Purppurataivas

10 kommenttia:
arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi arkkitehtuuri arkkitehtiopiskelija blogi vaasan lapin rilla pizza ruoka blogi

Mulla oli tiistaina työhaastattelu. Se meni luultavasti ihan hyvin, vaikka olisinhan mä varmaan voinut vähän paremminkin olla valmistautunut. Mutta kun ei oo tapana stressata tai välttämättä edes ajatella etukäteen edessä olevaa koitosta, niin enpä ollut. Kaikkiin kysymyksiin piti sitten miettiä vastaukset siinä itse tilanteessa, aina ensimmäisestä "Kerro itsestäsi" sinne viimeiseen "Onko sulla jotain kysyttävää?" asti. Toivottavasti en vaikuttanut hitaalta, edellisestä työhaastattelusta oli vain jo tovi...

Sanottiin että suunnilleen viikon verran menee, ennen kuin voivat vastata, saiko paikan vai ei. Tuntuu että tää on aikalailla mun ainoa mahdollisuus saada kokopäivätöitä koko kesäksi, kun mistään muualta ei ole tullut mitään vastauksia. Että jos en tuonne pääse, niin meen ehkä alkukesäksi perunapellolle, jatkan viikonloppusiivoamista ja hommaan vaikka jotain kesäopintoja. Ei sekään sinänsä mikään synkkä kesänäkymä olisi, päinvastoin, mutta haluaisin silti kunnon kesäduunin. Joten mikäpä tässä sitä jännittäessä.

Sen haastattelun jälkeen ravasin Cubuksen ja Bikbokin väliä vertailemassa kevättakkeja, unohdin kännykkäni Cubukseen ja etsin sitä väärästä putiikista pienessä paniikissa Bikbokin myyjän kanssa. Mutta kännykkä löytyi ja se myyjä oli niin mukava, että ostin sitten kevättakin vaikka viisikymppiä tuntui ihan päätähuimaavalta hinnalta. Ehkä se kuitenkin on sen arvoinen, kun mulla ei näihin lämpötilaltaan epävakaisiin säihin ole mitään muuta sopivaa, sellaista ohutta muttei liian ohutta ulkotakkia. Olisi kyllä jees, jos tuon takin pinnan voisi suojata jotenkin, kun pelkään että se menee pilalle heti, kun joku auto räiskäyttää kurat mun niskaan.

Mun koti rakentuu pikkuhiljaa. Mietin usein, miten haluaisin jo asua Roopen kanssa yhdessä, enkä malta odottaa sitä hetkeä, kun se viimein onnistuu. Siitä huolimatta miellän mun tän hetkisen kämpän nimenomaan mun kämpäksi. Sellaisella pienellä omistuksenhaluisella vivahteella lausuttuna. Mä olen opetellut asumaan täällä yksin, kerännyt pikkuhiljaa tavaroita yksin, oppinut viihtymään olemaan yksin, tää on mun eikä meidän kämppä. Roopella oli valmennuskurssistaan sauma viettää mun luona noin pari viikkoa, ja niin mukava kuin olisikin puhua meidän yhteisestä kodista, niin eihän se sitä vielä mitenkään ole. Eikä vielä aikoihin tule olemaankaan. Ei sillä toisaalta mitään kiirettä ole, sen kiireen luo ainoastaan mun oma kärsimättömyys "edetä asioissa".

Mutta oli yllättävää, miten erilaista on asua arkipäiviä täällä yhdessä samassa kämpässä toisen kanssa, kuin mitä oli esimerkiksi viime joululomalla, kun eleltiin suunnilleen yhtä pitkä aika kaksin Espoossa mun porukoiden kotona. Ensiksi mainitussa pääsee todellisemmin kiinni siihen, millaista se yhdessä asuminen oikeasti olisi. Niin siltä ihanalta kuin haastavaltakin osaltaan.

Kokeilin tällä viikolla tehdä pizzaa käyttämällä pohjana Vaasan Lapin rilloja, jotka tulivat mukana sieltä Indiedaysin Bloggaajapäiviltä saadussa sellaisessa Vaasan -leipäpussissa, ja jotka olin sitten enempiä miettimättä tunkenut pakkaseen. Olin kauhean epäluuloinen, että miten tollanen muka toimisi pizzapohjana, vaikka sitä siinä pussin kyljessäkin sellaiseksi kutsuttiin, mutta pahus, väärässä olin. Tuli hyvää pizzaa ja tosi nopeasti, kun ei tarvinnut sitä pizzapohjaa itse leipoa. Yhdestä rillasta sai sopivan kokoisen pikkupizzan yhdelle hengelle, yhtenä päivänä kokeilin tomaatilla ja mozzarellalla, toisena paprikalla ja meetvurstilla. En osaa sanoa kumpi oli parempaa, mutta onneksi noita on vielä pari pohjaa jäljellä. Jos ette oo sattuneet kokeilemaan noita, suosittelen!

