Tehtiin kesäkuussa pienellä porukalla ihana lähiseutureissu Tampere – Hattula -välille.
Niin paljon kaikkea kaunista ja kiinnostavaa voi löytää läheltäkin, jos vain tietää mistä ja mitä etsii. Tai uskaltaa vaan lähteä jotain hitaampaa tietä kulkemaan ja pitää silmänsä auki mielenkiintoisten kylttien varalta. Ja usein pelkästään Suomen luontokin on (hyvällä säällä) kunnon kesäfiilistelyn arvoista. Matalan kynnyksen kotimaan matkailua parhaimmillaan!Testailin tällä reissulla ekaa kertaa mun uusinta, tyyliltään ja asetuksiltaan ehkä eniten filmikameramaista filmikameraa, mitä oon tähän mennessä käyttänyt (Nikon FE2). Vähän vaatii vielä harjoittelua käyttää pitkästä aikaa manuaalitarkennusta, ja varsinkin se, että muistaa kelata filmiä joka kuvan jälkeen. Mutta tuli aika ihania muistoja silti!
Lähdettiin matkaan ennen puoltapäivää, suoraan motaria Tampereelta kohti Parolaa, turhia aikailematta.
Ensimmäinen kohde oli Parolan Rompetori, jossa haluttiin olla ajoissa, ettei missata parhaita löytöjä.
Kyse oli kirpputoritapahtumasta Parolon asemalla, ja kaikenlaista siellä olikin. Ei mikään minikirppis! Ilmeisesti täällä järjestetään aina aika ajoin erilaista tapahtumaa, ja niistä kirjoitetaan Parolan asema -nimistä blogiakin.
Mäkin tein pieniä löytöjä. Vähän kyllä jäi harmittamaan, etten ottanut sitä hienoa isoa pistetaulua silloin kun se vielä oli vapaana. Tai sitä myyjän itsensä tuunaamaa coolia, vanhanaikaista potkulautaa, vaikka se vähän suolaisen hintainen olikin. Olisi ollut sata kertaa coolimpi kuin ne Tampereenkin keskustan täyttäneet sähköpotkikset.
Kirppistelyn jälkeen jatkettiin vähän matkan päähän Hattulan kirkolle.
Pakollinen paikallinen nähtävyys jos lähistöllä pyörii – ja oli kyllä täysin vierailun arvoinen. Ainakin jos vanhat rakennukset, kirkot tai Suomen historia kiinnostaa.Kyseessä on keskiaikainen tiili/kivikirkko 1400-luvulta, ja ikäänsä nähden vieläpä hyvin säilynyt. Ei tässä maassa ole kovin montaa keskiaikaista kirkkoa jäljellä, kun valtaosa niistä oli puukirkkoja, ja jostain kumman syystä monet niistä on aikoja sitten esim. poltettu matalaksi...
Kirkon sisäkaton alkuperäiset maalaukset, ulkoilmaan verraten tosi viileä sisäilma ja keskellä kirkkoa jouhikkoa soitellut opastyöntekijä loivat paikkaan tyynen, rauhallisen tunnelman. Opaskierrosta ei otettu, vaikka sekin olisi voinut olla vaihtoehto, mutta oppaalta sai ihan ilmaiseksikin vastauksia kysymyksiin, jos vain tiesi, mitä halusi kysyä.
Viereisessä rakennuksessa oli myös pieni käsityöputiikki, jossa piipahdettiin kurkkaamassa tarjontaa.
Hattulan kirkolta lähdettiin ajamaan Pälkäneentietä takaisin Tampereelle päin.
Ajatus oli, että ajellaan rauhassa, ja jos matkan varrella tulee vastaan jotain mielenkiintoista, pysähdytään.
Spontaanius kunniaan! Tällä metodilla yhdeksi pysähdyspaikaksi valikoitui joku ihan pieni kirpputori tien vieressä pellon vieressä. Tarjontaa oli tosin juuri koettuun rompetoriin verrattuna hyyvin pieni, ja ulkona haisi ihan lannalta. No, kokemus sekin.
Ehkä paras ylläri oli, kun vastaan tuli Rönnvikin viinitila. Paikan nimi oli entuudestaan tuttu, kun oltiin töissä huvitoimikunnan kesken harkittu sitä yhdeksi kesäjuhlapaikkavaihtoehdoksi, joten vähän oli hajua, mihin oltiin menossa.
Rönnvikin viinitilalla järjestetään viininmaistajaisia, ja sellainen onnistuu pienelläkin porukalla.
Tilalla myydään muun muassa erilaisia herukoista itse tuotettuja viinejä. Ei oltu millään ryyppymeiningillä matkassa, varsinkaan kun yksi oli kuskina. Mutta meille sopi se mahdollisuus, että maistajaisen pystyi ottamaan kolmeen pekkaan jaettuna. Valittiin neljä eri viiniä, joista jokaisesta kaadettiin yksi lasillinen. Kavereiden kesken – varsinkin kun kukaan ei ollut kipeä – sopi ihan hyvin jakaa yhteiset lasit. Just sopivaa, siinä sai maistettua makuja ilman humalaa.Tilalla oli myös viinimyymälä, josta ostettiin mukaan kotiintuomisia!
Mä en ole suuri viinien ystävä, mutta nämä viinit maistuivat. Siis siitä huolimatta, että ne maistuivat ihan oikeilta viineiltä, eikä miltään makeilta viinilimuilta, kuten muut kuin normi rypäleviinit yleensä mielletään.
Yksi mun mielestä tosi mielenkiintoinen kohde matkan varrella oli Pälkäneen rauniokirkko.
Olin lukenut siitä aiemminkin, keskiaikainen kirkko 1500-luvun vaihteesta. Raunioissa on vielä pääosin seinät tallella, mutta kattoa ei ole, vaikka kattamista esimerkiksi lasilla onkin mietitty vaihtoehdoksi. Piha oli vähän liian pieni, että mun objektiivi olisi riittänyt koko kirkon mahduttamiseksi kuvaan. Mutta synkkenevien pilvien alla raunioiden sisällä kävellessä tässä oli kunnolla tunnelmaa.Jos mä haluaisin mennä naimisiin kirkossa, tällainen rauniokirkko sellainen, minkä kelpuuttaisin.
Ei sillä, että ehjissä kirkoissa olisi jotain vikaa, niitäkin on hienoja yksilöitä. Ja monilla kirkoilla on mielenkiintoinen historia. Ja usein myös onnistuneet sisätilat, jotka luovat sellaisen kirkoille ominaisen mieltä rauhoittavan tunnelman.Mutta rauniokirkko: taivasalla, jotenkin enemmän luonnossa kiinni, ihan eri tavalla tunnelmallinen. Eikä yhtään ristiä tai muutakaan uskonnollista koristetta tai merkkiä missään. Aika täydellistä.
Näiden tärppien lisäksi pysähdyttiin kahvilassa, jossa toinen kavereista oli aikoinaan kesätöissä, ja viimeiseksi vielä yhdessä järven kyljessä olleessa kahvilassa upeiden maisemien yllä (unohdin paikan nimen). Ihan ei ehditty vierailemaan Strutsitilalla, jonka ohi loppumatkasta ajettiin, mutta ehkä ensi kerralla sitten!
Ihan täydellinen kesälauantai, jonka varrella tuli vähän sivistettyäkin itseään!
