DIY - Palmikkoneuleella tehty panta

Neuloin itselleni taannoin palmikkopannan, koska no, huvitti kerrankin tehdä myös itselle jotain pientä nättiä, kun joululahjoiksi tuli neulottua niin paljon pipoja sun muita muille. Nämä kuvat ovat oikeastaan jo viime viikolta, mutta säästelin niitä tarkoituksella tänne asti, koska tiesin, että tämä viikko tulisi olemaan juuri niin kamalan kiireinen, kuin etukäteen vain pelätä saatoin.



Koska oon vähän kyllästynyt neulomaan pipoja, palmikkopanta oli kohtalaisen nopea ja yksinkertainen vaihtoehto, ja sellaista mulla ei ennestään ollutkaan. Aikaa meni parin illan verran, joskin niiden iltojen välillä oli parin viikon tauko, koska mun piti tilata lisää lankaa netin kautta, kun tuota samaa sinapinkeltaista myboshi-lankaa ei löytynytkään mistään kaupasta.

Otin mallia Novitan ohjeesta, johon kuuluvaa neulekaavaa oli tosi helppo seurata. 

Käytin kuuden millin paksuisia puikkoja ja ohjeesta muutin ainoastaan neuvottua pannan pituutta (52 senttiä), koska ihan siitä oman pään koostahan se riippuu, miten pitkä palmikosta kannattaa tehdä. Mä tämmösenä pallopäänä jatkoin lähes kuuteenkymmeneen senttiin asti, että neulos säilyttäisi muotonta vielä päähän asetettunakin, ilman turhaa venymistä. Sain myös tuolla samalla langalla ommellen viimeistelyä neuloksen päät yhteen niin, että edes mun ei ole helppoa enää erottaa sitä saumakohtaa.

Tykkään että tuo onnistui tosi hyvin, tuli just sopivan kokoinen ja pystyy käyttämään mitenkä vain, oli hiukset sitten kiinni tai auki, päällä tai alla.

Mitä te pidätte, sopisko tuommonen teidän tyyliinne? Hiukan toi väri tekee sen, että näyttää kuin tuo olisi punottu leveästä pastasta, haha.

Ajattelin aluksi ompelevani tuonne sisälle jonkinmoisen lämpövuoren esimerkiksi fleece-kankaasta, koska mun korvat jäätyvät tuulessa ihan alta aikayksikön, eikä neuloksessa ole yhtään eristystä tuulelta, vaikka lanka olisikin paksua. Ei ainakaan niin paljoa, että se riittäisi mun korville. Mutta nyt ei ole aikaa lisäfuunille ja kevätkin on pikkuhiljaa tulossa, joten saa nyt nähdä, jääkö tämä nyt tällaiseksi puolilämpimille välikeleille paremmin sopivaksi lämmikeasusteeksi.

Tää viikko on nyt kiirepaniikkia yhden koulutyön ja sen RUK-mekon kanssa, joista ensimmäinen tökkii mun läppärin liian pienien tehojen takia ja jälkimmäinen junnaa koska ensimmäinen edistyy liian hitaasti. Ei voi muuta kuin toivoa, ettei tekniikka pettäisi ja että saisin kaiken ajoissa valmiiksi... Pidetään peukut pystyssä.

Väsynyt pieni ihminen

Kevät kurkistelee nurkan takaa jo aina välillä, kuten plussakeleillä hiljalleen sulavassa maassa, joinain aurinkoisina aamuina, kun on jo haastavaa nukkua ilman pimennysverhoja, ja aurinkoisena päivän jälkeen kuivilla teillä mopokauden avanneesta teinipoppoosta. Tuli tosi nostalginen, kaipaava fiilis sen porukan päristellessä kovaäänisesti mun ohitse, kun riensin yhden upean auringonlaskun perässä rannalle kuvailemaan. Sellainen kevään kaipuu – ja ehkä vähän myös niiden aikojen, kun itse oli vielä sellainen todellisia huolia ja vastuita vailla viilettävä mopoikäinen.

Silti ne valoisat päivät ovat vielä liian lyhyitä, ja talviväsymys jaksaa painaa. On kuitenkin ollut hyvää vaihtelua, kun kissa on ollut täällä hoidossa: on ihanaa kun joku on vastassa, kun tuun koulusta kotiin, joku jonka voi luokitella yhtä hellyydenkipeäksi kuin mitä itse olen. Vaikka samalla siinä huomaakin, miten yksinäistä yksin asuminen voikin joskus olla... No, ei sitäkään ikuisuuksiin kestä, kuten ei tätä talveakaan. Onneksi.

