Aivojen suojelumekanismi: Unohdin tilanteet, joissa minua on ahdisteltu – #metoo

11 kommenttia:
ahdistelu-hairinta-kokemus

#Metoo -kampanja on ollut näkyvästi esillä somessa ja uutisissa parin viimeisen viikon aikana. (Jos et tiedä mistä on kyse, lue vaikka tämä ja tämä.)

Kampanjan tarkoituksena on, että mahdollisimman moni häirintää ja ahdistelua kokenut kertoisi kokemuksistaan, jotta niiden laajuus voitaisiin oikeasti käsittää. Ja viestien määrästä on helppo päätellä, että näitä on paljon.

Ja vielä enemmän kuin julkisuudessa näkyy, koska olettaa voi, ettei ihan kaikki kuitenkaan ei ole sitä tyyppiä, että kirjoittaisivat sitä Facebook-profiiliinsa edes tällaisen kampanjan nimessä.

Muiden kokemuksista lukiessa mietin, onko mulle tapahtunut mitään vastaavaa. Miksi mitään ei tule mieleen?

Olen lukenut muiden päivityksiä ja tarinoita, jotka olivat toinen toistaan epämiellyttävimpiä, epämukavia, jopa järkyttäviä. Toisaalta ne eivät myöskään yllätä, elän sillä samalla puolella kulttuuria, joka on nähnyt ja kuullut näistä ennenkin. Kasvanut siihen. Mä oon kuullut vastaavia tarinoita pienestä pitäen.

Ei-toivotussa häirinnässä ja ahdistelussa on sellainen seksuaalinen lataus tai sävy, joka on mahdollista huomata myös ilman sanoja. Se on ahdistavan pitkä katse, liian pitkä tai muuten väärin tehty kosketus – tai jotain vielä pahempaa. Tai sitten se on se verbaalinen sisältö, äänensävy ja tilanne, joiden osa tai yhdistelmä tekee toisen käytöksestä seksuaalista häirintää. Toisen henkilökohtaiselle reviirille tunkeutumista, sen loukkaamista.

Ilmeisesti asiasta on tullut niin normaali, etten heti muistanut yhtäkään itselle tapahtunutta häirintätilannetta.

Oon vaan selvinnyt tilanteesta, ja sitten unohtanut sen. Onkohan se tavallista?

ahdistelu-hairinta-kokemus

"En muista, että mua olisi koskaan koskettu ilman lupaa. En muista, että mulle olisi edes huudeltu mitään häiritsevää."


Sitä mä kelasin, ja aloin jo uskoa itsekin, etten ilmeisesti vaan oikeasti ole kokenut mitään henkilökohtaisesti liian iholle tulevaa.

Hyvä niin, kai meitäkin sitten on edes muutama”, ajattelin.

Aikaa kului, ja jossain vaiheessa mieleen pulpahtikin pari tapausta.


Ensimmäisen tilanne, jonka selkeästi muistan kokeneeni seksuaaliseksi häirinnäksi, tapahtui netissä.

Myin Tori.fi:ssä mekkoa, ja eräs ostajaehdokas olisi halunnut, että näytän rintani, jotta hän voi verrata, ”onko rinnanympärys saman kokoinen kuin hänen tyttöystävällään, jolle hän mekon ajatteli yllärinä ostaa”.

Mulla oli tää blogi pystyssä jo silloin, ja kirjoitin asiasta varsin suorasukaisen tilityksen, joka on vieläkin luettavissa.

Selasin mun sähköpostia, ja löysin ne viestit vieläkin.


ahdistelu-hairinta-kokemus



Vähän tämän jälkeen mieleen palautui myös selkeimpiä fyysisen ahdistelun rajan ylittävät tapauksia.

Ne olivat niitä yökerhossa tanssilattialla sun taakse liian liki hinkuttamaan tulevia sankareita. Niitä, joiden kädet eksyy tanssimisen tekosyyllä ihan vääriin paikkoihin sun vartalolla.

Onneksi silloin on aina ollut lähellä omia kavereita, jotka ovat pelastaneet tilanteesta. Ja usein se on mennyt siihen, että ollaan pelastettu toinen toisiamme vuorotellen, kun ne samat hinkkaajat ovat vuoron perään yrittäneet aina seuraavaa tyttöä yhden vetäydyttyä.

Ja onneksi tätäkään ole tullut koettua montaa kertaa, vaikka se johtuisikin siitä, etten ole järin kova bilettäjä (jos noin niinkuin teekkarimittapuulla arvioitaisiin).

