SLIDER

Entä jos en olekaan terve?

Väsymys. Paleleminen. Kuiva iho. Kalpeus. Painon nousu. Suolisto-ongelmat. Ja muuta sen sellaista. Jotkut pidemmällä tähtäimellä havaittuja, jotkut lähes päivittäisiä tai ainakin viikottaisia oireita tai pieniä "ongelmia". Ei mitään sellaista, että herättäisi huolta.

Joskus väsyttää niin meinaan nukahtaa pystyyn – ehkä univelkaa olikin vaihteeksi vähän kertynyt. Oon herkkä lämpötilavaihteluille, ja viime aikoina palelua on esiintynyt lähes joka päivä – oon päätellyt sen johtuvan työpaikan turhan tehokkaasta ilmastoinnista. Iho on pinnalta kuivaa korppua ja samalla pohjalta rasvoittuvaa, ärsyttävän vaikea hoitaa – mutta pakkasellahan on sellainen vaikutus. Kalpeanaama oon tainnut olla aina, ja suolisto on elänyt omaa elämäänsä niin kauan kuin muistan (oon joskus kuin kävelevä kaasuvaurio, noin niinkuin nätisti sanottuna). Ja kuten loppukesästä kirjoitin, oon havainnut muutoksia vartalossa, päätellen sen olevan ihan vain normaalia kasvua ja kropan aikuistumista.

Vai onko?

id kilpirauhasen vajaatoiminta oireet nuori nainen

Kävin pari kuukautta sitten labrassa yhden aika epäselvän oireen syytä selvittääkseni, ja kaikki veriarvot olivat normaaleja. Paitsi se yksi, joka viittasi ainakin lievään kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireitahan on helppo yhdistää itseensä, vaikka mitään ongelmaa ei oikeasti olisikaan. Erillisinä niihin tuskin kiinnittää edes huomiota, tai ainakin ne voivat olla sen verran vaatimattomia, ettei niihin reagoi. Ja ajan myötä tottuu. Mutta kun verikoe on todistanut jotain häikkää olevan, ei osaa oikein olla enää varma, mihin uskoa. Selittyykö yhtäkkiä kaikki tai osa oireista kilpirauhasen vajaatoiminnalla? Vai johtuuko siitä lopulta yksikään?

Ikävintä on jossittelu. Mitä jos kyse onkin vakavammasta? Mitä jos lääkityksen aloitus on hätiköityä? Mitä jos sen aloituksesta onkin jotain haittaa? Tai mitä jos se kohentaisikin vointia, jotenkin miten en osaa etukäteen edes ajatella? Kuinkahan kauan tätä oikein on edes kestänyt?

kilpirauhasen vajaatoiminta oireet nuori nainen

En halunnut hypätä suoraan lääkkeisiin, vaikka vaihtoehtoa tarjottiin. Kai se lopullisuus mietitytti, koska jos veriarvoihin ja muihin oireisiin olisi lääkkeistä apua, diagnoosi vahvistuisi ja sitten niitä olisi kai syötävä koko lopun elämäänsä. Oon jo kerran elämässäni joutunut syömään lääkkeitä muutaman vuoden, oli vapauttavaa päästä niistä eroon. Mutta jos tarve vaatisi, ei se mikään ongelmakaan olisi.

Edellisten tulosten jälkeen sitten vaan odotin muutaman kuukauden, kunnes pääsin uudelleen labraan. Ja miten ollakaan, nyt ne arvot olivatkin palanneet lähemmäs normaalia tasoa. Ilman, että tässä välissä olisi tapahtunut mitään muutoksia ruokavalion tai elämäntapojen suhteen, joilla muuten voisi olla myös vaikutusta arvoihin.

Eli kai kaikki on siis sittenkin kunnossa?

Silti jäi epävarmuus. Oliko tää vaan joku hetkellinen heitto, vai onko siinä kilpirauhasessa jotain kremppaa? Kaikki se miettiminen ja jossittelu jätti tunteen, että voiko tähänkään nyt sitten täysin uskoa. En tiedä, onko koko juttu nyt ohi vai ei. Varmaan pakko käydä keväällä vielä uudestaan testaamassa, että saisi oikeesti mielenrauhan – olisin varannut soittoajan lääkärille jutellakseni aiheesta, mutta sinne sai kiireettömiä aikoja vasta tammikuulle...

