Savinen säästöpossunorsu ja muita aarteita

7 kommenttia:
Mulla on noiden joululahjojen joukossa tullut jo näytettyä kuvat ainakin parista savikupista (tässä postauksessa), mutta suurin osa on ollut epäloogisia sivujuonteita näytettäväksi oikeen mihinkään väliin.

Kaikista mun jutuista tuppaa muutenkin venähtämään kilometripostauksia sellaisella kuvamäärällä, että varmaan lähes jokaisen kone jumittaa näitä postauksia avattaessa. Nyt kuitenkin kuvat puhuvat enemmän puolestaan kuin teksti, koska selittämällä kukaan ei tajuaisi tästä hölkäsen pöläystä.

Aloitetaan siis siisteimmästä ja edetään erikoisempiin:

 
Säästöpossunorsu, tehty harmaasavesta. Pintapuolella ei ole minkäänlaista lasitetta.

 
Päällä avattava luukku. Noihin reikiin ajattelin pujottaa jonkinlaiset langat ja laittaa vaikka rusetille tai umpisolmuun, riippuen ihan siitä, kuinka "varasvarman" siitä haluan. Sisälle kurkkaamalla silmiin osuu kiiltävää sinistä...

 
...nimittäin sellaista lasitetta, joka pysyy vain sisäpinnoilla. Näyttää aika hauskalle, muttei ihan esiinny edukseen kuvissa.

 
Takapuoli häntineen. Ton hännän kanssa pitää olla tarkkana, koska se luultavasti katkeaa pienimästäkin kolauksesta.

 
Toinen Gräsan uuneista. Tänne on nyt menossa savitöitä toiseen polttoon lasitteet päällään, jonka jälkeen ne ovat valmiit. Mun töitä on tuo taaempi valkoinen "aaltomalja" sekä tuo kaksivärinen sydänkippo.

 
Mun kaveri on ihan überproo eläinhahmojen kanssa. Tässä on sen tekemä gorilla - keskeneräinen, ennen kumpaakaan polttoa, joten väritys ei ole vielä lopullinen.

 
Mun sydänkippo ennen polttoa. Kahta eri lasitetta, tummansinistä ja valkoista.

 
Sydänkippo uunin jälkeen. Tuo "raja" on tarkoituksellinen. Aika musta tuli tuosta toisesta puolesta, ehkä se vähän vaihtelee, missä valossa katsoo. Harkitsin tän ottamista osaksi arvonnan pottia, mutta vaatii mun ajatusvirheen takia vähän säätämistä, jotta kansi pysyisi paikoillaan..

 
Se uunissa näkynyt aaltoreunainen malja, toisin sanoen tuikkukuppi. Materiaalina posliinisavi, jota ei käytetä alkupoltossa vaan laitetaan suoraan kuumaan polttoon. Päällä ei ole lasitetta ja paino on tavallista kevyempi.

 
Kuviot on tehty samaan tapaan kuin "tontut sammuu kaikki väki nukkuu" -postauksessa esittelemässäni äitin joululahjassa, eli kaulitsemalla savilevyä pitsin päällä. Tässä sillä kuitenkin näyttää "toimivammalta"...

 
...koska posliinisavi kuultaa valoa läpi. Varsinkin noista ohuimmista kohdista. Näyttää aika kivalta, eikö?

 
Vuoden vikoina kertoina Gräsassa tehtiin myös vähän muutakin kuin savitöitä. Tuotiin kotoa peltipurkkeja ja päästiin metallipuolelle hitsaamaan niihin kuvioita. Oli ihan kamalan vaikeeta, ihme että sain edes tuollaiset aikaiseksi...

 
Reunoille laitettiin kuparilankaa apuna käyttäen roikkumaan helmiä.

 
Tuon on tarkoitus olla kynttilä, ja värityksen olis tarkoitus antaa vähän osviittaa siihen suuntaan.

 
...ja tuon taaemman olis tarkoitus "sydän".

Aika kivat näistä tyhjistä sieni- ja tomaattitölkeistä sai aikaiseksi. Olin ajatellut antaa nää joululahjoiksi, mutta äiti ihastui niihin niin kovasti, että omi itselleen. Tai siis tähän huusholliin. Samoin kävi myös tuon posliinilasituikkukupin, joka sai paikan takan yltä, hajonneen posliinisavisen "enkelirinki"-tuikkukupin paikalta.


Tällaista tunnelmointia tällä kertaa. Gräsa on ihan huippu paikka, ohjaajat on mukavia ja kaikki siellä pyörivät gräsalaiset myös. Nuorille tarkoitettu paikka mutta jotenkin musta tuntuu, että löydän itteni sieltä vielä reippaasti yli parikymppisenäkin...

Oon ollut tekstiilipuolella niin kirjansidontakurssilla kuin vuoden verran ainakin ompeluryhmässä ja muistan joskus maalanneeni silkkiäkin. Metalli-&puupuolellakin on tullut hajanaisesti seikkailtua lähinnä erityisaktiviteettien muodossa, ja suurin jämähtäminen on käynyt savi-&hopeapuolelle. Luultavasti savikurssi oli eka jota koskaan Gräsassa kokeilin, taisin olla jotain kymmenenvuotiaan paikkeilla.

Nyt oon palannut juurilleni, kun kaikenmaailman kokeilujen jälkeen löydän itseni taas savipallot käsissä leikkimässä luovaa. Hopeakorujen tekeminen on siistiä, mutta se on aika kallista eikä mulla aina ole mitään tarkoitusta, miksi ja kelle tekisin jotain, eikä sitä hopeaa viitsi turhanpäitenkään vääntää. Saatika että aina ylipäätänsä olisi ideaa tai inspiraatiota. Ne nyt on hukassa vähän liiankin usein.

Tontut sammuu, kaikki väki nukkuu...

5 kommenttia:
Oon kerrankin ollut ajoissa joululahjojen suhteen! Yleensä menee vikoille viikoille, että saan kaikille tärkeille ihmisille joululahjat tehtyä tai ostettua. Nyt multa ei oikeastaan uuvu mikään muu kuin Roopen lahja, johon mulla kuitenkin periaatteessa on pari ideaa mietittynä.

Tavallisesti me ollaan vietetty joulua perheen kesken niin, että mukana on meidän viisihenkisen perheen lisäksi ollut mummi ja isoisä, sekä iskän sisarukset eli mun täti ja setä (joiden kanssa olin keväällä 2010 Japanissa ja huvittais matkustaa sinne uudestaan!) sekä sedän tyttöystävä (tai oikeastaan tuleva vaimo) ja lapsi. Eli kunnon jouluillallinen, sitten fiilistelyä ja lahjojen jakamista.

Joulupukin tulo oli meidän perheessä pitkä perinne, mutta se lopetettiin jo muutama vuosi sitten, koska mun nuorin broidi on liian välkky, jotta se "joulun taika" ja pukkiin uskominen olisi kestänyt kovin kauaa. Ja kuten joskus tossa aikaisemmin sanottu, mä uskoin pukkiin hiukan turhankin pitkään. Löysin todistusaineistoa laatikon nurkasta, kun käsiini osui jonkinlainen luonnos 10-vuotiaana (eli yhtä vanhana kuin mitä pienempi pikkubroidi nyt) kirjoittamastani toivekirjeestä...




Tänä jouluna me ollaan kuitenkin poikkeuksellisesti etelän lämmössä. Se vähän häiritsee mua, sillä olisin halunnut "tavallisen" joulun, mutta toisaalta tiedän, että ajankohta on valittu jokaisen parasta ajatellen: kukaan ei missaa koulupäiviä tai muuta tärkeää. Ja uudeksi vuodeksi me ollaan kuitenkin jo kotona. Erikoisesta joulusta huolimatta ja iskän dramaattisesta "tänä vuonna kukaan ei saa lahjoja!" -kailottamisesta huolimatta oon hommannut jokaiselle jotakin, ja aattelin esitellä niitä nyt tässä.

Perinteisesti oon tehnyt kaikki lahjat itse pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Neulonut, tehnyt koruja, maalannut tauluja öljy- ja akryyliväreillä, tehnyt kaikenlaisia savitöitä vaaseista tuikkukuppeihin ja askarrellut kortit itse. Tänä vuonna mulla oli ensikertaa mahdollisuus (ja rahaa) tilailla asioita netistä, ja tietty mun oli pakko käyttää se tilaisuus hyväkseni! Varsinkin kun käsitöihin ei nyt abivuonna ole yhtä paljon aikaa kuin aikaisempina vuosina (sääli sinänsä). Onneksi sentään Gräsassa sai vähän savitöitä väännettyä.


Äidille


Valkosavesta tehty yksinkertainen maljakko. Kuviointi tehty kaulitsemalla savilevyä pitsikankaan päällä. Päällä vaalea lasite.

Isälle


Kännykän kameraan kiinnitettävä laajakuva-&makro-objektiivi! Saa nähdä sitten että miten toimii mutta odotukset on korkeella! Löytöpaikka coolstuff.fi.

Veljille


Kiinan lentokentältä ostettua sveitsiläistä suklaata hauskoissa rasioissa: toiselle kultaharkko, toiselle aarrearkku.

Onalle


Toivelahjana hommattu valkoinen kaulaliina, Nelly.com:sta tämäkin, kun kerta sattui olemaan alennuskuponki edellisestä tilauksesta.


Valkosavesta tehty pyöreänmallinen rasia. Vähän kiikkerä mutta aika hauska siitä loppujen lopuksi tuli, vaikkei tota tehdessä oikeen inspiraatio kukkinutkaan. Kuviot enkopemaaleilla, päällä väritön lasite.

Isovanhemmille


Ifolor-kirja, aiheena mun Kiinan opintomatka (jonka kustannuksiin mummi ja isoisä välttämättä tahtoivat rahallisesti osallitua). Tilasin näitä oikeastaan kaksi versiota, jotta on omaankin kotiin muistoksi. Ajatuksena oli, että mummille ja isoisälle on mukavampi katsoa näitä kuvia ihan konkreettisessa mallissa, kuin esimerkiksi tietokoneen ruudulta (eipä ne paljon tietokonetta muutenkaan käytä). Sivumäärä on 60 ja sisältö käsittää lähinnä suuria ja tarkkoja kuvia, sekä paikoitellen joitain selventäviä kuvatekstejä. Oon tosi tyytyväinen, tää onnistu tosi hyvin!


Yritin tänä vuonna pitää kaikki lahjat sekä kohtuullisen kokoisina että hintaisina. Usein käy niin, että kun oon säätäny itteni lahjojen "bongaa&osta" -vaihteelle, löydän ja keksin vielä valmiiden lahjojen päälle paljon uusia siistejä juttuja, jotka huutaa mulle kaupan hyllyiltä "mä niiin sopisin sun bestikselle/äidille/nerokkaalle pikkubroidille, ota mut!" Sitten sorrun ostamaan ja säätämään kaikkea niin, että lopputuloksena on monipuolisimmat lahjat mitä lahjojen vastaanottajat ikinä voisivat arvata. Yllättäminen on ihanaa. Mutta yksi syy yrittää hallita tätä on säästösyyt, toinen syy ihan vaan järjenkäyttö ja kolmas kohtuullisuuteen pyrkiminen. Lisäksi hommasin lahjat paljon vähemmälle määrälle ihmisiä kuin yleensä, lähinnä tämän "erikoisen joulun" ja kaveripiirin supistumisen takia.

Vaikka mä pidän lahjojen antamisesta ihan överisti ja jopa enemmän kuin niiden saamisesta, sitä kyllä tuppaa pettymään, jos toisen osapuolen antamassa lahjassa ei ole minkään valtakunnan ajatusta, tai kun toinen ei tajua antaa lahjaa ollenkaan. Ihmiset arvostaa eri asioista, mutta yleisesti ottaen ajatus menee hinnan edelle ihan siinä missä tunnearvoakaan ei aina voida mitata misään reaalivaluutassa. Lahjojen ei tarvitse olla saman hintaisia tai yhtä hienoja tai huonoja, mutta lahjojen antamista rakastavienkin kannattaa muistaa, ettei liian voimakas yksipuoleisuus ole oikein koskaan hyvästä.


ps. Löysikö kukaan yksittäistä lempparia näiden lahjalöytöjen&-väkerrysten joukosta? Minkälaisiin lahjaratkaisuihin te tän sepostuksen lukeneet ootte ite päätyneet: itsetehtyjä lahjoja, ostettuja lahjoja, molempia vai ei kumpiakaan?

12.12.12.

7 kommenttia:
Aika kiva päivämäärä, eikö vain? Seuraavan kerran kaikki numerot mätsääkin yhteen vasta vuosisadan vaihduttua. On se jännä.

Mä oon leiponut pipareita (puol kiloa ja söin itse niistä neljäviidesosaa kahen päivän sisällä), kävellyt lumisateessa (en tykkää), siivonnut kuusenneulasia (töissä), leiponut joulutorttuja, kirjoittanut lahjatoivelistaa isovanhemmille kirjemuodossa, sekä käynyt maistelemassa glögiä tuttavaperheen pikkujouluissa ja kuuntelemassa kitara-&huilumusiikkia pikkuveljen joulukonsertissa. Silti mulla ei oo minkään valtakunnan joulufiilistä. Luultavasti sitä ei tänä vuonna tule ollenkaan. Se tosin estä mua laittamasta tänne joulujuttuja, ehkä joku muu jaksaa fiilistellä niitä mun puolesta.

Kai kaikki tietää, miten tähti- ja ruusutorttuja tehdään? Jos ei, niin tässä lyhyestä kuvalliset ohjeet.


Ja näiden keskelle luumuhilloa!
Torttumallit vaihtoivat mystisesti paikkaa keskenään.

Ja vähän pipareita myös!



Meiän pikku kitaristi vuorossa. :)
Orkesterin loppukumarrus! Oli ne kyllä aika söpöjä.


Äiti tökkäs itseään vanupuikolla tärykalvoon. Pari päivää myöhemmin se huomas, että hups, siihen taisikin tulla ihan reikä. Soitti terveyskeskukseen, että pitäisköhän tulla käymään lääkärissä. Luurin toisessa päässä oltiin ihan kauhuissaan, että pitää. Nyt tuo marisee, kun pitää antibioottikuuria syödä, mutta ehkä parasta että saa sen korvansa kuntoon ennen meidän lomalentoa... Äiti kertoi, ettei korvien lukkoon puhaltaminen onnistunut, ilma vaan suhisee. Iskä siihen sitten, että olisit puhkaissut sen toisenkin tärykalvon niin voitaisiin puhaltaa läpi, puhdistaa vaikka samalla pölyt sieltä harmaiden aivosolujen väleistä. Ja päästäis kaikki kuittailemaan, miten äitin pääpollan "huipulla tuulee".

Toisaalta mitään ei oo tapahtunut, toisaalta on. Tää talven pimeys ja kylmyys vaikuttaa muhun niin, että oon suurimman osan ajasta väsynyt ja vittuuntunut. Jälkimmäistä tosin vaan, jos oon erityisen väsynyt tai muuten vaan maailma kaikkine pikkuasioineen kaatuu niskaan.

Oi kumpa mäkin voisin viettää koko talven tälleen...


Mutta hah, tällä viikolla ei oo vielä kaatunut! Löysin maanantaina koulun sohvalta kaksi orpoa kahden euron kolikkoa (köyhä kiittää♥), dösät on tullu ajallaan ja oon ehtinyt niihin vaikka oon nukkunut about joka päivä pommiin, ja tiistain kokeidenpalautuspäivän tulosten vuoksi kasvaneen vitutuksen pelasti äikän esseen täydet pisteet (tää tapahtuu vaan kerran elämässä!). En oo kuollut pakkaseen tai lumipyryyn, mun jalat ei ihan vielä oo rakoilla noista huonoista talvikengistä, pakkasesta löytyy vielä piparitaikinaa, tänään oli kolmanneksi viimeinen ajotunti ja autokin pysyi tiellä.

Koko viikon kohokohta! ♥ Kyseessä oli otsikkoessee aiheesta "Pitäisikö verkossa kirjoittavien esiintyä omalla nimellään?".


Ainoat asiat, jotka saa suun mutristumaan ja k*rvän kohoamaan otsaan on mun joululahjakenkien toimitusajan pituus (kauankohan tässä on jo odoteltu...), kasaantuvat koulutyöt (kun menee ennemmin nukkumiseksi kuin lukemiseksi), ja se, että mulla on nähtävästi liian vähän kavereita: en löydä ketään, jolla olis aikaa, rahaa ja fiilistä lähteä mun kanssa lauantai-iltana stadiin tanssimaan ja bilettämään. Mikähän ihme siinä oikeen mättää, kun mun suunnitelmat ei oikeen missään asiassa ota luonnistuakseen.

ps. Jos masennuitte mun puolesta, kannattaa loppukevennykseksi kurkata tämä. Mä ainakin harjoitin olemattomia vatsalihaksi hekottelemalla noille tovin jos toisenkin.

ps.2. Meillä on huomenna abitempaus, pitäisi pukeutua yläasteelaiseksi.... kärjistetysti sanoen joko jonneksi tai pissikseksi. Voihan räähkä kun multa ei oikeen löydy mitään pissisvaatteita. Olin yläasteella niin tyylitön tavis kuin olla saattoi, ei oo kokemusta pissaliisailusta. Nyyh?

LITHUANIA, viimeinen päivä

5 kommenttia:
Viimeinkin viimeinen osa/päivä Liettuan matkasta. Oon lykkännyt tätä, koska ajankohtaisuus ehti ajaa ohitse jo kuukausi sitten ja tilalle vyöryivät kaikenmaailman jouluhömpänpömpät sun muut. Mutta raapustampa nyt tämän pois alta niin ei tarvitse enää miettiä. (Jos et ole aiemmin lukenut, niin tsekkaa toki myös ensimmäinen ja toinen päivä matkasta.)

Kolmas päivä oli yhtä kostean nihkeä sateinen ja viileä kuin tulopäivä. Oon matkan muistiinpanoihin merkinnyt sanan sadetta isoilla kirjaimilla - ja silti me vietettiin lähes koko päivä ulkona pyörien... Hyvin harmaita kuvia tiedossa siis, ja aika paljon tekstiä (tällaisen pienen aamuyön kirjoitusinnostuksen syytä).

Aamulla lähdettiin hotellilta bussilla vierailulle jonkinlaiseen linnoitukseen. En oikein muista enää yksityiskohtia, mutta ulkoapäin sillä oli hyvin paljon samaa näköä teletappikukkulan kanssa. Poseerattiin kohtalaisen ankea ryhmäkuva kohtalaisen ankean patsaan edessä.



Alunperin oli tarkoitus vierailla jossain halvemmassa kauppakeskuksessa, mutta bussikuski ei tainnut suostua viemään meitä sinne... Kai se on jotenkin sellainen paikka, jonne ei haluta viedä turisteja, koska se ei ole tarpeaksi edustava kun siellä käy lähinnä vain Liettuan köyhempi asukaskunta.

No oli miten oli, päädyttiin sitten ihan järjettömän kokoiseen ostoskeskusjättiläiseen nimeltä Akropolis. Siellä oli sitten jos jonkinlaista kauppaa, putiikkia ja ravintolaa, ja suhteessa kaiken sen valinnanvaran ja nähtävän määrään meillä annettiin ihan liian vähän aikaa käydä syömässä ja pyörimässä kaupoissa ennen kokoontumista ja lähtöä.

Aikaa oli suunnilleen tunti. Siihen piti sisällyttää ruokailu (eli ravintolakäynti, joka tiesi tilaamista, tilausten odottamista, syömistä ja maksamista -> päädyttiin pizzeriaan, vaikka oltaisiin haluttu ehtiä syömään kunnon ruokaa), vessakäynnit sun muut (vessoissa oli siniset valot, creepy..), shoppailu (koita siinä nyt sitten päättää, minne haluat mennä, kun et tunne puoliakaan kaupoista eikä ole aikaa ajatella, mitä tekisi mieli ostaa ja kenelle) ja kaupassa käynti (eli matkaevään osto, joka omalta osaltani jäi tekemättä). Ymmärrätte varmaan, miksi mulla ei ole kuvia kyseisestä paikasta: niiden ottamista ei edes ehtinyt ajatella!

Lopputulos oli, etten saanut koko aikana ostettua kuin yhden asian, ja senkin hetken mielijohteesta, hintaan katsomatta ja tapaamisajasta myöhästyen (ei onneksi tullut satikutia). Kyseessä oli villapaita, jonka taisin esitellä tässä postauksessa muiden ostosten lomassa. Jäi harmittamaan, ettei ehtinyt käydä paikkoja kunnolla läpi ja ostaa enemmän ja paremman harkinnan kanssa, mutta toisaalta oon tyytyväinen että sain edes tuon (kun on kerta ihan hyväksi ja käyttökelpoiseksi osoittautunut).

Tää on sitten mun muovikassi tää pinkillä pupulla kuvitettu "we make sexy totally sexy". :D Siitä kaupasta, josta ostin sen villapaidan.

Oikeassa reunassa mahdollisimman lämpimiin ja mukaviin vaatteisiin sonnustautunut minä, kuva © Ona
"Tänään syödään illalliseksi pulua..!"

Kauppakeskuksesta taidettiin suunnata Kaunas -nimiseen kaupunkiin käveleksimään. Kai ne jotain meille luennoi, mutta tällä hetkellä ei muistu mitään mieleen. Paitsi se älyttömän pitkä kävelykatu (olikohan ollut 1,5 km tai jotain..) jonka symmetrisyydestä tykkäsin, pulua vaaninut musta kissa, joku muistopaikka jossa paloi "ikuinen liekki" ja sen vieressä ollut rakennus jonka pihalla oli koristeena pari tankkia. Ja toki vierailtiin jossain kirkossa ja pällisteltiin jotain toistakin kirkkoa, mutta aihe ei oikein jaksa kiinnostaa eikä ne olleet kuvamateriaaleinakaan mitään mieleenpainuvia, joten skipataan se osa.

Kaupunkitaapertamisen jälkeen suunnattiin vielä kurkkaamaan Vilnan TV-torni. Ei me sieltä mitään maisemia nähty, kun satoi vettä ja taivas oli harmaa ja pilvinen. Kuunneltiin kuitenkin viimeinen esitelmä (jonka aikana mulle soitti joku torvelo puhelinmyyjä) ja pelattiin jotain ryhmäpeliä, jossa jokaiselle läntättiin lappu, mitä Liettuan historialle merkittävää henkilöä esitti, jonka jälkeen piti asettautua aikajärjestykseen milloin on elänyt&vaikuttanut ja kertoa vuorollaan, kuka on ja mitä halusi&teki. Etanoitakin kiinnostaa mutta meitsi oli Liettuan nykyinen presidentti.

Uhkarohkeasti sateessa kuvattu TV-torni, salamalla ja ilman.

Siitä sitten lentokentälle, jossa oltiinkin sitten ihan liian ajoissa ja vietettiin aikaa tax-free-kaupassa kuluttamassa viimeiset litit tehokkaasti alkoholiin sun muuhun. Opettajat hienovaraisesti hukkaisivat meidät, ja löysivät vasta noin tunnin päästä, kun viimeisetkin oppilaat olivat jo siirtyneet tax-freestä kahvilaan.

Paluulento Air Balticilla ensin Vilnasta Riikaan, siellä jonkun aikaa tylsänpuoleista hengailua, ja jonkun ajan päästä lento Helsinki-Vantaalle. Katottiin, että Vilnasta olisi vähän ennen meidän lentoa lähtenyt myös Finnairin suora lento välillä Vilna-Helsinki, mutta nähtävästi Air Balticilla & Riikan välilennolla koko homma kävi halvemmin. Ai että oli muuten iiihan pikkuiset koneet käytössä kaikilla näillä lennoilla - tai ainakin verrattuna siihen, mihin ehti Kiinan lennoilla tottua.

Lennot meni paluusuuntaan yhtä hyvin kuin menosuuntaan, mutta flunssan takia laskeutumiset olivat järkyttävää tuskaa. Tunsin aina koneen noustessa, miten ilmakuplat nousivat otsaonteloihin, ja laskuetuessa sainkin sitten tuntea, miten ne poistuivat ilkeän kivualiaasti jättäen jälkeensä haamukipuja. Onneksi en istunut yksin tai kenenkään tuntemattoman vieressä, koska flunssaisen kipeänä ja väsyneenä tuo kipu sai päästämään suusta ääneen moneen kertaan "auts" kyynelten kera. Ei auttanut muutakuin painaa käsillä otsaa Roopen lohduttaessa vieressä.

Menomatkallahan tunsin mokomat vain toisella laskulla, mutta silloin menivät korvat todella sinnikkään ilkeästi lukkoon, paljon hemmin kuin paluumatkalla. Että joo, ei enää flunssaisia lentoja mulle, kiitos. Mutta näin siis jäi taakse sateisen kylmä Baltia, ja pääsimme viimein Suomen sateisen kylmälle maankamaralle... Joo en oo syksyihminen. Enkä talvi-ihminen.

Vaikka Kiina-kurssista ei olla vielä saatu arvosanoja, niin tästä kurssista on jo tiedossa. Saatiin Roopen kanssa meidän KGB-aiheisesta esitelmästä 8 plussa valivali miks vaan kasiplussa, ja itsenäisesti tehdystä nettitentistä 9 puolen - todistuksessa ilmenevät yhdeksikkönä. Kelvannee kun ei uusiakkaan pysty. Mutta oli siisti reissu, tuskin olisin koskaan perehtynyt Liettuan historiaan, jos en tälle kurssille olisi päätynyt. Siinä suhteessa siis todella onnistunut opintomatka!

Piirsin toivelistan ja jätin sen oven taa

10 kommenttia:
Takapihalle odottamaan, että tonttu hakee sen, kuten äiti silloin joskus neuvoi. Niin meillä tehtiin silloin kun oltiin pieniä. Voi että sitä jouluntaian määrää, olin - ja oon jossain määrin edelleen - aika sinisilmäinen (ainakin näin kovin ruskeasilmäiseksi) ja hyväuskoinen, että kaikki hammaskeijut, pääsiäispuput ja joulutontut ja -pukit menivät niin täydestä ettei paremmasta väliä. Hammaskeijujen salaisuus mulle selvisi joskus kuusi- tai seitsemänvuotiaana, kun naapurin tyttö otti ja paljasti mulle kyseisen "suuren kusetuksen".

Joulupukkiin sen sijaan itsepintaisesti uskoin vielä pari vuotta eteenpäinkin, kunnes jossain vaiheessa paljastin äidille: "Kyllä mä tiedän että ne pukit mitä meillä käy niin ei oo oikeita pukkeja." Tosin lisäsin kyllä siinäkin vaiheessa vielä perään: "Mutta kyllähän se oikea pukki on olemassa siellä Korvatunturilla." ...voitte uskoa miten ne jaksaa nauraa mulle edelleen, jos asia tulee puheeksi. Mutta eihän se ole väärin jos lapsena uskoo satuihin!



Arkistojen kätköistä pari vanhaa ja epäselvää kuvaa musta ja valjestäni joulupukin ja tontun vieressä jouluna vuodelta nakki ja peruna. Oon ehkä seittemän tai kahdeksan vuotta vanha tuossa (päätellen siitä, ettei mulla oo tuossa vielä otsatukkaa).

Vanhemmille helpompaa, kun voi selittää syyn, miksei lapsi saa kaikkia toivomiaan leluja ja hilavitkuttimia: Pukilla on niin monta muutakin lahjaa jaettavana, ettei ole voinut tehdä niin montaa lahjaa yhdelle lapselle - tai ehkä et vain ole ollut tarpeeksi kiltti! Mitä aikaisemmin lapsi keksii, ettei pukkia ole olemassa - että se onkin joku naapurin setä pukeutuneena punaiseen takkiin ja pitkään partaan, ja että tollekko mun muka pitäisi laulaa joululauluja ja mennä istumaan polvelle, en varmana - sitä nopeammin joulusta karisee pois kaikki se taika, ja tilalle tulee vain himo kaikkeen materiaan. Lahjatoiveet kohdistetaan vanhempiin ja sitten voidaan jälkeenpäin rääkyä: "siis MIKS mäen saanut omaa iphone neljä-ässää, xboxii ja niit mun toivomaa kymmentä pelii, ipadii, aitoo lazermiekkaa ja semmosta söpöö kaalimatoo mitä ne telkkarissa mainostaa ja ja ja - - -"


Joululahjakasa vuodelta 2007.


Ei mullakaan mitään lyhyitä toivelistoja pienenä ollut, mutta en mä kaikkea toivomaani koskaan saanutkaan. Ihan hyvä niin! Mitä mä olisin tehnyt baby bornilla 9-vuotiaana, kun en ollut koko ikänäni siihenkään mennessä leikkinyt nukeilla? Ja kuka ostaa lapselleen kissanpentuja joululahjaksi? Ja mistä helkustasta noi muka kristallipallon olis hommannut, ennustajalta vai?

Mun viimeaikojen lahjatoiveet on edustanut lähinnä käytännöllisyyttä ja valinnanvapautta. Lahjakortit, kengät ja muut käyttötavarat on alvariinsa top kympissä. Suurin osa niistäkään ei aina ole ihan realistisia, varsinkin kun nykyään osaa suhteuttaa omat toiveensa niin perheen kuin omaan rahatilanteeseensa.

Tänä vuonna en oikeastaan odota mun vanhemmilta mitään muuta, kuin pientä rahallista avustusta, jotta saisin kunnon talvikengät lopputalveksi. Isovanhemmilta en oikein kehtaa pyytää mitään, mutta vastaan jos kysytään. Toinen broidi ei vielä ole "joululahjojen ostoiässä", toinen toivon saavani shampoon sijaan uuden ripsarin, joka ei kuivu kuukaudessa. Tiedän jo etukäteen, mitä saan Onalta ja mitä Roopelta. Muilta kavereilta tuskin mitään erityistä, eivätkä sukulaiset pahemmin edes kysele. Sitä paitsi milloin ne lahjoja edes antaisi, kun ollaan just se "the jouluviikko" veks. Ehkä ne aattelee samalla tavalla kuin mun iskä: "Etelänlämpö riittää, tänä vuonna ei tarvita lahjoja."




Itsenäisyyspäivä safkana paistia...


...ja uuniperunoita, onomnomnom!


Mutta tän päivän teema lieni lähinnä itsenäisyyspäivä eikä joulu. Ihanaa vaihtelua! Paljon onnea vain 95-vuotias Suomi-neitokainen, olet niin nuori ja hehkeä, mitäs jos kasvettaisi kummatkin aikuisiksi eikä ajauduttaisi enää syvemmin tähän niin kutsuttuun taantumaan, mitä jokainen sanomalehti manaa.

Ite ainakin kuvittelen tehneeni oman osuuteni, kun hoidan opiskelujani aikataulujen mukaan, teen töitä ja maksan veroja, enkä tällä hetkellä edes nosta minkäänlaisia tukia kun ei ole tarvetta. Kaiken lisäksi jopa kasvatan valtion kanssa tuhlailemalla palkkojani ja säästöjäni kevytkenkäisellä shoppailulla ja tuhlailulla. Että älkää nyt perskuta jankatko sitä taantumaa, on niin masentavan kuuloista, että mitä jos vaikka taantuisin itekin tälle tasolle? Eihän sitä jaksais erkkikään, tai ehkä te jotka voitte huoletta vaan nauraa mun jutuille samaan aikaan kun mun läheiset repis hiuksia päästään.

No, ei elämää musta liian vakavasti kannata ottaa. Se virtaa kuitenkin ihan omia uriaan, ilman täydellistä ohjauskykyä - toisin sanoen samaan tyyliin kun mun ajatuksen juoksu näitä juttuja kirjoittaessa. :) Mutta hei, mahtavaa itseppäisyyspäivää vaan kaikille, kuten mun mummi koko ajan jaksaa toivottaa! Tän jälkeen vielä perjantai ja sitten taas nautitaan liian nopeasti ohi menevästä viikonlopusta.



(¯`v´¯)
`*.¸.*´


ps. Katinkutale meni ja repi mun unisiepparista höyhenet irti. Hetken teki mieli varrastaa mokoma söpöliinikiusankappale.

ps.2. Ompa tää ollu taas "onnekas" päivä, ensinnäkin oon ihan rampa eilisen zumbatunnin aiheuttaman lihaskivun takia ja sitten nojasin hiukset edellä kynttilään. Hyvä minä!