SLIDER

Joulukalenteri alkaa!

30. marraskuuta 2014

Helmihytti-blogin joulukalenteri on alkaa jälleen!

Oon hyvissä ajoin valmistellut tänne 24 jouluaiheista kalenteriluukkujen virkaa toimittavaa postausta, joista aukeaa teille tänne monen monta jouluista ideaa, ajatusta sekä muuta mukavaa – kuten muutama ihana arvonta!

Tänäkin vuonna kalenterin sisältö (eli diy-jutut vs. muut aiheet) on aikalailla fifty-sixty niiden diy-postauksen hyväksi, joten sisällöttömäksi ei tätä kalenteria tänäkään vuonna voi luonnehtia.

Näillä sanoilla toivotan kaikille hyvää joulukuuta ja joulunodotusta, joulukalenterin seuraamisen merkeissä: huomenna se alkaa!

id blogi joulukalenteri

ps. Jos haluat palailla kurkkaamaan viime vuotisen joulukalenterin tunnelmia, ne postaukset löytyvät joulukalenteri-tunnisteen alta. Tai jos haluaa järjestyksessä kelata läpi, täältä löytyy ensimmäinen luukku, ja siitä voi jatkaa seuraaviin luukkuihin painamalla aina postauksen ja kommenttiosion lopussa olevaa linkkiä "uudempi viesti".

Joitain joulukalenteriin kuulumattomiakin postauksia tulee, joten joulukalenteripostaukset on otsikoitu alkaen "Luukku 1-24".

Arjen raskas realismi

28. marraskuuta 2014

Viime perjantaina, kun odottelin bussipysäkillä äitiä mun seuralaiseksi Sukulaissitseille, siihen pöllähti yllättäen joku humalainen ukko kysymään multa, onko raskasta olla kaunis?

Noh. Kauneus on katsojan silmissä, ehkä siinä sitsi-illan tällingissä saatoinkin sen herran silmää miellyttää. Mutta mä uskon, että kauneus on taakka vasta sitten, jos olisi niin kaunis, ettei sun muita huolenaiheita enää otettaisi vakavasti, "koska eihän sulla voi olla mitään suuria ongelmia kun oot noin kauniskin". Ja onneksi mä en oo ulkoisesti niin kaunis. Mutta oli toi tilanne muutenkin aika koominen – mitä muuta sille ukolle oikein olisi vastannut, kuin että "ööö... no tota, ei?", kun mä ainakin keksin heittämällä kaikenlaista muita ulkonäköä raskaampia asioita.

2711201401

Arjessa sitä oikeaa todellisuutta on yleensä ennemmin jonkinasteinen ällörealismi kuin mikään valtakunnan glamouri, oli sitä sitten pynttäytynyt nätiksi tai ei.

Ensinnäkin, on tosi raskasta, kun viikosta loppuvat tunnit kesken, ja sitten valvoo niiden töidensä parissa viikonloppuöitä myöten. Ne työt taas saavat niskat niin jumiin, että verryttelystä huolimatta päätä särkee.

2711201402

On raskasta, kun kotoa ei löydy mitään riittävän raskasta, että saisi maaleista ja liimasta kurpuilleen akvarellipaperien täyteisen vihkon siliämään.

2711201403

Sitten on niitä päiviä, jolloin syö kahtena perättäisenä iltana yksikseen täydet pellilliset joulutorttuja, ja kärsii siitä ahneestaan mahakipuiset seuraukset.

2711201404

On niitä huippuhetkiä, kun unohtaa Visa Electroninsa kotiin sen toisen takin taskuun, joka päällään haki edellisenä iltana lähikaupasta limua. Kauppakeskuksen marketissa ostokset sitten jäävät kassalle, ja sitä ehtii kävellä puoleen väliin kotimatkaa jäätävässä tihkusateessa, kunnes äkkiä tajuaa, että omistaa toisenkin maksukortin.


Ja sitten on tietenkin niitä hetkiä, kun olet ensin liimaillut kaikkia kuvia siihen aikaa ja vaivaa vaatineeseen vihkoseen, ja sitten palautuspäivänä huomaat liimanneesi yhden kuvan väärin päin.


Oi auvoinen arki. Sitä et aina ole.

