SLIDER

Järki vs. tunteet, eli kaupungin vetovoimasta ja valinnanvaikeudesta



Ei varmaan oo jäänyt täälläkään ihan pimentoon, että mulla on koko syksyn ollut kova hinku päästä muuttamaan täältä Hervannasta lähemmäs keskustaa. Vielä suurempi tahtotila kohdistuu siihen muuttamiseen itseensä, mutta joku siinä keskustassa, vanhoissa rakennuksissa ja kaupunkimiljöössä on vetänyt mua erityisen paljon puoleen. Oon mä siitä haaveillut aiemminkin, mutta jotenkin se nyt tänä syksynä oikein tiivistyi, kun tuota muuttoa ollaan muutoinkin suunniteltu.

Itse muuttaminen on ollut mut ja Roopen yhteinen agenda. Vaikka tää 38m² yksiö/kaksio on ihan kompakti, nää nykyiset neliöt kun eivät riitä meidän tarpeisiin erityisesti avokeittiö+olohuoneen ahtaudesta johtuen, ja keskustaa lähempi oleva sijainti olisi mieluisampi. Mutta se Tampereen ydinkeskustaa kohti pyrkivä fiilis on ollut vähän enemmän lähtöisin musta. Sellainen olisi meille kummallekin uutta, kun ollaan kummatkin sen saman espoolaisen lähiökaupunginosan kasvatteja.



Ollaan aktiivisesti tutkailtu tarjontaa koko syksy, mutta potentiaalisia vaihtoehtoja ei ole ollut monia. Yksi haaste on auto, jolle ei kaikkialta keskustasta vaan mitenkään löydy paikkaa, ei ainakaan sopivalla hinnalla. Mutta suurempi syy meidän tiukkaan linjaan on kuitenkin se, että meillä on ollut kokoajan taka-alalla odottamassa yksi hyvä kämppävaihtoehto, joka on odotuttanut itseään remontin vuoksi. Ollaan verrattu kaikkia vastaan tulleita asuntoja siihen, ja se on antanut meille mahdollisuuden olla hyvin nirsoja: kaikki 1950-1990-luvun kämpät on siivilöity aika suoraan pois.

Sen sijaan vanhemmat rakennukset ovat asia erikseen – niissä on sellaista eri tavalla miellyttävää estetiikkaa ja tunnelmaa, joka todella vetää puoleensa. Tai ainakin mua. Niitä tulee aika harvoin vuokrakämppävalikoimissa vastaan, varsinkaan kaikilla välttämättömillä mukavuuksilla (kuten pysäköintimahdollisuus ja pesukoneliitännät), puhumattakaan pienituloisille opiskelijoille sopivasta vuokrasta. Montaa ei olla käyty katsomassa – se on niin ikävää, kun jonkin voi vetää ihan tosissaan puoleensa, mutta lopulta niille tunteilleen pitää kumminkin sanoa ei.



Tää koettiin viimeksi viime viikolla, kun oltiin pitkästä aikaa bongattu yksi lupaavalta vaikuttava asunto. Se oli semmonen ihan "elinkelpoisen kokoinen" kaksio, 1930-luvun kivirakenteisessa kerrostalossa hyvin keskustassa, hyvällä sijainnilla. Siellä oli ihanat vanhanaikaiset ikkunat ikkunalautoineen, korkea katto ja silti modernin kutsuva keittiö. Ja vaikka ulos astuessa huomasi olevansa suoraan keskustan hulinassa, sisäpihalta olisi löytynyt jopa vapaa autopaikka!

Sen sijaan tämä toinen asunto, johon kaikkia muita vaihtoehtoja ollaan verrattu, on kolmio 1950-60-luvun kerrostalossa reilun kilometrin kauempana tuosta edellä mainitusta keskustakämpässä. Ei siis ihan keskustan hulinassa, mutta kävelymatkan päässä. Siellä on paljon enemmän tilaa kuin nykyisessä asunnossa, ja yli kymmenen neliötä enemmän kuin tuossa toisessa kämppävaihtoehdossa. Lattiat ja keittiö uusitaan juuri meneillään olevassa remontissa, ja jokaisessa huoneessa ikkunat.

