Inspiraatioleikekirjasta 05

8 kommenttia:

Kuvien lähteet: Laiska nainen innostuu, Design Love Fest, Craftberry bush, A coastal bride, Crafty Nest


KUSTOMOITU KAMERAHIHNA. Mä odottelen edelleen sitä Olympuksen palkintokameraani (joo, kohta menee hermot), mutta se ei estä pohtimasta, miten haluaisin omaa varustustani muokata. Kamerahihna on yksi, joka on mahdollista tuunailla persoonallisemman näköiseksi  - ja jos ja kun mä pääsen tästä canonin järkäleestä eroon ja saan koko varustuksen uudistettua, voisi tämmöiset pienemmätkin muutokset ottaa mukaan todo-listalle. Koska onhan toi vaan aika paljon hurmaavamman näköinen kuin sellainen hihna, jossa lukee vain tylsästi itse sen kameran merkki ja malli. (Kameran hihnojen maalaustuunailuun voi löytää ohjeen täältä.)

KARKKI-JÄÄKAAPPIMAGNEETIT. Jumituin kerran katselamaan Kauppakeskus Duon Cafe Olohuoneen pienen ompelupuodin edessä myynnissä olevia käsityöjuttuja. Niiden joukossa oli tollaisia niitä-joitain-joiden-nimeä-en-muista karkki-magneetteja, jotka oli tehty erivärisistä huopapalasista. Mä ainakin voisin mielläni täyttää jääkaapin oven erilaisilla karkki-magneeteilla.

LASIPURKKIEN NARUTUUNAUS. Kuten mulle on kerääntynyt niitä vessapaperirullien hylsyjä, on noita lasipurkkejakin ehtinyt jäädä kaappien nurkkiin lojumaan. Ne on tyyliin semmosia Dolmio-tomaattikastikepurkkeja joiden kannet eivät enää pysy kunnolla kiinni avaamisen jälkeen, joten tämmöiset käyttötarkoitukset, joihin niitä kansia ei tarvita, ovat hyödyksi! (Lasipurkkien narutuunaus-ohjeeseen pääset tästä.)

SARJISPÄÄLLYSTEINEN KYLMÄLAUKKU. Jos mukana on jotain helposti pilaantuvia elintarvikkeita tai kylmiä juomia, jotka pitäisi kuljettaa paikasta A paikkaan B, kylmälaukku on ihan ehdoton. Varsinkin näillä hetkeillä. Kaupoissa myydään ainakin sellaisia perinteisiä styroksinvärisiä kovia kylmälaukkuja, mutta olisihan se kiva, jos omansa edes tunnistaisi helpommin. Laiska nainen innostuu -blogissa törmäsin ideaan, jossa tavallinen kylmälaukku oli päällystetty vanhoilla Aku Ankka -sarjisten sivuilla, ja se jos mikä vaikutti tosi kätevältä tavalta tehdä tylsästä kylmälaukusta omaperäinen ja hauska! (Kylmälaukun päällystämiseen ohjeistavaan postaukseen pääset tästä.)

PITKÄT HIUKSET PIILOON. Kuumalla säällä pitkät hiukset saavat pään hikoilemaan kuin pitäisi karvalakkia saunassa. Ja hiki saa hiukset likaisiksi tai vähintäänkin sen tuntuisiksi, kun taas myrskytuuli heittelee kutrit ihan mielivaltaisesti sekaisin. Tuollaisia niskaan kieputettavia kampauksia on näkynyt tänä kesänä paljon - tai ainakin mä oon nähnyt. Samantapaista kampausta pystyy muokkaamaan yksinkertaisimmasta versiosta lisäämällä siihen esimerkiksi pannan, huivin tai kukkia, tai laittamalla hiuksiin vaikkapa lettejä. (Tässä muutamia pinterestistä kaivettuja, toisistaan jonkin verran eroavia kampausvaihtoehtoja: 12345)

VIINIPULLONKORKEISTA MATTO. Mun keväisistä pullonkorkki askarteluista jäi vielä korkkeja yli, ja löysin aika hauskan idean, mihin niitä voisi käyttää jos määrä nyt vielä entisestään lisääntyy. Niistä pullonkorkeista voisi nimittäin tehdä kuumaliiman avulla hauskan maton vaikkapa kylpyhuoneeseen. Hylkivät vettäkin juuri sopivasti. (Korkkimatto-ohjeeseen pääset tästä.)


Tuleeko teille mieleen mitään helle-teemaisia vinkkejä, jotka voisivat tuoda helpostusta tukaliin säihin? Kun mikäs tässä niitä viikonvaihteeseen povailtuja superhelteitä odotellessa...

