SLIDER

Kotikutoinen makeover

28. lokakuuta 2015

Vietettiin pari viikkoa sitten "syyslomalla" hauska ilta Onan kanssa semmosen kotikutoisen muodonmuutossession merkeissä. Tehtiin tää vähän samaan tyyliin kuin millainen se L'Oréal Parisin -versio oikein oli (kirjoitin siitä aiemmin täällä), jossa Ona oli mun seurana tsiigaamassa. Mä sain siitä päähäni, että semmosen makeoverinhan vois järjestää ihan hyvin itsekin, vaikkei kummatkaan mitään meikkaustaitajia olekaan (ennemmin päinvastoin). Itseasiassa mä en kai ikinä oo meikannut ketään muuta ihmistä kuin itteäni, joten olipahan uus kokemus sekin. :D

Mä mietin ensin, että viittinkö kirjottaa tästä omaa postaukstaan, kun kyse "ei edes oo mun naamasta eikä mulla oo kumminkaan mitään ammattitaitoa eikä kuvamateriaaliakaan oo hirveesti", mutta päätin että miksipä ei, kun lopputuloskin oli niin nätti, että tuntuis haaskaukselta olla julkaisematta näitä kuvia. Ja sen lisäksi tää "kotikutoinen makeover" on ylipäätänsä semmonen mukavan arkirealistinen hemmotteluhetki, jonka kuka vaan vois vaikka just parhaalle kaverilleen järkätä!

id hiusten värjäys kotona muodonmuutos

Siinä missä mun hiuksille ei siinä "muodonmuutoksessa" tehty oikein yhtään mitään, Ona oli erityisesti hiustenvärjäyksen tarpeessa. Ollaan ihan yö ja päivä mitä tulee hiusten värjäilyyn: mä oon yliharkitsevainen ja Ona tosi impulsiivinen päätöksissään. Mä oon kokeillut joitain harvoja punertavia tai punertavanruskeita sävyjä, Ona on heitellyt tosta noin vaan blondista mustaan ja sit taas kohta toistepäin. Nyt oli vaihtelun vuoksi tavoitteena koittaa päästä lähemmäksi sitä ihan oikeeta omaa väriä, tai vähintäänkin saada kadotettua tuon kuontalon kirjavuutta.

Onan hiuksissa oli pohjalla joku aikaisempi ruskea väri, siihen päälle laitettuja vaaleita raitoja, plus oman sävyn juurikasvu, joka tossa before -kuvissa näyttää korostuneen lähes mustaksi, vaikka oikeesti kyse on oikeasti korkeintaan keskiruskeasta. Että oltais vältetty jo joskus aiemmin koettuja vihreän ja violetin sävyjä, kysyttiin kampaajalta vähän neuvoja, millä sävyllä kannattaisi aloittaa se luonnollisempaan ruskeaan tasoittaminen. Ja sen verran niistä neuvoista jäi mieleen, että tiedettiin olla värjäämättä suoraan liian tummalla, ja että pysyttiin lämpimissä sävyissä, ettei se väri vetäisi taas vaihteeksi vihreään.

hiusten värjäys kotona muodonmuutos

Päätettiin sekoittaa kahta lämmintä ruskeaa, vaaleaa ja suklaanruskeaa, ja lopputulos oli tosi siisti! Toki noi aiemmin vaalennetut kohdat pyrkivät ennemmin tai myöhemmin puskemaan läpi, mutta aika hyvin saatiin ainakin tällä erää epätasaisuudet häivytettyä.

Hiustenvärjäilyn jälkeen mä tein Onalle meikin, vaikkei oltukaan lähdössä minnekään. Tein hiusten luonnosen sävyn tyyliin luonnollisen meikinkin, niin että silmiin laitoin ruskeat rajaukset ja kevyesti luomiväriä ruskean sävyissä, ja huuliin . Ona on ihan samanlainen tai ehkä vielä muakin vaaleampi kalkkinaama, joten oli mielenkiintoista nähdä, miten kasvoisin saa tuotua ilmettä ja väriä laittamalla sen peruspohjan lisäksi kevyesti aurinkopuuteria ja poskipunaa... Joo nää on näitä meikkaus-amatöörien mind-blown -tyyppisiä havaintoja. :D

hiusten värjäys kotona muodonmuutos hiusten värjäys kotona muodonmuutos

Heh, te ette ehkä voi sanoa mitään, kun ette tiiä millanen Ona yleensä on kameran edessä, mutta mä olisin voinu pomppia riemusta semmosella töminällä että naapurit olis tullu valittamaan, kun sain kerrankin ikuistettua noin vapautuneita hymyjä! Tais tykätä lopputuloksesta. ❤ Mutta voi että sitä ketutusta, kun oli tossa vaiheessa jo niin ilta, ja edessä siinsi kohta jo kasvojen pesu ja nukkumaanmeno, haha! Paranee kyllä ens kerralla valita tämmösen iltaman ajankohdaksi joku muu kuin maanantai-ilta.

