Mitä tarkoittaa "kiva"?

2 kommenttia:
Meillä on netti tökkinyt tässä viime päivinä vähän ikävästi. Käytännössä sen voisi katsoa kyllä oikein käteväksi ongelmaksi, koska pätkivä netti meinaa etten päädy dataamaan tunneiksi koneelle, vaan saatan jopa lukea vähän niihin ylppäreihinkin.

Ihanan aurinkoinen viikon alku, kuvat on maanantailta, kun äikän prelin jälkeisen arkkitehtiopintojen pääsykokeiden ennakkotehtäviin ja muihin tarvittamien materiaalien shoppailukierroksen jälkeen kipitin rantaan nappaamaan pari otosta tuosta auringonlaskusta, joka motaria pitkin ajaessa oli häikäistä multa silmät päästä. Aurinkolasit olis varmaan ihan järkevää muistaa pitää mukana.

Auringonlaskut on mun mielestä yksi maailman kauneimmista asioista. Onneksi ne kestää täällä pohjoisessa kauemmin kuin etelässä, jossa sitä laskua tuskin ehtii edes kuvata, kun koko valopallo ehtii humpsahtaa horisontin taakse ennenkuin ehtii edes kameraa kaivaa esiin.




Muuten hei, määritelkää mulle, mitä on 'kiva'. 

Sitä kun kuulee ihan joka paikassa ja aina vähän eri merkityksissä. Mulla itellä se pulpahtaa suusta usein ironiankatkulla varustettuna, kuten että kommentoin jotain älytöntä lumipaskamyrskyä sanomalla "kiva sää ulkona."

Kun joku kommentoi "kiva blogi", "kivoja kuvia" tai "kivan näköinen se ja toi", mitä sillä oikeasti tarkoitetaan?

Onko se vaan sana, jota käytetään kun ei oikeasti ole mitään sanottavaa? Tai kun halutaan/pitää sanoa jotain mutta sanavarasto ei kata yhtään omaa mielipidettä kuvaavaa sanaa. Mä saatan olla aika kriittinen, mutta ensimmäiseksi tulee mieleen, että koko tuollainen ilman muuta selitystä sanottu "kehu" on vaan väkisin puserrettu töksäytys, eikä siinä taustalla ole oikeastaan mitään mielipidettä. Että saatetaan kehua kuvia tai naamaa, vaikka oikeasti ei nähtäisi niissä mitään kehumisen arvoista.

Astetta rankempi versio kivastahan on, kun sen eteen liitetään 'ihan'. 

Mä repisin pöksyni, jos kysyisin esimerkiksi mun parhaalta kaverilta mielipidettä vaikka jonkun kirjan suhteen, ja vastaus olisi "joo se oli ihan kiva". Selvä, mutta entä sitten? Tykkäsitkö siitä? Oliko se mielenkiintoinen? Voiko sitä kehua hyväksi?

'Kiva' ja 'ihan kiva' kun eivät loppujen lopuksi tarkoita yhtään mitään.

Varsinkaan, jos niitä käyttää blogeihin kommentoidessa tai vaikka ns. arvostellessa. Kun kommentoit toisen blogiin, että hänellä on esimerkiksi kiva asu, kivoja kuvia tai kiva blogi, ja loppuun liität nätisti oman blogisi linkin (liitteenään ehkä jopa kehoitus käydä vierailemassa omassa blogissasi), niin jopa se itsessäänkin niin minimaalisesti mistään mitään kertova 'kiva' menettää loputkin merkityksestään. Sokeakin näkee, että koko kehu on läntätty siihen vain koristeeksi, ja että tavoitteena on vain mainostaa. Ja mainostus kuin mainostus, ei sillä niin väliä, mutta itseeni ainakin iskisi paljon enemmän, jos kommenttiin olisi nähty edes jonkinlaista vaivaa, olisi vaikka avattu vähän jo sitä omaa itseään ja ajatuksiaan. Itse ehkä saattaisin silloin jopa katsoa, mitä mainostettu linkki pitää takanaan.