Tää on tilanteena vaan niin uusi ja outo, etten oikein tiedä, miten reagoida. Tähän väliin tuntui selkeyttävältä kirjoittaa näistä ajatuksista, kun taas ekojen labratulosten jälkeen kahlasin ensitöikseni läpi kaikkea kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvää. Tietoa on paljon saatavilla, eikä kyse ole mistään hengenvaarallisesta. Eipä se silti estänyt pyörittämästä asiaa mielessä uudelleen ja uudelleen. Nyt en enää tiedä. Mutta jos yksityiskohtiin ei takerru, mun vointi on kuitenkin yleisesti hyvä, joten ei kai oo järkeä huolehtia liikoja.

Olisi kuitenkin mukava kuulla kokemuksia aiheesta muilta kilpirauhasen vajaatoimintaa tai vastaavaa epävarmuutta kokeneilta, jos teitä sattuu tänne eksymään.

8 kommenttia

  1. Vaiva kannattaa hoitaa pois. Olen itselläkin epäillyt samaa ongelmaa väsymyksen suhteen, mutta syy oli muualla. Sinulla on kiva blogi, tein siitä noston omalle sivulleni. Hyvää joulua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta 6-vuotiaasta asti. Mulla itselläni kilppari ei ole oikeastaan vaikuttanut elämääni juuri ollenkaan.

    Tietenkin alkuaikoina pikkuisena 6-vuotiaana (olen nyt 23v) ahdisti juuri se ajatus, että näitä pillereitä joutuu sen loppuelämän syömään, mutta nyt tabletin otto kerran päivässä menee jo niin rutiinilla. Ehkä huonona puolena voisin sanoa tuon painon nousun, olin lapsena aika hoikka, mutta murrosiässä tuli muotoja enemmän kuin ehkä halusin.. toisaalta nyt olen oppinut arvostamaan itseäni tällaisena kuin olen, joten sekään ei enää ole ongelma itselleni.

    Kilppari ei ole oikeastaan vaikuttanut mihinkään tekemisiini elämässäni ikinä, ja lääkkeet on helppo kuljettaa matkoillakin mukana reseptin kanssa (olen asunut myös 8kk ulkomailla ja lääkkeet oli todella helppo kuljettaa mukanaan).

    Pilleripurkit on myös todella halpoja, maksoikohan yksi purnukka kela-tukien jälkeen 3euroa. Veriarvot testautan kerran vuodessa (olet tavallaan onnellisessa asemassa, kun oireet tulivat sinulle vasta nyt, joten sinun ei tarvitse käydä läpi verikoe- ja lääkemäärän korotuksen rumbaa, mitä itse joudun käymään läpi, kun tottakai tässä vuosien aikana on kasvanut). Nyt olen joku 5-6 vuotta syönyt samaa annosmärään, kun pituuskasvu pysähtyi ja painokin tasaantui.

    Jos et halua vielä alkaa lääkkeitä syömään, niin musta se on hyvä vaihtoehto, että käyt keväällä sitten testauttamassa veriarvot uudestaan, ellei sitten oireet tule pahemmaksi sitä ennen. Uskon, että se oma fiilis ja jaksaminen on se suurin mittari, että milloin kannattaa mennä verikokeisiin. :)

    Paljon tsemppiä ja hyvää joulunodotusta! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin tutun kuuloisia oireita, itselläni kilpparin vajaatoiminta ollut reilun vuoden. Viime joulu meni niin, että yriti vain pysyä hereillä, ja lääkkeiden aloituksesta meni kuukausia että arvot palautuivat taas hyviksi. Kannattaa käydä tarkistuttamassa arvot taas parin kuukauden päästä.

    VastaaPoista
  4. Hei! Suosittelen omien kokemuksieni pohjalta menemään yksityiselle lääkärille (esim. Antioksidanttiklinikka), jossa ihminen kohdataan kokonaisuutena eikä tuijoteta vain veriarvoja.

