#Lumisadekohina

2 kommenttia:
3001201501 3001201502 id 3001201503
3001201505

Mustavalkoinen neulos näyttää lähestulkoon sellaiselta teeveen kohinalta, joka lähestulkoon särkee silmiä. Taustallekin saatiin vähän lumisadetta, onneksi turvallisesti ikkunan toisella puolen. (Kuvailusta kiitos Mariannalle!)

Oikeastihan tuo on Roopen villapaita, jonka ostin hälle joululahjaksi. Mä vannon, ettei mulla silloin ostohetkellä ollut mielessä lainata tuota (ainakaan ihan heti), mutten nyt osannut vastustaa kiusausta, kun tuon olohuoneeni sohvalta yksinäisenä löysin. Eikä se pituudestaan huolimatta edes näyttänyt ihan laatikolta mun päällä, kun neulos oli niin löysää, ettei se korostanut mulle lätkäpelaajan hartioita.

Eipä mulla tuosta asusta sen enempää sanottavaa ole, oli mukavaa vaihtelua tän epäinspiroivan talven keskellä, mutta yritän olla omimatta itelleni kaikkia Roopen ihanimpia villapaitoja. :D  Lainaatteko te koskaan (kysymättä) kumppaninne vaatteita? Tai vaikka sisarustenne? Mä en veljien vaatteita lainaisi, mutta äitin kanssa voidaan joskus vaihdella joitain vaatekappaleita, kun on ollaan niin samankokoisia. On iso harmi, ettei myös jalankoko ole sama!

Istun tällä hetkellä ArchiCad -luennolla (se on sellainen mallinnusohjelma), ja on vähän pää tyhjänä, kun valvoin viime yönä pitkään yhden mun suunnitelman parissa. Tai siis myöhään, jos vertaa viime päiviin, kun mun epätoivoinen yritys on ollut nukkua riittävästi, ettei veto lopu kesken. Yleensä päivärytmissä pysyminen on vaikeinta on iltapäivisin, kun tulee semmonen voimakas päiväunille houkutteleva väsymyspiikki, vaikka sen läpi selvittyään yleensä iltaa kohden jotenkin piristyykin.

Mutta sainpahan nyt yöllä aikaiseksi edes jonkinlaisen varteenotettavan suunnitelman, sille luonnoksia ja räkämallin (=viritelmä paperista ja teipistä). Meillä kun on tänään välikritiikki arkkitehtuurin ammattikurssin rakennuksista, eli saunoista, jotka sen tehtävän kuvitteellisessa projektissa sijoitetaan Konsulinsaareen. Se on muuten oikeastaan paljon isompi saari, kuin miltä se kartoissa ja ohikulkiessa näyttää..!

Taisteluhenkeä

Ei kommentteja:
2701201501 2701201502 2701201503 2701201504 2701201505

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet vauhdilla, mutta tuntuneet samalla ihan loputtoman pitkiltä. Jo tän kevätkauden ekan kouluviikon tiistaina musta tuntui siltä, kuin olisi ollut jo perjantain vuoro. Ja kun se ensimmäinen perjantai sitten viimein koitti, mä olin ihan loppu. Poikki. Kuitti. Finito. Niin täysiä päiviä mulla on ollut, niin paljon asioita mulla on pyörinyt samanaikaisesti päässä. Ja koska mä oon sellaisen oman itsensä täyspäiväisen kuormittamisen suhteen jokseenkin tottumaton, mä annoin sen kaiken melkein päästä liiaksi niskan päälle. Viime viikon alussa näin jo stressiuniakin, kuten että multa katkesi kolme yläetuhammasta, enkä siitä herätessänikään ollut heti varma, ovatko ne hampaat vielä suussa vai eivät. Ja taas perjantaihin menessä olin niin naatti, ettei meinannut jaksaa edes hymyillä.