Vaikka oikeasti kenenkään ihmisen ei pitäisi joutua koskaan kokemaan elämässään sitä, miten epämiellyttävää, ahdistavaa ja loukkaavaa on, kun sun ”ei, älä, ei kiinnosta, mee pois” -eleet ja sanat ei toimi eikä tehoa.


ahdistelu-hairinta-kokemus

Muistot erinäisistä ahdisteluista ovat palanneet pätkittäin, hitaasti ja yllättäen.

Kesti esimerkiksi yli viikko, ennen kuin yhtäkkiä kesken kotitentin esseen kirjottelun mieleen pamahti, että "ei saakeli, onhan mua yritetty suudellakin väkisin!"

Olin pihalla kaverin kanssa odottelemassa kyytiä, baari oli mennyt kiinni ja ihmismassat seisoskelivat pihalla. Joku jätkä olisi ollut kovin kiinnostunut jatkoseurasta, ja juteltiin siinä jotain. Sitten niiden porukka päättää lähteä, ja yhtäkkiä havahdun siihen että sen naama on ihan sikalähellä. Ehdin kai väistää sen epätoivotun huuliohjuksen jotenkin. En muista enää tarkasti.

Sen jätkän kaverit ottivat tyypistä nopeasti kopin ja muistaakseni pahoittelivat pikaisesti tän huuliohjusherran puolesta. Kiitos heille.

Hämärä fiilis, että näin olisi käynyt joskus toisenkin kerran jossain toisessa tilanteessa, mutta en vain muista sitä varmasti.

Jostain syystä muistan lukemattoman monet epämukaviksi kokemani mutta ei-häirinnäksi laskettavat kiinnostuksenosoitustilanteet paljon paremmin, kuin mitkään vakavammat.

ahdistelu-hairinta-kokemus

Joku voisi väittää, että jos niitä tapahtumia ei kerran muista, niin ei mitään ihmeellistä tai mainittavan arvoista sitten varmaan ole tapahtunutkaan. Niinhän mäkin ensin sen itselleni selitin.


Ihmismieli osaa hämmentävän hyvin torjua epämiellyttävät kokemukset, siirtää ne syrjään ja antaa unohtaa.

Siksi mä en luota siihen, että nämäkään olisivat mun ainoat kokemukset. Mun pää on vain torjunut ne: kokenut, käsitellyt ja unohtanut. Ja osan se blokkaa automaattisesti niin tiheällä seulalla, ettei edes ehdi tuntea kokeneensa mitään väärää.

Ei kauhean hyvä taktiikka, jos haluaa kantaa kortensa kekoon sen suhteen, että joskus voitaisiin päästä eroon koko rakenteellisesta häirintäkulttuurista – tai edes vähentää oleellisesti sen arkipäiväisyyttä.

Tai ravistella itsemme irti siitä häirintää kokeneiden yleisimmästä jälkireaktiosta, siitä ”antaa olla” -normista. Häiritsijöiden pitäis antaa sun olla, ja jos ei anna, ei sunkaan pitäis antaa asian olla.

id-ahdistelu-hairinta-kokemus

Vaikka en muista paljoa omista kokemuksistani, en yhtään epäile, etteikö muiden kokemukset aiheesta olisi olleet juuri niin epämiellyttäviä tilanteita, kuin he kertovat.

Haluaisin omalta osaltani kiittää kaikkia, jotka ovat kertoneet omista kokemuksistaan. 

Sinua, joka olet avannut muille ihmisille osan yksityisyyttäsi ja sen tiedon, että – tai jopa miten – sitä on loukattu. Olet tärkeä osa kokonaisuutta, jonka avulla yhteiskunta opettelee ymmärtämään sen rakenteellisten vaiettujen epäkohtien laajuutta.

Ja samalla olen kiitollinen myös sinulle, joka olet herännyt näkemään tämän normaaliksi elämäksi koetun asian ongelmana, joka ei ainakaan parane vaikenemalla tai vähättelemällä.


On hyvä, että asiasta puhutaan, vaikka se sitten tapahtuisikin näin kollektiivisesti tällaisen kampanjan muodossa.

Vielä parempi olisi, jos näistä uskallettaisiin puhua muutenkin. Tuoda ongelmat esille, jotta niihin voitaisiin herätä ja ne voitaisiin korjata.

Mä koen itse olevani aika ns. ongelmatkin avoimesti julki tuova tyyppi, mutta moni ei ole. Ja jos avoimetkin ihmiset sortuu vaikenemaan normeiksi koettujen epäkohtien edessä, voi vaan kuvitella, kuinka laaja se ongelma kokonaisuudessaan on, piilossa sen kaiken tottumuksen ja hiljaisen hyväksynnän alla.