Onneksi muuten hommasin mun kameraan kunnollisen salaman, että pystyy juhlakuvauksen lisäksi saamaan buustia tämmöseen perus luonnonvalottomaan sisätilakuvaukseen. Toi aurinko kun katoaa tähän vuodenaikaan jo ihan ennen aikojaan pimentoon jos sitä ylipäätänsä koko päivänä edes näkee, niin vaikkei salamavaloa luonnonvaloa päihitä, niin helpottaa kumminkin paljon!


(Hiusvärit on saatu L'Oréal Parisilta tähän postaukseen liittyneestä arvonnasta voittamani tuotepakettipalkinnon merkeissä.)

Betoni valuu ja lehdet tippuu

25. lokakuuta 2015



Nyt kun viimein iskivät nuo sateet, katoavat lehdetkin puista nopeampaa kuin voisi kuvitella. Sääli, että syksyn väriloistoa kestää vain niin pienen hetken. Harmaat sadesäät taas aiheuttavat ainakin mulle sen, ettei oikein huvita tehdä yhtään mitään. Aamuisin on ihan hirveän vaikea nousta sängystä, eikä ulos tahdo lähteä kuin vain jos on ihan pakko. Tässäkin just arvon, että viitsinkö hiipparoida tonne ulos pimeyteen käymään lähikaupassa ostamassa kalakeittoon perunoita, vai jäisinkö tähän sohvaan lahoamaan loppuillaksi.

Nappasin tossa viimein flunssankin! Johan sitä olikin lähes koko tää syksy odoteltu, millon se iskee. Ympärillä about kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän kipeinä, mä onnistuin sinnittelemään tänne asti. Toivottavasti tää tauti päästäisi vähällä, ei millään jaksaisi kaikkien kiireiden lisäksi olla vielä kipeenäkin!



Käytiin Parman tehtaalla tekemässä meidän Rakennusopin kurssin pienryhmien suunnittelmiin muotteihin betonivalu. Ehkä kirjottelen tästä lisää jos se laatta lopulta sitten näyttää sen arvoiselta, haha! Tein Instagramiin tosta prosessista nopean videon, mutta lopputulos vaatii vielä vähän viimeistelyä!



Tää kuva on viikon takaa, kun osallistuin yhtiin Indiedaysin & Bayer:in mainoskuvauksiin, jossa sitten esitin nuorta raskaana olevaa äitiä (jonka ikää korostettiin tolla "suoraan yo-juhlista synnyttämään" -lookilla), eli istuin pyörätuolissa ja halailin koripalloa... :D Sharon teki mulle tosi kivan meikin, harmi kun en tullut otettua siitä kunnollista kuvaa.



Mulle iski maanantaina kotiin tullessa joku semmonen tosi voimakas "hei me oikeesti ollaan avopari" -ilopirskahdus, kun huomasin postilaatikosta pudonneen kummallekin omat lehdet. ❤



Tänä viikonloppuna on nukuttu niin pitkiä yöunia, että melkeen jo selässäkin tuntuu toi sängyssä makaaminen. Tää oli pitkästä aikaa semmonen viikonloppu, kun ollaan kummatkin Roopen kaa oltu vaan Tampereella! Uskomattoman rentouttavaa. Mun pitää monina viikonloppuina sahata Espooseen töihin, ja tää tän syksyinen arki on muutenkin ollut sen verran kiireistä ja puuduttavaa, että ei edes muistanut, miten tämmöset yhteiset vapaapäivät oikeesti virkistävätkään. Nää hetket, kun ei tarvii kokoajan olla menossa jonnekin tai valmistautumassa johonkin (vaikka tekemistä olisikin), ovat joskus tosi tarpeen. Mä en edes tiedä, mille me eilen oikein naurettiin, mutta naurettiin ihan kamalasti, ja se oli vaan tosi ihanaa.

Hitaat viikonloput tasapainottaisivat hyvin kaikkia niitä nopeita arkiaamuja, kun nukkuu ihan viimeseen minuuttiin asti ja suoriutuu rutiineista aina toinen toistaa nopeemmalla ennätysajalla. Tänään herättiin hitaasti katsomaan Simpsoneiden sunnuntaimaratoonia ja tehtiin brunssiksi smoothieta ja tomaatti-mozzarella-pesto -täytteisiä vohveleita, jollasia olin jossain kahvilassa (tais olla torikahvila Kahveli?) maistanut. Oli tosi hyvää, vaikka niiden tekeminen aikansa veikin!

