SLIDER

Kotitekoinen kanakori

29. syyskuuta 2014

2909201402

Rupesin tuossa juuri vääntämään porkkanasosekeittoa, mutta sitäkin enemmän kuola poskella mä muistelen meidän viime perjantain illallista. Väänsin herkkusafkahimoissani mulle ja Roopelle kanakorit (suunnilleen tämän ohjeen tapaan), joita varten tein itse kananugetteja ja niiden rinnalle vähän helpomman kautta pakasteesta ritiläranskiksia.

Käytännössä näihin nugetteihin ei tarvinnut muuta kuin broilerin fileitä, vehnä- ja korppujauhoja sekä yhden kananmunan. Leikkelin fileet sopivan kokoisiksi ja leivitin niihin nugettipinnan pyörittelemällä niitä ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Jotta leivityskuoresta olisi saanut paksumman, sen olisi varmaan saanut aikaiseksi pyörittelemällä palasia leivitysaineksissa useamman kierroksen verran – kuten noille sormenpäille kävi. Itse ajattelin kokeilla tuota ensi kerralla, kun näiden "nugettipinnasta" tuli mun makuun vähän liian ohut.

2909201401 2909201403 2909201404

Paistoin nugetteja kattilassa reippaassa määrässä oliiviöljyä muutaman minuutin ajan, että liha kypsyi sopivasti ja kuori sai nätisti paistopintaa. Paistamisen jälkeen heitin päälle grillimaustetta.


Siinäpä se, tosi hyvää tuli, vaikkei ihan kaikkea jaksettukaan kerralla – siitä 500 grammasta kanaa tuli ennemminkin kolmen kuin kahden hengen annos. Laitoin annoksien kylkiin pienissä muffinivuoissa valkosipulimajoneesia, että tuli vielä enemmän sellainen "huoltsikan herkullinen kanakori kesäisellä terassilla"-fiilis, vaikkei ihan koreja näille ollutkaan!

#Pastellipilvi

28. syyskuuta 2014



Törmäsin viime viikolla UFFissa pastelliväreissä loistaneeseen villapaitaan, joka yletti mua säkkimäisesti lähes polviin asti. Sen paidan kuosi oli jotenkin tosi kiehtova, vaikka yleensä minä + pastellisävyt = nounou, ja materaaleina villa- ja angora tekivät kankaasta hiukan pörröisen ja vähän kutittavan, mutteivät kuitenkaan liikaa. Päädyin sitten ostamaan mokoman, vaikka yritänkin välttää ostosten tekemistä ajatuksella "kyllä mä tästä vielä käyttökelpoisen saan", kun se tuunausompelua odottavien vaatteiden kasa sen kun kasvaa kasvamistaan...

Mutta tän sain kuitenkin tavallista nopeammin tuunattua: lyhensin helmasta reilut 20cm, kavensin sivuilta noin 10cm ja lisäsin sinne helman alareunaan leveän kuminauhan. Ja kyllä tuosta sitten tuli oikein ihana! Puin sen ensimmäistä kertaa päälleni tuonne Visual Inspiration -tapahtumaan, jossa tajusin solahtavani hyvin sen paitani kanssa kyseisen tapahtuman pastellisävyiseen väriteemaan – enkä edes ollut ainoa, joka tuon huomasi.

26092014 2609201402 2609201403

Mulla oli myös kirpparilta eurolla ostettu musta, graafisen muotoinen riipuskoru, mutta sen ketju hajosi äkisti kesken päivää... Onneksi sen riipuksen saa vielä pelastettua laittamalla sen johonkin toiseen ketjuun, mutta tuona päivänä sen korvasi kaunis pisaran mallinen Tanna designin koru, jonka sain kiitokseksi talk-showhun osallistumisesta.

Onpa mulla ikävä noita sopivan (muttei liian) lämpimiä päiviä.

Rahasta, eli miten selvitä elämästä hengissä

26. syyskuuta 2014

2709201401

Raha pyörittää maailmaa ja lähes jokaisen ihmisen elämää. Tai ainakin sillä on suuri vaikutus siihen, mitä elämässä pystyy tekemään. Mä en ole koskaan stressannut raha-asioista tai tuntenut kovaa painetta, kun tilillä on aina ollut jonkinlaista paniikkipuskuria, eivätkä menot olleet nuorempana mitenkään kovin säännöllisiä, saatika isoja. Eivät ennen kuin ehkä nyt, kun oon asunut omassa jo vuoden ajan. Siksi mun tekikin mieli jakaa tähän väliin ajatuksiani rahasta ja työnteosta ja niiden merkityksestä mun elämässä.

