Hiusten värjäämisessäkö terveysriskejä - en mä vaan tiennyt!

6 kommenttia:
Tiesittekö te, että 80% naisista värjää hiuksensa ainakin jossain vaiheessa elämäänsä kemiallisin hiusvärein? Entä sitä, että jokaisella hiustenvärjäyskerralla altustuu myrkylle, joka enemmin tai myöhemmin saattaa aiheuttaa lopullisen allergian hiusväreille? Sekä kaikelle muulle, jossa sitä kyseistä myrkkyä käytetään.

Mä en ainakaan tiennyt. Kaveri vinkkasi aiheesta tänään aamulla linkkaamalla whatsupissa Pupuleipomo -blogin Hidasta myrkkyä -kirjoituksen, jonka minäkin sitten silmät pyöreinä luin. Suosittelen muillekin, mutta yritän tiivistää asiaa ja ajatuksiani hiukan tähän alle, kun ne ovat kerran pyörineet päässäni koko tämän päivän.

(Tähän hätään ei ollut muuta kuvarekvisiittaa, kuin muutamia vanhoja omakuvia vuosien varrelta, joissa mun hiusväri on epäluonnollisimmillaan.)


Kyseinen myrkky on PPD eli parafenyleenidiamiini (tuoteselostuksissa myös sanoilla phenylenediamine, toluene- 2,5-diamine, p-phenylenediamine, p-fenyylidiamiini, eivätkä välttämättä edes omina sanoinaan vaan toisten sanojen sisällä), jota löytyy hiusväreistä joko sellaisenaan tai johdannaisina (tolueeneja), jotka ovat käytännössä ihan yhtä pahoja kuin kyseinen myrkky itse - ovatpahan vain piilotettu syvemmälle sinne tuoteselostussokkeloon. Eniten PPD:tä on mustissa ja tummissa hiusväreissä. Hiuksensa voi värjätä jopa monia kymmeniä kertoja monien vuosien ajan ilman, että välttämättä vielä allergisoituu PPD:lle. Altistuminen tapahtuu pikkuhiljaa, aina vähän enemmän joka värjäyksen aikana. Oireita ei aluksi ehkä edes ymmärrä hiusvärin aiheuttamaksi, sillä ne saattavat esiintyä aluksi vain kutinana tai poltteluna - vakavuutta ei välttämättä ymmärretä.

Hiusvärejä valmistavat ja myyvät yritykset pesevät kätensä vastuusta niillä pakkausten pienillä varoituskolmiomerkeillä ja allergiatestikehoituksilla. Mutta kuten sanottu, tämä allergia harvemmin syntyy kertaheitolla, vaan vuosien altistumisen tuloksena. Mitä usemmin värjää, sitä enemmän altistuu allergian puhkeamiselle. Mutta kun se sitten puhkeaa, paluuta entiseen ei ole. PPD:tä käytetään myös muualla kuin hiusväreissä, ja mikäli allergia puhkeaa, joudut jatkossa varomaan myös esimerkiksi mustia vaatteita ja paperin mustetta.

hiusten värjäys terveysriskit ppd

Mustan hennatatuoinnin ottaja altistaa itsensä samalle myrkylle moninkertaisella voimakkuudella - niitä ei todellakaan kannata ottaa! Aiheesta lisää Helsingin astma- ja allergialiiton sivuilta "Kosketusallergiaa mustista hennatatuoinneista". Allergiareaktioiden voimakkuudet vaihtelevat, lievimmät ovat ikävää ihottumaa, pahimmat voivat jopa johtaa kuolemaan. Hiusvärien ja PPD:n epäillään ja on ilmeisesti myös tutkittu ja todettu nostavan syöpäriskiä.