Meillä ei siis tosiaan ollut mitään hidasta liukuvaa laskeutumista takaisin opintojen ja arjen syövereihin. Ei kai se mua oikeastaan yllättänyt, mutta empä mä siihen osannut erityisemmin valmistautuakaan. Tosin hyvä että varoitin täällä jo jokseenkin ajoissa, että mun pitää sitä priorisointia opetella, vaikka se blogipostailun takkuamista meinaisikin, koska nyt toi koulu pyörittää mua ja mun aikatauluja siinä määrin, että on vaikea ehtiä tai edes jaksaa panostaa kaikkeen, mihin haluaisi. Käytännössä mulla ei ole montaa kurssia, mutta ne ovat tehtävämääriltään laajoja ja vaativat paneutumista – ja epäoleellisena sivupointtina, kaikissa suunnitellaan saunoja. Kerron niistä varmaan joskus myöhemmin lisää, kunhan saan ensin jotain konkreettista aikaiseksi. Mutta noiden kurssien kylkeen mulla on muun muassa niitä joulukuulta lykkäämiäni tenttejä ja niihin lukemista, ja uutena lisänä meidän killan raadin toimia kokouksineen, kun kerran yhdeksi toimihenkilöistä päädyin.

2701201506
Jotkut kuvista on viime torstain Betoni-exqulta, jonka varrella muun muassa seurattiin seminaaria, jossa paljastettiin vuoden betonnirakenne 2014 -voittaja (yllä kuvassa).
2701201507 2701201508 2701201509 2701201511

Mainitsemisen arvoista, että kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Käytännössä ihan vain lainatakseni tuon yhden Rakenneopin kurssiin liittyvän kirjan, joka tuolla kuvassa keskimmäisenä seisoo, mutta päädyinpä sitten keräilemään ihan muuten vain myös joitain muita satunnaisia arkkitehtuuriin liittyviä kirjoja. Vähän sillä ajatuksella, että josko ne kiinnostaisivat, jos vaikka olisi joskus aikaa vain olla ja lukea, ehkä myös inspiroitua ja löytää uusia puolia itsestään...

Onneksi sain viime viikonloppuna kunnolla levättyä ja nukuttua pois niin univelkoja kuin stressiä, että tähän kolmanteen viikkoon pystyi lähtemään paremmalla mielellä. Koska opiskeluasenne ja motivaatio ovat tällä hetkellä tosi hyvällä mallilla, olisi kurjaa jos nekin romuttuisivat ihan vaan siksi, että hyvä fiilis litistyy kaikkien paineiden ja stressikuorman alle.

Ja vaikka tää saattaa kuulostaa pahalta, oon aika iloinen voidessani rehellisesti myöntää, että oon tällä hetkellä motivointuneempi näiden opintojen suhteen kuin mitä pitkiin aikoihin tai koskaan ennen! Siitäkin huolimatta, että mua kovasti houkuttaisi vain nukkua koko tyhmän talven yli tai nyhjätä sohvalla tuijottamassa Downton Abbeyn jaksoja (koska oon ihan koukussa siihen) ja mutustaa kaikkea helppoa hyvää, koska motivaatio ei ihan oikein ulotu vielä terveysintoiluun asti.

Saatan palailla tänne juhlamekko-ompeluprojektin tunnelmissa loppuviikosta, jos vaan tenttilukemiset antaa myöten. Mekon malli on päätetty ja kankaatkin ostettu, eli pienesti on jo päästy alkuun..!


Ja hei! Jos tätä sattuu lukemaan joku joka harkitsee arkkitehtiopintoja (tiedän että teitä aina silloin tällöin tänne eksyy), vinkkaan, että arkkitehtiopiskelijoiksi hakeville tai sitä harkitseville on vastikää avattu oma sivustonsa, arkkitehdiksi.fi, joka toiminee hyvin yhteen tuon pääsykokeisiin keskittyvän dia.fi -sivuston kanssa. :)

Kylmää tammikuista

11 kommenttia:
Tiet on pelkkää luistinrataa ja pakkanen nipistelee naaman punaiseksi. Meinaan turhautua joka kerta kun yritän kävellä ulkona paikasta A paikkaan B, ja matkanteko on pelkkää sutimista ja liukastelua. Oon jo ihan kyllästynyt talveen, vaikka se ihan nätiltä voikin näyttää. Nää kivat talvit kuvat otin viime viikon tiistaina, kun läksittiin maastoon tutustumaan paikkaan, jonne suunnitellaan yhteen kurssiin (rakennusopin perusteet) liittyvä kouluduuni.

Mutta keskitympä tässä postauksessa nyt näihin kuviin ja niiden kuvailussa käyttämään objektiiviin, enkä vielä arkikuulumisiin. Venähtää muuten liian pitkäksi tämä höpötys, ja olisi tosi kiva vaihteeksi ehtiä nukkua vähän viittä tuntia pidemmät yöunet... Huomenna olisi herätys jo seitsemältä (yäk), kun lähdetään "Betoni-exqulle" Otaniemeen.

