SLIDER

Unikuvia tennarikeleistä

28. maaliskuuta 2016

id
Paita – Only / Kangastakki - Seppälä / Farkut – Selected / Kengät - SoWhat


Pääsiäinen on täällä, ekat kasvit alkavat puskea kukintoja ja katuhiekat kuivuvat mudasta pölyksi... Pikkuhiljaa vois varmaan jo elätellä toiveita, ettei enää iskis uutta takatalvea niskaan. Että kohta uskaltais laittaa talvitakit varastoon ja alkaa kokeilla, miten kevyesti jalat nousevatkaan maasta kevätkengillä.

Mä sain selätettyä sen neljän päivää kestäneen kuumeen ja jäljellä on enää kutittava yskä. Tää viikko on mennyt ensin parannellessa ja sitten lomaillessa. Kotona saatiin viimein käännettyä joitain huonekaluja oikein päin ja edes yksi huone astetta valmiimman näköiseksi. Kotikotona on saatu nauttia äidin keittelemästä bouillabaissesta ja iskän autonpesupalvelusta, ja viikonlopun ohjelmaan on kuulunut lähinnä leffoja ja aurinkoa. Ensi viikoksi onkin sitten taas ihan hirveesti hommaa, kun oon taas onnistunut lykkäämään kaiken epämieluisamman viimetippaan, enemmän ja vähemmän tahalteen...

Tänäkin vuonna kevät hyppää kuvioihin varkain ja huomaamatta, kun ohjelmaa on niin liiaksi, ettei meinaa keretä pysähtyä vetämään välillä henkeä. Mä yritän nyt vaan jaksaa loppuun asti lupaamalla itselleni, että tän jälkeen voin sitten hengähtää. Kunhan saan nää kurssit loppuun ja kandin suoritettua, niin sitten voin keskittyä blogiin, kotiin ja kaikkeen sellaiseen, minkä parissa olisi mukava ja rentouttava puuhailla. Nyt on vähän takki tyhjä, kun itsensä ahdistaa melkein lamaannuspisteeseen asti jo pelkällä ajatuksella kaikesta siitä tekemisen määrästä, joka odottais vaan hoitamista. Ja se jos mikä saa fiiliksen tooosi epäinspiroituneeksi.

Kesäkin on taas iso, vähän pelottava kysymysmerkki. Löytyykö töitä, tai ainakaan oman alan töitä, se on vielä mysteeri. Enkä varmaan oo ainoa tässä samassa tilanteessa. Mutta vaikka kesä jännittää, toukokuuta odotan kuin kuuta nousevaa. Prahaa ja Valenciaa erityisesti. Sinne asti jos nyt eka selviäis.

...muuten. Ennenkuin otatte käyttöön mitään upouusia vaaleita kevätkenkiä, laittakaa niihin suojasuihketta. Kun se on oikeesti tietty just se eka malttamaton käyttökerta, kun ette oo vielä ehtineet laittaa sitä valmiiksi hommaamaanne suihketta, jollon joku sattuu vahingossa astumaan kantapäällään niiden uusien kenkien päälle. True story. Sitten sitä koittaa varovaisesti pestä niitä tahroja pois lavuaarissa, kunnes saa huomata, että joku niiden kenkien sisärakenteesta värjää niihin kärkiin vielä pahemmat (kellertävät) jäljet kuin ennen koko pesuyritystä.... Joo. Saa nähdä, oliko näiden ihanien lenkkarien ainoot sokaisevan valkoiset kuvat tässä, vai onnistunko jotenkin vielä pelastamaan ne. :s

Kuvista kiitos Lilalle!

Somekaappaus ja muita kuumehoureita

21. maaliskuuta 2016

id

Kerroin Facebookissa ja Instagramissa lyhyesti maanantaina, että toimin viikon meidän yliopiston toisena edustajana Diplomi-insinööri- ja Arkkitehtihaun eli DIA-haun kampanjassa. DIA-haun sometilejä hallinnoi vuorotellen eri tyypit kaikista DIA-hakuun kuuluvista yliopistoista, ja viime viikko oli TTYn vuoro. Tarkoituksena oli kuvata ihan vaan sitä omaa elämää yliopistolla ja vähän esitellä, millaista se meininki siellä on. Eli aika tuttua hommaa mulle, kun täällä blogissa/somessa tulee jonkin verran muutenkin kerrottua tosta opiskeluarjesta. :) Tää maininta ei tosiaan liity mitenkään itse tuohon kampanjaan, enkä julkaise siinä käytettyä materiaalia täällä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin ne instagram-kuvat löytää tuolta diahaku -tililtä.

