Saanko luvan hellittää? Blogini on juuttunut tyveneen

14 kommenttia:
blogimaailma-aitous-itsekriittisyys-tavoitteellisuus

Mulla on paha tapa kerätä itselleni niin paljon projekteja ja hommaa, että ne kutistavat yöunet minimiin ja pakottavat karsimaan oikeasti tärkeistä asioista.

Tiesittekö, että mä oon oikeasti kamalan tavoitteellinen, jokseenkin turhan vertaileva ja varmasti itse itseni pahin arvostelija? Jos ette, niin se saattaa selittää teille paljonkin tätä postausten hidasta tahtia.

Ja kyllähän mä siitäkin itseäni ruoskin – arvatkaa harmittiko, kun en kerennyt saamaan viime kuulle edes kuutta postausta? Säälittävä suoritus, näin hiljaista ei oo ollut edes abivuonna tai kandikeväänä, ja niiden aikoihin siinä sentään oli ihan oikeakin syy.

Tää välivuosi opinnoista ja säännölliset työajat ovat antaneet elämään perspektiiviä.


Oon töiden jälkeen vapailla ehtinyt nähdä paljon kavereita ja harrastaa muutakin kuin koneen ääressä kykkimistä.

Kai mä kuvittelin, että tänä vuonna mulla olisi enemmän aikaa, mutta päivissä ei vaan riitä tunnit kaikelle mitä haluaisin tehdä, ei ainakaan postauksien tuottamiselle. Ja kun yhden postauksen valmistuminen voi viedä useamman illan, tuntuu aika epäonnistuneelta.

Pakkoko niitä postauksia on hinkata loputtomiin? Ehkä teen tästä itselleni tarpeettoman vaikeaa, mutta tekstin tuottaminen ei ole helppoa, jos ei oikein tiedä, mitä sanoa.

Kuvia riittäisi paremmin, vaikka niidenkin suhteen mennään jo ylikriittisyyden puolelle. Oman naaman sisältävistä kuvista puhumattakaan.

Saisinkohan luvan hellittää? Blogini on juuttunut tyveneen.


Tyveneen juuttuneella tarkoitan sitä, kun sisällön tuottaminen jumittaa. Nytkään ei tää kirjoittaminen ei oikein tunnu soljuvan, ja enemmän ahdistaa, että ihmettä mä oikeen jauhan, kuka tätä oikein jaksaisi lukea? En mä ainakaan. :D

blogimaailma-aitous-itsekriittisyys-tavoitteellisuus

Olisi varmaan mukava kirjoittaa useammin ja kevyemmin, mutta oon näiden vuosien aikana laittanut itselleni sellaisen perfektionistisen esteen:

"Kaikissa postauksissa on pakko olla joku pointti, jotain oikeasti annettavaa."


Se on oikeasti tosi rasittavaa, ja vaikeuttaa hirveästi semmosta rentoa sisällöntuottamista. Oon aina ollut tällainen, mutta on tää pikkuhiljaa pahentunutkin, kun ympärillä kaiken muunkin sisältötarjonnan laatu senkun nousee. Ja se oma rima sitä mukaa myös.

Ja oikeasti, tuntuu että tän hetken suosituimmat blogit (ja monet muutkin) ovat nykyään täynnä vain sellaisia voimaannuttavia ja motivoivia inspiraatiotekstejä, joissa

  • kehoitetaan etsimään itsevarmuutta, 
  • rakastamaan itseään ja toisia, 
  • pohditaan blogin kiiltokuvamaisuutta ja aitoutta – tai sen puutetta, 
  • sitä miten olla tai miten pitää olla oma itsensä tai sitten vielä parempi itsensä. 