Tosiaan. Niistä keittiön ja olohuoneen ihanista ikkunoista huolimatta sen keskustakämpän makuuhuone olisi ollut sellainen ikkunaton "koppi". Se on vähän ongelma, jos ajattelee asunnon tuuletusta ja vaikkapa kesän helteitä, vaikka se näin talvisäillä aika kaukaiselta tuntuukin. Ilmanlaatu on loppujen lopuksi todella iso osa asunnon mukavuudesta, vaikkei sitä heti ensimmäiseksi tulekaan ajatelleeksi. Vähemmillä neliöillä ja ilman kolmatta huonetta oltaisiin kyllä osattu elää, mutta kun vuokrakin oli vielä reilusti matalampi, järkipuolen argumenttit alkoivat painaa vaa'ankielenä selvästi enemmän tämän kolmiokämpän puoleen.



Meidän pohdinta kesti lähes 12 tuntia senkin jälkeen, kun kaikki plussat ja miinukset oli listattu. Se sen asian pyörittely tuntui ihan fyysisesti pahalta, ja kummallakin alkoi jo olla huono olo siitä jahkailusta. Kaikkea ei voi saada. Se tiedetään ja ollaan hyväksytty, kun tästäkin kämpästä muuttaessa ollaan valmiita luopumaan omasta saunasta ja lasitetusta parvekkeesta. Mutta tässä tapauksessa oli vähän niin, että järkisyyt vetivät enemmän toiseen suuntaan ja tunnepuolen haluaminen toiseen. Kummastakaan ei olisi halunnut luopua.

Lopulta Roopen vaaka kallistui fifty-sixty enemmän kolmiokämpän kannalle, ja vaikka se ei ollut vastaus, jonka olisin toivonut kuulevani, tiesin, että se oli kumminkin se parempi ratkaisu. Onneksi toisella meistä oli rohkeutta sanoa se totuus ääneen. Kun sen päätöksen viimein teki, se kirpaisi, harmitti ja itketti – koska oli se sitten pinnallista tai ei, mä olin tosi ihastunut niihin sen keskustakämpän ulkoisiin spekseihin ja sijaintiin, vaikka tiedostinkin heikkoudet.

id

Mutta kun se valinta saatiin tehtyä ja siitä luopumisen tuskasta pääsi yli, huomasi lopulta kiven pyörähtäneen pois sydämeltä. Ja paria päivää myöhemmin mielessä pyöri lähinnä tuleva muutto ja uuteen kämppään sovellettavissa olevat sisustusideat. Enää ei jakseta katsoa muita asuntoja, vaan odotetaan sen rempan valmistumista. On mahdollista, että haaveillaan keskustakämpästä vielä tämänkin jälkeen – mulla ainakin on tunne, että se olisi mielenkiintoista kokea. Asuntoja tulee, asuntoja menee, tärkeintä on että ollaan onnellisia siellä missä asutaan.

Se oli sellanen stoori se. Muuttoon on vielä ainakin pari kuukautta, sen verran pitäis vielä malttaa mielensä... Suurin päänvaiva onkin nyt lähinnä se, mitä me oikein keksitään sinne kolmanteen huoneeseen – valtaako meistä jompikumpi sen (esim. mun ompelu-&askarteluvaltakunta tai Roopen opiskelu-&peliluola), vai osattaisiinko me jakaa se jotenkin hyödyllisesti. :D

(Kiitos Tiinalle näistä extempore otetuista kuvista!)