Oman mieleni suojelutehokkuuden tajunneena koitan jatkossa antaa tietoisuuden jatkua myös itse niiden tilanteiden jälkeen. Etteivät aivot liian iisisti käsittelisi näitä tosta noin vaan halki poikki ja pinoon ja samaa kiitorataa pitkin unohduksiin.

Se toimintamalli kun on vähän niinkuin rakenteellisen ongelman malliesimerkki. Sinänsä ihmistä itseään suojeleva piirre, mutta ongelman ratkaisemisessa siitä ei ole apua.

ahdistelu-hairinta-kokemus


Oletko sä kokenut ahdistelua muuta seksuaalista häirintää? Muistatko ne tapaukset selvästi, vai ootko huomannut, että sun mieli olisi blokannut niitä ulos?
11 kommenttia:
  1. Oon myös pyöritellä samanlaisia mietteitä. Olin ihan varma parin päivän ajan että oon selvinnyt helpolla koska en muista mitään, mutta sitten sellaiset hatarat muistikuvat iskivät. En saa niistä kunnolla otetta sillä oon blokannut ne niin hyvin mutta tiedän kokeeneeni sitä. Tavallaan ihan kiva ettei muista, vaikka toisaalta ne kokemukset voisivat olla jopa hyödyksi kerrottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tosi samalta mitä mulla. Nää kolme tapausta olivat ainoat näin selkeinä mieleen palanneet tilanteet, muita en saa hahmotettua – tiedän, että niitä on siellä mun muistoissa jossain, mutta niin tehokkaasti oon ne häivyttänyt, ettei ne tilanteet ole enää riittävän selkeitä kerrottavaksi.

      Poista
  2. Mä ite oon unohdellu myös ja luulen sen olleen siksi, että pitkän aikaa luulin, että se on kohteliaisuus ja et hyvä jos edes joku edes tällasta "rumilusta" tai "läskiä" haluaa. Ekat kokemuset tuli kuitenkin (poika)kiusaajien puolesta joskus 10-vuotiaana. Vasta viimeisen kahden vuoden aikana oon älynnyt, ettei ne oo ollu kohteliaisuuksia, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta kommentoida mun kehoa ja kyllä,
    kun se yksi, jota luulin fiksuksi (ja) kaveriksi, siirsi jalkansa tunnilla mun viereen ja tujotti pitkään, ei ollut vain flirttiä vaan ahdistelua. Oon luullu et oon ollu vaan huono flirttailemaan ja kiusallinen miesten kanssa, kun ne tilanteet on ahdistanu mua todella. Että sellaset kauniit ja suositut tytöt on alkanu suutelee, kun joku on tunkenu huulensa niiden naamalle, että mä oon ollu se viallinen. Ehkä joku onkin, mutta se ei poista sitä, että aloite on ollut häirintää.

    Monesti myös, kun olen kertonut noista jollekulle, mua ei oo otettu vakavasti, vaan on ollu "rakkaudesta se hevonenkin potkii" tai sitten kaverit on ollu jopa kateellisia. Se kertoo nurinkurisesta kulttuurista, jossa naiset voi olla kateellisia ahdistelusta, koska ainoa tapa, jolla nainen merkkaa, on suhteessa mieheen. Eli jos nainen on näkymätön miehille, hän ei merkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalia kokemuksia jo pienestä pitäen. :( Uskon ettet ole ollut ainoa joka on vastaavissa tilanteissa kokenut olonsa ahdistuneeksi mutta samalla ajatellut että se vika on itsessä... Se on kiero rakenne jossa naiset oppivat lapsesta asti siihen, että tollanen on ihan normaalia, varsinkin kun sitä selitellään ja oikeutetaan just tommosilla vanhanaikaisilla fraaseilla.

      Toi mitä viimeiseksi kirjoitit kateudesta on myös niin totta... Tuntuu että ne – siis naisista erityisesti – jotka ovat kirjoittaneet vaikka tätä kampanjaa kritisoivan tekstin ja pitäneet jonkun häirintää vähättelevät puheenvuoron, tekevät sen joko ihan puhdasta ymmärtämättömyyttään tai empatiakyvyttömyyttään tai sitten siksi, että hakevat sillä hyväksyntää siltä vastakkaiselta sukupuolelta, ja pitävät itse kaikenlaista häirintää kehuina. Tai yksinkertaisesti vähättelevät muiden kokemuksia että eihän ne oo mitään johonkin oikeeseen raiskaukseen verrattuna. Siinä menee niillä koko kampanjan pointti ihan yli käenpesän, kun tarkoituksena on nimenomaan herättää ihmiset huomaamaan, että kuinka laajasta ongelmasta on kyse, eikä sen tehtävänä ollut mitenkään arvottaa kokemuksia. Ja muiden kokemusten vähätteleminen sillä argumentilla, että joillekin on käynyt jotain vielä kamalampaa ei auta itse siihen ongelmaan: ei maailmassa pystyisi korjaamaan mitään, jos kaiken perustelisi aina noin...

