Inspiraatiota ja houkutuksia käsityömessuilla

5 kommenttia:
kasityomessut-inspiraatiota
Angstipupu...
...ja darrakani. Sopis varmaan vappupäivän maskotiksi?

Miten kanit ääntelee? Sitä voi yksinkertaistaa, että kissa sanoo miau ja koira vuhvuh, mutta entäs kanit? Vikiseeks ne niinku gerbiilit? Kun ainoa idea mikä mulla tulee vielä näin lähes 19-vuotiaanakin mieleen, on että kanit sanoo "pupupupu", kuten silloin pikkutenavina oli tapana imitoida.

Muun muassa tällaisia syvällisiä pohdintoja (jotka on tietty ihan pakko möläyttää tänne ilman että sivistäisi itseään vaivihkaa googlen avulla) syntyi viikonloppuna, kun vääntäydyttiin vähän messuilemaan. Tai siis toisin sanoen mä halusin kädentaitojen messuille ja onnistuin raahaamaan Onan sinne mukaan. Ja koska siellä oli monia muitakin messuteemoja, niin pitihän sitä vähän käydä lemmikkimessupuolellakin pällistelemässä rottia ja katteja, silittelemässä kaneja ja allergisoimassa Onaa (kuvitelkaa tähän voldemort-naurua taustalle).


Kädentaitomessujen puoli oli täynnä inspiraatiota ja houkutuksia, joista erityisesti mua kiehtoi kaikki korujutut. Kuvista löytyy yltä kaksi mun lempparikohtaa, upeat lehtiriipukset ja -korvikset, joita oli sekä kuparisissa kuin hopeisissa sävyissä, sekä nuo saviastiat.

Istahdin myös joksikin aikaa Sinellin pajaan kokeilemaan silkkipaperikukan tekoa, ja siitä tuli kyllä aika söpö. Se on tuo sininen tuossa parisen kuvaa ylöspäin, jos joku ei tajunnut. Jos jää aikaa, voisin tehdä tuollaisia mun yo-juhliin koristeeksi...


Vauvamessujen puoli oli ihan umpitäynnä lastenrattaita, lapsia, raskaana olevia naisia, lastenvaatteita ja kaikkea mitä nyt arvata saattaa. Eipä se mikään yllätys ollut, mutta tiiän kyllä minne aion nenäni tunkea sitten, kun jälkikasvun hommaaminen on omallakin kohdalla vähän ajankohtasempaa!

Käveltiin sieltä läpi niitä vaahtosammuttimen kokoisia apinoita väistellen outlet-messujen puolelle, leikittiin matkan varrella maailmanparantajia allekirjoittamalla vesi on perusoikeus -adressi, ja hihitettiin kuin varhaisteinit myynnissä olevien halpiskirjojen seksiaiheisille nimille, kuten "Mielessä YHÄ se - Yli kuusikymppisten naisten eroottisesta elämästä".

Saalis.
En todellakaan oo mikään pääkallofani, mutta nää pinkit kallot osapuilleen huus mun nimeä kun vilkaisin niiden suuntaan. Yhdestä tulee riipus itelleni, muista värkkään Onalle synttärilahjan. Jos Ona luit tän, muista unohtaa mitä luit. :D

Oltiin kummatkin vähän sellasella "ei oo rahaa tuhlattavaks"-periaatteella liikenteessä, mutta vaan toisella meistä tää periaate piti. Mä retkahdin pariin muka-niin-pakolliseen hankintaan, kuten kivisiin pääkallohelmiin ja tuollaisiin kakkukuorrutushommeleihin...

Niiden lisäksi ostin itelleni puoliksi vahingossa nahkarepun. Oikeesti ei ollu tarkotus! Mä pysähdyin sellaisen nahkalaukkukojun kulmalle katselemaan lähietäisyydeltä erivärisiä reppuja, kun yhtäkkiä jostain pomppas siihen viereen yksi sen laukkukojun vetäjistä. Se oli sellainen aika symppis harmaapäinen ukko, joka rupes pitämään siinä pientä myyntipuhetta. Selvis, että ne järkevimmän kokoiset reput maksoi jotain 60 euroa, ja rupesin perääntymään vetoamalla pieneen budjettiin.

Kun vastasin sen uteluihin ettei mulla ole varaa maksaa kuin korkeintaan 20 euroa, se voivotteli ettei se kyllä ihan riitä. Näin mä olin arvellutkin, mutta kun olin jo kääntynyt pois ajatuksella "nyt paetaan äkkiä paikalta", se laskikin äkkiä yhden sellaisen repun hinnan siihen kahteenkymppiin. Enkä mä enää siinä vaiheessa enää kehdannut kieltäytyä. D: Ja hupsistakeikkaa, nyt mulla sitten on taas reppu ekaa kertaa kuuteen vuoteen.

Mun viikon sosiaalisin hetki oli tyttöpoppoon subwaymättöretki. Oho se rimmas.


Että sellaista vaihtelua tähän sumeeseen arkeen. Muilta osin mulle ei oo tapahtunut mitään.

Äiti yritti pitää mulle motivoivan puheen, mä koin sen tukahduttavaksi ja vedin pienet itkupotkuraivarit. Roope taistelee oman hillittömän luku-urakkansa kanssa ja mä en tunne edistyväni yhtään missään. Menee hermot, kun lähden tekemään jotain tehtävää, luulen tietäväni mitä teen ja ratkaisu onkin jotain ihan muuta kuin itse laskin. Tai se kun en ymmärrä, miten jotain laskua pitäisi lähteä tekemään, eikä mistään ei löydy juuri sen vuoden tehtävien mallivastauksia. Dia.fi on muuten hyvä ja kattava sivusto, mutta en käsitä, miks ihmeessä niitä tehtävien ratkaisuja ei oo voitu laittaa sinne jokasen vuoden osalta...