Onhan noita olemassa paljon raskaampiakin asioita, jokaisella on omat pienet ja isot taakkansa. Niiden aiheet ja volyymit vaihtelevat, mutta ainakin mulle marraskuu on ollut lähinnä harmaa, kiireinen ja raskas. Semmonen yök hyi mene pois, ei kun älä menekkään kun tarviin tunnit niistä jokaisesta päivästä. Ja joskus ne pienetkin ja itse aiheutetut asiat voivat aiheuttaa päänsärkyä, oli kyse sitten itse aiheutetusta joulutorttuähkystä tai bussista myöhästymisestä. Tai taideopettajien ristiriitaisesta kritiikkipalautteesta.

Onneksi Roope pääsee perjantaina lomille, kolme viikkoa erossa on jo vähän hermoja raastavaa. Vaikka onneksi mullakin on ollut niin kiireistä, ettei edes ole ollut aikaa pysähtyä märehtimään ikävää. Ei tässä ole oikein ehtinyt ajatella oikein mitään sen syvällisempää muutenkaan.


Kellään muulla malliesimerkkejä oman arkensa pienistä tai suurista rankoista hetkistä?

Talviuneton

20. marraskuuta 2014

2011201401 2011201402 2011201403 2011201404

Parityöt, ryhmätyöt, esitelmät ja projektit. Isot koulutyöt, ryhmätyöt, kokoelmat ja englanti. Deadlinet, palautukset, kritiikit ja tentit. Raha, laskut, hammaslääkäri ja sen varatun ajan unohtaminen. Tanssiesitykset, blogin joulukalenteri ja läheisten joululahjat.

Kuinka paljon pää voi kestää? Vielä ei oo mennyt yli sietokyvyn, mutta kyllä sitä vähän miettii. Kroppa varmaan antaisi periksi ensimmäisenä, joskus aamuisin kännykän herätysvärinään kohmeisesti virotessa on epäuskoinen fiilis, että kai se nouseminen vielä onnistuu. Vaikeinta on, kun kaikki kasaantuu samaan saumaan. Kiire, loputon lista tekemistä, säästäminen ja ostosten minimoiminen, jatkuvat harmaat ja pimeät päivät, sekä poikaystävä monta viikkoa perättäin kiinni intissä, juuri kun viikonloppuisin todella kelpaisi kerätä voimia toisen läheisyydestä.

En oikeastaan edes tunne stressaavani, vaikka aihetta ehkä olisikin, ja sitten toisaalta ajattelen niitä asioita niin paljon, että oon ennemmin vähän turta kuin stressitön. Ja rinnassa tuntuu aika ajoin sellainen mystinen fyysinen paine. Kai se sitten on sitä stressiä, vaikka se mulle muutoin onkin aika tuntematon tunne.

Pahinta olisi, jos tähän päälle tulisi vielä toistamiseen loppumaton joku räkäflunssayskätauti. (Koputan puuta.)

2011201406 id-2011201407 2011201408

Huomatkaa tosin, että en valita, vaan päivittelen. Itsepä mä olen nuo työtaakkani kerännyt ja valinnut, ei siinä auta muu kuin pitää yllä tätä sisua ja suoriutua!

Todistin viime viikon keskiviikkona pelottavaa läheltä piti -tilannetta, joka sai sydämen pomppaamaan kurkkuun. Kävelin Tampereen keskustassa ja olin aikeissa ylittää tie rautatieaseman kohdalla, kun liikennevalot vaihtuvat vihreiksi. Siinä vasemmalla puolella autotiellä lähti bussi pikkuhiljaa etenemään, samaan suuntaisesti kuin me kävelijät läksimme ylittämään suojatietä. Eräs mies käveli ripeämmin kuin muut, kun äkkiä siitä risteyksen läpi, jostain sieltä näkymättömistä sen bussin toiselta puolen singahti auto, päistikkaa sen meidän suojatien yli.

Sen mitä omien nappikuulokkeideni läpi ehdin kuulla, niin mun kurkusta taisi ehtiä nousta vain semmoinen kimakka ”Varo varo!”, kun se auto karautti vain hiuksenhienosti sen miehen navan edestä ohitse. Vaikka mitään ei näin ollen sattunut, siinä oli hänellä hengen lähtö vain millimetrien päässä, sekunnin murto-osasta kiinni.

Kyllä se vähän miettimään pisti.

