DIY - Keittiöessu (mukana kaava)

4 kommenttia:
Kaikki jotka katsoivat joulukalenterin 23. luukun videon, jolla esittelin läheisilleni tehtyjä ja ostettuja joululahjoja ennenkuin sulloin ne lahjapapereiden syövereihin, ovat jo nähneet tämän essun vilaukselta.

Tein tän äidille joululahjaksi, samalla kaavalla jolla mummi teki sellaisen joskus vuonna 2002, kun äiti odotti maha pystyssä mun nuorempaa pikkuveljeä. :) Sama malli ollaan kumpikin todettu sopivaksi myös ilman mitään raskausmahaa, joten ajattelin tehdä samanmoisen myös itselleni sellaisesta söpöstä norsukankaasta, jahka vain ehdin.


Tässä kuitenkin vaiheita ja ohjeita essun ompelusta:


diy-essu-ompelu-ohje

Tuossa kaavat ja mitat, joiden mukaan leikkasin kankaat.

Mittoihin tietenkin lisätään saumavarat (2cm) joka suuntaan, paitsi suikaleissa vain pituussuunnassa. Suikaleen leveys on 8cm, koska taitoin ne lopulta 2cm levyiseksi.

Noiden kaulan ja selkämykseen solmittavien nauhojen pituudet on merkattu samoiksi kuin itselleni sopisi, mutta niitä voi säätää helposti omiin mittoihinsa sopiviksi – samoin kuin essun kokoa: jos tuntuu liian lyhyeltä, niin senkun vain lisää siihen korkeussuunnassa pituutta.

diy-essu-ompelu-ohje diy-essu-ompelu-ohje

Saumoihin kaksinkertaiset taitokset, itse ompelin niihin kaksi saumaa, yhen taitoksen kumpaankin reunaan, jotta jälki olisi mahdollisimman siisti.

diy-essu-ompelu-ohje

"Kädenteiden" kaariin tein muutamat leikkaukset, jotta saumojen taitokset sai tehtyä siististi.

diy-essu-ompelu-ohje

Tässä näkyy miten taitoin nauhat; ensin reunat sisäänpäin keskelle ja sitten taas reunat yhteen. Ja ompelu kummastakin reunasta, jotta nauhasta tulisi sileä ja siisti.

diy-essu-ompelu-ohje

Tukevat ompeleet, jotta nauhat eivät lähtisi heti nykimällä irti.

diy-essu-ompelu-ohje

Ja tadaa, tällainen oli lopputulos, kun sen pukee ylleen. :) Näyttää ehkä vähän hölmöltä tuon ison villapaidan kanssa, mutta tuo malli on oikeasti tosi söpö (ja näyttää tältä ison mahan kanssa). Tämä oli aika nopea tehdä, kun leikkaukset ja ompelut olivat lähinnä vain suoraa. Ja varsinkin kun kangas oli vaihteeksi sellaista, jota oli helppo ommella.
4 kommenttia:
  1. Hieno idea! Tosi kaunis kangas sulla käytössä, tuosta saisi kivoja tyynynpäällisiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Samaa aattelin itekin, varmaan teenkin kunhan tuosta kankaasta vain riittäisi. :D

      Poista
  2. Onpa tosi kiva! Mäkin muuten teen aina taitokset tuolla tavalla ja nauhojen yms kangaskassien sankojen kiinnityksen tolla X-ompelella :D Pitäis varmaan tehdä itselle tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo se on jotenkin kaikkein luontevin tyyli, siisti mutta pitävä. :D Tee vain!

      Poista