Mytty sohvan nurkassa

9 kommenttia:
1508201401 1508201402 1508201403 id1508201404 1508201405

Mä oon pehmeään peittoon kääriytynyt mytty sohvan reunassa. Päänsärkyinen, lihasjuminen, väsynyt ja nälkäinen, mutta ruokaa ei jaksaisi laittaa ja nukkumaan ei silti osaa mennä ajoissa. En oo kipeä, mutta pää ja kroppa ovat vaan jotenkin tosi väsyneessä ja apeassa vireessä, ilman mitään sen kummempaa syytä. Pää on puuroa ja haluaisin vaan nukkua, mitään ei huvita tehdä. Tää on varmaan taas joku pieni vaihe, jonka syvyyden tajuan vasta sen jälkeen kun se on kunnolla ohi, mutta tällä hetkellä haluaisin vaan maata sohvalla, nukkua ja tuijottaa teeveetä. Tai Greyn Anatomian tuottareita, joista ensimmäisen sain eilen töllötettyä loppuun.

Päivien kohokohdat ovat viime aikoina olleet niinkin laadukkaita, kun se, että vatsa heittää volttia kesken yksinäisen aamuvuoron, kun pitäisi pyörittää kahvilaa eikä jumittaa vessassa. Tai se sekava känniläinen, josta on vaikea arvioida, onko liiaksi häiriöksi vai ei, pitäisikö kutsuako vartija vai ei. Tai ehkä ne kaksi teinipoikaa, jotka selvästi yrittivät mutteivät ihan uskaltaneet kysyä tai pyytää sitä, mitä ikinä sitten aikoivatkaan. Kumminkin jotain, mikä ei liittynyt siihen mun myymään jäätelöön. Tai se kerta kun lähdin töiden jälkeen kävelylle aikomuksena nauttia luonnosta ja testata kunnolla sitä olympuksen pen miniä, mutta heti, kun sain kameran kaivettua esiin, alkoi kaatosade. Ja sitä tää viikko lähinnä onkin ollut, niin voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja, että pelkään melkein parvekkeen lasien menevän säpäleiksi. Tai mun selän sammaloituvan kiinni sohvaan.

Halusin kirjoittaa tänne nää fiilikset, etten jälkeenpäin unohda. Haluun säilyttää sen pienen päiväkirjamaisuuden tässä blogissa ja olla rehellinen itselleni - jos mä tosiaan oon keväällä ollut niin onnellinen, kuten mun teksteissä seisoo, voin sanoa, että nyt en ole. Siksi odotan koulun alkua nyt enemmän kuin mitään muuta, kavereita ja sosiaalista kanssa käymistä, uusia fukseja ja orientaatioviikon bileitä. Eli jos musta ei kuulu täällä ensi viikolla kovin paljoa, se johtuu siitä, että yritän saada taas otteen siitä elämänilosta joka mut saa parhaimmilleni, vietän aikaa kavereiden kanssa ja pidän hauskaa. Sitten kun saan taas jotain aikaiseksi ja fiilikset ovat kirkkaammat, on paljon mukavampi kirjoitella tännekin.

Äiti sanoo, että asioilla on tapana lutviutua. Uskotaan äitiä.

Mulla olisi enemmänkin kuvia, mutta ne oli otettu sillä Olympus pen minillä, ja halusin säästää ne omaan erilliseen postaukseensa, jossa ajattelin vähän kertoa omista käyttökokemuksistani. Ja siksi yhden postauksen, koska en ole pitämässä kameraa itselläni - myyn sen kaverilleni, ja sama kohtalo on tällä Canonillani. Joo, uudistan koko kuvauskaluston. Siitä lisää myöhemmin.
9 kommenttia:
  1. Hyvä teksti. Mulla on juurikin samanlaisia fiiliksiä silloin tällöin, vaikkei mitään sen kummempaa syytä oiskaan. Mietin aina, että oisko sekään hauskaa jos koko ajan ois hauskaa, eikä hauska enää tuntuis hauskalta, jos ei välillä ois huonompia päiviä.

    Ja vaikka kuin ois asiat tuhannen solmulla ja vielä umpisolmulla, ne lutviutuu. :)

    Ihanaa koulun alkua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten oo yksin. :) Mä muistan että mulla oli tällanen vaihe viimeksi joskus viime syksynä, joskin tajusin sen vasta paljon myöhemmin. Kyllä se tästä. Kiitos! :>

      Poista
  2. Tyhmä kysymys joka ei liity postauksen aiheeseen: miten saa kuvat ja tekstin samalle tasolle niinkuin sulla näyttää nätisti olevan? Tarkoitan siis, että teksti ja kuva alkavat ja päättyvät samasta kohdasta, eikä niin että teksti alkaa ihan hippasen myöhemmin kuin mitä kuva tjsp.