      Poista
  3. Mäkin mietin alkuun, ettei mulla ole tähän #metoo-kamppanjaan mitään osaa. Oon melkein 180 senttinen, harteikas nainen, joten monetkaan miehet eivät uskalla mua lähestyä irl - saatikka alkaa kosketella ilman suostumustani. Kuitenkin muistojani kaiveltuani tajusin, että se kaikki paska, mitä olen saanut osakseni netissä on ihan yhtä lailla häirintää kuin tuollaiset sopimattomat kosketukset sun muut. Kuvottavat ehdotukset, tuntemattomien seksifantasiaviestit, huorittelu ja dickpicit on kuitenkin niin arkipäivää nyky-yhteiskunnassa, että niitä ei pidä oikein minään. Häiriintynyttä, mutta totta. Toivottavasti lähivuosikymmeninä asenteet kaikenlaista häirintää kohtaan muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaikki ahdistelu ei tosiaan ole vain fyysistä, eikä se välttämättä tule edes heti ekana mieleen kun se on tässä netin ihmeellisessä maailmassa niin normaalia. :/

      Samaa toivon minäkin...

      Poista
  4. Kaikenlaista häirintää on kyllä tullut koettua, mutta olen tehokkaasti työntänyt nämä ikävät kokemukset pois mielestäni. Olen jotenkin halunnut blokata ajatuksistani kurjat kokemukset enkä jäädä vellomaan niiden kanssa.

    Häirinnässä on mielestäni kyse ennen kaikkea vallankäytöstä, joten jotenkin olen ajatellut, etten halua antaa häiritsijälle sitä valtaa, että hän pääsee valloittamaan vielä ajatuksenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, sen voi ajatella myös omana valtana, ettei anna niille kokemuksille liikaa tilaa mielessään. Eli sinänsä hyvä, ettei kaikkea muista.

      Mutta nyt kun olisin omaehtoisesti halunnut käydä läpi kaikki kokemukseni aiheeseen liittyen ja todeta, kuinka paljon niitä on ollut, oli aika ahdistavaa tajuta, miten tehokkaasti ne on unohtanut. Ehkä pitäisi vielä kysyä äidiltä, muistaako hän että olisin joskus kertonut jostain sellaisesta, mitä itse en enää muista. Koska jotenkin tuntuu, että jos olen, niin hän ei sitä unohda.

      Poista
  5. Hienosti kyllä kiteytit saman mitä itsekin olen pyöritellyt viime viikon aikana! Vähän samansuuntaisia suojelumekanismeja on itsellänikin ollut päällä, ja itse asiassa juuri kirjoitinkin aiheesta omaan blogiini: https://sinaolettaidetta.blogspot.fi/2017/10/metoo.html. Otin oikeuden linkata tän sun kirjoituksen sinnekin, oli nimittäin niin asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kun linkkasit! :) Sun kirjoitus oli hyvä, ja ne kuvat, ajattelin aluksi että oot löytänyt ne jostain päin nettiä kun oli niin osuvat, mutta ne olikin sun omaa taidetta. Sopi ihan tosi hyvin tähän aiheeseen! :)

      Kulttuurista ja yhteiskuntarakenteista tuli mieleen tämä raiskauskulttuuria kuvaava kaavio, johon äskettäin törmäsin jonkun linkkaamana. Se kertoo hyvin, miten asenteet ja tottumus voivat viedä aina vaan pahempaan suuntaan, jos niille antaa edes pikkurillin verran hyväksyntää. Havainnollistaa, miksi vähäisinkin ahdistelu on väärin.

      Poista
  6. Kommentti ei nyt liity yhtään tähän tekstiin, mutta siis kaipaan apua. Miten ajattelit saada ilmakasvisi selviämään talvesta, hankitko niille lampun tms? Itselläni on tässä vähän paniikki, kun en tiedä pitäisikö lamppu ostaa. En haluaisi että pikkuinen kuolee :(

    VastaaPoista