VIDEO: Arkkarin iholla vol 5

18. marraskuuta 2014



No nyt ne on kaikki viimein uunista ulos! Tän ikan kanssa vähän venähti, kun olin koko viikonlopun ihan naatti tehdäkseni yhtään mitään ja sunnuntai-iltana piti fokusoida eilen olleeseen enkun esitelmään. Mutta hei, kerrankin mulla meni edes joku enkkuun liittyvä juttu jopa kohtalaisen hyvin! Ja nyt alkaa olla koko sekin kurssi jo tenttia lukuunottamatta plakkarissa.

On kyllä jotain niin hehkeetä toi mun aamupöhnänen mongerrus tolla videolla, sitä oli oikeasti enemmänkin mutta pätkin pahimmat pois. Tähän tuli myös vähän pidemmät pätkät (=ei kuitenkaan montaa minuuttia) itse luennosta, koska mä nyt vaan pidin sitä settiä sen verran mielenkiintoisena. Joskus meillä on perjantaisin muitakin luentoja, esimerkiksi korjausrakentamisesta tai/ja tussauksesta, mutta tona kyseisenä perjantaina ei ollut.



Kuinka moni jaksoi katsoa kaikki viisi osaa? Millanen oli kokonaisvaikutelma? Kiinnostaisi kuulla kommenttia, jos joku jaksaa jotain näpytellä. Näiden vastaanotto kun oli loppujen lopuksi aika hiljainen, vaikkei mulla mitään erityisodotuksia ollutkaan. Tällä hetkellä oon lähinnä iloinen, että nää on viimein ohi. Hukun työmäärän alle ihan ilman noita monien tuntien editointioperaatioitakin. Ja toi kuvattu viikko vaikuttaa näitä katsoessa niin taivaallisen kevyeltä ja valoisalta verrattuna tähän koko marraskuuhun...

Kai mä voisin tehdä näihin tekstitykset sisällön selventämiseksi vielä sitten joskus kun on aikaa. Niin kuin joululomalla. Ehkä.


ps. Videon aloituskuvana saattaa vielä näkyä semmonen, jossa on virheellinen päivämerkintä. Saa nähdä milloin se päivittyy oikein siihen uuteen, jonka lisäsin.

DIY - Collegepaidan tuunaus #zalandodiy

15. marraskuuta 2014

Löytyykö keltään teistä kaapista vanhaa tylsää collegepaitaa, joka ei vaan syystä tai toisesta enää koskaan eksy päälle? Multa löytyy, oikeastaan enemmänkin kuin yksi, ja päätin taannoisen mun vaatehuonesiivouskahlauksen yhteydessä, että asialle pitäisi varmaan tehdä jotakin. Kun ei niistä raaski luopuakaan, ovat ihan liian käyttökelpoista tuunausmateriaalia!

Osallistun tässä samaan syssyyn tällä postauksella #zalandodiy -kilpailuun, josta mulle vinkattiin. Siksi on siis tuo merkintä tuolla otsikossakin.

diy punottu paita punonta #zalandodiy

Eli olipa kerran monta vuotta vanha collagepaita, joka oli ajan kuluessa muuttunut malliltaan jokseenkin oudoksi. Pitkä mutta samalla lantion kohdalta liian kapea, sävyltään kiva mutta toisaalta aika tylsä. Tuon muoto-ongelman vuoksi päätin aika suoralta kädeltä lähteä lyhentämään helmaa melko ronskisti, ja siitä se ajatus sitten pikku hiljaa lähti rullaamaan.

Päädyin tekemään paidan selkäpuolen ns. punomalla, sillä tavoin korimaisesti. Kuvat kertovat työvaiheista aikalailla kaiken oleellisen, mutta selvennyksenä tähän heti, että paidan helmasta leikatuista paloista tuli punontaselkämykseen vaakakaistaleet. Helmasta irti leikatun resorin säästin ja ompelin sen lopuksi takaisin alareunaan, kun kaikki suikaleet oli kiinnitetty oikeille paikoille.

Käytin toteutukseen apuna liitua, viivotinta, saksia ja ompelukonetta.

diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy

Ompelin ensin oikealla puolelle kiinnitetyt suikaleet, sitten käänsin paidan ja kiinnitin nurjan puolen suikaleet. Sitten pujotin pystysuuntaiset suikaleet vaakasuikaleiden lomitse ja "sinetöin" punonnan ompelemalla alareunaan kiinni aiemmin säästämäni resorin.

diy punottu paita punonta #zalandodiy

Jaaa näin tuli valmista! Ei ollut tämän kanssa kovin pikkutarkka, rentoon paitaan oli hyvä tehdä rento tuunaus. Tähän toteutukseen meni loppujen lopuksi suunnilleen paris tunti aikaa.

