En haluaisi valittaa, mutta...

2 kommenttia:
filmikuva-kissa

Olispa ihana rallatella tänne heti alkuun iloisia kuulumisia, kun nyt on kaikki läsnäoloa vaativat koulukurssit selätetty ja enää pari rästiä ja dippa jäljellä. Mutta kun nyt just vaan ärsyttää. Ja jaksoi sitä kukaan lukea tai ei, vuodatan koko ärsytyksen nyt tähän, ettei se pakkaudu mun sisään ja aiheuta jotain fyysistä tukosta.

Tää toukokuu ei nyt alkanut kovin hehkeästi. Vapusta selvittiin ihan nätisti: kerrankin oli oikein kunnon juhlat, ja seuraavana päivänä olisi paljon mielummin jäänyt omaan sänkyyn, kuin lähtenyt junalla perheen luo vappulounaalle. Eipä siinä, oli mukavaa silti.

Mutta sitten tuli se viikon toinen maanantai, se vapun jälkeinen työpäivä. 

Olin lähdössä töistä treeneihin, kun tajusin, että olin unohtanut lokerolukon avaimen kotiin. Oli vähän kiire, ja kun mies oli jo kotona, kysyin, jos hän voisi nopeasti heittää sen avaimen mulle. Ja mä vihaan sitä, jos mun avuntarve (vaikkei aina olisikaan niin supertärkeää) ohitetaan sillä syyllä, että "just on peli kesken". En haluaisi vihata pelejä, mutta tää on niissä just niitä asioita, jotka vaan saa savun nousemaan korvista. Raah.

No se ärsytys jäikin lopulta ihan kakkoseksi, kun hän nyt kumminkin päätti tuoda mulle sen avaimen ja meni autolle.