Viime sunnuntaina, kun palailin Espoosta Tampereelle, löysin kukkapaketin mun oven kahvasta roikkumasta! Tosi suloinen yllätys, vaikkei se lopulta keltään salaiselta ihailijalta ollutkaan vaan Zalandolta, kauniina kiitoksena siihen syksyiseen diy-haasteeseen osallistumisesta. :D ❤ Paketista paljastuneet ruusut olivat ihania, joskin olivat selvästi joutuneet odottamaan mun saapumista vähän turhan pitkään, koska uhkasivat nuupahtaa jo heti ensi kättelyssä! Onneksi ne lopulta vähän virkosivat ja ovatkin jaksaneet kukoistaa lähes koko viikon, ja härnätä olemassaolollaan Tiukua, joka kauheasti haluaisi pistää ne palasiksi tai poskeensa. Tää on just niin tätä: mulla ei oo about ikinä eläviä kukkia tässä kämpässä, ja sen kerran kun sellaisia saan, niin sattuu olemaan myös kukkatuholaiskissa vahtaamassa!

Mutta tosiaan, siitä väsymyksestä. Se on aika paljon mielen päällä, kun ilmenemistapa on sellainen, etten millään jaksaisi aamulla nousta sängystä, ja vaikkapa bussilla matkustaessa ei yhtään huvittaisi nousta omalla pysäkillä pois, koska no, olisi vain mukavampi istua aloillaan, vaikka päämäärässä olisikin tiedossa vain kivaa tekemistä (kuljen bussilla lähinnä tanssitunneille). Mun mielestä oon nukkunut, syönyt ja liikkunutkin keskimäärin ihan okei, ja kaikki ylipäätänsä rullaa mukavasti eteenpäin ja mieli on muutoin ihan hyvä – mä en edes ole ollut kipeänä tai mitään (koputan puuta), toisin kuin suurin osa kaikesta lähipiiristä koulussa, kotona ja tanssissa. Joten luulisi, ettei kokoajan tarvitsisi olla fyysisesti sellainen olo, että voi kun pääsisi jo nukkumaan! Onko ketään muuta vaivannut vastaavanlainen väsymys?

Mut pitää hereillä lähinnä se, että on niin paljon sellaisia asioita, joissa ei auta muu kuin että on vaan saatava tehdyksi. Vaikeinta on, kun sitä tärkeää tekemistä on niin paljon, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi, ja sitten päässä kohisee väsynyt, ettei meinaa saada ajatuksia jäsenneltyä, niin lopulta ei sitten meinaa osata aloittaa yhtään mistään. Loppujen lopuksi tuppaan kyllä saamaan kaiken tehtyä, mutta paljon aikaa tuntuu kuluvan ihan vain tyhjäkäynnillä polkemiseen.

Mietin, että liekö tää vaan uupumusta, vai onkohan mulla taas hemoglobiini alhaalla, kuten joskus vuosi sitten suunnilleen samoihin aikoihin... No joo, onhan niitä parempiakin päiviä ja viikkoja, ja oon kumminkin ihan liekeissä tanssimisesta ja noista mekko-ompeluista, ja huomenna on juhlakuvauskeikka (jännittävää!!), ensi viikolla yhden tärkeän koulutyön palautus ja kritiikki, sitten RUK-juhlat... Ja lista sen kuin jatkuu, paljon mielenkiintoisia juttuja, että ei tää pahuksen väsymys ainakaan mistään elämään kyllästymisestä johdu!

Jos jotakuta muuten kiinnostaa seurata mun arjen vähän pienempiä palasia, laittelen niitä jonkun verran säännöllisesti Instagramiin (@helmihytti) ja jossain määrin blogin Facebook-sivulle. Nämä sekalaista settiä sisältävät kuulumispostauksetkin kun ovat aika siivilöityjä esimerkiksi kuvasisällöltään, niin noista muista kanavista voi seurata ajankohtaisemmin myös muita niitä kuulumisia ja sellaista, mitä ei välttämättä blogipostauksiin mahdu tai sovi.