Mulle on uusi tilanne, että postiluukusta tipahtelee sisään laskuja. Se on tietyllä tavalla stressaavaa, vaikka pohjimmiltaan tiedän kyllä selviytyväni niistä. Teenhän mä kuitenkin viikonloppuduunia opiskelun ohella, ja koko kesänkin kulutin töitä tehden.

Vaikka mä en pienenä ymmärtänyt rahan arvoa, oon aina ollut tietyllä tapaa yritteliäs ja tiennyt, miten sitä rahaa oikein saadaan. Oon joskus neljä-viisi-vuotiaana asettanut taloyhtiön tienvarteen pöydän, jonka päällä oon kauppaillut naapureille ja tuttaville kiviä ja kaarnaveneitä. Ei siis mitään kovin tuottoisaa puuhaa, mutta se ajatus oli tärkein. Vaikkeivät kivet menneet kaupaksi, niinkin pieni ihminen tajusi, ettei se raha taivaasta putoa. Että niiden tienestiensä eteen pitää tehdä töitä.

2709201402

Mä en ole koskaan ruinannut rahaa vanhemmiltani, en ikinä kehtaisi. Nuorenpanakin oli itsestäänselvää, ettei sitä kuukausirahaa tule, jos rettelöi eikä huolehti kotitöistään ja koulusta, vaikka jonkin verran tietenkin jaksoin teiniyttäni kapinoida niitä vanhempien vaatimuksia vastaan. En ole velvoittanut heitä maksamaan asioita puolestani – jos he tekevät niin, siitä on erikseen sovittu, tai sitten he ottavat sen ihan velvollisuutensa kannalta. Se on heidän oma päätöksensä: ei ole pakko, mutta olen tuesta kiitollinen. Itsenäistymiseen liukuminen ei pelota niin paljoa, kun tietää, että takaa löytyy tukea ja turvaa.

Mua ei ole koskaan työnnetty tekemään töitä, se on lähtenyt ihan musta itsestäni. Olin 15-kesäisenä ekassa oikeassa kesäduunissani, ja siitä eteenpäin oon tehnyt töitä jokaisena kesänä – paitsi silloin interrail-kesänä, vaikka silloinkin tein loppukesän viikonloppuduunia.

Kun mulla on tavoitteita, oon valmis tekemään niiden eteen töitä. Oman yritteliäisyyden merkitys on mulle jotenkin selkäytimeen iskostunut. Siksi en oikein käsitä ihmisiä, jotka vain odottavat kaiken tehtävän heidän puolestaan ja polun raivattavan valmiiksi heidän käveltäväkseen. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät edes halua tehdä töitä, vaan ottavat itsestäänselvyytenä, että joku muu huolehtii ja kustantaa elämisen. En ymmärrä sitäkään, jos ei ole vielä löytänyt omaa tietään, ja jää siksi lepämään laakereilleen tekemättä sitten oikeastaan yhtään mitään, kokeilematta mitään, etsimättä edes niitä sellaisia töitä, joissa voivat tienata omaa rahaa, vaikkei niiden töiden parissa haluaisikaan viettää koko loppuelämäänsä. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua tai jaksa yrittää.

2709201403

En mulla rahahuolia niinkään ole, mutta stressiksi sitä voisi kutsua. Varmasti jokainen köyhyysrajan alapuolella elävä tietää, että joskus saattaa vähän stressata, kun on kaikenlaista mitä haluaisi omistaa ja tehdä, mutta ei vaan ole varaa. Pitää laskelmoida ja pelata varman päälle. Joskus saattaa tuntea morkkista kun antautuu jollekin mielihalulle, josta sitten aiheutuu turhia kuluja. Mä yritän yleensä häivyttää stressin ajattelemalla, että ei tämäkään elämänvaihe mikään ikuinen. Ei mun joskus sitten enää tarvitse huolehtia samaan aikaan siitä, että tienaanko tarpeeksi että saisin vuokran ja elämisen kustannettua, ja etten vain tienaisi liikaa, koska opintotuen nostamisen aiheuttamat tulorajat.