2001201401 2001201402 2001201403 2001201404 id 2001201405 2001201406 2001201407 2001201408 2001201409 2001201410

Yksi mun opiskelukavereista vaihtoi vastikää kameravarustuksensa tähän samaan Fujifilmiin, joka mullakin on käytössä. Hänellä päätyi myös turhanpantiksi sellainen perus kittiobjektiivi, 18-55mm zoomi (kokonimeltään Fujinon XF 18-55mm F2.8-4 R LM OIS normaalizoom), joka tosin poikkeaa niistä Canonin vastaavista muun muassa paremmalla valovoimalla, ja siinä missä niitä Canonin kittejä tyrkytetään jollain kirppiksillä lähes puoli-ilmaiseksi pois, tällä on uutena hintaa reippaasti yli puoli tonnia.

Mä sain tuon objektiivin lainaksi testiin, ja nää kaikki kuvat on sillä räpsittyjä. Tosi hyvä objektiivihan se on, kyllä huomaa että on laadukkaampi kitti kuin se Canonin aikoinaan. Mutta kyllä tuo silti vaikutti jokseenkin ylihinnoitellulta, ja koska oon jo niin tottunut kuvamaan kiinteällä, zoomittomalla objektiivilla, ei sellaisella kuvaaminen tuntunut enää yhtään luontevalta. Pidin kyllä siitä laajakulmaisimmasta kuvalaajuudesta, mutta ihmekös tuo, kun laajakulmaobjektiivin hankinta on muutenkin ensimmäisenä listalla "joskus sitten kun on viimein varaa". Mutta parempi se lienee panostaa sitten kunnon laajakulmaobjektiiviin, kuin ostaa joku, josta en ole ihan varma, tulisiko sille lopulta oikeasti edes käyttöä. Tämän objektiivin zoomi ei loppujen lopuksi ole mitenkään kovin pitkä, laajakulmassa esiintyy tappiin käännettynä jonkin verran vääristymää, ja mun nykyinen objektiivi voittaa tän ylivoimaisesti valovoimassa. Sisällä hämärässä kuvaaminen ei siis tällä oikein onnistunut, mutta noista ulkona auringonlaskussa kuvattujen jäljestä tuli oikein kaunista. Ja se mikä tässä erityisesti loisti, oli älyttömän nopea ja hiljainen automaattitarkennus.

Mua kysyttiin muuten vastikää yhdelle vähän virallisemmalle kuvauskeikalle, josta oon aika täpinöissäni! Siitä intoutuneena mittasin, kuinka kaukana mun pitää oikeasti siitä kuvattavasta kohteesta seistä, että aikuinen, normaalin mittainen ihminen mahtuu kokonaisena mun omalla objektiivilla (35mm) kuvattuun vaakakuvaan. Tulos: reilun kuuden metrin päästä. Auts. Siinä ei parane olla selkä seinää vasten. Tuon zoom-objektiivin laajimmalla aukolla (18mm) vastaava tulos oli kolmisen metriä. Paljon inhimillisempi siis, ei tarvii huutaa että kuvattava kuulee kuvaajan ohjeistukset.

Kokeilin myös akkukahvaa, mutta jotenkin tuntui oudolta ottaa tuohon runkoon semmoinen niin paljon lisää kokoa tuova elementti, kun yksi suuri syy tuon nimenomaisen kameran hankkimisessa on juuri se, että se on parempi mutta ei suurempi. Eikä mulla oikeastaan akkukahvalle tällä erää käyttöä olisikaan, ja irrallisen vara-akun mukana kantaminen ei paljoa painolastia lisää.

Lihansyöjän herkku

2 kommenttia:
Niin ikään erityisesti niiden opiskelijaystävällisten hintojen myötä Lidlin vakiasiakkaaksi juuttuneena hain – ja ilokseni pääsinkin – mukaan Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjaan. Siinä oli ideana kehitellä oma resepti ja rakentaa ruoka-annos Lidlin uusien Irish Dry Aged Premium Quality Beef -merkin Irish Dry Aged Hereford -pihvien ympärille.

Kaikkien tähän testiryhmään osallistuneiden bloggaajien tekemistä resepteistä nivoutui monipuolinen valikoima kekseliäitä ja herkullisia reseptejä, jotka on koottu yhteen kampanjan sivulle. Sieltä tämä minunkin tässä postauksessa hiukan esittelemäni resepti löytyy, sieltä valikon alareunasta: naudan ulkofileepihvejä sienikastikkeessa, uunijuuresten ja raikkaan fetasalaatin kera.

lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje

Kyllähän tää aihe tämmöselle pihvi-ihmiselle passaa!