Tän kyseenalaistuksen tarkoituksena ei ole haukkua niitä, jotka kyseistä sanaa ahkerasti käyttävät esimerkiksi juuri blogeihin kommentoidessa. Ei ole millään tavalla moitittavaa, että ettei aina keksi mitään oikeaa sanottavaa, mutta jotain vain tekee silti mieli mainita.

Itestäni vain tuntuu, että 'kiva' on liian helppo. 

Tekisi mieli haastaa ihmiset ajattelemaan, mitä kommentoivat: jos huomaat kirjoittaneesi kommenttikenttään jotain, mitä kuvailet kivaksi, kokeile käyttää jotain muuta sanaa. Ihana, mielenkiintoinen, taidokas, kaunis. Ihan jees, siisti, mukiinmenevä, ei mun makuun. Niitä on suomen kieli pullollaan. Jos ei oma sanavarasto riitä, voi apuna käyttää sanakirjoja tai googlea. Ei uusien sanojen opettelemisesta ainakaan koskaan mitään haittaakaan ole.

Tän kommentointiasian ajatteleminen saa arvostamaan niitä, jotka jaksavat ilmaista oman mielipiteensä tai ajatuksena selkeämmin, ja käyttävät kommentin kirjoittamiseen ehkä enemmän kuin kaksi sekuntia. Sitä voisi verrata vaatesovitusoperaatioon, jolloin tulee usein kysyttyä toisen henkilön (kaverin tai kumppanin) mielipidettä johonkin vaatekappaleeseen tai -kokonaisuuteen. Ja mä ainakin arvostan paljon enemmän sitä, jos toinen osaa kertoa, mikäli kyseinen vaate todella ei sovi tai jos siinä on jokin epäkohta, kuin että vastaus olisi kaikkeen vain "joo ihan kiva".

Kaksi kappaletta abikevään kohokohtia

2 kommenttia:
Tekisi mieli kirjoittaa jo jostain ihan muusta, mutta ajankohtaisuuden nimissä tungen tähän nyt mun nappaamat vähäiset kännykkäkuvat sun muut, ja suurpiirteisesti selitystä näistä abivuoden niin sanotuista kohokohdista. 

Kolmas kohokohta tuleekin sitten olemaan ylppärit, jos vain sinne asti koskaan edes päästään...

Mä olin etukäteen kuvitellut, että abiristeilyn jälkeen olisi ainakin jonkin verran pahempi olo, kuin mitä penkkariajeluiden jälkeen. Kun tietenkin näin epäabsolutistina olettaa saatoin, ettei tärisevän rekan aiheuttama matkapahoinvointi sekä huitomisen & viiman aikaansaama niskasärky & pääkipu ole mitään bailaamisen jälkimaininkeihin verrattuna.

 
Rekkaletka odottaa lähtöä Barona-areenan pihassa. Etisläisten rekasta hymyilee söpö pikku tikru.

 1. Ainoa ja huono kuva tästä afropäästä, 
2. Ona oli pantteri, 
3. Yhden meidän koululaisen pedobear-asu, 
4. Koululla tarjoiltua kakkua jossa vain kermavaahto oli hyvää.


Penkkareita ennen meillä oli abigaala, jossa katsottiin pari eri abileffaa, jyrättiin nuorempia ja palkittiin ryhmänohjaajia ja opettajia järkevillä ja vähemmän järkevillä lahjoilla. Meidän ryhmänohjaajalle annettiin Nuuskamuikkusen kalastussetti ja Muumi-muistipeli, perusteena toisen kalastusinto ja hajamielisyys meidän ryhmänohjausvartteihin paikalle saapumisen suhteen.

