Luukku 14: Oma toivelahjalistani

2 kommenttia:
NELJÄSTOISTA LUKKU

Toivelahjapostaukset ovat perinteinen osa joulukalentereita ja näitä näkee blogeissa joulun alla muutenkin tosi paljon. Lahjatoiveidensa kokoaminen listaksi helpottaa elämää niiltä osin, jos/kun jotkut sukulaiset ja läheiset kysyvät, että mitä oikein toivoo joululahjaksi. Ja muutenkin se toiveiden miettiminen ja sitä myötä omien tavaratarpeidensa pohtiminen on aika valaisevaa, varsinkin kun miettii, miten voimakkaasti ne toiveet muuttuvat elämäntilanteiden vaihtuessa. Mulle on esimerkiksi outoa katsella sellaisten vielä vanhempiensa luona asuvien nuorten lahjatoiveita, kun ne näyttävät mun silmissä suurelta osin niin tarpeettomilta. Olisin kyllä varmasti voinut samaistua niihin vielä pari vuotta sitten, mutta kun niitä nyt vertaa omiin toiveisiinsa, se vaihe elämää tuntuu kovin kaukaisilta.

Tässä elämäntilanteessa ei voi hankkia eikä saada ihan kaikkea mitä haluaisi. Mutta ei se haittaa, listojen teko on silti kivaa. Nämä tässä esittämäni tavarat eivät kaikki ole sellaisia, joita olettaisin tai edes jaksaisin toivoa juuri nyt tänä jouluna saavani – suoraan sanottuna oon tosi iloisesti yllättynyt, jos saan yhtään mitään sellaista, mitä oon toivonut. Nämä ovat tavaroita, jotka jossain vaiheessa tulen kuitenkin itse hankkineeksi. En ehkä juuri tuollaisina, mutta vastaavan tapaisina ainakin.

Kollaasin alta löytyy vielä sama lista romaaniselityksien kera.

toivelahjakollaasi
Kuvien lähteet: Kynttiläjalka, kulho, juomapullo, urheilutopit 1 ja 2mustat trikoot, kirjavat trikoot, roskakori, Muumi-astiat, laajakulmaobjektiivi, UV-suodatin, valkosipulipuristin, leipäveitsi, arkkitehti-lehti, säilytyskorit, sammutuspeite, imuri


Kynttiläjalat ja tuikkukupit. Kynttilät ovat edelleen mun tärkeysjärjestyksessä siellä turhakepuolella, mutta nyttemmin oon pikkasen heltynyt niille. Joskus sitä haluaisi&tarvitsisi tunnelmallisen valaistuksen. Ongelma: mulla ei ole ainuttakaan tuikkukuppia tai kynttiläjalkaa. Tuon kollaasin Anno-kynttiläjalan näin kaupassa, ja se oli kyllä yksinkertaisuudessaan tosi kaunis. Hedelmälautanen, kuinka vaikeaa sellaisen löytäminen oikein voi olla? Mä oon etsinyt sopivaa jo yli vuoden, ja edelleen ne hedelmät saavat pyöriä irtonaisina pitkin pöytiä. Toi musta-kuparinen Anno-kulho oli ensimmäinen löytämäni nätti ja sopivan kokoinen kulho pitkään aikaan, samoin kuin Housen puinen Akaasia-kulho.

Treenivaatteita ja juomapullo. Oon viimein saanut vähän tuntumaa liikunnasta, ja ensi keväälle ajattelin ottaa enemmänkin kuin vain yhden tanssitunnin per viikko. Mulla ei kuitenkaan ole ainuttakaan oikeaa urheilupaitaa, ja vain yhdet sopivat jumppahousut, jotka on peräisin mun voimisteluajoilta (eli hankittu joskus ennen vuotta 2006). Ne olivat silloin vähän liian isot, ja nykyään sitten sellaiset capri-malliset. Aika naurettavaa, eikö? Juomapulloina mulla on pyörinyt tyhjiä limupulloja, ja olisi kyllä kätevää, jos tanssitunteja varten olisi ihan oma erillinen pullonsa.

Roskakori, makuuhuoneeseen, työpöydän viereen. Astioita. Mulla on lähes kaikista astioista vain kaksi kappaletta kutakin lajia, ei yksin asuessa ole sen enempää tarvinnut. Tilanne tulee kyllä muuttumaan sitten, kun Roope muuttaa saman katon alle. Tosin laakeita lautasia on nyt enemmän, koska sain niitä juuri lisää vanhemmiltani, kun he ostivat itselleen uusia, kauniita tummansinisiä Teema-lautasia, joita kuolasin pitkän tovin. Kollaasiin otin esimerkiksi tuon tietyn muumikuosin, joka viehättää ihan ylipaljon. Leipäveitsi ja keittiöveitset ylipäätänsä. Mulla on yksi kunnollinen veitsi, plus on muutama kökkö Ikea-veitsi, joiden kanssa homma ei oikein pelaa. Valkosipulipuristin, koska valkosipulia olisi kiva käyttää ruuanlaitossa, mutta on tosi rasittavaa kun pitää aina pilkkoa se pieniksi paloiksi noilla kököillä veitsillä.