Mutta todellisuudessa, vaikka mä kuinka nauttisin siitä, kun saan syödäkseni hyvää pihviä, ei niiden ympärille tule mitenkään järin usein kokkailtua ruoka-annoksia, ainakaan omin kätösin. Satunnaiset pihvi-illalliset viikonloppuisin vanhempien luona ovat luksusta, kun pihvit kun eivät muutoin oikein sovi arkiviikon budjettiin. Liha nyt noin yleensä on muutenkin – ainakin opiskelijalle – aika kallis osa-alue kaikesta siitä ruokamäärästä, joka ostoslistalla seisoo.

Dry Aged Hereford -pihvit ovat laadukasta irlantilaista naudanlihaa, joka on pitkän kuivakypsytys-prosessin ansiosta saatu erittäin mureaksi ja maukaaksi. Mun käsityksen mukaan laadukkaalla lihalla on yleensä myös sitten hintaakin siinä määrin, että se saa yhden kotiruoka-aterian maksamaan lähes ravintolaruokailun verran, tai ainakin jotain sinnepäin. Mutta tätä pihvimerkkiä ei kyllä laadukkuudestaan huolimatta ole onneksi pilattu turhan korkealla hinnalla: tällainen kaksi pihviä sisältävä pakkaus maksaa reilut 12 euroa, eikä se mun mielestä loppujen lopuksi ole hyvistä pihveistä niin suuri hinta, etteivätkö ne voisikin joskus sopia osaksi arjen luksusta, myös tämmöselle pienibudjettiselle makutarkalle asiakkaalle. :)

lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje

Tein päälisukkeeksi uunijuureksia: perunaa, palsternakkaa ja porkkanaa. Sopisi sinne sekaan muitakin, kuten vaikka punajuurta, mutta nämä kolme ovat mun ehdottomia lemppareita, joten pitäydyin niissä.

lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje

Tässä nuo samat juurekset juuri ennen uuniin laittamista, hunaja-öljy-sitruunamehu-seoksessa pyöriteltyinä, päälle saksittuna tuoretta timjamia ja ripoteltu mausteita.

lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje

Pihvin paistamisessa vielä ihan aloittelija-amatööri kun olen, häsläsin siinä määrin, että melkein unohdin kokonaan noiden pihvien maustamisen! Ja sillähän kun on paistokypsyyden onnistumisen lisäksi lähestulkoon suurin merkitys koko ateriassa... kyllähän se maustaminen jokseenkin onnistuu myös paistamisen jälkeen, mutta suosittelen muistamaan sen jo paistovaiheessa tai sitä ennen.

lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje lidl dry aged irish striploin steak ruoka-ohje

Mun reseptini kulmakivenä toimivat siis Irish Hereford Striploin steaks eli naudan ulkofileepihvit, joiden lisäksi tein timjamilla maustettuja uunijuureksia, sienikastiketta sekä fetasalaattia. Siihen rinnalle otettiin vielä tuoretta ciapattaa ja hyvää ruokajuomaa, niin kokonaisuudesta oli todella herkullinen, vaikka itse sanonkin! Tuohon reseptiin voi kokonaisuudessaan tutustua tällä sivulla, jonne oon sen vaiheittain ja osa-alueittain selostanut!

Ja jos tykkäsitte tuosta mun reseptistä, sitä voi äänestää tähän kampanjaan liitetyn lukijakilpailun puitteissa, jossa kampanjasivun reseptivalikoimasta omaa suosikkiaan äänestämällä voi osallistua 100 euron Lidl-lahjakortin arvontaan! Sillä ostaisikin ruuat jo vaikka kuinka monelle viikolle, tai sitten jotain poikkeuksellisen hyvää ekstraa sen tavalliseen arkiruokasetin rinnalle. Toivon teille paljon arpaonnea!


Vaikka tämän reseptini mukainen safka käy myös ihan arkiruuasta, me nautittiin tuosta ateriasta Roopen kanssa silloin joululoman viimeisenä yhteisenä iltana, vuoden 2014 viimeisenä lauantaina. Tämän vimpan päälle laitetun aterian puitteissa me ainakin saatiin siitä illallisesta sellaista tavallista nakit+ranskikset -iltaa tunnelmallisempi – tai jos ei muuta niin vähintäänkin herkullisempi!