Mä en jaksanut osallistua oikein mihinkään järjestelyihin tai päättämisiin – viime kevään abilogohärdelli riitti mulle – mutta parikyt minuuttia ennen showta kysyttäessä suostuttiin kuitenkin osallistumaan Roopen kanssa sellaiseen punnerruskisaan, jossa meitä abeja vastaan kisasi muutama pari alempiluokkalaisia. Punnerrettiin siis niin, että toinen makaa selällään suklaapatukka suussa, kun toinen punnertaa ja syö samalla sen suklaapatukan pois. Ensimmäisenä patukan syönyt pari voittaa, ja kun me vähän sovellettiin syömällä sitä patukkaa kummastakin päästä samaa aikaa, ei Roopenkaan tarvinnut voittoa varten punnertaa kuin yksi tai kaksi kertaa.

Penkkarirekan kyydissä keikkuminen oli jotenkin tosi epätodellinen tapahtuma. 

Mulla oli päässä blondi afroperuukki, päällä kunnon kerrospukeutuminen ja kuorena zipperall-haalari. Hyvin epäpanostus mutta lämmin kokonaisuus. 

Sormet onnistuivat jäätymään, karkit loppuivat kesken, meidän rekkojen julisteet olivat tosi mitäänsanomattomia ja mulle tuli matkapahoinvointinen olo, mutta kaikesta huolimatta tää oli tärkeä ja järisyttävä "once in a lifetime"-kokemus.

Abiristeilystä. 

Aloitin mahtavasti vääntämällä draamaa siitä, miten unohdin mun vyön kotiin – siis sehän oli tosi katastrofi, kun ilman sitä kirsikkaa kakun päällä mun biletysasukokonaisuus oli pilalla! Hellurei ja hellät tunteet... Pääsin aiheesta yli ennen laivaan astumista, ja tunnelma kipusi kattoon viimeistään heti laivan irrottua mantereesta ja konkkaronkan ängettyä päivällispuffettiin. Hirvittävät jonot mutta ihania kalaruokia sun muita, ja ilmaisia juomia...

No, kolme lasia valkoviiniä ja kaikki olikin sitten ihan älyttömän hauskaa. Jossain vaiheessa palasin hyttiin tuomaan kännykkää lataukseen, mutta jäinkin sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan pois viikon varrella kasaantuneita univelkoja. Ei se ollut suunnitelmissa, mutta minkäs teet. En vaan millään kyennyt vastustamaan tyynyn kutsua.

Heräsin viimein joskus ennen puoltayötä tanssimaan tyttöjen kanssa, ja se oli jotain hauskinta pitkään aikaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja vaikka mun tanssijalkaan jäikin vipattamisintoa, loppuyön tunnit kulutettiin lähinnä Onan kanssa hytissä höpisten.

Oma bileiltani jäi siis aika lyhyeen niiden omien alkuillan "päivä"unieni ja myöhemmin vallanneen vastuuntunto-&huolenpitovaistoni vuoksi. Mun rahankäyttöä välttelevä minäni oli tyytyväinen, etten maksanut koko matkan aikana senttiäkään alkoholista. 

Seuraavana aamuna heräsin epätavallisen aamuvirkkuna jo kahdeksalta, ja tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen läksin yksikseni taxfreehen shoppailemaan. Siellä sainkin tuhlattua rahaa ihan edellisen illankin edestä, ja näistä ostoksista enemmän sitten myöhemmin alkuvuoden muistakin shoppailuista selitettäessä.

Hauskat hetken tanssilattialla, ei darraa seuraavana aamuna, vain muutama epäselvä asia jotka nekin on jo saatu selvitettyä. Aina ei mee niinkuin elokuvissa tai edes omissa kohtuullisen realistisissa mielikuvissa, mutta en valita. Tää kokemus tuskin toistuu, mutta oli ensi risteily sitten missä seurassa tahansa, uskon että siitä saadaan aikaiseksi vielä hauskempi. 

Olisi hauska kuulla, että miten muilla abeilla meni risteilyt. Oliko yhtä hullunmyllyä vai sataprosenttisesti mahtavaa? 

