Ylpeästi kalkkilaivan kapteeni - Ajatuksia aurinkotietoisuudesta

8 kommenttia:
id-ihosyopa-riskiryhma

Aurinkoisina kesäpäivinä meidän pihanurmi on täynnä aurinkotuoleissa ja piknikpeitteillä loikoilevia ihmisiä. Katselen niitä ikkunasta ja harmittelen, etten vieläkään oo saanut ostettua uusia aurinkolaseja. Vanhoista katkesi sanka. Tai ole ne linssit muutenkin jo ihan skraadeilla.

Eipä sillä, että tänä kesänä aurinkoa olisi muutenkaan kovin paljoa näkynyt. Korkeintaan kahden käden sormin laskettava määrä.

Mä en oo ruskettunut tänä kesänä ollenkaan.

Oon pikkusen kade niille, jotka on.

Monesti luullaan, että rusketus on terveellistä tai että se suojaa ihosyövältä. Rusketus on kuitenkin osoitus auringon ultraviolettisäteilyvahingosta ja siitä, että iho yrittää suojata itseään. Rusketus ei siis ole terveellistä ihmiselle. – Allergia- ja astmaliitto

...tai no, ehkä sittenkin parempi näin.

ihosyopa-riskiryhma

Suomalaiset ovat auringonpalvojakansaa. Pakkohan sitä on olla, kun sitä nautintoa on niin lyhyen ajan vuodessa. Lyhyt kesä, eikä sekään aina kovin hyvä. Talvella ehkä joku lyhyt etelänmatka, ei aina sitäkään.

Ja silloin kun sitä aurinko sitten saa, sitä pitää ottaa kerralla mahdollisimman paljon, että jaksaa taas loppuajan sateessa ja pimeydessä. Aurinkomaahan mennessä ollaan valkoisia, palatessa sitten punaisia makkaroita. Että kaikki näkee, miten on saatu nauttia auringosta. Punainenkin rusketus on ihailtavaa, aurinkokylvyt saavutus, palaminen kaikkia huvittava vertailuaihe.


Mäkin haluaisin olla auringonpalvoja, nauttia jokaisesta säteestä ja imeä itseni täyteen valoa ja lämpöä.

Nautinkin, ainakin sen verran mitä pystyn.

ihosyopa-riskiryhma

Mun iho vaan on ihan omiaan ihosyövälle.

Auringon UV-säteilyltä suojautuminen on erityisen tärkeää lapsille ja vaaleaihoisille, punatukkaisille ja pisamaisille (ihotyypit I ja II). – Säteilyturvakeskus
Oon lähestulkoon oppikirjaesimerkki tästä riskiryhmästä.

Mulla on sekä punatukkaisen hiukset että vaalea, pisamainen, helposti palava iho – jossa on tosi paljon luomia. Ja uusia tulee. Hyvänlaatuisia, mutta mistäs sitä koskaan tietää, milloin joku niistä ottaa nokkiinsa. Ja myös se runsasluomisuus lisää ihosyövän riskiä.

Alkukesästä leikattiin taas yksi häiritsevän isoksi kasvanut luomi pois, mutta tuntui, että muut luomet riemastuivat ja saivat siitä itselleen kasvuenergiaa. Ilmestyi uusia ja muutama pienempi kasvoi. Mä en kaikista luomistani eroon pääse.

ihosyopa-riskiryhma

Oireettomia, pieniä pigmenttiluomia ei poisteta varmuuden vuoksi edes runsasluomiselta henkilöltä. Tai voidaan poistaa jos ne häiritsevät elämistä – multa on otettu pois yhteensä kolme, koska ne olivat ulkonevia ja isoja, ja vaikeissa kohdissa. Mutta jos ne eivät ole muuten epäilyttäviä, niitä ei tutkita sen enempää. Poikkeavan näköiset tai voimakkaasti kasvavat luomet lähetettäisiin leikkauksen jälkeen patologille mikroskooppitutkimukseen.