Elämäntapamuutoksia, stressistä ja paineista selviytymistä, tarmokasta yrittämisestä, sisäistä ja ulkoista kauneutta ja sen näyttämistä, spontaaniuden puutetta, oman sisäisen rauhan etsimistä, tulevaisuuden tavoitteita ja nykyhetkessä elämistä, somen hyviä ja huonoja puolia, ja kaikkea siihen suuntaan. Kaikenlaista mistä katsotaan, että nyt porukka voi samaistua tai oivaltaa jotain uutta.

Enkä meinaa pahalla, hyviä aiheitahan nuo ovat ja hyvin porukka kirjoittaakin.

Varmasti moni niitä lukeekin, kun niistä kerran niin paljon kirjoitetaan. Mutta jotenkin itsellä osa aihepiireistä tuntuu tursuavat kohta jo korvista ulos. Harvemmin ehdin lukea blogeja, mutta usein jo otsikot saavat pyöräyttämään silmiä, että "hohhoijaa, taas".

Iltapäivälehtien sun muiden klikkiotsikot ovat älyttömyydessään joskus omaa luokkaansa, mutta myös blogien provosoivat ja raflaavat otsikot osaavat olla raivostuttavia, jos niiden sisältö ei vastaa samaa voimaa kuin otsikko. Tai vaikka vastaisi, juttu voi tuntua kirjoitetun vain niiden klikkien toivossa ja kävijäluvut silmissä kiiluen.

Taka-ajatus on varmaan ammattimainen ja tavoitteellinen sisältö – sinänsä ihailtavaa, ja toisaalta ärsyttävää, osin siksi kun ei itse kykene samaan. Multa ainakaan harvemmin tulee sellaista settiä luonnostaan, ja väkisin kirjoittaminen tuntuisi niin teennäiseltä, että siinäpä se aitous vasta karisisikin.

blogimaailma-aitous-itsekriittisyys-tavoitteellisuus

Rehellisesti sanottuna, kyllä mäkin haaveilen suurista lukijamääristä.

Ja siitä, että suurempikin määrä ihmisiä tietäisi tän blogin – ja hyvässä tapauksessa vieläpä pitäisivät siitä!

Se on ajatus, joka kumpuaa siitä, kun näkee itse paljon vaivaa ja on iloinen oman työnsä jäljestä, ja positiivinen palaute on käytännössä ainoa konkreettinen palkkio mitä tästä saa. Sitä voisi kutsua huomionkipeydeksi, ja väitän, että kukaan, joka pitää julkista blogia ja toivoo sille lukijoita, kommentteja ja näkyvyyttä, ei voi sanoa, etteikö pelissä olisi myös se oma toivomus saada myös sitä huomiota.

Mutta toisaalta, eihän tää päde vain bloggaajiin. Kyllä luulisi, että radiojuontajatkin toivovat, että heidän podcastejaan jaksettaisiin kuunnella, tai kirjailijat sitä, että heidän kirjojaan ostettaisiin. Eivät bloggaajat siinä mitenkään erityisesti eroa.

blogimaailma-aitous-itsekriittisyys-tavoitteellisuus

En osaa määritellä itseäni tavoitteelliseksi bloggaajaksi, koska en pyri saamaan blogista elantoani enkä määrätietoisesti toimi kasvattaakseni seuraajamääriäni.

Oon kyllä muuten tavoitteellinen, mutta periaatteena on ollut, että "lukijat löytävät tänne sitten kun löytävät", jos tämä on heille sopiva paikka ja he pitävät sisällöstä.

Se ei oikeasti ole mikään tuottoisa periaate, ja tiedostan sen. Oikeestaan aika tyhmää, ja blogin potentiaalin vajaakäyttöä. Mutta minkäs teet, jos ei kehtaa tyrkyttää itseään, vaikka omaan juttuunsa uskoisikin.

Tavoitteellisessa bloggaamisessa pelkkä mukavan sisällön tuottaminen ei riitä.


Koska jos lukijamääriä todella haluaisi nostaa, pitäisi mm.

