Kesä loppuu, "loma" loppuu, eikä musta tunnu oikein miltään. Ei ahdista syksy, ei tunnu sisäistä kriisiä lomattoman kesäloman vuoksi, toisin kuin useina kesinä tätä aiemmin. Mikä on toisin?
Tämänkin kesän vietin töissä: ei ollut lomaa, ei reissuja (toukokuun matkoja lukuunottamatta), eikä rentoutumaankaan kerennyt edes läheskään joka viikonloppu. Tässä kesätyöpaikassa oli kuitenkin jotain uutta verrattuna entiseen: tää oli mun eka omaan alaan liittyvä työpaikka, siinä oli säännölliset työpäivät ja -ajat, eikä töitä tarvinnut viedä kotiin. Ja se oli suuri ero verrattuna opiskeluarkeen.
Nää viimeiset vuodet oon elänyt tosi epäsäännöllistä arkea. Oon valittanut täällä usein väsymystä, heittelevää unirytmiä ja rankkoja deadlineja, mutta vasta tänä kesänä oon tajunnut, miten suuri vaikutus sillä on muhun ollut. Oon ollut melkein loppuunpalamisen kynnyksellä – tai ainakin ihan yliväsynyt – jo viime kevään lopussa, ja tän keväänä lopussa olin ihan kyllästynyt opiskeluun. Ja oon edelleen. Sinnittelin kevään loppuun lähinnä velvollisuudentunnosta, vaikka inspiraatiota on ollut vaikea kaivaa tyhjästä.
Oon ollut koulussa viisitoista vuotta putkeen, arkkitehdin opintoja on niistä viimeiset kolme. Nyt, kun mulla on kandidaatin tutkinto plakkarissa, tuntuu siltä, että on hyvä hetki pitää tauko.
Moni mun saman vuosikurssin opiskelukavereista lähtee nyt vaihtoon ja saa sillä tavalla uutta ulottuvuutta tähän alaan ja omaan jatkoon. Ja tietty siinä samalla taukoa tavallisesta opiskeluarjesta, tutkinnon kaavamaisesta suorittamisesta kohti loppua, määräajassa mahdollisimman nopeasti kuten yhteiskunta painostaisi.
Mä en ole lähdössä vaihtoon, mutta oon silti tauon tarpeessa. Siksi oon päättänyt pitää tässä välissä vuoden töissä, ennen tutkinnon jatkamista kohti arkkitehdiksi valmistumista. Eihän siinäkään menisi kuin kaksi vuotta, jos niistä lopuista opinnoista haluaisi vain
suoriutua. Mutta ei mulla ole niin kiire, ei mun tarvitse olla alle 25-vuotiaana "valmis arkkitehti".
Vuosi tavallista työelämää ei ehkä kuulosta miltään rentouttavalta "tauolta", mutta uskokaa pois. Mun olo on jotenkin tosi rento ja levollinen. En tiedä kuinka kauan se enää aikaisten duuniaamujen jatkuessa ja valoisan ajan vähentyessä tulee kestämään, mutta tällä hetkellä tuntuu kuin kesäloma ei loppuisi ollenkaan. Ja ihan vain siksi että tiedostan, ettei koulustressi hyppääkään ihan kohta niskaan, paineet ei käännä mun vuorokausirytmiä taas ympäri, eikä työt seuraa mua illoiksi kotiin. Oman alan töistä voin saada kokemusta ja näkemystä ja ehkä vähän ajatusta siitä, mitä haluaisin jatkossa tällä uralla tehdä. Töissä on omat paineensa, mutta ne ovat ihan erilaisia kuin opinnoissa.
Välivuosipäätöksen tekemisen jälkeen katosi stressi, ja nyt sen alkamisen kynnyksellä oon täynnä intoa. Vitsit miten osaa olla vapaa fiilis!
Huomenna on mun vika työpäivä tässä kesäduunissa, jossa oon viettänyt mukavat kolme kuukautta. Sieltä viiletän suoraan lentokentälle ja äidin kanssa pieneen reissuun: ensin yksi viikko kesälomaa, ja ens kuussa onkin edessä ihan uusi duunipaikka ja uudet kuviot.
Jännää!
