Mielenosoituksessa Firenzen kapeilla kaduilla – #climatestrike

Mä en ole koskaan ajatellut, että olisin jotenkin aktivistityyppiä. Oon enemmänkin sellaista heittäytyjätyyppiä. Jos oon oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin miksi ei.

Vähän niinkuin tämä Firenzeen lähteminen. Oikea aika, sopiva elämäntilanne ja mielentila – no ei muuta kuin rattaat pyörimään vaan. Heittäydyin ajatukseen, joka muuttui päätökseksi.

Perjantain vietettiin maailmanlaajuisesti ilmastolakkopäivää, johon mekin täällä Firenzessä osallistuttiin. 

En oo elämäni aikana ollut monissa mielenosoituksissa, oikeastaan vain viime keväänä Helsingin ilmastomarssilla, ja jotain vuosia takaperin Tahdon2013 eli tasa-arvoisen avioliiton puolesta järjestetyssä mielenilmauksessa.

Tätä perjantaita varten me ideoitiin ja piirreltiin edellisenä iltana kylttejä porukalla yhden kaverin luona. Menin mielenilmaukseen meidän kielikurssiryhmän kanssa, alkujaan ihan sen opettajan ehdotuksesta.

Oon viimeisen parin viikon aikana elänyt aikalailla omassa kuplassani, kun deadline-paineissa piti saada eräs projekti purkkiin, ja se vaati paljon neljän seinän sisällä koneen ääressä istumista, yhteen asiaan keskittymistä. Eli jos tämä meidän italian kielen kurssin opettaja ei olisi tuonut asiaa esiin, olisin todennäköisesti ollut ihan pihalla koko tapahtumasta. Ihmetellyt vaan sitä nuorison määrää kadulla sitten perjantaina.

Firenze-elämä on alkakoon – Ensimmäiset päivät uudessa kotikaupungissa

Täällä mä nyt oon! Kerroin kuukausi takaperin muuttavani Firenzeen puoleksi vuodeksi, ja nyt sen aika koitti. Reissasin Suomesta Pisan pikkuiselle lentokentälle lauantaina aamulla, ja raahasin sieltä kamani junalla Firenzeen. Muutaman kilometrin operaation jälkeen olin perillä, sain avaimet käteen ja astuin mun uuteen kotiin.

Luulen, että olisi ihan normaalia, jos täällä oleminen tuntuisi alkuun vähän epätodelliselta/unenomaiselta.

Mutta ehkä se oli se reilun 2,2 kilometrin matka mun 23 kg matkalaukun, 10 kg repun ja parin muun nyssäkän kanssa Firenzen epätasaisten katukivetysten yli ja turistimassojen läpi, mikä teki tästä hyvinkin todellisen tuntuista. Oikeesti, se oli aika kamalaa, ja ensi kerralla otan aika varmasti taxin...

Vaikka puolensa siinäkin: sen urakan jälkeen mun ruokakauppakierroksen useampi kauppakassi ei tuntunut enää missään, vaikka kämpälle pitää kulkea jonkun verran ylämäkeenkin.

Nämä pari ensimmäistä päivää ovat kuluneet ihan paikoilleen asettuessa. 

Oon tutustunut tähän kämppään ja järjestellyt tavaroita, ja miettinyt, mitä mä tarvitsen että tää luukku ja minä toimittais yhteen mahdollisimman saumattomasti. Asun pienessä studiossa/yksiössä, ja tästä löytyy paljon hyviä puolia - ja joitain huonojakin. Varmasti esittelen tämän vähän myöhemmin ihan erikseen.

Oon pyörinyt lähikulmilla ja tutustunut paikkoihin päämäärättömän vapaasti. Kiireettömästi.

Etsiskelin sisustuskauppaa tai jotain, mistä löytäisi jonkinlaisia erikokoisia säilytyslaatikoita. Haluaisin järjestää osan tavaroista, ettei ne lojuisi kaapin hyllyllä sekaisin tai parven portailla heti ekana näkyvillä. Niitä laatikoita en vielä löytänyt, mutta ostin uudet aurinkolasit kadottamieni tilalle (ja tutustuin samalla sen aurinkolasikaupan myyjään), lämpömittarin ja pari vihreää asuinkumppania eli minikaktuksen ja basilikan. Viimeiseksi mainitut loivat mulle jotenkin tosi paikoilleen asettuneen fiiliksen.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, että missä ilmoittaudun läsnäolevaksi yliopistoon ja miten. Niistä oon vähän pihalla, mutta katsotaan miten käy...

Jos elämä Firenzessä kiinnostaa, niin blogia välittömämmin mun juttuja voi seurata instagramista (@helmihytti), jonne päivittelen aika ahkeraan storya!

Palailen myös siihen Iranin reissuun vähän myöhemmin, kunhan pääsen matskuja läpi ja ehdin vähän levätä ensin. Viime viikot on mennyt niin vähillä yöunille, että nyt nukkumisestakin ottaa kaiken irti.