  • laatia blogin sisällölle toimintasuunnitelma ja nähdä muutakin vaivaa seuraajien löytämiseen. 
  • olla aktiivinen ja vuorovaikutteinen, kommentoida muiden juttuja, 
  • keskittyä aiheisiin, jotka herättävät mielipiteitä ja aiheuttavat keskustelua. 

Oletteko huomanneet, että tunnetut bloggaajat ja some-julkkikset ovat usein henkilöitä, joiden mielipiteet jakavat ihmisiä puolesta ja vastaan ja herättävät keskustelua? Eivät toki kaikki, mutta monet.

Oon pohtinut, että oikeasti seuraajiin pätee vähän sama kuin rahaan: sanonta "raha tulee rahan luo" on hyvin verrattavissa lukijoihin.

Kukapa ei alkaisi helpommin seurata uutta mielenkiintoista blogia/instagram-tiliä/tubettajaa/some-persoonaa, jolla on jo paljon seuraajia? Koska sehän on kuin jonkinlainen takuuleima siitä, että tyypin tuottama sisältö on varmasti tosi hyvää – "ei kai sillä muuten olisi niin paljoa seuraajia?"

On helpompi ns. jatkaa huipulta kuin aloittaa pohjalta. Eivät kai jotkut muutoin niitä feikkiseuraajia ja -tykkäyksiä ostaisi? Edes suuren seuraajamäärän keränneiden instagram-tilienkään myyminen ei ole mitenkään tavatonta. Rikkaat ja suositut kiinnostavat ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa.

blogimaailma-aitous-itsekriittisyys-tavoitteellisuus

Jos totta puhutaan, mä oon täysin kyllästynyt kaikkiin postauksiin, jotka käsittelee sitä, millaisia bloggaajat on, mitä blogimaailma on ja miten vaikeaa tää sisällöntuottaminen joskus on.

Osaatteko arvata, miten ristiriitaiselta musta nyt tuntuu? Koska kirjoitin just sellaisen postauksen, jollaista en jaksaisi itse lukea enkä varsinkaan haluaisi kirjoittaa. Mutta se nyt vaan on se, mitä tuli ulos, kun sen tulpan sai irti? "Ei saatana...." :D

Naamapalmuilen omalle tekstille, ompahan sekin nyt sitten nähty.

Joskus kirjoitan lähes valmiita postauksia, jotka sisältävät enemmänkin asiaa ja mielipiteitä.


Jostain syystä niille vain tuppaa käymään niin, että riittää, kun ne kirjoittaa. Siinä kirjoittaessa saa ajatuksia jäsenneltyä ja pahimman ärsytyksen purettua – ja kun niitä ei heti julkaise, kohta ei enää edes tee mieli.

Ihmiset tarttuvat omistaan eriäviin mielipiteisiin niin kärkkäästi ja rajusti, ettei konflikteja välttävät ihmiset tunne oloaan mukavaksi sen hyökkäysuhan alla. Siis siitä huolimatta, vaikka kyse olisi omasta kiihkottomasta mielipiteestä, johon ei ole mitään syytä tarttua.

Lievällä itsesensuurilla saatan tuntea oloni turvallisemmaksi, sillä en pidä konflikteista, mutta samalla blogin luonnollinen päiväkirjamaisuus kärsii. Koita siinä sitten päättää, kumpi lopulta on parempi ratkaisu.


Tässä postauksessa ei alunperin ollut mitään oikeaa kysymystä tai aihetta, mutta lopulta tekstiä tulikin ihan hirveästi, kun vaan päästi irti.

Vaikka se ei ollutkaan yhtään sellaista, mitä olisin toivonut, niin tää hetki nyt vaati tätä. Sisällöntuottaminen on joskus tosi vaikeaa, kun pää on tyhjä, eikä elämässä tunnu olevan mitään oikeasti erityistiä kerrottavaa. Ihan kuin kaiken muka pitäisikään olla jatkuvaa ilotulistusta... sitä on joskus vaikea muistaa, kun ei haluaisi olla tylsäkään.