Miltä vaikuttaa, maistuisiko tällainen ateria teillekin?

Bloggaamisen koukutus

6 kommenttia:
Huomasiko kukaan pidempään mukana pysynyt lukija, että tää blogi täytti maanantaina kolme vuotta? Mä en ehtinyt sitä aiemmin tällä viikolla edes huomioida, kun koko viikko oli niin täynnä tekemistä!

Kolme vuotta, se on jo aika pitkä aika. Siihen mahtuu jo paljon kehitystä monenlaisine muutoksineenkin, se on jo yhtä pitkä ajanjakso kuin mitä vaikkapa mun yläasteaikainen karateharrastus ikinä kesti. Blogiin liittyen avaan tähän samaan saumaan suuni aiheesta, joka mulla on pyörinyt päässä jo reilun kuukauden, vaatien astetta syvempää pohdiskelua. Ja tästä tulikin lopulta aika pitkä teksti!

1801201501 1801201502
Blogin synttärimutakakku

Vaikka en itse seuraa monia blogeja (oon nirso ja laiska etsimään uutta luettavaa), oon saanut sellaisen käsityksen, että viime aikoina todella moni niin tunnetuista kuin oletettavasti myös tuntemattomammista bloggaajista on laittanut pillit pussiin tai vähintäänkin lennähtänyt tauolle, irti siitä blogin koukusta, joka niin helposti alkaa hallita koko elämää.

Keskustelupalstoilla – joita lomatylsistyksissäni vähän turhankin paljon selailin – bloggaajiksi niputetaan yleensä vain ne tunnetuimpien blogien puikoissa hääräävät ihmiset. Eli aivan kuin Suomen blogivalikoima olisi vain sen muutaman supersuositun blogin käsittävä ympyrä, jonne lasketaan uusina mukaan vain ne nopeiten sinne suosituimpien joukkoon ponnahtavat tulokkaat. Se on jotenkin tosi hassua, koska myös kuka tahansa muutamalla lukijoille tai itselleen kirjoittava on ihan yhtä paljon bloggaaja kuin se, jota seuraa monituhatpäinen lukijakunta. Harrastuksenaan bloggaavat ovat yhtä bloggaajia kuin he, jotka saavat kirjoituksistaan elantonsa.

On kuitenkin totta, että yleensä lukijat odottavat seuraamiltaan blogeilta säännöllistä julkaisutahtia – uutta sisältöä on tultava, mieluiten vaikkapa päivittäin, vähän blogin pääsääntöisistä aihealueista riippuen.

Siinä asiassa ollaankin sitten jo ihan eri viivalla, että ollakko harrastelija vai saadakko blogistaan jotain konkreettista tuottoa. Ainakin mun näkökulmasta, jos blogin kirjoittaminen on "vain harrastus", sen aseman elämän ja arjen tärkeysjärjestyksessä luulisi olevan aivan eri, kuin jos se on myös työ.

1801201503

Ei usko sen olevan kellekään yllätys, että joskus on jokseenkin vaikea sovittaa yhteen opintoja ja aktiivista blogikirjoittelua.

Mulla blogi kulkee käsi kädessä mun elämän kanssa: mä saan tästä kirjoittamisesta paljon iloa, ja blogi saa mun elämästä noin suunnilleen kaikki postausaiheensa.

Blogi ei kuitenkaan kulje käsi kädessä mun opintojen kanssa. Tänne voi kyllä repiä jonkun verran kirjoitusaiheita opinnoista, mutta itse ne opinnot eivät hyödy tästä blogista yhtään mitenkään. Eihän tää toimita edes portfolion virkaa, saati ole mitenkään hyödyksi työnhaussa! Tää on kirjaimellisesti vain harrastus, jota rakastan. Mutta pelkkää harrastusta ei saisi päästää niskan päälle suhteessa muihin asioihin.

1801201504
Se viime syksyn mittausleirillä aloitettu tussaustyö viimein valmiina.

Mä opiskelen alaa, joka vaatii luennoilla käymisen lisäksi myös paljon itsenäistä työskentelyä. Sen lisäksi käyn viikonloppuisin töissä ja oon lisännyt vapaailtoihin tanssitunteja, unohtamatta sitä että hyppään helposti mukaan monenlaisiin projekteihin, niin omiin, yliopiston kuin täysin tuntemattomienkin alullepanemiin. Postaan blogiin niin paljon kuin kerkeän, vaatien paljon niin postauksien sisällöltä kuin niiden visuaaliselta ulosannilta. Tekstitkin saatan kirjoittaa monta kertaa uusiksi ennen julkaisua, varsinkin jos kyse on tekstipainotteisesta postauksesta. Muistikirja tursuaa ideoita niin käsityöharrastelun kuin blogin osalta.