Tuntui ehkä vähän hassulta, että jopa yliopistojen hakukampanjoissa yritetään nykyään tavoittaa yleisöä instagramin ja snapchatin avulla. Mutta en kyllä valita, kun ainakaan suunta ei oo liian perinteistä ja kaavoihin kangistunutta. En oo vielä päässyt itsekään ihan sinuiksi ton snapin kanssa: unohdan sen aina välillä ja sitten jonain päivänä taas muistan ja kuvaan koko mystoryn täyteen. :D Mutta toisaalta se lienee vähän enemmän nuorempien ikäpolvien valta-aluetta, ja mä oonki jo yli parikymppinen korppu (hah). Tai sitten oon vaan liian perfektionisti kuvien suhteen... (mut anyway rakastan nimimerkillä lyhytelokuva löytyvän Annin mystorya).

Tähän viikkoon mahtui paljon. Ton somekaappauksen lisäksi oli yksi koko päivän mittainen kuvauskeikka, ja sen vastapainona pitkästä aikaa sellaiset juhlat, jonne en ottanut ollenkaan koko kameraa mukaan. Olin myös suunnitellut paljon hommaa viikonlopulle... mutta sopivasti heti kun toi arkiosuus oli takana, tulin kipeeksi. Pitkästä aikaa kunnolla kuumetta ja olo kuin jyrän alle jääneellä. Ja just siihen saumaan, kun Roope oli muualla ja olin mahdollisimman avuttomana yksinäni himassa, särkylääkkeet loppu ja lähiapteekki kiinni... Onneks kaverit pelasti.

Ei mulla oikein sen enempää ole nyt kerrottavaa, aivot on räkästä muusia ja kuume on taas nousussa. Hyvä että nää sairaspäivät pystyy käyttämään edes osittain hyödyksi, kun kerääntyneitä kuvia voi muokata pois alta sängystäkin käsin... tai ainakin niinä hetkinä, kun särkylääke vaikuttaa eikä sormet kavahda kylmän läppärin kosketusta. Mutta sen pidemmittä puheitta, mä jatkan tätä parantelua. Toivottavasti tää ei tästä ainakaan pahenis, kun ei taas millään olis aikaa sairastaa... Mukavaa viikonalkua teille!


Ylimmästä kuvasta kiitos Lilalle!

Toinen, kumpikin, kaikki

13. maaliskuuta 2016



En harrasta runoilua, mutta nyt tuli ulos tämmöstä. Tästä piti tulla ihan vaan runo naisille, näistä ihanista naisista ottamieni kuvien kuvittamana. Se alkoikin sellaisena, mutta jotenkin siihen lopulta (vahingossa) kiteytyi myös paljon muuta. Aiheita, joista on vaikea kirjoittaa asiatekstiä joutumatta jonkin tahon sylkykupiksi. Ja kun pääsi alkuun, oli vaikea lopettaa. En tiedä, tulkitsetteko sitä kuten itse päässäni ajattelin – runot saavat olla monitulkintaisia – mutta jos joku tarvitsee johonkin selvennöstä, voi kysyä niin selitän.



Toinen katsoo kohti, hymyilee,
toinen kääntää päänsä pois
Kumpikin kaunis,
kehuilla oikeutta tois.

Toisen kaula-aukko osuu napaan,
toisella kurkkuun
Kumpikin uskollinen itselleen,
vaik joskus pukeutuis huntuun.

Toinen jotain yhtä mieltä,
toinen ei jaksa moista
Kummalkin näkemystä, mut
totuus muodostuu faktoista.



Toinen viihtyy parisuhteessa,
toinen on sinkku
Oli yksin tai yhdessä,
kumpikin rakastettu.

Toinen tuhlais vaan kenkiin,
toinen läpi maailmaa kahlaa
Kuka tunkis onnea määritelmiin,
no se mikä pään sisusta koristaa.

Toinen äänekäs, möläyttäjä,
toinen hiljainen ja harkitsee
Kummankin ajatukset tärkeitä,
ja muiden huomiointi palkitsee.



Toinen "niin nainen",
toinen "cool bro jäbä"
Joka minuus erilainen,
kummallekaan "ota tai jätä".