 

Mut yllätettiin tänään töiden (tuuraan kavereita hiihtoloman ajan niiden siivousduunissa) jälkeen sushi-illallisella kynttilöineen kaikkineen. ♥ Oli pakko päästä sanomaan, oon niin ilahtunut. Leikitään tää lomaviikko Roopen kanssa kotia ja yritetään vähän opiskella siinä sivussa. Mulla on tosin havaittavissa taas sitä valikoivaa saamattumuutta. Matikan kirjat tuntuu näyttävän mulle keskaria ja hissan kirjat kiroilee. Ai niin mikä asenneongelma?

DIY – Unisiepparikorvakorut

28 kommenttia:




Tässä mun parin illan yön väkerrysten tulos: sinisillä helmillä väritetyt unisiepparikorvikset. 


Uskokaa tai älkää mutta nää on tosi kevyet. Kaava on sama kuin tuossa mun yhdessä diy unisieppari -postauksessa, vaikka tietysti vähän sovellettuna muun muassa mittakaavan puolesta. Korviskoukut tein hopealangasta, joten siltä osin nää sopii myös hyvin sellaisille, jotka saa rihkamametalleista allergisia reaktioita.

Mun mielestä noista tulee jossain valossa vähän sellainen kuva, että noi helmet olis kuin kastepisaroita hämähäkinseitissä. 

Ja eihän nuo ihan identtiset ole, mutta se on sama ihmisten ja käsitöiden kanssa: epäsymmetrisyydet ja pienet virheet tekee meistä tällaisia inhimillisiä ja ainutlaatuisia kuin mitä ollaan.

Mä rakastan hienoja, isoja korvakoruja, mutta oon ihan älyttömän surkea pitämään sellaisia. Vaikka nää ei oo painavat, niin minä + isot roikkuvat korvikset = ei vaan toimi. Käytän nykyään lähinnä vaan rippilahjaksi saamiani kultaisia helminappikorviksia, kun oon niin laiska vaihtamaan näitä.

Jos siellä ruudun toisella puolella nää sattuu iskemään silmään siinä määrin, että ajatukset menee kutakuinkin rataa "oi tollaset olis kyllä kivat" (jos ei itelle niin vaikka kaverille myöhästyneenä ystävänpäivälahjana), niin kommentoi tähän postaukseen jotain ja laita meiliosoite perään. Arvon kiinnostuneiden kesken ainakin yhden parin tällaisia unisiepparikorviksia. :)
Arvonta on päättynyt.





Asiasta nakkisalaattiin, tän päiväiset (lue: eiliset) penkkarit meni jäätyneitä sormia, liian nopeasti loppuneita karkkeja, huitomisvilkuttamisesta jämähtäneitä hartia-&selkälihaksia sekä loppumatkan matkapahoinvointista oloa lukuunottamatta vallan täydellisesti.

Jos joku oli tsiigailemassa Etelä-Espoon lukioiden penkkariletkaa, niin mä olin se yks mielipuolisesti vilkuttanut blondi afropäinen hörhö. Huomenna (lue: tänään) suunnataan sivistyneisyydestään kuuluisaan tapahtumaan eli perinteiselle abiristeilylle, eli lillumaan ison opiskelijalössin kanssa jollain vanhalla risteilijällä 24 tunniksi jonnekin päin Suomenlahtea.

Etukäteen vähän paha sanoa, millaista tulee olemaan ja mitä kaikkea tapahtumaan, joten palaillaan aiheeseen sitten kaikista kokemuksista toivuttua!

Sydänkahvainen savimuki ja savimagneetit

2 kommenttia:
 
Sydänkahvainen savimuki, joka meni kaverille synttärilahjaksi, toivottavasti tykkäsi.

 
Näiden pienten sydämien taakse liimasin kotona magneetit. Pääsivät jääkaapin oveen. :)

 
Nimikirjaimet ja vuosi.




Eikö ookin ihanan sydämelliset savityöt tällä kertaa?