Nyt mä voisin käydä ostamassa niitä perunoita, pyöräyttää kalakeiton, ympäröidä itteni tyynyillä ja hyvällä fiiliksellä ja hypätä viimein noiden kouluhommien kimppuun. Voisin ruoskia itseäni tän viikon aikana hallinneesta aloittamisenvaikeudesta ja lietsoa itseäni stressiin, mutta parempi vaan tehdä parhaansa sillä temmolla millä ne hommat vaan saa tehtyä. Kun tärkeintä on, että ne saisi tehtyä.

Mukavaa talviaikaan siirtymispäivää teillekin!


ps. Tänään on muuten vika päivä (tai siis ilta) äänestää tuolla Indiedays Blog Awardseissa, jos niin haluaa vielä tehdä! Näin tuntemattomalla blogilla ei realistisesti ajatellen ole tsäänssejä kärkisijoille, kun samassa sarjassa painii hurjan monia tunnetumpia ja suositumpia blogeja, mutta sillä ei ole mitään väliä sen suhteen, kuinka kiitollinen mä oon jokaisesta äänestä, jonka tää pieni blogini teiltä saa! ❤

Irvikissan leveä hymy

23. lokakuuta 2015

Keskiviikkona juhlittiin jälleen Savajaisia, niitä perinteisiä arkkarifuksien järjestämiä naamiaisbileitä – viime vuoden Savajaistunnelmia löytyy täältä ja mun omalta fuksivuodelta täältä. Tällä kertaa teema oli Alice in Tomorrowland, ja vaikka mä olin siellä lähinnä kuvaajan pestissä, aattelin kumminkin pukeutua, edes jotenkin yksinkertaisesti.

Lopputulos oli kumminkin simppelistä ideasta huolimatta jopa aika näyttävä, kaikessa karmivuudessaan, ainakin mitä muiden ihmisten kommentteja oli uskominen. :D Mun inspiraation lähde oli se Liisa ihmeemaassa -leffan Irvikissa, tai oikeastaan nimenomaan se sen leveä hammashymy, joka näkyy vaikka muutoin olisi pimeää.

irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume

Käytin jotain mun viime vuonna ostamia kasvomaaleja, joista se valkoinen väri olisi oikeastaan hohtanut sinertävänä, jos bilepaikassa olisi ollut UV-valoja. :D Etuhiuksiin ja "korviin" laitoin sinistä "hiuspuuteria", jonka senkin olin ostanut jo viime vuonna tyyliin Seppälästä. Ei kyllä meinannut pysyä päässä, mutta toi sentään edes vähän jotain jännää sävyä!

Kissankorvat tein omista hiuksista niin, että otin talteen edestä keskeltä osan hiuksista, ja tein lopuista letit, joiden sisään letitin samalla rautalankaa. Taittelin ja kiinnitin leteistä korvat, ja käänsin ylimääräiset osat leteistä päät niskan taa ja kiinnitin ne pinneillä ja ihan älyttömällä määrällä lakkaa. Sitten vedin ne ulos leteistä jääneet hiukset korvien sisältä ja välistä takapuolelle, kiinnitin niskaan ponnarilla, ja koska tota pituutta oli vähän turhan paljon, vedin ne vielä tuostakin ylitse jääneet latvat takaisin eteen "etuhiuksiksi". Oli kyllä aikamoinen väkerrys, kun mulla ei ollut tohon mitään valmista mallia, vaan aloin vaan yheltä istumalta soveltamaan!

irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume

Asukokonaisuuteen kuului myös häntä, jonka tein vanhojen mustien legginsien toisesta lahkeesta. Ompelin sen lahkeen leveämmän pään kaarevasti umpeen, täytin kevyillä pehmeillä kankailla ja tungin sisään vähän semmosta vahvempaa rautalankaa, että häntään sai taivuteltua vähän muotoa, niin ettei se näyttänyt vaan joltain jalkojen välistä roikkuvalta mustalta pökäleeltä. :D Kiinnitin sen hakaneuloilla hameeseen.

Ton asukokonaisuuden olisi täydentänyt muiden mustien vaatekappaleiden lisäksi vielä musta poolopaita, mutta en omistanut semmosta eikä tohon hätään kerennyt ostaa, joten mentiin sitten ihan vaan noin! En halunnut tunkea sitä naamaväriä kaulaan sotkemaan, kun kumminkin kuljin kamera kaulassa koko illan.

irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume id irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume irvikissa chishire cat alice in wonderland halloween costume

Vähän havainnollistavia kuvia tosta mun hurmaavan leveestä hymystä, viimeisissä kuvissa vähän enemmän photarilla korostaen. Mitä tykkäätte, tuunko teiän uniin ens yönä? :D Noissa kuvissa näkyikin myös Patakuningas-Aapo.