8 kommenttia

  1. Vierashuone rakkaille ystäville ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietty, mutta voi olettaa että se olis sitä kumminkin aika harvoin, niin mitä se sitten olis muun osan ajasta? Kun ei oo lastenhuoneellekaan tarvetta vielä vuosiin. :D

      Poista
  2. Me asuttiin keskustassa 8 vuotta ja seuraava kämppä oli Pispalassa. Se 3,5km keskustasta tuntui jo ihan periferialta, viihdyin todella hyvin Armonkalliolla (joo, nyt tunnelin myötä olisi kyllä aika eri paikka..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä on varmasti eroa, vaikka Pispala onkin tosi tunnelmallinen vanhoine rakennuksineen. :) Armonkallion läheisyydessä on myös tosi paljon kauniita rakennuksia. Mä bongasin aikaisemmin syksyllä sieltä yhen aiiivan ihanan kämpän, siis tosi tunnelmallinen 29-luvun asunto vanhoine lankkulattioineen ja kaakeliuuneineen, mutta siinä oli loppujen lopuksi liian kova vuokra, ja koska kylppäri oli pieni, ei olis ollut mahdollisuutta olla sekä pesukonetta että astianpesukonetta. :s Jouduttiin sitten hylkäämään se vaihtoehto, vaikka se veti mua puoleensa enemmän kuin mikään muu kämppä tähän mennessä on vetänyt. :'(

      Poista
  3. Vitsi mulla oli samanlaisia tuntemuksia noin kuukausi sitten, myöskin tosi samanlainen tilanne! Katseltiin poikaystävän kanssa kiireellä asuntoja, ja oikeasti pelotti kun aloimme kallistua aina vaan kalliimpiim kämppäehdokkaisiin. Opiskelijana ei kiinnostaisi maksaa Turussa 700 euroa vuokraa koska täällä hinnat eivät ole vielä niiin pilvissä, mutta päädyimme mekin lopulta KOLMIOON. :D Se oli itselle tosi vaikeaa sulattaa, että miksi hitossa tällaiseen kun minulle riittäisi kaksio vallan mainiosti. Ylimääräinen huone toimii tosiaan äijän "peliluolana" ja säilytystilana, täällä on kaappeja ihanan paljon.

    Vierashuone toimii varmasti niille, joilla oikeasti käy koko ajan porukkaa. Joskus kun asuin ensimmäisen kerran kolmiossa ja ylimääräiseen huoneeseen laitettiin vanha sänkyni, ystäväni sanoi että "niin suomalaista". Ja totta puhuen ihan perseestä! Jos yöpyjä tarkoittaa yhtä humalaista kaveria vuodessa, niin siinä ei ole mitään järkeä. Eikä se näytä hyvältä. Sinuna ottaisin ilon irti siitä askarteluhuoneena. Itse suunnittelin tänne sellaista vaaterekkiä, mutta ei kyllä ole tarvetta kun kaappitilaa on hirveästi. :D Tarkoituksena silti jakaa huonetta molempien tarpeisiin, ja onhan tässä aikaa muovata huoneesta sopivanlainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Joo mäkään en tosiaan aatellu että tosta tulis pelkästään vierashuone, mutten toisaalta haluu että Roope vallottais sen kokonaan itelleen. :D Toki jos se tarvii oman työhuoneen koulun vuoks niin sit pitää kattoo mikä on sopivinta, mutta pelkkään peliluolaan en suostu. :') Mullaki kävi vaaterekki mielessä, mut on kyllä tosi vaikee suunnitella tälleen etukäteen et mitä sitten oikein sopis!

      Poista
  4. Me asutaan avokin kanssa 64 neliön kolmiossa, ei saunaa mutta parveke löytyy :) Pienempi makuuhuone otettiin nukkumakäyttöön, isompi huone harrastuksille/työhuoneeksi - sinne siis mun kameravarusteet + pöytäkone ja avokik musiikintekovälineet, plus vuodesohva vieraita varten. Pelikeskus levähti sitten olohuoneen puolelle, meillä niin harvoin tv:tä muuhun käytetään kun pelaamiseen tai leffojen katsomiseen :D ihmeteltiin mekin aluksi että mitä ihmettä kaikella tilalla tekee, mutta hyvin on jokaiselle neliölle ja kaappihyllylle löytynyt käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä! :D Joo kyllähän se tila aina täyttyy, toi 56 neliöö tulee meilläki varmaan ens alkuun tuntumaan paljolta mutta sitten kun siihen tottuu ja huonekalut lisääntyy niin kummasti se koti vaan kutistuu. :D

      Poista

© Helmihytti • Theme by Maira G.