Vuosi sitten Lomaleivossa – Bloggaajien mökkiloma Leivonmäellä

Ei kommentteja:
id-lomaleivo-mokkiloma
Yhteistyössä Lomaleivo (postaus ei sisällä affiliate-linkkejä vaan ihan tavallisia linkkejä)

Tasan vuosi sitten kesäkuussa vietettiin ihana viikonloppu Jyväskylän kupeessa, Leivonmäen kansallispuiston vieressä Lomaleivossa

Meitä oli 16 henkinen porukka upeita bloggaajia, ympäri Suomea, osa toisilleen ennestään tuttuja, osa täysin tuntemattomia. Mä en tuntenut entuudestaan ketään, ja vaati jonkun verran rohkeutta lähteä mukaan reissuun. Mutta ennakkojännityksestä huolimatta matka oli tosi ihana, ja oli tosi virkistävää viettää iltaa niin tiiviisti samasta aiheesta kiinnostuneen porukan kanssa.

Me vietettiin kolme aurinkoista päivää Lomaleivossa (saatiin majoituksesta alennusta blogiyhteistyönä). Meidän majoittaja toimi sydämellinen Viola Fredin, joka on Röykkälän lammastilan ja LomaLeivon mökkien emäntä.

Yövyttiin kahdessa isossa mökissä, Kielossa ja Kissankellossa, jotka sijaitsivat parin kymmenen metrin päässä toisistaan. Kumpikin oli varustettu riittävän useilla sänkypaikoilla, siisteillä keittiöillä, ja terasseilla grillikatoksineen – porealtaita nyt tietenkään unohtamatta. Puitteet oli kunnossa, ja jopa säät olivat meidän puolella.

Maalaismiljöö lampaineen heti etupihalla, järvimaisemat parisen kymmenen metrin päässä.

Nautittiin luonnosta (paitsi hyttysistä), järviveteen pulahtamisesta – osa jopa melomisesta ja polkuveneilystä – sekä auringonlaskusta ja yhteisistä ruokailuista. Pihapiirissä pyörimisen lisäksi käytiin luontokierroksella Leivonmäen kansallispuiston rengasreitillä, rauhassa fiilistellen pitkospuita myöten. Rakastuttiin muun muassa kesyyn Olivia-lampaaseen, hiljaisuuteen, lomafiilikseen ja tilan villalankavalikoimaan (siitä alempana lisää).

Kun bloggaajista oli kyse, reissussa oli mukana yhtä monta kameraa kuin oli osallistujia. Joten kerrankin on kuvia. joissa oon myös itse mukana. Ja vieläpä ilman, että aina olisi tarvinnut erikseen sopia ja järjestää. :D Joten kuvat puhukoot puolestaan!

Kun käänsin iPhonen kielen italiaksi – Vinkkejä uuden kielen opiskeluun

Ei kommentteja:
verona-maisema

Jos olisikin sellainen juttu, jonka voisi korjata. Mutta sen yhden ärsyttävän mainoksen sanoin: "Ihan oma syy!" Ei siis parane heti luovuttaa.

Mun veli oli kokenut tämän hyväksi tavaksi opetella kieltä. Hän on kääntänyt oman luurinsa kielen espanjaksi, jota opiskelee ahkerasti lukiossa ja josta tulokset ovat olleet tyylikkäästi kymppejä. Joten vaikka en opikaan kieliä yhtä tehokkaasti kuin hän, otin vinkit heti käyttöön.

Käytännössä kännykän kielen kääntäminen ei opeta suoraan mitään, vaan se auttaa sua altistamaan itsesi vieraalle kielelle enemmän, luontevasti arkisessa yhteydessä. 

Kännykkää kun näpräilee muutenkin vähän joka välissä, eli näin kielen kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Monet asiat muistaa ulkoa, mitä ne tarkoittavat suomeksi, joten kohta ne osaa myös uudella kielellä.

verona-tytto-piirtamassa

Mä siis ajattelin, että kokeilen itsekin! Muutin sitten heti asian muistaessani koko kännykän käyttökielen italiaksi. Eli siihen aikaan kun asiat yleensä muistetaan, eli eräänä iltana juuri nukkumaan mennessä.