Kaikkia syöpiä ei voi ennaltaehkäistä tai tarkkailla helposti. Ihosyöpää voi.

Toistuva palaminen lisää riskiä sairastua pahanlaatuiseen melanoomaan. Siksi en haluaisi palaa enää ikinä uudestaan. Oon palanut aiemmin, pahin taisi vuonna 2013 silloin interraililla Barcelonassa. Ja joskus käy pienempiä vahinkoja, kun ei aina jaksa muistaa välittää tai ei osaa arvioida.

ihosyopa-riskiryhma

Tiedän, että päivettyminen näyttäisi hyvältä myös mun iholla.

Oon mä sen nähnyt. Se saa ihon näyttämään terveemmältäkin, silloin kaikki finnit ei loista punaisina liikennevaloina vastaantulijoille.

Mutta mun iho vaatii ruskettuakseen aika paljon aurinkoa, enkä mä halua palaa.

UV-säteilyltä suojautumisen tarve alkaa jo 3-indeksistä, ja se ei yleensä vaadi paljoa. Ei se vaadi edes kovin lämmintä päivää, ja pilviselläkin säällä voi olla voimakas UV-säteily. Se oli asia, jota en oikeastaan ennen tiennyt.

Aurinkovoidetta pitäisi levittää jatkuvasti, jos haluaisi siten suojautua kunnolla. Parhaiten toimii säteilyltä suojaavat vaatteet, mutta nekään ei ole ihan aukoton ratkaisu. Varjossa hengailu kuulema kannattaa.

Oon mä nää riskit ennenkin tuntenut. Ainakin sinänsä. Nyt vaan oon jotenkin tullut oikeasti tietoiseksi niistä. Tää on sellainen aihe, joka vaatii jonkun verran perehtymistä, että tietäisi, mikä oikeasti toimii ja suojaa ja mikä on vain legendaa.

Oikeastaan lähes kaikki ihmiset tietävät, että UV-säteily lisää ihosyövän riskiä, mutta tieto ei muuta käyttäytymistä. 

Ruskettuminen ja auringossa kelliskely katsotaan siis tärkeämmäksi kuin mahdolliset terveyshaitat. Näin on tän artikkelin mukaan todettu Säteilyturvakeskuksen kyselytutkimuksessa.
  ihosyopa-riskiryhma

Veikkaan, että mullakin tän tietoisuuden – tai oikeammin sen mukaan käyttäytymisen – käynnisti kunnolla vasta se, kun eräällä tutulla lähipiirissä todettiin ihosyöpä. Kai se on niin, että jos asiaan ei omassa elämässä ole mitään kosketuspintaa, tuntuu luonnostaan, että ei se tule koskaan koskettamaankaan.

Melanooma (ihosyövistä vakavin) on Suomessa nopeimmin yleistyvä syöpä.

Ihosyöpiä voi ehkäistä välttämällä palamista, erityisesti nuorena. Ja runsasluomisen, auringossa helposti punoittavan henkilön on syytä välttää auringon UV-säteilyä myös aikuisena. Solariumin kosmeettista käyttöä ei suositella lainkaan alle 18-vuotiaille eikä riskiryhmiin kuuluville.

Ei siis solariumia tai aurinkokylpyjä mulle. Purkista tai tuubista levitetty feikkirusketuskaan ei oikein oo mun juttu.

Eipä siis jää paljon muita vaihtoehtoja, kuin olla vaan ylpeästi kalkkinaama.

Ja pitää sitä ihoon tarkasti silmällä.

ihosyopa-riskiryhma

Ei sillä, ettenkö aikoisi silti auringosta nauttia. Tiedostetulla kohtuudella kuitenkin, ja korkeiden UV-indeksien keskellä erityisellä varovaisuudella.

Turha sitä on kuitenkaan jatkuvassa pelossakaan elää, ei siinä olisi mitään mieltä.

