Ennen ikävää

16 kommenttia:
poikaystävä intti armeija inttileski 2014 poikaystävä intti armeija inttileski 2014 poikaystävä intti armeija inttileski 2014 poikaystävä intti armeija inttileski 2014 poikaystävä intti armeija inttileski 2014

Huomenna Roope astuu armeijan harmaisiin. Viimeinkin on kohtalaisen selvää, minne, mutta vielä ei tiedetä, kuinka pitkäksi aikaa. Mutta kyllä mä oikeastaan tiedän kestäväni kaikki vaihtoehdot, tästä etukäteisjännityksestä huolimatta.

Vaikka mä en sitä silloin lukion lopussa vielä tajunnut, omaan kämppään uudelle paikkakunnalle muuttaminen oli just se paras vaihtoehto, minkä olis voinu valita. Ei vain opintojen vaan myös parisuhteen kannalta. Koska intti oli kumminki jossain vaiheessa tulossa, niin opintojen määrittelemä kaukosuhde oli hyvää harjoitusta sille, kun ei voikaan nähdä toista enää ihan milloin haluaa. Siihen kun oli niin tottunut, kun kävi samaa lukiota ja asui ihan pienen matkan päässä toisesta. Jos mä olisinkin jäänyt Espooseen, joko opiskelupaikan saaneena tai ilman, olisin varmaan asunut porukoiden luona siihen asti, kunnes Roopen intti olisi takana ja yhteenmuutolle olisi löytynyt sopiva hetki. Pääkaupunkiseudulla yksin asunnon löytäminen sellaiselle, joka pystyy hyvin asumaan vanhempiensakin tykö, voi olla tosi vaikeaa. Tampere oli hyvä valinta.

Kyllä mä silti mietin sitä inttiä. Vaikka harvempi tapaaminen on kuluneen vuoden aikana tullut tutuksi, niin nyt pitäisi tottu siihenkin, ettei nopea yhteyden saaminen ole edes tekstiviestein itsestäänselvyys.

Kun mä mietin tulevaisuutta, ensi vuoden kohdalla (heinäkuusta eteenpäin laskettuna) on tyhjiö. Tietenkin siihen voi lisätä opinnot ja työt, mutta mistään muusta en tiedä, mitä odottaa. Se on vähän pelottavaa, mulla on yleensä aina jotain suunnitelmia, jotain, mihin tähdätä. Kaikki mun tulevaisuushaaveilut sijoittuu aikaan "sitten joskus intin jälkeen", ja sinne on vielä, anteeksi vaan, ihan helvetin pitkä matka.

Toivottavasti ette ymmärtäneet mitään väärin tästä mun valitussävyisestä pohdinnasta. Mulla menee hyvin, ilmoittauduin läsnäolevaksi ensivuodelle ja suunnittelen aloittavani taas harrastamaan tanssia. Roopella menee hyvin, kaikki se panostus tuotti tulosta, hän läpäisi lääkisseulan ja sai haluamansa opiskelupaikan. Ja meillä menee hyvin, vaikka mä nyrpistelenkin nenääni inttiä varten surautetulle siilille. Tai ei kai sitä voi edes miksikään surautetuksi kutsua, kun mun äiti ajeli sen niin tarkasti ja huolella.

Tuntuu että oon kirjoitellut meihin liittyen tavallista enemmän nyt viime aikoina. Sattunut nyt vain olemaan enemmän mielessä. Mutta voi olla että mäkin saisin enemmän mainitsemisen arvoisia asioita aikaiseksi sitten kun Roope on jumissa siellä korvessa, haha.

Löytyykö sieltä lukijoiden joukosta muita entisiä tai nykyisiä "inttileskiä"?


ps. Vähän jälkijunassa toivotan vielä paljon onnea kaikille opiskelupaikan saaneille. :)
16 kommenttia:
  1. Me just muisteltiin tänään kun poikaystävä astui vuosi sitten palvelukseen ja se aika meni tosi nopeasti ainakin mun mielestä. Tosin meillä ei ollut välimatkaa kun säälittävät 30km ja me nähtiin lähes joka viikonloppu. Se 9kk meni oikeesti tosi nopeesti, vaikkei iltalomilla nähtykkään kun kaks kertaa :) Hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että inttiaika meni teillä nopeasti ja hyvin, toivotaan että meilläkin menisi. :)

      Poista
  2. Heitin tänään itkuset jäähyväiset Tuomakselle. Ja vaikka meillä onki lukemattomia jäähyväisiä takana, ei se silti okkukkaan niin helppoa. Ei vaikka ollaan yhessä pohittu että eihän tää vuojen inttiaika oo ku nopee välivaihe, me osataan tää. Mää sitte tuun maanantaisin itkeen ja hakeen vertaistukea sulta:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistukiolkapää valmiudessa, itketään ikävää yhdessä ja tsempataan toisiamme eteenpäin. :> Kyllä tää kestetään!