Aamulla herätessä olinkin sitten ihan ihmeissäni, että mitä hittoa tapahtuu ja mitä mun pitää painaa, kun en ymmärtänyt herätyksen painikkeiden teksteistä mitään.

Mutta alkujärkytyksestä selvittiin. Sen jälkeen isoin ongelma oli hetken aikaa näppäimistö. Näppäimiä on italiankielisessä versiossa vähemmän ja sen takia näppäimet ovat eri paikoillakin, kuin mihin sormet ovat tottuneet. Silloin naputtelu ei ollut enää niin nopeaa kuin normaalisti, ja tekstiin tuli vaan typoja typojen perään. Toiseksi oli ääkköset. Iitaliankielisessä näppäimistössä tietenkaan ole ääkkösiä tarjolla. Suomen kielessä käytettään kyllä tosi paljon ääkkösiä, ja sen huomasi heti, kun ne putosivat pois valikosta.

verona-arena

Okei, onneksi opin vähän myöhemmin, että näppäimistön kielen voi yleensä vaihtaa erikseen takaisin suomenkielelle sopivaksi. Sitten kun vielä keksisi, miten Chromen selain-appin kielen muuttaisi erikseen suomeksi. Facebook ja moni muu sovellus on ihan vaan hauska italiaksi, mutta suomenkielisten googlettelujen italiankieliset hakutulokset ei oikein auta mua asioissa eteenpäin. :D

Meidän yliopistolla on tarjolla aika vähänlaisesti eri kielten kursseja. Oikeasti, jos olisi voinut valita, olisin pakollisen ruotsin läpimatelun sijaan ottanut sellaisen kielen, jota olisin ollut motivoitunut opiskelemaan. Mutta esimerkiksi italiaa, mitä itse haluaisin lukea, ei edes ollut vaihtoehdoissa tarjolla. Eikä ole edelleenkään, enkä usko että tulee. Päinvastoin, kuulema kieltenkurssien määrät supistuvat entisestään, mikä on tosi sääli.

Tänä keväänä löysin kuitenkin italian kielen kesäkurssin Tampereen Kesäyliopiston kurssivalikoimasta - iltakurssi vieläpä, päivätyöläisen onni!

verona-arena-piirros

Tässä kesäkurssissa on intensiivinen tahti: 2-3 kertaa viikossa 3 tunnin oppitunnit, about viiden viikon ajan. Rankkaa, mutta myös paljon tehokkaampaa kuin työväenopiston kurssilla. Kurssiporukka on tosi jees ja opettaja ihan huippu. Ja tästä saisi opintopisteitäkin, vaikka ne ei mua erityisemmin enää kiinnostakaan.

Oon myös tutustunut muihin erilaisin tapoihin opiskella kieliä.

Ne on tällä hetkellä peruskoulussa ja lukiossa opiskeleville varmaan ihan peruskauraa, mutta mulle uutta. Siis ai että mua harmittaa, että näitä tapoja ei ollut olemassa tai ei vain tuotu aktiivisesti opiskelijoiden tietoituuseen esimerkiksi yläasteella ja lukiossa. Tai edes niillä yliopiston pakollisella enkun ja ruotsin kursseilla! Tai en ainakaan muista, että näistä olisi kerrottu.

Sanojen pänttääminen on aina ollut mun suurin heikkous. Mulla ei vaan ole ollut eikä ole perslihaksia ja keskittymiskykyä salalistojen pänttäämsieen, eikä se ole ollut mulle tehokas tapa oppia sanoja. Mutta jos silloin olisi ollut tarjolla Quizlet, Duolingo, tai joku muu vastaava. Ne olisivat auttaneet ihan hirveästi.