Päivät kuluu hirveän nopeasti, varsinkin kun nukkuu aamut aina puolille päiville. Mun unirytmi on jostain hyvin syvältä, uliuli ja kello on taas yli puol neljän. Tasan neljältä aamuyöllä kaikki linnut rupee visertämään, pitäis saada taju kankaalle ennen sitä...

Nyt lienee käytännössä jo vappuaatto, mihin tää huhtikuukin oikeen katos? Sellanen fiilis kuin aika olis elohopeaa ja sitä yrittäis pitää käsissään, mutta mitään et mahda, kun se on niin saaplarin helposti näpeistä karkaavaa tavaraa.

Operaation "itse tehty ylioppilasmekko" etenemistä

2 kommenttia:
Siitä huolimatta, että ilmapiiri tuntuu kokoajan painostavan syvenemässä määrin keskittymään vain ja ainoastaan pääsykokeisiin, tai ainakin oppimaan keskittymään kunnolla silloin kun keskittyy, niin tästä projektista en luovu. En vaikka äiti sanoi, että mä voisin hyvin käyttää yo-juhlissa sitä yhtä viime vuoden puolella ostettua vaaleanvihreää mekkoa, jota käytin jouluaattona Teneriffalla ja jonka suunnittelin vetäväni ylleni myös nyt vappuna. Ei.

Koska mähän teen itse itselleni ylioppilasmekon. Piste.

En oo edistynyt tässä enempää sitten alkuviikon, mutta onneksi silloin oli aikaa päästä ompelussa kunnolla alkuun. Kuvien valo- ja värimaailma heittelevät jonkin verran, koska osa kuvista on otettu aika myöhään illalla epäedullisimmissa kuvausolosuhteissa, ja oon liian poikki säätämään nyt turhan paljon kuvanmuokkausten kanssa.

Tää on enemmänkin sellainen tekovaiheista ja muista ajatuksista pientä selitystä sisältävä projektipäiväkirjamainen etenemis- ja tilannekatsaus, kuin mikään virallinen mekon ompeluohje tai DIY. Ja jos näitä mekon tekemisen vaiheita tänne jatkossakin laitan, niin ne luultavasti tulevat olemaan aika samantyyppisiä. Teen tätä hyvin pitkälti vaan omasta päästä soveltamalla ilman mitään valmiita ohjeita, mitä nyt vetoketjuvaiheessa olis ajatuksena luntata apuja jostain päin internetin ihmeellistä maailmaa.

yo-mekko-ompelu

Ostin mekkotarvikkeet Eurokankaasta, hintaa taisi tulla yhteensä jotain vähän yli pari kymppiä. Pohjakankaan osalta päädyin sähäkän siniseen puuvillakankaaseen, päällikankaaksi otin lähes samansävyistä harsomaista, läpikuultavaa kankangasta. Lisäksi vielä (piilo)vetoketju sekä yläosaa varten tukikangasta(=liimakangasta) ja tukiluut.

yo-mekko-ompelu

Mullahan ei ollut alustavasti mitään kaavoja, mutta koska kangasta on vähän vaikea lähteä ihan extempore arvioimalla leikkelemään, kannatti kaavat tehdä itsetehtyä sovitusnukkea hyväksi käyttäen itse.

  1. Teippasin teipillä sovitusnukkeen muistiviivoja mekon yläosan koosta ja kaavapaloista.
  2. Kiinnitin vanhaa&turhaa vaaleanpunakukkakuvioista lakanakangasta nuken ympärille.
  3. Piirsin tussilla kankaan läpikuultaneiden teippien mukaiset kaavapalat. Valkoinen teippi ei tosin ollut mikään kaikkein paras vaihtoehto, ei kuultanut kovin tehokkaasti läpi...


yo-mekko-ompelu
yo-mekko-ompelu

Tein yläosaa varten kolme kaavapalaa, etu-, etusivu- ja takasivukappaleen.

Koska omien kaavojen tekeminen tähän tyyliin ei ole ihan pilkulleen, tein samaisen kukkakankaan pohjalta kokeiluversion, jolla selvitin, onko kaavat oikean kokoiset ja saako niillä aikaiseksi toimivan kotelomaisen yläosan. Siitä ei nyt ole erillistä kuvaa, mutta kaavat vaikuttivat ajavan asiansa, joten siirryin niine hyvineni virallisen mekkokankaan kimppuun.

yo-mekko-ompelu

Tahdoin yläosasta riittävän tukevan, joten päätin tehdä sen kaksinkertaisena. Toisin sanoen etukappale x2 (siinä kun on taite toisessa sivussa), ja etusivut & takasivut x4. Jätin leikatessa suunnilleen 1-1,5cm saumavarat.

yo-mekko-ompelu

Toisen puolet kappaleet ompelin yhteen sellaisinaan, toisen puolen kappaleisiin silitin ennen yhteenompelua ensin tukikankaat kiinni.

Kinkkisintä oli pysyä valppaana, ettei etusivu- ja takasivu kappaleissa silittäisi tukikangasta samoille puolille, kun tarkoitus oli saada peilikuvat.

Ja vaikka kuinka yritin pitää sen ajatuksen mukana, viimeisessä silitettävässä kappaleessa mokasin ja tuloksena oli kaksi saman puolen takakappaletta. Onneksi se liimakangas lähti helposti repimällä pois ja ylijäämää oli riittävästi...

yo-mekko-ompelu

Kuvassa alempana on ulkopuolelle jäävä osa, jossa sisäpuoli on musta tukikankaan vuoksi, ja päällä oleva osa on "se osa joka tulee iholle".

yo-mekko-ompelu

Tarvittiin tähän tosissaan lisää tukevuutta vielä tai ei, niin koska olin päättänyt nuo tukiluut laittaa, oli ne myös "pakko" laittaa. Laitoin niitä tosin vain kaksi, etukappaleen saumojen kohdille.