On totta, että maailmassa on vaikka mitä myrkyllisiä asioita, joiden kanssa ollaan jatkuvassa kanssakäymisessä. On paljon asioita, jotka aiheuttavat syöpää. Mä en paheksu mitenkään sitä, jos joku haluaa värjätä hiuksiaan kemiallisin väriainein, vaikka olisikin tietoinen riskeistä. Tosin jos oon rehellinen, saatan kyllä vähän paheksua semmoista yltiömäistä YOLOilua elämän ohjenuorana - kyllä se saattaa vituttaa sitten vanhempana, jos sitä noudattaen on tullut tehtyä jotain peruuttamatonta. Mutta jos välttämättä haluaa värjätä, niin siitä vaan, kukaan ei estä. Sitäkin saatan katsoa vinoon, jos asioita tehdään ja tässä tapauksessa hiuksia värjätään ihan vain "koska kaikki muutkin". Ei meidän tarvitsisi tieten tahtoen toimia sopuleina kaikki samoin tavoin!

hiusten värjäys terveysriskit ppd

Olen mä itsekin värjännyt hiuksiani tässä kuuden vuoden varrella aina silloin tällöin, enkä sitä mitenkään kadu - toisaalta en myöskään tiedä, olisinko aikoinaan valinnut toisin, jos olisin koko aiheesta ylipäätänsä tiennyt. Mutta koska hiusten värjäys itselläni ei ole mikään välttämätön toimitus, voin yhtä hyvin jättää sen jatkossa tekemättä. Tai ainakin olla käyttämättä niitä PPD-myrkkyä sisältäviä värejä, kun luulen että löytyy muitakin vaihtoehtoja, jotka sopivat mun "hunajainen punapää" -hiusvärimieltymyksiini. Ja vaikka se ei tässä kemikaalien ja myrkkyjen täytteisessä maailmassa olisi paljoa, niin onpahan edes yksi myrkkykontakti vähemmän.

En tällä postauksella tarkoita päteä ihmisille, että hei haloo lopettakaa se hiusten värjääminen (vaikka ehkä mieli vähän tekisi). Haluaisin, että PPD:tä sisältävien hiusvärien haitat ja riskit olisivat paremmin yleisessä tiedossa, että hiuksensa värjäävä henkilö todella tietää, mille altistuu. Ja tuntuu tärkeältä, että tästä asiasta puhuisivat muutkin kuin vain he, jotka ovat jo allergisoituneet kyseiselle aineelle, vaikka tietenkin omakohtaisen kokemuksen kautta kertominen antaa riskille kasvot ja tekee asian esittämisestä vaikuttavamman.

hiusten värjäys terveysriskit ppd

Hiusväriallergiasta ja PPD:n vaaroista kertovia tekstejä (joista suosittelen lukemaan myös kommenttiosiot) ja artikkeleja:

Pupuleipomo - Hidasta myrkkyä
"Jos nyt värjäisin hiukseni, alkaisi päänahkani kuplia ja rupeutua samoin kuin hennatatuointini aikanaan ja näin kävisi jos olisin onnekas, pahimmassa tapauksessa kurkkuni turpoaisi umpeen ja kuolisin."

Boom, like that! - Pirullinen PPD, hiusväriallergia ja minä
"Kävi ilmi, että PPD on todella ikävä ja paha allergeeni. Sitä on kaikissa hiusväreissä, joissa on hapete. Se ei varsinaisesti ole siis väriaine, vaan ymmärtääkseni väriä kiinnittävä aine. PPD tunnetaan myös nimellä "musta henna". Se ei kuitenkaan ole oikeaa, luonnonmukaista hennaa, vaan vaarallinen myrkky. PPD on EU-direktiivin turvin sallittu Suomessakin, vaikka ennen unioniin liittymistä ainetta ei saanut käyttää Suomeen tuotavissa hiusväreissä."