Olipa paljon asiaa. Kokeilin muuten muokata kuvia vähän uudella tavalla, huomaako eroa? Oon aika rakastunut noihin, erityisesti tuohon kuvaan Tiukusta - se näyttää niin semmoselta symppikseltä "ai pahus nyt kutittaa polkuanturaa".
10 kommenttia:
  1. Ihana tuo eka kuva kissasta! :D En tajua miten niin monet sanovat että tuo rotu näyttää rotalta kun ei ole karvoja :D Minusta ne on ihania! Työhaastatteluun ei oikein ikinä voi mennä varmaan täysin valmistuneena kun ei ikinä tiedä mitä ne kysyvät ja mitä ne odottavat :) Pitää vaan luottaa itseensä hieman liikaakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niin mustakin, onnistui kivasti. :D Kyllä mekin Tiukua kutsutaan leikillään aina välillä rotaksi, sillä on muutenkin sen verran huono turkki että joissain kuvissa näyttää ihan karvattomaltakin, mutta ei se silti poista sitä kuinka ihana oikeasti on. :) Joo eihän sitä oikeastaan voi, mutta ne oli niin klassisia kysymyksiä että oikeastaan olisi voinut ennakoida. Mutta tosiaan jos jostain taikoo vaan kunnon itseluottamuksen ja iloisen asenteen niin voi antaa ilman valmistautumistakin vahvan ja hyvän ensivaikutelman, oot oikeessa. :D

      Poista
  2. Voi apua, mä en varmaan osais yhtään olla työhaastattelussa... :D Oon päässy vähän liian helpolla kyllä ku en oo sellaseen vielä joutunu vaikka täytänkin kohta 20. Oon vaan päässy suhteilla töihin aina tähän asti nii ei oo ollu tarvetta D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ompa sulla ollu hyvät suhteet! Eipä tuossa mitään pahaa oo, vaikka jotenkin nään hyötynä sen, että tietää miten rankkaa työhaku voi olla. Varsinkin silloin alle 18-vuotiaana, kun laittoi monia kymmeniä hakemuksia eikä silti päässyt kuin pariin haastatteluun, joista ei niistäkään voinut olla varma, saisiko ollenkaan työpaikkaa. Mullakaan ei ole takana kuin kahden käden sormin laskettavissa oleva määrä työhaastetteluja, niistä ahdistavin kokemus oli yksi ryhmähaastattelu. Siinä oli niin vaikea erottua edukseen, kun kuuli mitä muut vastailivat ja saattoi valahtaa alemmuuskompleksin valtaan... :s Parissa tapauksessa oon päässyt suhteilla sinne työhaastatteluihin asti, mutta siitä eteenpäin on pitänyt pärjätä ja vakuuttaa omin voimin. Mutta ei sun kannata stressiä ottaa, kyllä noita tilanteita ja haastatteluja varmasti vielä tulee, siinä sitten ehtii kertyä kokemusta. :)

      Poista
    2. Jep, eiköhän niitä ehi vielä kyllästymiseen asti :D Ja oonhan mä yhessä yliopiston soveltuvuushaastattelussa jo istunu!
      Oon tosiaan sen verran pieneltä paikkakunnalta että "työhaastattelut" oli lähinnä luokkaa "millon voit alottaa?" :D Ekaan pääsin kaverin kautta ku se oi samassa paikassa ja vinkkas pomolle että tietäis yhen ketä vois kiinnostaa työt. Tokaan pääsin iskän kautta, se on ite töissä siellä ja sen takia oon ollu tosi monena vuonna siellä mukana mm. inventaarioissa, joten ne tunsi mut ennestään kyllä. Iskä ei ite mua sinne ees ehottanu, vaan kauppias ja muutama muu oli ilmeisesti miettiny että haluaisinko mä mennä ku ne ties että mulla oli aikaa :D Siellä samassa oon ens kesänkin ja saa nähä oonko vielä senkin jälkeen, innostuin nimittäin siitä hommasta (puutarhamyymälässä olen siis) niin paljon että hain puutarhatalouden koulutukseen nyt :)

      Poista
    3. Noniin. :D Taitaa pienillä paikkakunnilla olla vähän eri tilanne, että joko on noin että työt vaan työnnetään sun syliin ja että tekevälle riittäisi aina jotakin työtä, tai sitten päinvastoin, ei vain ole ollenkaan töitä. Pääkaupunkiseudulla ja muissa isommissa kaupungeissa on sen sijaan niin kova kilpailu, että on vaikea erottua muista kun kokemusta ei pahemmin ole ehtinyt kertyä... Mutta tosi mainio juttu jos oot löytäny duunikokeilun kautta toimen mikä sua kiinnostaa! :)

      Poista
    4. Jep, noinhan se on.. :D Ja aina vaaditaan kokemusta, mutta mistä sitä saa jos ei saa töitä koska ei ole sitä kokemusta?

      Poista
  3. tsemppiä että saat paikan! :) iteki oottelen justiinsa että ilmottaisivat parista paikasta saanko hommia vai en. inhottavaa ootella ku nii monesti saanu pettyä ku ihmiset ei viiti ilmottaa että ei saakaan paikkaa :/ toivottavasti molemmilla tärppäis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sain sen paikan! :) On tosi huojentavaa, kun tiiän kyllä ton fiiliksen kun mistään ei kuulu mitään vastauksia, ja sit korkeintaan jossain vaiheessa tulee joku massasähköpostiviesti "kiitos mielenkiinnostasi mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun"... Tässä tapauksessa noi onneks ilmoittivat paikan saaneille (ja saamatta jääneille) jo viikon päästä haastatteluista, että ei tarvinnut sen kauempaa kärvistellä. Toivon sulle onnea että saisit jonkun mukavan duunipaikan! :)

      Poista