Tungin ne luut ompelemiini käytäviin, eli kahden suoran ompeleen muodostamaan tilaan.


yo-mekko-ompelu
yo-mekko-ompelu

Tuohon tuo sitten tällä kertaa jäi. Kangaskerrokset ovat kiinnit toisissaan vain noiden tukiluukäytäväompeleiden ja nuppineulojen ansiosta, saumat ovat huolittelemattomat ja takana on monta senttiä liikakangasta. Mielummin kyllä näin päin, parempi monta senttiä liikaa kuin senttikin liian vähän. Helpompi sitä kangasta on poistaa kuin lisätä.

Ei tuo miltään kovin nätiltä näytä noine etupuolen epämääräisine saumoineen päivineen, mutta onneksi tässä vaiheessa ei vielä tarvitsekaan olla täysin huoliteltua. Päällehän tulee kuitenkin se harsokangas, eikä sen jälkeen noita pohjakankaan saumoja pitäisi näkyä enää ollenkaan. :)

En oo varma missä välissä ehdin tätä taas jatkaa, odottelen ensin että jospa broidi säätäisi koulun teknisten töiden tunnillaan tuolle mun sovitusnukelle jonkinlaisen jalan, jotta voisin päästä pohjamekossa myös hameosan kimppuun...

Oliko toimiva tilannekatsaus vai jäikö jotain norsun mentäviä mustia aukkoja?

Hakuna matata -hopeasormus ja pääsykoekuulumisia

5 kommenttia:
"Yhyy päästä mut ulos että voin syödä vähän ruohoa ja tulla sitten sisään oksentaa ne sun iloks"
Ulkoinen kevään merkki.
hopeasormus-itsetehty
hopeasormus-itsetehty

Tein tän sormuksen samoihin aikoihin kun sen Roopen korun nimilaatan.
hopeasormus-itsetehty
Mutta seuraavana päivänä söinkin kuusi.


Muut rupeavat pikkuhiljaa vetämään keväisempää nuttua niskaan, mä oon kuin kävelevä syksy. Tai joku lastenkirjojen satutarinoiden peikkotyttö, punanen tukka, metsänvärinen täkki, vähän sumunen mieli. Tosin tuskin pieni vaihtelu kaikkien superkeväisten pastelli-ihkudaa-väripärinöiden joukossa mitään pahaa tekee.

Huhtikuu on hullu kuu, jokatoinen päivä sataa ja jokatoinen paistaa. 

Aurinko on ihanaa, sisällä istuessa läkähtyy ja syntyy illuusio, että ulkonakin olisi kuuma. Valo on ihanaa, se saa mun hiukset loistamaan ja juurikasvun räiskymään. Mutta parasta on miettiä ja muistaa tarkasti kaikki tarvittavat tavarat ja lähteä autolla liikenteeseen, ja huomata sitten motarilla että ai niin perkele ne aurinkolasit.

Multa vähän hukkuu ajantaju, kun päivät ja viikot on niin samanlaisia. Tavallaan paljon tekemistä mutta loppujen lopuksi en todellakaan tiedä, saanko mä mitään sellaista aikaiseksi mitä pitäisi. Murehdin sekä ääneen että pääni sisällä sitä, kuinka musta tuntuu, ettei mulla oo elämää. Mä passivoidun ja antisosialisoidun muutenkin liian helposti, jos kukaan muukaan ei kysele perään. "Mutta eihän pääsykokeisiin lukiessa kuulukkaan olla muuta elämää." Sori vaan mut kohta lentää kirves. Huvittais laittautuu nätiks ja painua vähän yöelämään bailaamaan, mutta sitten muistan että niin joo mun pitikin säästää.

Etukäteen miettimisestä huolimatta meinas koko postaaminen unohtua, kun pääsin viimein konkreettisesti alkuun sen yo-mekon ompelussa ja väkersin sitä sitten niin kauan kuin illan aikana ehti. Ehdin tän illan aikana kaavojen teosta siihen vaiheeseen, että kotelomainen yläosa on osapuilleen saatu kursittua kokoon. Pohdinnan aiheena onkin, että mites nyt jatketaan. Alaosaan ei oikein voi siirtyä, kun sovitusnukkella ei ole vielä jalkaa, joten oliskohan seuraava vaihe harsolla leikkiminen? En tiiä, eli kokeilemalla eteenpäin. Vaikein vaihe on kuitenkin jo ylitetty, nimittäin se ylipäätänsä alkuun pääseminen.

Noista yo-mekon tekovaihteista lisää myöhemmin tällä viikolla, jos vaikka ehtisin sitä ennen edistyä vielä pikkusen.

Menee muuten hermot kohta kun kestää niin pirun kauan saada ne lopulliset yo-tulokset. En tiedä mainitsinko, mutta pääsin niistä ennakkotehtävistä läpi ja alle kuukauden päästä olis edessä se seuraava koitos.

Iskä tuijotti vähän aikaa mun valmennuskurssin laskua ja totes sitten jotain siihen suuntaan, että nyt paranee jättää ne piperrykset sikseen ja keskittyä pärjäämiseen. Onneks tota mekon ompelua ei kai lasketa pipertämiseksi, mulla on sen suhteen vähän näyttämisen tarve. Pakko todistaa, että saan siitä oikeesti edustuskelpoisen mekon aikaseksi, kun äitin ilme oli niin epäuskonen mun selostaessa sille sitä suunnitelmaa. Se kun tuntee mut aika hyvin ja tietää, että yleensä mä suunnittelen paljon mutta toteutan vähän...