Eikä aurinkoa ole yleensä syytä mitenkään hermoheikkona vältellä. Pitää vaan pitää järki mukana ja tiedostaa riskit. On siinä auringossa kuitenkin hyviäkin puolia. Ilta-aurinko on mun lemppari, sen valossa saa ihania kuvia.


Muistan kuinka ala-asteikäisenä oltiin viikko Italiassa joukkuvoimistelun esitysmatkalla. Oli tosi lämpimät säät, ja äiti rasvasi mua siellä tosi ahkerasti aurinkorasvalla.

Lopputuloksena olin reissusta palatessani vielä valkoisempi, kuin mitä silloin sinne lähtiessäni. 

Silloin se ehkä oli rasittavaa, mutta nykyään sitä osaa arvostaa.


Täällä Tampereella ei kyllä ainakaan aurinko paljon vaivaa, kun joka päivä vaan sataa..... Ja kesä kun taittuu syksyyn, niin laskee ne UV-indeksienkin tasot siinä valon samalla vähetessä. Varmaan olisi ollut parempi kirjoittaa tästä kesän alussa. :)

Kuinka tietoinen sinä olet auringosta ja UV-säteilystä? Miten yleensä suojaudut säteilyltä, vai suojaudutko ylipäätänsä mitenkään? 

Vai oonko mä ainoa tän ikäinen, joka tätä ajattelee?


Aiheesta lisää mm.:
Euromelanooma kampanja 2017 - Allergia- ja Astmaliitto
Suojaudu auringolta oikein – Säteilyturvakeskus
Arvaamaton aurinko - Syöpäjärjestöt
Tunne syöpäriskit - Elämä ilman syöpää
Aurinkotietoisuus - Laser Tilkka


ps. Otin viikonloppua ekaa kertaa raskaus- ja pariskuntakuvia, käy kurkkaamassa täällä, millasia niistä tuli! ♥
8 kommenttia:
  1. Kiva että teit aiheesta postauksen! Itse en rusketu vaikka kuinka yrittäisin ja sen epäterveellisyyden vuoksi sitä en ole edes yrittänyt. Terveisin toiselta ylpeältä kalkkilaivan kapteenilta :D

    https://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! :) Jeee pidetään me kalkkikset vaan yhtä, terveessä ihossa on voimaa! :D

      Poista
  2. Yritin teininä ruskettua perinteisin menoin. Tulin siihen tulokseen, että ei oo mun juttu.

    Mulla on myös tuo runsasluomisuus riesana ja hiuksissa on häivähdys punapigmenttiä. Mun oikeassa käsivarressa on enemmän luomia kuin keskivertoskandilla koko kropassa ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä. Oonkin pohtinut, että mahtaako mun iho riittää koko eliniäksi vai rupeeko jossain vaiheessa tekemään tiukkaa. Jotkut luomet ovat olleet kuulemma paikoillaan jo mun putkahtaessa maailmaan.

    Runsasluomisuus on selkeästi havaittavissa niissä ruumiinosissa, jotka paljastuu auringolle kaikista vaivattomimmin. Käsivarsissa, dekolteella ja hartioissa. Rusketuin ipanana ihan todella helposti ja kärventymiset tapahtuivat lähinnä etelän lämmössä, kun en uppiniskaisena halunnut uida meressä t-paita päällä. Paloin 8-vuotiaana ihan vesikelloille hartioista, kun oltiin perheen kanssa kolme viikkoa Turkissa, enkä sen koommin ole välittänyt auringonpalvomisesta. Mutta teininä kuitenkin yritin. Kyllästyin koko hommaan 20 minuutin jälkeen, hirveän tylsää puuhaa!