Sillä aikaa, kun näiden välillä tasapainottelee, on helpointa vain keksittyä niihin tavoitteisiinsa ja haaveisiinsa, sekä kaukaisiin että läheisiin. Kuten siihen, että joskus vielä tulen työskentelemään ammatissa, jossa todella viihdyn. Siihen, miten joskus vielä asun jossain itse suunnittelmassani talossa. Siihen, että joskus vielä saan kaikki auton erät maksettua. Siihen, kuinka haluaisin matkalle jonnekin uuteen paikkaan ulkomaille sitten joskus, kun Roope pääsee intistä. Siihen, että voisin joskus ostaa tiskikoneen. Tai että voisin ylipäätänäsä ostaa kotiini jotain haluamaani ilman, että tunnen tarvetta suunnitella sen ostoksen tekoa ensin puoli vuotta.

Mutta onneksi raha ei määrittele sitä, onko kunkin ihmisen elämä sisällöltään köyhää vai ei.

Millainen suhde teillä on työntekoon? Miten pärjäätte rahaan liittyvän stressin kanssa, jos sitä stressiä ylipäätänsä on? Saa jakaa ajatuksia, estradi on avoin.


Hyvää ja toivon mukaan stressitöntä viikonloppua kaikille!

ps. Kuvat ovat heinäkuulta. Pidän näistä kovin, mutta ne eivät vain tähän mennessä ole oikein sopineet mihinkään väliin. Siksi ne löysivät paikkansa nyt tästä.

Mittausleirisyndrooma

25. syyskuuta 2014

2509201401 2509201402 2509201403 2509201404 2509201405

Vietettiin noin viikko Pirkkalassa Sankilan tilalla mittaamassa alueen vanhoja rakennuksia. Tää on perinteinen osa arkkitehtuurin historian ammattikurssia, ja tänä vuonna meidän onneksi/harmiksi lähellä Tamperetta. Hyvä siksi, että oli lyhyt matka kotiin, harmi siksi, ettei majoitus ollut sitten kovin kummoinen, siellä ei ollut esimerkiksi mahdollisuuksia valmistaa/lämmittää ruokaa. Näinpä mäkin palasin lähes joka ilta kotiin nukkumaan.

Säät olivat ihan mukavat vielä viime viikon puolella, varsinkin jos vertaa siihen, mitä tää viikko on ollut. Mun varpaat ovat jo ikiroudassa, vaikka ollaan edelleen syyskuun puolella, ja toppatakille on todella tullut käyttöä. Mä tein mittauspiirrokseni yhdestä kuistista, eikä siellä ollut kyllä minkäänlaista lämpöeristystä.

Joku saattaa miettiä, mikä järki on tehdä piirroksia jostain vanhoista tönöistä. Yksi syy on se, että niistä ei koskaan aiemmin ole mitään kunnon piirroksia tehtykään. Ja jos ei ole piirroksia, on niitä kohtalaisen suuren rempan ja entisöinnin tarpeessa olevia rakennuksia vähän vaikea ruveta korjaamaankaan. Tälläkin tilalla on kuitenkin oma kultuurihistoriallinen merkityksensä, jonka takia rakennusten alasajo ei ole mikään toivottu kohtalo. Mittauspiirrosten lisäksi meillä olikin pienryhmissä hommana suunnitella tilalle jonkinlaista toimintaa, joista sitten esitelmöitiin tänään leirin vikana iltana. Tuskin mitään niistä ideoista sellaisinaan toteutetaan, mutta ompahan kasassa monia ajatuksia miten säilyttää vanha ja lisätä samalla uutta.

2509201406 2509201407 2509201408 2509201409

Laitoin facebookiin kuvan, jossa yksi meidän kurssilaisista istuu heinäpaalin päällä keskellä tyhjää peltoa, ja piirtää edessään olevaa latoa. Lämpötila oli lähellä nollaa ja tuuli napakan kylmä. Oltiin kävelemässä läheiseltä ala-asteelta (jossa päästiin käymään lounaalla) takaisin mittauspaikalle, siinä ohimennen huomasin kuinka koulutaksin kuski otti siellä tien toisen puolen peltonäkymästä kännykällä kuvan, ja naureskeli sitten rekkakuskille, että onkohan tässä joku performanssi meneillään. Mun teki mieli huikata, että ei oo, ihan vaan normi päivä mittausleirillä. Että ei tää vielä mitään, olisitpa nähnyt millaista se meininki oli siinä maanantain jäisessä sadesäässä.