Itse tehdyt hopeakorut miehelle

5 kommenttia:
Ajantaju palailee pätkittäin, ja viime viikolla yhtäkkiä tajusin että pahus, kohta on Roopen synttärit. Voi miksi pojille on niin vaikea keksiä mitään siistejä lahjoja? Ei aina viitsi ostaa vaatteita tai turhaa roinaa, varsinkaan kun yrityksenä on vähän säästää kesää varten. Toisaalta minkään tekeminenkään on vähän ongelmallista, kun liika määrä koruja tietää vain sitä ettei kaikkia tule käytettyä, eivätkä neulotut villasukat ihan sovi tähän vuodenaikaan, vaikka kevät laahaakin aikataulustaan jäljessä.

Ei oikein ole mikään korumies tuo, mutta kyllä se sinnikkäästi on nyt vuoden aikana kantanut kaulassaan mun sille 18-vuotislahjaksi tekemää ja antamaa hopeaketjua. Siitäkin huolimatta, ettei kyseessä ole mikään kevyin tai huomaamattomin ilmestys. Tänä vuonna päädyin toteuttamaan yhtä jo aiemmin mielessä pyörittelemääni ideaa, koru sekin, mutta ei niin näyttävä kuin edeltäjänsä ja tällä kertaa ranteeseen.

Tiedätte varmaan ne sellaiset aika tyttömäiset kaulaan ripustettavat nimikorut, joista blogeissakin on pyörinyt aika paljon arvontoja? Mä en sellaista itselleni tai kellekään muullekaan ole hankkinut.

Mutta sanotaanko vaikka niin, että tää on mun versio pojalle osoitetusta nimikorusta:


itse-tehdyt-hopeakorut

Näiden korujen tekoon tarvittiin

  • Kestävää tekonahka-&mokkanauhaa, koska aitoa nahkanauhaa ei löytynyt oikean kokoisena
  • Yhdeltä sormuskurssilta jääneestä ylijäämähopealevystä tekemäni hopeinen laatta, jonka hion ja johon porasin 1,5mm halkaisijan reiät ja iskin poikaystäväni nimen.
  • Hopeinenlukko ja pari hopealenkkiä
  • "Hopealankaa" eli hopean väristä kuparilankaa, jota saa vaikka Tiimarista
  • (Sakset)

hopeasormus-itsetehty

Tungin tuon nauhan laatan rei'istä sisään niinpäin kun visio päässä käski. Oli tossa ihan älytön tekeminen, koska reiät olivat liian pienet suhteessa nauhaan. Mutta pysyypähän paikoillaan.

hopeasormus-itsetehty

Nauha pätkäistiin sopivan mittaiseksi, taitettiin sen päihin lenkit ja solmittiin tiiviisti kiinni "hopealangalla". Painoin vielä pihdeillä hopealankakohdat litteiksi. Lopuksi hopealenkit nahkanauhalenkkeihin, lukko toiseen hopealenkeistä, ja sitten olikin jo valmista!

hopeasormus-itsetehty
Tuossa tuo viime vuoden lahja, jonka kiillotin vaihteeksi uudenveroiseksi. :)
hopeasormus-itsetehty
hopeasormus-itsetehty
hopeasormus-itsetehty
hopeasormus-itsetehty

Synttärisankari on tyytyväinen, mä oon tyytyväinen, mites muut, sopisiko tuollainen omaanne tai oman kultanne ranteeseen?

Viime vuonna pyöräytin the täysi-ikäisyyden kunniaksi panostuskakun ja kaulaketjun, tänä vuonna vohveleita ja nimilaattakorun, mitähän sitten ensi vuonna, kun vielä yksikin koru niin toihan on kuin kävelevä korukauppa...

Ensi vuoden aikana kummallekin isketään kakkosella alkavan kaksilukuisen ikävuoden leima otsaan, ja mä voin hyvillä mielin pistää sekoiluni parinkympinkriisin piikkiin- - - Eiku. Ehkä en kuitenkaan jaksa ajatella vielä ihan niin pitkälle, kun sitä ennen ehtii tapahtua kuitenkin vaikka mitä. Voitais vaikka kaikki keskittyä tsemppaamaan toi takatalvi kekkuliin täältä, nimim. "olipa kerran huhtikuun 19. päivä, kävelin stadissa pari kilometriä converset (ja paksut sukat) jalassa, tuloksena pari valkoiseksi jäätynyttä varvasta".

Ärsyttävät ihmistyypit

3 kommenttia:
Ajatuksia muutamista ihmisten ikävistä käyttäytymistavoista tai luonteenpiirteistä. Kuvitukseksi tähän pienimuotoiseen avautumiseen tungin muutaman viime yönä nopeasti luonnostelemani ja tänä yönä "viimeistelemäni" piirroksen, kun aiheeseen sopivia valokuvia ei oikein ole.

Jokainen varmasti tiedostaa muissa ihmisissä sellaisia piirteitä, jotka rupeavat vähintään ajan myötä ottamaan itteä kupoliin.

On ihmiskohtaista, kuinka helposti ärsyyntyy ja mitkä asiat sen ärsyyntymisen laukaisevat. 

Ja koska kukaan ei ole täydellinen, lienee uskottavaa, että jokainen (eli myös minä) "syyllistyy" tällaisiin ärsyttäviin piirteisiin ja tapoihin aina silloin tällöin. Mutta silloin, jos jonkun ihmisen koko persoona, luonne ja käytös kietoutunut tällaisten piirteiden ympärille ja ne puskevat esiin useammin, kuin toisen kaikki ne ihanat hyvät puolet… no, voihan sitä vähemmästäkin mennä hermot.

Mä tulen yleisesti ottaen helposti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta on monia luonteenpiirteitä ja toimintatapoja, jotka ennemmin tai myöhemmin saa mun otsasuonen tykyttämään tai vähintään silmät pyörimään epäuskoisesti päässä. Kokosin tähän postaukseen muutamia sellaisia piirteitä, jotka itse koen useimmiten kovin hermoja raastaviksi.

Huomaa, että en tarkoita, ettenkö voisi tulla näitä piirteitä omaavien ihmisten kanssa toimeen, tai että tuomitsisin heidät huonommiksi ihmisiksi.