    Kaapista löytyy joka kesä kolme- ja viiskymppiset rasvat kropalle sekä kasvoille. Rusketan itseni purkista jos haluan, mutta onhan sekin vähän tympeetä puuhaa. Häät olis viikon päästä enkä oo vieläkään oikein päättänyt, tartunko itseruskettavaan vai en :-D Sit kun en oo sillä tavalla kauniin kalpea, vaan lähinnä punakan kirjava ja ne finnit ynnämuut näpyt loistaa niin kasvoista kuin selästäkin koko maailmalle, kun iho on väriltään luonnontilassa... Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin samaistua tuohon luomihommaan. :S Mun kehoa peittää sit keski-ikäisenä varmaan semmonen kirjava luomikuosi. Niitä ilmestyy kaikkialle, ei vain auringon tavoitettavissa olevilla alueille... En oo koskaan palanut vesikelloille asti, mutta voin kuvitella, millaista se siellä oikeesti kuumassa on. Oon käynyt Turkissa sen verran että vaihdettiin siellä lentokonetta. Aurinko paistoi lentokenttäbussin ovesta 5-10 minuuttia niin, että se osui viistosti osittain mun kämmenselkiin, ja mulle jäi selvät rusketusrajat, jotka näkyy välillä edelleen. Muutama minuutti lisää, niin ne olisivat varmaan palaneet...

      Toi on kyllä dilemma, mutta hyvä jos sä kumminkin osaat sitä itseruskettavaa käyttää ja tiiät mikä merkki on hyvä ja mikä sulle sopii. :) Mä oon niin laiska, etten koskaan oo jaksanut tarttua itseruskettavaan (paitsi joskus johonkin pelkälle naamalle laitettavaan versioon), enkä tiiä niistä oikeen mitään. Vaikka se voisikin parantaa ilmettä, saada terveemmän näköiseksikin... Ääh, ei vaan jaksa. Sottasta ja aikaavievää puuhaa, sen mielikuvan oon saanut. :S

      Poista
  3. Kirjoitit tärkeästä asiasta! Ite en ymmärrä ollenkkaan niitä ihmissii, jotka ei käytä aurinkorasvaa. Miun iho punottaa ja palaa helposti, jos en rasvaile. Siksi ylleensä kesäisin raahaan rasvan mukkaan melekein joka paikkaan! Kerran oon palanu aika pahasti (nuorena ja hölmönä kun olin rannalla ilman aurinkorasvaa) ja sitten joitain kertoja vain pienesti. Nuorempana harmitti, että en ruskettunut helposti, nykyään en piä sitä ennää niin tärkeänä. Edelleen tykkään mennä nauttimaan auringosta rannalle, mutta aina aurinkorasvan kanssa! :)

    https://mitensirpaleetkootaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit! :) Mä sinänsä ymmärrän, oon itsekin ollut sen kanssa laiska. Nykyäänkin suojaudun mielummin vaatteisiin ja varjoon, kuin rasvailuun. Onneksi meikkivoiteessa on jonkin verran suojakerrointa, se suojaa edes sitä osaa, mikä eniten auringossa. :) Mäkin nautin auringosta ja löhöily on joskus tosi mukavaa, mutta nyt oon alkanut miettiä siltä kantilta, onko se oikeesti tarpeellista – ja entä jos se oikeasti vaikuttaa muhun pahasti. Tänä kesänä en sitten löhöillyt auringossa kertaakaan (vaikka yleensä sitä on tullut tehtyä ainakin kerran kesässä), eikä se haitannut ollenkaan. Mutta jos vaikka mentäisiin rantalomalle jonnekin, niin kyllä mä eläisin kuten parhaaksi tuntisin, ilman jatkuvaa välttelyä. Kunhan vaan on järki mukana eikä "sokeudu auringosta". :)

      Poista
  4. Hyvä aihe ja postaus, mä myöskään en välitä ottaa aurinkoa. Olen palanut niin monesti, että sitä ihosyöpää voi jo tarkkailla, missä vaiheessa pitäisi hakeutua hoitoon. Toistaiseksi ihan itseruskettavaa kun laittaa juhliin, niin on pärjätty ihan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Huuh, palaminen on kyllä tässä se pahin... :S Mutta hyvä että tiedostat riskin!

      Poista