Hetki ennen arjen alkua (+ ideoita kuvapostaukseen?)

12 kommenttia:
Uusivuosi aloitetaan usein tekemällä mahtipontisia lupauksia erilaisista parannuspyrkimyksistä. Onhan se ihan hyvä asettaa itselleen edes jotain tavoitteita, joillekin ihmisille riittää selkärankaa noudattaa itse itselleen tehtyjä lupauksia. Henkilökohtaisesti en siihen itse yleensä kykene, mutta siitä huolimatta mietin jotain pointteja, kuten että "panosta enemmän koulutehtäviin kuin edellisenä vuonna", "seuraa tarkemmin rahankulutusta", "aloita harrastamaan edes jotain liikuntaa ja jatka sitä edes muutama kuukausi".

Mun mielestä on ihan hyvä, etten alan hakkaamaan näitä lupauksina kiveen. Jos ne ovat vain tavoitteita, mun ei ainakaan tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, jos en yletäkään niihin. Voin toki tuntea pettymystä, kun en taaskaan saanut ylitettyä itseäni, mutta ei se lopulta niin vakavaa ole. Kyseessä ei kuitenkaan ole mitään pahoja, ehdotonta muutosta huutavia asioita, vaan lähinnä sellaista hienosäätöä koskien asioita, jotka pitkällä tähtäimellä voisivat olla hyödyllisiä.

Mä toimin kuitenkin mukavuudenhaluisuudessani usein vastoin sitä, mikä milläkin hetkellä kannattaisi järjen mukaan tehdä ensin. Voisin oikeastaan ottaa tavoitteeksi vain oppia alusta alkaen kirjoittamaan uuden vuosiluvun oikein... Oletteko te miettineet lupauksia tai tavoitteita vuodelle 2014? Onko erityisiä odotuksia tai suunnitelmia?


Oon ottanut loppuajan joululomasta tosi rennosti, ilman mitään stressiä mistään. Oon nyhjännyt himassa Roopen kainalossa, ollut perheen kanssa ja tavannut kavereita, koneella ei ole tullut vietettyä lähes yhtään aikaa. Palailen tässä sunnuntain aikana Tampereelle, tiistaina alkavat luennot ja uusi lukujärjestys, joka ymmärtääkseni hiukan rankempi kuin syksyllä.

Mulla on paljon intoa postata, mutta tää pimeys on tehnyt musta tosi laiskan valokuvailun suhteen - tuskin oon kertaakaan kaivanut kameraa esiin enää jouluaaton jälkeen. Se on vähän sääli, jonka vuoksi ajattelin vähän sysätä kuvailuintoa eteenpäin kysymällä teiltä ideoita kuvapostaukseen.

Oon jotain tämäntyyppisiä joissain blogeissa nähnyt, kuvauskohteet ovat olleet sekalaisia: kaikenlaista satunnaista lempparijutuista hammasharjoihin ja henkilökuviin. Siis lähestulkoon mitä vain, mutta mun puolesta skaalaa voi laajentaa tavaroista tunnetiloihinkin. Olisi ihan mielenkiintoista koittaa tulkita sellaista valokuvaamalla, siinä voisi olla vähän haastetta. :) Ehdottakaa siis kuvausideoita, sieltä simppelistä päästä vaikka myös niihin mielikuviteksellisempiin!
12 kommenttia:
  1. 2014 alkaa herkku- ja alkoholilakolla poikaystävän laihdutusta tukien :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa haastavalta. :D Mä en tiiä pystyisinkö mihinkään herkkulakkoon... Tsemppiä teille!

      Poista
  2. -hiukset
    -hevonen
    -lemmikki
    -

    VastaaPoista
  3. Toi tunnetilojen kuvailu kuulostaaa jännältä ja ois kiva nähdä miten saat erilaisia tunnetiloja vangittua kuvaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin olis tosi hauskaa haastaa itteäni tolleen, mutta taitaa jäädä koko homma aika suppeeksi, kun yleisö ei vaikutakaan innostuneelta. :/ Ainakaan sen perusteella, kuinka paljon näitä ehdotuksia on tullut. Ja kun koko postauksen tarkoitus olis ollu perustua nimenomaan lukijoiden aihe-ehdotuksiin. :/ Mutta ei mahda mitään...

      Poista
  4. -iloinen
    -yllättynyt
    -masentunut
    -stressi
    -koulu
    -kämppä
    -asuinympäristö
    -kaverit
    -sun taidot
    -lukujärjestys (jos teillä semmonen on)
    -liikunta
    -inhokki

    :)

    VastaaPoista
  5. Muutama kuvausidea:
    - se asia sinussa, josta pidät
    - näkymä ikkunasta
    - mikä tekee kodista kodin
    - heijastukset

    Varpu Illusia

    VastaaPoista
  6. -tie jota kuljet
    -paikka jota vihaat
    -haluamasi hiustyyli
    -seuraava junamatka
    -kallein aarteesi
    -paras ystävä

    VastaaPoista