Ens viikon lauantaina olisi tän syksyiset Indiedaysin bloggaajapippalot (jonka blogiawardseissa ehtii vielä äänestää, jos tykkää!), jonne pitäisi sinnekin keksiä joku pähee Halloween-teemainen asu! Haluisin panostaa ihan kybällä, mutta oon niin kiireinen, ettei pysty ottamaan kaiken päälle vielä jotain asuompeluprojektia... pahus vie. Ainakin yksi idea mulla olisi, mutta siihen tarttisin maskeeraajaks jonkun, joka jopa osais jotain! Toi irvikissairvistys venytti nimittäin nää mun maskeeraustaidot äärirajoilleen, eikä ton taidokkaampaan oikein ihan itsekseni pysty. Jos tiiätte pääkaupunkiseudulta jonkun hyvän maskeeraajan tai harrastajan, joka olis innostunut maskeeraamisesta, vinkatkaa! :)

Mä palailen varmaan vielä tässä viikonloppua muiden kuulumisten merkeissä, siihen asti mukavaa perjantaita kaikille!

Jugendin lumoissa

16. lokakuuta 2015

id
Mekko - DefShop (*saatu) / Kengät - Skopunkten / Käsilaukku - Dahlia


Vaikkei sitä enää uskoisi, kolme viikkoa sitten tarkeni vielä ihan hyvin mekossa! Varsinkin jos seisoi tuulelta suojassa, kuten näitä kuvia otettaessa. Mun oli tarkoitus tälläytyä tähän kokonaisuuteen meidän Arkkitehtiopiskelijapäivien sitseille, mutta koska päädyinkin sinne kuvaajan rooliin, mekon debyytti on jäänyt vasta näihin kuviin, jotka kuvailtiin Onan kanssa Kallion kiehtovassa miljöössä sillon sen "muodonmuutossession" jälkeen. Sääli sinänsä, mutta tuleehan noita juhlatilaisuuksia.

Nää maisemat kuvaavat kyllä hyvin mun hinkua päästä muuttamaan kaupunkikeskustaan. Vaikken oo koskaan asunut keskustassa, mä tunnen jotain selittämätöntä kaipuuta sinne, ja oon lopen kyllästynyt Hervantaan. Oon muutenkin asunut koko ikäni rauhallisilla asuinalueilla, lähiöissä, joista on ollut ainakin parinkymmenen minuutin ajomatka keskustaan. Asuinalueina ne ovat toki mukavia, mutta jotenkin nyt tuntuisi sopivalta väliltä asua oikeasti kaupungin vilinässä, tai ainakin korkeintaan kivenheiton päässä siitä. Se jyllää mulla päässä harvase päivä, ja selaan netin vuokrailmoituksia läpi lähes joka ilta. Mutta toisaalta nykyinen kämppä sallii nirsouden: se on sen verran hyvä ja kahdellekin hengelle ihan siedettävän kokoinen, ettei ole mikään liian kiire muuttaa pois.

Tuo Ihantola, jonka portailla näitä kuvia kuvailtiin, oli aika hyvä esimerkki sen tapaisista rakennuksista, joihin oon tällä hetkellä ihan heikkona. Siis voi kumpa meillekin löytyisi sopiva koti jostain tuontapaisesta sata vuotta vanhasta, tunnelmallisesta jugend-kaunottaresta... Joo, jäänee todennäköisesti vain haaveeksi, mutta mikäpä estäisi haaveilemasta. Ja jos nyt vähän vielä jatkaisin "voi kumpa" -linjaa, niin voi kumpa mulla olisi jo laajakulmaobjektiivi, niin olisi noihinkin kuviin saanut mahtumaan enemmän ympäristöä mukaan! Siis ilman että kuvaajan tarvitsisi koikkelehtia keskellä ajoväylää (kiitos Ona avusta ja näistä kuvista!). :D

Oon viettänyt tän syysloman (=tentittömän tenttiviikon) pääkaupunkiseudulla, kotikokotona majaillen ja töissä käyden. Kello seitsemän aamuherätyksiä ja kahdeksan tunnin työpäiviä. Se siitä rentoutumisesta! :DToisaalta itse duuni on aika semmosta aivoja rentouttavaa, ainakin jos vertaa kouluhommiin, mutta luulin väärin, kun kuvittelin käyttäväni illat mukavasti omia juttujani tehden ja ehkä jotain paikallaan junnaavia koulutehtäviä edistäen... Hah. Vaikka työpäivä menisi muuten kuinka pirteästi tahansa, kotiin saapuessa iskee ihan totaaliuupumus, joka saa mut koomailemaan joutilaana koko loppuillan. Huomenna pitäisi kyllä jaksaa raahautua töiden jälkeen piipahtamaan I love me -messuille, eli parempi varmaan suunnata nyt äkkiä nukkumaan, postauksen oikoluvun ja ikuisuushiomisen sijaan. Miten teillä on syysloma tai tää kulunut viikko ylipäätänsä sujunut?

Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!


(*Saatu blogiyhteystyön kautta)

Raikkaan syksyiset omenaruusut

11. lokakuuta 2015

Kun mä tulin toissapäivänä Espooseen, sain kuulla, että meillä olisi nyt sunnuntaina yhden sukulaistytön rippijuhlat. Äiti oli lupautunut leipomaan sinne jotain herkkuja, ja mä sain päähäni, että voisin vaikka osallistua siihen jotenkin – viime leipomisista kun kyllä ehtinyt kulua jo pitkä aika. Olin just sattumalta tällä viikolla nähnyt Facebookissa ohimennen jonkun videonpätkän, jossa tehtiin näppärästi omenasta ja lehtitaikinasta kauniita ruusuja. Se oli mulla heti päällimmäisenä mielessä vaihtoehtoja pohdittaessa, ja tuumasin, että syksyiset rippijuhlat taitavat olla ihan täydellinen tilaisuus omenaruusuleivoksille!

id omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton

Halusin pelata varman päälle, ja kokeilin näiden leipomista jo lauantai-iltana pienemmän satsin verran, kun kyseessä ei kumminkaan oo mikään hirveän aikaavievä leivonnainen. Käytin ohjeena Kinuskikissan voitaikina-omenaruusujen ohjetta, mutta niiden ruusujen maku oli meidän perheen maistajaraadin mielestä aika tylsä, ja vähän liian kuiva. Mietin, josko sinne sisälle olisi voinut laittaa jotain, joka vahvistaisi sitä leivoksen makua edes vähän johonkin suuntaan, tai että miten siitä muutoinkiin saisi muokattua vähän parempaan päin.

Yksi idea oli laittaa joukkoon hiukan sellaista kirpeää omenahilloa, jota äiti on joinain syksyinä tehnyt, mutta kun sitä ei tähän hätään löytynytkään, päädyin kokeilemaan yksinkertaisesti niiden ruusujen sisäpuolen sivelemistä sitruunamehulla, ja pidin niitä uunissa vähän pienemmässä lämpötilassa, kun 200-astetta oli todettu ihan liian kärventäväksi.

Ja pakko sanoa jo tähän väliin, että lopputulos oli tällä toisella yrittämällä paljon herkullisempi! Sitruuna ei maistu nimenomaan sitruunalta, vaan menee hyvin yhteen sopivasti kirpakoiden suomalaisten omenien kanssa, saaden koko leivoksen maistumaan ihanan raikkaalta.

omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton

Jos vähän määriä tähän arvioisin, niin 12 ruusua vaati 6 taikinalevyä ja 3 omenaa, 20 ruusua vaati 10 taikinalevyä ja lähes 5 omenaa.

Ainekset (20 kappaleeseen):

  • 5 omenaa
  • 10 lehtitaikinalevyä (yhdessä 500g paketissa on 8)
  • muutama ruokalusikallinen sitruunamehua
  • pari kolme teelusikallista vaniljasokeria
  • kanelia
  • sokeria
  • tomusokeria

Tarvikkeet:

  • mikronkestävä astia (esim. laaja syvä lautanen)
  • veitsi
  • kaulin
  • pieni siivilä (tomusokerin sirotteluun)

omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton


  • Aloitin laittamalla lautasen pohjalle jonkun verran sitruunamehua, jonka tarkoitus on erityisesti estää niitä omenansiivuja tummusta liian nopeasti.
  • Pilkoin omenat ohuiksi siivuiksi (1-2mm), ja kääntelin ne sitruunamehussa, jättäen sitten siihen samaan astiaan odottamaan. Jätin kovat siemenkodat ja liian pienet siivut pois, ja lisäsin astiaan sitruunamehua pari kertaa, kun se tuntui loppuvan.
  • Kun omenat oli pilkottu, kypsytin niitä mikrossa 3 minuuttia puolikovalla teholla (tai ei ainakaan sillä kaikkein kovimmalla) niin, että niistä tuli sellaisia pehmeän taipuisia.


omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton


  • Leikkasin huoneenlämpötilassa sulatetut lehtitaikinalevyt pituussuunnassa kahtia, ja kaulitsin niiden pituuden kaksinkertaiseksi.
  • Tein pienen määrän sitruunamehu+vaniljasokeri -sekoitusta, ja sivelin sitä taikinasoirojen päälle. Sen jälkeen laitoin siihen päälle reippaasti kanelia sekä hippusellisen tavallista sokeria.


omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton


  • Asettelin omenansiivuja taikinasoirojen toiselle reunalle koko matkalta niin, että palaset saivat mennä hiukan myös toistensa päälle. Sen jälkeen taitoin omenattoman reunan taikinasta omenarivin päälle, ja lähdin rullaamaan palasia toisesta päästä toiseen. 
  • Valmiit ruusut asetin paperisiin leivosvuokiin.


omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton


  • Koska halusin saada kaikki paistettua yhdellä kertaa eikä muffinssipellillä olisi ollut tilaa kaikille, asettelin ruusut leivinpaperin päälle tavalliselle pellille. 
  • Paistoin ruusuja 175-asteisen uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia. (Seuraa vähän, etteivät omenat tai pohja tummu liikaa.)
  • Lopuksi sirottelin päälle tomusokeria. Se näytti päivänsankarin mielestä kuulema vähän glitteriltä, sellaiselta mitä joidenkin oikeiden ruusujen päälle joskus laitetaan.


omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton omenaruusut lehtitaikina laktoositon maidoton munaton

Lopputulos oli tosi onnistunut! Ruusut olivat näyttäviä ja sopivat hyvin rippijuhlan teemaan ja juhlapaikan väreihin – ja sattumalta myös juhlakalun violetinpunaisen mekon väriinkin!

Päivänsankari tykkäsi, juhlaväki tykkäsi, itestäni nyt puhumattakaan. :D

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä, jos ette jo oo ehtineet!


ps. Noissa Myllyn Paras -lehtitaikinalevyissä ei ole maitotuotteita tai munaa, joten tämä herkku on maidoton (ei laktoosia eikä maitoproteiinia) ja munaton. :)

Inspiraationi bloggaajana

10. lokakuuta 2015



Oon opiskellut arkkitehtuuria kohta 2,5 vuotta, ja koska meidät haluttaisiin käytännössä puskea tästä opintoputkesta ulos viidessä vuodessa, voisi sanoa, että oon lähellä mun opintojen puoliväliä. Monilla opinnot alkavat loppupäässä venyä muiden töiden vuoksi, enkä mäkään tunne mitään hirveää kiirettä valmistua, vaikkei ole syitä vitkutteluunkaan. Näillä näkymin olisin silti alle 25-vuotiaana "valmis" arkkitehti, vaikka ottaisinkin ensi vuonna vähän rauhallisemman opiskelun suhteen, näin tälleen 15 vuotta putkeen koulunpenkillä istumisen jälkeen.

"Puoliväli" kuulostaa silti tosi jännältä. En tunne olevani yhtään valmis mihinkään, mutta toisaalta aina välillä sitä tajuaa, että hei, mähän muuten tiedänkin tuon, mä hiffaan mistä sä puhut, mä ymmärrän mitä toi merkintä tässä meinaa, ja niin edelleen. Se oppi valuu päähän vaikka nää opinnot eivät mitään jatkuvaa pänttäämistä olekaan olleet. Eikä sitä mitenkään valmis vielä tarvitsekaan olla, suurin osa tän alan käytännöistä opitaan vasta työelämässä kokemuksen kautta.


Betonilaatan valumuotti tekeillä...

Yllätyin, kun arkkitehdiksi.fi -sivusto jakoi Facebook-sivullaan mun fuksivuoden keväällä kirjoittaman Kuka sopii arkkitehdiksi? -postauksen, joka on kyllä valehtelematta yksi tän blogin luetuimmista postauksista. Toisaalta se taas ei ole ihme, koska tästä näinkin suositusta koulutusalasta on aika vähän kirjoituksia itse siitä käytännön puolesta, opiskelijan näkökulmasta. Jostain mulle iski silti sellainen nolousfiilis että "apuaaa, noin vanha postaus nostettu esille", vaikka toisaalta se taitaa olla informaatiotasoltaan edelleenkin ihan pätevä.

Mä en mitenkään säännöllisesti kirjoita mun koulupäivistä tai -menestyksestä, en koe sitä mielekkääksi tai järin mielenkiintoiseksi aiheeksi, varsinkaan kun aikaa tähän bloggaamiseen on muutenkin aika hintsusti. Opinnot&ura ja harrastukset&muut mielenkiinnonkohteet ovat kaksi aika eri asiaa, mutta eivät toisaalta sulje toisiaan ulos: en oo jättänyt opiskelu- ja yliopistotunnelmia kokonaan blogin ulkopuolelle – hölmöähän se olisi, kun tää on kumminkin niin suuri osa koko arkea ja elämää.



Tiiän kumminkin vasta nyt konkreettisesti, mikä on se näistä omista opinnoista kirjoittamisen paras anti on: se fiilis, kun sun fuksi uskaltautuu tulemaan juttelemaan sulle, ja kertoo miten suuri innostuksen lähde sun blogi hänelle lukiossa alavalintaa miettiessään ollut. Siis oikeesti, vaikea edes kuvailla sanoin, miten iloiseksi tää fuksi mut sanoillaan sai!!