diy punottu paita punonta #zalandodiy diy punottu paita punonta #zalandodiy
diy punottu paita punonta #zalandodiy

Tuli tällä kertaa aikamoinen kuvaryöppy, kun halusin saada tuon selkämyksen mahdollisimman monipuolisesti esitettyä. Se kun näyttää aina vähän erilaisesti eri kulmista katsottuna, ja eri asennoissa, riippuen onko selkä kumarassa vai notkolla. Tää tuunaus toi tähän vanhaan paitaan aika mielenkiintoista elävyyttä, ja mun mielestä se näyttää hauskalta tolla tavoin rennosti aaltoilevana.

Mitä te tykkäätte? 

Mä ite olin eka vähän epävarma, kun eihän sitä paidan selkäpuolta oikein hahmottanut samalla kun itse piti mokomaa päällään, mutta ainakin kaverit sanoivat tykkääväsä. Ja kyllä tää ainakin kuvien perusteella näyttää aika onnistuneelta – sopisi mainiosti vaikka hameenkin kanssa, varsinkin kun tuo on nyt malliltaan lyhyempi. :)

Kun joulu hiipii makkariin

11. marraskuuta 2014

Kuten pari viikkoa sitten mainitsin, osallistuin siellä bloggaajapäivässä Indiadaysin ja Hobbyhallin stailaushaasteeseen, jossa oli kymmenen minuuttia aikaa sisustaa makuuhuoneen omainen sänky-ympäristö Hobbyhallin tuotteilla.

Sitä voisi ajattella, että eihän tuo nyt niin vaikeaa ole, mutta kyllä mulla ainakin jännitys nipisteli vatsanpohjassa, kun yritin nopeasti valikoida parhaita paloja sellaisten tuotteiden väliltä, joista ei kuitenkaan välttämättä löytynyt tismalleen sellaista, jonka kaupassa olisi päätynyt ostamaan, ja vieläpä niin, että lopputulos sointuisi edes jotenkuten yhteen. Ja sitten tahattomastikin vertaili myöhemmin omaa aikaansaannostaan kokeneempien sisustajien stailauksiin yrittäen olla miettimättä, että pahus, miksen mäkin keksinyt tuota!

hobbyhall_1111201401 hobbyhall_1111201402

No mutta, mun mielestä tästä tuli kuitenkin ihan kodikas: kohtalaisen pelkistetty ja vähillä elementeillä toteutettu, mutta ainakin omaa makuani vastaava, eli ei ainakaan mitään ihan liian selkeitä sydän- tai tähtikuoseja. Tykkään enemmän viittellisemmäksi jäävistä, tulkinnanvaraisista symboleista, sellaisista jotka eivät sylkäise sitä teemaansa katsojan silmille, vaan jättävät varaa mutustella sitä itse. Tässä tuo harmaa päiväpeitto pehmentää vähän tuon pussilakanan kuvion selkeyttä.

Kun mulla on omassakin kodissa sellainen tilanne, että ei ensinnäkään ole tilaa saatika rahaa täyttää koko kämppää kaikella millä haluaisi, niin jotenkin kummasti se heijastui tähän stailaukseen. Tää on hyvin sellainen stailaus, jonka voisin siirtää vaikka suoraan tältä istumalta omaan makuuhuoneeseeni, erityisesti kun tuon kyseisen huoneen sisustaminen on muutenkin tällä hetkellä ihan kesken, ja yöpöytäkin on vanha kulunut jakkara.

Olisin halunnut ripustanut seinälle jotain tauluja tai edes valopalloja tai muuta, mutta se ei nyt tässä stailauksessa ollut mahdollista. Ja vaikka jälkeenpäin on helppo keksiä, mitä olisin tehnyt hiukan eri tavalla, niin kyllä mä tästä lopputuloksesta tykkään.

hobbyhall_1111201403

Hobbyhallin ja Indiedaysin kampanjasivulla voi äänestää omaa stailaussuosikkiaan, ja siellä tuo minunkin versioni luuraa niiden muiden luomusten joukossa. Eli jos teillä joulusisustusmaku seilaa samaan suuntaan kuin omani, niin olisin iloinen äänistänne!

Äänestää voi kommentoimalla oman suosikkistailauksensa kuvaa, ja kaikkien äänestäneiden kesken on myös mukava arvonta, eli kannattaa senkin puolesta käydä tsekkaamassa.