Kuumasta lämpimään

4 kommenttia:
2807201401 2807201402 2807201403 2807201404 2807201408 2807201405 2807201406

Tuuletin on tällä hetkellä lähes tulkoon elämän edellytys, voisin palvoa sitä. Linnut voivat kakata kahdeksannen kerroksen parvekkeen lasiin. Varjoisat metsäpolut ovat mukavimpia kävellä. Puhdas ja siisti kämppä laukaisee sisustusvimman. Siivoaminen läkähdyshelteillä on kauniisti sanottuna saatanasta. Satunnaisetkin ostoslöydöt voivat keventää kukkaroa. Pinaattikeitto palaa helposti pohjaan. Jatkuva hikoilu saa naaman plopsahtelemaan täyteen finnejä. Kahdeksan työpäivää putkeen on maksimi, mitä ennen aivojen sulamista jaksaa.

Lauleskelin eilen saunasta poistuessa "mä tulen kuumasta lämpimään, sänkyyn liian hikiseen köllimään..." Saatatte tunnistaa biisin. Ei pitäisi valittaa, kun kylmästä valittaa sitten kumminkin kahta kauheammin, mutta no. Täällä Espoon kämpillä lämpömittari todistaa yli kolmenkymmenen asteen sisälämpötilaa, Tampereella oli arviolta ihan yhtä kuuma, mun ilmastoinnittomasta autosta kurkkupurkista en edes halua ajatella. Mikseivät nää lämmöt voineet jakautua tasaisesti koko kesälle, että olisi voinut vaikka koko kesän olla sellaiset mukavat 22-25-asteen kelit, ettei tartteis kokoajan venailla et joo kohta mäki alan sulaa niin kuin steariini. Kissakin on vetelä kuin löysä spaghetti - paitsi silloin kun joku unohtaa ulko-oven auki sekunnin verran liian pitkäksi aikaa, silloin se ampaisee metikköön karkuun kuin ohjus.

Mutta kuuma tai ei, nautin näistä vapaapäivistä. Mulla oli viime viikolla kahdeksan päivän työviikko, ja voin sanoa, että loppumetreillä alkoi väkisinkin hyytyä. Vikan illan jaksoin hymyillen loppuun rehellisesti ihan vaan sillä ilolla, että Roope ilmestyi yllättäen siihen kahvilalle moikkaamaan kaikki armeijatamineet niskassaan (voin vaan kuvitella kuinka kuuma niissä on), kun oli matkalla mun kämpille. Kun on kolme viikkoa inttiä takana, tuntuu että tästä rupeamasta tulee pitkä kuin nälkävuosi, eivätkä ne sellaista formula-vauhtia ohitse vilahtavat yhteiset lomapäivät kovin paljoa helpota. En voi sanoa että kamalasti painaisi ikävä, lähinnä vaan ketuttaa. Nyt mun pitäisi päättää ensi viikonlopusta, että yhteinen viikonloppu Roopen kanssa pääkaupunkiseudulla, vai neljä päivää perheen kanssa saaristossa mökillä, jossa oon ollut mukana viimeksi kolme vuotta sitten. Toisaalta oon todella ihan maisemanvaihdoksen tarpeessa, toisaalta tän seuraavan loman jälkeen Roope on siellä monta viikkoa kiinni, eli ei sitten nähtäisi kuukauteen. Että voi kele tana ttu.

Mutta nyt tunnelman muutos ja kohti lintsiä, ehkä siellä on hauskempi paahtua kuin leivänpaahtimessa kotona!

Tilannekatsaus: oh+tupak

16 kommenttia:
Esittelyssä olohuone ja tupakeittiö, vai miksikä tämmöstä olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön yhdistelmää oikein kutsuisikaan. Sain viimein siivottua kämpän sellaiseen kuntoon, että sitä kelpaa täällä ihan edustuskuntoisenakin esitellä – realistisemman versionhan oon täällä jo aiemmin paljastanut. Mutta tervetuloa, tältä täällä nyt tässä vaiheessa parhaimmillaan näyttää.

sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio sisustus-olohuone-opiskelija-yksio

Pieni valkoseinäinen kämppä olisi ehkä helpointa koristella jollain kliseisillä sisustustarroilla, mutta sellaiset eivät oikein ole yhtään mun makuun… Paitsi ehkä silloin, jos teksti olisi jotenkin erityinen, mutta muuten ne eivät iske. Haluaisin maalata yhden seinistä jollain efektivärillä ja täyttää toisen seinän kuvilla ja tauluilla, mutta näitä visioita en välttämättä saa vielä tässä kämpässä toteutettua. Onneksi nyt on edes mieleiset verhot, ne tuovat jo paljon eloa tähän värittömyyteen.

Tv-tason lokeroiden korit ovat edelleen eri paria, en oo edennyt niiden kanssa enää sen viime syksyn panostamisen jälkeen. Oon lykännyt niiden maalaamistakin sen takia, että haluaisin ensin valita, kumpi malli on parempi, että kumpaankin korilliseen lokeroon saisi tehtyä samanlaisen korin. Mutta noihin meni silloin sen verran paljon aikaa, että en nyt oikein jaksa saada aloitetuksi.