Toinen kestää ja kestää,
toinen ei todellakaan siedä
Kummallakin oma tahto,
kaikki ei vaan miellä.

Toinen itsensä näkee,
toisella vääristyy
Kumpikin katsoo peiliin,
vaan oliko kritiikkiin mikään syy.

id

Toinen on avoin kirja,
toinen sulkeutuu
Kumpikin mysteeri,
ulkokuoresta sokaistuu.

Kumpikin nainen,
joku toinen taas mies
Yksi ei vielä tiedä,
Ihmisyyttä, meidän kaikki on siinä.


Lopulta kumpikin, kaikki on,
vain omaa olemistaan kokeva,
Omas olossansa oleva
ja olemattomaksi tuleva.



Ajattelin että tää postaus olisi sopinut hyvin naistenpäivään, mutta se oli ja meni ja mulla oli liian kiire. Eipä se mitään. Ihan kuin se olisi ainoa päivä, jolloin naiset ja miehet saa kehua naisia, odottaa huomiota myös itselleen. On ihanaa että elämässä on pientä juhlaa, mutta käytännössä sitä yhtäläistä huomiota sopisi odottaa joka päivä. Naistenpäivässä ei ehkä suomalaisen näkökulmasta ole mitään kovin ihmeellistä – joku saattaa katsoa sen olevan tarpeetonkin. Mutta Naistenpäivä on virallinen juhlapäivä myös useissa muissa maissa kuin vain Suomessa, ja sitä on ihan sopiva juhlistaa mukana, sillä kaikialla tasa-arvo ei toteudu lähellekään yhtä hyvin kuin Suomessa. Sen tarkoituksena on ollut huomioida naisia ja naisten saavutuksia, sillä tasa-arvossa mitaten ollaan historian saatossa oltu vuosisatojen ajan altavastaajia. Se tasa-arvo on ollut kovan työn takana jo tähänkin asti, sitä ei pidä vähätellä. Jos ihmiset ei tunne historiaansa, tän epävarmasti vellovan maailman on liian helppo livetä takaisin vanhoihin iänikuisiin raameihin ja toistaa itseään.

Voisin kirjoittaa mielipiteistäni tasa-arvoon liittyen, mutta se olisi niin pitkä juttu, ettei sovi tähän. Tämä postaus on kaikille ihanille naisille, tasa-arvolle ja rauhalle. ❤

– – –

Anyway, tällä viikolla selvisi tän kevään toisen ja kolmannen vuoden viimeisen periodin sisältö ja työmäärä, ja se on aika raakaa settiä. Toi asuntosuunnittelun kurssin avausluento tuntui samalta kuin joku olisi kaatanut mun niskaan saavillisen jääkylmää vettä, ja päivän päätteeksi olisi halunnut kaivautua peiton alle piiloon ja jäädä sinne loppukevääksi. Mutta kyllähän sen tiesi jo aikasemmin, että tää kevät tulee olemaan raskas. Että vaikka oon oman kandikurssini tehnyt, tää on se kurssi josta suurin osa sen tekee, eikä me muut päästä siinä sen helpommalla. Tää työmäärä näkyy jonkin verran tän blogin postaustahdissa, mutta ymmärrätte varmaan. Viimeistään huhtikuun jälkeen helpottaa...

Psst! Jos jollain on tarvetta valokuvaajalle (sitsit, vuosijuhlat, henkilökuvat yms.), heitän satunnaisesti kuvauskeikkaa Tampereen seudulla. Mulla on vähän virallisempi galleria-sivu täällä. Jos tiiät että jollain saattais olla tarvetta, saa vinkata kaverille!

Kaaottinen kotimme

6. maaliskuuta 2016

Äiti kehotti mua ottamaan kuvia tästä uudesta kodista ja vastasin, että en mä oikein viitsi, kun täällä on niin kaaos, laatikoita ja ikea-säkkejä vaan ympäriinsä ja huonekalut ihan vinksinvonksin tai kirjaimellisesti väärinpäin. Mutta kuulema juuri siksi juuri nyt, koska ei kestä kovin kauaa että ne tavarat pakkautuvat kaappeihin jemmaan ja huonekalut löytävät paikkansa, ja koko muuton jäljet katoavat. Pitäisi ikuistaa tää hetki tässä murrosvaiheessa, ennen kuin se unohtuu. Tää hetki, jolloin muutettiin ekaan oikeesti yhteiseen kotiin. Ei vitsit miten mä tätä ehdinkin odottaa.

