Huhtikuu hullukuu

2 kommenttia:


Muutama kuva veljen synttäreiltä viime viikonlopulta, oli niin ihana päästä syömään äitin pyöräyttämiä herkkuja. Huhtikuu on aina sellaista venkslaamista, kevät on muka tulevinaan mutta sitten ei kuitenkaan, kiusaa ja härnää vaan. Kokoajan liian kuuma tai liian kylmä. Sunnuntaina oli upea keväinen aurinkoinen sää, tänään ainakin satoi taas vaihteeksi jotain valkoista nöyhtää taivaalta. Ei sentään jäänyt maahan... Jotenkin meidän kaupunkikierroksille tuntuu arpoutuvan aina ne kirpeimmät ilmat, oli koko kroppa ihan kohmeessa muutaman tunnin Tampere-citywalkin jälkeen.

Hullukuu, kiireinen ja kaikkea ohjelmaa ja tekemistä täynnä oleva kuukausi. Aletaan valmistautua vappuun, siihen on enää pari viikkoa. Voin kertoa teekkarien vapusta myöhemmin enemmän, ja vappupäivän lähestyessä & saapuessa vielä lisääkin. Se on niin oma tarinansa etten nyt tässä postauksessa siihen keskity. Vapun lisäksi tää koko lukuvuosi, ensimmäinen teekkarivuosi lähestyy loppuaan, mikä ei ensinnäkään tunnu yhtään todelliselta.

Mun pitää tarttua vähän napakammilla otteilla kaikkiin tehtäviin, jotka pitää saada hoidettua pois alta. Pakko rustailla taas aikatauluja päiville, jotta saisin kaiken tehtyä. On ainakin ruotsin esitelmä, muutaman maalauksen rustaamista, taiteen ryhmäprojektin juttuja, esseen kirjoittamista sekä yhdyskuntasuunnittelun viimeinen työ, suunnitteluvaihe. Unohtamatta niitä paria hännänhuippuna roikkuvaa rästityötä syyslukukaudelta...

Toukokuuhun mennessä kaiken pitäisi olla valmista. Silloin olisivat jäljellä enää jotkut kritiikit, ja tenttiviikot, tosin ilman niitä tenttejä. Ja ehkä muutaman päivän exqu Wieniin, jos päätän lähteä. Siinä oli kaikenlaista sählinkiä, että ryhmävarausten sijaan jokaisen pitäisi buukata lentonsa ja majoituksensa itse. Tässä vaiheessa hinnat ovat kuitenkin jo niissä korkeuksissa, että en tiedä venyykö kukkaro.

Ja kesänkin suunnitelmat ovat suurelta osin selvinneet, tai ainakin jos se mun saama puhelu ei ollut mikään kiero aprillipila, niin sain duunipaikan sieltä mistä toivoin. Yksi huoli vähemmän, jes!

Satuitteko lankeamaan mihinkään aprillipiloihin tänä vuonna? Mä en, joko multa meni parhaimmat ihan ohi, tai sitten kaikki oli vaan tekaistuja raskauksia tai jotain muuta ihan överiksi vedettyä.


ps. Arvonnassa onni osui Marian (ensimmäinen arvontapotti) ja Anonyymin nimim. "hukka" (toinen potti) kohdalle, onnetteluni! Laitan teille sähköpostia piakkoin, toivottavasti vastaatte tässä viikon sisällä, että saan palkinnot matkaan. :) Suoritin arvonnan random.orgissa, kiitokset kaikille osallistuneille!
2 kommenttia:
  1. Onnea kesätyöpaikasta!! :-) Huhti- ja maaliskuu on oikeasti vähän sähläkuukausia, muttei enää pitkä matka toukokuuhun, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ❤ Niin ovat, mutta niistä kun suoriutuu niin voi tuntea ittensä voittajaksi!

      Poista