Mun mielestä noista tuli suloiset ja onnistuneet! Ne on valkosavesta tehty, punaiset osat maalattu (yllättäen) punaisella, ja päällä kirkas lasite. Pohjapuolilta tietty ilman mitään maaleja ja lasitteita, ettei ne jämähdä uuniin kiinni!

Nyt oli pullaton laskiainen, miten ihmeessä näin pääsi käymään? Mä oon parantumaton pullahiiri, rakastan kaikenlaisia leipomuksia ja niiden taikinoita. Pari viikkoa takaperin tein minikokoisen (yksi viidesosaa tavallisen kokoisesta) pullataikinan ja söin sen sellaisenaan. Olisin tosin voinut jättää hiivan pois, se oli aika turha lisä, kun eihän sen taikinan alun alkaenkaan ollut tarkoitus päästä paistetuksi asti. Pulputti ja turpoili vatsassa vaan vähän turhankin pitkään.

Nojaa, korvataan ne laskiaispullat huomenna vaikka pizzalla, kuten oon tässä nyt koko illan kuolavana suunpielessä suunnitellut. Roskaruoka on kyllä joskus niin rakkautta.

Se kuuluisa punainen lanka on tänään vähän hukassa. Syytän kelloa, joka huutaa yli neljää aamuyöllä ja mun aivoja, jotka toitottaa nonstoppina "mahtava meno, tiukka etukeno..."

Mutta hei, huomenna on edessä penkkarit ja ystävänpäivä! Ensin mainitusta tuskin tulee kovin paljoa kuvia, kun en jaksa/uskalla raahata tuota mun järkkäriä sinne sähellykseen mukaan. Ties vaikka joku järjenjättiläinen viskaisi sen karkkien mukana päin jonkun naperon nuppia.

Ystävänpäiväteemaan ja omiin askarteluihini liittyen yritän kuitenkin saada huomiseen iltaan mennessä laitettua tänne yhden jutun, mitä oon muun muassa tässä tänään alkuyöstä työstänyt – kannattaa siis pysyä valppaana!

Kaikki mitä haluan, ainakin juuri nyt

7 kommenttia:
Joskus musta tuntuu etten muusta oikeen puhukaan kuin siitä, mitä milloinkin oon haluamassa. Sekä täällä että yleensäkin. Kun tota "mä haluun" jankuttaa tarpeeksi, on siitä ainakin meidän perheessä tullut mahaluu. 

Ja tästä alaspäin oonkin listannut nyt aika monta mahaluuta.


Mä haluun oman asunnon.

Tai en oman, mielellään jonkun kaksion tai kolmion jossa voisin asustella Roopen kanssa. Ensiasuntona kyseessä lienisi vuokrakämppä jostain kerrostalosta, mutta kun vain pääsisin ensikertaa tosissani sisustamaan, niin kyllä siitä kotoisan saisi. Tai henkilökohtaisesti en tarvitsisi kotoisuuteen muuta kuin tutun ja turvallisen ihmisen viereen, mutta sisustamisen houkuttelevan kiehtovuuden huomaa aina, kun kaupoilla kävellessä huomaa jumittuvansa ihasteleman jos jonkinlaista enemmän tai vähemmän turhaa sisustuselementtiä, ja kirjoittavansa niitä muistiin - kuten muun muassa sellainen tetris-pöytälamppu. Vaikka mun nykyisellä huoneella on kokoa, se on niin ahdas ja kaikki on vaan käytännölliseen tyyliin soviteltu mahtumaan sinne, ettei sitä oikeastaan voi sisustaa.

Blondi afro, mulle sopiva uus hiustyyli?


Mä haluun lapsia.

Ainakin neljä, koska oon neljälle vauvalle ihanat nimet keksinyt, tai oikeastaan mulla on jo mielessä kolmet nimet per nokka. 