      Poista
  3. Me alettiin onneksi seurustella silloin, kun Petruksella oli intti jo aikas loppusuoralla. Mutta tuntuihan se aika karulta, kun alkuihastushuumassa sai nähdä toista vain muutaman viikon välein muutaman tunnin ajan.
    Varmasti kyllä helpottaa tuo, että olette jo "opetelleet" olemaan pidempiä aikoja erossa, mutta uskon että alun jälkeen säkin totut ja aika hurahtaakin tosi äkkiä! Tsemppiä kuitenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkuhuumassa varmasti ollu vaikeaa! Joo toivotaan että aika menis nopeesti, vaikka Roope viihtyisikin siellä koko vuoden. :) Kiitos! ♥

      Poista
  4. Minulla oli sama juttu aluksi. Poikaystävä muutti lukion jälkeen toiseen kaupunkiin opiskelemana ja minä taas jäin kohtalon sanelemalle välivuodelle ja muutin omaan asuntoon kotipaikkakunnallani. Se teki ihan hyvää tulevaa inttiä ajatellen, sillä emme nähneet edes joka viikonloppu syksyllä. Ikään kuin sain kuitenkin pehmeän laskus tulevaa ajatellen, sillä poikaystävä oli koko ajan puhelinsoiton päässä. Toisin on nyt, kun poikaystävä on ollut intissä vuoden alusta lähtien ja aamujuna kääntyi vasta viime viikolla. Noin puolet vielä edessä, mutta pahin on jo takanapäin. Emme ole nähneet todellakaan joka viikonloppu ja jos ollaan nähty, niin ei olla välttämättä vietetty kuin yksi päivä yhdessä joko minun tai hänen vanhempiensa luona. Aluksi ainakin itselläni oli hieman tottumista siihen ettemme viettäneetkään kaikkea vapaa-aikaa yhdessä, mutta vähitellen opin huomaamaa, että kyllä se oma aika on sille toisellekin ihan yhtä tärkeää kuin itselleen. Sitä kun ei ole liiemmin siellä kasarmilla. Ollaan kuitenkin soiteltu lähes joka ilta, mikä on lieventänyt ikävää arjen harmauden keskellä :)
    Omalla kohdallani sanoisin, että intti on ollut suhteellemme terveellistä aikaa, sillä molemmille ehtii oikeasti tulla ikävä ja olemme oppineet myös puhumaan paremmin asioista. Se, että ei näe joka viikko on ainakin meillä auttanut ylläpitämään sitä huumavaihetta, jos nyt näin voi sanoa, Yhteisiä vuosia on takana jo melkein 2,5 ja lisää on tulossa. Ei se intti suhteita riko jos pohjat ovat kunnossa.
    Kirjoittele joskus kuulumisia arjestanne eli miten armeija on vaikuttanut ja näin. Olisi mukava kuulla vaikka molemmilta ajatuksia kunhan Roope ensin pääsee omaan arkeensa sisälle!
    (pahoittelen, tästä taisi tulla melko pitkä kommentti...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jaoit omia kokemuksiasi! Ei intti tosiaan riko mitään jos kummatkin osaa asennoitua oikein, enkä mä ainakaan näe sitä minään uhkana. :) Eniten jännittää se, kuinka paljon sitä sitten oikein ikävöikään. Mutta onneksi välimatka ei ole kovin pitkä, ja onneksi syksy tuo mukanaan aktiviteettia ja tekemistä koulun ja tutor-toiminnan ohella, ettei se ikävä oo kokoajan mielessä. Ja kirjoittelen toki, kun se intti kumminkin jossain määrin munkin arkeen ja ajatuksiin vaikuttaa. :) Saa nähdä, saanko Roopeltakin haastateltua jossain vaiheessa jotain omia tuntemuksia tänne.

      Ei tarvii pahoitella, ihana kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi! :>

      Poista
  5. Huomisesta lähtien "virallisesti inttileski" ilmoittautuu. Ei voi muuta kuin toivoa, että toinen ei tunne oloaan liian kotoisaksi ja jää sinne asumaan.

    - Varpu I.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon samaa... :s Tsemppiä sullekin!