Sain tuon aaltomaljan lahjana Roopelta, se onkin oikein elementissään tämmösessä kämpässä, jossa jopa keittiönpöytä on vain lainattu ja siihen sopimattomat tuolit ovat vieläpä likaiset ja rikkinäiset... joo ei. Halusin sen kuitenkin esille, kun sen verran rakastan suomalaista perinteistä designia. En tähän hätään keksinyt sille mitään siistimpää virkaa, kun en pahemmin harrasta elävien kukkien ostoa, mutta oikeastaan noi tussitkin sopivat siihen aika hyvin. Ja ainakin ne edustavat mua.

Vaikka täällä on paljon sellaista, mistä en pidä (kuten liian valkoiset seinät, keittiön kaakeleiden väri, lattian väri ja siinä olevat jäljet), on hyvä itsekin huomata, että edistystä on tapahtunut. Vaikka sen varmaan huomaakin, ettei sisustus ole asia, jonka priorisoisin listan kärkeen siinä, mihin vähät rahani oikein käytän. Aikaa ja vaivaa sen sijaan voin käyttää sitäkin enemmän.

Tässä huoneessa osapuilleen kaikki huonekalut ja tavarat ovat sohvaa ja expedit-hyllyä lukuunottamatta joko sukulaisilta tai tuttavilta käytettynä saatuja, tai sitten kokonaan itse tehtyjä. Jos bloginkin postauksissa palaillaan menneisyyteen, tässäkin huoneessa näkyvat valkoinen savimaljakkosäästöpossunorsupunotut sanomalehtikorit, muistilapputaulu, sohvatyynyt ja verhot ovat kaikki jo aiemminkin täällä vilahtaneet.

Jos jokin mulla pistää erityisesti silmään, niin se, että säkkituolin päällinen kaipaa kipeästi päivitystä - tuo ysiluokalla päätetty sotkuinen kuosi alkaa olla pahasti aikansa elänyt!

Ja kyllä, puuttuvaa sohvapöytää sijaistaa porrasjakkara.

DIY - Kierrätystaidetta vessapaperirullista

18 kommenttia:
Tääkin projekti mun piti tehdä jo aikoja sitten ilman, että pitkän aikaa pääsin siinä materiaalien hankinkaa ja ajatuksen tynkää pidemmälle. Mutta mikäpä sen parempi hetki aloittaa, kuin taas keskellä yötä, kun ensin olin saanut yhdeksältä illalla aloittamani suursiivoamisen valmiiksi.

Vessapaperirullien hylsyt hyötykäyttöön, se oli se idea. 

Tai ei ehkä hyötykäyttöön, mutta että edes johonkin. Tai sitten niitä vaan kerääntyi, kun en heti jaksanut heittää pois, kunnes lopulta tajusin, että niitä voisi oikeasti käyttää materiaalinakin johonkin. Kuten vaikka taiteeksi liian valkoisen opiskelijakämpän seinälle.

diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide

Tarvikkeet vessapaperirulla-taideteokseen:

liimaa (esim. erikeeper)
sakset
paljon vessapaperirullien hylsyjä
akryylimaalia tai muuta vastaavaa (peittävää ja nopeasti kuivuvaa) maalia
sanomalehtiä yms. (maalausalustaksi)
hiuspinnejä

Leikkaisin hylsyt osiin (kuuteen suunnilleen samankokoiseen osaan), ja asettelin ne liimaus/maalausalustan päälle muodostelmaan. Kun olin löytänyt niille mieleisen muodostelman, aloin liimata osia yhteen. Erikeeperin tapainen liima sopii tähän hyvin ja kuivuu nopeasti, jos sitä ei laita liikaa. Käytin apuna hiuspinnejä, jotta osat pysyivät paikoillaan kuivumisen ajan.

Kun kaikki liimaukset olivat kuivuneet, maalasin ulkoreunat akryylivärillä mustiksi. En vielä päättänyt, mitä tekisin sisäpuolelle: maalaisinko ne jollain kontrastia tuovalla tehostevärillä, vai ihan vain mustalla, vai jättäisinkö sittenkin kokonaan maalaamatta. Mutta sen voi onneksi päättää myöhemmin.

Annoin maalin kuivua varmuuden vuoksi yön yli.

diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide diy-vessapaperirulla-hylsyt-kierratystaide

Ja aamulla teos oli valmis! Vielä pitäisi saada seinään muutama pieni, huomaamaton naula, joihin tuon voisi ripustaa roikkumaan. Nyt sen roikottimen virkaa toimittaa toisaalta kohtaa kämpästä irroitettu kaksipuoleisella teipillä seinään kiinnitetty ripustuskoukku. Se on ihan liian suuri ja näkyvä tuohon, mutta saa nyt kelvata hetken, kun mulla ei tähän hätään ole poraa, jolla voisi alkaa tehdä tuohon kantavaan seinään reikiä.

Teos asettui ensin tahattomasti hiukan irti seinästä, ja sen luoman siistin varjon huomattuni päätin, että se onkin sopiva juuri siten. Mulle oli kertynyt kolmia erilaisia vessapaperirullahylsyjä, joista käytin tähän yhteen vain keskenään samanlaisia. Eli vielä jäi jäljelle suuri määrä lisääkin, joille voi keksiä jotain toisenlaista käyttöä.