Worddiveenkin hurahdin yhdessä välissä viime vuotta moneksi kuukaudeksi. Mutta koska silloin ei ollut kurssia rinnalla, opin pelkästään irrallisia sanoja, jotka innostuksen lopahdettua hiljalleen unohtuivat. Yhdellä tunnilla pelattiin jopa kierros Kahootia, kun se sopi opeteltavaan aiheeseen! Tunsin itseni ihan vanhaksi pieruksi, kun itselle se oli niin uutta ja viereiselle lukiolaiselle tuttua huttua.

venetsia-maisema

Tässä muutamia linkkivinkkejä kielten opiskelun avuksi:

  • Quizlet – Ilmainen, voi rakentaa omat opiskeltavat sanastot tai etsiä, onko joku jo tehnyt sopivaa samasta aiheesta/kirjan kappaleesta. Suosittu kielien opiskelussa, mutta kaveri sanoi käyttäneensä myös muiden aineiden termien opiskelussa. jossa toiminut hyvin (esim. biologia). Toimii myös kännykän sovelluksena, mutta vaatii tekemään profiilin (tosin niinpä kai melkein kaikki näistä).
  • Duolingo – Ilmaisversio, kielten opiskeluun, monia kielivaihtoehtoja. Oon käyttänyt tätä kännykkäsovelluksena. Englantipohjainen mikä vähän ärsyttää, kun ainakin italiaa olisi usein selkeämpi opiskella suomi-italia.
  • Worddive – Kotimainen mutta maksullinen, sanojen opiskelua varten. Käytin tätä muutaman kuukauden, lähinnä kännykkäsovelluksen kautta. Tykkäsin enemmän, kun opituista sanoista kertyi timantteja, verrattuna siihen kun vuosi sitten ohjelma päivittyi ja timatit muuttuivat kaloiksi. Ne eivät enää inspiroineet samalla tavalla. :D
  • Kahoot – Pääasiassa tietovisojen tekoon ja visailuun tarkoitettu, mutta kuten meidän oppitunnilla käydyssä pienessä Kahoot-visassa nähtiin, tätä voi käyttää kielten opiskelussakin, vaikka porukalla leikkimieliseen kisailuun&visailuun.

Muita, joita en ole vielä itse ehtinyt testaamaan:


Ootko kokenut jonkun näistä hyväksi? Tai tiedätkö jonkun tästä listasta puuttuvan tavan, jonka oot kokenut auttavan kielten opiskelussa? Vinkkaa mulle!!

id-verona-tytto-piirtamassa

Ootko sä joskus tosissasi halunnut opetella jonkun tietyn kielen? Ootko päässyt asiassa eteenpäin, vai onko homma aina jäänyt?

Mä tiedän, ettei kielten opiskelu oo helppoa. Ei ainakaan mulle. Se on aina jäänyt puolitiehen, ellei ole ollut jotain pakkoa, joka on vienyt eteenpäin. Mutta kyllä tämän nyt meneillään olevan kesäkurssin intensiivisyys silti vähän yllätti. En oo pitkään aikaan opiskellut tällä tavalla, enkä osannut arvioida, että se vie näin paljon aikaa ja voimia! Reilu kolme tuntia koulunpenkillä täyden työpäivän jälkeen on aika raskas pala, varsinkin monta kertaa viikossa toistettuna. Ja kun pitäisi vielä ehtiä itsenäisesti kertaamaankin ja tekemään läksyjä! Emmä sitten niin nopeasti takaisin leppoisaan bloggailuun palannutkaan, haha.

Mutta just nyt tää on se, mitä haluan tehdä, ja sellaista, mitä mun tarvitsee tehdä.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on kielten opettelun suhteen jokin tavoite.

Mutta siihen palaan myöhemmin.

En haluaisi valittaa, mutta...

1 kommentti:
filmikuva-kissa

Olispa ihana rallatella tänne heti alkuun iloisia kuulumisia, kun nyt on kaikki läsnäoloa vaativat koulukurssit selätetty ja enää pari rästiä ja dippa jäljellä. Mutta kun nyt just vaan ärsyttää. Ja jaksoi sitä kukaan lukea tai ei, vuodatan koko ärsytyksen nyt tähän, ettei se pakkaudu mun sisään ja aiheuta jotain fyysistä tukosta.

Tää toukokuu ei nyt alkanut kovin hehkeästi. Vapusta selvittiin ihan nätisti: kerrankin oli oikein kunnon juhlat, ja seuraavana päivänä olisi paljon mielummin jäänyt omaan sänkyyn, kuin lähtenyt junalla perheen luo vappulounaalle. Eipä siinä, oli mukavaa silti.

