Mitä on aitous? – Elämä on ällörealismia

Ei kommentteja:


Mun sängyllä istui ainakin Kim ja Kourtney Kardashian ja joku muu, kun mä kävelin huoneeseen sisään. 

Mulla ei ollut meikkiä ja päällä oli jotkut löysät rönttävaatteet. Nolotti, niillä oli kaikilla niin "full glam" ja mä tunsin itseni pölypalloksi, joka törmää päin glitterillä täytettyä saippukuplaa. Se joku muu esitteli mut niille, ja kertoi, että mä voisin jatkaa siitä, mihin hän jäi.

Sitten ne alkoivat kyselemään multa, "miten oikein tehdään oikeaa realitya"? Kun se niiden oma on niin käsikirjoitettua, niin mitä se sitten on, kun se on todellista. Millaista on tavallisen ihmisen oikea "reality"?

Mä en usein muista näkemiäni unia, mutta tämän muistin. 

Nauratti kauheasti, kun heräsin niihin unikuviin siitä, että olin kertomassa, millaista arkitodellinen realismi oikein on.

Että miten se on ällörealismia.



Ällörealismi oli peruskoulussa yksi mun lempigenreistä kirjoissa.

Ylitarkka kuvailu ja lievä liioittelu. Yleensä vähän negatiiviselle kalskahtavaan sävyyn.

Vaikka pyrin löytämään elämästä ja maailmasta erityisesti niitä kauniimpia puoli, mulla on edelleen heikko kohta tuohon genreen. Se on hyvin avoin kerrontatapa. Aika harvoin tulee kuitenkaan kirjoitettua ihan sillä tavalla omasta elämästä.

Koska mun arkeni ei ole vain mun arkeani, en yleisesti ottaen halua avata sitä blogissa liian yksityiskohtaisesti. Jossain tavallisessa keskustelussa sen sijaan, silloin se saattaa pulpahtaa esille. Meidän perheen illallispöydässä ei koskaan ollut kauhean tarkkaan, oliko joku aihe ns. ruokapöytään sopiva vai ei...

Millainen olisi aito elämä tv-realityssa? Vaikea sanoa, ketä se oikeasti sitten kiinnostaisi. Sellainen tylsä realismi siis, oikea tavallisuus.

Sellainen, kun kaikki on okei ja mukavasti, eikä joka päivä tai edes joka viikko tapahdu mitään ihmeellistä. Kuten vaikka tämä mun elämä.

Kun käydään töissä ja opiskellaan, ja suurin ongelma on huono sää tai bussikortin hukkuminen.
Kun pariskunnasta kumpikin istuu iltaisin omilla koneillaan, tai syö sohvalla nugetteja ja tuijottaa töllöstä jotain uutta sarjaa.
Tai kun taas unohdit ne mansikat jääkaappiin niin että ne ehti homehtua, ja kaikista värikkäistä sukista on kadonnut toinen pari.

Ai että, mihin me tässä mitään draamarealityä tarvitaan kun on tää aito elämä. :D



Entä kuinkahan moni edes kestäisi katsoa realitya, joka edustaisi kunnon ällörealismia?

"Reality" tarkoittaa todellisuutta. Ja todellisuus on realismia. Kuten ystävämme Wikipediakin sanoo, realismi pyrkii esittämään tapahtumat sellaisina, kuin ne esiintyvät tavallisessa elämässä.

Mä katson, että realismissa ja ällörealismissa on pieni ero. Otetaan vaikka muutama vertaileva virke:

– On realismia kertoa, kuinka tulit niin kiireessä työpaikalle, ja että se kävi melkein urheilusta.

– Ällörealismia on, jos kertoo kuinka tuli niin kiireessä töihin, että sen porrasintervallin jäljiltä hiki puski pintaan kuin vesi pesusienestä puristessa. Että oli pahempien kosteusvaurioiden eliminoimiseksi pakko tunkea paidan alle niin monta palaa käsipaperia, että se varmasti näkyi ulospäin. Mutta mitä tahansa sen vuoksi, jotta työkaverit eivät huomaisi ensimmäiseksi niitä märkiä länttejä sun selässä ja persvaossa. Muutenhan he varmasti tekisivät sen johtopäätöksen, että se oletkin sinä, joka saa sen tietyn vessan aina haisemaan niin pistävästi hieltä, kun todellisuudessa se on varmasti joku niistä työpaikalle pyöräilevistä miehistä.