Joku on joskus ihmetellyt, miten mulla riittää vuorokaudessa tunnit tehdä sitä kaikkea mitä teen. Samaa olen ihmetellyt minäkin.

Kirjoitin viime vuonna 187 postausta – jos olisin julkaissut ne mahdollisimman tasaisesti, siinä olisi ollut postausta jo vuoden joka toiselle päivälle ja vähän yli. Paneuduin jokaiseen postaukseen, näin niihin vaivaa. Blogiin vuoden aikana käytetty yhteen laskettu työmäärä oli aivan valtava, ihan liian valtava yhdeksi harrastukseksi.

Tiedän, ettei bloggaamisesta tule mulle ammattia. En ensinnäkään usko mun blogista tulevan jotenkin äkisti niin suosittua, että se olisi mahdollistakaan, ja toiseksi se ei myöskään käytännössä oikein sovi edes mun tulevaisuudensuunnitelmiin. Mutta joskus mä silti tunnen olevani kuin joku lätkään hurahtanut teinipoika, jonka treeni-innostus meinaa talloa jalkoihinsa vakaat kouluopinnot, ja realistiset tulevaisuuskuvat harhailevat, kun NHL-unelmat huijaavat keskittymiskykyä kangastuksien tavoin, kun arki tuntuu pitkältä matkalta kuivan aavikon yli...


Eli mites ne opinnot. Mä oon vasta pikkuhiljaa alkanut löytää jonkinlaista itseluottamusta koko tän opiskelualan suhteen ylipäätänsä. En siis vielä näkemystä, mutta sentään jonkinlaista sellaista todellisempaa itsevarmuutta. Hyvin pitkälle koko opiskelu tuntui lähinnä sellaiselta tutustumiselta ja tunnustelulta: en ihan päässyt sinne ytimeen asti, oon vaan mennyt mukana, kokenut ja hiljalleen oppinut asioita.

Nyt oon viimein alkanut hahmottaa itseäni tulevana osana koko tuota ammattikuntaa ylipäätänsä, ja voin jo nähdä joitain selkeitä tavoitteita ja asioita, mitä haluan osata ja tehdä. Mä oon löytänyt itsestäni ihan uudenlaista tahtoa. Se on suuri askel kohti vakavampaa suhtautumista koko opiskeluun, ja sitä myötä myös koko tulevaan ammattiin ja tulevaisuuteen ylipäätänsä.

1801201506

Miksi se sitten on niin suuri askel, kun liikutaan kumminkin lähinnä ajatustasolla? Koska oon viimein tajunnut, miten oon jo pidemmän aikaa paennut kaikkia vaikeampia ja vähemmän houkuttelevia asioita keskittymällä siihen, minkä jo valmiiksi osaan. Blogia kirjoittaessa kun on niin tottumuksellisen helppo tuntea onnistuneensa, joten oon jumittunut nopeampaan tiehen saavuttaa se on ihana tunne, että hei, tän mä osaan!

Samaan aikaan opinnoissa menestyminen ja siinä samantapaisten onnistumisten saavuttaminen vaatisi ensin vahvan pohjan luomista, lukemista ja harjoittelua. Toisin sanoen siis kaikkea paljon työläämpää, sellaista, jossa ei vaan voi mennä siitä, missä aita on matalin. Yliopisto kun ei ole ihan sama juttu kuin lukio, jossa löysäilemälläkin raahautuu jo aika pitkälle pelkillä hyvillä peruskoulun pohjatiedoilla.

1801201507

Tää on ollut viime aikoina aikamoista tasapainottelua koulun, blogin, kodin, tanssituntien, kavereiden ja parisuhteen välillä, koska pahus vie kun en haluaisi tinkiä yhtään mistään! Mutta jos jatkan samaa rataa, on ihan varmaa että jokin mun elämän osa-alueista kärsii, ja minä siinä mukana.