Kemikaalikimara - Hiusvärihuijauksia
"Oletko kenties käyttänyt hiusvärejä, joiden olette luulleet olevat turvallisia? Ei pelkoa kukkivasta ihosta, vesikelloilla olevasta takaraivosta tai umpeen muurautuvista silmistä. Ihan kaikkea ei kannata uskoa. Sinua on saatettu huijata. "

Kemikaalikimara - Vakavia seurauksia hiusväreistä
"Myös vaaleat kestovärit voivat sisältää samoja herkistäviä ainesosia kuin tummemmat sävyt. Sellaista ei saa jo herkistyneen päähän enää laittaa - ei ikinä. "

Kemikaalikimara - Rytmihäiriöt, hiusvärit ja vastuut
"PPD, resorsinoli ja muut hiusvärien pahikset ovat lain mukaan sallittuja. Erittäin kyseenalaista on tapa, jolla tuotteita markkinoidaan. Allegiariskiä vähätellään, herkistävistä aineista ei kerrota ja mainoksissa annetaan ymmärtää, että kyse on luonnollisista ja turvallisista ainesosista - tuotteita viherpestään. Kyse on kuluttajan - ja myös kampaajien - tietoisesta harhaanjohtamisesta."

Kemikaalikimara - Nuppi turvoksiin hiusväreillä
"Harvoin hiuksiaan värjäävälle herkistymisriski on hyvin pieni, mutta mitä nuorempana aloittaa ja mitä useammin lookkiaan vaihtaa, sen suuremmaksi todennäköisyys kasvaa."

Kemikaalicocktail - Ole tarkkana hiusvärisi kanssa!

Uusi Musta - Seitsemän harhaluuloa hiusväreistä 

"Värejä voidaan mainostaa parabeenittomina tai ammoniakittomina. Näillä aineilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä hiusväriallergian kannata."

Halo - Hiusvärien kemikaalit voivat tappaa

YLE - Hiusväri allergiat yltyneet lähes epidemiaksi

YLE - Hiusväreistä yhä enemmän ongelmia

Studio55 - Hiusväriallergia voi iskeä vuosikymmenien jälkeenkin

MTV - Hiusväri voi viedä jopa teho-osastolle
"Yleensä PPD ja sen johdannaiset aiheuttavat kutinaa ja ihottumaa päänahkaan, mutta joskus aine saattaa aiheuttaa vesirakkuloita tai turvottaa koko pään alueen. Harvinaisimmissa tapauksissa reaktion hoitaminen vaatii tehohoitoa."

Iltalehti - Hiusväri tappoi brittiteinin

Iltalehti - Raju reaktio hiusväreistä

Iltalehti - Naama turposi muodottomaksi hiusväristä
"Ensi tuli kutina, sen jälkeen päänahasta alkoi tihkua keltaista mätää. Kelly kertoi, että hänen päänsä alkoi myös haista "palaneelle lihalle". Kipu oli sietämätön. Yhden yön jälkeen Kellyn kasvot alkoivat turvota ja hengittäminen kävi vaikeaksi."

Luotettava kauneus - Luotettava kauneus kehoittaa olemaan tekemattä hiusvärien allergiatestejä
"Ihotautilääkärit ovat sitä mieltä että testi ei ole luotettava, nämä kyseiset ihotestit eivät täytä minkään virallisen ihotestin laatuvaatimuksia."

The Guardian - Could hair dye kill you?

hiusten värjäys terveysriskit ppd

Keskustelu on hyvästä. Ei PPD:n tilalle koskaan löydetä turvallisempaa vaihtoehtoa, eikä uutta edes vaivauduta etsimään tosissaan, jos koko maailma hyväksyy sen nykyisellään riskeineen kaikkineen. Miljardibisnes pyörii, mitäpä sillä on väliä, jos jotkut yksittäiset henkilöt siinä jaloissa vähän talloutuvat - tai sitten välitetään terveydestämme ja tehdään yksilöinä oma osamme jakamalla tätä tietoa eteenpäin. Se on ensiaskel itse asiaan vaikuttamiselle.

Tiesittekö te PPD:n ja hiusten värjäämisen riskeistä? Onko kellään omakohtaista kokemusta hiusväriallergiasta? Saa jakaa mielipiteitä, kokemuksia, tietoa ja muuta, olkaa hyvät!