Tää on tosi abstrakti haaveilun kohde eikä lähelläkään ajankohtaista, ainakin mitä tuota mun järkevää puoliskoa on uskominen. Ensin pitäisi kaiken olla valmista, ennenkuin voi/kannattaa lapsia hankkia. Pöh, mun mielestä elämä ei oo koskaan valmis lapsien hankkimiseen, jos sitä hetkeä rupeaa odottamalla odottamaan. Sitten vaan keksii kaikkia syitä, miksi nyt ei ole vielä hyvä aika. Mutta kyllä mä tiiän, että ihan tähän elämäntilanteeseen ja ikään ei ihan oikein sovi. Nyyh.


Mä haluun kissanpoikasia.

Tää on aika uusi juttu vaikka oonkin jo pidemmän aikaan oon tiedostanut haluavani jossain vaiheessa ainakin toisen kissan. Nyt muhun on iskenyt oikeesti joku sellainen kova kissakuume, jollaisesta kärsin viimeksi joskus ala-asteen viimeisillä luokilla vähän ennen kuin me hankittiin Tiuku.

Haaveilen kahdesta pennusta, toinen voisi olla Tiukun tapaan Cornish Rex ja toinen mielellään Pyhä Birma. Siinä olisi takuulla hyvä pari, toisella mahtava luonne ja toisella upea turkki! Okei, eihän niistä voi etukäteen tietää, mutta kun en birmoihin ole läheisemmin tutustunut, niin en niistä pahemmin oikein muuta tiedäkään kuin vakuuttavan ulkonäön. Rexit on sellaisia kiharaturkkisia laiheliineja, joilla on koiramaisen seurallinen luonne! Voisin varmaan joskus kirjoittaa vähän pidemmänkin jutun tuosta mun Tiukusta.


Joskus mä niin kadehdin sitä, kun toinen saa nukkua päivät pitkät jos siltä tuntuu.


Mä haluun kesätyöpaikan.

Valvoin viime yönä viiteen aamulla ja luukutin netin kautta menemään kesätyöhakemuksia viisi suoraa ja kuusi avointa. Ei, yksitoista hakemusta ole tarpeeksi. Sitä voi hakea vaikka sataan paikkaan eikä silti voi olla varma, tuleeko yhdestäkään paikasta edes kutsua haastatteluun. Kun ei ole tarpeeksi koulutusta ja työkokemuskin on vaan hajanaista sillisalaattia. Se on jännää yrittää hakea kesätöitä pikaruokaloista, kaupoista ja jos jonkinmoisista "siisteistä" sisätyöpaikoista, kun aikaisemmissa kesätöissä oon päässyt näyttämään kynteni sillä tavoin käytännönläheisesti joko sormetpäät mullassa tai mansikoissa.


Mä haluun opiskelupaikan Aallosta.

Haluun haluun haluun! Tarviiko enempää sanoa? "Ha-ha-ha-haa, kyllä toivoa saa, annetaan tytölle saippuaa!" vastais se yks Disney-animaation joulupukkihahmo. Eikä tästä aiheesta nyt sen enempää.


Mä haluun matkustella.

Ja se jos mikä on vähän ristiriidassa ton opiskelun ja kesätyön kanssa. Toisaalta tarviin töitä, jotta olis rahaa millä matkustella. Voiskohan kesän lopusta silti irroittaa vaikka pari viikkoa siihen, että voisi viilettää jonnekin päin maailmaa, kuten Yhdysvaltoihin tai kaukoitään? Europan ympäri interrailaus tai USAn lävitse roadtrip taitavat haluamisesta huolimatta jäädä tän kesän osalta vaan haaveeksi, mutta kyllähän sitä nyt johonkin on päästävä.


Haluun ottaa tatuoinnin – mutta toisaalta en halua, koska en tiedä mitä siihen ihoon oikein iskisin.

 Kun maapallon kauneuden näkee, sitä vain haluaisi koluta sen kokonaan läpi ja korjata kaikki epäkohdat. Ja sitten sitä herää ja tajuaa, miten vähän valtaa yhdellä ihmisellä on vaikuttaa yhtään mihinkään oikeasti merkittävään asiaan.