Minun versioni löytyy siis täältä. Siinä edustuskuvassa on tosin mun mielestä paljon vähemmän jouluinen tunnelma, kuin näissä hiukan hämärämmissä otoksissa. Jouluun jotenkin kuuluu sellainen hämärämpi tunnelma, kun luonnonvaloa on muutenkin niukasti. Silloin kynttilät ja pöytälamput nostavat enemmän fiilistä kuin kelmeät kattolamput, puhumattakaan siitä jos se kattolamppu poksahtaa, niin kuin mulla tänään. Ehkä sitä voisi kohta ripustaa parvekkeellekin jouluvalot...

Niin joo, ja eniten ääniä saanut stailaaja voittaa Hobbyhallin stailauspäivän, josta en edes ihan tarkalleen ottaen tiedä mitä se meinaa, mutta ei kai sen niin väliä. Itse tähän haasteeseen oli hauska osallistua, ja oli ainakin mun puolesta sisällöllisesti koko tämän syksyisen bloggaajapäivän parasta antia!

VIDEO: Arkkarin iholla vol 4

10. marraskuuta 2014



Lähestulkoon viimeisiä viedään! Tämä ja tuleva viides ovat vähän lyhyempiä kuin edeltäjänsä, mun kannalta onni, ettei mene vuorokausia editointiin. Suosittelen edelleen katsomaan näitä HD-versiona, varsinkin kun tässä jatkossa on joitain pimeässä kuvattuja pätkiä, ja kuvanlaatu voi vähän heitellä.



Mun fiiliksiä voisi tällä hetkellä kuvailla se semmoinen yks Muumien taustamusiikki, jossa tuntuu siltä että joku juoksee tai jahtaa tai on muuten vaan vähän semmonen ahdistavan kiireinen tunne. Luulen että koko tää marraskuu tulee olemaan sitä fiilistä. Odotan joulukuun puoliväliä ja sen jälkeistä rauhaa, tai ainakin mä uskon, että viimeistään siinä main kaikki tää tekemisen määrä vähän hellittää.

Sitten mun loppuvuoden taustamusiikki voisi olla sellaista niin kuin tässä kipaleessa. Sellaista rentoutumisen multihuipentumaa. Joo kiitos.


ps. Jos mun videoiden päälle tulee joskus jotain mainoksia, niin ne tulee noiden noiden kolmansien osapuolien musiikkien mukana enkä voi niille mitään, koska en osaa soittaa tai säveltää ja iMovien omat kipaleet on kamalan rajoittuneita. Että näin tälleen ihan vaan sivuhuomautuksena.

Makeaa mahan täydeltä

8. marraskuuta 2014

Mä yritän pitää tässä kuussa jonkinmoista säästövaihdetta päällä, ja siihen sitten kuuluu muun muassa kaupan hyllyillä houkuttelevien herkkujen välttely ja niiden korvaaminen ennemmin jollain kotitekoisella makealla. Siitä onkin kohtalaisen pitkä aika, kun oon viimeksi mitään mainitsemisen arvoista leiponut leiponut, varsinkin jos vertaa siihen, että joskus leivoin aika jatkuvasti.

Oon tässä parin viikon sisään tehnyt pari kertaa marenkeja, ja kun ne ovat jopa aika hyvin onnistuneet, ajattelin kirjoitella niistä tännekin. Paistamiseen kuluvaa aikaa lukuunottamatta näitä on aika nopeaa vääntää sellainen yhden pellillisen satsi.

helpot marengit helpot marengit helpot marengit

Monissa ohjeissa ainesmääristä saisi aikaan aika hillittömän määrän näitä, joten puolitin ohjeen: kaksi valkuaista (huoneenlämpöisistä munista), desi sokeria ja ripaus vaniljasokeria. Vaikka aineksia ei ole montaa eri, hiukan toisistaan eroavia ohjeversioita löytyy monia. Mä vatkasin valkuaisen ensin kohtalaisen kuohkeaksi vaahdoksi, sen jälkeen heittelin sokereita sinne pienissä erissä sekaan jatkaen samalla vatkausta, kunnes vaahto on sen verran kiinteää ettei irtoa ja putoa, vaikka kulhon kääntäisi nurinkurin. Ja helposti käsipelillä onnistuu tämän taikinan vatkaus, ei vaadi mitään konetta.

