Lahjaidea miehelle: DIY Kravatti

4 kommenttia:
diy-kravatti-solmio-ompelu

Joillekin on paljon helpompi keksiä lahjoja kuin toisille. Mulla ainakin on niin, että siinä missä äidille tuntuu sopivan lähes mikä tahansa itsetehdyistä kuorinta-aineista kaikkeen mitä joulutorilla osuu vastaan, isän lahjojen keksiminen on aika kamalan vaikeaa! Miehille lahjojen keksiminen tuntuu muutenkin haastavalta, mutta entä sitten, kun kyseessä on tyyppi jolta ei erityisemmin puutu mitään, tai jos puuttuu, niin hommaa sen sitten itse itselleen? Ihan mahdotonta.

Yleensä näissä tapauksissa taide- ja käsityölahjat on parhaita, jos saaja sellaisista tykkää. Oon kuluineina vuonna tullut tehneeksi vaikka mitä, mutta tällä kertaa keksin kokeilla jotain uutta ompelemalla iskälle joululahjaksi kravatin.

diy-kravatti-solmio-ompelu

Solmion tekoon tarvittiin

– Siistiä kangasta
– Tukikangas (purkautumatonta)
– Sisäpuolen kangas kravatin päihin
– Silitysrauta
– Ompelukone yms.
– Neula ja lankaa myös käsinompeluun
– Toinen kravatti kaavaksi

Kravatti on sinänsä kaavaltaan tosi simppeli homma, mutta toisaalta aika haastava. Mä helpotin hommaa metsästämällä kirppikseltä halvalla vanhan kravatin, joista sain purkamalla samalla sekä kaavan, että kravatin sisään tulevan tukikankaan.

Silitysrauta on tässä tosi oleellinen. Mä en vieläkään ole saanut aikaiseksi hommattua omaa – sen kun muistaa vaan joskus kerran puolessa vuodessa, eli aina kuin jossain projektissa tarvitsisi... Onneksi työkaveri lainasi, tästä ei olisi muuten tullut yhtään mitään! Siisteillä taitteilla varmistetaan se, ettei sillä solmion oikealle puolelle näy ollenkaan saumoja.

Voisin suositella tuota vanhan kravatin purkamista myös muille, joilla ei oo aikaisempaa kokemusta kravattien ompelusta! 


Mullakaan ei ollut ohjetta, vaan sovelsin sen mukaan mitä puretusta kravatista ymmärsin. Tässä sama jotenkin selitettynä, mutta en tiedä, kuinka hyvin tuosta ymmärtää mitään, jos ei ole purettua kravattia tutkiskeltavana.

diy-kravatti-solmio-ompelu
Tekovaiheesta ei tullut otettua paljoa kuvia, kun en aluksi ollut muutenkaan varma, tuleeko koko hommasta mitään.
diy kravatti solmio ompelu ohje
Kuvassa puretun solmion toinen pää. Valkoinen tukikangas on ns. taskussa etu- ja takakankaan välissä.
diy-kravatti-solmio-ompelu
Silitysraudan sain lainaan, mutta laudan virkaa toimitti paksu kerros lakanaa sohvapöydällä. :D

1. Leikkaa kangas kaavan mukaan. Jos kankaan pituus ei riitä, liitä lisäkappale huomaamattomasti vinolla saumalla. Yleensä kravatti ommellaan niin että koko käytettävän kankaan langansuunta on vino, mutta mä säästin kalliissa kangaassa ja leikkasin kappaleet vaan ihan suoraan. Eipä se lopputuloksessa näy, kun kangas on muutenkin tosi elävä.

2. Leikkaa kravatin päihin sopivat sisäpuolen kankaat (kuvissa musta kangas).

3. Sovita päihin asetettavat sisäkankaat paikoilleen, silitä oikein päin kuten taitteiden olisi tarkoitus tulla, käännä ympäri ja ompele nurinperin niin, että sauma tulee "taskun" sisäpuolelle. Vaikea selittää, mutta pääpointti on se, ettei saumat näy kravatin etupuolella. Toista kumpaankin päähän. Ompelukone ei välttämättä mahdu toisella sivulla ihan kärkeen asti, jolloin on turvallisempaa tehdä siistit ompeleet käsin.

diy-kravatti-solmio-ompelu
Valmis kravatti sisäpuolelta, tukikankas asettuu sisäkankaan taskuun.
diy-kravatti-solmio-ompelu diy-kravatti-solmio-ompelu
Kravatin toisen pään paikoillaan pitävä lenkki. Meinasin aluksi unohtaa tän. :D Oli hiukan haastava kiinnittää, vaati paljon silittelyä. Oikean reunan ompelin ensin. Lenkin päät menivät solmion sisään ja jäivät keskisauman sisäpuolelle. Vasemman puoleisen reunan ompelin lopuksi käsin. Lopputulos: lenkki on vähän vinossa, mutta eipä sitä sieltä nurjalta puolelta kukaan näe.
diy kravatti solmio ompelu ohje
Huomaatko vinon sauman? Se on ainoa todiste siitä, että pituutta on jatkettu lisäpalalla, eikä koko kravattia ole ommeltu samasta kappaleesta.
diy-kravatti-solmio-ompelu

4. Aseta tukikangas päiden "taskujen" sisään, ja silitä pituuksien taitteet niin, että tukikangas sopii sisälle. Siirrä tukikangas odottamaan.
5. Leikkaa, silitä ja ompele kravatin takapuolelle tuleva lenkki. Etsi sopiva kohta keskisauman kohdalta ja ompele lenkki toiselta reunalta paikoilleen.
6. Silitä solmio vielä kerran kangas oikein päin, käännä nurin ja ompele pitkä keskisauma kiinni.
7. Käännä kravatti oikein päin. Pujota tukikangas paikoilleen. Viimeistele ompelemalla takapuolen lenkin toinen reuna käsin kiinni ja silittämällä valmis kravatti.

Eipä tuo välttämättä tarvitsisi jatkuvaa silittämistä, jos kangas pitää helposti muotonsa. Mutta mä onnistuin valitsemaan vähän haastavan kankaan: siinä on upea kolmiulotteisen tuntuinen kuvio, mutta on samalla vähän jämäkämpää kuin kravateissa normaalisti käytettävät kankaat.

diy-kravatti-solmio-ompelu diy-kravatti-solmio-ompelu

Sitten vaan katu-uskottava laatikko ja jännittämään, hiffaako lahjansaaja tuon itse tehdyksi vai veikkaako ostetuksi!

Väriä oli aika haastava ikuistaa, kun ei tuota luonnonvaloa taas ollut, mutta kyllä uskallan sanoa että tykkään lopputuloksesta! Ei varmaan tule lähiaikoina tehtailtua näitä enempää, kun eka pitäis hommata se oma silitysrauta. Ehkä olis jo korkea aika muutenkin. :D

Me hiljennytään nyt jouluviikonlopun viettoon, rauhallista joulua teille kaikille!


// Viimeisen adventtisunnuntain arvonnan voittaja on arvottu: nimimerkki Metta, kurkkaathan sähköpostisi jotta saadaan joulun jälkeen paketti matkaan! Kiitos kaikille arvontoihin osallistuneille!
4 kommenttia: