Save the Date -hääkutsut polaroid-kuvin – "Kirjoita kalenteriisi..."

1 kommentti:
save-the-date-kutsu


Mä ajattelin aluksi, että "Save the date" -kortit on aika turhia. 

Hääskenessä on niin paljon kaikkea turhaa, mitä helposti tuntee olevan olennaista ja tarpeellista vain koska markkinat ovat tehneet niistä osan normia.

Mutta mieli muuttui, kun aloin ajatella, että parempihan se on ilmoittaa etukäteen ainakin niille, joiden toivotaan varmasti pääsevän meidän juhlaan. Monet tekevät suunnitelmia tosi pitkällä tähtäimellä, ja kesäviikonloput ovat täysiä jo kauan ennen kesän alkamista. Joten ennakkoilmoitus alkoi tuntua järkevältä.

Ja kun tuli kiinnostava kortti-idea, niin oli mukava saada se toteutettua!

Polaroid-kuvien ottaminen ja kerääminen albumiin on mulle yksi osa valokuvausta, joten se oli luonteva aihe.

Arkea Firenzessä: Marraskuinen maanantai + purkkijuustokakun resepti

Ei kommentteja:
firenze-arki


Maanantaina oli niin kaunis päivä, että mulle tuli spontaani fiilis kirjoittaa siitä.

Mun arki ei ole täällä mitenkään järin säännöllistä, ennemmin päinvastoin. Koska mulla ei ole kursseja vaan opiskelu on itsenäistä, se oma päivä- ja viikkorytmi pitäisi luoda itse. Ja voin sanoa, että ei ole kovin helppoa. Varsinkin kun on opiskeluarjen sijaan tottunut päivätöiden luomaan säännölliseen rytmiin.

Viimeistä kuukautta on rytmittänyt eniten useammankin eri kaverin vierailut ja yöpymiset mun luona, sekä mun muutaman päivä visiitti Roomaan. Nyt ei kuitenkaan pitäisi vähään aikaan olla tulossa majottuvia vieraita, joten yritän luoda itselleni jonkinlaista lukurytmiä. Tai vaan ylipäätänsä yritän käyttää aikaani täällä hyödyllisesti asioihin, joita mun pitäisi täällä tehdä  oli siinä sitten mitään rytmiä tai ei.

Huonoa ja hyvää kohtelua häämekkokaupoilla & Ensimmäisiä sovituskuvia

2 kommenttia:
haamekko-sovitus

Kuinka huono fiilis häämekkokaupoilla voi tulla ilman, että pääsee edes sovittamiseen asti?


Ei mulla vielä paljoa kokemusta ole, oikeastaan oon käynyt vasta kahdessa paikassa Suomessa ja yhdessä täällä Firenzessä. Mutta tämä viimesin oli tähän mennessä pahin. Aloitan siitä. (Yksikään tän postauksen kuva ei sitten ole tästä kyseistä liikkeestä, vaan niistä heinäkuussa Suomessa vierailluista hyvistä paikoista.)

Kun mun kaverit, kaasoni mukaan lukien, olivat käymässä mun luona Firenzessä, päätettiin erään kaupunki- & putiikkikiertelyn yhteydessä aika extempore käydä tsekkaamassa yksi häämekkoliike, jonka ohi olin parin kertaan kävellyt. Sen näyteikkuna oli kiinnittänyt mun huomion, joten miksi ei.

Vai olisiko meidän pitänyt jotenkin arvata ennalta, ettei siinä merkkivaate- ja merkkilaukkukauppojen täyteissä kaupunginosassa kannata käydä edes ihastelemassa?

Käveltiin kuitenkin kiinnostuneina liikkeeseen, koska eihän sitä koskaan tiedä


haamekko-sovitus


Alusta asti tuntui, että koska ei tultu heti sovittamaan – olin ekaa kertaa koko liikkeessä eikä meillä ollut siihen aikaa – ei oltu heille oikeita asiakkaita. Jälkeenpäin ajatellen en oikeastaan tiedä, oltaisiinko meitä edes otettu sovittamaan, koska asenne kertoi kyllä koko meidän visiitin ajan, ettei meitä haluttu asiakkaiksi.

Myyjä mittaili meidät varmaan heti meidän sisään astuessa katseellaan, että noi ei osta mitään ja tuovat vain kuraa liikkeen lattialle ja tahmajälkiä valkoisiin kankaisiin.

Se seurasi meitä kuin varjo meidän takana koko sen vierailun ajan, ja tuijotti silmä kovana. Katselin ja koskin joitain kiinnostavalta vaikuttaneita rekeillä olleita mekkoja, ja luulin, että hänen puhuessaan luulin aluksi, että hän aikoi kertoa jotain kyseisestä mekosta. Pyysin toistamaan, kun en saanut selvää. Mutta hänen tärkeä sanomansa olikin, että "ei saa koskea". Olin vähän että mitä. Miten mä sitten tiedän, miltä ne kankaat tuntuu? Se on aika olennaista, tärkeä osa koko sen mekon fiiliksestä ja tuntumasta.

En edes uskaltanut kysyä, saanko ottaa yhdestä mekosta kuvaa, koska tunsin niin varmasti, että se on kiellettyä. Kuvaamistahan ei etukäteen ollut kielletty, mutta olin 100% varma, että se kiellettäisiin heti, jos edes näyttäisin siltä, että olisin aikomuksissa ottaa kuvan jostain. Siltä se sen silmäkovana tuijottaminen tuntui. Kaukana rennosta fiilistelykokemuksesta, saati heidän tuotteisiin tutustumisesta...


haamekko-sovitus

Ei puhettakaan, että se myyjä olisi kertonut meille mistään mitään, tai muutenkaan toiminut kuin asiakaspalvelija. 

Ilmeisesti me ei oltu asiakkaita. Ihan niinkuin me oltaisiin hänen mielestä oltu pikkulapsia, tahalteen vaan sotkemassa paikkoja.

Kysyin mikä mekkojen hintataso yleisesti on, hän heitti ylimalkaisesti 2500e. Kysyin parin mekon hintaa tarkemmin, mutta myyjältä ei saanut tarkkoja vastauksia. Kun heitin hatusta, mikä mun "budjetti" on, ja myyjän katse ja vastaus oli sellainen ylenkatsovan pahoitteleva, kuin kertoen päin naamaa, että voi lapsukaiset, te olette ihan väärässä paikassa. Sen ilmeesti paistoi kilometrin päähän, että "ei teillä ole varaa tällaiseen, menkääs jo pois häiritsemästä", vaikka liike oli yhtä sovittamassa ollutta naista lukuunottamatta tyhjä.

Eipä tarvitse sinne mennä uudelleen. Ei. vaikka jostain syystä päättäisinkin laittaa tonneja mekkoon. Sääli, ne oli moni malli tyylikkäitä, ja ainakin yhtä olisi ollut kiva kokeilla. Mutta muu osuus olikin ihan hanurista.


haamekko-sovitus haamekko-sovitus


Sellaista siis täällä Firenzessä. Toivottavasti tulee jotain muutakin vastaan kuin vain tämä kokemus... Vähän kyllä meni into koko etsinnästä. Ei tää häämekkojen shoppaaminen oo muutenkaan mikään mun lempiharrastus.

Kesällä kävin Suomessa kahdessa häämekkoliikkeessa mun kaason kanssa. Se tuntui liian aikaiselta vaihteelta tehdä mitään ostopäätöksiä, mutta halusin silloin ennemminkin selvittää, minkä tyylisistä mekoista tykkään.

Varasin sovitusajan White Dress -liikkeeseen Helsingissä, jossa testasin läpi tosi monta erilaista mekkoa. 

Valitsin kyseisen liikkeen, koska Pinterest-visioiden perusteella olin oppinut jopa yhden suunnittelijan nimen, ja googlaamalla selvisi, että tässä liikkeessä voisi olla myös heidän luomuksiaan.

Asiakaspalvelu oli hyvää, ja edistyin paljon sen ajatuksen kanssa, että mistä oikein pidän. Yksi kuvan perusteella tosi kiinnostava malli oli tulossa liikkeeseen vasta syksyllä, joten sitä en koskaan ehtinyt kokeilemaan. Mutta käytännössä tämä oli tosi hedelmällinen käynti, valokuvaaminenkin oli sallittua ja liikkeestä ja koko ekasta sovituskokemuksesta jäi tosi hyvä fiilis.


haamekko-sovitus haamekko-sovitus

Käytiin samana iltapäivänä myös Lovebirds -nimisessä häämekkojen second hand -liikkeessä.

Se kokemus oli tosi erilainen ensimmäiseen verrattuna. Mekkoja oli vain ne, jotka eri henkilöillä on myynnissä. niitä tilailla muissa kokoluokissa.

Mä löysin siitä sen hetkisestä valikoimasta vain yhden mekon, joka kiinnosti mua. Mutta se kiinnostus olikin sitten niin iso, että hengasin kyseinen mekko päällä aika pitkänkin ajan, ja sain tosissani miettiä, uskallanko tehdä ostopäätöstä jo vuotta ennen juhlaa, vasta ekan kerran, kun oon ylipäätänsä sovittamassa mitään mekkoja.

Malli oli hyvä (jokin Morileen malli), vaikkakin erilainen kuin mitä mulla on ollut mielessä. Se olisi vaatinut aika paljon muokkaamista sieltä sun täältä ollakseen napakymppi, sen lisäksi että se oli jostain kohtaa vähän liian pieni ja toisesta kohtaa vähän liian suuri. Ja vaikka hinta oli paljon huokeampi kuin uudella mekolla, tuntui vähän väärältä, että kauniin mekon muokkaisi monelta osin uuteen uskoon, kun jollekin muulle se voisi olla täydellinen sellaisenaan.

Päätös piti tehdä pikaisesti, koska mekon myyntiaika oli päättymässä jo seuraavana päivänä, ja sen jälkeen se palautuisi omistajalleen. Puntaroin tosi tarkkaan, mutta päätin jättää mekon ostamatta.


haamekko-sovitus

Jos mä en löydä täältä Firenzestä mekkoa, ehdin aloittaa etsinnän Suomessa vasta aikaisintaan maaliskuussa.

Siitä onkin sit vaan viisi kuukautta häihin. Onko se liian vähän aikaa?

Välillä mietin, että vaikka amatööri oonkin, niin mitä jos tekisin koko mekon itse, kuten tein ylioppilasmekon ja ruk-juhlan mekon. Mutta sen tyylinen mekko, mikä mulla on mielessä, ei ihan ole ihan sellainen homma, johon uskaltaisin alkaa omin käsin... Elän vielä siinä toiveessa, että löytäisin valmiina jostain juuri sellaisen mekon, kuin mulla on mielessä. Tällä hetkellä se mielikuva on aika tarkka, mutta saa nähdä, miten käy.

Vapaaehtoisprojektit on syvältä – Tunnollisuus tarkoittaa tuskaa ja tuloksia

1 kommentti:
historiikki-tamark-kirja


Äkäisen ja ahdistuneen kilta-aktiivin päiväkirja 11.7.2019 :

Vapaaehtoisprojektit on syvältä. Tai ei välttämättä itse ne projektien aiheet. Vaan se niiden vapaaehtoisten pysyminen mukana hommassa.

Mikä juttu, ettei sovituista asioista pidetä kiinni? Jo ihan yleiselläkin tasolla – tuntuu että monissa keskustelussa puhutaan siitä, ettei ihmiset enää sitoudu edes vieraiksi tärkeisiin juhliin, vaan jätetään vaan tulematta, jos "ei tunnu siltä" tai "tuli parempi tarjous".

Ainejärjestöhommat on vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyöt on vapaaehtoisia. Vapaaehtoisia duuneja ei oo pakko tehdä, jos ei halua.

Osaatko sairastaa oikein? – 5 parasta asiaa sairaspäivinä

Ei kommentteja:
firenze-uffizi

Mä en sairasta kovin usein, päinvastoin, koen että mulla on aika hyvä vastustuskyky. Ja silloinkin kun sairastan, en helposti näe olevani siinä kunnossa, että esimerkiksi töistä tai koulusta voisi pitää sairaslomaa.

Se on kuin joku lapsuudesta asti selkärankaan iskostettu (huono) tapa:

  • Valmentajien viesti tuntui olevan, että jos sulla ei ole kuumetta, voit ihan hyvin tulla treeneihin – vähintäänkin salin reunalle katsomaan ja venyttelemään. Se oli silloin ala-asteikäisenä "5 kertaa viikossa 2-3h treenit" -joukkuelajissa ihan normaali käytäntö.
  • Vanhempien viesti tuntui olevan, että jos sulla ei ole kuumetta, voit ihan hyvin mennä kouluun. Että "sano itse, onko olo niin huono, ettet voisi mennä". Ja tunnollisena lapsenahan sitä mietti, että ei kai se olo sitten niin huono ole, vaikka räkä virtaa ja/tai yskittää ja/tai on kurkku kipeä. Koska eihän se nyt ole kiva missata sitä, mitä koulussa tehdään, ja siinähän voisi vaikka jäädä jälkeen. (Ja mähän siis tykkäsin koulusta.)

Kun meinasin langeta verkostomarkkinoinnin maailmaan – Unelmiin vetoavaa markkinointia voi olla vaikea vastustaa

2 kommenttia:
kiasma-varit-nayttely

Viime aikoina somessa on ollut tosi paljon pinnalla Fitline ja sen tuotteiden verkostomarkkinointi somen kautta (tänään aiheesta kirjoitti myös HS). Tuotteita markkinoidaan kyseenalaisin metodein ja mainoslausein, ja jälleenmyyjät muodostavat vähän kuin oman uskontokulttinsa, jonne eriäviä mielipiteitä omaavia ei kaivata – päinvastoin, heidät leimataan ennemmin valehteleviksi, kateellisiksi kiusaajiksi, kuin yritettäisiin antaa oikeita, esim. tieteellä todistettuja vastauksia yleisön kysymyksiin. Siis vaikka kyse olisi asiallisesta kritiikistä, niin sitä ei kuunnella, sehän vaan rikkoo sitä heidän jälleenmyyjäporukoiden positiivista kuplaa.

Myös mulla on tullut Instagramissa directinä keskustelualoituksia, jotka vaikuttivat tyyliltään vastaavilta, kuin ne, joilla Fitlinen jälleenmyyjät kalastelevat uusia asiakkaita ja jälleenmyyjiä itsensä alle. Oon haistanut sen niistä jo ennen Fitline-keissistä lukemista, joten en vaan ole vastannut. Ei oo mun pala kakkua.

Mielenosoituksessa Firenzen kapeilla kaduilla – #climatestrike

Ei kommentteja:
ilmasto-mielenosoitus-firenze
ilmasto-mielenosoitus-firenze
ilmasto-mielenosoitus-firenze


Mä en ole koskaan ajatellut, että olisin jotenkin aktivistityyppiä. Oon enemmänkin sellaista heittäytyjätyyppiä. Jos oon oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin miksi ei.

Vähän niinkuin tämä Firenzeen lähteminen. Oikea aika, sopiva elämäntilanne ja mielentila – no ei muuta kuin rattaat pyörimään vaan. Heittäydyin ajatukseen, joka muuttui päätökseksi.

Perjantain vietettiin maailmanlaajuisesti ilmastolakkopäivää, johon mekin täällä Firenzessä osallistuttiin. 

En oo elämäni aikana ollut monissa mielenosoituksissa, oikeastaan vain viime keväänä Helsingin ilmastomarssilla, ja jotain vuosia takaperin Tahdon2013 eli tasa-arvoisen avioliiton puolesta järjestetyssä mielenilmauksessa.

Tätä perjantaita varten me ideoitiin ja piirreltiin edellisenä iltana kylttejä porukalla yhden kaverin luona. Menin mielenilmaukseen meidän kielikurssiryhmän kanssa, alkujaan ihan sen opettajan ehdotuksesta.

Oon viimeisen parin viikon aikana elänyt aikalailla omassa kuplassani, kun deadline-paineissa piti saada eräs projekti purkkiin, ja se vaati paljon neljän seinän sisällä koneen ääressä istumista, yhteen asiaan keskittymistä. Eli jos tämä meidän italian kielen kurssin opettaja ei olisi tuonut asiaa esiin, olisin todennäköisesti ollut ihan pihalla koko tapahtumasta. Ihmetellyt vaan sitä nuorison määrää kadulla sitten perjantaina.

Firenze-elämä on alkakoon – Ensimmäiset päivät uudessa kotikaupungissa

4 kommenttia:
firenze-elama

Täällä mä nyt oon! Kerroin kuukausi takaperin muuttavani Firenzeen puoleksi vuodeksi, ja nyt sen aika koitti. Reissasin Suomesta Pisan pikkuiselle lentokentälle lauantaina aamulla, ja raahasin sieltä kamani junalla Firenzeen. Muutaman kilometrin operaation jälkeen olin perillä, sain avaimet käteen ja astuin mun uuteen kotiin.

Luulen, että olisi ihan normaalia, jos täällä oleminen tuntuisi alkuun vähän epätodelliselta/unenomaiselta.

Mutta ehkä se oli se reilun 2,2 kilometrin matka mun 23 kg matkalaukun, 10 kg repun ja parin muun nyssäkän kanssa Firenzen epätasaisten katukivetysten yli ja turistimassojen läpi, mikä teki tästä hyvinkin todellisen tuntuista. Oikeesti, se oli aika kamalaa, ja ensi kerralla otan aika varmasti taxin...

Vaikka puolensa siinäkin: sen urakan jälkeen mun ruokakauppakierroksen useampi kauppakassi ei tuntunut enää missään, vaikka kämpälle pitää kulkea jonkun verran ylämäkeenkin.

firenze-elama firenze-elama id-firenze-elama firenze-elama

Nämä pari ensimmäistä päivää ovat kuluneet ihan paikoilleen asettuessa. 

Oon tutustunut tähän kämppään ja järjestellyt tavaroita, ja miettinyt, mitä mä tarvitsen että tää luukku ja minä toimittais yhteen mahdollisimman saumattomasti. Asun pienessä studiossa/yksiössä, ja tästä löytyy paljon hyviä puolia - ja joitain huonojakin. Varmasti esittelen tämän vähän myöhemmin ihan erikseen.

Oon pyörinyt lähikulmilla ja tutustunut paikkoihin päämäärättömän vapaasti. Kiireettömästi.

Etsiskelin sisustuskauppaa tai jotain, mistä löytäisi jonkinlaisia erikokoisia säilytyslaatikoita. Haluaisin järjestää osan tavaroista, ettei ne lojuisi kaapin hyllyllä sekaisin tai parven portailla heti ekana näkyvillä. Niitä laatikoita en vielä löytänyt, mutta ostin uudet aurinkolasit kadottamieni tilalle (ja tutustuin samalla sen aurinkolasikaupan myyjään), lämpömittarin ja pari vihreää asuinkumppania eli minikaktuksen ja basilikan. Viimeiseksi mainitut loivat mulle jotenkin tosi paikoilleen asettuneen fiiliksen.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, että missä ilmoittaudun läsnäolevaksi yliopistoon ja miten. Niistä oon vähän pihalla, mutta katsotaan miten käy...


firenze-elama firenze-elama firenze-elama

Jos elämä Firenzessä kiinnostaa, niin blogia välittömämmin mun juttuja voi seurata instagramista (@helmihytti), jonne päivittelen aika ahkeraan storya!


Palailen myös siihen Iranin reissuun vähän myöhemmin, kunhan pääsen matskuja läpi ja ehdin vähän levätä ensin. Viime viikot on mennyt niin vähillä yöunille, että nyt nukkumisestakin ottaa kaiken irti.

Olen ambivertti – Itsensä määrittelyn iloja

1 kommentti:
ambivertti


Mä olen ambivertti. Tiedätkö, mikä se on?

Valtaosa ihmisistä on ambivertteja. Osa on introvertteja ja vielä pienempi osa on ekstrovertteja. Siihen nähden on aika jännä, että mä en ainakaan ollut aiemmin edes kuullut koko sanasta. Jälkimmäisistä kyllä.

Luulin koko peruskouluajan olevani ekstrovertti. 

Yliopiston alussa muutama vuosi sitten tajusin, etten kyllä tosiaan ole.

Se riippuu niin siitä, mihin itseään vertaa.
Sen näkee, kun oma jaksaminen on koetuksella.
Sen tunnistaa, kun oppii tuntemaan itsestään asiat, jotka voimaannuttavat ja virkistävät sua, ja ne asiat, jotka imevät susta kaikki mehut – vaikka niistä nauttisitkin.

Tiesin, etten myöskään ole ihan introvertti. Joiltain osin ehkä, mutta toisaalta en. Joten kun sana "ambivertti" putkahti viime kesänä jostain mun eteen, mun pää selkeni. Mun oli helpompi selittää, millainen mä omasta mielestäni olen.


ambivertti

Monet tykkäävät löytää itselleen määritelmiä erilaisten testien avulla. Niiden kautta voi saada esimerkiksi itsevarmuutta, kunhan niiden testien tulosten ei liiaksi anna määritellä itseään negatiivisessa mielessä. Itsetutkiskelu ja -testailu – uskoi siihen tai ei – voi olla viihdyttävää tai jopa silmiä avaavaa. Hienoista itsensä lokerointia, mutta ei pakottamalla, vaan samaistumalla.

Voi tajuta, että hei, mä en olekaan ainoa, tälle onkin joku termi

Sen avulla ihminen oppii tuntemaan itseään, ja ehkä jopa tunnistamaan omat tarpeensa ajoissa, eikä yritä turhaan tunkea itseään johonkin väärään lokeroon.

Ei sillä, että ambivertteja oikein voisi lokeroida. Tää on nimittäin paljon kirjavampi joukko kuin se kliseisen karkea ektrovertti-introvertti-jaottelu.

Millainen ambivertti mä olen?

Saatan viihtyä oikein hyvin yksin omia juttuja puuhaillen.

Pidän sosiaalisista tapahtumista ja ihmisten seurasta, mutta tarvitsen niiden vastapainoksi paljon omaa aikaa. Saatan koulussa tai töissä olla tosi sosiaalinen ja aktiivinen, mutta heti kun pääsen kotiin, oon ihan loppu enkä jaksaisi enää mitään.

Kun liikun ulkona, en lähtökohtaisesti jaksaisi puhua kellekään. Uppoudun osin automaattisesti omaan maailmaani, ja vietän bussimatkat ikkunasta ulos tiiraten kuulokkeet päässä. Ei niistä kuulokkeista välttämättä edes kuulu mitään. Mutta ne luovat sellaisen oon rauhassa -suojakuoren ja toisaalta myös hiljentävät vähän sitä ylimääräistä melumaailmaa.

Tykkään esimerkiksi juhlien kuvaamisesta tosi paljon, mutta erityisesti sen itse kuvaamisen takia: Joskus koen tosi raskaaksi olla monta tuntia sosiaalisessa valmiudessa ja keikan jälkeen oon tosi huojentunut, että pääsen kotiin omaan rauhaan editoimaan niitä kuvia. ...Ainakin siihen asti, kunnes se editoitavien kuvien määrä alkaa tulla korvista ulos.


Osaatko sanoa, oletko ekstrovertti, introvertti, vai uppoatko säkin ambiverttien laajaan skaalaan?


//

Tämä oli arkistojen kätköihin unohtunut postaus vajaan 3 vuoden takaa, jota en aikoinaan julkaissut sen takia, kun joku muu oli juuri julkaissut vastaavanlaisen jutun - toisistamme mitään tietämättä. Aihe on kuitenkin edelleen ihan kurantti, vaikka ensimmäinen kuva onkin jo vanha.

Kämppähuijauksien väistelyä – Asunnon etsiminen Firenzestä

1 kommentti:
asunnot-italia

Firenze, kuten monet muutkin kaupungit Italiassa, on hyvin suosittu matkustuskohde. 

Se pätee niin lyhyen reissun turisteihin, kuin pidemmän ajan viipyviin ihmisiin, kuten opiskelijoihin. Vanha keskusta on erityisen vetovoimainen, ja se tietysti näkyy hinnoissa. Vaikka hintataso olisi Italiassa muuten suomeen nähden vähän matalampi, Firenzessä asuminen maksaa. Huone jaetussa kämpässä maksaa useita satasia, yksiöt/studiot on helposti vähintään 600-800 euroa. Ja näihin ei sisälly muut kulut.

On todella hankala hankkia kämppä etänä. Mä olen kahlannut läpi niin monta ilmoitusta, että väsyttää ajatellakin. Se on aluksi kivaa, mutta lähdön lähestyessä alkaa pikkuhiljaa stressata.


Ongelmia kämpän saamisessa on muun muassa:

1. Kansalaisuus. 

Ulkomaalainen ei tietenkään ole niin kiva vaihtoehto kuin italialainen. Kaikki eivät halua vuokrata opiskelijoille, tai eivät juuri erasmus-opiskelijalla.

2. Lyhyt vuokra-aika. 

Monet haluavat solmia vähintään vuoden vuokrasopimuksen.

3. Näyttöön pääsemättömyys. 

Kun on muuttamassa ulkomaille, harvemmin on mahdollisuutta käydä etukäteen katsomassa asuntoa ja käydä näytöissä. Ei sillä että se välttämättä olisi sulla itsellesi ongelma. Mutta kun kysytään, milloin haluaisit tulla katsomaan asuntoa, ja vastaat ettet pääse mutta voisit muuttaa xx päivänä, sulle ei enää vastata.

4. Kielimuuri. 

Italialaiset osaavat keskimäärin aika huonosti englantia. Jos ei osaa puhua paikallista kieltä, on hankala soittaa välittäjille ja vuokranantajille. Kirjoittamisessa voi pärjätä johonkin asti google translaten avulla, mutta ei sekään helppoa ole.


asunnot-italia


Ei ihan helppoa. Tiedän, että yksi vaihtoehto on mennä ilman kämppää. Punkkaa vaan ensin hostellissa ja sopii asuntonäyttöjä, ja vuokraa heti kun löytyy sopiva.

Italialaiset eivät yleensä ole ajoissa asioiden kanssa. Jos vuokrattavaa asuntoa etsii syyskuusta eteenpäin, valtaosa tulee tarjolle vasta elokuussa. Joten periaatteessa ei ole syytä repiä pelihousujaan jos kämppä ei ole varattuna jo heinäkuussa.

Aitojen vuokraajien joukossa on reippaasti kusettajia. 

Ne yrittää erilaisin keinoin yrittää saada sut joko maksamaan esimerkiksi jonkun summan etukäteen jostain olemattomasta kämpästä, jota ei ole olemassa – ei ainakaan juuri siinä kaupungissa.


Vastaantulleita kämppähuijauksia mm.

1. Ilmoituksessa miesvuokraaja hakee kämppäkaverikseen nimenomaan naista. 

Kannattaa olla tarkkana, kyse ei aina ole vain vuokralaisen etsimisestä.

