vain jotenkin ollut helppoa ostaa aina kaupassa käydessä pari pulloa kokista, kun kahden pullon litrahinta on niin paljon halvempi kuin yhden pullon... Loogista. Käytännössä mä en ajattele sitä terveydellistä puolta, vaan sitä, etten halua olla riippuvainen kokiksen kofeiinista tai mistään muustakaan. Löytyykö ketään muuta, joka voisi sanoa olevansa "riippuvainen" kokiksesta tai pepsistä?

DIY - Romanttinen unisieppari

3 kommenttia:
Ilmoittauduin taannoin tankotanssikurssille ja eilen päivällä valmistauduin innoissani lähtöön, kunnes tajusin tsekata sähköpostin: "valitettavasti et mahtunut kurssille" ja plaaplaa. Perhana. Olin ekalla varasijalla, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Tällä hetkellä harmittaa, kun olin niin kiinnostunut pääsemään kokeilemaan lajia, mutta tuudittaudun siihen että tuleehan noita tilaisuuksia.

Illan suunnitelmat menivät siis kertaheitolla uusiksi, ja urheilun sijaan päädyin taas kykkimään ja sotkemaan keskelle olohuoneen lattiaa. Eli siis askastelemaan. Tiuku hajoitti joskus vuoden alussa mun vanhan yläasteella tekemän unisiepparin, joten päätin nyt kokeilla tehdä uuden, vähän sovelletun version. "Romanttinen unisieppari" lienee ihan hyvää jatkoa unisieppaririipukselle ja -korvakoruille, eikö?

Tässä hommassa kuvat kertovat paljon paremmin kuin mitä itse osaisin selittää, mutta höpötämpä nyt kuitenkin vähän tähän alkuun. Paksusta alumiinilangasta, teipistä ja pitsinauhasta kokosin unisiepparin päärinkulan. Sen sisään leikkasin sopivan kokoisen palan pitsikangasta, jonka ompelin kiinni rinkulaan. Runsaisiin roikkuviin koristeihin käytin valkoista ompelulankaa, höyheniä, pitsinauhoja, erilaisia helmiä, sekä jo aikaisemmin purkamani kaulakorun toista puolta.

diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje diy-pitsinen-unisieppari-ohje
diy-pitsinen-unisieppari-ohje

Lopputuloksesta tuli niin valkoinen, että harmittaa se kuinka mun kaikki seinät on niin valkosia. Tää ehdottomasti tarvitsisi taakseen jonkun muun värisen taustan, jotta se erottuis kunnolla edukseen. Muilta osin tuo onnistui ihan hyvin, ja sain kaikkia ihania turhanpanttina lojuneita helmiä käyttöön. Miltä tällanen versio unisiepparista teidän mielestä näyttää?