Mä haluan löytää aikaa lukea ja paneutua muun muassa niihin kirjoihin, joita koulussa on suositeltu. Haluan tsempata ja kehittyä tanssisa, että voisin ehkä jopa jossain vaiheessa pyrkiä kisajoukkueeseenkin, jos raha ja aika vain riittävät. Haluan oppia pysymään tarkalleen aikataulussa koulutöiden kanssa ja blogin parissa valvomisen sijaan haluaisin nukkua öisin, että pysyisin aamuluennoilla helpommin hereillä.

Loppujen lopuksi se olen kai vain minä, jonka pitäisi oppia hellittämään. Kukaan ei käske mua näkemään blogin eteen niin paljoa vaivaa kuin olen nähnyt, mä olen itse itselleni ne kriteerit luonut. Mun pitäisi siis voida myös laskea niitä asettamiani vaatimuksia. Ja opetella vaihtamaan vaihdetta, etten olisi jatkuvasti ajattelemassa, mitä sinne blogiin seuraavaksi postaisi, etten sommittelisi suurinta osaa vapaa-ajastani blogin mukaan.

1801201508
Yhden taiteen kurssin töitä, romukollaasi ja sen pohjalta tehty maalaus.

Haluaisin osata sulkea aivoni blogilta, sillä kuvanmuokkaustakin enemmän aikaa mulla menee ajatustyöhön. Inspiraatio ja johonkin postaukseen täydellisesti sopivat lausemuodot voivat iskostua mieleen aivan yllättäen, aivan väärissä tilanteissa ja huonoon aikaan, häiriten keskittymistä ihan tajuttoman voimakkaasti. Vähän niinkuin olisi niin koukussa johonkin tv-sarjaan, että aina seuraavaa osaa odotellessa pää täyttyy kaiken maailman omista skenaarioista, ja jos vain voisi, sen sarjan katsomisen laittaisi mielellään kaiken tylsemmän tekemisen edelle.

Yritän muistuttaa itselleni, ettei elämää ei pidä sopeuttaa blogin mukaan, vaan blogin pitää sopeutua siihen muuhun elämään. Samaan aikaan postausideoita kerääntyy listaksi asti niiden tavallisten arkikuulumisten lisäksi, ja haluaisin niin kovasti toteuttaa jokaisen idean, mieluiten heti. Mutta kiireisistä viikoista loppuvat tunnit pahasti kesken, kun yhdenkin postauksen tekoon voi helposti vierähtää kokonainen neljäsosa yhdestä vuorokaudesta...

1801201509 1801201510

Olenko minä ainoa, jolla bloggaaminen koukuttaa ja aiheuttaa haasteita ajankäytön suhteen (tai on joskus tehnyt niin)? Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä, jotka luette blogeja mutta ette itse omaa blogia kirjoittele?


Ja tarkennuksena vielä, että mä en ole lopettamassa tätä blogia tai pitämässä edes mitään konkreettista taukoa – mun mielikuvissa mä horisen täällä vielä eläkeikäisenäkin, haha! Mutta koska mun pitää priorisoida blogi oikealle paikalleen tärkeysjärjestyksessä, on pakko opetella joustamaan ainakin postausmäärän ja -säännöllisyyden osalta. Kuten nyt, kun pitää lukea tiistaiseen tenttiin, vaikka mun sormet syyhyäisivät päästä kirjoittamaan vaikka ihan vaan pelkistä arkikuulumisista...

Monelle sopiva helppo lahjaidea: kaakaokori

6 kommenttia:
Yksi mun yläasteaikaisista kavereista vietti viime viikonloppuna synttäreitään. Oli jotenkin kummallista ajatella, että miten ihmeessä sekin on jo niin vanha, kun sitten samalla kumminkin tiedostaa, että joo kyllähän me ollaan oikeastaan ihan samaa vuosikertaa. :D Jotenkin mulla on edelleen pinttynyt lapsellisesti päähän, että synttärijuhlat meinaa pientä juhlaporukkaa, hauskaa leffaa, lautapelejä ja kakkua, limpparin ja leffaherkkujen kera... Kuten silloin yläasteella ja kiltteinä ala-ikäisinä, haha.

lahjakori-kaakaokori-helppo-lahjaidea lahjakori-kaakaokori-helppo-lahjaidea lahjakori-kaakaokori-helppo-lahjaidea lahjakori-kaakaokori-helppo-lahjaidea

Koottiin mun parhaan kaverin Onan kanssa yhteinen lahja niin, että keräättin kori täyteen erilaisia tarvikkeita, joiden avulla synttärisankari voi pyöräyttää itselleen maukkaat "aikuisen naisen kaakaot". En muista mistä tää idea oikein lähti, mutta lopputuloksesta tuli tosi hauska ja sopiinee sisällöltään lahjan saaneen henkilön enemmän tai vähemmän rauhallisiin talvi-iltoihin.