Sellaiset, jotka luulevat olevansa maailman napa. 

Että kaikki ihana ja kauhea tapahtuu vain heille - tai jos se tapahtuu joillekin muille niin ok, mutta heille se tapahtuu kyllä aina jotenkin niin erityisellä tavalla. Esimerkiksi jos joku kuolee, niin tällaisella maailman navalla se suru, tuska ja ihmisten reaktiot on jollain tavalla normaalista poikkeavia, ja helposti unohdetaan, että on myös muita samalla tavalla läheisiä menettäneitä, jotka joutuvat samaan tapaan käymään samanlaisia asioita läpi.

Tai jos tällainen ihminen seurustelee, niin hän tuntee - ja usein myös hehkuttaa sitä muille - kuinka se oma kulta on maailman täydellisin ja ihanin ja kuinka koko suhdekin on niin täydellinen ja tulee kestämään ajasta ikuisuuteen, vaikka oikeasti koko suhteessa ei ole mitään sen ihmeellisempää tai täydellisempää kuin muidenkaan parien suhteissa. Ihan niin kuin normaaliin parisuhteeseen kuuluisi elää vuodesta toiseen kokoajan jossain pinkissä rakkauskuplassa... Ennemminkin koko hehkutus on vain liioittelua, jonka tarkoitus on todistella suhteen laatua niin itselleen kuin muille, vaikka tosiasiassa kaiken sen lässynlääliioittelun takana saattaisi olla normaalia enemmän epämääräisyyksiä ja ongelmia.

Ihmiset, jotka roikkuvat onnettomissa suhteissa. 

Okei, itselläni on meneillään ensimmäinen seurustelusuhde, jota edelsi hyvin pitkä ja epämääräinen teinisäätöajanjakso, jonka aikana joku järkevämpi olisi ehkä heittänyt hanskat tiskiin paljon aikaisemmin kuin minä. Joten tietyssä määrin ymmärrän niitä, jotka eivät pääse irti tunteistaan tai kykene luovuttamaan.

Mutta en tarkoita teini-iän rakkaussotkutja tai säätämisiä, vaan vähän aikuisempia henkilöitä, jotka vetoavat rakkauteensa syynä pysyä suhteessa, joissa joutuu sietämään esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa, tai jossa toinen osapuoli on ihan onneton tapaus ja suhteessa pysytään vain argumenttien "en mä voi sitä nyt jättää koska sillä menee nyt niin huonosti, olisin kamala ihminen", "nyt meillä menee hyvin, kyllä tää tästä, ei mulla oo mitään syytä jättää kun mä rakastan sitä niin paljon" ja "rakkaus voittaa kaiken!!!1" vuoksi.

Sen verran pitäisi olla omanarvontuntoa, että tajuaisi ajoissa lakata yrittämästä turhaan ja lähteä suhteesta, josta rakkauden hintana on esimerkiksi mustelmat, itsetunnon romuttuminen, liika riippuvaisuus toisesta tai pakkosopeutuminen toisen ongelmiin jotka vaikeuttavat vakaan ja kestävän parisuhteen syntymistä, kuten vaikka toisen syvä masennus, itseinho, itsetuhoisuus tai sitoutumiskammo.



Turhantärkeät tyypit. 


Sellaiset tärkeilijät, nirppanokat, pikkuasioihin tarttuvat näsäviisaat yliyrittäjät. Sellaiset, joita tekisi mieli ravistella olkapäistä että aaargh, rentoudu nyt vähän herranjumala sentään. Mun saamani hyvät ensivaikutelmat ihmisistä voivat helposti romuttua, jos tyyppi yhtäkkiä tekeekin haloon jostain omasta mielestäni mitättömästä asiasta, tai ainakin sellaisesta, josta oikeat kaverit eivät meteliä nostaisi.

Turhan tarkat tärkeilijät voivat olla mitä tahansa omia mielipiteitään ja arvojaan liian hanakasti levittäviä henkilöitä, oli kyseessä sitten poliittinen suuntaus, ympäristönsuojelu, absolutismi, fitness, jonkun tietyn lätkäjoukkueen kannatus tai mikä vain. Kaikki aiheet ovat kohtuullisessa määrin esitettyinä siedettäviä ja on hienoa, kuinka ihmisten persoonallisuudet saavat syvyyttä selkeistä mielipiteistä, mutta liika on liikaa: liian jyrkillä asenteilla ja mielipiteillä blokkaa vain pois kaikki, joiden mielipiteet eivät ole samat kuin itsellä.

Kuten esimerkiksi jos kerran lukion ykkösellä sen yhden ainoan käymäni espanjan kielen kurssin koetta ennen kirjoitin pari juttua luntiksi käteeni (uu, siis d44 mikä teinipahis oonki ollu), ja jos hyväksi tyypiksi henkilö X äkkiä kauhistelee asiaa ihan järkyttyneenä ja uhkaa tosissaan mennä kertomaan asiasta opettajalle, mulla katoaa niin luottamus kuin arvostus tällaista tyyppiä kohtaan. Okei, lunttaaminen voi jonkun mielestä olla tosi säälittävää, mutta eipä siitä onnettomasta pikku luntista mitään hyötyäkään ollut, ja koska kyseistä B3-kieltä tuli käytyä vain yksi onneton kurssi, tulee lopputodistuksessa kurssista komeilemaan nätin numeron sijasta S niin kuin suoritettu.

Pointti oli että joo, vakaumukset, mielipiteet ja aatteet on okei, mutta jos ne vedetään yli, niin itse en ainakaan sellaisiin henkilöihin täysin kykene luottamaan. Mistä sitä tietää, milloin nämä asiat menisivätkin vaikka kaverisuhteen edelle, ja kuinka loppujen lopuksi toinen näkisi toisen erilaisten näkemystensä vuoksi ajattelemattomana tai jopa huonompana ihmisenä. 