Eli sellaista kierrätysaskartelua tällä kertaa. Itse ainakin rakastan tuota kolmiuloitteisuutta ja säännötöntä muotoa, joka muistuttaa korkeintaan hiukan köynnöskasvia eikä mitään muuta "oikeaa", mutta kertokaa toki oma mielipiteenne!

Harakanvarpaita

12 kommenttia:
Satuin Books, Shoes & Zombies -blogissa törmäämään postaukseen, jossa haastettiin kirjoittamaan jotain käsin ja julkaisemaan se kuvana blogissaan, eli jossain päin tätä tietokonetekstin valtaamaa maailmaa. Tämä oli siis joskus huhtikuussa, jolloin päätin tehdä tästä omankin postauksen, mutta kas kummaa, siinäpä taas hurahti vähän aikaa, ennen kuin mitään ehti tapahtua. Että jospa nyt olisi paras hetki, tässä keskellä aamuyötä kun muutaman tunnin päästä pitäisi herätä töihin aamuiseen kiskavuoroon. Äly hoi taas kerran...

Varmaan aika moni voisi olettaa, että tällaisella superpikkutarkkuuteen ja perfektionismiin taipuvaisella henkilöllä olisi myös sellainen kaunis, selkeä ja huolellinen käsiala. Joo älä unta nää, ei mulla ainakaan. Ehkä se oli sitä vielä joskus ala-asteella, kunnes aloin kirjoittamaan käsin päiväkirjoja. Se muokkasi mun käsialasta nopean tunnevimmaista, eli sellaista suurilinjaista sotkua, josta kaikki eivät aina saa selvää. Pakko myöntää että aina välillä tulee ihmeteltyä kavereiden kärpäsen kakan kokoista täsmällistä tekstiä, kun omat harakanvarpaat ovat koko luokassa viisi kertaa suurempia ja ronskimpia.

Okei, kyllä mä osaan kirjoittaa selkeästi ja siististi ja käsialalla, jos haluan tai siihen on joku syy. Mutta jos kyse on vaikka luentomuistiinpanoista, niin miksi vaivautua! Ei niitä kuitenkaan kukaan muu lue, hyvä jos edes minä itse.

Tai no, kyllä mun keväällä piti skannata yhdyskuntasuunnittelun luentomuistiinpanot, kun ne piti palauttaa luentopäiväkirjana, mutta jaksan uskoa ja toivoa, etteivät proffat käyneet niitä sisällöllisesti sen tarkemmin läpi, haha! Tässä kuitenkin muutama näyte mun käsialasta:

harakanvarpaita käsin kirjoitettua

Tää ei oo ihan tuore päktkä, vaan jostain vuodelta nakki ja peruna sekalaista settiä sisältäneestä vihkosta: joku pikku-G:n biisin pätkä, joka varmaan kuvasti mun mielestä hyvin mua ja mun veljiä, haha.

harakanvarpaita käsin kirjoitettua essee

Tää oli sitä, mitä mun käsiala oli lukion kokeissa, esseekirjoituksissa sun muissa. Tämmönen mahdollisimman selkeä edustuskäsiala. Tästä nimenomaisesta esseestä löytyy muuten postauskin vuoden 2012 puolelta, hassua miten pitkä aika tuostakin jo on. Olin niin ylpeä tuosta esseestä ja esseekirjoituksistani ylipäätänsä - tuntui että siinä nyt ainakin oli joku missä pystyin pärjäämään, ja oli aika iso pala, kun mun ylppäreiden äikän esseen meni ihan plörinäksi ja paljon alle oman tason. Tosin nyt mentiin vähän ohi aiheen.

harakanvarpaita käsin kirjoitettua

Pätkä viime kevään yhärin luentomuistiinpanoista, ei ees kannata yrittää ymmärtää, itellänikin meinaa päätä alkaa särkeä näistä.

harakanvarpaita käsin kirjoitettua

Ja siinä vielä tämän yön jähmeät kirjoitusnäyteterveiset. Ärrät ja veet tuppaavat näyttämään samoilta keskenään, samoin kuin jotkut muut kirjaimet. Jos itse kuvailisin tavanomaisinta käsialaani, sanoisin että luonnosmaisen rennolla kädellä tuherrettua suttua. Kyllähän mä noista helposti selvää saan, mutta en tiedä muista!

Kiinnostaisi muuten kuulla (tai nähdä), millaiset käsialat teillä itellänne on! Rennon nopeaa vai tarkan täsmällistä?

Lomatonta kesää

2 kommenttia:
kesä loma helsinki helsinki minetti kioski kolmensepänpatsas tennispalatsi finnkino kesä annakatu helsinki kesä kuumailmapallo

Mä oon nyt ihan työviikkojen syövereissä, mutta alkuviikosta ehdin viettämään pari päivää Espoossa kavereiden kanssa. Ne pienet hetket lienevät tän lomattoman kesän kohokohtia, joten niitä on mukava kerrata täälläkin edes pikkuisen. Säätiedoituksiin ei kannata luottaa - meidän piti aluksi mennä lintsille ja vaikkapa poimimaan mansikoita, mutta sateisten ennusteiden takia se lintsi muuttui leffaillaksi ja mansikoiden poiminta yökyläilyksi. Eikä sitten lopuksi satanutkaan yhtään!