      Poista
  6. Mun poikaystävä meni viime tammikuussa inttiin ja odotin sitä pitkään suhteellisen kauhulla.. :D tiiän ton tunteen, että tuntuu ettei oo mitään odotettavaa ja inttiaika tuntuu äärettömän pitkältä. Mutta usko tai älä, se menee yllättävän nopeesti (vaikka poikaystävä onkin vasta puolivälissä siis... :D) ärsytystä lisäsi se, että poikaystävä oli oikeastaan aika innoissaan tulevasta vuodesta samalla kun mua suretti jo etukäteen. Alkuun oli kyllä aika ikävää kun kiinniolo viikonloppuja vaan riitti, mutta siihenkin tottu yllättävän nopeesti vaikka niitä heikkojakin hetkiä oli tietysti. Yhtäkkiä oli hirveesti omaa aikaa ja oli pakko pitää itsensä mahdollisimman kiireisenä ettei kerkeisi ikävöidä niin paljoa. Just kun itse alko tottua, niin iski mun (aika herkälle :') ) poikaystävälle vuorostaan kriisi. Ei ollutkaan inttielämä ihan yhtä siistiä kun oli luullut ja koti-ikäväkin yllätti. Oon herkkänä tyttönä tottunut useimmiten olemaan se tuettava osapuoli, joten piti tottua uuteen rooliin, siihen tukijaan. Noi ajat oli selkeesti sellasia, että sillon tuntu tosi ikävältä, mutta jälkeenpäin ajateltuna vahvisti meiän suhdetta tosi paljon ja opetti uusia asioita. Yhessä vaiheessa poikaystävä meinas oikeesti lopettaa koko homman kesken ja tuntu kauheelta ajatukselta että se luovuttais kaiken (vaikkakin pari kuukautta oli vasta mennyt) jälkeen mistä se oli jo selvinnyt. Loppujen lopuksi siitäkin kuitenkin selvittiin ja puolessa välissä mennään jo. Nyt poikaystävällä on viimesin kiinniolo viikonloppu ollut kuukausia sitten ja tuntuu että viikot vierii ihan hirveen nopeesti! Alku on siis tosiaan pahin, mutta kun siitä selviää niin ei se niin paha loppujen lopuks ookaan :) varsinkin jos selviää kuudella kuukaudella! (tulipa kilometrikommentti taas xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Roope ei liikoja etukäteen intoillut (jos edes yhtään), olisin voinu hermostua. :D Tosi mukava kuulla että teillä on sujunut kaikenkaikkiaan hyvin, toivottavasti sujuis meilläkin. Vaikeinta lienee tottua siihen, ettei toinen olekaan nopeasti whatsup-viestin tai soiton päässä. :/ Paljon tsemppiä loppuajalle! :>

      Poista
  7. Tuleeko Roope muuten Tampereelle opiskelemaan vai jääkö pk-seudulle? :)

    Ja hyvin se menee. Ite en oo inttileskeilly (ehkä tulevaisuudessa, saa nyt nähdä miten asiat kääntyilee tässä vuoden aikana :d), mutta sen sijaan ollut aina kaukosuhteessa joten ikävään pystyn kyllä jotenkin samaistumaan!

    VastaaPoista
  8. mun ei oo ikinä tarvinnu kokea inttileskeyttä, toivottavasti ei tuukaan sillä se tarkottais ainaki 3v nuorempaa poikaystävää :D seurustelin kyllä siihen aikaan kun mun ikäset meni inttiin, mut valitettavasti mun silloiselta poikaystävällä todettiin vähän mielenvikaisuutta ja se lykkäs inttiä. ja nyt oon vuoden verran seurustellut 2vuotta vanhemman miehen kanssa joka on käyny intin ihan ajallaan :-) varmasti se tekee kyllä hyvää pitää vähän etäisyyttä, mä rupesin jo ekan viikonlopun jälkeen viettämään enemmän aikaa miehen luona kun kotona ja pisin aika mitä ollaan oltu erossa on ehkä puoltoista viikkoa ja sekin vaan koska oon ollu ulkomailla :-D ei siis ollut tarkotus lällätellä vaan todeta että vähän harmittaa sinäänsä ettei oo tullu oltua erossa pidempää aikaa vaan inttileskeys (ainakin ajatuksena) tuntuis hyvältä :-) eikä tässä vielä kaikki......
    olin 11vuotias kun mun isoveli lähti armeijaan ja sillon oltiin todella läheisiä ja se oli kammottavaa aikaa, koska leikkikaverit kolmesta väheni kahteen, joista toinen on myös isoveljeni. kavereiden kysyessä mitä toivot tällä hetkellä vastasin vuoden verran että kumpa veljeni tulisi jo pian kotiin. no näin 9 vuoden jälkeen voin sanoa että intti vei veljeni :-D toivottavasti sulle ei käy samoin, se on rankkaa! ps. miks suurin osa mun kommenteista sulle on ylipitkiä romaaneja?? xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jotkut menee vasta myöhemminkin inttiin, kuin jo siinä parinkympin korvilla tai vähän alle, kun ovat semmoisia, jotka lykkäävät esimerkiksi opiskeluiden takia tai mitä lie kaikkea... :D Mutta joo, uskon että on ollut kova paikka toi isoveljen inttiin lähtö! :s Vertaan vähän siihen kun mun nuoremmalle pikkuveljelle oli iso juttu, kun mä syksyllä muuten Tampereelle (hän oli silloin tuon saman 11 vuotta), vaikka meillä ei mitään sellaista leikkitoverisisarussuhdetta koskaan erityisemmin ole ollut, kun omanikäisiä kavereita on riittänyt. Toinen veli taasen on kohta kutsuntaiässä... Vitsit kuinka nopeesti aika kuluukaan. :D Ja hei romaanit ei haittaa mitään, musta on ihana lukea pitkiä kommentteja. :---)

      Poista