Rentoutavaa viikonloppua teille kaikille! :)

Arkistojen kätköistä: vanhojen tanssini 2012

Tää pitäis kai tägätä #throwbackthursday, mutta taidan jättää semmoset Instagramin puolelle. Mun vanhempi pikkuveli tanssi viikko sitten wanhoissa, kuten monet muutkin ikäisensä. On tosi harmi, etten koulun takia päässyt paikalle katsomaan ja kuvaamaan, olisin saanut hänelle kauniita muistoja tallennettua... Muistan kuinka itseänikin vähän harmitti jälkeenpäin, kun siitä niin sanotusta prinsessapäivästä ei tullut tallennettua mitään kunnon kuvakatalogia selattavaksi: mä itse en silloin vielä ollut järin kiinnostunut valokuvaamisesta sen enempää kuin digikameralla räpsimisen verran, eikä kukaan muukaan lähipiiristä mitenkään eryisemmin hillunut kamera kourassa.

Kun nyt tässä on muutenkin meneillään noita mekkoprojekteja, kampaussuunnittelua ja sen sellaista, oli kiva selailla hiukan niitä tunnelmia ja kuvia, jotka tuolta kolmen vuoden takaa käteen jäivät. Jaoin tähän muutaman kuvan, koska vaikka ne onkin kuvattu vanhalla digikameralla sisätiloissa ja lähes pelkästään oman käden varasta, niistä kumminkin välittyy vähän sitä tunnelmaa, joka itse pukeutumisen ympärille kulminoitui. Koska vaikka tuosta on kauan, mä jaksan edelleen ihastella tuota mun mekkoa, joka näyttää mun mielestä ihan yötaivaalta, ja kampausta, jonka äiti mulle väänsi.



Oikeastaan en edes jaksa itse siitä juhlapäivän menosta höpöttää, sillä se meni aika samalla kaavalla monilla muillakin. Torstai-iltana tanssiesitys vanhemmille, perjantaina päivällä kaksi esityistä muulle koululle ja kavereille, sitten yhteinen lounas ravintolassa, ja illalla jatkot. Yksityiskohdat ovat hämärtyneet, kun mitään erityisen ihmeellistä ei negatiivisessa tai positiivisessakaan mielessä tapahtunut. Mä kuitenkin nautin siitä päivästä – ei sillä, että olisin jaksanut sitä rumbaa yhtään enempää kuin ne kaksi päivää, ne tanssit eivät pahemmin viehättäneet kun monet osasin jo entuudestaan, mutta kertaluontoisena kokemuksena se oli oikein mukava.

Jos totta puhutaan, alkujaan provosoiduin joistain artikkeleista ja keskusteluista ja meinasin kirjoittaa ihan megapitkän postauksen liittyen vanhojen tansseihin kuluihin ja siihen, miten niihin voi ihan itse omilla valinnoillaan vaikuttaa. Tai oikeastaan kirjoitinkin sen jo, reippaasti yli tuhannen sanan postauksen (:D), mutta päätin lopulta, etten viitsi jakaa tänne niin pitkiä jaaritelmia, kun aihe ei muutenkaan ole mulle ajankohtainen. Joskin niille, joilla vanhojen tanssit ovat vasta edessä, voin sanoa, että sen prinsessapäivän ei tarvitse kustantaa niin monia satoja euroja, kuin kaikenmaailman lööpeissä taivastellaan. Kaiken ei tarvitse olla ihan vimpan päälle laitattamalla laitettu, jotta päivä olisi kaunis, eikä riikinkukkoilu ole se asia, joka siitä tekee ikimuistoisen – ja kaikkein vähiten se on kilpailu siitä, kellä on hienoin mekko tai kuka on käyttänyt eniten rahaa tälläytymiseensä!

Kuinka kauan teidän wanhojen tansseistanne on, jos niitä tanssitte? Oonko ainoa, jolla tuo päivä tuntuu niin kaukaiselta, että ihan kuin se olisi jostain toisesta elämästä?

Kissanruokakokkailuja

Aina välillä joissain mun postauksissa vilahtelee yksi nelijalkainen vieraileva tähti, mun kissa Tiuku. Se semmonen lyhyt(huono)turkkinen nirso katinkutale, joka asuu pääasiassa Espoossa mun muun perheen tykönä. Sille kun ei oikein sopisi tää jatkuva kahden paikkakunnan välin ravaaminen, vaikka mä joskus hamassa tulevaisuudessa toivonkin voivani ottaa sen kokonaan luokseni. Siihen asti sen vierailuihin tyydytään lähinnä silloin, kun se kaipaa hoitajaa – kuten nyt, kun muu poppoo lähti Lappiin laskettelemaan.

Ei siinä mitään sen kummempaa, onhan Tiuku täällä ennenkin ollut raatelemassa mun kangassohvaa ja rämisyttämässä pattereita (sori naapurit). Mutta se ero tässä vierailussa aiempiin verrattuna on, että nykyään Tiukulle ei enää kelpaa mitkään valmiit kaupasta ostetut kissanruuat. Ei siis ollenkaan! Ainakin seitsemän vuotta se niitä tykkäsi popsia tai vähintäänkin ylipäätänsä söi – meinaan että kyllä tuorettakin lihaa annettiin, mutta se semmonen valmis kissanruoka oli se pääsafka.



Ja se kun sanon "kissanruoka ei kelpaa", en meinaa, että toi kissa kieltäytyisi syömästä sitä. Ehei, kyllä se sitä syö, ehkä se ehtii jopa käväistä siellä vatsalaukussa, ja sitten keksii jonkun tosi kivan paikan johon käy yrjöämässä. Mitä vaikeammin putsattavissa oleva paikka, sitä parempi. Viimeisimmästä tempauksesta kuulin, kun mun vanhemmat yrittivät saada Tiukun syömään pois sen yhden viimeisen, kaappiin unohtuneen kissanruokapussin. No se rontti kävi syömässä sieltä aina yhden ruokapalleron kerrallaan - ja oksensi sen sitten vauhdista vatsahappolimojen kera olohuoneen lattialle, saaden jotenkin levitettyä sen sotkun jopa metrin mittaiselle matkalle. Siis aikamoisia juoksulaattoja. Tai näin se mulle ainakin kerrottiin, ja on aika helppo uskoa, kun tietää miten tuo kiusanhenki osaa osoittaa mieltään ja keksiä aina vain mehevämpiä oksuylläreitä.

Ja nyt kun on puhuttu riittävästi oksennuksesta, voidaan joustavasti liukua itse siihen postauksen pääaiheeseen, eli ruokaan. Sillä kun kaupan valmismurkinat eivät kerran kelpaa, ei auta muu kuin tehdä ne ruuat itse. Mun näkökulmasta on tosin aika hassua kokkailla kissalle, kun hyvä jos edes itsellenikään jaksaisin mitään kokata.

Mä yritin pikaisesti googlailla suomenkielisiä kissanruokaohjeita, mutta monia tuloksia ei kyllä tullut vastaan. Kirjasinpa sitten tähän ylös tuon yhden helpon kissanruokaohjeen, jonka äiti mulle vastikää neuvoi.



Ainekset ja valmistus:

– Lihaa (meillä käytetään yleensä possua tai kanaa, itse käytin nyt suunnilleen 300 gramman osan tuosta possun sisäfileestä)
– Tilkka öljyä lihan paistamiseen (ei välttämätön)
– Hiukan riisiä, kauraleseitä tms.
– Hiukan vaikka porkkanan viipaleita tai vaikkapa herneitä tuomaan vähän väriä ja vaihtelua
– Vettä

Aloitin pilkkomalla lihan suikaleiksi ja kypsentämällä sen öljytilkan kera kattilassa. Lisäsin joukkoon riisin , pieniksi siivuiksi pilkotut porkkanapalat ja hiukan leseitä. Sen jälkeen lisäsin vettä ja jätin seoksen keittymään rauhassa. En ottanut aikaa, mutta sen verran ne saivat siellä muhia, että riisi kypsyi ja porkkanat pehmenivät. Ei haittaa, jos kaikki vesi ei imeydy. Muutoin homma toimii aika samallalailla kuin normiruokaa valmistettaessa, joskin täysin ilman mausteita.



Miksi riisiä, vihanneksia, kuituja? Kissa on pääasiassa lihansyöjä, mutta luonnonvaraisesti ruokansa metsästävä kissa söisi esimerkiksi hiiriä ja jyrsijöitä, joiden kautta se saisi muun muassa niitä kuituja elimistöönsä. En ole aiheeseen sen kummemmin perehtynyt, mutta voi järkeillä, että pelkkä puhdas liha sellaisenaan ei täysin riitä, vaan tarvitaan muutakin kuin vain proteiinia. Ja kuiduthan tekevät kissallakin hyvää esimerkiksi ruuansulatukselle.