Käytännössähän sinne koriin olisi voinut laittaa ihan mitä tahansa, mutta me haluttiin tällä kertaa pysyä ihan yhdessä tietyssä teemassa, ettei koko homma olisi eskaloitunut yli korin reunojen.

Me kerättiin lahjakoriin mm. 

  • kaakaojauhetta
  • suklaamuruja 
  • kermavaahtoa
  • pieniä vaahtokarkkeja
  • maitotölkki (Hyla-maitoa, koska se taitaa säilyä avaamattomana myös huoneenlämmössä)
  • Baileys-likööriä
  • lämmin huopa
  • iso Arabian muki


Koska monien tuotteiden omat pussit ja purkit ovat auttamattoman rumia, laitettiin esim. kaakaojauhot valmiiksi sellaisessa erillisessä läpinäkyvässä (pakaste)muovipussissa tuommoiseen Tigeista löytämääni purkkiin, jossa oli kiva kurkistusaukko.

Niin ikään kaikkein suloisimpana ainesosana toimivat nuo pienet värikkäät vaahtokarkit, jotka laitoin tuollaiseen söpöön kangaskantiseen lasipurkkiin.

Tuo vaahtokarkkien  kangaskantinen lasipurkki mainittu oli muuten semmoinen hyvin helppo diy-pyöräytys:

  1. Tarvitaan palanen nättiä kangasta sekä tyhjä lasipurkki (esim. tuossa oli joskus muinoin Dolmio-spaghettikastiketta), jonka etiketti on otettu siististi pois. 
  2. Se kangaspala liimataan ihan perus Erikeeperillä kiinni sen lasipurkin kanteen, jonka jälkeen se kansi laitetaan ihan normaalisti kiinni siihen siihen purkkiinsa. 
  3. Kannen yli pyöräytetään ohut kuminauha niin, että nauha menee kankaan päältä painaen sen ryppyyn, siten kuin noista kuvista huomaa. 
  4. Kankaan annetaan kuivua, ja kuminauhankin jätin oikeastaan niille sijoilleen, "sinetöiden" purkin vielä lahjanarulla. 


Mitään käytännön hyötylisää tämä kangas tuskin tuo, mutta näyttää meidän mielestä tosi kivalta ja on lahjana paljon nätimpi kuin pelkkä pakkauspussi!

Lopuksi päällystettiin vielä koko komeus vähän samaan tapaan kuin ne kaupoissa jouluisin myytävät lahjakorit konsanaan, eli läpinäkyvällä sellofaanilla.

#Löhölahna

6 kommenttia:
1401201502
1401201503

Miten pukeudutaan silloin, kun setti ei ole sitä sievää asuluokkaa, jolla julkisesti edustetaan? Mä hengasin juuri monen viikon lomasta valtaosan samoissa mukavissa rynttyissä, ja oikeastaan piti postata niistä jo viime viikon puolella, mutten löytänyt sille aikaa. Tääkin viikko on tuntunut jo ihan älyttömän pitkältä, vaikka nyt on vasta keskiviikko... No, kuulumisista lisää myöhemmin.

Toisaalta, kyllähän tää osuu menneiden lomapäivien lisäksi myös viikonloppuihin ja iltoihin (kuten tänään), tää mun sohvalla lahnaamiseen suunnattujen löhöasujen ehdoton kingikombo: Coca Cola -lökärit, tommonen Cubuksen ohut rento pitkähihainen, villasukat ja yleensä myös pörröinen superlämmin fleecetakki. Tai sitten vaikka sohvapeitto.

Sen sijaan kotilöhöasun vakiovarustukseen ei kuulu rintsikat, eikä aina meikkikään, ja tommonen sutturanuttura onnistuu vain niinä päivinä, kun ei mene ulos tai valokuvaa omaa naamaansa. Se on niinku mikäkin luonnon sanelema laki, että niissä onnistuu vain silloin, kun ei yritä. Ja sitten pakkanen tekee hiuksista übersähköiset, kosteus lätistää ne myöten kalloa, kaulaliina pyöräyttää kammottavia niskatakkuja... ja niin edelleen.