Se sai mut tajuamaan, että nytkin arkkariksi saattaa jo opiskella sellaisia tyyppejä, joille tuosta mun fuksivuoden keväällä kirjoittamasta postauksesta ja muistakin arkijutuista on saattanut ollut iloa, hyötyä tai inspistä. Mä en kaunistele tätä alaa, koska tää osaa olla rankkaa, mutta toisaalta myös hauskaa ja palkitsevaa.

Ehkä teitä on siellä ruudun takana muitakin, mutta ei sitä tiiä tai tuu edes ajatelleeksi, ellei joku joskus sano sitä ääneen. Jos siis fuksisein luet tätä, niin kiitos hirmuisesti, että uskalsit puhua!



Vaikka tuo näistä opinnoista kirjoittamisesta saatu kiitos on uutta, se sama ujo onnistumisen ja innostuksen tunne iskee joka kerta, kun joku paljastaa lukevansa mun blogia ja pitävänsä siitä, tai se kun kuulen kiertotietä pitkin jonkun tutun tai puolitutun lukevan tätä. Siihen koko mielen valtaavaan fiilikseen verrattuna tuntuu tosi pliisulta vastata kehuihin "kiitos" ja "ihana kuulla", mutta ei sitä oikein ole muitakaan sanoja, jolla sitä omaa iloaan voisi kuvailla kuulostamatta kumminkaan teennäiseltä!

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, lukijat on se tärkeä osa bloggaamista: se että te tykkäätte, kun pyrin inspiroimaan teitä erilaisilla postauksilla, oli kyse sitten DIY-säätämisistä, valokuvaamisesta, ruokajutuista tai mistä vaan, innostaa mua itseäni jatkamaan samaan malliin, vaikka arki olisikin tosi kiireistä. Se on kuin koukuttava inspiraationtäyteinen oravanpyörä, jossa lukijat ja bloggaaja "ruokkivat" toinen toisensa innostusta jatkaa blogin parissa.

Siksi halusin vielä tuon aiemman kiitoksen lisäksi liittää tähän vielä vilpittömän kiitokseni kaikkien teidän olemassa olostanne ja mukana pysymisestänne, vaikka täällä onkin viime aikoina ja tänä vuonna koulukiireiden takia vähän hiljaisempaa. Oon semmosta tyyppiä, joka tarvii vähän potkua persuksille että saisin asioita aikaiseksi: koulutöissä sitä tarjoaa kiireen tuoma paine, ja blogissa lukijat. Te teette tästä hommasta hedelmällisempää, ja saatte mut edelleen helposti kirjoittamaan ja unohtumaan postausten pariin öisin pikkutunneille asti, vaikka kuinka oon yrittänyt opetella siitä tavasta ulos. En valita, mä tykkään tästä. Kiitos teidän. ❤

id

Mä kirjoitin tän postauksen jo aiemmin omaksi jutukseen, mutta kun tuossa kerran samalla alkoi tuo Indiedaysin tämän vuoden Blog Awards -kilpailu, tää vaikutti parhaalta postaukselta, johon siitä aiheesta voisi maininnan liittää.

Tää blogi on mukana Blog Awards ehdokkaiden Lifie -sarjassa, ja jos tykkäätte tän blogi olevan äänenne arvoinen Vuoden inspiroivin lifestyle-blogi -kategoriassa, voitte antaa äänenne täällä, etsiä sieltä valikosta tän blogin ja klikata sen blogin esittelyn alakulmassa näkyvää "äänestä" -painiketta. Ei siis vie montaa minuuttia tai vaadi muita toimia, vaikka halutessaan tietty voikin täyttää tietonsa ja osallistua arvontaan.



On ehkä tän tekstin jälkeen sanomattakin selvää, kuinka iloinen teidän antamista äänistä olisin. :)

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

Kun meikkini loppuivat

8. lokakuuta 2015

Mikä siinä on, että yleensä kun joku sun päivittäisessä käytössä oleva meikki alkaa osoittaa loppumisen merkkejä, niin alkaa tehdä myös sun muut meikit? Ja sit yhtäkkiä huomaat olevasi tilanteessa, jossa koko meikkipussin sisältö vaatisi uudistamista! Eikä monien uusien kosmetiikkatuotteiden samanaikainen ostaminen oo mitään halpaa puuhaa, varsinkaan jos haluaisi oikeasti omalle iholleen sopivat ja muutoinkin miellyttävät tuotteet.