Ja vaikka tietää sen olevan ihan normaalia, että luovassa työssä tulee hetkiä, jolloin homma ei ihan pelitä. Ajoittain tulee lukkoja ja välillä se luovuus kanavoituu vaihteeksi jotain muuta reittiä ulos. Semmoset "hyvän mielen tsemppi-inspiraatiopostaukset" ei tule olemaan mun juttu varmaan ikinä, mutta onneksi elämään mahtuu monenlaisia tapoja inspiroida ja inspiroitua.


Mutta joo, ei ehkä kaikkein valoisin aloitus tälle huhtikuulle, mutta tästä kilometrilöpinästä huolimatta mä jatkan silti tätä "perusmukavaa bloggaamista", vaikkei sillä mitään valtavia kävijävyöryjä aiheutetakaan. Pakko pysyä uskollisena sille, mikä itsestä tuntuu hyvältä, ei tässä muuten oo mitään mieltä... Toivottavasti pysytte mukana! Erityisesti harrastelijabloggaajille lukijapalaute on oikeasti se suurin konkreettinen palkinto, mitä tästä hommasta voi saada. :)

Tähän postaukseen on ehkä vaikea kommentoida, mutta yhteen kysymykseen olisi kiva kuulla mielipidettä lukijoiden näkökulmasta. Kumpi on parempi: kirjoittaa harvemmin ja suurella panostuksella (kuten mulla on nyt tapana), vai useammin mutta kevennetyllä otteella (ns. ei aina ihan viimeisen päälle)?
14 kommenttia:
  1. Jos nyt vaikka aloitan tolla kysymykseen vastaamisella, niin omalla kohdalla oon ainakin nauttinu näistä harvemmista postaustahdeista, koska sun tuottama sisältö on oikeesti aika priimaa. Toki, sitä tulee harvemmin, mutta itse oon enemmän laadun kuin säännöllisen postaustahdin perässä niissä harvoissa blogeissa, joita oikeasti jaksan lukea, ja sun blogi on siitä luotettava, ett oon oikeesti jopa lukenu jokaisen postauksen, mitä täält löytyy - ja tää on mun kohdalla oikeesti harvinaista, oon tehny tän ehkä kahdelle blogille :D Eli täältä suunnalta ääni sille, että jos pohdit priorisointia hiomisen ja postaustahdin välillä, niin itse priorisoisin hiomista, mutta toki se kysymys on lopulta bloggaajasta kiinni. Liikaa stressiä ei kuitenkaan kannata ottaa.

    Joskus sellaset rennomman otteen tekstit on kivoja lukea, eli voihan sitä varmaan kokeilla välillä sitä toistakin puolta tästä näkökulmasta? Vaikka nyt vähän epävarmalta tunnutkin sen suhteen, ett jaksaako tätä lukea, niin sun teksti yleisesti on selkeetä ja soljuvaa, siinä on hauskoja kielikuvia ja välillä mukavan rempseä ja tyyliä rikkova ote - tällaset "tavanomaisetkin" aiheet on sillon ihan mielenkiintosta luettavaa.

    P.S. Oon hävettävän huono heittää kommenttia blogeihin. Pitäis tehdä sitä useammin. Mutt näin fyi, näitä kyllä tulee luettua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon kommentista ja tsempeistä! Mulla on vähän paha tapa ton perfektionistisen hiomisen kaa, kun toisaalta tiiän ettei näitä tarvitsisi ihan niin paljon hinkata kuin mitä teen... Vähän rennompi ote vois tehdä ihan hyvää, vaikka muuten tähtäis siihen että tekee hyvää settiä. Voisin kokeilla rentouttaa vähän, mutta en tiiä sopiiko se mulle. Tosin aiemmin mulla oli enemmän tämmöstä rennompaa kirjottamista muun mukana, se vaan jossain vaiheessa jäi... Pitää vähän tunnustella. Siinä hiomisessa on se ongelma, että kun postausten julkaiseminen venyy useamman päivän kun ei kerkeä saada valmiiksi kerralla, jutut meinaa menettää ajankohtaisuutensa ja jos tulee liian pitkä julkaisutauko, se omakin motivaatio meinaa karista, vaikka ideoita olisikin. :s