Sivelin leivinpaperille hiukan oliiviöljyä ennen kuin tursutin marengin siihen. Jossain ohjeessa sanottiin sen auttavan marenkeja irtoamaan sitten helpommin, mutta näistä kyllä tuli sen verran kiinteitä, että tuskin niiden irroittamisessa olisi muutenkaan ollut ongelmaa. Edellisellä kerralla pidin marenkeja lähemmäs tunnin suunnilleen sata-asteisessa uunissa, ja sillä oon saanut aikaiseksi semmosia marenkeja, että ehkä vain pari pellin reunalla sijainnutta raukkaa jäi sisältä hiukan tahmeiksi.

Näistä tein vähän pienempiä ja vain reilu puoli tuntia riitti, kun ne näyttivät jo saavan pintaan väriä ja hiukan halkeilevan. Se saattoi johtua sokerista, joka ei ihan täysin sulanut taikinaan. Eipä se lievä halkeilu ainakaan mitenkään maussa vaikuttanut. Jätin mokomat vielä noin puoleksi tunniksi hiukan avattuun uuniin 50 asteeseen kuivumaan. Olisivat olleet syömäkelpoisia aiemminkin, mutta kun niin monessa ohjeessa kehoitetaan antamaan niille aikaa olla uunissa, niin annoin sitten minäkin (sen verran mitä nyt maltoin).

helpot marengit helpot marengit

Herkkua oli ja sillä se pahin makeannälkä tyydytettiin. Emmä näistä osannut säästellä, vaan imaisin koko pellillisen mahaani siinä yhden illan aikana. Tuossa kuvan mariskoolissa (joka on siis sellainen pieni eikä normikokoinen) niitä on siis vain osa koko satsista. Pitäisi varmaan joskus kokeilla värjätä näitä hiukan, niin voisivat olla aika hyvännäköinen ja kevyt herkku vaikka jossain illanvietossakin, eivätkä pelkästään yhden hengen yksinäisen illan suupaloiksi.

Ylitse jääneistä keltuaisista voi muuten pyöräyttää nopeasti ja helposti esimerkiksi kauralastuja, kun laskee kaksi keltuaista yhdeksi munaksi. Siihen lisäksi 2 dl kaurahiutaleita, noin desi sokeria, 50g voita, 1rkl vehnäjauhoja, suunnilleen 0,5 tl vaniljasokeria ja 1tl leivinjauhetta, sekoittaa taikinan ja viskelee klöntteinä leivinpaperille, uuniin pariin sataan asteeseen 5-10 minuutiksi, ja voilà.

VIDEO: Arkkarin iholla vol 3 +ajatuksia tiimityöskentelystä

6. marraskuuta 2014



Kolmatta päivää pukkaa. Onneksi kuvasin tän tuolla viikolla, kun oli vähän rauhallisempaa. Nää viikot alkaisivat käydä aika ahtaiksi, kun muutenkin meinaa aika käydä vähiin ihan kaiken kanssa. Eli ymmärtänette tämän hetken tahmeaa postaustahtia. Mulla on vähintään seitsemän postausta jonossa, odottamassa että saisin aikaa niiden toteuttamiseen.



Kouluun liittyen, oon tässä parin päivän sisään käynyt aika syvää itsetutkistelua ja kavereidenkin kanssa keskusteluja liittyen pari- ja ryhmätyöskentelyyn. Kuten on saattanut tulla ilmi, mä lämpeen koulutöille aika hitaasti ja oon usein aika viime tipassa tekemässä niitä. Mua auttaa se pieni paine ja kiire, saan tehokkaammin asioita aikaiseksi. Ja jos on paljon aikaa, mun raakileiset ajanhallintataidot eivät osaa herätä, enkä sitten osaa ryhtyä ajoissa töihin.

En ilmeisesti kunnolla edes ryhmätöissä. Enkä mä ole aikaisemmin itse tajunnut tätä. Jokainen suhtautuu koulujuttuihin vähän eri tavalla, jotkut ajattelevat niitä kouluympäristön lisäksi myös kotona vapaa-ajallaan, toiset voivat sulkevat ne helposti pois ajatuksistaan. Mä osaan tuon jälkimmäisen vähän liiankin hyvin – se on yksi syy siihen, että otan aika harvoin stressiä oikein mistään. Ei se silti meinaa, ettenkö mä välittäisi. En vain ole tullut aiemmin ajatelleeksi sitä, etteivät kaikki muut ole samanlaisia. Eikä se ole tullut kenenkään kanssa puheeksi aiemmin, kukaan ei ole sanonut, että mun pitäisi kehittää tätä puolta mussa. Osallistua enemmän, ääneen. Nyt kun sitä ajattelee, niin eihän näin tämmöstä näin tiivistä pari-/tiimityöskentelyä ole koskaan opetettu missään. Toki kouluissa on aina ollut välillä ryhmätöitä, mutta mitä mä ite muistan, se on aina ollut sellaista vähän puolivillaista, ei niin vakavaa.

