SLIDER

Kun koti on tabula rasa

Me muutettiin tähän nykyiseen kotiin kolmisen kuukautta sitten, ja vasta nyt aletaan päästä oikeasti vauhtiin sisustamisen ja sitä myötä kotoutumisen kanssa. Meidän koti on kooltaan pieni kolmio, ja tilaa on melkein parikymmentä neliötä edelliseen 38 neliöön verrattuna ja kaikki muutenkin ihan toisin: on erillinen keittiö, pienempi kylpyhuone, ei omaa saunaa, lasittamaton parveke, yksi ylimääräinen huone ja reilun kokoinen olohuone. Sänkyä lukuunottamatta lähes kaikki huonekalut on tarkoitus vaihtaa, eli myydä, laittaa kiertoon tai palauttaa vanhemmilta lainatut, ja etsiä uutta, meille kahdelle ja tähän kotiin sopivaa tilalle.

Tää koti oli tabula rasa, kun sen sisustusta lähdettiin miettimään. Toki vuokra-asunnolle tyypillisissä rajoissa, mutta enemmän kuin kertaakaan tähän asti. Lämpimät sävyt, tekemisen meininki, vanhat huonekalut ja niiden tuunaaminen, graafiset linjat ja modernit säväykset. Niillä meidän mielenmaisemia voisi aika hyvin kuvailla.


1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13

Makuuhuoneeseen sijoitetaan sängyn lisäksi mulle pieni meikkipöytä, koska se on valon kannalta siihen kaikkein ihanteellisin huone. Haaveilen sängyn päädystä, verhoista ja jonkinlaisesta lipastosta, mutta huone on pieni ja se aiheuttaa haasteita jo pelkästään peilin paikkaa miettiessä. Toisesta makuuhuoneesta olisi ajatuksena tulla ns. mun valtakunta, ompelukoneineen ja työpöytineen ja mitä kaikkea sinne nyt keksitäänkään. Tällä hetkellä siellä on vaan iso kasa kaikkea roinaa odottamassa jotain jonne ne voisi järjestää. Olohuoneeseen aiotaan saada mahtumaan sohva+tv –tilan lisäksi isompi ruokapöytä ja Roopelle tietokonepöytä-/työskentelytila. Sohva saatiin vaihdettua uuteen ja äsken löydettiin tori.fi:sta "uudet" ruokapöytätuolit kunnostettaviksi, mutta kaikki muu on vielä avoinna. Keittiöön mahtuisi pienempi ruokapöytä, sellainen tavallinen tai korkeampi "baaripöytä", ja pöytätilaa on muutenkin aika paljon. Vähäisen kaappitilan vuoksi seinille pitäisi kuitenkin keksiä jonkinlaiset toimivat hyllysysteemit.

Mua kiehtoo paljon kaikenmaailman koristeelliset vanhat tyylit (esim. rokokoo) ja samaan aikaan monet modernit, minimalistisemmat ilmestykset. Yritetään löytää niiden väliltä kultainen keskitie, yhdistellen uutta ja vanhaa, modernia ja rustiikkista. Tää vanhanaikaisten koristeellisten huonekalujen ihailu on ainakin hypännyt yhden sukupolven yli, koska mä oon kasvanut ns. artek-kodissa, kun taas mummilassa käydessä näkee just semmosia toisiinsa sopivia rokokoo-huonekaluja ja kultakehyksisiä tauluja. :D Ei tähän 50-luvun kämppään edes sopisi mikään liika krumeluurisuus, mutta vanhat kauniit huonekalut sun muut voivat toimia joukossa sellaisina sielukkaina yksityiskohtina.

Tän kollaasin kuvissa mun katse kiinnittyi enemmän yksittäisiin huonekaluihin/yksityiskohtiin kuin niiden minimalistiseen yleistunnelmaan: vaikka se viehättää, mä en loppujen lopuksi oo järin minimalistinen sisustaja. En hirveemmin välitä valkoisesta, joten järin vaalea tai sellainen kliininen tästä kodista ei tule. Eikä liian maalaisromanttinen. Muttei toisaalta myöskään liian moderni. Tästä tulee hetken mielijohteiden ja kirppislöytöihastusten, joidenkin pidempi aikaisten säästökohteiden ja pienen budjetin rajoissa rakennettu kokonaisuus, jossa tärkeää on niin se kotoisuuden tuntu kuin käytännöllisyys.

Loppukuun Espanjan matka tuo vähän taukoa tähän kodin laittamiseen, mutta ehkä seuraavassa sisustusaiheisessa postauksessa voitaisiin saada jo jostain konkreettisesta edistyksen siemenestä kiinni. Hiljaa hyvä tulee! :)

4 kommenttia

  1. Vauu miten upeita inspiraatio kuvia! <3 Näyttää niin kauniilta <3

    https://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihania inspiratiokuvia, tulipa niistä hyvä mieli :)

    VastaaPoista

© Helmihytti • Theme by Maira G.