Jos tuosta ei jo selvinnyt, niin sanotaanko vaikka että vihaan ylenpalttista tärkeilyä yhtä paljon kuin jenkkilän iänikuista republikaanit vs. liberaalit -jaottelua ja ihan tän meidän kotimaankin eduskunnankin päätösten paikallaan junnaamisia ideologisten ristiriitojen vuoksi. Siis oikeesti, mitä väliä onko vassarikommari, multavarvas vai porvari, kun aikaan pitäisi saada toimivia ja uudistuksellisia päätöksiä, jottei koko yhteiskunta junnaisi paikoillaan ja romuttuisi turhan hidastelun vuoksi...

No mutta takaisin pääaiheeseen.

Kaksinaamaiset ihmiset, myös silloin kun se kaksinaamainen käytös tapahtuu henkilön itse huomaamatta. 

Kuten vaikka niin, että tyyppi on joidenkin seurassa pirteä kuin mikä ja kunnon show päällä, mutta toisten seurassa ei sitten viitsikään laittaa tikkua ristiin sen suhteen, että yrittäisi olla millään tavoin hyvää seuraa. 



Tosikot. 

Ovat yleensä hyvin lähellä turhantarkkoja tärkeilijöitä. Yleisesti ottaen tarkoittaa myös huumorintajuttomuutta. Joskus huonolla tuulella ollessani saatan sortua siihen itsekin, mutta yleisesti ottaen oma huumorintajuni kattaa laidasta laitaan kaikenlaista, ronskin rumista läpistä täydellisiin järjettömyyksiin. Vastapuolen tosikkous on ikävää, erityisesti jos jollekin yrittää kertoa jotain omasta mielestään hulvatonta tarinaa, mutta koko juttu menee puihin, kun toinen ei näe asiassa mitään hauskaa vaan ennemminkin loukkaantuu siitä tai kyseenalaistaa koko vitsin.

Se jos mikä on kiusallista, jos jostain kolmannesta osapuolesta väännetty leikkimielinen pilailu kääntyy toisen puolelta puolusteluksi tai vastustavaksi saarnaksi. Siinä vaiheessa heitän hanskat tiskiin että hei urpo, ala jaksa tiukkapipoilla, ei tässä yritetä loukata ketään tai puhua paskaa vaan keventää tunnelmaa ja luoda pohjaa jollekin keskustelunaiheelle - yritä itse enemmän ja paremmin, jos toisen osapuolen yritykset ei kelpaa.
(- "okei täältä pesee, mikä on punainen valo puussa? tarzanin vessa varattuna! AHAHAHAHA!"  - "….") Tosikkous, asioiden liioitellun kirjaimellisesti ottaminen, huumorintajuttomuus. Siinä kolme kivaa pikku keinoa kuivattaa sosiaalisista tilanteista kaikki hauskuus ja rentous.



Henkilöt, jotka ovat "aina oikeassa". 

Oli kyse sitten makuasiasta, mielipiteestä tai tietämyksestä, niin tällaisella tyypilla on aina se ainoa oikea vastaus kaikkeen, tai ainakin muiden vastaukset ovat jollain tavalla huonoja tai vajavaisia, vaikka sitä omaa oikeaa vastaustaan ei kunnolla osaisikaan perustella tai itsensä tulisikin puhuneeksi umpikujaan.

Tällainen henkilö voi suuttua, kun toiset eivät ole samaa mieltä tai vakuuttuneita toisen aukottomista perusteluista. Hän voi myös puolustaa omaa kantaansa jankuttamalla yhtä argumenttia vaikak maailman tappiin asti, kunnes muut luovuttavat ja kyseinen henkilö saa tuntea voittaneensa "väittelyn". Ovat usein henkilöitä, joiden pitää oppia kaikki asiat kantapään kautta, sillä muiden neuvoja ei tietenkään voida oman ylpeyden vuoksi viitsitä kuunnella tai sisäistää.

Ne jotka ottavat enemmän kuin antavat. 

Näin tälleen kuvainnollisesti sanottuna. Tosielämässä meinaa henkilöitä, jotka vaativat toisilta asioita tai tietynlaista käytöstä, joita eivät ite kuitenkaan viitsi noudattaa. Oli kyse sitten parisuhteesta tai ystävyydestä, niin jos itse on kokoajan ailahteleva tuittupää tai epäsosiaalinen möllöttäjä, on aika epäreilua olettaa, että toinen jaksaa loputtomiin yrittää olla ymmärtäväinen ja aktiivinen, jos vastakaiku on aina epämiellyttävää tai olematonta. Ja jos on vanhempi, on aika tekopyhää opettaa lapselle käyttäytymissääntöjä, jos ei itse noudata niitä samoja normeja.

Mauttomuus ja itsensä tyrkyttäminen 

Okei, hyvä itseluottamus ja korkea itsetunto on yleisesti ottaen hienoja asioita. Mutta jos ne vetää sen verran överiksi, että facebook käyttyy itsensäesittelykuvista läpinäkyvine pitsipaitoineen, joissa pääosassa esimerkiksi nättien kasvojen sijaan tuntuvatkin olevan ne paidan läpi vilkkuvat kirkkaanväriset pitsirintsikat, niin kyllä mun mielestä siinä saa ihmisestä aika epätoivoisen kuvan. Miljoona naamakuvaa samantyyppisista kuvakulmista samantyyppisillä ilmeillä, "huomaamatonta" tissivaon vilauttelua ja kitisemistä aiheesta "siis miks kaikki niinku kokoajan jankuttaa et b000bSS!!!1 ???"

Jos itseään haluaa esitellä samaan tapaan kuin jotkut mallitypykät pornolehtien sivuilla, niin kyllä sillekin varmasti löytää paikkansa. Musta olisi ihan jees, jos naamakirja oli naamakirja eikä tissikirja. Silloin sen voisi avata esimerkiksi yleisillä paikoilla tai vanhempien ollessa lähettyvillä, pelkäämättä, että ne mukavat pikku pornokuvat pomppaa heti ensimmäisenä siihen etusivulle kaikkien silmien eteen.

Turha arvoituksellisuus. 

"Siis kaikki meni näin... eikun emmä voikkaan kertoa tätä" tai "Mulla on niin hirveän paha olla.... mut en haluu kertoa miksi". Aargh. Lähes samaa sarjaa kuin huomiohuorailu herutuskuvien kera.

Välinpitämättömyys. 

Se voi olla osa kaksinaamaista käytöstä, jolloin välinpitämättömiä ollaan yleensä vain joidenkin henkilöiden seurassa. Näprätään taukoamatta kännykkää, vaikka kaveri siinä vieressä olisi halukas juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, ei olla kiinnostuneita muiden asioista tai ainakaan ei näytetä sitä. Ite en ainakaan tykkää toistaa itseäni, varsinkaan jos toisen välinpitämättömyyden voi katsoa tahalliseksi, kun toinen ei edes yritä kuunnella tai olla läsnä!


Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos...

Dissaajat. 


Erityisesti ne, jotka haukkuvat muita ja perustelevat "oikeutensa" tähän toimintaan sananvapaudella ja sillä, etteivät hauku vaan "antavat vain kritiikkiä", jota toinen "ei osaa ottaa vastaan". No en mäkään välttämättä ottaisi ihan tyynesti vastaan, jos joku tulisi sönköttämään, että "ei millään pahalla mutta oot ihan karseen ruma". Tai no, totta puhuen ottaisin, nauraisin räkäsesti päin naamaa, kiittäisin ja toivottaisin hyvää päivänjatkoa, mutta multa kyllä löytyisi ymmärrystä niille, jotka eivät tuollaista yhtä iisisti ottaisi. Meinaan nyt lähinnä yksittäisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin kohdistuvaa haukkumista, esimerkiksi vaikka tässä blogimaailmassa, jossa mielipiteensä ja ajatuksensa saa tuotua helposti julki myös ilman tunnistetuksi tulemisen pelkoa. Missä menee sananvapauden ja kunnianloukkauksen raja, kas siinä pulma.


Ärsyttävien asioiden lista.


En usko, että on ainuttakaan ihmistä, jota ei ärsyttäisi tai harmittaisi jonkinlainen piirre muissa ihmisissä tai itsessään. 

Tiedostan kyllä, etten itsekään ole mistään kaikkein vähiten ärsyttävimmästä päästä vaikkapa suorasukaisuuteni, kohtalaisen lyhyen pinnani ja ajoittaisen hajamielisyyteni vuoksi. Sentään kuitenkin tiedostan, että näitä epäkohtia on, enkä uskottele itselleni olevani mitenkään normaalia parempi tai onnistuneenpi ihminen. Se jos mikä on raivostuttavaa, kuin itseään virheettömänä pitävä ihminen, joka ei näe toimintatavoissaan ja käytöksessään mitään parannettavaa. Sellaisia kun tuskin kovin paljoa on. Itseään saa ja pitää rakastaa, mutta ei sillä tavalla, että samalla pitää muita jollain tavalla itseään vähempiarvoisina olentoina.

Näitä löytyisi varmaan vielä lisääkin mutta jääkööt nyt tähän. Kertokaa jos unohdin omasta mielestänne jonkun oleellisen piirteen. Tästä tekstistä olisi tullut pitkä kuin nälkävuosi jos olisin tarttunut kaikkiin yksityiskohtiin ja poikkeustapauksiin, joten älkää vetäkö melonia perseeseen aiheesta "ei #"€%& mitä törkeetä yleistystä!!!1" :) Ja tuokaa ne omat mielipiteenne kuuluviin jos uskallatte!

Taltioituna tavallinen torstai – Ensimmäinen "myday"-video: pääsykoelukua ja käsityöprojekteja

18 kommenttia:
Yhden päivän hämmentävä kuvaussessiohärdelli, kertaalleen kesken kaiken loppunut kameran akku, kaksi kertaa täyteen tullut muistikortti, kolme aamuviiteen valvottua yötä plus yksi kokonainen päivä editoinnin parissa. Kaiken päälle muutamien megalagauksien aikana vähän päätä seinään ja kunnon piraattikiroilua aina niinä hetkinä, kun iMovie otti ja kusi sukille. Aina niin ihanaa, ihan kuten Tiukun eilisaamun hyvän huomenen toivotuksen virkaa toimittanut oksennus eteisen matolla.



Mutta mä sain kuin sainkin sen valmiiksi! Sen verran tuskasta oli, että tälläkin kärsivällisyyden määrällä meinas kyllä mennä usko koko hommaan. Tää on mun ensimmäinen video, johon oon oikeesti nähny vaivaa ja aikaa, ja jossa sisältö on jotain muuta kuin kameralle höpöttelyä.

Sisältö käsittää ympäripyöreästi pieniä ja vähän suurempiä pätkiä mun viime torstailta. Koska katsomalla näkee, mitä kaikkea tuohon sain mahdutettua, kerron vähän että mitä tuossa sitten jäi näkemättä: leffastarojen tapaan en tietenkään tarvinnut ainuttakaan vessataukoa, saatika edes kaikkia pääruokia. Autoilua oli enemmän kuin tarpeeksi, kukaan tuskin ihmettelee miksei mulla ole kuvamateriaalia pätkiltä, joilloin ajelin autolla yksikseni. Tästä puuttuu myös kokonaan yksi turha bensantuhlausreissu, kun vein broidia säbätreeneihin ja perille päästessä se tajuaa ensin että "eiku oho, väärä koulu", ja vähän ajan päästä että "eiku oho, se alkokin jo tunti sitten, mennään vaan kotia". Mulla oli myös toivoton "mikään ei pysy käsissä"-päivä, mutta materiaalia karsiessa kaikki sitä todistanut taisi jäädä pois.