Mulla on ollut abiristeilyltä (kevät 2013) asti käytössä Diorin BB-voide. Se maksoi paljon, mutta käyttöikänsä ja laatunsa puolesta oli myös koko hintansa väärti. Ripsarit mulla ovat vähän vaihdelleet, viime kesästä eteenpäin oon käyttänyt L'Oréal Parisin So Couture -ripsareita. Puutereissa oon välillä sekoillut ostamalla vahingossa väärää sävyä, mutta viime talvena ostamaani Lumenen puuteriin olin oikeastaan aika tyytyväinen – ainut vaan, että se loppui ihan pahuksen nopeasti! Aurinkopuuterina mulla on ollut joku äidiltä saatu liian tumma sävy, samoin kuin tuo peitevärinä käyttämäni pan stick, ja kulmiin oon lisännyt väriä hiukan yhdellä ihanalla mattaruskealla luomivärillä, joka on kyllä ollut ihan murusina ainakin viimeiset pari vuotta. En edes omistanut erikseen mitään päivävoidetta, vaan käytin meikin alla Lumenen yövoidetta.

Ensin loppui puuteri, sitten bb-voiteen pumppu alkoi puhaltaa pelkkää ilmaa. Vaihdoin vara-bb-voiteeseen, jonka sävy oli väärä ja josta mun iho ei tykännyt yhtään, ja samalla käytin yhden vanhan jämäpuuterinkin loppuun. ja lopulta ripsarikin alkoi osoittaa kuivumisen merkkejä. Mietin, miten paljon pystyisin sijoittamaan kosmetiikkaan ja erityisesti meikkivoiteeseen: pitäisikö pysyä vanhassa vai yrittää jotain muuta. Että toimisiko vaikkapa mineraalimeikkivoide mulla, vai olisiko se liian iso sijoitus jos on riski ettei se sopisikaan...



Siinä kohti mulla oli sopivasti pieni rahastressikin päällä, ja kahlasin läpi ihan hirveän määrän erilaisia tuotearvosteluja sun muita... Sitten satuin yllättäen saamaan sähköpostiviestin, joka muutti mun suunnitelmat.

Kun mä viime kesän alussa värjäilin vähän hiuksia (muistatte ehkä tän postauksen) ja päätin siinä lomassa liittää sen postaukseen yhteen käynnissä olleeseen yhteistyökampanjaan, siinä osallistui samalla arvontaan, jonka pääpalkintona oli L'Oréal Parisin iso tuotepaketti sekä "muodonmuutos", johon sisältyi kampaaja sekä meikkitaiteilijan (Suvi Tiilikainen) tekemä meikki.

Ja pahus vie, mä voitin sen pääpalkinnon!



Sain itse heittää ehdotuksia, millaisia tuotteita kaipailin, ja kävin etukäteen jossain Sokoksella vähän testailemassa, mitkä sävyt mulle sopisivat. Ajattelin, että kun kerran nyt on mahdollisuus, niin voisin opetella meikkaamaan vähän monipuolisemmin, ja nyt mulla on päivittäisessä käytössä vähän muutakin kuin vain meikkivoide, puuteri ja ripsari.

En oo koskaan ollut järin kiinnostunut meikeistä, mutta nyt tunnen itteni ihan kosmetiikkaharakaksi. :D Meikkaaminen osaa olla oikeastaan ihan hauskaa, kun vaan on sopivat tuotteet ja välineet! Mun kokoelma on kaukana täydellisestä, mutta tästä se lähtee, siis näiden omiin kaavoihin kangistuneiden tottumusten kilpailuttaminen.

Näiden kuvassa näkyvien tuotteiden lisäksi pakettiin kuului muutamia äidilleni synttärilahjaksi valitsemiani tuotteita sekä joitain hiustenhoitotuotteita.

id

Hah hyvä kun ennen-kuvassa valaistuskin on ihan kamala siinä missä jälkeen-kuva on kuvattua luonnonvaloa kohti, lisää kontrastia... :D



Muodonmuutosleikissä ei tehty mitään suuria muutoksia, sillä mä en kaivannut hiusten leikkuutta tai värjäystä. Toisin sanoen vain suoristettiin pituudet ja tasoitettiin latvat, kuten näissä kuvissa olikin jo tehty.

Sen sijaan tommonen meikattavana istuminen oli ihan uusi kokemus! Suvi päätyi tekemään mulle tosi "luonnollisen muodikkaan" meikin, josta osasin itekin arvata, että se saattais pukea mua parhaiten. Tosin olin vähän hämmentynyt kun sain kommenttia, että mun kasvot on semmoset "mallinkasvot, joille voisi tehdä minkälaisen meikin tahansa"... En kyllä ite olisi ikinä tullut ajatelleeksi, kun ite nään vaan ne epäsymmetriset kohdat ja meikkaankin lähes aina samalla tavalla. Oman naamansa kun taitaa nähdä itse aika eritavalla kuin miten muut sen näkevät.

Mutta niiin hauskaa, että elämä yllättää joskus tälleen! :D
© Helmihytti • Theme by Maira G.