    Minulla oli useita vuosia kilpparin vajaatoimintaan viittaavia oireita, mutta viimeisen vuoden sisään selvisi, että ne voivat ihan hyvin olla yhteydessä matalaan hemoglobiinin ja ferritiini-hormonin tuotantoon. Rautalisän ja pikku hiljaa muuttuneen ruokavalion myötä tilanteeni vaikuttaa olevan suorastaan loistava! Kaikki oireet poissa, paitsi hormonitoimintani on vielä hieman sekaisin. En usko lääkkeiden olevan ainut ratkaisu ja kaikki olemme yksilöitä. Epävarmuus on inhottavaa, mutta tämä on ollut minun kohdallani silmiä avartava matka, joka on opettanut valtavasti kehostani ja saanut minut ymmärtämään, mitä haluan tulevaisuudeltani. Toivon sinulle tsemppiä! <3

    Roosa

    VastaaPoista
  5. Suosittelen aivan alkuun tarkkailemaan omia elämäntapoja. Monesti ajatellaan, että kun en ryyppää joka viikko, niin elän ihan terveellisesti, mutta todellisuudessa monien pienien yksittäisten tekijöiden summana voi ilmetä mainitseminasi oireina.

    Esimmäiseksi kannattaa tsekata ruokavalio. Syötkö säännöllisesti noin kolmen tunnin välein ja onko päivän aterioistasi vähintään 80 prosenttia perusterveellistä mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta ruokaa? Liha, sokeri ja suola väsyttävät, vitamiinien saantiin kannattaa näin talvella eritoten kiinnittää huomiota, ja suosia kausikasviksia. Proteiinien monipuolisesta saannista kannattaa myös pitää huolta, eikä luottaa vain vaikka siihen ianikuiseen maitorahkaan.

    Liikunta on se seuraava yllättävän tärkeä seikka. Vaikka se päivittäinen pieni reippailu ei kropan muotoihin vaikuttaisi pätkääkään, niin jaksamiseen sillä on aivan valtava merkitys. Kannattaa joka päivä hengästyä edes kerran ja koittaa kävellä se noin 10000 askelta, mikäli ei mitään urheilua harrasta. Sen avulla aivot saavat happea, uni tulee helpommin, stressitaso laskee ja näin ollen päivät kuluvat myös tähän pimeään aikaan virkeämmin. Tähän samaan liittyy myös liiallinen istuminen, joka mm. heikentää lihaskuntoa ja laskee päivän energiantarvetta.

    Ja kolmanneksi säännöllinen unirytmi ja riittävän pitkät unet. Unta jotenkin väheksytään, vaikka sen puute lisää mm. stressihormonien eritystä (mikä taas pitkällä aikavälillä kuluttaa kehoa lopullisesti).

    Niin ja veden juominen. Aivan äärettömän iso tekijä kropan toiminnassa, mutta jota myöskin aina väheksytään.

    Ja vielä lopuksi haluan sanoa, etten missään nimessä väheksy arveluitasi mahdollisesta sairaudesta, vaan kirjoitan tämän sen pohjalta, että olin itse todella ahdistunut omasta laskeneesta voinnistani noin vuosi sitten. Kävin samat labrakokeet läpi ja arvot keikkuivat rajoilla, mutta lääkäri myös vinkkasi katsomaan kriittisesti elämäntapojani, jotka mielestäni olivat oikein hyvällä mallilla.

    Näin vuoden jälkeen voin sanoa, että ravinto- uni- ja liikuntatottumukseni eivät olleetkaan niin hyvällä tolalla kuin silloin luulin. Ja koska toisen blogista ei voi mitenkään luoda todellista kokonaiskuvaa bloggaajan elämästä, niin halusin varmuuden vuoksi tuoda esille toisenlaisenkin näkökulman, vaikka saattoivat nämä olla itsestäänselvyyksiäkin.

    Olipas sekavaa, mutta oikein kovasti tsemppiä, mitä ikinä sitten eteen sattuukaan<3

    VastaaPoista
  6. Tiedän tunteen! Itselläni on lievä autoimmuuni sairaus, jota ei ole tarkemmin diagnosoitu. Alkuvaiheessa oireita oli paljon ja olin tosi huolissani, stressasin ja etsin paljon tietoa. Olen melko varma, että oma epätietoisuus ja stressi pahensivat sairautta. Monia lääkärikäyntejä, eikä selvää diagnoosia... Turhauttavaa. Lopulta ajan kuluttua opin huomaamaan, että hengissähän tässä ollaan, jotain elämänlaatua huonontavia oireita joskus, mutta ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Opin, että ei kannata elää sairaudelle. Varsinkin omassa tapauksessani, kun kuitenkin aina paranen oireista. Joskus tulee ajatuksia, että olisi muille ja itsellekkin helpompi perustella vointiaan, jos olisi selvä diagnoosi, mutta kaikista parhaiten voin, kun en kiinnitä asiaan huomiota. Ei se aina ihan helppoa tosin ole :)

    VastaaPoista
  7. Voi ei, kuulostaa tosi kurjalta moinen oireilu. Mitään vinkkejä täältä ei ole antaa, mutta toivon kovasti että ensi vuosi tuo mukanaan paljon parempaa vointia ja terveitä päiviä. Eli kaikkea ihanaa vuodelle 2017!