Joten halusitte tai ette, tässä vähän muuttorealismia kerrakseen. Tervetuloa meille.



Ikea-säkkiä ikea-säkin perään. Purkamattomia laatikoita. Huonekaluja nurinperin. Lattiaa on matoilla vuorattu, kun haluttiin muuttaessa varoa naarmuttamasta uutta parkettia kengillä. Eteistä ei vielä oikein ole, on vaan käytävä jonka varrelle kengät jää ja kaappi jonne takit katoavat.



Vaatteet eivät vielä ole löytäneet lopullista sijaansa ja kiireessä niitä tulee sitten purettua kasseista ympäri kämppää, mutta muutoin makuuhuone on ihan siisti. Sänky vaan on väärinpäin.



Jostain syystä vessapaperirullatkin vaeltelevat vähän missä sattuu. Ja roskis. Ja vessaharja.



Keittiössä on pöytätilaa, mutta se on täytetty niin tehokkaasti tavaralla, ettei tilaa oikeasti ole yhtään entistä enempää. Pitäisi kehitellä pari hyllysysteemiä, että kaikille tavaroille löytyisi oma paikkansa ja itse pöytätilan saisi hyödyllisempään käyttöön. Ollaan joka päivä vielä aika sekaisin, että missä nyt oli mitäkin.



Tv-taso seisoo edelleen pystyssä, kun taas tv itse tuijottaa seinään päin. Jalkalamppu sohvan päällä? Sitä viritelmää mäkin ihmettelin, mutta Roope perusteli ettei kattolamppu riittänyt lukuvaloksi. Asetti sen sitten tuohon, jotta valaisisi sopivasti huoneen toisella puolella olevaa työpöytää (joo mikä logiikka nyt taas).



Kyllä mulla eilen oli vielä parilliset sukat. Mutta kuka tota nyt huomais, kun on niin ihana lattia. Halaisin sitä jos vaan olis näiltä tavaroilta tilaa.



On ihanat ikkunalaudat, mutta idyllisten sisustuselementtien sijaan nekin ovat täynnä tavaraa, joille ei vielä ole omaa paikkaa. Ja noista hirveistä tuoleista on kyllä pakko päästä eroon heti kun vaan löytäisi uudet tilalle.

id

Kasseja ja kasoja, pölyisiä peilejä ja puhtaita pyykkejä. Kaapinovista henkareilla roikkuvia vuodevaatteita. Kolmas huone on aika dumppis. Siellä on kaikki mitä muualle ei mahdu, toisin sanoen kaikki mun ompeluun ja askarteluihin liittyvä tavara ja pari säkillistä ylimääräisiä vanhoja vaatteita ja muuta, josta mun on tarkoitus hankkiutua eroon. Ja suuri osa tavaroista on laatikoissa ja säkeissä johtuen siitä, ettei niille oo selkeempääkään säilytystilaa! Olis selkeesti tarvetta hyllyille. Tai olishan tuolla yksi lipasto, mutta se ei yhtään sovi sävymaailmavisioihin.

Reilu viikko täällä uudessa kodissa ja tältä meillä vieläkin näyttää. Syy on lähinnä kiireessä, koska mä en tällä viikolla voinut keskittyä ollenkaan kotiin, kun piti nyt tähän sunnuntaihin mennessä kirjoittaa kuusi esseetä, jotta ylipäätänsä saisin kandin tänä keväänä suoritettua. Sattumoisista syistä niiden kirjoittelu jäi taas aika viime tippaan...

Näissä kuvissa on ihan hirveä kaaos, siis jopa mun mittapuulla laskettuna, mutta jotenkin silti kaunista. Oikeestaan oon ihan hämmentynyt, miten sotku edes voi näyttää noin kauniilta? Tai ehkä me taidetaan vielä katsoa tätä kämppää aika vaaleanpunaisten linssien läpi. Ei haittaa pieni (iso) sekamelska kun ollaan muutoin niin ihastuneita. Seuraavaksi voisi alkaa raivaamaan tavaroita oikeille (tai edes nykyistä paremmille) sijoilleen.

56 neliötä, 3h+k. Mun pää tursuaa ideoita, mutta toisaalta ei haluais tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Tässä riittää projektia pitkäksi aikaa!