Asiaa sivuten, mä painelen nyt kylppärin puolelle, että mun luottokampaaja äiti saa napsia vähän kuivahtaneita latvoja poies.
6 kommenttia:
  1. Hyvä postaus! Tää on taas yks niistä ilmiöistä, joka todistaa sen että money makes the world go 'round...
    Mä otin alkuvuodesta myös selvää hiusvärijutuista ja osittain sen takia aloitin (pitkän ja tuskallisen) matkan värjätystä punaisesta hiusväristä takaisin omaan vaaleaan hiusväriini... Välillä ahdistaa kyllä nää jutut kun mietin, kuinka monta kertaa mäkin oon värjännyt hiukseni :-(

    VastaaPoista
  2. Asiaa, as always. (Just eilen Saanan kanssa juteltiin PPD.stä, onko tässä kenties jonkin yhteys? :P)

    Yks syy, miks en uskalla värjätä kaupan synteettisillä väreillä on PPD. Syntinen määrä eri nimityksiä eri muodoissa, pitäis olla joku skanneri, ett vois varmistaa ettei sitä ole. Inhottavaa vielä, että tää kehotettu allergiatesti altistaa elimistöä lisää sille myrkylle, eli hyvinpä toimii - ja vielä, kun oireet voi ilmetä vasta vuosien päästä.

    Toinen rasitus PPD.ssä on yleinen harhaluulo siitä, ett se on mustaa hennaa. Indigo on mustaa hennaa, PPD on synteettistä ainetta, jota etenki länsimaisissa tuotteissa nimitetään hennaks - ja kappas kappas, sekaannus oletettavaa ja henna markkinoidaan kauhuallergeeninä, joka saa päänahan kuplimaan ja hengitystiet turpoomaan umpeen. Toki henna itsessäänkin voi aiheuttaa allergiaa, mutt pahimmatkin tapaukset on hyvin paikallisia ja vaikuttaa enemmän hiuksiin itseensä ja päänahkaan, kuin muualle kehoon.

    En tiedä miks synteettinen hiusväriteollisuus ei käytä indigoa PPD.n sijasta. Jotkut tuotteet käyttää: helposti huomaa tummasta hiusväristä, joka värjäyksen aikana muuttuu siniseks. Mutt miks se ei ole yleisemmässä käytössä? Turvallisena vaihtoehtona PPD.lle sen vois markkinoida, ja ihmiset todennäköisesti ois ainakin hetken aikaa tekovalistuneita ja siirtyis siihen. Näin enemmistön osilta siis.

    Vertauksena: pussi hennaa maksaa keskimäärin 8€, kun taas sama annos synteettistä hiusväriä maksaa keskimäärin 12€. Pieni ero. Hennavärit myös kestää pidempään eikä jätä hiuksen rakennetta haihtuvaisemmaks, koska toimii paljon hiusystävällisemmin, vaikka monilla kuivattaakin värjäyksen yhteydessä. Joten miksi, oi miksi, indigo ei ole yleisemmässä käytössä? Toisaalta sit ehkä pitäis muokata niitä muitakin aineita, joita värjäyksessä käytetään, hennathan ei ole mitään parhaita ystäviä värinpoistojen ja vaalennusten kanssa.

    Mutt hyvä postaus, koska valitettavan harva tietää mitä päähänsä tunkee. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja joo on yhteys, Saanahan se meille tästä silloin selittämään chatissa selittämään alkoi. :D
      Tosi hyviä pointteja sulla, oot selkeesti perehtyny aiheeseen. Ei sillä ettenkö olis jotenki odottanukki sitä, hehe. :> Kiva kun jaoit ajatuksiasi!

      Poista
  3. Mä en tiennyt just tästä, mutta tiesin kyllä että hiusväreille voi allergisoitua! Itse oon kerran värjännyt kevytsävytteellä ja ottanut kerran raitoja, mutta taitaa jäädä minimiin nyt tulevaisuudessakin tuo tukan värjäys. Oma väri kun on suht siedettävä niin värjäys on täysin turha operaatio mulle, eikä tosiaan huvita ottaa riskejä. Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tiesin että voi allergisoitua, mutta että kuinka pahasti, se oli yllätys. Että samoja ajatuksia mullakin... Kiitos! :)

      Poista