Mutta se meidän katsoma hömppäleffa Naapurit oli hauska, ja yökyläily Onan uudessa kodissa täydellinen tilaisuus viettää viimein kunnolla aikaa parhaan ystävän kanssa, kun nekin tapaamiset ovat olleet aika harvassa tässä kuluneen vuoden aikana. Mutta onneksi kyse on sellaiseta ystävästä, jonka kanssa oleminen ja juttelu on täydellisen luontevaa siitäkin huolimatta, vaikka olisi kulunut paljonkin aikaa siitä edellisestä tapaamisesta, tai ihan vain viimeisimmästä keskustelustakin.

Jos mietin nyt näitä kuluneita paria viikkoa, mitä Roope on ehtinyt olla intissä, niin perjantaina oli ensimmäinen hetki, kun oikeasti tunsin ikävää. He pääsivät sieltä lomille viikonlopuksi ja Roopen piti mennä Espooseen hoitamaan asioita, ja kun mä oon töiden vuoksi jumissa Tampereella, niin tällä lomalla ei keretä tavata. Silloin kun Roope on kiinni palveluksessa, ikävä on helpompi sysätä syrjään ajattelemalla "ei mahda mitään koska intti". Mutta nyt kun kyseessä olivat ekat pari lomapäivää ja ne pitää viettää eri paikkakunnilla, niin se järkevästi suhtautuva asenne vääntyi väkisinkin semmoseksi "no perhana olisit ny vaa kumminki tullu tänne" -ketutukseksi, jolloin jokainen viaton ohitse kulkeva, toisilleen hellyyttä osoittava pariskuntakin ärsyttää, ainakin hetken ajan. Ymmärrätte kai mitä tarkoitan?

Oon muuten vähän kade kaikille, joilla on aikaa lomailla ja nauttia kesästä, tehdä asioita ja olla ihmisten kanssa. Mä kaveeraan vaan jäätelöiden kanssa, eikä niidenkään koostumus aina suostu tottelemaan.

loreal paris casting sunsilk jelly vaalennusgeeni color riche luomivärikynä volume million lashes so couture mascara

Se siitä L´Oréal Parisin yhteistyöpostauksesta luvattu tuotepaketti saapui torstaina aamulla suoraan kotiovelle, viimein. Olin ihan töttöröö, kun havahduin syvästä unesta ovikellon soittoon ja hoipertelin avaamaan ovea osupuilleen vailla rihman kiertämää päällä (sentään tajusin vetää jonkun hupparin päälle siinä ennen oven avaamista). Sen paketin ripsaria mä odotin eniten - koska tiesin sen tulevan, en halunnut turhaan ostaa uutta. Ja siinäpä sitten kituutin tän puolentoista kuukauden odotusajan sellaisella ihan kuivalla, varisevalla ripsarilla. Oli aika hermoja raastavaa. Viime viikonloppuna oli ihanaa, kun sai pari kertaa lainata äidin ripsaria. Tuntui kuin olisi viimein saanut silmät päähän.

Mutta onneksi tuo uusi ripsari vaikutti ihan hyvältä. Ei ihan niin hyvältä kuin se mun suosima Lancôme, mutta melkein mikä vaan käy hyvästä sen vanhan korpun jälkeen. Koska mä oon tältä erää vaalentanut hiuksia jo ihan tarpeeksi, annoin äidin varata tuon vaalennusvoiteen itselleen. Sen sijaan tuosta sinisestä luomivärikynästä en tiedä, mitä sen kanssa tekisi. Tuo on vähän liian vaikea väri mulle, joka en oikein osaa meikata muuta kuin ihan vain luonnollista perusjuttuja.

Ajattelin muuten, että voisin tuonne blogin facebook-sivulle välillä linkittää lukemiani postauksia ja artikkeleita, joista oon ite pitänyt ja jotka nään semmosina, että voisi muitakin kuin vain mua kiinnostaa. Samalla saisi sinne facebook-sivulle vähän muutakin, kuin vain omien postausten linkkejä ja satunnaisia kuvia. Vai oonko mä ainoa, jonka mielestä tää on hyvä idea? Seuraatteko ylipäätänsä tätä tai muita blogeja facebookissa?

Itse tehdyt ranskikset

6 kommenttia:
Olipa kerran aamuvuoro ja vaativa mielihalu syödä ranskalaisia perunoita. Koska viime päivinä on kuitenkin tullut tuhlattua ihan riittävästi rahaa pikaruokaan, päätin kokeilla tehdä ranskikseni tällä kertaa itse - eikä edes suoraan pakastepussista uuninpellille, vaan itse ihan alusta loppuun.

