SLIDER

Yhden elämänvaiheen loppu



Terveisiä muuttokaaoksen keskeltä! Ollaan nyt ehditty majailla uudessa kodissa viime perjantaista asti, jolloin oli sopivin sauma (lue: yks ylimääräinen käsipari ja paku) raijata kaikki suurimmat huonekalut paikasta A paikkaan B. Ja sehän meinas että me sitten nukuttiin siellä missä sänkykin sijaitsi, vaikka vajaa puolet tavaroista ja jääkaapin sisältö jäivät sillä erää vielä vanhalle kämpällä. Iltakymmenen jälkeen ei enää kehdattu kolistella rapussa, joten tilattiin muuttopizzaa, istuttiin keskellä uutta olohuonetta muuttolaatikko ruokapöytänä ja ihmeteltiin sitä tavaroiden määrää.



Kaksi pakullista ja ainakin viisi tai kuusi pikkuautollista tavaraa, jos ei enemmänkin. En pysynyt laskuissa. Ihan hirveä määrä tavaraa – ei tosin omastani vaan lähinnä Roopen mielestä. Itsehän aikalailla tiesin (tai ainakin kuvittelen tietäneeni), mitä kaikkea oon oikein hamstrannut, mutta eihän sitä tavaran määrää voinut oikeasti täysin käsittää ennen kuin sen kaiken kaivoi kaapeista ja kätköistä esiin. Aika tehokkaasti olin sen 38 neliön kämpän kerennyt parissa vuodessa täyttämään, kun taas Roope oli muuttanut mun tykö mukanaan lähinnä vaatteet, kirjat ja tietokone. :D

id

Muutto sujui kuitenkin kommelluksitta, eikä ainakaan vielä olla havaittu minkään hajonneen tai kadonneen. Maanantaina siivottiin loput jälkemme ja suljin tuon opiskelijaboksini oven viimeistä kertaa.

Ensimmäinen oma koti ja vanhempien helmoista irtautuminen. Arjesta yksin selviäminen ja itsenäistyminen. Yhdelle ihmiselle tilava valtakunta, kahdelle hiukan ahdas. Se kämppä tulee aina olemaan tärkeä osa mun muistoja, vaikkei sinne mitään erityistä suuren suurta häppeninkiä sijoittunutkaan. Se oli vaan koti, joka tulee aina olemaan osa mun kasvutarinaa ja yksi tärkeistä vaiheista elämän varrella.

Olisi ehkä voinut odottaa isojakin tunteita sinä hetkenä, kun siitä ulko-ovelta teki vielä viimeisen vilkaisun tyhjään, pesuaineelta tuoksuvaan olohuoneeseen. Mutta ei, ei se tuntunut missään. Kai mä olin vaan odottanut tätä muuttoa jo niin pitkään ja niin innolla, että olin henkisesti täysin valmis jättämään hyvästit tuolle vanhalle kodille.

Tänään palautin avaimet. Kävelin ulos saman minuutin sisällä, jona uusi asukas tuli noutamaan niitä samaisia avaimia.

Ja se oli sen luvun loppu.

Varmaan aika kultaa muistot ja tuun vielä joskus unissani palaamaan niihin muovimattolattian peittämiin neliöihin, mutta ainakaan tällä hetkellä en osaa tuntea mitään haikeutta. Oon vaan onnellinen tästä uudesta kodista, vaikka täällä aikamoinen sekasotku onkin.



Lähipäivinä on ollut aurinkoisia pakkaspäiviä, jotka saavat meidän uuden asuinalueen näyttämään tosi kauniilta. Ulkona kävellessä silmille avautuu uusia maisemia ja rakennuksia, joihin on vielä vaikea kuvitella kyllästyvänsä. Pihoilla on elämää ja entiseen verrattuna ihan erilainen tunnelma, ikkunasta kurkkiessa saattaa nähdä lumiukkoja ja -heppoja. Hervannassa mun ei ikinä tehnyt mieli kaivaa kameraa ulos laukusta ihan vain satunnaisia rakennuksia ikuistaakseni. Nyt on ihan eri ääni kellossa.

Kotonakin kuulee ihan uusia ääniä: alakerran naapurilla on tasatunnein kumiseva kaappikello, meidän makuuhuoneen yläpuolella taitaa olla lastenhuone, ja lähistöllä sijaitsee joku kappeli tai kirkko, jonka kellojen soiton viikonloppuna havaitsin.

Kirjoittelen tätä keittiöstä, kun vielä ei olla ehditty järjestää mulle omaa työpistettä. Tossa vieressä hurisee uusi astianpesukone. Se on ihan musiikkia mun korville.