Mutta sitten tuli se viikon toinen maanantai, se vapun jälkeinen työpäivä. 

Olin lähdössä töistä treeneihin, kun tajusin, että olin unohtanut lokerolukon avaimen kotiin. Oli vähän kiire, ja kun mies oli jo kotona, kysyin, jos hän voisi nopeasti heittää sen avaimen mulle. Ja mä vihaan sitä, jos mun avuntarve (vaikkei aina olisikaan niin supertärkeää) ohitetaan sillä syyllä, että "just on peli kesken". En haluaisi vihata pelejä, mutta tää on niissä just niitä asioita, jotka vaan saa savun nousemaan korvista. Raah.

No se ärsytys jäikin lopulta ihan kakkoseksi, kun hän nyt kumminkin päätti tuoda mulle sen avaimen ja meni autolle.

Ja silloin huomattiin, että joku – todennäköisesti joku huonotuulinen tai muuten aivoton vappukänniääliö – on potkaissut tai jotenkin repäissyt meidän autosta sivupeilin hajalle.


id-filmikuva-kissa

Siis. Vaikka se oli ihan omalla paikallaan parkkipaikalla, jossa noin yleisesti ottaen on tosi rauhallista. 

Pyörävarkaudetkin, joita pääsiäisen aikaan oli oikein kunnolla, sijoittuu yleensä kauemmaksi kuin meidän talon alueelle.

Huomattiin tapahtunut vasta toka päivä, mutta ajankohta on oletettu siitä, että yksi naapureista sanoi heidän autolle käyneen vähän vastaavaa, saman parkkialueen toisessa päässä, juurikin tuolloin vappuyönä. Ja myöhemmin toinen naapuri vahvisti, että vappuaattona kaikki oli vielä kunnossa, ja vappupäivänä ei. Ei tiiä, vaikka samaa olisi käynyt vielä muillekin. Ainakaan poliisin mukaan muita vastaavia rikosilmoituksia ei samalta kadulta ollut tähän mennessä tullut.

Pääsin kertaheitolla tekemään ekaa kertaa sekä rikosilmoitusta että vakuutusilmoitusta. 

En ymmärrä ilkivaltaa. Se on vaan jotain niin turhaa.

Ehkä se on koko asiassa ainoa positiivinen puoli, että oppii miten tää homma toimii. Ottaa vaan nuppiin niin sikana maksaa itse ilkivaltavakuutuksen 150 euron omavastuuta, kun syy on oikeasti jonkun tuntemattoman, joka tuskin ikinä jää kiinni. Ja jos jäisi, niin harvoin niiltä löytyy rahaa maksaa tekemisistään.

Sitten meinasin liukastua suihkussa. Sitten viikonloppu meni ailahtelevassa kurkkukivussa, josta ei ottanut selkoa, onko kyseessä wappukuppa, streptokokki vai alkava flunssa. Nyt se alkaa pikkuhiljaa näyttää viimeiseksi mainitulta.

Uuh. Missä on valo ja positiivisuus. Onneks tänään on Greyn Anatomia -putki, soda stream -kuplavettä ja nimppari-donitsi. Tai jopa kaks. Ja autokin saanut vähän muovipussia parempaa ensiapua.

filmikuva-kissa

Mut tästä tää taas lähtee. Takaisin blogin pariin, pikkuhiljaa, ilman stressiä, muiden prokkisten ohessa. :)

///

Testailin kevätauringossa vanhempien entistä filmikameraa tuoreella filmillä (toisin kuin edellisen postauksen kuvat). Tuli aika kivoja!

Mitä on aitous? – Elämä on ällörealismia

1 kommentti:


Mun sängyllä istui ainakin Kim ja Kourtney Kardashian ja joku muu, kun mä kävelin huoneeseen sisään. 

Mulla ei ollut meikkiä ja päällä oli jotkut löysät rönttävaatteet. Nolotti, niillä oli kaikilla niin "full glam" ja mä tunsin itseni pölypalloksi, joka törmää päin glitterillä täytettyä saippukuplaa. Se joku muu esitteli mut niille, ja kertoi, että mä voisin jatkaa siitä, mihin hän jäi.