Kissanruokaa voi tehdä suuremmissa satseissa ja pakastaa, tai valmistaa pienempiä määriä ja säilyttää purkissa jääkaapissa. Meillä pienikokoiselle Tiukulle olisi ihanteellisinta syödä usein mutta aika pieniä annoksia (ei siis edes montaa lusikallista), mutta eihän se aina niin helppoa ole, kun ne päävastuulliset ruokkijat tekevät pitkää päivää töissä.

Se kyllä tiedetään, että jos Tiukulla on nälkä ja sille laittaa kerralla liian suuren tai liian kylmän ruoka-annoksen, se hotkii sen niin nopeasti, että se sama ruoka tulee ylös ennen kuin on ehtinyt edes piipahtaa mahalaukussa asti. Niin että melkeinpä voi sen saman safkan laittaa takaisin sinne ruokakuppiin...



Mutta joitain pieniä huomioita on voitu tehdä sen perusteella, mitä eroa on sillä, syökö tuo meidän kissa valmisruokaa ja kotitekoista ruokaa. Ensinnäkään sen hengitys ei haise niin kamalalta, ja se on tosi mukava asia, koska Tiuku on muutenkin aina tunkemassa naamaansa ihan liki, siinä missä haluaa jatkuvasti olla sylissäkin. Toiseksi myöskään se kissan kakka ei haise niin kuvottavalta, ja kissa ylipäätänsä kakkaa harvemmin, vaikka nopea ruuansulatus muutoin onkin. Eipä vain ole kotitekoisissa ruuissa niin paljoa kaikkea turhaa kuonaa, kuin niissä valmisruuissa.

Mulla tuosta yhdestä lähes 700 gramman possun sisäfileesta lisukkeineen tuli noin litran verran kissanmuonaa, ja lopusta lihasta sain tehtyä itselleni kastiketta kahden tai kolmen ruoka-annoksen tarpeisiin. :)



Tällä erää näytti neidille kelpaavan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä se seuraavaksi keksii. Saa nähdä, selvitäänkö koko tätä viikkoa ilman likaisia ylläripylläreitä.

Kissanomistajat, mitä teidän kattinne pääasiassa popsivat ruuakseen? Onko jotain lemppariruokamerkkiä (meillä se oli aiemmin yleensä Latz), tai jos teette niitä ruokia itse, onko teillä jotain omaa bravuuria?

#Vihreäteepaita

Ystävänpäivä tuli ja meni. Se on vähän jännä päivä, sinänsä muistettavan arvoinen muttei kuitenkaan mikään oikea juhlapäivä. Yleensä mä tuppaan aina loppujen lopuksi unohtamaankin sen, eikä meilläkään näin ollen ollut sen suhteen Roopen kanssa mitään suunnitelmia. Mutta jotenkin sitten kuitenkin päätettiin extempore lähteäkin ulos ystävänpäiväillalliselle, vaikka itse se lähteminen venähtikin jonnekin iltayhdeksään asti.

Siinä ennalta suunnittelemattomassa iltaohjelmassa oli vain yksi mutta. Mä en ollut valmistautunut siihen mitenkään, ja mun kaikki edustuskelposet vaatteet ovat tätä nykyä Tampereella. Enkä mä ollut ottanut niistä mukaan yhtään mitään, kun oletin, että kyseessä on ihan tavallinen viikonloppu – löhöilyä, siivousduunia, ja sen sellaista.

Kaikeksi onneksi löysin yhden kaapin perältä yhden muutaman vuotta vanhan, vähän liian pienen kukkamekon, jonka pystyi naamioimaan hameeksi. Siihen päälle heitin Roopen collegepaidan, ja pitkävartiset korkkarit lainasin äidiltä. Lopputulos oli aika värikäs, eikä tosiaan se ensimmäinen vaihtoehto, jonka päälleni pukisin jos vaihtoehtoja olisi. Mutta saipahan riivittyä kasaan edes jonkinlaisen asukokonaisuuden, että kanssa kehtasi kipitellä kaupungilla. Lahna-look kun ei nyt tällä kertaa ihan olisi toiminut.

Eivät ne meidän suunnitelmatkaan lopulta ihan niin menneet, kuin tarkoitus oli. Kohtuuhintainen sushibuffet-illallinen vaihtuikin vähän hintavamman fine diningin suuntaan, kun se ensimmäinen paikka olikin pistänyt ”yllättävän ystävänpäiväryysiksen” vuoksi lapun luukulle monia tunteja ennen sulkemisaikaa. Siis ilman, että siitä olisi ollut ilmoitusta edes sen ravintolan fb-sivulla tai missään, mistä sen olisi etukäteen voinut tarkistaa. Eikä oltu ainoa pariskunta, joka sen raflan edessä polki jalkaa, kun suunnitelmat menivät piloille – ja vähintäänkin täysin uusiksi.