Rokkiletti

3. maaliskuuta 2016

rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair id rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair rock braid hawk long hair
Trikoomekko – H&M / Kimono - Seppälä / Kaulakoru - Tanna Design / Kengät - Vagabond

Tää oli niitä hetkiä, jolloin toivoi, että olisi ollut käytettävissä joku ammattitaitoinen kuvaaja, että voisi rauhassa etsiä hyvän kuvauspaikan, tai että olisi vähintäänkin paljon aikaa tuhlattavaksi... No eipä taas ollut noista ainuttakaan. Sen sijaan oli kiire, tausta ei mätsännyt tyyliin, tarkennukset menivät vinkkeliin, ja itse kuvattava oli sen verran pitkästä aikaa kameran edessä, että luontevuus kirmasi jossain hyyyvin kaukana. Se oli viiden minuutin epämukava kuvaussessio, ja siitä äkkiä autoon ja juhlapaikalle.

Mutta joo, semmosta sattuu. Asun pääpointtina oli meidän arkkitehtikillan vuosijuhlat, joita kyseisenä iltana vietettiin. Ajattelin, että kuvaajana mun pitäisi olla edes kohtalaisen huomaamaton, joten päätin yrittää piiloutua kokomustaan. Silitysraudan puutteessa uusi pikkumusta sai jäädä odottamaan jotain toista kertaa, ja kiskaisin ylle mustan pitkähihaisen trikoomekon. Harteille heitin mun aarteen, ommelkirjaillun "kimonon"... tai en edelleenkään tiiä miksikä noita kutsutaan, neuletakkeja jotka on kangasta? Kangastakki? Korkkarit oli kyllä huonoin valinta ikinä, kun jalat oli muuton jäljiltä niin väsyneet, että niitä alkoi särkeä jo puolessa välissä iltaa...

Käytännössä siis aika arkkitehtimaisen musta asukokonaisuus. Mutta sitten kun siihen yhdisti nuo hiukset, kokonaisuudesta tulikin aika rock. Eikä siis tosiaan mikään huomaamaton, vaan aika katseenkääntäjä ja silti rennon cool. Tän olisi viimeistellyt vielä jotkut isohkot (mustat) korvakorut, mutta valitettavasti en omistanut yhtiäkään.

Kun sanon etteivät nää kuvat ole parhaat kuvaamaan todellisuutta, niin se johtuu siitä, että livenä tää ihan tosissaan edusti. Siis tää kampaus keräsi enemmän kehuja kuin minkään muu mun päässä nähdyistä kampauksista tähän asti – ja ne viime keväisetkin olivat aika upeita! Oikeesti, siellä juhlissa kävi vähintään parikymmentä henkilöä erikseen ihastelemassa, että ompa upea kampaus! Voisi varmaan väittää onnistukseeksi tyylivalinnaksi. Kaikki kunnia Hair Artin Ennille, jolle annoin vapaat kädet tehdä millasen kampauksen vaan lystää! Kelpais useemminkin tämmöset räväytykset, oon vaan ihan liian laiska opettelemaan tekemään tämmösiä itse. :D Vai mitä te tykkäätte?

rock braid hawk long hair

Tää kampaus tehtiin yhteistyössä kampaamo Hair Artin kanssa. Jos jollain teistä on tiedossa juhlat tai muuten vain tarvetta kampaamokäynnille (tai upeelle kampaukselle), tän blogin nimen mainitsemalla saa 15%-alennuksen Hair Artin Ennin kampaamopalveluista! :)

Kokeilin muuten muuttaa vähän tuota sivupalkin profiilikuvaa, että olis edes vähän vaihtelua joskus – vuodenajat vaihtuu mutta mä en millään muista vaihtaa profiilikuvia. Koneelta jos katsotte niin sen pitäis hiirellä osoittaessa muuttaa kuvaa, ja mobiililla saman pitäis tapahtua kevyestä klikkauksesta. Tai näin se ainakin itselläni teki. Toivottavasti toimii teilläkin!