    Kokeilin siirtää kuvia vasemmalle jolloin teksti yllättäen alkoi prikuulleen samasta kohdasta kuin kuva, mutta tällöin kuvien väliin jäi rako, jota en saanut pois muuta kuin siirtämällä kuvan alkuperäiselle paikalleen. Neuvoja? Ja ennen kaikkea, tajusikohan tosta nyt yhtään mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmasti oo paras henkilö neuvomaan, varsinkin kun tää riippuu tosi paljon blogin ulkoasun mallista ylipäätänsä. Voisin kuitenkin kuvitella, että sulle helpoin keino olisi poistaa kuvista kehykset (linkittäisin koodikielellä -blogin postaukseen, mutta se on ilmeisesti suljettu, toivottavasti vain ulkoasun muuttamista varten eikä lopullisesti... googlaamalla löytynee jostain muualta ohjeet), pienentää kuvat jollain muokkausohjelmalla jo valmiiksi saman levyisiksi kuin mitä tekstin rivitys (mulla se leveys on 800px), ja lisätä ne sitten blogiin ja valita kuvan asetuksia "alkuperäinen koko", jolloin kuvan pitäisi asettua samalle tasolle kuin tekstin. Mä teen näin (lukuunottamatta tota lisäysvaihetta, sillä lataan kuvat flickrin kautta ja napsin sieltä html-linkit, joten ei erikseen tarvitse ladata niitä bloggeriin), joten tän paremmin en valitettavasti osaa neuvoa. Toivottavasti tästä oli edes jotain apua!

      Poista
    2. Okei, kiitos vinkeistä! Voi olla että just sillon tappelin niiden teksin asetuksien kanssa, jolloin blogiin ei päässyt.

      Poista
  3. Mulla oli samanlaisia fiiliksiä nyt kesällä. Tilannetta vielä pahensi se, että kesätyöni oli projektiluontoinen ja ainoana aikatuluna oli deadline, eikä mulla siis ollut mitään säännöllistä rytmiä. Mikään ei huvittanut ja koko elämä tuntui olevan aivan typerää. Olen samassa elämäntilanteessa kuin sä, eli ensimmäinen yliopistovuosi on takana, ja ainakin mun tilanteessa sillä oli iso merkitys. Vaikka en sitä aluksi halunnutkaan myöntää, fuksivuosi oli rankka ja ehkä pää ja kroppa halusi ottaa sen kaiken takaisin vaatimalla kunnolla lepoa - sängyssä makaamista ja hömppäsarjoja on saatava vaikka pakolla :D Kun mikään ei huvittanut ja mieli oli apea, ehdin kelailla aika syviäkin juttuja, eikä se omien huonojen puolien ja kaikkien vähääkään itseä koskettavien ongelmaumpisolmujen kaivelu ainakaan parantanut fiilistä. Kuitenkin pikku hiljaa mieli on alkanut kirkastua ja nyt ensimmäisten kurssien alettua herään aamuisin jo aika hyväntuulisena. Tää on jälkikäteen ollut jopa jollain tavalla kasvattava kokemus - niinkuin sanoin, kelailin aika isoja juttuja ja sain pari ehkä jollain tasolla selvemmäksi. Uskon että sunkin olotila kohenee, kunhan pääset takaisin omiin ympyröihin, tekemään sitä "omaa juttua" ja näkemään kavereita säännöllisemmin.
    Tän vuodatuksen tarkoitus oli olla edes jonkinlainen tsemppaus siihen, että kyllä valoa vielä tulee (eikä selkä sammaloidu sohvaan, oon kokeillut)! Kirjoittaminen varmasti auttaa myös, ja ainakin myöhemmin samanlaisten fiilisten iskiessä voi lukea vanhoja tekstejä ja huomata, että ennenkin on selvinnyt kaikenlaisista asioista.
    Ja sun äiti on täysin oikeassa. Kaikki selviää kyllä, ja yleensä vielä parhain päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mulla ei ole ollut mitään syviä asioita joihin vajota, kun oon pienemmistäkin asioista osannut paisuttaa aikamoisia härkäsiä, ja suurentamaan tunteita jotka yleensä handlaan ihan helposti. Mä lasken ihan sen varaan, että koulun jatkuminen meinaa elämän jatkumista, tai siis sitä, että saisin taas jotain iloa ja meininkiä elämään. Tuossa sun projektiluontoisessa työssä oli varmaan aika paljon samaa, kuin tässä vuorotyössä mitä itellä on ollut. Sekaisin aamu- ja iltavuoroja, joskus pitää herätä ajoissa ja sitten taas saakin nukkua ja onkin iltamyöhään töissä. Vapaapäivät ovat ihan sekaisin ja ilman säännönmukaisuutta, ja vuorolistat ilmestyivät niin viimetippaan että suunnitelmien teko oli lähes mahdotonta. Se on ollut tosi rankkaa, en haluaisi enää toista tällaista kesää.
      Kiitos paljon tästä tsemppauksesta, sillä on mulle merkitystä! Tämä kommentti ja yksi tämän päiväinen asiakas (joka siis uskaltautui suloisesti kysymään, josko olisin lähtenyt hänen kanssaan kahville - kieltäydyin kohteliaasti mutta olin tosi otettu, jaksoin hymyillä loppuillan) piristivät merkittävästi mun perjantaita ja kulunutta viikkoa. :)

      Poista
  4. Ai sulla on PEN mini. Mää ite ostin just PEN liten. ei kai niissä oo muuta eroo kuin näyttö kääntyy. :D Mulla on kans toi valkoinen, se on niin söpö. Ite oon kyl tykänny siitä kamerasta ihan sikana. :)
    Ei hitsi hämäävä toi kuva katoin pitkään et on kyllä pieni toi kamera, mut sehän onkin avaimenperä! Niin söpö, mistä tollasen oot saanu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jos oot tykänny! Mulla tää on vähän liian pieni kun oon kunnon järkkärillä tottunut kuvaamaan, mutta oli kiva kokeilla ja jää kyllä lähipiiriin silti, että saanee tarvittaessa lainaan. :> Haha joo se on mustaki ihan tosi söpö! Se tuli siinä kameran mukana, toi "objektiivi"-osa tossa on semmonen pyörittämällä irroitettava, hehe. :D

      Poista