Laajakulmaobjektiivi, Fujifilmin. Se on yksi niistä unelmista, jotka pitää lykätä vähän jonnekin pidemmällä tulevaisuuteen. Mutta sellainen helpottaisi sisätilakuvausta ja mahdollistaisi arkkitehtuuri- ja tilakuvauksen ylipäätänsä. UV-suodatin, 52mm, nykyiseen objektiiviin, lähinnä siksi että suojaisi sitä linssiä, koska sen suojus pysyy ihan onnettoman heikosti kiinni. Siis niin huonosti, että käytännössä ihan sama, laitanko sitä ollenkaan edes kiinni. Arkkitehti-lehden vuositilaus. Koska haluaisin lukea sitä, enkä kumminkaan koskaan muista lainata sitä muilta. Enkä halua vielä liittyä SAFAan koska vuosimaksut hirvittää, mutta toisaalta niin hirvittää tämän vuositilauksenkin hinta.

Säilytyskoreja kylpyhuoneeseen. Sain viimein hommattua sinne hyllykön, enää tarttisi koreja, joihin niitä tavaroita voisi järjestellä. Sammutuspeite, nätillä printtikuosilla se kävisi melkein sisustuselementistä. Mutta pääasiassa ihan vaan lisäturvaksi, vaikka paloasema sijaitseekin melkein naapurissa. Imuri. Sellainen pieni, joka mahtuisi kätevästi siivouskaappiin. Hiljainen, ettei häiritsisi naapureita metelillään. Pitkäjohtoinen, ettei mun pienen kämpän imuroinnin aikana tarvitsisi vaihtaa pistoketta. Siis sellainen, mikä olisi kaikkea, mitä mun nykyinen, varmaan yli kymmenen vuotta vanha imurinrakkine ei ole. Jos olisi kätevä imuri, ei se imuroiminen itsessäänkään lienisi niin ylitsepääsemätön piikki lihassa.


Listan jatkoksi voisi lisätä vielä myös Dior BB-voiteen (koska tää kaksi vuotta sitten ostettu alkaa olla jo loppumaan päin), sekä monta samaa toivetta kuin viime vuoden listassa: saumurin, silitysraudan ja -laudan, suihkuverhot sekä perinteiset villasukat.

Siinäpä noita materialistisia haaveita kerrakseen, vaikka jokaisella onkin perustellut syynsä. Mites teidän toiveet, vaativatko ne suuria paketteja vai ennemmin kirjekuoria?

- - -

Postauksen pääaiheesta poikkeava bonusvinkki:
Jos haluaa ottaa sellaisia tunnelmallisia kuvia, joissa näkymä blurrautuu sellaisiksi hämyisiksi palleroiksi, voi vaihtoehtoisesti kokeilla tehdä niistä palloista jotain muuta kuin palloja!

Leikkaa linssin kokoiseen paperipalaan jonkinlainen reikä, esim. kuusi tai sydän, aseta se linssin eteen ja testaa. Mä kokeilin sitä kertaalleen itsekin, kollaasin taustakuvassa näkyy tulos. Oli se aika haastavaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla onnistuu paremmin! Kuvalliset ohjeet löytyvät täältä
2 kommenttia:
  1. Mulla on ollu tälle joululle vaan kaks toivetta. Aterimia ja rahaa/lahjakortti ruokakauppaan. Muutin omilleni vuodenvaihteessa, jollon ostettiin mulle jyskistä halvat, muovivartiset aterimet, 4kpl kutakin sorttia - tässä vaiheessa vuotta jäljellä on kolme haarukkaa, yksi ruokalusikka, yksi teelusikka ja vissiin 2 veistä, kun muoviosa on päättänyt pistää ittensä poikki normaalikäytöllä. Ruokakaupan lahjakortin selittää hyvin yleisellä opiskelijaköyhäilyllä, tai jos rahasta ei olisikaan puutetta tammikuun jälkeen, niin vois ostaa kotiin jotain kivaa - multa puuttuu kokonaan esim kakkuvuoka. Uusi suihkuverhokin olisi ostoslistalla.

    Tuosta valokuvausvinkistä tulikin mieleeni, että miksen toivonut tätä kirjaa lahjaksi: http://www.docendo.fi/kehity-kuvaajana-52-luovaa-kuvausprojektia.html . Oon kuitenki niin monta vuotta himoinnut tota, välillä tosin unohtaen ja välillä taas muistaen sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D: Kuulostaa hermoja raastavilta noi muoviaterimet.... Mäki sain muuttaessani mukaan mun vanhempien vanhoja aterimia, kun he sitten saivat siinä tilaisuuden ja syyn ostaa itselleen uusia. :D Niitä aterimia on kyllä vähän turhan vähän, varsinkin haarukat ovat jatkuvasti loppu! Eli pitäisi kai niitäkin hommata lisää ennen kuin Roope muuttaa saman katon alle, tai joudutaan vielä syömään sormin. :D

      Ompa mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! :o Mä olisin halunnut toivoa jotain arkkitehtuuriin liittyviä suomenkielisiä kirjoja, mutta en keksinyt mikä voisi olla hyvä, joten vaikea siinä sitten on toivoa yhtään mitään...

      Poista