Aina välillä joissain mun postauksissa vilahtelee yksi nelijalkainen vieraileva tähti, mun kissa Tiuku. Se semmonen lyhyt(huono)turkkinen nirso katinkutale, joka asuu pääasiassa Espoossa mun muun perheen tykönä. Sille kun ei oikein sopisi tää jatkuva kahden paikkakunnan välin ravaaminen, vaikka mä joskus hamassa tulevaisuudessa toivonkin voivani ottaa sen kokonaan luokseni. Siihen asti sen vierailuihin tyydytään lähinnä silloin, kun se kaipaa hoitajaa – kuten nyt, kun muu poppoo lähti Lappiin laskettelemaan.
Ei siinä mitään sen kummempaa, onhan Tiuku täällä ennenkin ollut raatelemassa mun kangassohvaa ja rämisyttämässä pattereita (sori naapurit). Mutta se ero tässä vierailussa aiempiin verrattuna on, että nykyään Tiukulle ei enää kelpaa mitkään valmiit kaupasta ostetut kissanruuat. Ei siis ollenkaan! Ainakin seitsemän vuotta se niitä tykkäsi popsia tai vähintäänkin ylipäätänsä söi – meinaan että kyllä tuorettakin lihaa annettiin, mutta se semmonen valmis kissanruoka oli se pääsafka.
Ja se kun sanon "kissanruoka ei kelpaa", en meinaa, että toi kissa kieltäytyisi syömästä sitä. Ehei, kyllä se sitä syö, ehkä se ehtii jopa käväistä siellä vatsalaukussa, ja sitten keksii jonkun tosi kivan paikan johon käy yrjöämässä. Mitä vaikeammin putsattavissa oleva paikka, sitä parempi. Viimeisimmästä tempauksesta kuulin, kun mun vanhemmat yrittivät saada Tiukun syömään pois sen yhden viimeisen, kaappiin unohtuneen kissanruokapussin. No se rontti kävi syömässä sieltä aina
yhden ruokapalleron kerrallaan - ja oksensi sen sitten vauhdista vatsahappolimojen kera olohuoneen lattialle, saaden jotenkin levitettyä sen sotkun jopa metrin mittaiselle matkalle. Siis aikamoisia juoksulaattoja. Tai näin se mulle ainakin kerrottiin, ja on aika helppo uskoa, kun tietää miten tuo kiusanhenki osaa osoittaa mieltään ja keksiä aina vain mehevämpiä oksuylläreitä.
Ja nyt kun on puhuttu riittävästi oksennuksesta, voidaan joustavasti liukua itse siihen postauksen pääaiheeseen, eli ruokaan. Sillä kun kaupan valmismurkinat eivät kerran kelpaa, ei auta muu kuin tehdä ne ruuat itse. Mun näkökulmasta on tosin aika hassua kokkailla kissalle, kun hyvä jos edes itsellenikään jaksaisin mitään kokata.
Mä yritin pikaisesti googlailla suomenkielisiä kissanruokaohjeita, mutta monia tuloksia ei kyllä tullut vastaan. Kirjasinpa sitten tähän ylös tuon yhden helpon kissanruokaohjeen, jonka äiti mulle vastikää neuvoi.
Ainekset ja valmistus:
– Lihaa (meillä käytetään yleensä possua tai kanaa, itse käytin nyt suunnilleen 300 gramman osan tuosta possun sisäfileestä)
– Tilkka öljyä lihan paistamiseen (ei välttämätön)
– Hiukan riisiä, kauraleseitä tms.
– Hiukan vaikka porkkanan viipaleita tai vaikkapa herneitä tuomaan vähän väriä ja vaihtelua
– Vettä
Aloitin pilkkomalla lihan suikaleiksi ja kypsentämällä sen öljytilkan kera kattilassa. Lisäsin joukkoon riisin , pieniksi siivuiksi pilkotut porkkanapalat ja hiukan leseitä. Sen jälkeen lisäsin vettä ja jätin seoksen keittymään rauhassa. En ottanut aikaa, mutta sen verran ne saivat siellä muhia, että riisi kypsyi ja porkkanat pehmenivät. Ei haittaa, jos kaikki vesi ei imeydy. Muutoin homma toimii aika samallalailla kuin normiruokaa valmistettaessa, joskin täysin ilman mausteita.
Miksi riisiä, vihanneksia, kuituja? Kissa on pääasiassa lihansyöjä, mutta luonnonvaraisesti ruokansa metsästävä kissa söisi esimerkiksi hiiriä ja jyrsijöitä, joiden kautta se saisi muun muassa niitä kuituja elimistöönsä. En ole aiheeseen sen kummemmin perehtynyt, mutta voi järkeillä, että pelkkä puhdas liha sellaisenaan ei täysin riitä, vaan tarvitaan muutakin kuin vain proteiinia. Ja kuiduthan tekevät kissallakin hyvää esimerkiksi ruuansulatukselle.
Kissanruokaa voi tehdä suuremmissa satseissa ja pakastaa, tai valmistaa pienempiä määriä ja säilyttää purkissa jääkaapissa. Meillä pienikokoiselle Tiukulle olisi ihanteellisinta syödä usein mutta aika pieniä annoksia (ei siis edes montaa lusikallista), mutta eihän se aina niin helppoa ole, kun ne päävastuulliset ruokkijat tekevät pitkää päivää töissä.
Se kyllä tiedetään, että jos Tiukulla on nälkä ja sille laittaa kerralla liian suuren tai liian kylmän ruoka-annoksen, se hotkii sen niin nopeasti, että se sama ruoka tulee ylös ennen kuin on ehtinyt edes piipahtaa mahalaukussa asti. Niin että melkeinpä voi sen saman safkan laittaa takaisin sinne ruokakuppiin...
Mutta joitain pieniä huomioita on voitu tehdä sen perusteella, mitä eroa on sillä, syökö tuo meidän kissa valmisruokaa ja kotitekoista ruokaa. Ensinnäkään sen hengitys ei haise niin kamalalta, ja se on tosi mukava asia, koska Tiuku on muutenkin aina tunkemassa naamaansa ihan liki, siinä missä haluaa jatkuvasti olla sylissäkin. Toiseksi myöskään se kissan kakka ei haise niin kuvottavalta, ja kissa ylipäätänsä kakkaa harvemmin, vaikka nopea ruuansulatus muutoin onkin. Eipä vain ole kotitekoisissa ruuissa niin paljoa kaikkea turhaa kuonaa, kuin niissä valmisruuissa.
Mulla tuosta yhdestä lähes 700 gramman possun sisäfileesta lisukkeineen tuli noin litran verran kissanmuonaa, ja lopusta lihasta sain tehtyä itselleni kastiketta kahden tai kolmen ruoka-annoksen tarpeisiin. :)
Tällä erää näytti neidille kelpaavan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä se seuraavaksi keksii. Saa nähdä, selvitäänkö koko tätä viikkoa ilman likaisia ylläripylläreitä.
Kissanomistajat, mitä teidän kattinne pääasiassa popsivat ruuakseen? Onko jotain lemppariruokamerkkiä (meillä se oli aiemmin yleensä Latz), tai jos teette niitä ruokia itse, onko teillä jotain omaa bravuuria?