Itseasiassa päästiin johonkin Pirkkalan paikallislehteenkin, sen verran erottuvaa tuo meininki heille lieni.

Yhtenä päivänä meillä oli pukeutumisessa junttiteema, siitä sai kyllä komeita kuvia. Hiukan vain harmittaa, että semmonen koko poppoon käsittävä ryhmäkuva unohtui tästä reissusta ottaa, kun osa porukasta tuli muutenkin vasta pari päivää myöhässä, eikä yhteistä aikaa ollutkaan niin paljon, kuin etukäteen oli kuvitellut.

2509201411 2509201413 2509201412

Aina ei ollut helppoja, oli väsymystä, stressiä, kylmää säätä ja nälkää, mutta me selvittiin! Kiitos kavereille mukavasta leiriseurasta! Sitten vaan tussaamista koulun lämpimissä tiloissa... tai no, ainakin lämpimämmässä kuin mitä se tuolla oli. Ja koulussa sentään on vesivessat.

Postauksen nimen nappasin Marialta, mittaussyndrooma meinaa kotikutoisen määritelmänsä mukaan sitä, kun riittävän verran mittailtuasi mikä tahansa rakennuksen osa saa sut miettimään, että mitenkäs tuonkin saisi mitattua millintarkasti mistä tahansa suunnasta. Yllätin itseni äsken pohtimasta, millaisia rakenteita tää mun kotikerrostalo pitää sisällään.


Kumma juttu muuten, luulis että naamalle olis nannaa tämmönen monen päivän totaalimeikittömyys ja raitis ulkoilma. Mutta ei: on ikuisuus siitä, kun mulla on viimeksi oikeasti ollut finnejä, ja just sen kerran kun oon meikittä, naamaan ilmestyykin äkkiä monin kappalein punaisia näppyjä. Argh. Mutta ehkä ne nyt katoavat, kun alan taas vaivata aamujani meikkaamisella.

Kauniita kulmia

24. syyskuuta 2014

2409201401 2409201402 2409201403 2409201404 2409201405 2409201406 id2409201407 2409201408 2409201409 2409201410

Vähän kuvallista tunnelmointia sisältä ja ulkoa tuolta viehättävältä vanhalta tilalta, jossa ollaan nyt vietetty lähes viikko mittausleirillä. Pyörin fiilistellen siellä päärakennuksen sisällä, ullakolla ja pihamaalla, niin paljon tilaa tyhjillään, hiljaisia huoneita säiden armoilla hapertumassa, korjausta kaipaavat rakenteet rapistumassa... Mukavaa vaihtelua noihin Hervannan liiankin tuttuihin maisemiin. Ja joihinkin kuviin vaan sopii mustavalkoisuus paljon paremmin kuin värit.

Oonko ainoa jota viehättää kaikki vanhat rakennukset? Olkoot vaikka yksinäinen vinoon valahtanut lato keskellä peltoa, se on mun mielestä kaunista. Vaikka mä kyllä taidan muutenkin inspiroitua vähän siitä sun tästä, oli kyse sitten betoniseinästä, muurahaiskeosta, tai jostain valon ja varjon luomasta kombinaatiosta.

Mutta joo. Pakko saada vielä hyvät yöunet ennen viimeistä leiripäivää ja iltapäivän kritiikkiä, joten en ala tähän väliin enää sen kummempia satuilemaan. Kirjoittelen ylipäätänsä siitä leiristä lisää myöhemmin, keskiviikko on viimeinen päivä, ja mulla on kaikki työtkin kerrankin ihan mukavasti aikataulussa. Yllättävää sinänsä, koska eiliseen asti siinä raapustamisessa eteneminen tuntui ihan tajuttoman hitaalta – töitä teki aamusta iltaan mutta tulokset eivät tuntuneet näkyvän missään. Niitä millimetrejä halkoessa yksikin väärä viiva tai laskuvirhe saattoi viedä ainakin muutaman askeleen taaksepäin, mutta loppujen lopuksi kaikki palaset jotenkin vaan loksahtivat kohdalleen. Ja ainaisesta alkukankeudesta huolimatta mä pidän tommosesta pikkutarkasta nysväämisestä. On tosin hyvä, että saadaan hoitaa tussausduuni sitten koululla, koska ulkona alkaa olla jo ihan pirullisen kylmä sää työskennellä.