Sitten ne alkoivat kyselemään multa, "miten oikein tehdään oikeaa realitya"? Kun se niiden oma on niin käsikirjoitettua, niin mitä se sitten on, kun se on todellista. Millaista on tavallisen ihmisen oikea "reality"?

Mä en usein muista näkemiäni unia, mutta tämän muistin. 

Nauratti kauheasti, kun heräsin niihin unikuviin siitä, että olin kertomassa, millaista arkitodellinen realismi oikein on.

Että miten se on ällörealismia.



Ällörealismi oli peruskoulussa yksi mun lempigenreistä kirjoissa.

Ylitarkka kuvailu ja lievä liioittelu. Yleensä vähän negatiiviselle kalskahtavaan sävyyn.

Vaikka pyrin löytämään elämästä ja maailmasta erityisesti niitä kauniimpia puoli, mulla on edelleen heikko kohta tuohon genreen. Se on hyvin avoin kerrontatapa. Aika harvoin tulee kuitenkaan kirjoitettua ihan sillä tavalla omasta elämästä.

Koska mun arkeni ei ole vain mun arkeani, en yleisesti ottaen halua avata sitä blogissa liian yksityiskohtaisesti. Jossain tavallisessa keskustelussa sen sijaan, silloin se saattaa pulpahtaa esille. Meidän perheen illallispöydässä ei koskaan ollut kauhean tarkkaan, oliko joku aihe ns. ruokapöytään sopiva vai ei...

Millainen olisi aito elämä tv-realityssa? Vaikea sanoa, ketä se oikeasti sitten kiinnostaisi. Sellainen tylsä realismi siis, oikea tavallisuus.

Sellainen, kun kaikki on okei ja mukavasti, eikä joka päivä tai edes joka viikko tapahdu mitään ihmeellistä. Kuten vaikka tämä mun elämä.

Kun käydään töissä ja opiskellaan, ja suurin ongelma on huono sää tai bussikortin hukkuminen.
Kun pariskunnasta kumpikin istuu iltaisin omilla koneillaan, tai syö sohvalla nugetteja ja tuijottaa töllöstä jotain uutta sarjaa.
Tai kun taas unohdit ne mansikat jääkaappiin niin että ne ehti homehtua, ja kaikista värikkäistä sukista on kadonnut toinen pari.

Ai että, mihin me tässä mitään draamarealityä tarvitaan kun on tää aito elämä. :D



Entä kuinkahan moni edes kestäisi katsoa realitya, joka edustaisi kunnon ällörealismia?

"Reality" tarkoittaa todellisuutta. Ja todellisuus on realismia. Kuten ystävämme Wikipediakin sanoo, realismi pyrkii esittämään tapahtumat sellaisina, kuin ne esiintyvät tavallisessa elämässä.

Mä katson, että realismissa ja ällörealismissa on pieni ero. Otetaan vaikka muutama vertaileva virke:

– On realismia kertoa, kuinka tulit niin kiireessä työpaikalle, ja että se kävi melkein urheilusta.

– Ällörealismia on, jos kertoo kuinka tuli niin kiireessä töihin, että sen porrasintervallin jäljiltä hiki puski pintaan kuin vesi pesusienestä puristessa. Että oli pahempien kosteusvaurioiden eliminoimiseksi pakko tunkea paidan alle niin monta palaa käsipaperia, että se varmasti näkyi ulospäin. Mutta mitä tahansa sen vuoksi, jotta työkaverit eivät huomaisi ensimmäiseksi niitä märkiä länttejä sun selässä ja persvaossa. Muutenhan he varmasti tekisivät sen johtopäätöksen, että se oletkin sinä, joka saa sen tietyn vessan aina haisemaan niin pistävästi hieltä, kun todellisuudessa se on varmasti joku niistä työpaikalle pyöräilevistä miehistä.

– Realismia on kertoa, kuinka sun uusi shampoo tuoksui kinuskilta ja kuinka käännät veden niin kuumalle, että koko kylpyhuone tuntuu täyttyvän höyrystä.

– Ällörealismia on se, kuinka mies on taas pesulla ollessaan leikannut kynsiään ikkunalaudalle, eikä ole siivonnut niitä pois. 