    VastaaPoista
  8. Tosi ikävä kuulla, et joudut oleen tollases epätietoisuudessa. D: Mulla on nyt viime keväästä saakka ollut vähän vastaava hämmennys oman kehoni kanssa.

    2014 syksyllä mulla oli jatkuvasti maha kipeä, mutta en ollut jotenkin yhdistänyt tapauksia toisiinsa ennen kuin vasta alkutalvesta, kun hoksasin, että hitto, näitähän kipujahan on jatkuvaa syöttöä ollut ja oon joutunut oleen koulustakin poissa ties kuinka paljon. Joskus kivut oli niin pahoja, ettei sängystä päässyt ollenkaan ylös aamulla. Kouluterveydenhoitaja kehotti kokeilemaan laktoositonta ruokavaliota, mutta mitään muutosta ei ollut. Silloinen seurustelukumppanini ehdotti keliakian olevan vaihtoehto, ja se tyhjensi koko pään. Koko suvussa ei oo (mun tietääkseni muuta kuin kaukaisemmilla sukulaisilla) esiintynyt keliakiaa, mutta ajatus huolestutti, koska onhan ruokavalio nyt iso osa elämää.

    2014 loppuvuoden labrakäynti laktoosirasituksessa vahvisti, ettei kyse ollut laktoosista, ja verikokeet paljastivat anemian lisäksi keliakiavasta-aineiden olevan hiukan normaalista poikkeavat. Sain lähetteen Taysiin alkavalle vuodelle ohutsuolen tähystykseen, jossa ottamalla suolesta pieni koepala selvitettäisiin, onko mulla keliakia. Lopulta sain myönteisen vastauksen ja keliakiadiagnoosin. Silloin se tuntui maailmanlopulta, koska en tiennyt vielä silloin, että leipiä ja oikeastaan ihan mitä vaan leipomuksia sun muita saa valmistettua muustakin kuin "bannatuista" viljoista. Gluteeniton ruokavalio poisti vaivat kuin taikaiskusta ja aloin tottua siihen, eikä mun elämä enää diagnoosin hyväksyttyäni ollutkaan pilalla. :D

    Kesän 2015 lopulla mulla alkoi kuitenkin taas olla epämääräisiä mahan sekoiluja, tällä kertaa kuitenkin hiukan erilaisia. Uudet labrakäynnit ei erityisemmin houkutelleet, joten päätin omatoimisesti kokeilla uudestaan laktoosin poistoa ruokavaliosta, ja talven laktoosi-intoleranssin hylkäävistä tuloksista huolimatta se tällä kertaa tehosi. Loppuvuosi menikin oireettomasti.

    Kevät 2016 kehiin astuu jälleen hiukan aiemmista eroavat mahaoireet ja suuntaan tällä kertaa suoraan kouluterkkarille. Koulua on jäljellä enää muutama viikko ennen kesälomaa, joten sovitaan, et kokeillaan loppuaika maidotonta ruokavaliota ja saan sovittua asiasta koulun ruokalankin kanssa. Mitään muutosta ei kuitenkaan tuu vastaan ja kesälomakin alkaa, eikä mun silloiseen kiireiseen aikatauluun saada sovittua lääkäriaikojakaan koko kesälle.

    Nyt viimein tänä syksynä oon päässyt ravaan kouluterkkarilla ja labrassa verikokeissa, mutta mitään outoa ei näy edes niissä kilpirauhasarvoissa, vaikka sen vajaatoimintaa kyllä perheestäkin löytyy. Tällä hetkellä mulla on koululääkärille varattuna aika tammikuun loppuun, ja tosiaankin toivon, että näihin kipuihin ja muihin vaivoihin löytyisi selitys tai saataisiin edes jokin suunta, josta vastausta etsiä.

    Toivotan onnea vastausten löytämiseen myös sulle! Epämääräisten vaivojen kanssa on rasittavaa elää, mutta onneksi se ratkaisu useimmiten lopulta löytyy.

    VastaaPoista

© Helmihytti • Theme by Maira G.