Yleensä kaikissa ohjeissa neuvotaan uppopaistamaan ranskalaiset, että niistä saisi enemmän sellaisia kuin vaikkapa mäkkärissä. Mua vähän hirvitti ajatus siitä öljyllä säätämisestä, vähän samalla tavalla mitä hirvitti silloin yläasteella, kun köksän tunnilla uppopaistettiin munkkeja, mutta onneksi ranskalaisten tekoon löytyi myös vaihtoehtoinen ohje, jossa uppopaistamista ei tarvittu. Eikä tää muutenkaan ollut mikään kovin haastava ruokalaji, toisin kuin alunperin kuvittelin, vaikka koko suoritus vaatikin sekä kattilassa keittämistä, paistinpannulla paistamista ja uunissa kypsentämistä. Että kyllähän tähän aikaa sai kulumaan lähes tunnin verran.

Noudattamani uppopaistamattomien ranskalaisten ohje löytyy tästä linkistä, mutta tästä alta löytyy omien kokkailujeni kulku kuvien kera.

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Ainesosat:
7 perunaa (joista tuli osapuilleen kahden hengen annos)
pari valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
suolaa, pippuria ja grillimaustetta

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Pesin, kuorin ja pilkoin perunat mahdollisimman tasapaksuiksi suikaleiksi (näistä perunoista tuli 12 suikaletta per pottu).

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Laitoin perunat kiehuvaan veteen (johon olin lisännyt suolaa) ja keitin niitä 10 minuuttia (aika riippuu vähän suikaleiden koosta - ei kannata keittää liian kauaa tai niistä tulee mössöä). Siinä suikaleiden keittyessä pilkoin samalla pari valkosipulinkynttä.

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Kaadoin perunat lävikköön, jotta keitinvedet saatiin pois. Kuumensin paistinpannulla jonkin verran oliiviöljyä ja heitin perunat ja valkosipulit pannulle. Lämmön muutin perunoiden lisäämisen jälkeen kuutosesta kolmoseen, sillä tarkoitus oli kuullottaa eikä paistaa.

Pyörittelin pottuja pannulla, lisäsin vähän öljyä yhdessä vaiheessa, kun sitä tuntui olevan liian vähän (tosin sitä ei välttämättä olisi tarvinnut tehdä). Heitin sekaan mausteita, pippuria ja grillimaustetta.

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Kaadoin ja levitin potut öljyineen uunipellille leivinpaperin päälle ja laitoin ne 230 asteiseksi lämmitettyyn uuniin ylätasolle. Paistoaika uunissa oli noudattamani ohjeen mukaan 20 minuuttia, mutta omani olivat siellä jopa 40 minuuttia, jotta niistä tuli riittävän rapeita. Liian suuri määrä öljyä saattaa pidentää paistoaikaa. Kääntelin/siirtelin ranskiksia lastalla pari kertaa paiston aikana.

itsetehdyt ranskalaiset perunat kotitekoiset ranskikset

Ja tulihan näistä hyviä, kaikeksi onneksi. Koko satsia en jaksanut kerralla syödä, että toivottavasti ovat hyviä vielä huomenna mikrolämmityksen jälkeen. En tiedä, jaksanko seuraavan kerran ranskishimon iskiessä suorittaa tätä samaa rumbaa alusta loppuun uudestaan, mutta ainakin tiedän, että lopputuloksesta voi saada herkullisen.

Viimeisestä kuvasta huolimatta ei välttämättä kannata syödä ranskalaisia juuri uunilohen kanssa - mulla nyt vain sattui olemaan puoleen hintaan ostettu viimeisen käyttöpäivän lohi, joka piti tänään valmistaa, mutta samalla kova himo tehdä noita ranskalaisia. Oli aika vaikea yhdistelmä. Kummastakin tuli hyviä, mutta ovat luultavasti vielä parempia erikseen, ranskalaiset vaikka nakkien kanssa ja lohi esimerkiksi riisin.

Onko kukaan teistä kokeillut kokata ranskalaisia perunoita itse?

Syömisen synti

27 kommenttia:
Mun ei ollut tarkoitus kirjoittaa tästä, vaikka aihe onkin pyörinyt mulla satunnaisesti päässä ainakin puoli vuotta. Mutta sitten mun yksi läheinen ystävä teki paljastuksen itsestään joka oli kuin olisi pommin pudottanut. Se vavisutti mun maailmankuvaa ja käsitystä siitä, että maailmassa olisi muitakin ihmisiä kuin vain minä, joilla ei ole mitään ongelmia syömisten kanssa. Se poksatti puhki sen kauniin kuplan, jonka sisällä olin elänyt ja kuvitellut, että on ihan normaalia, kun ei ole itsetunto-ongelmia.