Menet suihkuun, otat ikkunalaudalta pullosta shampoota käteen ja alat hieroa sitä päänahkaasi, kunnes tajuat, että siellä shampoovaahdon joukossa päänahkaasi raastaa myös yksi niistä varpaankynnen palasista. Samaan aikaan tunnet jaloissasi kasvan tulvan, kun viemärin kansiritilään juuttuneiden takkuisten hiusten määrä alkaa pikkuhiljaa ylittää viemärin imukynnyksen...

Ja niin edelleen.



Tavallisuus ei tarkoita, etteikö se arki kaikessa realismissaan ja ällörealismissaan olisi onnellista. Onnellisen arjen synonyymeja eivät yleensä ole toistuvat spektaakkelit, jatkuva vaihtelu ja tajunnanräjäyttävät kokemukset. Tavallisimmin sillä tarkoitetaan ihan tavallista, toimivaa, draamatonta arkea.

Ihmisten erilaisuus ja erikoinen arki ovat kuitenkin niitä, jotka muita ihmisiä eniten kiinnostavat. 

Vertaiselämisen lisäksi siis. Lisäksi on ilmeisesti kamalan kiva nähdä muissa ihmisissä virheitä tai muita outouksia, joilla sitten retostella. Kun kerran ovat itsensä julkisuuteen tunkeneet, ja selvästi siis sitä arvostelua kerjäävät. (huom. sarkasmia.)

Lähestulkoon kaikki haluavat näyttää maailmalle mielummin sen edustavamman puolen. Blogeja kritisoidaan silottelusta ja epäaitoudesta – kuka muka aina on noin pynttäytynyt tai kellä muka on aina noin siisti koti?

No ei mulla ainakaan. Mä oon niin arkilaiska, että koti on valtaosan ajasta aika kaaos. Minne liikunkin, tunnun jättäväni jälkeen vaan sekasotkua.

Mutta fakta on, että visuaalisesti kauniita kuvia vaan on paljon suurempi nautinto ottaa ja näyttää.



Mietin, miksi ylipäätänsä olisi paha asia, jos laiskan ihmisen siivousinnon saa liikkeelle halu saada nätti kuva?

Kyllä mäkin siististä kodista nautin. En vaan aina jaksa ylläpitää sitä. Mies yrittää parhaansa, mutta ei ole paljoa parempi. Hoitaa usein mua viitseliäämmin tiskikonetta ja pyykinpesua, ruuanlaitosta nyt puhumattakaan. Se on mun mielestä ollut ihan hyvä jako. Varsinkin niinä aikoina, kun mulla kerran on tosi paljon töitä ja oon niiden takia väsynyt, ja hänellä on opiskelujen kanssa kevyempää. Mutta ei me olla kummatkaan mitään täydellisiä kodinhengettäriä. Se on meidän arjen realismia.

Mutta mitenkä päin tahansa: realismi ja se, mikä on normaalia, aitoa ja yleisesti hyväksyttyä, on asioita, jotka jakaa ihmisten mielipiteitä loputtomiin.

Jokaisella kun on oma normaalinsa.



Mitä ajatuksia tää kirjoitus herätti? Maistuuko sulle paremmin realismi, ällörealismi vai ei kumpikaan?

Tää on lojunut mulla luonnoksiin unohtuneena vaikka kuinka paljon, varmaan kuvien puutteen takia. Mutta onneksi tämä ei ole niitä, jotka heti kadottavat ajankohtaisuutensa.

Ja kuviksikin löytyi filmikuvia tästä viimeisen parin kuukauden ajalta - vihertävät on ns."pilalle menneitä" vanhaksi menneen filmin takia. Filmi oli jostain yli 10 vuoden takaa. :D Mutta ainakin osuvat hyvin yhteen realismin kanssa aiheena – noi värisävyt ja valojäljet on aitoa kamaa.

//

Mukavaa uutta vuotta muuten! Pääasiallinen blogihiljaiselo jatkuu tosiaan tämän kevään, että saan loput kurssit pakettiin enkä toivottavasti saa burnouttia töiden ja opiskelun ja kaiken yhdistelmästä. Palaillaan!