Ja sitten se kaikki materia. 

Mikähän kumma siinäkin on, että kaiken haluaminen oikein tiivistyy aina silloin, kun ei oikein olisi edes aikaa ja rahaa haluta tai ainakaan hankkia mitään? Mä voisin jumittua muutamaksi ikuisuudeksi nettiin kuolamaan vaatteita, mekkoja ja kenkiä, metsästäen mahdollisimman edullisia vaihtoehtoja. Ja jopa masokistisesti hiukan nauttisin siitä kidutuksesta, jonka tuntisin löytäessä jonkun ihanan tuotteen, jota en voi saada, koska liian kallis, loppuunmyyty tai tarpeeksi pienet koot loppu.

Mä haluun hiusten kihartimen, vaikken edes pahemmin jaksa hiuksia kiharrella. Haluun valoherätyskellon, vaikken edes uskoisi herääväni sen voimasta. Haluun lämmitettävän säkkituolimaisen nojatuolin, vaikken edes usko sellaisia olevan edullisesti tarjolla. Haluun kokeilla bb-voidetta, epilaattoria ja jotain sellaisia hiuksille ja kynsille hyvää tekeviä pillereitä. Miksi ihmeessä? No mutku mä vaan haluun. Haluun valokuvauskurssille, sushikurssille, sekä jollekin kielikurssille lukemaan saksaa tai venäjää tai jotain muuta jännää kieltä. Jaa niin missäköhän välissä oikein ehtis?


Tässä ei tainnut olla läheskään kaikkea mun viime aikaisista haluamisen kohteista, mutta riittävästi varmaan avaamaan teille vähän tätä mun pinnallisen puoleista sielunmaisemaa. 

Löytyykö ketään muuta, joka löytää ittensä joka käänteestä haluamasta jotain realistista tai epärealistista?

Joku oli tehnyt tällaisen meidän koulun seinään. Pätee aika hyvin tänne kylmään pohjolaan.


Raahauduin pari päivää sitten opon luokse juttelemaan mun jatko-opintosuunnitelmista ja motivaatiosta. Hänen kantansa oli, että kannattaisi hakea Tampereelle, jos tää kyseinen ammatti kerta on mun unelma-ammatti, jonka haluan saavuttaa. Ja kun ammatti kuitenkin olisi sitten jotain mun omaa. Sellaista, jonka toteuttamatta jättäminen saattaisi myöhemmin pikkasen vituttaa, jos se olisi jäänyt sikseenvain sen takia, ettei kykene elämään jonkin aikaa viikonloppusuhteessa.

Onneksi meidän sukupolvi on myös ensivuoden haussa "ensisijaisia". Eli jos/kun esimerkiksi minä hakisin silloin uudestaan arkkitehtilinjalle, saisin silläkin kerralla hakupisteisiini mukaan sen paljon merkitsevän ensisijaisuuspisteen, huolimatta siitä, että olisin jo tänä keväänä kertaalleen hakenut ja ehkä päässytkin jonnekin opiskelemaan. Toisin sanoen ollaan tasoissa ens keväänä hakevien ysifemmojen kanssa, hah!

Voisin tän postauksen jälkeen vääntäytyä lukemaan matikkaa. Yritin aloittaa perjantaina, mutten saanut tehtyä edes sitä ensimmäistä tehtävää, joka liittyi jotenkin johonkin yksikköympyrään. Tosin se nyt oli muutenkin vähän sellainen luuserifiilispäivä - ei mennyt kauaa, kun olin jo ihan valmista kamaa juoksemaan suoraan sänkyyn pillittämään sitä, ettei mistään tuu mitään ja että matikalla on varmasti jotain henkilökohtaista kaunaa mua kohtaan.

Mutta ehkä parempi onni tällä yrittämällä. Ja hei kiitos kaikille viime postaukseen tsemppauskommentteja lähettäneille!