Rillikuvausten kulisseissa

4 kommenttia:
Suunnilleen kuukausi sitten maaliskuussa kokoonnuttiin bloggaajaporukalla mielenkiintoisiin kuvauksiin Indiedaysin ja Nissenin kampanjan merkeissä. Aiheena oli tän kevään ja tulevan kesän mallistojen mainoskuvat, joita varten mukana oli iso kööri tuttuja naamoja niin malleina kuin stailaajina.

Mä en tosin ollut mallina. Enkä ollut se The Kuvaaja, joka meidän upeat mallit pääasiassa ikuisti. En myöskään ollut mitenkään hyödyksi missään stailaamisessa, niistä menee kaikki kunnia Millalle, Lilalle ja Annalle. Niin että mitä mä siellä oikein luuhasin muiden jaloissa ja nurkkia täyttämässä?


Päivän pääkohteina olivat monet erilaiset Nissenin kehykset, useissa eri tyyleissä ja raikkaan keväisissä sävyissä. Valikoimaan voi tutustua täältä!

Milla meikkaamassa Saraa.

Anna viimeistelemässä Mariannan asua.

Sara & siniset Fossil-kehykset

Mä olin paikalla "Behind the scenes"-toimittajana, tallentamassa niitä kuvauspäivän yleisiä fiiliksiä. Eli vähän niinkuin (tai jopa kirjaimellisesti) ylimääräinen stalkkaaja kamera kourassa. Takapiru, joka on asemissa just silloin kun kuvattavat luulevat voivansa hetken hengähtää, vähän kuten kerran aiemmin viime keväänä, ja siten kuin vain parhaiten omassa elementissäni voin olla: ei tarvinnut itse olla kuvauksellinen enkä toisaalta ollut vastuussa niistä oikeista mainoskuvista. :D

Tässä siis saatte tuta kunnon töräyksen kuvia sen päivän tiimellyksistä. Päivän ohjelmaan kuului vuoron perään eri hius- ja vaatetyylien sovittamista erilaisiin Nissenin laseihin ja näiden kaikkien kokonaisuuksien kuvaamista niin studiolla kuin miljöössä. Maaliskuisessa viileydessä iloisia kesäkuvia, siinä kyllä tarvittiin tytöiltä aikamoista sinnikkyyttä etteivät hampaat kalisseet! Meininki pysyi pirteän tsemppaavana koko sen pitkän päivän, vaikka oli kyllä aika tekeminen saada kaikki tytöt ja tyylit mahdutettua yhden päivän valoisien tuntien sisälle. Onneksi säät suosi ja kaikilla oli hauskaa (niin kliseiseltä kuin se nyt kuulostaakin)!


Milla & raidalliset Miki Ninn -kehykset

Marianna & mustat koristekivisankaiset Sensaya-kehykset

Emilia & eräs tuleva uutuusmalli
id

Tuolla kuvauksissa oli mielenkiintoista seurata, miten hyvin nuo lasit sopivat kantajilleen ja miten eri tavoin ne aina muuttivat ilmettä, kun niitä sovelsi eri tyyleihin ja käyttötarkoituksiin. Yhdelle ihmiselle ei ole olemassa vain yhdet sopivat rillit, vaan niitä voi löytyä moniakin – jos vaan ei juurru johonkin tiettyyn malliin, jonka jälkeen kaikki muut tyylit tuntuvat vierailta. Aihetta tulee harvemmin ajatelleeksi, kun ei itse omista laseja. Korkeintaan sitten aurinkolaseja metsästäessä...

Istuviin laseihin kannattaa panostaa, mutta ei niistäkään tarvitse ihan maltaita maksaa. Ainakaan noita Nissenin laseja ei oo hinnalla pilattu. Se olis aika tärkeä puoli jos itse nyt yhtäkkiä tarvitsisin lasit. Ja vaikka mulla ei itelläni rillejä oo enkä niistä paljon mitään tiedä, on aika todennäköistä että jossain vaiheessa se tulee ajankohtaiseksi – viimeistään sitten joskus keski-iän korvilla, kuten mun vanhemmilla. Enkä edes mee nyt siihen miten pyöreät mustasankaiset lasit on ihan maailmanlaajuisestikin arkkitehtien tunnusmerkki. :D

Jotenkin viime aikoina on tuntunut, että yhä useammalle kaverillekin on ilmestynyt rillit nenälle. Mun paras kaverikin sai sellaiset ihan vastikää, ja siinä tuli sitten juteltua, miten tärkeää on, että ne lasit oikeasti sopivat siihen kantajansa omaan tyyliin, luonteeseen ja kasvojen muotoon. Saatiin todeta, että ammattilaiselta on hyvä kysyä neuvoa, sillä joskus on niin, että ne seinällä umpitylsiltä vaikuttavat lasit näyttävätkin oikeille kasvoille aseteltuna kokonaisuuden täydentävältä täydelliseltä viimeiseltä silaukselta. True story.


Emilia & Ray Ban -aurinkolasit

Milla & nude-sävyiset Fossil -kehykset

Sara & violettiin taittavat metallisankaiset Miki Ninn -kehykset

Saija & kilpikonnakuviolliset Miki Ninn -kehykset



Siis eikö näistä kuvista välitykin jotenkin tosi hyvä fiilis? Vai oonkohan ainoa jota hymyilee ihan hoopona näitä katsoessa. :D

Tytöt ottivat homman tosi hyvin haltuun, hymyä ja naurua riitti kun pistettiin fyysisemminkin kaikki paukut peliin. Meidän virallisen kuvaajan Ville Maljan ottamia kuvia (ja ehkä joitain mun nappaamia otoksia, kun räpsin ihan liikaa tota materiaalia että kaikki olisi mahtunut tähän postaukseen) löytää muiden kuvauksiin osallistuneiden tyttöjen blogeista vuoron perään tässä kevään mittaan.

Meidän mallit olivat niin kuvauksellisia ja nuo Nissenin malliston silmälasit (click) niin raikkaita, että melkein kateeksi kävi, kun ei itse ole moisille tarvetta. Eikä ehkä ihan kehtais käyttää pelkkiä sankoja? Tän päivän jälkeen mulle jäi mielikuva, laseja vaihtelemalla saisi just luontevan helposti vaihdeltua omaa lookia aika pienellä vaivalla... Mutta toisaalta, siinä missä joillekin kasvoille tuntuu istuvan lähes kaikki silmälasimallit, niin sitten on myös tämmösiä haastavampia päitä, joihin ei meinaa istua pyöräilykypärät eikä aurinkolasejakaan metsästäessä säästytä tuskanhieltä (nimimerkillä vain yhtien aurinkolasien omistaja). Ehkä sitten jos joskus kehtais kysyä neuvoa, niin voisikin löytyä jotkut tai useammat täydellisesti istuvat pokat ja kaikki se marina "vaikeasta naamasta" haihtuis ilmaan, mutta tällä erää mä tyydyn vaan ihailemaan näitä muita. :) Miten helposti te löydätte kasvoillenne sopivia laseja?
4 kommenttia:
  1. Ihan mahtavia kuvia !!

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo eka kuva Emiliasta! Ja toki muutkin. Tulin heti blogivierailulle kun näin sut tänään ja tulit mieleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin! Kyllä näitä tyttöjä oli pahuksen mukava kuvata kun sai niin helposti hyviä otoksia! :D Haha tosiaan, en ollut ihan varma tunnistitko mua, niin en viittinyt tunkea seuraan (tosin mitenkä siinä olis ehtinytkään kun jäin just pois bussista). Mutta tunnistin sut kyllä heti hiusten väriraidasta! :D

      Poista