Ai siis mikä visualistipäivä?

22. syyskuuta 2014

Mut yllätettiin muutama viikko takaperin sähköpostiviestillä, jossa mut kutsuttiin osallistumaan Salon seudun ammattiopiston visualistiopiskelijoiden järjestämään Visual Inspiration 2014 -tapahtumaan. Itse tapahtumassa vierailun lisäksi kutsuun sisältyi kysymys, josko voisin osallistua siellä sellaiseen bloggaajien ”talk-show”-ohjelmanumeroon. Eka ajatus oli, että onko tää joku vitsi, ai muka minä ja tämä piskuinen blogini, talk-show:hun? Mitäää....

No ei se sitten ollut vitsi, ja sinne messuille me sitten viime torstaina suunnattiin! Sain pari kaveria lähtemään mun seuraksi, ja kun päivän aikana nivoutui yhteen sekä hyvä seura, mielenkiintoinen ohjelmasisältö, kaunis sää että herkullinen safka, lopputuloksena oli aivan täydellinen vuoden viimeinen, kesäinen pieni road-trip.

visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014
Ihasteltiin yhtä Juljan mustavalkoista huppuhuivia (ei tämä mikä on kuvassa), siinä oli upea kuviointi, mutta hinta oli sitä luokkaa mitä suomalainen design yleensä, ja opiskelija itkee verta.


Jos huomioi, kuinka tapahtuma oli tosiaan alusta loppuun opiskelijavoimin pistetty pystyyn, niin vau. Ammattitaitoisesti järjestetyltä se meininki mun mielestä vaikutti! Omaan mieleeni painuivat erityisesti muotinäytös ja eräs takakulmassa sijainnut paja, jossa sai askarrella itselleen pienromuista koruja – siellä kyllä jaksettiin sählätä pidemmänkin aikaa.

Ja mitä siihen talk-showhun tulee, niin omalta osaltani kaikki ainakin meni hyvin, vaikka ensin pelkkä ajatuskin siitä lavalle noususta sai vatsan vääntämään jännäkakkaa. Mukana oli myös viisi muuta bloggaajaa, ja mitä kauemmin siinä oltiin, sitä rennommaksi tunnelma muuttui. Ei ollut yhtään niin haastavaa kun maanantain enkun esitelmä! Myöhemmin oli myös erikseen vloggaajien talk-show, jotka kyllä tuplasivat yleisön, kun katsomo täyttyi yllättäen vähän nuoremman sukupolven edustajista. Kuulema joillain oli ollut jopa kiljuvia faneja, haha!

id visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014
Iloinen messuseurue!
visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 visual inspiration tapahtuma visualisti 2014 toinen keksi salo splizzeria salo

Tutustuttiin siinä iltapäivästä myös vähän Saloon muutenkin, ja suositusten siivittäminä päädyttiin ensin istumaan kaakaolle/kahville Toinen keksi -kahvilaan, ja sitten ruokailemaan Spizzeriaan. Kuulema tuo jälkimmäinen tulee ensi vuonna Tampereellekin, mikä oli kyllä hyvä uutinen!

Kiitokset vielä järjestäjille kutsusta ja hienosta tapahtumasta, ja kavereilla innostuneesta seurasta! Mulla oli aivan mahtava päivä (varsinkin kun nyt vielä vertaa tuota sitä seuranneeseen perjantaihinkin, joka oli vaan yksinkertaisesti huono alusta loppuun).


Tiedättekö te, mitä visualistit oikein tekevät työkseen? Koska rehellisesti sanottuna mä ainakin jouduin ensin kyselemään asiasta kavereilta, ja sen jälkeen googlettamaan, kun kukaan ei oikein osannut vastata. :D
© Helmihytti • Theme by Maira G.