Mutta ei se mitään. Päädyttiin lopulta ihan toiseen paikkaan ja syötiin mahat täyteen herkullista sushia ja vihreä tee -jäätelöä. Kokonaisuudessaan siis oikein mukava ystävänpäivä.

Joskin loppukuun ajan syönkin sitten todennäköisesti pelkkää makaronia.

Mekkoprojekti 1: A-linjainen harsohame

Tosi tekemisentäyteinen viikko takana, mutta pääsimpähän ainakin kunnolla eteenpäin noissa ompelujutuissa. Melkein pari kokonaista päivää meni, mutta sainpas tuon ruk-mekon alaosan valmiiksi!

Mulla ei ollut mitään valmista kaavaa tai ohjetta, mutta kun kyse oli aika simppelistä A-linjaisesta hameesta, ei niiden omien kaavojen tekeminen ollut kovin haastavaa.

Lähdin liikkeelle kaavan piirtelyyn tarvittavista mitoista: vyötärön ja lantion ympärysmitat ja niiden välinen etäisyys, sekä pituus vyötäröltä lattiaan.

Tein vain yhden kaavakappaleen, jota varten jaoin vyötärön ja lantion mitat neljällä, huomioiden sisäänvedoista vähenevät sentit.

Leikkasin etukappaleen yhdessä osassa (taitoksen avulla) ja takakappaleet erikseen (koska niiden väliin tulee kumminkin vetoketju), jättäen sentin saumavarat. Sitten ompelin sivusaumat yhteen ja suunnilleen puolentoista sentin levyiset ja kymmenen senttiä pitkät sisäänvedot joka neljännekselle.

Alushameen kangas mulla oli ihan vain vuorikangasta, ja sen päälle liehuvaa mutta nätisti liehuvaa harsomaista sifonkia. Harsokangasta mulla oli reilun viiden metrin mitalta, niin että sitä oli lähes kokonaisen ympyrän kehän mitan verran (helman pituus x pii = helman ympärysmitta).



Rypytin harson kokonaan tikkaamalla ensin harvalla suoralla neuleella ja vetämällä sitten niiden lankojen päistä. Kun kangas oli rypytetty sopivaan mittaan (=vyötärö mitan leveys), ompelin rypytyskohdan viereen joustamatonta nauhaa – valkoista siksi, ettei mun varastoista löytynyt mustaa. Viereen siksi, että itse se rypytyskohta jäi vähän palluramaisesti koholle, ja halusin leikata sen pois.

Viimeistelin harson sivusuorat taitoksella ja suoralla ompeleella, jonka jälkeen yhdistin rypytetyn harson ja alushameen ompelemalla ne yhteen suoralla ja siksakilla.



Tein mekon vyöosan vähän sellaisesta paksummasta satiinista, jotta erillistä tukikangasta ei tarvinnut. Ompelin sen kiinni niin, että harson ja alushameen yläreuna meni satiinin sisäpuolelle piiloon.

Kun osat alkoivat takasaumaa lukuunottamatta olla kasassa, oli aika kiinnittää piilovetoketju, ja samalla ommella takasauma umpeen. Lopuksi leikkasin harson sopivaan pituiseksi, tein alushameeseen taitokset ja viimeistelin sen ja harson oikean mittaisiksi.

Myöhemmin vielä silitin koko hameen (kun en sitä jo aiemmin voinut tehdä, joskin olis varmaan jo korkea aika hommata se silitysrauta...) ja siistin sen tarrarullalla kaikista niistä pölyistä, jotka se oli mun matosta itseensä imenyt.



Pakko sanoa, että oon kyllä ihan pahuksen tyytyväinen siitä, miten toi hame onnistui. Just sopivan kokoinen, vähän jo fiilistelin sitä päälläni ennen pukupussiin piilottamista, ja testailin sopivatko ne mun aikoinaan vanhojen tansseihin ostamat korkkikset tuon helman pituuteen, tai mun jalkoihin enää ylipäätänsä. Onneksi sopivat

Ensi viikolla aloittelen sitten sitä yläosaa – se lieneekin kaiken kaikkiaan vähän vaikeampi pala, kun vaatii paljon enemmän kaavoilta, ja niin edelleen.