Mä en ole ennen tajunnut, että oon olisin ollut huono parityöskentelijä. Epäaktiivinen. Jos ja kun oon tätä ollut, jos en ole osallistunut niin intensiivisesti kuin toinen olisi toivonut, niin kukaan ei ole koskaan sanonut sitä mulle. Ja oon vaan naiivisti kuvitellut kaiken sujuvan kuin tanssi. Kuvitellut osallistuneeni hienosti, ollut tyytyväinen. Samaan aikaan toinen onkin voinut repiä hiuksia päästään ja kuvittella, että oon välinpitämätön ja laiska. Huono pari, se, joka tekee vähemmän ja antaa toisen johtaa. Että koko homma meni päin mäntyä.

Toki siinä on kaksi puolta, toinen on sokea ja toinen mykkä. Mä oon liihottanut omissa maailmoissani enkä ole huomannut, että mun osallistuminen ei ole ollut riittävän hyvää. En siis yksinkertaisesti ole tajunnut, vaikka muutoin kyllä tuntisin huonoa omatuntoa siitä, että toinen on tehnyt enemmän töitä. Toisaalta toiset osapuolet eivät ole osanneet tai uskaltaneet avata suutaan osoittaakseen tyytymättömyytensä ja toiveensa tiimityöskentelyn parantemisesta, jonka vuoksi asia ei ole edistynyt.

Nyt on hyvä kun tää tuli ilmi, niin osaan vastedes ottaa tän asiaan huomioon ja kehittää tätä puolta itsessäni, ajanhallintataitojen ja ammatillisen osaamisen lisäksi. Tiimityöskentely on kumminkin tärkeä osa koko alaa, kuten montaa muutakin.

Neuvona kaikille, joilla on tai tulee tiimityöskentelytilanteita vastaan: jos ootte tyytymättömiä tiiminne työjakoon, ottaakaa se puheeksi mahdollisimman pian. Kuunnelkaa parianne ja antakaa myös itse palautetta parillinne, jotta hänkin osaa huomioida sinut.

Älkää pelätkö toisen suuttuvan, korostakaa että tarkoitatte sanomaanne nimenomaan työparina ettekä meinaa loukata. Toisen suuttumisen pelko tai vastaava lienee yleisin syy, miksi tällaisista epäkohdista sitten ollaan hiljaa. Mutta mä ainakin toivon, että olisin kuullut tästä jo viime keväänä. Koski se mitä tahansa, palautetta on yleensä ikävintä kuulla takautuvasti – on raastavaa kuulla niin myöhään, kuinka toista on jäänyt painamaan joku sellainen asia, jota itse ei ole tajunnut. Kun taas jos sen palautteen saa ajoissa, se voi herätellä häntä ja auttaa ymmärtämään toista, yrittämään muuttaa tapojaan ja laittamaan prioriteetit kuntoon, jotta samantapaiselta kitkalta jatkossa vältyttäisiin.

Mutta onneksi kaikki on nyt ihan hyvin, muutenkin kuin vain mun oman pään sisällä.

Saa avata keskustelua, millaisia tiimityöskentelijöitä te olette? Kuten sanottu, mä luulin olevani hyvä tiimityöskentelijä enkä ilmeisesti kokonaisuudessaan sitä olekaan ollut, joten luonnehtisin ennemmin, että kyllä musta vielä tulee hyvä tiimityöskentelijä.

VIDEO: Arkkarin iholla vol 2

4. marraskuuta 2014



Hyvää tiistaita kaikille, tässä erään toisen tiistain meininkejä tuolta parin viikon takaa, olkaatte hyvät. Tänään on istuttu yhdellä toisellakin luennolla, kuin vain tuolla joka tuossa videolla vilahtaa, nimittäin yhdyskuntasuunnittelun teorian kurssilla. Se on osottautunut hyvin mielenkiintoiseksi, ja käsittelee vähän syvemmin niitä asioita, jotka viime kevään yhärin perusteissa jäivät muiden asioiden jalkoihin ja vähemmälle paneutumiselle. No mutta. Tää tekstikin alkaa mennä tämmöseksi selostushöpinäksi, meinaa vähän se vaihde jäädä päälle, kun on noita videoleikkeitä siihen malliin sahaa läpi.