      Mä muuten ymmärrän toosi hyvin ton harvoin kommentoimisen kun oon itekin ihan onneton kommentoimaan ikinä mitään, mutta silti tosi ihanaa kuulla edes aina välillä, että porukka jaksaa mukana enkä höpise vaan itsekseni! :D

      Poista
  2. 'Laatu korvaa määrän' pätee bloggaamisessakin. Välillä hengästyttää, kun joka tuutista tulee niin paljon ja jatkuvalla syötöllä. Blogilla tai millä tahansa julkaisulla pitää tehdä vaikutus sekunneissa. Meno on niin hektistä, että itsekin sortuu usein vaan selaamaan postauksen lukematta sisältöä. Tällä kertaa luin alusta loppuun. Hyvä postaus! Jatka samaan tapaan! Älä karsi laadusta, mieluummin määrästä. Hyvää kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hengästyminen kuvaa kyllä hyvin, on niin paljon sisältöä ja tarjontaa että ei ihme, jos ei helpolla erotu joukosta. Mulla meinaa erityisesti ajanpuute laittaa luun kurkkuun tolle omalle tavoittellisuudelle, jonka mukaan todellakin pitäisi pystyä parempaan, ainakin määrällisesti, ja että "kyllä nyt viidessä vuodessa olis pitänyt edetä pidemmälle". Mutta koska en voi kilpailla siinä niin lujaan tahtiin tykittävässä kategoriassa tällä loppuun asti hinkkaavalla tyylillä, en ainakaan samalla kun elämässä on niin paljon muutakin, on pakko löytää se oma väylänsä ja tehdä homma toisella tapaa. Kiitos paljon tsempeistä! <3 Hyvää kevättä teillekin! :)

      Poista
  3. Heippa! En ole aiemmin kommentoinut mutta kirjoitat todella mielenkiintoisesti että keep up the good work ✌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, iso kiitos kommentista ja tsempeistä! <3

      Poista
  4. Itsekin kannatan harvempaa, mutta laadukasta bloggausta! :D Sun postauksissa on aina tosi kauniita kuvia ja osaat kyllä kirjoittaa hyvin, joten tätä blogia jaksaa kyllä lukea, don't worry! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäät! <3 Ja tosi mukava kuulla, etteivät kaikki lukijat kaipaa sitä jokapäiväistä tai edes jokatoispäiväistä postailua, vaikka se olisikin kävijämäärällisesti ajateltuna kannattavinta jne. :)

      Poista
  5. Moi Helmi! Löysin ekaa kertaa sun blogin ja tykkään kovasti. Olen ehdottomasti sitä mieltä että laatu korvaa määrän - tiivimpi postaustahti kerää klikkejä, mutta lukijat voivat muuttua levottomiksi eivätkä palaa enää takaisin. On mukavampi saada palautetta siitä että on hyvä teksti ja kivat kuvat vaikka postauksia tulisikin harvemmin kuin olla enemmän lukijoita mutta postaukset eivät herättäisi mitään tunteita tai keskustelua.

    "Mutta minkäs teet, jos ei kehtaa tyrkyttää itseään, vaikka omaan juttuunsa uskoisikin." Tähän on vain pakko sanoa, että jos "itsensä tyrkyttäminen" on vain kehtaamisesta kiinni, suosittelen joka tapauksessa tekemään sitä. Suosituimmatkin bloggajaat ovat itse yhteydessä firmoihin ja tekevät aktiivista verkostoitumistyötä sen eteen, että lukijat löytäisivät blogiin perille. Jos yhteydenottaminen ja ns. "tyrkyttäminen" ei tunnu omalta jutulta etkä halua tehdä sitä, se on tottakai ihan fine. Mutta jos se on tosiaan vaan kehtaamisesta kiinni, kehtaa pois! Siitä on hyötyä. :)

    Ihanaa uutta viikkoa sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kuulla että tykkäät! :) Ja totta puhut, harvempi tahti on ainakin itselleni aidompi ja luonnollisempi, koska nopeammalla tahdilla ei välttämättä ehtisi edes tapahtua mitään, mistä kirjoittaa.