– Realismia on kertoa, kuinka sun uusi shampoo tuoksui kinuskilta ja kuinka käännät veden niin kuumalle, että koko kylpyhuone tuntuu täyttyvän höyrystä.

– Ällörealismia on se, kuinka mies on taas pesulla ollessaan leikannut kynsiään ikkunalaudalle, eikä ole siivonnut niitä pois. 

Menet suihkuun, otat ikkunalaudalta pullosta shampoota käteen ja alat hieroa sitä päänahkaasi, kunnes tajuat, että siellä shampoovaahdon joukossa päänahkaasi raastaa myös yksi niistä varpaankynnen palasista. Samaan aikaan tunnet jaloissasi kasvan tulvan, kun viemärin kansiritilään juuttuneiden takkuisten hiusten määrä alkaa pikkuhiljaa ylittää viemärin imukynnyksen...

Ja niin edelleen.



Tavallisuus ei tarkoita, etteikö se arki kaikessa realismissaan ja ällörealismissaan olisi onnellista. Onnellisen arjen synonyymeja eivät yleensä ole toistuvat spektaakkelit, jatkuva vaihtelu ja tajunnanräjäyttävät kokemukset. Tavallisimmin sillä tarkoitetaan ihan tavallista, toimivaa, draamatonta arkea.

Ihmisten erilaisuus ja erikoinen arki ovat kuitenkin niitä, jotka muita ihmisiä eniten kiinnostavat. 

Vertaiselämisen lisäksi siis. Lisäksi on ilmeisesti kamalan kiva nähdä muissa ihmisissä virheitä tai muita outouksia, joilla sitten retostella. Kun kerran ovat itsensä julkisuuteen tunkeneet, ja selvästi siis sitä arvostelua kerjäävät. (huom. sarkasmia.)

Lähestulkoon kaikki haluavat näyttää maailmalle mielummin sen edustavamman puolen. Blogeja kritisoidaan silottelusta ja epäaitoudesta – kuka muka aina on noin pynttäytynyt tai kellä muka on aina noin siisti koti?

No ei mulla ainakaan. Mä oon niin arkilaiska, että koti on valtaosan ajasta aika kaaos. Minne liikunkin, tunnun jättäväni jälkeen vaan sekasotkua.

Mutta fakta on, että visuaalisesti kauniita kuvia vaan on paljon suurempi nautinto ottaa ja näyttää.



Mietin, miksi ylipäätänsä olisi paha asia, jos laiskan ihmisen siivousinnon saa liikkeelle halu saada nätti kuva?

Kyllä mäkin siististä kodista nautin. En vaan aina jaksa ylläpitää sitä. Mies yrittää parhaansa, mutta ei ole paljoa parempi. Hoitaa usein mua viitseliäämmin tiskikonetta ja pyykinpesua, ruuanlaitosta nyt puhumattakaan. Se on mun mielestä ollut ihan hyvä jako. Varsinkin niinä aikoina, kun mulla kerran on tosi paljon töitä ja oon niiden takia väsynyt, ja hänellä on opiskelujen kanssa kevyempää. Mutta ei me olla kummatkaan mitään täydellisiä kodinhengettäriä. Se on meidän arjen realismia.

Mutta mitenkä päin tahansa: realismi ja se, mikä on normaalia, aitoa ja yleisesti hyväksyttyä, on asioita, jotka jakaa ihmisten mielipiteitä loputtomiin.

Jokaisella kun on oma normaalinsa.



Mitä ajatuksia tää kirjoitus herätti? Maistuuko sulle paremmin realismi, ällörealismi vai ei kumpikaan?

Tää on lojunut mulla luonnoksiin unohtuneena vaikka kuinka paljon, varmaan kuvien puutteen takia. Mutta onneksi tämä ei ole niitä, jotka heti kadottavat ajankohtaisuutensa.

Ja kuviksikin löytyi filmikuvia tästä viimeisen parin kuukauden ajalta - vihertävät on ns."pilalle menneitä" vanhaksi menneen filmin takia. Filmi oli jostain yli 10 vuoden takaa. :D Mutta ainakin osuvat hyvin yhteen realismin kanssa aiheena – noi värisävyt ja valojäljet on aitoa kamaa.

//

Mukavaa uutta vuotta muuten! Pääasiallinen blogihiljaiselo jatkuu tosiaan tämän kevään, että saan loput kurssit pakettiin enkä toivottavasti saa burnouttia töiden ja opiskelun ja kaiken yhdistelmästä. Palaillaan!