Nyt mä en ole enää varma. Mun käsitys normaaliudesta on säröillyt. Ja nyt mun on pakko kirjoittaa tänne, että saisin vähän liimailtua niitä ajatustenpalasia yhteen.

anoreksia syömishäiriö piirros peilikuva

Talvella eksyin koulukavereiden innoittamana kuntosalille (joskaan en loppujen lopuksi käynyt siellä kuin pari tai kolme kertaa). Yhdellä kerralla juteltiin venyttelyn ohessa syömisistä ja liikkumisista. Kaikki muut kertoivat kokemistaan ruoka- ja liikkumattomuusmorkkiksista, kuin ne olisivat olleet normaalein asia maailmassa. Tyyliin että kuinka jälkeenpäin kadutti se bileyön jälkeen vedetty grillimättö, tai kuinka olo on niin laiska ja saamaton, jos ei ole käynyt kymmenen kilsan iltalenkillä tai rääkkitreenissä salilla. Ja lista jatkuu.

Mä kuuntelin niitä juttuja silmät pyöreinä monttu auki. Että mitä helvettiä, eikö nykymaailmassa oo normaalia syödä mitä lystää ilman, että vituttaa jälkeenpäin? Onko joku normi, että ihmisen kuuluu tuntea itsensä laiskaksi pullamössöksi, jos ei raahaudu arkipäivän jälkeen salille, vaan valitsee Netflixin ja sipsipussin?

Miten tässä nykymaailmassa määritellään terve ihminen, saatika terve itsetunto?

Tunnen olevani erilainen, kun näen itseni peilistä juuri sellaisena kuin oikeasti olen, enkä yhtään laihempana, lihavampana, parempana tai huonompana. Tunnen olevani ainoa, joka voi keskellä viikkoa hakea itselleen rasvaisen pepperoni-, pekoni-, herkkusieni- ja mozzarellatäytteisen pizzan, ja syödä sen kokonaan yksin tuntematta minkäänlaista morkkista. Tunnen olevani outo, kun en vieläkään tunne itseäni laiskaksi läskiksi, vaikken ole harrastanut säännöllistä liikuntaa ainakaan kolmeen vuoteen.

Tunnen olevani harvinainen, koska en ole ikinä pelleillyt syömisteni kanssa tai yrittänyt laihduttaa.

anorexia fat sketch

On niitä ihmisiä, jotka tuntevat hiljaa mielessään sitä morkkista, kärsivät hiljaa. Niitä, jotka kertovat muille siitä morkkiksestaan, jakavat tunteensa. Sekä tietenkin niitä, jotka sellaisilla "miten sä voi syödä tota/syötpä sä paljon/katos tää mun salaatti on tämmönen überextrasuperterveellinen" -puheillaan aiheuttavat muille sitä morkkista.

En osaa samaistua tuohon, enkä osaa ymmärtää. Etsin vastausta siihen, mitä menee väärin, kun niin monet ihmiset katuvat jälkeenpäin sitä, mitä ovat syöneet tai kuinka paljon ovat syöneet. Katuvat, kun valitsivat mukavuuden salirääkin sijaan, katuvat ja vannovat ryhdistäytyvänsä, rankaisevat itseään vaikka kieltämällä itseltään seuraavan herkutteluhetken.

Mä tuun Espooseen viettämään viikonloppua, syön itseni ähkyksi grilliruuasta ja totean, että ehkä se viimeinen peruna taisi olla vähän liikaa. En kadu. Kärsin kuumimmista helteistä kuumassa kämpässä ja poden ruokahaluttomuutta, syön lähes koko päivän pelkkää karkkia. En kadu. Käyn hesessä kaverin kanssa, tilaan ison kerrosaterian ja syön sen kokonaan, ja ruokailuhetken jälkeen Cubuksesta nätin paidan löytäessäni harmittelen, että olisinpa sen ison aterian sijaan ostanut normaalikokoisen aterian, niin tilille olisi jäänyt siihen paitaan tarvittavat 13 euroa, eikä euron verran liian vähän. Harmittelen vähän, mutta en silti kadu. Kadun korkeintaan sitä, jos oon tuhlannut ruokaan turhan paljon rahaa - en sitä ruuan syömistä itsessään.

anoreksia syömishäiriö mörkö mielessä piirros

Morkkiksen tunteminen omista syömisitään ja riittämättömästä liikkumisesta, laihduttaminen ja dieetit, vääristyneet käsitykset omasta kehosta sekä eriasteiset syömishäiriöt. Ihmisiä on erilaisia, mutta jos sulla ei ole yhtään noista, olet poikkeava.

Tai siltä musta ainakin tuntuu. Nuo ovat nykyään jo niin yleisiä, että kohta niitä aletaan pitää valtavirran normeina. Sitten jossain vaiheessa realistisen kehonkuvan ja hyvän itsetunnon omistavia henkilöitä voidaan yhdessä tuumin alkaa pitämään itseriittoisina sikoina, jotka tulee pakkosyöttää totaaliseen muodottomuuteen asti, jotta he voivat edes fyysisesti omissa luissaan tuntea itsensä riittämättömiksi, vääränlaisiksi ja huonoiksi, jos eivät jo valmiiksi sitä oman päänsä sisällä osaa niin kuin tavalliset ihmiset.