      Se tosiaan on aika paljon kehtaamisesta kiinni - oon aloittanut bloggaamisen siihen aikaan, kun yhteistöiden tekeminen oli monille lukijoille kaupallista myrkkyä, ja niiden laatu oli usein muutenkin vähän mitä sattuu. Itse karsastin niitä, ja oli iso kynnys ylittää kun joskus pari vuotta sitten tein itse ensimmäisen yhteistyöpostauksen. Nykyään blogimaailma on niiltä osin hyvin erilainen ja lukijoiden kanta yleisesti hyväksyvämpi, mutta se kaupallisuutta ja etenkin oman blogin mainostamista karsastava fiilis on silti jäänyt päällimmäiseksi olotilaksi. Pitäisi kyllä päivittää tätä omaa päätä, mutta ei oo niin helppoa. :D Kiitos sulle tsempeistä, ehkä tää pikkuhiljaa tästä! <3

      Poista
  6. Kyllä mulle kelpaa tämä harvempikin postaustahti! Tietty useammin voi postata jotain lyhyempiä juttuja jos tuntuu siltä, mutta väkisin tikusta asian vääntäminen ei kyllä sekään toimi. Älä ota paineita ja tee fiiliksen mukaan, kyllä me lukijat mukana pysytään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pitää vähän tunnustella, että mikä olis hyvä linja jatkaa. Jos vaikka löytäisi jonkun tasapainon semmosille vähän rennommille jutuille ja sit noita perus panostuspostauksia. :D Kiitos paljon kommentista, ihana että tähän tuli edes jotain vastauksia niin saa edes jotain kuvaa siitä, mitä lukijoiden päässä pyörii, vaikkei valtaosa muutoin kommentoi vaikka lukisikin. :) <3

      Poista
  7. Tuleeko näin paljon myöhemmin laitettu kommentti huomatuksi? Noh anyway, mä oon täysin samalla linjalla kun aikasemmatkin kommentoijat, mielummin lukee laadukasta sisältöä harvemmin kuin puuromaista tekstiä useasti. Kannattaa silti joskus kokeilla minkälaista on kirjottaa vähä kevyempää tekstiä ei niin kriittisellä silmällä ja katsoa minkälaista palautetta sitä saa :-) Mä peukutan myös kevyiden juttujen puolesta, tosin en tarkota et ne tekstit pitäis olla mitään ihan liibalaaba juttuja ja täysin sinnepäin kirjoitetusti, joku roti sentään :-D

    En tiiä montako vuotta oon tätä sun blogia lueskellu, mut KAUAN silti. Muistan ainaki ne RUK-juhlat vielä ku eilisen ja mooooonta muutaki postausta. YOU GO GIRL! Vaikken puumerkkiäni usein enää jätäkään, täällä mä silti mukana roikun :-)

    #pikselimössökommentti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina voi kommentoida vaikka olisikin vanha postaus! Niistä tulee kuitenkin mulle aina viesti niin huomaan kyllä, eri asia tosin mitenkä hyvin muistan vastata. :D Eikä tää edes ole vanha postaus, joten ihan ajoissa oot!

      Kiitos paljon Susanna, tosi ihanaa kun oot viihtyny täällä mukana näin pitkään! Itsekin tunnistaa helposti jo pitkään mukana pysyneet vakkarilukijat joiden kommenteista tulee aina hyvälle tuulelle. <3

      Poista