10 kommenttia

  1. Kalevan kirkko siellä kumisee Liisan puistossa. :D Hei, mutta asustelen samalla alueella, mutten ihan. Noita kerrostaloja tulee ihailtua lähinnä työmatkoilla. Toivottavasti viihdytte uusilla nurkilla. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä vähän aattelinkin, ilmeisen laajalle alueelle kumisee. :D Toi katu mistä noi kuvien rakennukset on, se on tähän asti vastaan tulleista kadunpätkistä mun lemppari. Rakastan noita murrettuja sävyjä ja sinisiä parvekkeita! Ja muutenkin verrattain kaunista seutua. Kiitos, uskon että viihdytään! :)

      Poista
  2. Saattaa olla tosi henkilökohtainen kysymys eikä ole pakko vastata, mutta nostatko opintotukea vai miten selviät vuokrista ja muista T: eräs joka pelkää tulevaisuuden rahallista pärjäämistä kuollakseen ja haluaa kuulla että joku on selvinnyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä voin vastata. :) Raha tai sen puute on kyllä asia, joka voi helposti aiheuttaa epävarmuutta, kun tässä elämäntilanteessa sitä harvoin on yhtään liikaa. Mäkin oon ottanut siitä aina aika ajoin paineita, vaikka tiedän, että mulla on keskimäärin aika hyvä tilanne. Aikamoista säätämistä tää on silti saanut olla, kun tulorajojen vuoksi ei saisi tienata liikaakaan tai joutuu palauttelemaan niitä tukia... (Tää artikkeli kuvastaa mun siihen liittyviä ajatuksia aika hyvin.)

      Mutta joo. Nostan opintotukea, mutta käyn myös viikonloppuisin töissä (ja lomilla enemmän). Opintotuki (eli opintoraha+asumistuki) itsessään ei riittäisi elämiseen, ei ainakaan mulla, kun about koko tuki kuluu vuokraan (paitsi muutamana edellisenä kuukautena, joina jaettiin tuon yksiön vuokra puoliksi). Mulla on myös hiukan keskimääräistä enemmän kuluja kuten auto, johon liittyvissä asioissa mun vanhemmat saattavat auttaa. Oon ollut siitä onnekkaassa tilanteessa, että oon voinut käydä töissä ja ne työt eivät myöskään häiritse opintoja, ja oon siitä tienannut riittävästi rahaa elämiseen, eikä ole tarvinnut nostaa opintolainaa.

      Monet mun kavereista elävät lainan voimin, se on ihan hyvä ja joskus ainoakin vaihtoehto, jos opintoraha+asumistuki ei riitä, töitä ei ole, säästöjä ei ole, eikä vanhemmat elätä. Tiedän että jotkut yrittävät elää/elävät vuoden ympäri pelkällä opintoraha+asumistuki+kesätöistä jääneet säästöt -kombolla, mutta siinä onnistuakseen asumiskulujen pitää kyllä olla tosi matalat. Mutta ei siis kannata ihan kuollakseen pelätä, se laina on täysin hyväksyttävä bäckuppi. :) Toki ite oon sitä mieltä, että jos vaan opintojen lisäksi jaksaa tehdä ja ylipäätänsä löytää töitä, niin se töistä saatu palkka helpottaa paljon sitä omaa rahaan ja pärjäämiseen liittyvää stressiä. En tiedä helpottiko tää yhtään sun oloa, mutta valtaosa meistä selviää, vaikka se joskus tiukkaa tekeekin!

      Poista
    2. Kiitos ihana kun vastasit! On taas enemmän sellanen tunne etten ehkä sittenkään kuole :D

      Poista
    3. Eipä mitään! Joo aika ajoin voi olla tiukempaa, mutta ei ne yleensä kuolemaan päästä. :D Ja jos nostaa opintolainan ja elää säästeliäästi eikä siltikään meinaa pysyä hengissä, voi hakea sossulta toimeentulotukea. Sitä ei opiskelijoille myönnetä ennenkuin on aloittanut elämään opintolainalla.

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin! :) Meillä on täällä 38 neliössä kaksi ihmistä ja kissa, ja aika nihkeästi on tilaa kun kummankin koko maallinen omaisuus on ahdettu tänne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh, uskon! Kerkesi sama ahtaus tulla tutuksi tuossa puolen vuoden aikana, vaikka tossa kämpässä toimiva pohja muutoin olikin. :D Kyllähän siihen pikkuhiljaa tottui, mutta ei se järin mukavaakaan ollut – jäi kaipaamaan sellaista jotain omaa soppea!

      Poista

© Helmihytti • Theme by Maira G.