2. Vuokraajalla on monta tismalleen samanlaista ilmoitusta eri kaupunkeihin tägättynä.

Kuvitelkaa ilmoitus yksiöstä. Vuokra näyttää mukavalta, jopa vähän alhaiselta. Kämppä näyttää hyvältä ja sijaintikin on mahtava. Mutta kurkkaat vuokraajan muita ilmoituksia vuokrattavista kohteista, ja sieltä löytyy monta samanlaista ilmoitusta. Erona on vain paikkakunta, pienet hinnan vaihtelut ja minuuttien ero julkaisuajassa... Ei ole vaikea tehdä sitä johtopäätöstä, että ilmoitus on huijaus.

3. Laitat viestejä asuntoilmoituksien kautta ja jäät toivomaan vastauksia. Parin viikon päästä saat sähköpostia yhdeltä vuokranantajalta. 

Pitkä selostus kämpästä, ja syystä miksi hän vuokraa sen. Tanskalainen mies, ostanut asunnon 2010 kun työskennellyt Firenzessä, mutta ulkomaankomennuksen loputtua palannut Tanskaan, jonka takia laittaa asunnon vuokralle ja etsii luotettavaa vuokralaista. Lentää sitten kuulema Firenzeen tuomaan avaimen... Jepjep. Firenzessä asuminen on niin suosittua, että hyvien ja edullisten kämppien vuokraus ei muutenkaan vaadi sitä, että vuokraaja lähestyisi erikseen vuokralaisia sähköpostitse. Ehdokkaissa on varmasti varaa keistä valita, jo ihan ilman ylimääräistä myyntipuheita tai tarinoita.


asunnot-italia

Olisi niin kamalan kiva uskoa hyvää. Tekee ihan kauheasti mieli uskoa, että se on totta.

Tarvitsee melkeinpä itsehillintää olla menemättä lankaan.

Mutta miten välttää tulemasta kusetetuksi? En osaa sanoa siihen varmoja keinoja. Osaisimpa.

Pari vinkkiä kannattaa kuitenkin pitää mielessä:

1. Käytä käänteistä kuvahakua ilmoituksen kuvista. 

Jos sillä löytyy kohteita muista kaupungeista, kuvat on todennäköisesti pöllitty jostain toisen kaupungin ilmoituksesta tai muuta vastaavaa.

2. Muista, että jokin vaikuttaa todella hyvältä, se on todennäköisesti liian hyvää ollakseen totta. 

Jos vuokra on alle 600 euroa ja kyseessä on vaikkapa hyvän näköinen yksiö hyvällä sijainnilla suositussa kaupungissa, ja kyseessä on mitä todennäköisimmin huijaus.

3. Jos vuokraaja on joku yritys, katso millaisia firman muut vuokrattavat kohteet ovat. 

Jos siellä näkyy identtisiä ilmoituksia, niistä voi vetää aiemmin mainitut johtopäätökset.

4. Käytä luotettavia asuntovälityssivustoja.

Mielellään sellaisia, mistä löydät hyviä kokemuksia. Yhdessä italialaisessa vuokrakämppien ilmoitusryhmässä Facebookissa ilmoitusten ja kämppäkyselyjen kommenteihin spämmää aina samat naamat samoja linkkejä, jotka eivät varmaan voisi näyttää yhtään enemmän epäilyttäviltä. Joko ne kalastelevat henkilötietoja tai sitten jotain kautta rahaa, mutta jotain mätää niissä on.

Esimerkiksi mun kaveri suositteli mulle Uniplaces-sivustoa, jota kautta hän oli vuokrannut itselleen vaihdon ajaksi huoneen kimppakämpästä Portugalista, ja joka muutenkin vaikuttaa luotettavalta. Sitä kyttäsin tosi pitkään, ennen kuin löysin asunnon. En sitä lopulta tuota kautta vuokrannut, mutta siitä lisää myöhemmin.


Näiden avulla voi jo sentään selkeimmät kusetukset välttää.