Jälleen, kannattaa katsoa HD-versiona ja koko näytöltä. Tekstityksiä en tähän vielä kerennyt tekemään, ehkä sitten myöhemmin, mutta tällä viikolla on korjausrakentamisen parityön välikritiikki, johon pitää ensisijaisesti (muiden hommien lisäksi) valmistautua. Unohtamatta noita muita videoita. Onneksi se puhe ei mitään ihan puuroa liene, vaikka jälkeenpäin omaa höpinää katsellessa saakin naamapalmuilla tuolle ajoittain kovin pätkittäiselle puheelleen, jota ei edes taukoja pois leikkelemällä saa kuulostamaan sujuvalta. Mutta tommosta se vähän on, kun ei suunnittele yhtään mitä puhuu, vaan kääntää vain kameran päin naamaansa ja alkaa vaan puhua mitä päähän ekana tulee mieleen.



Haha, melkein jopa toivon että tässä kuussa tulisi vielä joku kiireinen allnighter before deadline, että voisin näiden viiden päivävideon lisäksi kuvata vielä yhden, tyyliin "Night X".

VIDEO: Arkkarin iholla vol 1

1. marraskuuta 2014

id_arkkariniholla

No niin, viimeinkin. Ensimmäinen osa Arkkarin iholla -videosarjaa, joka keskittyy yhden toisen vuoden arkkitehtiopiskelijan kouluarkeen. Eli minun, vaikka muitakin naamoja kyllä näkyy.

SUOSITUS: Katsele HD-versiona, koko näytöltä, ja jos et saa puheesta selvää, niin klikkaa alareunasta videoon suomenkieliset tekstitykset mukaan.



Yleinen alustushöpinä:

Musta tuntuu, että tällä kuvatulla viikolla oli kohtalaisen vähän tekemistä. Ainakin esimerkiksi tää viikko on tuntunut paljon kiireisemmältä, ja ensi viikko luultavasti sitäkin enemmän. Vaikka niitä viikkoja olisikin raskasta jaksaa dokumentoida, niin jos mukana olisi ollut mukana joku tiukka deadline ja sitä edeltänyt kiireinen allnighter, se olisi tiivistänyt tehokkaammin niitä pointteja, jotka tämän alan opiskelusta ehkä ensimmäiseksi jäävät mieleen. — Vaikka eiväthän kaikki edes valvo niiden töidensä kanssa, mä en vaan vielä oo oppinut kovin hyvin tota ajanhallintaa, ja saan ylipäätänsäkin enemmän aikaiseksi myöhään illalla ja yöllä (tosin sama pätee muihinkin kuin vain koulutehtäviin).

Mutta lähestulkoon kaikki meidän tehtävät, päivät ja viikot eroavat toisistaan, ja tämä videoimani viikko sattui nyt olemaan tällainen kuin oli. Esimerkiksi ensi kevät tulee varmasti olemaan täysin tästä syksystä poikkeava, kun koko lukuvuoden puolikas keskittyy suurelta osalta vain yhteen tai kahteen kurssiin, jonkun pienemmän lisäksi.

Mutta mitäpä sitä mitään sen enempää miettimään että "pitäisi olla enemmän jotakin", kun tää nyt oli sitä mun tän hetkistä kaikkein tavallisinta arkea, joka sisältää simppelisti koulua, kotia ja jotain huveja. Ja vaikka päivät pimenee ja säät masentaa, lukukauden loppu lähestyy ja deadlinet alkaa pikkuhiljaa painaa päälle, niin kyllä mä tunnen, että oon itselleni sopivan alan valinnut.


Näitä tulee tämän osan lisäksi ainakin neljä muuta, julkaisen niitä aina kun ehdin saan editoinnit valmiiksi. Kaikki videot ovat todennäköisesti keskenään eri mittaisia, mutta toivottavasti viihdytte näiden seurasaa.


ps. Tässä vähän tunnelmia viime yöltä, kun latasin tätä pätkää Youtubeen.




Kommentit ovat kultaa ja tekniset parannusehdotukset voivat mahdollisesti auttaa mua kehittämään jälkimmäisiä videoita paremmiksi.
© Helmihytti • Theme by Maira G.