Tunnetteko te huonoa omatuntoa liian paljosta tai vääränlaisesta syömisestä, liian vähästä liikunnan harrastamisesta tai vaikka iltalenkin skippaamisesta, tai omista tämäntapaisista valinnoistanne ylipäätänsä? (Olenko mä ainoa, joka ei tunne..?) Saa jakaa ajatuksia ja omia kokemuksia!

ps. Kärjistin asioita jossain määrin, mutta koittakaa ymmärtää, että oon edelleen vähän järkyttynyt tuosta kaverini paljastuksesta ja tää on mun tapa käsitellä asiaa. Sopivaa valokuvamateriaalia ei ollut, tussiraapustukset saa nyt kelvata.

Kirmailua Kiljavalla

6 kommenttia:
Me suunnattiin lauantaina Kiljavalle, jonne sijoittui arkkitehtiopiskelijoiden perinteinen kesäkokoontuminen. Mistään virallisestahan ei ollut kyse, vaan maksuttomasta oleskelusta SAFAn mailla ja majoituksessa, rentoa ajanviettoa rannalla loikoilun, grillaamisen, saunomisen ja yleisen hauskanpidon merkeissä. Pääsinpä mäkin ottamaan pientä breikkiä duunin keskeltä!

Kesä tuntuu menevän ihan ohi silmien, kun suurin osa ajasta menee töissä. Samalla kuitenkin odotan kesän loppumista tosi innoissani, että pääsisin takaisin yliopistomaailmaan sellaisten aiheiden, asioiden ja ihmisten keskelle, jossa oikeasti viihdyn. En meinaa, ettenkö viihtyisi ihan hyvin tässä kesäduunipaikassanikin, mutta jos sen muutamalla sanalla luonnehtii, oon tosi onnellinen, etten tule tekemään tätä työtä koko loppuelämääni. Jäätelöpallojen pyörittely osaa olla tosi yksitoikkoista puuhaa, vaikka se ja asiakaspalvelu toisaalta hyvin luonnistuvatkin. Tietenkin huonoja aamuja lukuunottamatta - niitä sellaisia, joina se hymy pitää vaan jotenkin pakottaa ulos ja toivoa, ettei se näytä yhtä väkinäiseltä irvistykseltä kuin tuntuu.

Tää kesäkokoontuminen ja opiskelukavereiden näkeminen vaan vahvisti sitä fiilistä, että vitsit mä kaipaan kouluelämää. Vähän vaikeaa, kun toisaalta toivoisi kesäsäiden jatkuvan, mutta samalla haluaisi päästä jo siihen arkeen, joka syksyn puolella odottaa. Oonko mä ainoa, joka odottaa jo vähän liian innolla syksyä, kun pitäisi vielä yrittää nauttia kesästä?

arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa arkkitehtiopiskelija kiljava safa<

Siinäpä sellainen kesäinen kuvapamaus. Mä toimin tuolla tapahtumassa vähän sellaisena epävirallisena kuvien räpsijänä. Meitä oli Tampereen lisäksi myös Oulusta ja Aallosta, ja kaikkien ennestään tuntemattomien ihmisten nimet ovat aikalailla kadonneet mun mielestä. Mutta tosi mukavaa kyllä oli! Tuli samalla vietettyä ekaa kertaa koko kesänä aikaa rannalla auringonpaisteessa, ja uskalsin mä jopa kastaa varpaanikin veteen. Siinä tontin edessä avautuneessa järvessä oli ihan älyttömän kirkasta vettä, ja joku mainitsi sen olevan yksi Suomen puhtaimmista järvistä.

Sunnuntaina mä lähdin heti aamusta ajelemaan Kiljavalta kohti Parolaa, jotta ehdin osallistumaan panssariprikaatin järjestämään minä+sinä+puolustusvoimat -tapahtumaan, eli ns. tyttöystäväpäivään. Oli ihana päästä tapaamaan Roopea, kun kulunut viikko oli tuntunut jotenkin erityisen pitkältä. Samalla oli mielenkiintoista nähdä, millaista siellä kasarmialueella oikein on ja tutustua alueseen, jossa siellä eletään. Ja näkihän siinä samalla myös vähän, millaista se meininki siellä oikein on.

Juttelin yhden Roopen saman tuvan alokkaan tyttöystävän kanssa, ja siinä ajatuksia vaihdettaessa tajusin samalla, etten oo yhtään huolissani siitä, etteikö Roope siellä intissä pärjäisi tai osaisi pitää itsestään huolta. Mä vaan jotenkin tiedän, että se pärjää. Oon myös valitettavan varma, että se päätyy olemaan siellä koko vuoden, eikä vain puolta vuotta tai jotain siltä väliltä. Jos niin käy, niin pitkä aikahan se tulee olemaan, mutta minkäs teet, kun on sen verran särmä mies, jolla ei oo tapana alisuoriutua. Saatan tulla sitä valittelemaan, kun minkäs niille tunteilleen mahtaa, mutta loppupeleissä oon oikeasti aika ylpeä, kävi miten kävi.

Mutta yhteenvetona, ei olisi paljoa onnistuneempi viikonloppu voinut olla.