Taustamusiikit on niitä biisejä, jotka mulla on viime päivinä soineet päässä tai/ja radiossa. Nauttikaa tai kärvistelkää, en varmasti ihan äkkiä uutta tee, sen verran paljon hommaa tässä oli verrattuna normaaleihin postauksiin - tästäkin illasta(&yöstä) kului ihan älyttömästi tunteja pelkkään odotteluun, että jospa tää tallentuis koneelle & latautuis youtubeen. Ja sitten kun huomaatte vaikkapa sen, miten musiikit vaihtuu vähän kökösti, muistakaa, että oon tässä ihan amatööri. :)

Mitenköhän on, jaksatteko katsoa koko rainan (13 min 45 s), kun itse jaksoin vääntää tätä viisi päivää?


ps. Suosittelen katsomaan teräväpiirtona (HD)! Se luultavasti käyttää muuten automaattisesti laatua 480p, ja kun tein tuon maksimilaatuun niin enitenhän se pääsee oikeuksiinsa juuri siinä...

Keväistä pipotuunausta

7 kommenttia:
pipo-niitti-tuunaus
Itse tehty niittipipo tarvikkeista niittejä + pipo.
Mekkoluonnostelua, sekä sitä ennen rustaamani "kroppapohjat". Ei tarvitse huolehtia muusta kuin vaatteiden piirtämisestä, kun piirtää tavalliselle paperille pitäen sen alla noita ääriviivavartaloita. Tajuatte varmaan idean?
Läheltä löytyvä yksinäisyydeltä pelastaja: ylisosiaalinen huomionkipeä sylikisu nimeltä Tiuku.
Aloitteilla oleva projekti, joka ainakin tällä hetkellä elää nimellä pieni varpunen design.


Kun kevät ei tullutkaan, hommasin pipon. No ei. Käytän tota vaikka lopulta tulis jopa se kesä. Mutta postissa tuli ebaysta tilaamani halpispipo ja sata kappaletta niittejä, joista lätkin heti yli puolet tuon pipon pintaan. Lopputulos on kyllä aika siisti näistä niittien auki ja kiinni taittelun vuoksi kipeytyneistä sormista ja hajonneista kynsistä huolimatta. Tekemiseen meni paljon kauemmin aikaa kuin oletin, sillä toi on niin pehmosta ja paksua kangasta, että jopa mulla meinas loppua kärsivällisyys, kun yritin saada noita symmetrisiin linjoihin. Kyllä tota kelvannee pitää päässä sitten, kun juurikasvu ryhtyy liian loisteliaaksi tän kirkkaan pehkon rinnalla.

Projektia projektin perään, koita siinä nyt sitten tasapainotella sen mitä pitäisi tehdä ja sen mitä huvittaisi tehdä kanssa. Mun päivät pitää sisällään lähinnä puoleen päivään nukkumista, Roopen kanssa pääsykokeisiin lukemista (tai enemmän tai vähemmän siitä luistamista milloin minkäkin tekosyyn turvin), sekä erilaisten käsityöprojektien keksimistä, suunnittelua ja toteuttamista. Yo-mekkoprojektissa oon edennyt luonnostelutasolle ja seuraavana olisi vuorossa tarvittavien kangasmäärien arviointi ja osto. Tähän on rinnalle noussut toinenkin projekti, joka liittyy kiinteämmin mun kesän matkarahojen keräämiseen. Koita siinä sitten myös lukea siihen matikan (pääsy)kokeeseen, kun opiskelu ei tainnut olla paikalla silloin kun mun motivaatiota jaettiin.

Näiden projektien lisäksi mulle ei oikeastaan mitään ihmeempiä tapahdukaan. Onneksi näistä sentään riittää jutunjuurta, muuten varmaan vikisisin vaan miten matikka on paskaa ja kuinka ketuttaa kun ei tunnu löytyvän töitä kesäksi (tai siis vain heinäkuuksi, kuten aikataulut periksi antaisivat).

Kaikesta tästä "tylsyydestä" huolimatta mietin, että mitä jos videoisin jonkun mun päivistä ja tunkisin tänne. Mutta koska kaikki ne ihme myday-videot, joista koskaan oon jaksanut edes klikata "play" (niitä ei kyllä oo montaa) ovat olleet niin hoopoja, niin miten mun päivää kuvaava raina voisi olla yhtään sen mielenkiintoisempi kuin muidenkaan. Oi kun me ollaan kaikki oman päämme sisässä niin erityisiä ja mielenkiintoisia. Eipä siinä mitään väärää ole. Pitäisi kuitenkin muistaa, että on tärkeintä, kun itseä pitää erityisinä ja mielenkiintoisina ainakin oma perhe, ystävät, ja jos onni on myötä niin myös oma elämänkumppani.

Aiheesta älypuhelimiin, olisiko kellään muuten vastausta siihen, miksi ihmeessä mun iphone pyyhkii vähä vähältä pois mun kalenterin muistia: vuoden vaihteen jälkeen huomasin kaikkien viime vuoden puolelle rustattujen merkintöjen hävinneen jäljettömiin. Maaliskuun puolella huomasin, että kaikki merkinnät hiihtoloman alkuun olivat hävinneet. Nyt ovat jäljellä enää kaikki yo-kokeista eteenpäin - tiedä niistäkään sitten, että kuinka kauan.

Ainoat merkinnät, jotka eivät näytä katoavan, ovat sellaiset jotka on merkitty toistumaan joka vuosi samaan aikaan. Muista ei säily yksikään, eikä kellään tunnu olevan vastausta tai ratkaisua tähän ongelmaan. Sen siitä saa kun luottaa elektroniikkaan ja on liian laiska pitämään varakalenterina käsinkirjoitettavaa versiota...