Yhden elämänvaiheen loppu

1. maaliskuuta 2016



Terveisiä muuttokaaoksen keskeltä! Ollaan nyt ehditty majailla uudessa kodissa viime perjantaista asti, jolloin oli sopivin sauma (lue: yks ylimääräinen käsipari ja paku) raijata kaikki suurimmat huonekalut paikasta A paikkaan B. Ja sehän meinas että me sitten nukuttiin siellä missä sänkykin sijaitsi, vaikka vajaa puolet tavaroista ja jääkaapin sisältö jäivät sillä erää vielä vanhalle kämpällä. Iltakymmenen jälkeen ei enää kehdattu kolistella rapussa, joten tilattiin muuttopizzaa, istuttiin keskellä uutta olohuonetta muuttolaatikko ruokapöytänä ja ihmeteltiin sitä tavaroiden määrää.



Kaksi pakullista ja ainakin viisi tai kuusi pikkuautollista tavaraa, jos ei enemmänkin. En pysynyt laskuissa. Ihan hirveä määrä tavaraa – ei tosin omastani vaan lähinnä Roopen mielestä. Itsehän aikalailla tiesin (tai ainakin kuvittelen tietäneeni), mitä kaikkea oon oikein hamstrannut, mutta eihän sitä tavaran määrää voinut oikeasti täysin käsittää ennen kuin sen kaiken kaivoi kaapeista ja kätköistä esiin. Aika tehokkaasti olin sen 38 neliön kämpän kerennyt parissa vuodessa täyttämään, kun taas Roope oli muuttanut mun tykö mukanaan lähinnä vaatteet, kirjat ja tietokone. :D

id

Muutto sujui kuitenkin kommelluksitta, eikä ainakaan vielä olla havaittu minkään hajonneen tai kadonneen. Maanantaina siivottiin loput jälkemme ja suljin tuon opiskelijaboksini oven viimeistä kertaa.

Ensimmäinen oma koti ja vanhempien helmoista irtautuminen. Arjesta yksin selviäminen ja itsenäistyminen. Yhdelle ihmiselle tilava valtakunta, kahdelle hiukan ahdas. Se kämppä tulee aina olemaan tärkeä osa mun muistoja, vaikkei sinne mitään erityistä suuren suurta häppeninkiä sijoittunutkaan. Se oli vaan koti, joka tulee aina olemaan osa mun kasvutarinaa ja yksi tärkeistä vaiheista elämän varrella.

Olisi ehkä voinut odottaa isojakin tunteita sinä hetkenä, kun siitä ulko-ovelta teki vielä viimeisen vilkaisun tyhjään, pesuaineelta tuoksuvaan olohuoneeseen. Mutta ei, ei se tuntunut missään. Kai mä olin vaan odottanut tätä muuttoa jo niin pitkään ja niin innolla, että olin henkisesti täysin valmis jättämään hyvästit tuolle vanhalle kodille.

Tänään palautin avaimet. Kävelin ulos saman minuutin sisällä, jona uusi asukas tuli noutamaan niitä samaisia avaimia.

Ja se oli sen luvun loppu.

Varmaan aika kultaa muistot ja tuun vielä joskus unissani palaamaan niihin muovimattolattian peittämiin neliöihin, mutta ainakaan tällä hetkellä en osaa tuntea mitään haikeutta. Oon vaan onnellinen tästä uudesta kodista, vaikka täällä aikamoinen sekasotku onkin.



Lähipäivinä on ollut aurinkoisia pakkaspäiviä, jotka saavat meidän uuden asuinalueen näyttämään tosi kauniilta. Ulkona kävellessä silmille avautuu uusia maisemia ja rakennuksia, joihin on vielä vaikea kuvitella kyllästyvänsä. Pihoilla on elämää ja entiseen verrattuna ihan erilainen tunnelma, ikkunasta kurkkiessa saattaa nähdä lumiukkoja ja -heppoja. Hervannassa mun ei ikinä tehnyt mieli kaivaa kameraa ulos laukusta ihan vain satunnaisia rakennuksia ikuistaakseni. Nyt on ihan eri ääni kellossa.

Kotonakin kuulee ihan uusia ääniä: alakerran naapurilla on tasatunnein kumiseva kaappikello, meidän makuuhuoneen yläpuolella taitaa olla lastenhuone, ja lähistöllä sijaitsee joku kappeli tai kirkko, jonka kellojen soiton viikonloppuna havaitsin.

Kirjoittelen tätä keittiöstä, kun vielä ei olla ehditty järjestää mulle omaa työpistettä. Tossa vieressä hurisee uusi astianpesukone. Se on ihan musiikkia mun korville.
© Helmihytti • Theme by Maira G.